On mennyt todella kauan edellisistä treenipäiväkirjamerkinnöistä täällä blogissa. Agilitya olemme kuitenkin harrastaneet hyvin sännöllisesti koko alkuvuoden 2025. Tässä postauksessa kirjoitan vähän lisää meidän lajikuulumisia ja tavoitteitamme.
Agility on meidän perheen ykköslaji ja sen takia aion jatkossa panostaa siihen kaikkien tyttöjen kanssa. Alkuvuodesta meillä oli treenipaikka Paula Leinon valmennuksessa Kaarinassa OMD areenalla. Sain yhdistettyä kätevästi Luntun pentukurssin ja Piikun sekä Likan treenit samalle maanantai-illalle. Kevään jatkusessa huomasin kuitenkin, että pitkät treeni-illat matkoineen kuluttivat ja aloin väsyä. Alkoikin olla selvää, etten samalla tahdilla voisi jatkaa syksyllä ja muutoksia oli tehtävä.
Tavoiteena on löytää rahaa ja aikaa kilpailla kaikkien koirien kanssa ja myös treenata omalla ajalla, sillä paljon voin tehdä myös omatoimisesti. Keväällä meillä oli treenioikeus OMD areenalle, mutta käytännössä pääsin treenaamaan todella harvoin ja usein jäinkin hallille maanantaisin varsinaisen treeniajan jälkeen eli klo 21.00-22.00. Tämä oli kuitenkin ihan kestämätön yhtälö kun seuraavana päivänä piti herätä ennen kuutta töihin.
Meitä on keväällä valmentanut agilityssa Paulan (Agi-ilo) lisäksi myös meille vuosien takaa tutut Petra Malin ja Anette Lindell (Aunelin koirakoulu).
PIIKUN TAVOITTEET 2025-2026
Piikanen on nyt 6,5-vuotias. Se on edelleen energinen, melkoinen suorittaja ja aina valmiina kanssani treeniin kuin treeniin. Piikulta puuttuu sekä agility- että hyppyradoilta enää yksi nollatulos, jotta olisimme kolmosissa. Tämä onkin sen tavoite tällä hetkellä. Tarvitsemme kisarutiinia ja mahdollisuuden osallistua kisoihin. Osaamisesta se ei juurikaan ole kiinni, tarvitsemme vain kisaruutiinia yhdessä. Piikun ikä ja taipuvien ranteiden riski huomioiden emme todennäköisesti tule kisaamaan kolmosissa kovin kauaa. Sen suurempia tavoitteita meillä ei ole. Syksyllä pääsemme Piikun kanssa pitkästä aikaa Taija Salokanteleen valmennukseen TSAUlle ja odotan tätä suuresti. Piikun tulevia ”eläkelajeja” ovat rally-toko, hoopers ja mahdollisesti paimennus.
LOTAN TAVOITTEET 2025-2026
Lotta sai pennut keväällä 2025 ja tästä syystä olen hiljalleen ottanut sen mukaan agilityn omatoimitreeneihin matalilla hypyillä. Peruskunnon kasvaessa Lotta on päässyt myös keväällä yksittäisille treenipaikoille Petra Malinin treeneihin Lägille ja Attlle. Toukokuussa se on hypännyt jo 50cm korkeita rimoja. Lotalla on ponnistusvoimaa ja vauhtia ja odotukset on suuret seuraaville vuosille. Tavoite on nousta senkin kanssa kolmosiin. Lotalle täytyy kuitenkin vahvistaa vielä yksittäisiä taitoja kuten kontakteja, sivuetäisyyttä ja estefocusta. Tämä rakentuu säännöllisen treenin ja kisaamisen myötä. Lotalle on varattuna treenipaikka syksylle Taija Salokanteleen treeneihin ja odotukset on suuret sen kanssa. Olen varma, että kehitymme Taijan opeissa taas paljon.
PIMUN TAVOITTEET 2025-2026
Pimu on viettänyt aikaansa kasvattajallaan Päivillä ja se on toivottavasti saamassa pennut kesällä. Tämän jälkeen se palaa luokseni, mutta kuntopohja on rakennettava alusta uudelleen. Agilitya pääsemme todennäköisesti treenaamaan vasta loppuvuodesta ja kisaamaan ensi vuonna. Pimu on rauhallinen menijä, mutta syttynyt kuitenkin lajiin. Tavoitteemme on nousta sen kanssa kakkosluokkaan vuoden 2026 aikana. Pimun ykköslaji tulee todennäköisesti olemaan rally-toko.
LUNTUN TAVOITTEET 2025-2026
Lunttumaaria täyttää elokuussa vuoden. Aloitimme agilityn heti luovutusiässä OMD pentukurssilla, joita jatkoimme alkukevääseen 2025. Sitten koin, että Lunttu kaipasi vauhtia ja juoksemista, joten ohjatun kurssin sijaan kävin sen kanssa omatoimisesti treenaamassa keväällä hallilla. Se saikin vauhtia ja varmuutta tekemiseen. Toukokuussa kävimme Luntun kanssa erityisen neljän kerran junnukurssin LÄGIllä. Kouluttajina olivat Emmiina Abrahamsson ja Petra Malin. Lunttu jatkaa syksyllä heidän opeissaan ja saattaa olla, että se pääsee välillä kokeilemaan myös Taijan ratoja. Lunttu on iso ja vahvaluustoinen narttu. Sen kanssa olemme keskittyneet estetaitojen lisäksi mielentilaan ja kehon hallintaan agilitytreeneissä. Se on äitinsä tapaan rauhallinen menijä, mutta osaa jo kaikki kontaktiesteet ja kepitkin ovat hyvin alulla kiitos OMD pentukurssien. Lunttu ei kuitenkaan kokonsa takia ole ihan niin lupaava agilityyn kuin mitä toivoin. Tavoitteenamme on aloittaa viralliset kilpailut vuoden 2026 aikana. Luntun kanssa kokeilemme myös rally-tokoa sekä paimennusta.
MIMMIN TAVOITTEET 2025-2026
Mimmi on aloittanut agilityn opiskelun Anette Lindelin opeissa Ehyt -areenalla. Olemme käyneet pari agilitykurssia. Tila on juuri passeli pennun motivoimiseen ja Mimmi rakastaakin putkea ja erilaisia ohjauskiemuroita. Se pysyy upeasti ohjauksessa ja hakeutuu esteille luonnostaan. Toivon saavani siitä Lotan rinnalle lupaavan agilitykisakoiran tulevaisuudessa. Mimmin kanssa olemme treenailleet kotona erilaisia ohjauskuvioita ja myös omatoimisesti hallilla muutaman kerran kuussa. Mimmi aloittaa vakituiset ohjatut treenit Lägillä Emmiinan ja Petran valmennuksessa. Tavoitteena on rakentaa Mimmille vahva itsenäinen estefocus.
LIKAN TAVOITTEET 2025-2026
Likan agilityura on hieman hämärän peitossa. Likka on nyt 5,5-vuotias ja vaikka sillä on dd lonkat, se ei ole niitä kipuillut. vielä. Sehän rakastaa agilitya, mutta lonkkiensa vuoksi jätimme sen pois lajirepertuaarista ja keskityimme hoopersiin. Olen kuitenkin treenannut agilitya sen kanssa omatoimisesti ja sen kanssa on hauskaa höntsäillä. Likka selvästi rakastaa edelleen agilitya! Olen kuitenkin hieman epävarma kannattaako sitä ilmoittaa enää kisoihin.. jos tavoitteena on kisat, on treenaaminenkin muutettava astetta vakavammaksi ja Likan nopeuden takia tarvitsisimme myös valmennusta. Koska aika ei riitä kaikkeen, jätän tämän vielä avoimeksi. Likan ykköslaji tällä hetkellä on hoopers.
Syksyllä olemme siis pyhittäneet maanantain agilityyn! Aloitamme tauon jälkeen uudelleen Taija Salokanteleen valmennuksessa TSAUlla Lotan ja Piikun kanssa. Lunttu ja Mimmi aloittavat treenaamisen Petran ja Emmiinan koulutuksessa LÄGIllä. Uskon, että näillä eväillä päsemme tyttöjen kanssa pitkälle! Meillä on myös omatoimitreenimahdollisuus Paimiossa, joten pääsemme hiomaan siellä kisojen kotiläksyjä. Syksylle on laitettu useita kisoja kalenteriin ja tavoite on saada kisarutiinia minulle, Piikulla ja Lotalle. Sieltä ne nollatkin alkaa sitten irtoamaan, ihan varmasti!

