Kun asuu maalla yksinään, on kätevää jos osaa tehdä omilla pikkukätösillään jotakin. Remontoida, nikkaroida tai maalata. Usein omakotitalossa asuvilta vaaditaan kädentaitoja hieman ehkä yllättävissäkin tilanteissa. Olen aina ajatellut, ettei minulla sellaisia ole, eikä myöskään sukulaisia, jotka haluaisivat aktiivisesti auttaa talon hoidossa. Kun muutin tänne, oli varsin selvää, että olisin omillani. Vuosien myötä jotakin olen saanut tehtyä, mutta uusia, todellisia ongelmakohtia taloon ja pihaan on myös ilmestynyt.
Vaikka talo on rakennettu 1985, sitä ei kuitenkaan ole peruskorjattu. Teetätin pienen remontin ostaessani talon 13 vuotta sitten. Keittiö ja alakerta uusittiin ja hankin uuden jääkaapin. Vuosien aikana olen yrittänyt tehdä pientä pintaremonttia maalaillen seiniä, mutta vasta valtavan varaavan takan maalaaminen pari vuotta sitten muutti lopullisesti ajatukseni täällä asumisesta. Punatiilitakka hallitsi olohuonetta, vierashuonetta, eteistä ja keittiötä eli toisin sanoen koko taloa. Maalattuani sen valkoiseksi koko talo koki nuorentumisleikkauksen. Aloin pohtia mitä kaikkea muuta voisin tehdä, loppujenlopuksi kun takan maalaus oli paljon halvempi ja helpompi urakka kuin alunperin oli pelännyt. Olin jo muutaman vuoden ajatellut, etten enää jaksaisi talossa yksin asumista ja sen tekemättömät remontit herättivät lähinnä kauhukuvia öisin. Arki oli vaikeaa ja varsinkin talvella taistelua luonnonvoimia vastaan.
Syksyllä 2018 uusin olohuoneen valtavat ikkunat, ne kun vetivät melkoisesti, toinen niistä oli turvonnut pysyvästi siten, etten saanut kiinni sisintä lasia. Talvella ikkuna oli huurussa kaiken aikaa ja oikein kovilla pakkasilla olohuoneessa oli niin kylmä, ettei siellä kestänyt istumaan muuten kuin peiton alla ja pipo päässä. Yritin hioa itse ikkunan karmia, mutta se ei auttanut mitään. Tilasin uudet ikkunat suomalaisesta Smartia yhtiöstä. Ikkunoiden asennus piti olla vain parin päivän homma, mutta se venyi jopa kolmeksi viikoksi koska miehet joutuivat siirtämään aikataulujaan. Erityisen ikävää oli se, ettei asiasta minulle ilmoitettu ajoissa ja koin muutenkin palvelun asentajien puolelta huonoksi. Ikkunat kun olivat ilman karmeja seinän eristysvillat paljaana useamman päivän, vaikka satoi vettä. Päätin etten enää ikinä teetä mitään remonttia…
Vuonna 2015 uusin rikkinäisen vessanpöntön ystäväni avustuksella. Hän asensi minulle uuden pöntön vanhan tilalle. Juhlistin asiaa pitämällä talossa bileet. Vanhaa vessaa vedin vuosikausia ämpäritaktiikalla, joten toimiva vessa oli ihan mieletön juttu! Aina ei ole varaa teettää kaikkea ulkopuolisilla ja on vain pärjättävä sillä mitä on. Vanhat ja kuluneet laitteet jäävät helposti pyörimään nurkkiin kun ei ole mahdollisuuksia hävittää niitä itse. Kaksi vuotta sitten sain ostettua uuden pyykkikoneen ja onneksi gigantin väki haki mukaansa edelliset kolme konetta, jotka täyttivät pesuhuoneeni. Niiden liikuttaminen yksin oli täysin mahdotonta. Myös tiskikone hajosi vuosia sitten, ja ajattelin etten yksin elävänä tarvitse uutta. Ongelma on vain se, että vihaan tiskaamista! Vaikka kuinka päätin, ettei keittiöön kasaannu enää tiskikuormaa, siinä se silti viikon päästä taas oli, paheksuvasti haisemassa. Toukokuussa päätin repäistä ja käyttää tämän vuoden kesälomarahat uuteen tiskikoneeseen ja jääkaappiin, joka sekin oli jo 13 vuotta vanha. Kyllä kannatti!! Tiskikoneen myötä on ollut kiva jopa hieman laitella silloin tällöin ruokaa ja tehdä sitä tiskiä ikään kuin tahalleen, vaikken mikään kokkikolmonen keittiössä olekaan ja syön arjessa suhteellisen kevyesti.
Viime syksynä talossa kävi Suomen vesitekniikalta mies arvioimassa käyttöputkien kunnon. Olin usein pohtinut niiden ikää ja sitä, miten kallis lasku vesivahingosta tulisi. Tällaiset asiat saattavat huonoina päivinä valvottaa öisin. Tiedät, että asia pitäisi hoitaa, mutta millä ajalla ja ennen kaikkea rahalla? Pääsimme kuitenkin yhteisymmärrykseen hinnasta, ja ostin heiltä putket. Ne asennettiin näppärästi päivässä ja sisälsivät pitkän takuun. Putkien uusiminen oli henkisesti minulle iso juttu. Kun talon huopakatto on noin 14v vanha, eli suhteellisen uusi, oli putkien uusiminen toisen todennäköisen riskitekijän eliminoimista. Kummasti se lisäsi varmuutta siihen, että selviäisin talossa vielä monta vuotta.
Kaksi muutakin tällaista isoa tekijää talossa ja pihapiirissä vielä oli. Vanha kuisti on laho ja erittäin epäviihtyisä ja etupihan valtavat koivut ja kuusi varjostivat taloa ja tekivät sen puhtaanapidon vaikeaksi. Koska talo on puusta, oli puista tarttunut sen laudoitukseen mustaa pilkkua, jota epäilin aina homeeksi. Tänä kesänä yksi isoin asia oli, kun saimme ystäväni kanssa siivottua rojua täynnä olevan kuistin. Tämän jälkeen kävin ostamassa Salon rtvltä Tikkurilan talon pesuainetta. Onneksi innokas myyjä sai minut ostamaan sitä ennen varsinaista homeenpoistoa, sillä pesemällä laudoitukset aineella, pilkut hävisivät kokonaan. Koska tilamaani Painepesuri ja itsevetävä ruohonleikkuri olivat koronan takia jälkitoimituksessa (kesti 4vko), pesin talon kuistin käsin perinteisesti juuriharjalla ja ämpärillä. Kuistilta lähti kaatopaikalle 4 säkkiä rojua ja tilalle ostin pienet terassikalusteet.
Koska minulla onneksi on pari hyvää ystävää ja auttavaisia tuttavia, on kuistin uudelleen rakentamisesta tänä syksynä sovittu tuttavan kautta. Tarkoitus on vain uusia kaide ja kaksi paksua puutolppaa, jotka pitävät kattoa ylhäällä. En malta odottaa näkeväni miten talon ilme muuttuu! Saman tutun kautta sain sovittua myös puiden kaadosta tontilla. Myrskyisinä ja tuulisina öinä olen maannut sängyssäni valveilla, peläten, että joku isoista puista kaatuu talon päälle. Ehkäpä asiaan on vaikuttanut viime aikojen uutislinkit kaatuneista puista ja siitä, miten roudan vähyys talvella aiheuttaa lahoamista puiden rungoissa. Viimeinen niitti oli, kun huomasin talon vieressä ison haavan haljenneen juuresta puoleen väliin asti. Onneksi tuttavan tuttava tuli kaatamaan puut sitä vastaan, että hän sai viedä ne mennessään. Muutama viikko sitten pihalle saapui valtava kaivuri ja homma hoitui yhden viikonlopun aikana. Pihalta lähti yli 20 puuta ja uudet aidat pystytettiin yhteistuumin tontille. Nyt tilaa on kolminkertaisesti ja myös avaruuteen kestää tottua. Se, että aita pystytettiin kaivurin avulla säästi minulta hirvittävän suuren työn kun muuten olisin joutunut iskemään tolpat (ja tod.näk vinoon) maahan itse, yksin.
Samalla pihaa tasoitettiin, joten nyt minun on helppo ylläpitää tasaisempaa ruohotonttia. Kenties saan sinne rakennettua jonain päivänä vaikka sen oman agilitykentänkin! Etupiha koki niin suuren muutoksen, ettei silmä ole siihen vieläkään tottunut. Se on kuin ystävä, joka on laihtunut 40 kiloa; olet onnellinen hänen puolestaan, hän näyttää tosi hyvältä, mutta silmäsi ei vain totu uuteen lookkiin. Räystäät tyhjennettiin useamman vuoden moskasta ja katto harjattiin puhtaaksi. Ilman puita katto pysyy kunnossa eikä haravoimistakaan syksyllä enää ole lainkaan.
Käyttöputkiremontin veronpalautusrahoilla olen hommannut uuden ilmalämpöpumpun, joka asennetiin tällä viikolla. Sen teki paikallinen Salolainen yritys. Malliksi valitsin markkinoiden kalleimman laitteen, mutta se oli minulle vahvasti suositeltu. Sukulaiseni on töissä valtion tutkimuslaitoksella ja hän kertoi laitteen omaavan parhaat ominaisuudet jatkoakin ajatellen. Toki laite on kallis, mutta toivottavasti maksaa ajan kanssa itseään takaisin. Eläinperheessä ainakin kuvittelen sen olevan myös tehokas. Jo parissa päivässä olen huomannut, miten mukava on tulla viileään kotiin ja myös sen, että ilmanlaatu tuntuu sisällä olevan hitusen parempi.
Tämän lisäksi olen maalannut talon sokkelin harmaasta ruskeaksi tavoitellakseni uutta ilmettä (Tikkurilan sokkelimaali) ja myös sisällä uusia sävyjä on ilmestynyt seiniin. Vieläkin riittää haaveita: tulevina vuosina maalaan vielä sisäkatot valkoisella sävyllä, mutta se ei taida olla enää tämän vuoden homma! 🙂
Muistan ihmetelleeni taloa ostaessani, miten ikinä ystävilläni oli varaa remontteihin, mutta kun on asuntovelkainen, on pakko hyväksyä, että uutta lainaa on melkeinpä otettava sitä mukaa kun sitä on saanut maksettua pois. Talon kunnostaminen ja ylläpito maksaa rahaa, mutta toisaalta se tuo myös valtavasti mielekkyyttä asumiseen. Oma koti tarkoittaa lupaa tehdä juuri sellainen koti kuin miltä haluaa sen näyttävän. Ja sen, että seuraavana vuonna voit päättää maalata seinät vaikka punaisella, jos se sillä hetkellä tuntuu hyvältä idealta 😉 Se, että aina riittää projekteja sopii masokistiselle minälleni ja toisaalta on huikea tunne kun niitä lopulta saa valmiiksi. On hyväksyttävä, että kun asioita pakertaa yksin, ei valmista tule (ikinä) nopeasti ja joskus jälkikin on vähän mitä sattuu. Se on toisaalta oman käden työtä ja siksi rakasta. Myönnän olevani vähän katkera ihmisille, joilla on auttavia käsiä lähellä, mutta toisaalta tilanne on mikä on eikä siinä auta marista. Siltapeltotila on minun luomukseni ja sellaisenaan varsin täydellinen juuri minulle ja sekalaiselle eläinperheelleni.
Lapsena haaveilin maatalosta ja sen elämästä. Koen itseni onnekkaaksi, että olen kyennyt toteuttamaan tuon haaveen. Aina ei elämä on helppoa remonttien ja nikkaroinnin keskellä, eivätkä taulut ole ihan aina suorassa, mutta kun katselen auringon nousussa sinisenä siintävää Kurkelan järveä keittiössä tai istuskelen kuistilla kuunnellen ylitse lentäviä muuttolintuja ja pakkasöinä nukahdan tähtitaivas makuuhuoneen ikkunasta loistaen – tiedän, etten varmasti voisi olla onnellisempi muualla kuin juuri täällä. Kotona, missä kaikki unelmani ovat mahdollisia.
Lifedream Colliet 