Jalostuskoiran valinta

Tämä teksti jatkaa sarjaa: Ajatuksia koiran kasvatuksesta ja on kirjoitettu alunperin jo vuonna 2009.

Harva kasvattaja on aloittanut koiraharrastuksen tietävänsä jonakin päivänä ryhtyvänsä kasvattajaksi. Kotona asuvaa narttua ei välttämättä ole hankittu sitä ajatusta silmällä pitäen, että sillä teetettäisiin pennut, mutta jotenkin ajatus alkaa myöhemmin kutkuttamaan. Moni pentuja teettävä ihminen vähättelee asiaa ja kertoo vain haluavansa tehdä nartullaan pennut, ei niinkään ryhtyvänsä kasvattajaksi. Onkin syytä muistaa, että jokainen yhdenkin pentueen teettänyt ihminen on kasvattaja.

On hyvä suunnitella etukäteen millaisia koiria käyttää jalostukseen. Pentueissa voi olla useitakin yksilöitä, ja jokainen niistä elää myöhemmin jossakin vaikuttaen ympäristöönsä. Jalostukseen valittujen koirien ominaisuuksilla on siis paljonkin painoarvoa, varsinkin pentujen ostajien näkökulmasta. Myös suvunjatkamisen kannalta on tärkeää hahmottaa, että kyseisen pentueen pennuista voi yksi tai useampikin jatkaa sukua ja siten välittää eteenpäin vanhempiensa ominaisuuksia. Monesti narttujen omistajat käyttävät paljon aikaa hyvän uroksen löytämiseen ja toisinaan se onkin helpommin sanottu kuin tehty. Jos kritiikki omia narttuja kohtaan olisi yhtä vaativaa kuin heidän ehtonsa uroksiin voisi moni pentue jäädä tekemättä.

Hyvän jalostuskoiran ominaisuuksiin kuuluu ehdottomasti hyvä terveys. Collie kuuluu PEVISA-ohjelmaan, joten jalostukseen käytetyt koirat on lonkka- ja kyynärkuvattava ja silmäpeilattava.

Nykyään kuvataan myös kiitettävästi selkiä ja olkia. Koiran perusterveyteen liittyy kuitenkin paljon muitakin seikkoja. Sillä tulee olla normaali ruokahalu ja hyvin toimiva vatsa. Koira, joka syö huonosti tai jonka vatsa reakoi pieniinkin olosuhteiden muutoksiin ei ole hyvä jalostuskoira. Yleensä huonovatsaiset koirat ovat luonteeltaankin herkempiä ja saattavat reagoida esim. stressiin vatsallaan, eivätkä nämäkään ominaisuudet ole hyviä jalostuskoiralle. Allergiat ovat colliella yleisiä, joten niihin tulisikin kiinnittää jalostuksellisesti huomiota. Herkkävatsaisuus saattaa olla ensimmäinen oire piilevästä allergiasta. On hyvä kartoittaa koiran eläinlääkärissä käyntejä ja pohtia ovatko siellä tehdyt reissut sellaisia, että ne saattaisivat huonontaa koiran jalostusarvoa. Useat antibioottikuurit, oudot fyysiset oireet tai vaikkapa jatkuva silmä- tai korvatulehdus voivat olla syitä jättää koira pois jalostuskäytöstä. Normaali kotikoiran olemistahan tällaiset seikat eivät estä, mutta jalostuskoiran tulee olla kaikin puolin terve.

Luonne kuuluu kaikkein tärkeimpiin vaatimuksiin, joita jalostuskoiralle voidaan esittää. Vahva, tasapainoinen ja rauhallinen narttu on pennuille syntymästä luovutuspäivään se malli, jota pennut tulevat seuraamaan. Rauhaton, pelokas narttu tekee lapsistaan samanlaisia, vaikka ihminen yrittäisikin vaikuttaa pentujen luonteiden kehitykseen. Uroksen luonne ei ole aivan yhtä tärkeä, sillä uros harvoin viettää aikaa pentujensa kanssa. On kuitenkin tärkeää tuntea myös uroksen luonne, jotta se vastaisi mahdollisimman hyvin nartun luonteeseen ja parhaimmillaan vahvistaisi sen hyviä puolia. Olen ennen ajatellut uroksen täydentävän nartun ominaisuuksia, mutta toisaalta jos molemmilta löytyy toivottuja ominaisuuksia, on todennäköisyys niiden periytyvyydelle myös pentuihin suuri. Jos koiralla on jokin normiarkea hankaloittava luonteenpiirre, on syytä miettiä onko se otettava jalostuksessa huomioon. Meillä Suomessa on ollut tapana käyttää koiria luonnetesteissä ja MH-kuvauksissa saadaksemme tietoa koirien luonteista. Jokainen kasvattaja päättää itse millainen on hyväluonteinen koira eli sen, mitä piirteitä painottaa jalostustyössään. Toiset etsivät vilkasta joka paikan höylää, toiset topakkaa palveluskoiraa ja kolmannet rauhallista perhekoiraa. Yleistän toki suuresti eikä koiran luonteen kehittyminen saati periytyminen ole näin mustavalkoista.

Mitä pidempään pennut saavat kasvaa kasvattajan luona, sitä suurempi on myös kasvattajan ja jalostusnartun luonteen merkitys. Ei enää riitä, että se kykenee imettämään pentunsa ja hoitamaan ne vieroitukseen. Emon on osattava opettaa pennuilleen myös sosiaalisuutta ja annettava tärkeitä malleja tulevaisuutta ajatellen. Sopiva luovutusikä rodusta hieman riippuen on 7-12 vko, sillä rotujen kehityksessä on eroja. Pidempi luovutusikä asettaa myös kasvattajalle suuremman vastuun pentujen sosiaalistamisesta. Saamme jatkuvasti uusia tutkimustuloksia aiheesta, mutta kaikissa painottuu emon hoiva ja pentujen ensimmäisten viikkojen olosuhteet koiran persoonan kehitykselle.

Hyvä jalostuskoira on myös sellainen, jonka kanssa arki sujuu ilman ongelmia. Saamme jatkuvasti uutta tietoa siitä, miten koiran persoonallisuus muodostuu ja ennen kaikkea miten se periytyy geenitasolla. Tämä lisää jalostuskoiran luonteen merkitystä entisestään ja lisää paineita sen luotettavaan arvioimiseen.

Tämän lisäksi jalostuskoiran tulisi olla rodulleen tyypillinen. Tämä tarkoittaa sitä, että katsoessa koiraa ihminen saa selkeän kuvan siitä mikä rotu on kyseessä. Collien ollessa kyseessä tulisi katsojalle välittyä kuva siitä, että kyseessä on collie, ei partacollie, Ibizan podengo eikä whippet. Luonnollisesti kasvattajan tulee tutustua rotumääritelmään ja kokenut katsoja näkee heti, onko kyseinen koira H:n vai ERI:n koira.

Jalostuskoira tulisi aina olla mielestäni vähintään EH:lla palkittu, sillä hyvä jalostuskoira ei välttämättä aina ole näyttelyissä sijoitettu palkintosijalle, vaan se voi tasaisesti pärjäillä näyttelystä toiseen ja periyttää vahvoja ominaisuuksiaan pennuilleen. Koiralla tulisi olla oikeat ääriviivat, mikä tarkoittaa collieilla mielestäni sitä, että sen rakenne on kunnossa. Oikea lavan ja olkavarren asento sekä riittävät takakulmaukset takaavat sen, että koiralla on linjoja. Lisäksi sillä tulee olla oikeantyyppinen työkoiralle ominainen luusto. Collie on rakenteeltaan kestävä ravaaja, joten sen rakenteen tulee tukea tätä tehtävää.

Oikeanlainen purenta on pieni, mutta äärimmäisen tärkeä osa jalostuskoiraa. Colliella kuuluisi olla täysi, leikkaava purenta, mutta jonkin verran hammaspuutoksia esiintyy. Pystyt tai raskaat korvat eivät rajoita jalostuskäyttöä. Collien kohdalla kiinnittäisin vielä huomiota silmien kokoon, sillä liian pienet silmät altistavat silmätulehduksille ja voivat häiritä koiraa. Sanomattakin on selvää, että jalostuksen tuomat erilaiset rotuominaisuudet eivät saisi vaikuttaa koiran toiminnallisuuteen arkielämässä.

Tämän lisäksi tulee tarkastella jalostuskoiran sukutaulua. Luonne, terveys, ulkomuoto ja suku yhdessä määrittelevät sen, millaisia pennuista mahdollisesti tulee. Tästä syystä itse haluan tuntea mahdollisimman monia sukutauluissa esiintyviä koiria, niiden veljiä ja siskoja. Pyrin seuraamaan kasvattejani koko niiden eliniän, jotta kykenen tekemään päätöksiä jatkoa ajatellen. Millaisia ovat jalostukseen käytettävien koirien sisarukset ja vanhemmat? Jos joitakin on jo käytetty jalostukseen, millaisia ovat niiden jälkeläiset? Onko suvussa tavattu perinnöllisiä sairauksia tai luonteenpiirteitä, joita tulisi välttää? Millaisia pennut ovat arjessa ja miten niiden omistajat kokevat koiransa?

Minä painotan valinnoissani toimivaa harrastuskoiran luonnetta. Vilkasta, mutta samalla tasapainoista olemusta, jossa riittää potkua monenlaiseen tekemiseen. Koiran tulisi olla rohkea ja utelias ennemmin kuin varovainen ja pidättyväinen. Sosiaalisuus koiria ja etenkin ihmisiä kohtaan on minulle erittäin tärkeä piirre. Pelkkä vilkkaus koirassa ei riitä, sen tulee pystyä arjessa rauhoittumaan ja keskittymään tehtäviin. Koirissa usein esiintyvä resurssiaggressiivisuus on ominaisuus, jota en toivo omiin koiriini, sillä sellaisen koiran kanssa on varsin hankala elää. Koiran tulee kuitenkin olla harrastuskoirana kontaktinhakuinen, leikkisä ja nopea oppimaan. Näitä ominaisuuksia voi toki kehittää, mutta ne ovat myös periytyviä. Ahneus helpottaa monissa arjen tilanteissa ja tasapainottaa kouluttamista.

Jalostusnartun ominaisuudet ovat toki kasvattajalle tärkeitä, mutta koska yksi uros voi astua elämänsä aikana monta narttua ja saada siten enemmän jälkeläisiä, tulisi myös jalostukseen tarjotun uroksen ominaisuuksiin tietenkin kiinnittää huomiota. Mistä johtuu, että urosten löytäminen on rodusta riippumatta aina yhtä hankalaa? Välillä tuntuu, että urosten omistajat kenties nostavat jalostusriman koiralleen turhan ylös ja unohtavat, että pentue on aina kahden koiran yhdistelmä eikä täydellistä koiraa tai yhdistelmää olekaan. Toisaalta on vaikeaa päättää antaako urostaan jalostukseen vain harvoille ja valituille, tietyt hyvät piirteet omaaville nartuille, vai pitäisikö yrittää parantaa heikompien narttujen ominaisuuksia urosvalinnoilla? Varsinkin nuorten urosten kohdalla aika olisi valttia ennen lopullisten rajausten tekoa.

En ole vielä maininnut jalostuskoiran ikää. Mielestäni hyvä jalostuskoira olisi vähintään kaksi vuotias. Koirien käyttäytymisessä on niin paljon seikkoja, jotka ilmestyvät esiin vasta myöhemmällä iällä, että on hyvä aloittaa maltilla ja katsoa rauhassa mitä koira periyttää. Itse olen oppinut tämän kantapään kautta. Jalostuskoiran kanssa ei koskaan tulisi olla liian kiire.

Hyvä jalostuskoira ei siis välttämättä ole rodun huippuyksilö, vaan tasaisen varma tallaaja. Usein ns. huippuyksilöt pentueissa ovat poikkeuksia, mutta toisaalta jos koko pentue on laadukas, silloin myös vanhemmat ovat sitä varmasti olleet ja oikein suoritetussa jatkojalostuksessa koirien hyvät ominaisuudet saadaan säilytettyä. Koska täydellistä koiraa ei ole, on kasvattajan tehtävänä löytää toisiaan täydentävät ja vastaavat koirat kaikissa yllämainituissa seikoissa. Ei mikään helppo tehtävä ja silti pääsee yllättymään! 😉

Tämän jälkeen voidaankin sitten miettiä, onko pentueen teettämiseen, hoitoon ja kasvatukseen riittävästi aikaa tai tilaa, jotta yhdistelmä olisi mahdollinen.