Tänään oli jännittävä päivä kun aloitettiin meidän viralliset hoopers kisat Likan ja Piikun kanssa. Olemme treenanneet Likan kanssa melkein 1,5 vuotta viikkotreeneissä Hoopersia ja hurahtaneet lajiin. Myös Piiku on päässyt silloin tällöin irtopaikoille ja osoittaitunut oikein lupaavaksi lajissa. Yhtään epävirallista kisaa ei ole käyty enkä ole edes nähnyt virallista rataa, mutta niin vaan päätin olla rohkea ja lähteä kokeilemaan kun kisat järjestettiin meille tutulla ATT hallilla. Tuomarina tänään Eva Kajander.
Eka rata oli meille kaikille jännittävä. Likka teki väärän radan juoksemalla putkeen seiska esteen jälkeen, mutta muuten jäi ekasta radasta hyvä fiilis. Piikulle tämä olisi ollut puhdas suoritus, mutta harmillisesti se varasti lähdössä ja koska en ollut vielä ohjausalueella, napsahti rata heti hyllyksi. Piikulle esteiden merkkaaminen ei ole niin tuttua, joten tästäkin saan syyttää vain itseäni. Rata antoi kuitenkin toivoa, että meillä on tarvittavat taidot kyllä takataskussa. Olin myös tytöistä tosi ylpeä kun ne osasivat käyttäytyä hienosti.

Keskimmäinen. rata oli ihan älyttömän vaikea. Mitään onnistumisia en tältä radalta odottanut eikä niitä tullut. Heti alussa oli kierto ja eteenmeno takakiertoon ja tähän tuntui monen koiran tie kosahtavan. Näin myös meillä. Videolla kuitenkin huomaan miten hiebosti tytöt tokalla kerralla irtosivat, mutta molemmille tältä radalta siis hylly. Oli kuitenkin hienoa saada jotakin uutta harjoiteltavaa, nyt on kasa kotiläksyjä!.

Kolmas rata olikin sitten taas ihan mentävissä ja upeasti Likka teki nollan ja sai Luvan! Olipa tosi kiva saada sille tulos virallisesta lajista pitkästä aikaa! Piikullekin tämä rata olisi pitänyt olla helppo, mutta valitettavasti se luki väärin ja eteni putkeen, jolloin hylky.

Hoopers on kyllä hauska, joskin vaikea laji. Agilityn lailla nopeatempoinen laji, jossa virheet tapahtuvat usein nanosekunneissa. Eniten harmittaa Piikun eka ja vika rata, meillä oli ihan tuloksen saamisen mahdollisuus! Sain kuitenkin kallisarvoista kokemusta ja uusia harjoiteltava kiemuroita! Seuraavat kisat odottelee kalenterissa jo ensi kuussa.
Vastaan tuli paljon uusia asioita kuten se, että hoopersin alemmissa luokissa kaikki nollan saaneet sijoittuvat ykköseksi?! Aikaa ei siis oteta, vaikka radalla oli ajanottotolpat. Lisöksi radalla tilanteet tulevat nopeasti vastaan ja minulla oli vaikeuksia muistaa, että koira saa ohittaa kaksi estettä ennen hylkyä ja, että hylky tulee myös väärässä järjestyksessä juostuista läpi mentävistä esteistä. Agilityssa kielto tulee korjata ja ottaa kyseinen este tai tekee väärän radan, mutta hoopersissa kannattaa vain jatkaa ja ottaa ohituksesta viisi virhepistettä. Lisäksi oma sijainti ja pysyminen ohjausalueella täytyy miettiä etukäteen ja yrittää kaikessa hässäkässä pysyä viivan takana.
Toivon, että hooperskisoja tulisi lisää, jotta päästäisiin harjoittelemaan näitä juttuja! Tällä hetkellä seuraavat kisat on ensi kuussa, mutta seuraavat näytti olevan vasta maaliskuussa! Todella turhauttavaa ja saattaa vaikuttaa jopa lajia harrastavien motivaatioon.
Likan hauska räkäposkella kuva Jonna Mäkinen @lohtukuvat

