pentulaatikossa Kymppiliiga

Ilokseni voin ilmoittaa, että meillä on pentuja! Ensimmäiset pennut kymmeneen vuoteen ja Pimu teki sen kunniaksi täydet kymmenen pentua! Pentue syntyi lauantaina 3.8.24 aamuyöstä. Painot pennuilla ovat lähteneet hyvin ylöspäin ja Pimunkin vointi on hyvä. Näin ison pentueen kanssa täytyy tosin olla varautunut kaikkeen ja seuraankin sen ja pentujen vointia. On ihanaa, että minulla on lomaa ja saan olla kotona siihen asti, että pennut täyttävät kolme viikkoa!

Laskettu aika oli maanantaina 5.8, mutta minulla oli aavistus, että Pimu voisi synnyttää jo aikaisemmin. Ensikertalainen ja isoa pentuetta odotellessa tämä ei ole tavatonta. Aloin mitata lämpöjä torstaina ja ihmettelin hiukan kun ne olivat vain hieman yli 37. Jälkeenpäin tämä saattoi kertoa lähestyvästä synnytyksestä. Perjantai-illalla Pimu oli vähän levoton, mutta myöhemmin se alkoi kävellä isoa ympyrää ja läähättää tosissaan. Odotin avautumisvaiheen voivan kestää jopa 12-30h, mutta toisin kävi.

Heräsin kahden aikaan lauantaiaamulla siihen, että Pimu oli kakannut sisälle. Tämä ei ole tavatonta kun narttu tyhjentää suoltaan ennen synnytystä. Päästin sen ulos, onneksi fleksissä ja se kävi pissalla. Sitten takaisin sänkyyn ja Pimukin näytti sekunnin siltä, että rauhoittuu nukkumaan kanssani, kunnes se ähkäisi. Selkeä työntö! – Ai jaaha, vai että semmoista, totesin ja pakotin sen alas laatikkoon ja kaksi kymmentä minuuttia myöhemmin syntyi ensimmäinen pentu. En halunnut, että se synnyttää sänkyyn 😀

Pimu synnytti rivakkaan tasaiseen tahtiin. Alla on pentujen syntymäajat ja painot kahden ensimmäisen vuorokauden aikana. Ensimmäinen paino on syntympaino, toinen eilen aamulla mitattu 1vrk paino ja kolmas täään kahden aikaan mitattu paino. Hyvin on lähtenyt painot nousuun!

klo 2.20 Soopelimerle narttu 287 ->280g -> 324g

klo 2.26 Trikki narttu 259 ->284g -> 300g

klo 3.01 Soopeli narttu 240g ->255g -> 294g

klo 3.30 Merle uros 312g ->330g -> 395g

4.28 Trikki uros 292g -> 311g -> 340g

klo 5.13 So merle uros 295g -> 314g -> 350g

klo 5.25 Merle uros 255 -> 267g -> 330g

klo 6.17 Soopeli narttu 237g -> 244g -> 280g

klo 7.24 So merle uros 297g -> 310g -> 354g

klo 7.45 So merle narttu 308g -> 365g -> 393g

Pennut syntyivät useimmiten pää edellä ja osa sikiöpussi valmiiksi rikki, mutta osa tuli perä edellä. Toinen merle uroksista syntyi täysin ilman pussia liukkaasti kuin ohjus. Kuitenkaan kukaan pennuista ei krohissut ja vaikka syntymän jälkeen kesti hetken saada ne havahtumaan tähän maailmaan, olivat nopeasti pirteitä ja eläväisiä. Yritin laittaa pentuja mahdollisuuksien mukaan heti tissille, mutta rivakkaan synnytyksen myötä se oli hankalaa. Pimu synnytti suurimman osan pennuista seisten.

Kahdella pennulla oli alkuun vaikeuksia imeä ja sain asetella niitä tissille, mutta alle vuorokaudessa myös ne ovat keksineet miten kuuluu imeä ja saada kieli hyvin rullalle nännin alle. Tyytyväinen lutkutus kuuluu laatikosta! Pimu on ollut rauhallinen ja viihtynyt hyvin laatikossa. Se syö myös viidesti päivässä ja juo paljon hyvää voimalientä. Ostin sille myös Royal Canin maidonkorviketta, josta ainakin aikaisemmat narttuni ovat pitäneet. Juotan mieluiten nartulle paljon nesteitä siinä toivossa, että se virtaa pennuille kuin annan pennuille suoraan korviketta vielä tässä vaiheessa. Riski sille, että pennut vetävät keinoruokkiessa maitoa keuhkoihin on olemassa. Nyt kun painot nousevat noinkin hienosti, ei ole varsinaista hätää. Pimu saa turvotettua kuivamuonaa, mutta myös tuoreita kananmunia, maksalaatikkoa ja jauhelihaa kyytipojaksi. Ja vaikka se söi yhdeksät jälkeiset ripulia ei ole ilmennyt. Sitä ei ole myöskään pennuilla, mikä on aika huikeaa!

Pennut ovat eläväisiä ja n.100g painoeroista huolimatta tasainen porukka. Voin rehellisesti sanoa, että tässä on kauneimmat pentuni: värit ovat äärimmäisen harmonaaliset ja kauniit. Kaikilla täydet kaulukset ja soopelimerlet, vaikkei olekaan virallinen väri, hivelevät silmääni. On ihan mielettömän hauskaa päästä seuraamaan niiden kasvua ja nähdä miten tämä väri elää pentujen kasvaessa. Pentueessa on eläväisempiä vipeltäjiä ja tyytyväisiä nukahtelijoita, mutta eipä niistä juuri luonne-eroja voi tässä kohtaa vielä sanoa.

Pennut ovat kuuroja ja sokeita (silmät eivät aukea kuin vasta noin kahden viikon iässä), mutta nenä niillä toimii ja kiiruhtavat lämmön ja maidon perässä laatikossa ees taas kuin marsunkokoiset ravihevoset. Nenät ja tassut ovat vielä tässä kohtaa kirkkaan vaaleanpunaiset, mutta nenät tummuvat seuraavan viikon aikana. Napanuorat kuivuvat ja tippuvat pois parissa vuorokaudessa.

Olen lomalla siihen asti, että pennut täyttävät kolme viikkoa! Tästäkin syystä päivitäin varmasti somekanaville paljon kuvia ja videoita pennuista, mitään kummempaa tekemistä täällä kun ei ole 😀

Nyt voin vain toivoa, että petueen kasvu jatkuu yhtä hienosti kuin tähänkin mennessä!

Lisää virallista tietoa Pimun pentueesta löytyy täältä

KUVA GALLERIAan päivitetään myös lisää kuvia jahka kerkiän

Jätä kommentti