koiran kasvattajan kronikat: tulevaisuuden visiot

Olen kirjoittanut tänne blogiin paljonkin kasvatusperiaatteistani ja sen myötä tulevat pentusuunnitelmatkin vaativat aina silloin tällöin tarkastelua. Sain tässä kevään aikana tietää, että Piikun suvussa on ilmennyt terveydellisiä seikkoja, joiden myötä päädyin vaihtamaan urosta sen pentusuunnitelmiin loppuvuoteen. Pettymys oli karvas, sillä paljon odotuksia ja suunnittelutyötä oli jo tehty sopivan uroksen löytämiseksi. Ei auttanut kuin alkaa uudelleen etsimään sopivaa sulhasehdokasta ja siinä prosessissa heräsi paljon ajatuksia jalostusvalinnoista ja kasvatuksesta ylipäätään. Päätin kirjoittaa tämän jutun siltä pohjalta, millaisia visioita – pelkoja ja unelmia – minulla on tulevaisuuteen.

Kotona elelee tällä hetkellä kolme koiraa. Ronja, joka jo 9-vuotias, on eläkeikäinen, joten sen kanssa touhuilu on lähinnä sitä, että se saa nukkua sängyssäni aina silloin tällöin ja, että aikaa löytyy myös kahdenkeskisiin palloleikkeihin. Sitä vastoin Piiku ja Likka ovat harrastuskavereita, joiden kanssa on myös kisatavoitteita. Elämä vain kolmen koiran kanssa on ollut ihanan helppoa sen jälkeen kun koiria on talossa ollut parhaimmillaan jopa 13. Nyt kun uroksiakaan ei enää ole, olen pohtinut paljon sitä haluanko enää poikia laumaa sekoittamaan, vaikkakin sydämeni sykkii noin yleisesti uroksille enemmän kuin nartuille. Narttulaumassa elävä uros on kuitenkin hankala siinä mielessä, että se joutuu kokemaan tyttöjen juoksut, ne sekoittavat sen päätä ja saavat sen enemmän reviiri- ja puolustustietoiseksi kuin ilman narttuja elävän uroksen. Ulvomisen kuuntelu ja koirien eristäminen juoksujen aikaan on rankkaa myös minulle.

Ronja 9v

Sopiva koiramäärä on monelle aktiiviharrastajalle pyhä asia. Mitä useampi koira on kotona, sitä enemmän ne tarvitsevat aikaa. Useamman koiran treenaaminen on aikaa vievää ja käytännössä hankalaa, sillä jokainen koira oppii erilailla ja tarvitsee kehittymiseensä hiukan eri asioista. Ne tarvitsevat paljon kahdenkeskistä aikaa, jotta kehittyminen olisi rakentavaa ja eteenpäin vievää. Kisatuloksia ei rakenneta hetkessä tai hutiloiden. Kasvattajana taas koiramäärä elää. Kasvatukseen ei kaikki kotona pidetyt koirat sovellu ja ihan jokainen kasvattaja joutuu pohtimaan montako koiraa kykenee itse hoitamaan ja missä menee omat periaatteet: haetaanko jalostukseen kelpaamattomille uusi koti tai kenties eläkeläisille rauhallinen, mutta toimelias eläkekoti, missä entiset jalostuskoirat saavat kaiken ansaitsemansa huomion. Nämä ovat periaatekysymyksiä ja on ihan ihmisestä kiinni mikä sopii kenenkin ajatuksiin. Jos kasvatukseen ei tunne kovin suurta paloa, voihan koiran myös pitää kotona, jos se muuten sopii laumaan ja omaan käteen. Kasvattamisen voi aloittaa yhdellä nartulla tai useammalla, mutta väkisinkin koirien määrä alkaa kasvaa kun kiinnostavia ja mielenkiintoisia yhdistelmiä alkaa suunnitella ja toteuttaa. Itselläni tämä rajanveto harrastajana ja kasvattajana on ainakin hankalaa: on ihanaa kouluttaa ja treenata koiriani, mutta loppupeleissä huomaan kuitenkin pohtivani niiden jalostuskäyttöä usein. Taidankin siis olla pohjimmiltani kasvattaja, ja vasta sitten harrastaja. Ennen kaikkea juuri koirien lajityypillinen käyttäytyminen, evoluutio ja tunne-elämä kiehtovat minua ja koirien tavoitteellinen koulutus on hieman toissijainen asia. Myös sijoituskoirat ovat kasvattajalle työläitä, sillä niihin tulee tutustua ja niiden tulisi viettää aikaansa myös kasvattajalla. Jos asuu maalla ja kaukana kaupungeista kuten minä, vaatii sijoituskoiran omistaminen myös asennetta, aikaa ja vaivaa kulkea tapaamassa koiraa sen haltijoiden luona. Mielestäni koiran tulee saada pennut sille tutussa ja turvallisessa ympäristössä.

Piiku

Piikun sulhasehdokkaalla on ollut alusta asti korkeat kriteerit. Piikun silmien crd ja selän ltv1 tulos rankkasivat monta hyvää urosta pois jo alkumetreillä. Selasin aluksi koiranettiä sekä pitkä- että sileäkarvaisissa ja etsin puhtaasti harrastustuloksia tehneitä koiria suvuista, jotka kiinnostivat. Jos löysin hyvän nimen, aloin googlettaa ja etsiä koiran, kasvattajan ja omistajan tietoja. Piikun pentueeseen olen alusta asti etsinyt uusia sukulinjoja. Koska populaatio nahkoissa on pieni, koen, ettei ole mitään järkeä tehdä viittä sukupolvea tiukempia linjauksia. Yritän siis löytää uroksen, jonka sukutaulussa ei esiintyisi turhan tiukkoja linjauksia tai Piikun kanssa samoja koiria ainakaan viidessä sukupolvessa. Piikun äiti on linjattu Suomessa paljon käytettyyn urokseen, jonka jälkeläisiä ja lapsenlapsia löytyy useista suvuista. Lisäksi uroksen lähisukulaisia löytyy monista Suomeen tuoduista tuonneista. Vaikka Piiku itse on ulkosiitos, on silti vältettävä sairauksia, jotka tulevat molempien sukujen takaa. Ulkosiitos ei siis automaattisesti tarkoita sitä, että pennuista tulee terveitä. Mitään takeita tälle ei ole jos geenilotto osuu napakymppiin. On siis tärkeää muistaa, että ei riitä, että sukusiitosprosentti on nolla jos molemmin puolin sama sairaus kertautuu. Kuitenkin pidemmällä tähtäimellä, kun sukutauluun saadaan riittävän paljon variaatiota yksilö ja geenitasolla, kasvaa myös koirien vastustuskyky, elinvoimaisuus ja moni muu seikka. Tästä syystä, vaikka Piikulle noin yleisesti voisi sopia moni uros terveyden puolesta, itselleni erilainen suku on etsinnässä ollut prioriteetti nro yksi. Nyt kun karvamuunnosten välinen risteyttäminen on mahdollista ilman pikkutarkkojen papereiden täyttämistä ja poikkeuslupahakemusta, haluan käyttää tilanteen hyväkseni. Kasvattajien välinen avoimuus on avainasemassa silloin kun vastapuolen taustoja ei itse henkilökohtaisesti tunne. On vaikeaa ryhtyä kasvattamaan rotua jos kokeneemmat eivät syystä tai toisesta ole halukkaita kertomaan koiriensa taustoja. Tästä suuri kiitos siis kaikille, jotka ovat vastailleet kysymyksiini ja kertoneet urostensa ominaisuuksista avoimesti. Suuri kiitos myös Piikun kasvattajalle Suville, joka on maltillisesti jaksanut vastailla minulle, jopa niihinkin kysymyksiin, joita en ole tajunnut ääneen kysyä.

Puuma

Seuraavaksi olen etsinyt harrastuskoiranominaisuuksia kuten fysiikkaa, sinnikkyyttä, rohkeutta, uteliaisuutta ja vilkkautta. Toivon pentueesta myös itselleni uutta harrastuskaveria ja haluaisin ylläpitää ja vahvistaa Piikun hyviä ominaisuuksia. On paljon hyviä potentiaalisia harrastuskoiria, jotka elävät kotikoirina ja paljon tuloksia tekeviä harrastuskoiria, joilla ei ole todellisuudessa kovin vahvaa moottoria, mutta niillä on reipas ja osaava kouluttaja. Nahkoissa ei ole eriytynyttä käyttö- ja näyttölinjaa ja näin pienessä rodussa se olisikin mahdotonta. Populaation pienestä geenipoolista huolimatta variaatiotakin koirien luonteissa on paljon, joten samaan pentueeseenkin voi tulla hyvinkin erilaisia tyyppejä myös harrastuskoiraa etsivien näkövinkkelistä. Collien luonne on kuin veteen piirretty viiva ja sen jalostaminen on yllättävän vaikea temppu: kuinka saada aikaan toimelias, rohkea, taistelun- ja miellyttämisenhaluinen koira, mutta joka samalla ei olisi liian provosoituva, pehmeä luonne tai muulla tapaa yliampuva arjessa? Omien kokemukseni jälkeen yritän välttää valinnoissani myös pidättyväisiä tai impulsiivisia koiria, sillä niiden kanssa eläminen arjessa on hankalaa, vaikka ne olisivat millaisia tykkejä kentillä ja kehissä. Tämän lisäksi arvostan koirasosiaalisuutta, mikä ehkä urosten kanssa on hankalampi temppu. Mielestäni on ihan luonnollista, etteivät urokset välttämättä tule ainakaan samaa sukupuolta olevien kanssa toimeen nuoruusiän jälkeen. Kuitenkin liiallinen aggressiivisuus on epätoivottua ja pistää pohtimaan miten paljon luonteessa on periytyviä piirteitä. Yleensä koirilla esiintyvä aggressio johtuu epävarmuudesta ja pelosta ja on myös tutkitusti periytyvä piirre. Olen urosta etsiskellessäni tutustunut myös sen sisaruksiin mahdollisuuksien mukaan. Katson niiden luonnetta, fysiikkaa, terveyttä ja yleistä olemusta. Ulkonäkö on myös tärkeä seikka, sillä Piikun selkeät ulkoiset virheet olisi mukavaa saada ”korjattua” urosvalinnalla. Totuus on kuitenkin, että kaikkia ylläolevia kriteerejä täyttävää koiraa on vaikeaa löytää ja jostakin on pakko alkaa karsimaan. Jokainen yhdistelmä on riski johonkin, joten tehtäväksi jää valita ne riskit, joiden kanssa voi elää, yrittää samalla ennakoida mahdollisimman paljon, hankkia valveutuneita pennun ostajia ja laittaa sitten kädet käsivarsia myöden ristiin.

Tällä hetkellä kaikki kasvatukselliset haaveet ovat yhdessä korissa, Piikussa. Mielessä onkin käynyt pitäisikö minun hankkia toinenkin erilinjainen narttu omaan käyttööni. Kuinka paljon olen halukas panostamaan kasvattamiseen aikaa ja rahaa? Koirien kasvattaminen on kallista puuhaa. Pennun ostohinnan lisäksi kaikenlaiset pentukurssit ja harrastusvalmennukset ovat yllättävän kalliita. Olen laskenut, että pelkästään tänä keväänä tyttöjen agilitykursseihin on mennyt reipas 1000e. Luustokuvaukset ja muut terveystutkimukset rokotuksineen ovat jalostus- sekä kotikoirille tärkeitä. Koirien ruokintakustannukset kuukausittain on myös otettava huomioon. Kun koiramäärä oli suurin, ruokaa kului noin 5 x 15kg säkkiä kuukaudessa. Tällä hetkellä rahaa tyttöjen ruokintaan ei mene aivan yhtä paljon, mutta ruoka on nyt hintavampaa ja syötän paljon myös muita herkkuja kuten luita, lihaa, mahaa ja kalaa. Pelkästään synnytykseen ja pentujen hoitoon liittyy myös isoja taloudellisiakin riskejä. Pelkoni on, että tämä koiraharrastus alkaa taas tulevaisuudessa syödä lompakkoon liian suuren loven.

Lauma 2019, Kuva Linda Toivonen

Koen, että jokainen kasvattaja on vastuussa rodun geneettisen monipuolisuuden laajentamisesta ja toisaalta myös vastuussa pennun ostajilleen. Jokainen pentueeseen syntyvä yksilö vaikuttaa jossakin, ei vain se, jonka jätän kotiin mahdollista harrastus- ja jatkokäyttöä varten. Paljonko riskejä olen valmis ottamaan? Ovatko pentueen vanhempien ominaisuudet sellaisia, että niiden kanssa olisi helppo muidenkin elää? Mitä jos ja kun jonkun pennun kohdalle osuu se koirien taustoissa kulkeva mahdollinen sairaus? Olenko valmis ottamaan sen riskin pennun ostajien kustannuksella? Luonne- tai terveysongelmien kanssa on ihmisten vaikea elää ja myös kasvattajana sen seuraaminen sivusta on usein henkisesti kuluttavaa. Emmehän me sitä usein sano ääneen, mutta vaikka kuinka yrittää järkeillä, etteivät nämä jutut ole sama asia kuin täydellisten herneiden jalostus, epäonnistumisen fiiliksiä tuntee myös moni kasvattaja. Toisaalta täydellistä yhdistelmää ei olekaan ja jokaiseen liittyy joitakin riskejä. Koska minulla on jo kokemusta burnoutista tällä tiellä, pohdin luonnollisesti paljon henkistä jaksamistani myös jatkossa. On selvää, että helpommalla pääsisin jos en kasvattaisi yhtäkään pentuetta 😉 . Kasvatus olisikin hyvä yrittää pitää pienimuotoisena harrastuksena muiden toimien ohella. Toisaalta tunnen itseni ja tiedän olevani intohimoisena ihmisenä varsinainen ”all in” -tyyppi ja tämä onkin hyvä tiedostaa.

Haaveilen siitä, että onnistuisin kasvattamaan terveitä ja toimivia harrastuskoiria, joilla olisi hiukan erilainen sukutausta. Kotona tulee jatkossa todennäköisesti olemaan 4-5 koiraa. Myös aktiiviset sijoituskodit tulevat olemaan tulevaisuudessa tärkeitä ja minun on osattava löytää itsestäni uutta asennetta siihen, että yhteistyö koirien haltijoiden kanssa onnistuu molempia puolia tyydyttävällä tavalla. Onneksi nykyään somekin mahdollistaa koirien seuraamisen ihan eri tavalla kuin kymmenen vuotta sitten. Yritän panostaa omaan tavoitteelliseen harrastamiseen ja teettää pentueita narttujen ollessa noin 3-4 vuotiaita, jolloin niillä olisi jo hiukan näyttöä luonteestaan. Joskus kauan, kauan sitten jollakin keskustelufoorumilla (hevosnetti) keskusteltiin eri nahkakasvattajista ja joku tietäväinen anonyymi siellä totesi, että ”se Lifedream-eukkohan on sellainen harrastelija”. Muistan vieläkin miltä tuntui lukea tuo parjaavaksi tarkoitettu kommentti, vaikka en tiennyt sen kirjoittajasta mitään. Nyttemmin voin kai ylpeänä sanoa, että niin olenkin! 😀 Koiran kasvatus on ”vain” harrastus, mutta populaation kehittäminen nahkoissa ja koiran käyttäytyminen ja sen evoluutio intohimoja. Ne tuovat elämääni merkityksen. Erilaiset luennot ja harrastuslajit ovat hauskoja tapoja virikkeellistää koiraa ja itseäni, niissä opin lisää koirieni luonteista ja kyvyistä, mutta totta puhuen minulla ei kai koskaan tule olemaan niin valtavaa kunnianhimoa, että jaksaisin panostaa jonkun koiran kouluttamiseen aivan sinne huipulle asti. Mutta haaveena olisi, että meille tosi ”harrastelijoille”, minulta voisi saada jatkossa kivan pennun 🙂

Piikun pentueen suunniteltu urosvalinta selvinnee lopullisesti ensi viikolla. Toivottavasti enää ei tule muutoksia! 💗

2 Comments on “koiran kasvattajan kronikat: tulevaisuuden visiot

  1. Pennun hankkijana arvostan valtavasti tällaista syvällistä perehtymistä jalostuskoirien perimään, niin terveyden, luonteen kuin ulkonäönkin osalta.
    Varmasti on tunti- ja päiväkausien puuhaa!

    Arvostan, miten arkirealistisesti kerrot kasvattajuudesta ja siihen liittyvistä asioista. Just hyvä juttu tällanen ”harrastelu”, eikä euron kuvat silmissä kiiltelevä massatuotanto.

    Mielenkiinnolla jään seuraamaan isäehdokkaan valikoitumista ja tulevaa pentuetta!

    Itselläni on toiveissa ahne ja reipas rallycollie ❤

    Kovasti onnea pentusuunnitelmiin 🙏🏼❤

    • Kiitos Mariam palautteesta! Kiva kuulla, että nämä herättävät ajatuksia. Ja onnea pennun etsintään! 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: