Pennut on nyt luovutettu ja suurin osa elänyt jo uudessa kodissakin viikon verran. Nopeasti se aika sitten meni, vaikka pari viimeistä viikkoa oli kymmenen pennun kanssa melkoista haipakkaa! Tavoite saada mahdollisimman laajasti erilaisiin asioihin totutetut pennut toteutui mielestäni aika kivasti. Kävimme autoilemassa, tutustuimme sateenvarjoon, rapisevan pressuun, erilaisiin ruokiin ja mm. veteen. Pari viimeistä viikkoa meni ihan työstä kun joka päivä yritin keksiä pennuille jonkin uuden asian koettavaksi.
Madotin pennut useaan kertaan ja silmätarkastuksessa Turussa todetiin vain kolmella pennulla crd. Matka oli pisin tähän mennessä: autoilimme ystäväni Elinan ja Riian luokse ja pennut pääsivät ulkoilemaan heidän pihalleen. Kävimme sisällä ottamassa voimanokoset ennen elöinlääkäriin menoa. Oli huikeaa saada pentuelle kokemus vieraassa kodissa olemisesta: sitä olen aina tehnyt pentujeni kanssa, mutta kieltämättä 10 pennun logistiset ongelmat olivat pieni haaste.
Eläinlääkäri kävi meillä kotona tekemäsä tarkastuksen muun kuin silminen osalta ja osalla pennuista todettiin pieni rasvanapa, mutta muita löydäksiä ei löytynyt. Pojilla oli pallitkin tunnettavissa. Kahdesta soopelista otettiin DNA näytteet ja niiden tuloksia odottelin kärsimättömästi. Rekisteröinti ei edennyt ennen tuloksia ja kun ne vihdoin saapuivat laitoin heti liittoon viestiä. Rekkarit tulivat perjantaina kun ensimmäiset pennut lähtivät uusiin koteihin lauantaina. Vähän viime tinkaan meni ja muutama harmaa hiuskin tuli prosessissa. Viimeinen viikko oli totta puhuen melko hurja: päivätöiden jälkeen kotiin ja täyttä tykitystä iltaan asti. Omat tunteet vaihtelivat laidasta laitaan ja itkuakin väänsin monestakin eri syystä.
Pentueen kasvattaminen ei ole koskaan helppo homma, se vaatii täyttä panosta. Itse pidän itsestäänselvänä, että pentujen kanssa touhutaan ja tuona aikana ei ehdi itse harrastamaan ja aikuiset koiratkaan eivät saa niin paljon huomiota kuin ennen. Pentujen syntymä ja uuden koiranalun opastaminen ihmisten elämään on minulle kuitenkin kunnia-asia ja tuntuu jotenkin juuri minulle sopivalta ja tärkeältä tehtävältä. Onhan koiran ja ihmisen välinen suhde on minulle ihan maaginen juttu ja oli nytkin jännittävää päästä tutustumaan erilaisiin persooniin. Jää aika sanattomaksi kun pentulaatikosta silmiin tuijottaa muutamakin 3 viikon ikäinen koiranpentu. Tämä on luontaista juuri koiralle. Koiran historia ja evoluutio on elämäni tärkeimpiä intohimojani.
Meillä kävi paljon vieraita myös loppuaikana ja valokuviakin sain pennuista paljon. Niihin on ihan palata myöhemmin! Loppujen lopuksi pentuaika on niin nopeasti ohi! Pentujen fyysinen kehitys oli huikeaa: ne juoksentelivat ja hyppivät etupihan kalliolla ja portaissa, tutustuivat pimeään agilityputkeen ja seurasivat minua metsässä sekä omalla pihalla sateessa ja kylmässä, pitkässä nurmikossa. Illat olivat niin pimeitä, että pennut liikkuivat usein pimeässä ja taskulampun valossa. Kävimme porukalla ilta-ja aamupissalla takapihan metsikössä ja sinne ne lähtivät myös itsenäisesti heti kun silmä vältti, joten pentue otti koko pihan hyvin haltuun. Minulta kysyttiin mitä käsittelyohjelmaa noudatan pentujen kanssa, mutta minulla ei sellaista ole koskaan ollut. Kaikki ideani, tai ainakin suurin osa, on lähtöisin luennoilta, joilla olen istunut. Opaskoirakoulun käsittelyohjelmasta olen noukkinut joitakin palasia ja biosensor ohjelmasta muita. Lisäsin joukkoon asioita, joita tiesin harrastuskoirille olevan tärkeitä sekä niitä, joita koin pentujen joutuvan kohtaamaan myöhemmin elämässä.
Koin, että pennuista luopuminen oli vaikeampaa kuin ennen. Lieneekö sitä, että ikää tulee lisää, mutta pienistä persoonista luopuminen ja vastuun siirtäminen uusille omistajille oli ja on edelleen pelottavaa. Koen, että on ihanaa tutustua uusiin ihmisiin ja ihan konkreettisesti päästä toteuttamaan heidän unelmiaan, mutta samaan aikaan vastuun antaminen pennusta heille on pelottavaa. Luopuminen on vaikeaa, mutta pakollista. En halua alkaa ajatella mitä kaikkea voisi sattua, vaan on pakko myös osata päästää irti. Ihan jokainen meiltä koskaan lähtenyt pentu on minulle rakas ja kallisarvoinen, mutta kasvattajana ei voi olla, jos jokaista pentua jää itkien kaipaamaan.
Onneksi Merida eli Kippo muutti sijoitukseen Riian ja Elinan luokse Turkuun ja kotiin jäi tricolour narttu Lunttu. Yhteisomistukseen Pimun kasvattajan Päivin kanssa jäi soopelinarttu Irma. Uroksistakin suurin osa meni ennestään tutuille ihmisille ja kaikki ovat somettaneet tai viestitellet ahkerasti. Some on kyllä huikea juttu! Ennen aikoina pennut haettiin ja ne hävisivät elämästä eri tavalla. Nyt niitä pääsee somessa seuraamaan ja whatsapp viesteissä on helppo lähettää kuvia ja videoita. Tämä on minulle kasvattajana erityisen tärkeää ja on ollut hienoa huomata, että se ihan oikeasti auttaa luopumisessa!
Pimun pentuihin pääsee tutustumaan täällä.
Seuraavat pennut meille on suunnitteilla ensi keväänä kun Lotta on tarkoitus astuttaa seuraavasta juoksusta. Katso lisää suunnitelmista tästä.
Nyt keskitytään taas hetken aikaa omiin harrastuksiin ja Luntun sekä Irman koulutukseen. En malta odottaa, että jo ensi viikolla meillä alkaa taas Piikun ja Lotan ohjatut agilitytreenit, pentujen rallytoko ja Likan hoopers sekä Pimun rallytreenit. Myös agilityvalmentajana polku etenee kun AVA2 koulutus jatkuu. Tänään alkoi uusi moduuli: kauden suunnittelu!
Lifedream 