Pennut 5vko!

Eilen pennut täyttivät 5 viikkoa. Aika menee ihan liian nopeasti kymppikerhon kanssa ja pian on pentujen aika lentää kotipesästä uusiin seikkailuihin. Suurinosa pennuista on varattu ja nyt odotamme eläinläökärin tarkastusta ja silmätarkastusta. Soopelipennuista otetaan geenistestit merlegeenin selvittämiseksi ja sitten rekisteröinnitkin etenevät. Pentupaketteja alan kyhätä pikkuhiljaa kokoon. Viimeisen kahden viikon aikana pennut ovat kehittyneet valtavasti ja niiden sosiaaliset ja fyysiset taidot yllättävät joka päivä!

Hope-pentue on omaan silmään yllättävän tasainen ollakseen täysin ulkosiitos. Niillä on suurimmaksi osaksi nätit päät ja tasaisen kulmaukset, mutta varsinkin luonteet ihastuttavat minua. Tuntuvat melko rohkeilta ja toimeilailta. Silti, ruoka-aikaan ne istuvat rivissä nätisti aidan takana HILJAA! ja odottavat, että tuon kupit. Ja sitten syödään siististi kupista. Ahneita ne kuitenkin ovat, siitä on ikävänä esimerkkinä haavat Pimun tisseissä, hampaat ovat terävät ja tisissä roikutaan liiankin hanakkaasti. Ensimmäistä kertaa koskaan minulla on pennuille pentuaitauksessa erillinen vessa, jossa hamppua, ja tätä käytetään ahkeraan. Kaikki kakat tehdään vessaan ja vain jokunen pissa voi tulla aitaukseen muualle. Olen äärimmäisen hämmästynyt siitä, miten hienosti pennut osaavat hakeutua tarpeilleen vessaan! Fiksuja ipanoita!

Ruoka maistuu ja olen syöttänyt niille erilaisia lihoja. Ne ovat saaneet maistella myös aikuisten ruokanappuloita ja mitään ripulia ei ole ilmennyt, vaikka välillä kakka on joillakin ollut hieman löysää. Olemme autoilleet ja käyneet metsässä tutustumassa. Pennut ottavat joukolla tilan haltuun nopeasti ja uusien ympäristöjen tutkiminen jatkuu. Sisällä pennut ovat jo tutustuneet eteiseen, keittiön ääniin ja osa pennuista on seikkaillut kylpyhuoneen kaakelilattialla. Osa pennuista, kuten Philip ja Ariel, rakastavat kannella leluja ja omia aarteitaan ympäriinsä ja toiset, kuten Lumikki, kiipeilevät ja tasapainoilevat mielellään. Kaikki pennut rakastavat syliä ja luovat vahvasti katsekontaktia. Neljännellä viikolla opittiin heiluttamaan häntää ja rapsuttamaan itseään takajalalla ja nyt onnistuu jo hyppiminen! Fyysisesti pennut kehittyvät joka päivä.

Pennut ovat tutustuneet Godis-kissaan ja seuraavaksi ne pääsevät luomaan tuttavuutta Piikun kanssa. Piiku on koiristani leikkisin ja rakastaa pentuja. Se on myös erittäin lahjakas sosiaalisesti. Myös äiti Pimu on alkanut tapailla leikkiä pentujen kanssa. Meillä on käynyt runsaasti ihmisiä, lähinnä pentuvaraajia käsittelemässä pentuja ja myös ensimmäiset lapsivieraat kävivät tällä viikolla. Molemmin puolin oltiin ihastuksissamme! Ulkona liikutaan etupihan kalliolla ja 10 pentua häviääkin etupihalle seikkailuihin melko nopeasti 😀 Seuraavaksi on vuorossa tutustua takapihaan. Kuistilla minulla on pieni erillinen aitaus, johon voin nostaa pennut jos vaikka sataa ja sisällä niillä on iso aitaus olohuoneessa. Tilaa tulee olla runsaasti, sillä pennut juoksentelevat, hyppivät ja kirmailevat. Vielä olisi tarkoitus lisätä erilaisia kiipeilyelementtejä arkeen kuten pesuvati nurinperin jne. Monet pennut ovat käyneet jo kiipeilemässä kuistin portailla. Odotan myös näkeväni pian saalisleikkiin liittyviä käytösketjuja kuten jahtaamista. Ravistelua pennut ovat tehneet jo kolmiviikkoisesta.

Olen saanut valtavasti apua pentueen kanssa ja tästä olen kiitollinen! Laura, Riia, Petra, Heli, Sirja, Siiri… Kiitos kaikille avusta! Itselläni pyörivät päivätyö lisöksi hallikoulutukset sekä maastotreenit asiakkaille ja on ollut ihanaa mennä töihin tietäen, että pentujen kanssa touhutaan. Päivätyöni aikana pennut ovat keskenään ja ilta touhutaankin sitten täysillä yhdessä. Yllättäen yöt nukutaan lähes putkeen. Pennut syövät 3-4krt päivässä kiinteää. Päiväohjelma:

klo 5.30-6.00 Heräillään. Käytän isot koirat lenkillä. Pennut saavat kiinteän ruuan noin 6.00-6.30. Kerään kakat vessasta ja siivoan yön riehumisen jäljet.

7.00-16.oo Työpäiväni pennut viettävät olohuoneen aitauksessa keskenään. Pimu käy syöttämässä niitä halutessaan, viettöä siis aikaansa samassa tilassa. Päivän ajan soi radio aitauksessa melko kovalla. Tällä hetkellä on menossa ruotsinkieleen tutustuminen Yle Vegalla 🙂

15.00-16.30 toinen ruoka.

17-20.00 Pennut ovat hereillä suurimman osan aikaa, mutta nukkuvat myös välillä. Joka päivä pyrin tarjoamaan niille uusia kokemuksia: ääniä, ympäristöjä tai ihmisiä, eläimiä.. Ne saavat myös välipalana kuivia raksuja, pieniä luita jne.

20.30-21.00 Kolmas ruoka.

21.30-22.00 Nukkumaan meno ja valot pois.

22.00-5.00 Pennut nukkuvat suurimmaksi osaksi. Ihan joka yö ei nukuta koko aikaa. Pennut saattavat herätä kahden aikaan, jolloin voin tarjota niille neljännen aterian, mutta tämä riippuu päivästä.

Kyllähän tämä touhuilu käy ihan työstä! Koen kuitenkin, että on minun velvollisuuteni kasvattajana tarjota pennuilla mahdollisimman paljon erilaisia kokemuksia ennen luovutusikää.

Pentueen rekisteröimiseksi kahdesta soopelipennusta otetaan maanantaina geenitestit merlegeenin selvittämiseksi. Toivon, että tulokset tulevat nopeasti ja rekisteröinnin saan tehtyä ennen luovutusta parin viikon päästä. Huomenna maanantaina eläinlääkäri saapuu meille kotiin siruttamaan ja tutkimaan pennut. Madotuskin on syytä tehdä vielä kerran ennnen luovutusta. Kuudennella viikolla suoritetaan myös eläinlääkärin tarkastus. Sitä ennen autoillan vielä muutamia kertoja. Autossa ei ole oksenneltu ja aika pian alun jälkeen käydään nukkumaan. On ollut ihanaa, että Pimu tulee innokkaana pentujen mukana joka paikkaan. Seuraavaksi on tarkoitus ajella Saloon tutustumaan erilaisiin ympäristöihin, kuten liikenteen meluun, juna-asemaan jne.

Pentujen luonne-erot ovat pieniä. Kukaan pentueessa ei ole reppana, vaan kaikki pitävät hyvin puolensa. Osa pennuista on uusissa tilanteissa tällä hetkellä aavistuksen rohkeampia, mutta kehitys tapahtuu asteittain ja seuraavassa hetkessä osat voivat olla vaihtuneet. Koviin ääniinkiin suhtaudutaan vaihdellen. Tässä päivitettyjä ajatuksiani:

Merida – isoin narttu, rauhallinen ja äärettömän kaunis soopelimerle narttu pienin pilkuin ja vaalea pohjaväritys. Hakeutuu syliin, hakee katsekontaktia. Ei ääntele juurikaan, istuskelee ihmettelemässä maailmaa. Tasapainoilee mielellään. Tuntuu olevan jo syntymässä äitinsä kopio. Ulkona touhuaa rohkeasti ympäriinsä ja painiskelee veljien kanssa,

Belle – kaunis pienempi soopelibluemerletyttö ruskealla pohjavärillä, toinen silmä vaalean sininen. Hänestä tulee kyllä todella kaunis! hakeutuu paljon itsenäisesti syliin ja tekee itseään tykö. Kova tyttö syömään. Hakee vahvasti katsekontaktia, ei ääntele juurikaan. Tasapainoilee ja touhuilee. Nartuista Lumikin lisäksi rohkein ja tarmokkain. Leikkii itsekseen ja haastaa mennen tullen isommat veljensä painiotteluun. Ärinääkin tulee kun selättää kaverin.

Lumikki – tricolour narttu täydellä kauluksella. Vauhdikas ja äänekäs tyttö. Kiipeilee, seikkailee itsenäisesti olohuoneessa, huutaa mielipiteensä. Hakee katsekontaktia ja hakeutuu syliin.Nukkuu yleensä kasassa muiden kanssa. Lumikki on vahvan oloinen persoona, rakastaa pentuputkea, jonne syöksyy ja nukkuukin usein siellä. Väistää isompia helpommin kuin Belle. Rakastaa Uljasta 😀 Tutustuu rohkeasti ympäristöön, ei kavahda ääniä. Kiipeilee ja tasapainoilee mielellään ja hakeutui myös vesiastiaan itse.

Ariel – Kaunis, tasapainoinen soopeli väritys. Nappakarva, joka pentueen lyhyin, sinnikäs, pysyy hyvin tississä kiinni isompien joukossa. Hakeutuu syliin, rauhoittuu hyvin syliin, ei ääntele juurikaan. Syö hyvin kiinteää. Taapainoisen oloinen. Nukkuu yleensä muiden kanssa. Kiipeilee ja tasapainoilee, kantelee mielellään aarteita ja osaa myös haudata ne! 😀 Sosiaalisesti kiltti, väistää helpommin isompia veljiään. Kiipesi kuistin portaat ylös asti ennen kuin ehdin estää. ARIEL ETSII AKTIIVISTA SIJOITUS/LEASING KOTIA!

Aurora – tumma soopeli, pieni valkoinen läntti rungossa iso etujalkojen taakse ulottuva kaulus. Nätti ilme, viihtyy hyvin sylissä, syö hyvin, pysyy myös hyvin tissillä. Ei ääntele juurikaan ja nukkuu tyytyväisenä yksin tai kasassa. Valkoinen pieni läntti rungossa katoaa tod.näk ajan kanssa. Rohkeasti kiipeilee itsenäisesti etupihan kalliolla ja painiskelee muiden kanssa. Tyttöjen kanssa Aurora painiskelee rohkeasti ja ärinällä.

Aladdin – uroksista pienin, mutta vain hieman. Hauskat ”meikit” silmissä. Soopelimerle isoin läikin, puolikaulus. Pienet, melkein pystyt korvat. Hyvin rohkea erilaisisa ympäristöissä. Syö kiinteää hyvin, luo katsekontaktia, hakeutuu syliin ja viihtyy sylissä. Touhukas poika. Kiipesi kuistin portaille ennen kuin ehdin estää. Aladdin myös seurailee toisia paljon tai istuu vieressäni silmiin tapittaen kun muut tunkevat syliin. Antaa tilaa. Painii muiden kanssa, mutta ei ole aivan niin päällepäsmäri kuin isommat veljensä ja väistää . Ei reagoi ääniin. ALADDIN ETSII AKTIIVISTA KOTIA

Flynn – ruokaa ja unta. Isompi soopelimerlepoika. Istuskelee katselemassa maailmaa, touhuilee paljon myös itsekseen. Syö hyvin ja ääntelee harvoin. Tasapainoilee mielellään, hakee hyvin katsekontaktia ja syliä. Tasapainoisen oloinen. Rauhoittuu syliin. Pitää kiskomisesta, roikkuu mielellään kattoon kiinnitetyssä tuulikellossa. Ei reagoi ääniin.

Eric – kaunis merlepoika pienin pilkuin. Ericillä on aina nälkä. Pentueen isoin ja paksuin. Nukkuu usein itsekseen, rauhallinen, mutta ei haittaa jos joku kömpii viereen. Ääntelee hyvin vähän jos lainkaan. Seikkailee olohuoneessa itsenäisesti, hakeutuu ruuan ääreen supervaistolla. Rakastaa syliä, rauhoittuu hyvin syliin. Painii mielellään muiden pentujen kanssa.

Philip – merle poika hauskoilla pöksyillä. Kova poika syömään, rauhallisen oloinen, ääntelee paljon varsinkin nukkuessaan. Tutkii maailmaa, tasapainoilee, luo katsekontaktia ja hakeutuu ruuan ääreen. Viihtyy sylissä ja rauhoittuu syliin hyvin. Nukkuu usein yksin, mutta ei haittaa jos joku kömpii viereen. Ei haittaa äänet, mutta omaa ääntä on jos tilanteet ei miellytä 😀 Painiskele mielellään muiden kanssa.

Uljas – kaunis tricolour poika. Pieni tähti otsassa, tasapainoinen kaulus. Hakeutui ensimmäisenä jumppatyynyn päälle. Ekana tasapainoilemassa. Syö hyvin, ääntelee harvoin. Hakee katsekontaktia ja syliä, rauhoittuu syliin. Tutkailee maailmaa. Pentueen ”edelläkävijä”, oppinut ekana uudet jutut, esim hakeutunut vessaan tarpeilleen. Ahdistuu jos hänen tilaansa rajoitetaan ja saa hepulit. 😀

Lisää pentujen virallisista tiedoista löytyy TÄÄLTÄ ja runsaasti lisää kuvia TÄÄLTÄ