Avainsana-arkisto: Melonta

Melontaa saaristomeren kansallispuistossa 3.7.2021

Näin talven viimoissa on melkoisen ihanaa muistella mennyttä kesää ja sen seikkailuja! Melontaharrastukseni on jäänyt nyt vähemmälle sen jälkeen kun aloitin jälleen koirien kanssa treenaamisen, mutta kyllä kesällä aina jotakin pientä pitää keksiä! Ystäväni Nooran kanssa löimme lukkoon heinäkuun ensimmäisen viikonlopun jo talvella ja keväällä suunnittelimme molemmille mieluista retkeä. Kumpaakin meistä kiinnostaa saaristomeri melontakohteena, mutta toisaalta kummallakaan ei ole juurikaan kokemusta (tai lainkaan) alueesta. Tästä syystä päätimme turvautua Niklaksen Nordic Activities & Solutions yrityksen apuun.

Päädyimme monen mutkan kautta tilaamaan Niklakselta päiväreissun Saaristomeren kansallispuistoon. En ollut melonut lainkaan koko vuonna, joten tämä olikin melkoinen tulikaste kauden aloitukselle! Noora puolestaan oli ”lämmitellyt” jo muutamalla lyhyellä melontareissulla, mutta toisaalta luotin siihen, että melontahistoriani pitäisi minut muiden vauhdissa mukana. Ajoimme Kasnäsin rantaan ja siellä Niklas jo odottelikin meitä kamppeiden kanssa.

Helleaalto oli pysynyt Suomen yllä jo pitkään ja valitsemamme päivä osoittautui todella kuumaksi ja pilvettömäksi. Tuulikin oli todella leuto ja leppoinen. Niklas esitteli meille rantaviivaa ja ihmetteli ääneen miten rauhallista alueella oli, vaikka sään olisi luullut houkuttelevan paikalle paljonkin veneilijöitä.

Lounastauolle pysähdyttiin noin puolessa välissä kallioille. Pulahdimme Nooran kanssa uimaan sillä aikaa kun Niklas valmisti meille herkullisen aterian.. Sää oli kyllä mitä upein, ihan kuin olisimme ulkomailla! Aika pian facebookpäivityksemme retkeltä herättivät ihmisissä kateellisuuden ryöpyn, enkä kyllä ihmettele! 😀

Aluksi olimme Nooran kanssa vähän jännittäneet miltä melominen virallisen oppaan kanssa tuntuisi, mutta Niklas oli todella lämminhenkinen ja puhelias tyyppi. Samaan aikaan hän osasi hienosti antaa tilaa jos meistä jompi kumpi meloi hieman kauemmaksi ihailemaan maisemia. Kiinnitin huomiota tällaiseen asiakaspalveluun, koska meloessa monesti oma rauha on tärkeää tunnelman takia, mutta toisaalta seurassa koettu kokemus luo yhteishenkeä. Olimme Nooran kanssa valtavan tyytyväisiä! Tämä oli kyllä ihan mittatilaustyönä tehty reissu : jo talvella sovittu päivä ja tällainen sää, huippu opas, leuto tuuli ja kuulemma epätavallisen rauhallinen saaristo. Tuli melottua pisin koskaan tehty päivämatka 24,5km 🌞🥰🤩 ja mun eka melonta tänä vuonna, joten aika hyvät pohjat loppukaudelle 😅😂 Melontakohteena saaristo oli huikea, pääsimme tutustumaan oppaan mukana erilaisiin luotoihin ja jopa minua kiinnostaviin alueen kiipeilykohteisiin, joita voi lähestyä vain veneellä!

kiitos tuhannesti Noora ja Nordic Activities & solutions/ Niklas. Tullaan varmasti uudelleen!! 👌 Miten olisi Noora heti ensi kesänä?

Isoholman seikkailu

Heinäkuussa toteutimme ystäväni Nooran kanssa koko kesän seikkailun kun meloimme kajakeilla Isoholmaan yöksi. Kilometrejä edestakaiseen matkaan kertyi n 40, mikä on tähän mennessä pisin matkamme meloen. Kajakit saimme lainaan paikalliselta melontayhdistykseltämme, jonka jäseninä olemme molemmat.

Lähdössä Vuohensaaren edustalla.

Tänä vuonna melomassa olen käynyt vain pari kertaa noin 10km lenkkejä. Jo viime vuonna meidän piti toteuttaa tämä viikonloppuretki Isoholmaan, mutta yhteistä aikaa ei löytynyt. Isoholma eli Teijonsaari, on saari Salon kaupungissa Teijon edustalla, noin 25km päässä Salon keskustasta. Isoholma sijaitsee Halikonlahdella Teijonselän eteläpuolella. Sen pohjoispäässä on laavu ja eteläpäässä nuotiopaikka. Vuodesta 2015 Isoholma on kuulunut Teijon kansallispuistoon, eikä sinne pääse kuin vesitse.

Menomatkalla

Lähdimme liikkeelle heinäkuun 25pv lauantaina noin yhden aikaan. Suunnitelmana oli meloa noin 10km Kokkilaan, missä pysähtyisimme syömään ja sieltä matka jatkuisi Isoholmaan. Olimme sopineet kyseisen viikonlopun jo keväällä etukäteen, joten onneksemme sää näytti hyvältä satunnaisia vesikuuroja lukuunottamatta. Meitä molempia jännitti se, miten jaksaisimme meloa perille ja ennen kaikkea takaisin seuraavana päivänä. Olemme meloneet pisimmillään reilu kahdenkymmenen kilsan päiväretkiä, mutta nyt niitä pitäisi jaksaa kaksi perättäisinä päivinä.

Isoholman rantatörmää

Alkumatkasta kesti taas hetki saada kroppa tottumaan melonnan fyysiseen rasitukseen, mutta loppujen lopuksi matka Kokkilaan oli meille tuttu. Söimme maittavan aterian Kokkilan Lossirannassa ja levähdimme reilun tunnin verran. Sitten jatkoimme matkaa. Reitti oli helppo, sillä eksymään ei juurikaan pääse. Viime metreillä meidät kasteli oikein kunnon vesisade. Isoholmaan rantauduimme noin seitsemän aikaan illalla.

Kartta kastui matkalla 😅

Isoholman pohjoispäässä olevalle laavulle kiipesimme tavaroidemme kanssa. Melonta on mukavaa vaihtelua retkeilyyn siinä mielessä, että kaikki kama kuten teltta, makuupussit, ruuat, keittimet jne tulevat mukana vaivatta ja huomaamatta eikä niitä tarvitse kantaa rinkassa selässä. Olin pohtinut paljonko kaikki tuo tavara kajakissa painaa ja paljonko se vaikuttaa melomiseen, mutta pelot olivat turhia. Nyt pystytimme teltan huikealle paikalle Isoholman tuuliselle huipulle. En ole koskaan saanut telttaa niin upealle paikalle!!

Teltta paikallaan

Lähdimme kiertämään Isoholman retkipolkua, jonka Noora löysi maastokartasta. Alku olikin selkeä ja helposti seurattava, puissa oli valkoisia merkkejä polun varrella. Mutta sitten äkkiä polun täyttivät kaatuneet puunrungot ja hävitimme reitin. Taistelimme puhelimen navigaattorin kanssa keskellä aika hankalakulkuista maastoa. Nauroimme, että ei se melominen, mutta tämä!!

Rannan tuntumassa kiipeilimme kallioiden lomassa ja tuli kyllä ikävä kiipeilyä. Hiki virtasi kun muuta mahdollisuutta ei ollut. Pieneen 4km iltapromenaadiin kului lopulta melkein kaksi tuntia ennen kuin olimme taas teltalla ja valmiita iltaruoan laittoon. Pistin meille porisemaan retkikeittimen ja valmistin maukasta pinaattipastaa. Menin tapani mukaan suht aikaisin nukkumaan koska minua paleli, mutta Noora kävi uimassa ja hengaili paikalla olleiden muiden retkeilijöiden kanssa. Tuulikin oli tyyntynyt yötä vasten.

Teltan vieressä, iltahämärässä oli upeaa tunnelmoida!

Nukuin yllättäen parhaan telttayöni ikinä! Käsiä ei särkenyt edellisen päivän melonnasta ja aamupalan jälkeen pakkasimme kamppeet ja lähdimme hissukseen paluumatkalle. Hiukan yllättäen myötätuuli auttoi matkassa melkoisesti, joskin kajakki painui koko ajan tuulessa reitiltä sivuun ja suunnan korjaaminen sinällään oli raskasta, mutta matka taittui silti nopeasti oikeaan suuntaan.

Paluumatkalla

Pysähdyimme syömään eväitä ja uimaan pienemmälle Kaisaarelle, missä oli metsäinen laavu ja pieni mukava hiekkaranta. Loppumatka Saloon sujui vain neljässä tunnissa kun menomatka oli kestänyt kuusi.

Elämä on!! 😅

Ihan mahtava reissu kaikenkaikkiaan ja todella onnistunut kaikista etukäteispeloista huolimatta! Hämmästyimme Nooran kanssa, että jälkikäteen melonnasta aiheutunutta fyysistä rasituskipua ei juuri esiintynyt. Oli kuitenkin hyvä, että molemmilla oli alla kokemuksia 20km melontaretkistä, joten osasimme odottaa tiettyä fyysistä väsymystä ja myös melonnan rytmi on pidemmillä retkillä hallussa. Pohdiskelimme, että seuraavana vuonna voisimme lähteä seikkailemaan kauemmaksikin, vaikkapa saaristoon, mikä meitä molempia kiinnostaa kovasti. Niitä retkiä suunnitellaan sitten talven aikana vaikkapa kaljatuopin äärellä! 😅

Melontaa Halikonlahdella

Tänä kesänä olen ehtinyt käydä melomassa vasta vain pari kertaa. Kaikenlaisia suunnitelmia on tehdä pidempikin reissu vielä kesän aikana, joten se mielessä pitäen olen yrittänyt kerätä melontakilometrejä osallistumalla meidän seuran viikkomelontoihin tiistaisin. Matkat ovat olleet siinä 13km tienoilla ja ajallisesti noin 3 tuntia kajakissa laittaa kyllä tottumattomalle taas takamuksen kipeäksi 😀 Melominen on kyllä ihanan monipuolinen ja jotenkin harras liikuntamuoto, joka antaa luonnon seuraamiselle ihan uudenlaisen näkökulman! Suosittelen kaikille! Tähän mennessä olemme meloneet tutuilla kulmilla eli Wiurilan lahdella ja Halikonjoella. Lue aiempia melontaseikkailuja avainsanoja selaamalla.

Koskenlaskua Kymijoella

Mikäpä olisi mukavampaa näin pimeänä marraskuisena iltana kuin muistella kesää? Pari vuotta sitten kävimme porukalla laskemassa koskea Kymijoella. Seikkailumme on sen verran ikimuistoinen, että se ansaitsee ihan oman blogikirjoituksensa, vaikka sitten näin jälkijunassa.

Sain ajatuksen koskenlaskusta oikeastaan melonnan kautta. Haaveenani on ollut päästä valokuvamaan ja laskemaankin koskia kajakilla, joten harrastuksesta tietoa etsiessäni törmäsin Kymijoen yrityksiin, jotka järjestävät kesäisin koskiseikkailuja. Ajatus yhteisestä retkestä kavereiden kesken alkoi hahmottua. Otin innoissani ajoissa yhteyttä Seikkailu viikareihin jo helmikuussa ja kevään aikana kokosin porukan. Meitä oli yhteensä viisi naista ja isäni, jolle kustansin retken 60-vuotislahjaksi. Aika ylpeä olen meidän isästä, joka reippaana miehenä lähti kosken valkoisiin kuohuihin, puhumattakaan meistä kalattavista naisista! 😀

Kesällä koitti sitten kauan odotettu päivä kun ajoimme liki kolmen tunnin matkan Kouvolan kupeeseen. Kokoonuimme Mari’s Coffeen terassille ja jännitys poreili jo kaikilla vatsan pohjassa. Päivä oli kaunis ja lämmin kun nautimme tervetuliaiskahvit ja kuuntelimme ohjeita ja neuvoja retkemme vetäjältä. Tämän jälkeen siirryimme yhteiskuljetuksella retken lähtöpisteeseen Ahvionkoskelle, jossa opas kävi lävitse turvaohjeistuksen ja opetti lautan käsittelyn perusteet. Sitten olikin vuorossa seikkailumatka Kymijoen vapaina virtaavien koskien kiehtovaan maailmaan.

Etelä-Suomen ehdottomasti paras koskenlaskureitti sisältää Ahvion- ja Pernoonkosken pärskyvät ja Kultaankosken maltillisemmin virtaavat kosket. Pääsimme myös pulahtamaan uimaan Kultaankosken matalaan veteen ja vesi oli lämmintä kuin linnun maito! Nauru raikasi ja hyvä mieli kun meloimme koskissa ja rupattelimme niitä näitä koskien väliset pätkät. Retki päättyi Pernoonkosken alle, mistä jatkettiin yhteiskuljetuksessa takaisin Mari’s Coffeen pihalle. Retki kesti yhteensä noin nelisen tuntia, josta joella vietimme pari tuntia. Ehdottomasti meille kaikille kesän parhaita seikkailuja, josta todellakin puhutaan vielä vuosienkin jälkeen! Kuka lähtee mun kanssa ensi kesänä reissuun?? 🙂

Kesä 2018 – analysoinnin kulta-aika

Perinteiset kesän kuulumiset tässä postauksessa. Tämä kesä oli aika suuri pettymys minulle, johtuen kenties viime vuoden aktiivilomasta (linkki), jonka aikana pääsin tekemään niin upeita juttuja kiipeillen, meloen ja sukeltaen. Tänä kesänä kiipeilemässä olen käynyt vain muutaman kerran, melomassa viitisen kertaa ja sukeltamaan en ole päässyt lainkaan. Paiskin töitä pitkinä päivinä heinäkuussa Salossa ja kolme viikon lomani ajan elokuun alussa vietin tehden lastenhoitokeikkoja ja treenaillen pitkästä aikaa koiriani. Lienenkö sitten niin vahvasti intohimolla suorittaja, että ilman selkeää visiota tulevasta olen ollut todella väsynyt, jopa apaattinen.

Kiipeily

FB_IMG_1537159515876
Harvinaista ylärherkkua Kauhalassa

Vielä toukokuussa ja kesäkuun alussa oli hyvä vire boulderointiin ja ostinkin kesädiilin Espoon Bklle. Kuitenkin jo kesäkuussa into laantui ja heinäkuussa kiikut jäivät kokonaan kun tein pitkiä työpäiviä salossa. Ajattelin koko ajan, että kyllä elokuussa sitten taas aloitan! Toisin kuitenkin kävi, kiikuilla kävin vain pari kertaa. Vuorikiipeilyhaaveiden kaaduttua on ollut fiilis, ettei kiipeily enää arjessa kanna. Lisäksi talous on tänä kesänä paljon tiukempi kuin viime vuonna, joten rahaakaan ei enää ole ajella hesaan ja takaisin monta kertaa viikossa. Tarkoituksena on kuitenkin käydä Espoossa talven aikana aina silloin tällöin pitämässä taitoa yllä, joten missään nimessä ei kiipeilyharrastusta ole tarkoitus lopettaa.

Retkeily ja melonta

IMG_20180610_213156_305Juhannuksen jälkeisellä viikolla lähdin innokkaana retkeilemään Nuuksioon ja Salmen ulkoilualueelle. Kiersin tohkeissani täyden rinkan kanssa neljässä tunnissa 10km lenkin ja kärsin seuraavana päivänä luissani väärin pakatusta kuormasta ja liiankin innokkaasta asenteesta. Elokuun alussa teimme ystäväni ja veljieni kanssa retken Helvetinjärvelle missä kiersimme viikonlopun aikana 16km lenkin. Näillä reissuilla tuli selväksi, että yksin retkeily (vaikkakin koirien kanssa) ei ole oikein minun juttuni, vaan kaipaan metsään seuraa. Lisäksi yksin kaikkien varusteiden kantaminen (3heng teltta, ruuat minulle ja koirille, makuualustat, pussit jne) on raskasta enkä pysty ainakaan useamman päivän reissuja tekemään. Retkeily on kuitenkin silloin tällöin hauskaa ja varmasti jatkossakin aion sitä harrastaa! Intohimoista eräritvaa minusta ei kuitenkaan tule.

Kuvan mahdollinen sisältö: ainakin yksi henkilö, pilvi, taivas, ulkoilma, vesi ja luontoMelomassa olen sen sijaan käynyt kesän aikana jonkun verran, osin seuramme tiistaimelonnoissa ja osittain ihan muuten vain. Melominen on kyllä todella mukava harrastus ja vaikka koskenlasku uhkaa jäädä toivelistalta, niin on perinteinen retkimelontakin hieno kokemus! Syksyn aikana olisi tarkoitus tehdä vielä retki Hiidenvedelle, toivottavasti onnistuu. Sukeltamaan toivon ennättäväni jälleen ensi vuonna.

Kesän aikana olen myös pitkästä aikaa kuokkinut mökin puutarhassa ja suunnitellut uusia istutuksia. Pihatien omenapuiden aluset on siivottu ja mustaherukat nostettu pensastukien varaan. Ensi vuodelle on takapihalle suunnitelmissa pitkästä aikaa omat kesälampaat, joista olen erityisen innoissani 😍 syksyn aikana talossa alkaa myös kohtuullisen suuri ikkunaremontti kun olohuoneen valtavat ikkunat uusitaan karmeineen. Kuvan mahdollinen sisältö: puu, taivas, nurmikko, ulkoilma ja luontoToivon saavuttavani tällä kustannus-säästön lämmityskuluissa ja lisääväni asumismukavuutta kun talvella olohuoneessa olisi enemmän kuin 14 astetta. Vanhat valtavat ikkunat vetävät melkoisesti. Myös pyykkikoneen jouduin uusimaan edellisen sanottua itsensä irti, joten melko suuria menoeriä on kuukausitasolla tullut lisää. Tästä syystä teen edelleen töitä kuusi päivää viikossa kun lasten sijaishoitajuuskeikat pyörivät täydellä teholla sekä Lohjalla että Salossa. Myös TYKSin viikonloppupäivystyksiä käyn tekemässä vielä pari tämän vuoden puolella. Tällä hetkellä kaikki viikonloput ovatkin valitettavasti kiinni joulukuun alkuun saakka, enkä voi ottaa yhtään enempää keikkaa.

Kuvan mahdollinen sisältö: koira, ulkoilma ja luontoMistä minä innostun?

Elokuussa, lomani aikana, pohdin paljon sitä mitä haluaisin ja kykenisin seuraavaksi tekemään, mihin keskittyä ja miksi. Liian väsyneenä tekemään mitään muuta rakentavaa, katselin paljon luontodokumentteja. Tajusin, että kyllä eläimet vain ovat edelleen yksi suurimpia intohimojani ja vaikken sinne vuorille pääsekään, niin täällä kotona ja muissa harrastuksissa on valtava määrä opiskeltavaa ja löydettävää. Intohimoni eläimiin on edelleen olemassa. Jos saisin päättää, työskentelisin varmasti jossakin eläintarhassa tai kotieläinpihalla, toimisin lomittajana talleilla, karja- ja lammastiloilla tai seuraisin eläinten käyttäytymistä biologina. Liikutun ja innostun edelleen valtavasti siitä, että näen eläimissä erilaisia piirteitä, inhimillisiäkin, ja pääsen luomaan niihin luottamuksellisen suhteen. Eläinten lajityypillinen käyttäytyminen ja niiden pään sisällön selvittäminen ovat todella mielenkiintoinen aihealue! Syksyn aikana olen pitkästä aikaa istunut useammalla aiheeseen liittyvällä luennolla ja pari on vielä tulossakin.

FB_IMG_1537159473236
Nahkapennun haistelua Porvoossa

Keväällä aloitin jälleen koirien kanssa agilityn harrastamisen ja paimentamassakin kävimme muutaman vuoden tauon jälkeen. Näihin olen kesän aikana panostanut entisestään. Maanatai-iltaisin olen käynyt agilityvalmennuksessa ja pari kertaa viikossa itsenäisissä treeneissä Märyllä. Paimentamassa olen käynyt useamman kerran.  Valitettavasti harrastustauko näkyy koirissa eräänlaisena nopeasti väsymisenä ja olenkin saanut aloittaa motivaation ja peruskunnon rakentamisen niille lähes alusta. Treenaan koirien kehon hallintaa ja keskivartalolihaksia erilaisilla jumppaliikkeillä ja mm. jumppapallolla sekä aloitimme yhteisen juoksuharrastuksen. Käyn juoksemassa myös ilman koiria ja yllättyneenä todennut sen olevan aikas mukavaa! Toiveena on tiputtaa painoa 10kg ja saavuttaa kesän 2015 peruskunto.

Kuvan mahdollinen sisältö: nurmikko, ulkoilma ja luontoOlen pohtinut myös paljon uuden koiran hankintaa ja rotuakin. Bordercollie tai siperianhusky on ollut selkeä vaihtoehto ja olen viimeiset kolme kuukautta jahkannut asiaa puoleen ja toiseen. Olen kysellyt ja tutustunut bordecolliekasvattajiin ja käynyt tutustumassa heidän koiriinsa. Sileäkarvainen collie pitelee minua kuitenkin edelleen vahvasti otteessaan paljolti siksi, että myös juuri sen rodun kasvattaminen kiinnostaa. Haluan panostaa harrastuskoiran ominaisuuksiin ja samalla pystyä itse aktiivisesti harrastamaan omien koirieni kanssa. Tällä hetkellä näyttääkin siltä, että tulen jatkossakin pysymään rodussa. Paljon riittää kuitenkin pohdittavaa jalostusasioissa ja siinä, miten monta koiraa kotona haluan pitää ja mitä niiden kanssa touhuta.

FB_IMG_1535399752706Kenties tämä kesä ei olekaan ollut aivan hukkaan heitetty: sen aikana olen ladannut akkuja, pohtinut valtavan määrän erilaisia asioita lähtien kiinnostuksen kohteistani ja siitä miten ja millä tavalla kykenen toteuttamaan itseäni ja minulle rakkaita asioita arjessani. Suurena apuna ovat olleet kaikki ne lukuisat koiraihmiset, vanhat ystävät ja uudet tuttavat, jotka jakavat innostuksensa koiraeläimeen ja sen kanssa harrastamiseen.

Huolimatta siitä, onko kyseessä opas-, tulli-, pelastus-, harrastus-, tai perhekoira, jokaisella niillä on oma tehtävänsä. Koira toimii seuralaisena ja harrastuskaverina ja ihmiset viettävät niiden kanssa valtavat määrät aikaa näyttelyissä, agilitykisoissa, paimentamassa, vinttikoirien juoksukisoissa ja muissa harrastuksissa. Koirat palvelevat erilaisissa rooleissa oli sitten kyseessä lasten kanssa leikkivä noutaja tai raunioista pelastava hakukoira. Eläinten tunnemaailma ja lajityypillisen käyttäytymisen seuraaminen ovat jälleen saaneet minut imuunsa. Kuvan mahdollinen sisältö: nurmikko, taivas, ulkoilma ja luontoKaikenlaisia suunnitelmia on ja pitkästä aikaa löytyy jälleen takataskusta varovainen VISIO siitä mitä minä tulevaisuudelta haluan.  On ollut mielenkiintoinen matka päästää itsensä jälleen innostumaan tuosta kahden lajin yhteydestä, evoluutionaalisesta ketjusta, jonka tuottamana meillä on kesykoira. Eläin, jonka tarkoitus on ollut tulla seuraksi ihmiselle.

Kuvan mahdollinen sisältö: ainakin yksi henkilö ja teksti

Melontaa Kiskonjoella

Toukokuun lopulla kokoonnuimme Salon melontayhdistyksen, Melamogulien, yhteiselle melontaretkelle Kiskonjoelle. Olin odottanut reissua koko kevään ja se olikin minulle vuoden ensimmäinen melontareissu. Aurinko paistoi koko päivän pilvettömältä taivaalta, kajakki lipui veden pintaa helpon oloisesti ja mukavassa seurassa aika meni kuin siivillä. Meloimme n. 5 tunnissa 17km matkan Aijalan sillalta Latokartanonkoskelle. Matkan varrella pidimme tunnin ruokatauon. Oli ilo nähdä mukana myös pienempiä melojia: kanootin ja kaksoiskajakkien mukana retkelle pääsivät myös lapset. Yhteensä meitä melojia oli peräti 24.

Henkilön Lifedream kuva.Olin sopinut ystäväni Nooran kanssa treffit Latokartanonkoskelle, jonne jätimme hänen autonsa paluumatkaa varten. Olimme vuokranneet kajakit paikallisen yrittäjän, Kaitsun Extreme fun yrityksen kautta ja hän myös toimitti varusteet meille lähtöpaikalle Aijalan sillalle Kiskoon. Melomamme 17km pätkä oli osa suurempaa virallista melontareittiä, jonka periaatteessa voi aloittaa jo Lahnajärveltä saakka. Kiskonjoki virtaa Varsinais-Suomen ja Uudenmaan rajaseudulla Salon ja Raaseporin kaupungeissa. Kiskon Kirkkojärvestä alkunsa saava joki laskee Saaristomereen Laukanlahden pohjukassa Särkisalon lähellä. Vesistöalueen pinta-ala on yhteensä 1046,91 km2, josta 5,67 % koostuu järvistä.

20180526_144314Lähtöpaikalle Aijalan sillalle kerääntyi nopeasti paljon innokkaita melojia ja yhdessä valmistelimme kajakkimme matkaan. Minulta oli jäänyt lätsä kotiin, mutta onneksi päällä oli hupullinen lyhythihainen paita. Aurinkorasvaa levittelin runsaasti paljaalle iholle, mutta aurinkolaseja jäin kaipaamaan. Muistan varmasti ensi kerralla! Lähtöpaikalla oli runsaasti hyttysiä, mutta muuten lähestyminen oli helppoa: autolle löytyi paikka ihan joen vierestä ja Kaitsu sai kajakitkin aivan sillan kupeeseen. Lähdimme liikkeelle siinä 11 aikaan ja pikkuhiljaa koko sakki lipui veteen. Meitä oli runsas porukka liikenteessä, mutta päivän mittaan melojat jakaantuivat pitkäksi letkaksi joen varrelle, joten aika rauhassa sai silti meloskella.

IMG_20180529_143031_126
Porukka kasassa Saarenjärvellä. Kuva Raimo Kangas.

Harva eteläsuomalainen joki voi ylpeillä yhtä rikkaalla ja monimuotoisella luonnolla, kuin Kiskonjoki. Joen ja sitä ympäröivän laakson luontoarvot ovat johtaneet Kiskonjoen ja sen järvilaajentuma Saarenjärven liittämiseen osaksi Natura 2000 -alueiden verkostoa. Kiskonjoen vesistö on suojeltu Koskiensuojelulailla, joka estää uuden vesivoiman rakentamiseen vesistöön. Meloessa luonnon kokee aivan eri perspektiivistä kuin esim. vesistöjä kävellen lähestyessä ja nytkin vain kilometri melomisen jälkeen näimme joen yllä kiitävän merkikotkan. Se kiusasi kahta varista ja kolmikko lenteli useaan kertaan päämme yli. Melominen oli jokiosuuksilla todella helppoa ja vaivatonta ja myötävirtaan kulkeminen oli mieluisaa. Käsivarret minulla tuli kuitenkin aluksi kipeäksi, niin kuin aina meloessa ensimmäisillä kilometreillä, mutta sen jälkeen kroppa tottuu hommaan ja loppumatka sujuu vaivatta.

20180526_113007Koskenkartanon lihakarja paistetteli päivää joenmutkassa aivan rannan tuntumassa. Pääsimme melomaan varovaisesti aivan vasikoiden ja lehmien viereen ja ihastelimme niiden suurta kokoa. Rauhallisen uteliaasti eläimet suhtautuivat ohitse meloviin ihmisiin. Eläimet ylipäätään tuntuvat suhtautuvan melojiin tyynesti: vesitse lähestyvä ihminen ei ole niin pelottava kuin kävelevä. Eteläinen jokiluonto näyttää rehevimmät piirteensä kiskonjoella. Tuulen kaatamien ikikuusten aukoista nousee vehreitä saarnia ja vuorijalavia. Monihaaraisena palmikoivien pienten kosken sivu-uomien muodostamissa saarissa kasvaa erikoislaatuista tulvametsää. Kiskonjoki on yksi harvoista joistamme, jonka rantatörmiin kuningaskalastajat ovat viime vuosikymmeninä rakentaneet pesiään. Syksyllä 2015 kuningaskalastaja väijyi kuulemma useaan otteeseen saalista Latokartanonkosken niskalla. Vedenalaisen luonnon erikoisuus on lohikaloista riippuvainen raakku eli jokihelmisimpukka, joka on sinnitellyt aivan viime vuosiin saakka joessa. Harmaahaikara ja saukko vuorostaan ovat sangen arkipäiväisiä vieraita, jotka nauttivat joen tarjoamista antimista. Haikaria, joutsenia, useita erilaisia hanhia ja sorsiakin IMG_20180529_143301_364nähtiinkin päivän aikana. Joskus linnut lensivät aivan pään yli. Myös peuroja laidunsi rantatörmillä ja monet kurjet tuntuivat löytäneen suojaisan levähdyspaikan joen suistomaisilta osuuksilta.

Kiskonjoen vesimäärää säännöstelee käytännössä Latokartanonkoskesta ylävirtaan sijaitseva Koskenkosken voimalaitos, sillä sen alapuolella jokeen laskevien sivupurojen määrä on vähäinen. Pidimme ainoan lepotauon Koskenkartanolla, missä meidät rantaan tervetulleeksi toivotti kaksi hieman hämmentyneen oloista aasia. Mahtoi niitä ihmetyttää melojien sankka joukko! 😀

IMG_20180526_130736_462
Evästauko Koskenkartanolla.

Kannoimme täällä kajakkeja pisimmän matkan, noin 400m ja yhdessä Nooran kanssa siirsimme kajakkimme yhtä aikaa. Kieltämättä muutamia lepotaukoja oli pidettävä, jotta käsivarret saivat välistä levätä. Sitten olikin vuorossa evästauko! Minulla oli mukana kauraleipää ja banaani sekä maustamattomia cashew-pähkinöitä. Toiminnassa oleva Kosken voimalaitos oli myös mielenkiintoinen nähtävyys, sillä joen vesi ohjataan siinä kapeampiin umpinaisiin putkiin, joilla saadaan maksimoitua veden voima.

 

IMG_20180526_130436_993Rehevä ja ruskeavetinen Kiskonjoki on ollut aikoinaan huomionarvoinen lohijoki. Latokartanonkoskesta tiedetään kalastetun lohta jo 1500-luvulla. Kiskonjoen alkuperäiselle lohikannalle kuitenkin kävi muiden eteläisten lohikantojemme tavoin, lohi hävisi joesta ympäristönmuutosten seurauksena 1900-luvun puolivälin tietämissä. Lohi olikin lähes puoli vuosisataa kateissa Kiskonjoesta. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Kiskonjoki on kuitenkin palannut hitaasti, mutta varmasti maamme lohijokien joukkoon. Jokeen on istutettu 2000-luvulla lohen vaelluspoikasten ohella muutamaan otteeseen myös pienpoikasia ja mätiä. Tuloksiakin on saatu pienellä viiveellä. Kiskonjoki on myös tärkeä kutuvesistö esimerkiksi meritaimenelle, vaellussiialle ja vimmalle.

IMG_20180529_144000_045Melonta jatkui kohti Latokartanoa täydellä vatsalla leppoisaan tahtiin. Joki leventyi Saarenjärveksi ja saimme puikkelehtia kaislikossa ja lumpeiden keskellä. Järven alue tuntui elävän aivan omaa elämäänsä. Lähestyminen muuten kuin meloen tuntuu äkkiseltään aika vaikealle, joten eläimet saavat siellä rauhassa toimia ja koko ekosysteemi tuntui aika suljetulle. Järvellä kellui jopa noin muutaman päivän vanha haiseva peuran ruho raatokärpäsineen kaikkineen (minä meloin tietenkin ihan viereen pällistelemään :D). Järven avoimella osuuksilla vastatuuli iski naamalle ja melonta olikin muutaman kilometrin haastavampaa. Toisaalta päästyämme takaisin joenuomalle sen meno kiihtyi ja pari helppoa virtakohtaakin ylitettiin. Joen sukeltaessa metsän siimekseen minua ihmetytti suorastaan trooppiselta tuntuva lämmin ilmasto ja rantojen valkoisena notkuvat itikanmunat. Puita oli kaatunut paikoin jokeen tai sen ylle ja se antoi pikantin lisän tunnelmalle. Tuntui uskomattoman hienolle päästä kokemaan jotakin tällaista, vain kivenheiton päässä kotoa!

Perille pääsimme noin viiden aikaan ja saimme nostaa kajakit jyrkkää rantatörmää myöten. Tiimityöllä se sujui kuitenkin ongelmitta. Valtava kiitos jälleen meidän pienelle, mutta erittäin aktiiviselle yhdistyksellemme päivästä ja kaikille mukana olleille, erityisesti Nooralle! ❤ 🙂

Vuoden 2017 summaus ja mitäs vuodelle 2018?

Pitkän, pimeän ja vetisen syksyn jälkeen olemme vihdoinkin kääntyneet kohti kevättä! Ainakin niin minä sen koen. En tiedä minne se talvi jäi, onko se vielä tulossa vai jääkö se kokonaan välistä tänä vuonna, mutta toisaalta tieto siitä, että olemme menossa taas kohti valoa saa minut iloisemmalle mielelle. Uuden vuoden alussa on aina ollut tapana pohtia mennyttä ja toisaalta kaavailla tulevaa. Uusia tavoitteita ja unelmia on hyvä olla ja itselläni juuri tämä vuoden vaihde on viime vuosina tullut omaksi suosikkihetkekseni summaillessani sitä mistä olen tullut matkalla sinne minne olen menossa.

3G5A0430Vuosi 2017 oli monella tavalla juhlavuosi. Heti tammikuussa tuli 10 vuotta valmistumisestani hammashoitajaksi ja syksyllä niinikään 10 vuotta talon ostosta. Vaikken olekaan ns. kutsumustyössä, nautin kuitenkin työstäni suuresti ja koen olevani siinä erittäin pätevä. Omakotitalon omistajana puolestaan vuodet alkavat olla toinen toistaan rankempia. Koirankasvatusvuosien päätyttyä vuonna 2014 ei tämän talon omistaminen enää tunnu samalta ja sen ylläpito varsinkin näin talvisin ottaa veronsa. Maalla pimeys on myös käsinkosketeltavaa ja yksinäisyyskin vaivaa usein. Kaikenlaisia suunnitelmia lähivuosille on jo päässä pyörinyt, mutta koiramäärä on vielä sen verran suuri, ettei talosta luopuminen ole vielä ajankohtaista.

3G5A8686 – kopioValehtelisin jos väittäisin vuoden 2017 olleen minulle helppo vuosi. Erilaiset vaikeudet ihmissuhteissani saivat aikaan surua ja ahdistusta, jotka varsinkin syksyllä painoivat mieltä. Toisaalta nuo tunteet saivat minut keskittymään hyviin asioihin elämässäni: ystäviini, unelmiini ja muistuttivat niistä arvoista, jotka ovat minulle tärkeitä. Palautin mieleeni ne tavoitteet, jotka asetin itselleni jo vuonna 2014 ja myös siinä mielessä viime vuosi oli ennätyksellisen seikkailuhenkinen. Rahaa säästääkseni tein kahta työtä syksyllä ja sama meno jatkuu ainakin tammi- helmikuun kun teen kuusipäiväistä viikkoa, sekä oman alan, että lastenhoitajan töissä. Haaveissani onkin jatkossa elämäntilanne, jossa voin matkustella erilaisilla aktiivilomilla ja retkeillä vakuuttavasti myös kotimaassa. Unelmia varten joutuu myös tekemään töitä, mutta uskon sen olevan sen arvoista!

Retkeilyharrastukseni otti uuden ja vakavamman suunnan kun vietimme parhaan ystäväni3G5A8463 kanssa viime kesäkuussa viikonlopun Repovedellä. Se oli meille molemmille retkeilyn vasta-alkajille melkoinen seikkailu ja kesän aikana tuli vietettyä muutamia öitä ulkona saaden aika hyvän tuntuman yhden yön reissuille. Tänä vuonna retkeilyharrastusta on tarkoitus syventää kun keväällä lähden tutustumaan talviretkeilyyn ja Juhannuksen jälkeen osallistun Partioaitan viiden päivän Kebenekaisen vaellukselle. Minulla on melko paljon varusteita vielä hankittavana: uusi teltta, makuupussi ja alusta nyt aivan ensisijaisina hankintoina. Varustelistaa olen päivittelemässä myös tänne blogiin. Lue lisää kesäloman seikkailuistani tästä.

IMG_20171106_090348_928Keväällä suoritin Salon uimahallissa melonnan peruskurssin, sillä halusin syventää taitojani lajin parissa. Haaveenani on päästä valokuvaamaan ja kokemaan koskenlaskua ja tänä keväänä saattaa siihen vihdoin olla mahdollisuus. Toukokuussa on tarkoitus tehdä päiväretkiä ja varmasti jokunen ei niin suunniteltu retkikin on tulossa 😉 Kajakkia puljatessa huomasin viereisessä altaassa laitesukeltajia ja niinhän siinä sitten kävi, että suoritin myös sukelluksen peruskortin koska olin haaveillut siitä jo pari vuotta. Kurssin myötä kävin sukeltamassa useita kertoja viime kesänä ja osallistuin mm. kolmen päivän sukellusleirille seuran omalla tukialuksella saaristossa. On ollut hienoa todeta, että näiden lajien parissa on täällä Salon suunnalla todella aktiiviset yhdistykset, joiden joukoissa aion jatkaa myös tänä vuonna. Sukellus jatkuu keväällä ensin hallissa harjoitellen ja viimeistään avovesillä. Syksyllä on tulossa ainakin yksi pidempi viikonloppu Agonuksella.

3G5A9798Kiipeilyssä suurimmat saavutukset olivat henkisiä. Kesällä päätin keskittyä köysikaverin puutteessa boulderointiin ja vaikka alku oli melko tahmeaa, on se nyt ottanut tuulta alleen. Uuden vakiparin kautta olen saanut treenit pyörimään taas nopealla tempolla ja loppuvuodesta aloitin myös yksityisvalmennuksen Kiipeilyareenalla Kuutti Huhtikorven opastuksessa. Uskon, että nämä seikat vievät minua rutkasti eteenpäin taidoissa. Tänä vuonna on kiipeily tarkoitus yhdistää vuorivaelluksiin kun helmikuussa osallistun vuoristokiipeilyn peruskurssille ja elokuun alussa hion taitoja Norjassa Svartisenin jäätikkökurssilla. Nämä reissut kasvattavat toivottavasti valtavasti taitojani ja rohkeuttani ensi vuoden Monta Blancia varten.

251308316afb15d377529eb4721ec2f21Vuosi on tuonnut myös paljon uusia ihmisiä elämääni ja heistä kaikista olen silmittömän onnellinen. Vaikka harrastuksista saadut ystävyys- ja toveruussuhteet ovat usein melko pinnallisia, voivat ne kuitenkin parhaimmillaan olla erittäin voimaannuttavia. Toivon kaikille rohkeutta ja mahdollisuuksia keskittyä unelmiinsa! Tärkeintä on aloittaa 🙂 Itse olen päättänyt, että vuodesta 2018 tulee hyvä vuosi. Siihen mahtuu paljon jännitystä ja uuden oppimista, ja matkastani tulen kirjoittamaan luonnollisesti aktiivisesti myös tänne blogiini. Kohti uutta ja kuluvaa vuotta 2018, kohti seikkailuja ja positiivisuutta! Nähdään siellä! 😀

”All men die, but not all truly lives” – Braveheart

Uskonhyppy Aneriojoella

”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.” – Presidentti Mauno Koivisto

Vähäjoen seikkailujen jälkeen olen sen verran hullu, että lähdin uudelleen Henrin kanssa melontaretkelle 😀 Tarkoituksena oli tällä kertaa meloa Aneriojoki, joka laskee Aneriojärvestä noin 12km ennen kuin yhtyy Kurkelanjokeen, vain 100 metrin päässä oman mökin pihasta. Henrille tämä oli useamman vuoden haave ja minulle joki on tuttuakin tutumpi, sillä työmatkani kulkee sen kanssa ristiin useamman kertaa. Olikin todella hauskaa päästä tutustumaan kotiseutuun kajakista käsin, vaikka olisihan minun pitänyt arvata, ettei Henrin kanssa reissuun lähtemisestä taida selvitä ilman jännittäviä tilanteita!! Viisi tuntia kestäneen reitin varrella oli useita kaatuneita puita, kaislikkoviidakkoa sekä pari koskeakin.

IMG_20171108_063534_474Tutustuin jokeen jo etukäteen ja niihin siltoihin sekä osuuksiin, joita pystyin autoni kanssa lähestymään. Sen pohjalta saatoin todeta, että jokiosuus järveltä aina Lemulan risteykseen näytti selvältä, mutta valitettavasti loput noin 6km olivatkin minulta täysin hämärän peitossa ja siellä odotti useampi koskiosuus. Urheasti kuitenkin lähdin Henrin matkaan, koska eihän kosket mitään isoja kuulemma olleet ja Henrin motto ”Trust me, I know what I’ m doing!” oli varsin vakuuttava – jälleen. (Todellisuudessa olen hieman yllytyshullu).

Sunnuntaina 5.11 ajoimme Aneriojärvelle, mistä löysimme hyvän rantautumispaikan läheltä joen uomaa. Kaislikkoa oli vähän ja pääsimme hyvin liikkeelle, mutta kun pääsimme kohtaan, josta joen olisi pitänyt alkaa emme nähneet kuin loputonta kaislikkoa! Hetken sadattelimme ja sitten Henrin päätti vain puskea väkisin läpi. Itse joki oli toki melottavissa, sen tiesimme, mutta kumpikaan ei ollut tullut ajatelleeksi, ettei varsinainen joen suu ollutkaan löydettävissä. Sain tehdä ihan tosissaani hartioilla ja käsivarsilla töitä, että pääsin eteenpäin kaislikkoviidakossa ja huojennus oli suuri kun noin 200metrin jälkeen vesi aukeni ja joen uoma löytyi. Hommaan suttaantui kuitenkin melkein tunti.

IMG_20171106_090348_928Lemulan risteykseen melominen oli melko helppoa ja rentouttavaa. Joutsenia kaakatti pelloilla ja joki mutkitteli peltojen keskellä. Tällaista mukava ja turvallinen jokimelonta onkin, joten voin hyvin suositella kaikille! Virta kuitenkin koveni kaiken aikaa, eikä melaa tarvinnut oikeastaan kuin uoman mutkia myötäilemiseen. Päästyämme Lemulan ohi alkoi minua jo hieman jännittää, sillä nyt alkoi noin kuuden kilometrin matka, josta ei ollut muuta etukäteistietoa kuin se, että osuudella olisi upeampi koskikohta.

20171105_152100Ensimmäinen koskiosuus tuli vastaan Kuohalankoskella, jossa rantauduimme tutkimaan tilannetta. Jokeen oli rakennettu jonkinlainen betoniporras ja puusilta ja koskessa oli isoja kiviä. Päätimme kantaa kajakit rantaa myötäillen. Idea oli hyvä ja lähes ainoa tapa päästä eteenpäin, mutta pahaksi onneksi alue oli vasta kynnettyä mutapeltoa ja liukastelimme kilpaa kajakkien painon alla. Yksi kajakki painaa noin 25kiloa, joten niiden kanssa käsivarret huusivat nopeasti hoosiannaa. Onneksi olin päättänyt ottaa jalkaan kumisaappaat, sillä muta tarttui kenkiin kiinni ja pari kertaa upposin mutaan melkein polvea myöten! 😀

IMG_20171106_090348_919Noin 200 metrin jälkeen pääsimme jälleen melomaan. Tällä kertaa joki oli kaventunut ja virta oli melko voimakas. Saimme väistellä sen yli katuneiden puiden oksia ja jännnitin kajakin pysymistä pystyssä tässä menossa. Kerran oksa tempaisi pipon päästäni, mutta onneksi sain sen kiinni virrasta. Päässä se tuntui vain vähän kostealta. Näissä melontaseikkailuissa saa kyllä olla koko ajan kieli keskellä suuta. Toisaalta ne valmentavat minua vielä rankempiin koitoksiin niin fyysisesti kuin henkisestikin. Henri on sen verran kokenut meloja, että uskalsi meloa sellaisiakin virtaosuuksia, joissa oma usko kykyihin loppui.

Ilta alkoi hämärtyä ja odottelimme saapuvamme Holstenin koskelle, jonka luota on enää noin kilometrin matka kotiin. Joki pauhasi kun nousimme jälleen kajakeista katsastamaan joen alajuoksua. Tällä kertaa totesimme rantatörmien nousevan pystysuorina ja virran kuohun joukossa olevan useita isoja kiviä. Meistä kumpaakaan ei houkuttanut koskenlasku, joten ei auttanut kuin liu’uttaa kajakit törmälle ja kantaa ne turvallisempaan paikkaan. Matkaa myllylle oli noin 300 metriä, jonka aikana sain kyllä lepuutta käsivarsia aika monta kertaa. Ilta hämärtyi ja pohdin edessä olevaa viimeistä kilometrin melontamatkaa pimeydessä. Alkoi Vähäjoen tunnelmat olla tuoreena mielessä 😀

20171105_164729
Vanha mylly ja Henri yläikkunassa.

Päästyämme myllylle lähdin kartoittamaan joenuomaa alajuoksulle ja pohdin huolestuneena, ettei mutkan taakse nähnyt lainkaan ja joen virta oli kosken jälkeen kova. Sytytin otsalamppuni ja sitten näin Henrin seikkailevan vanhassa myllyssä! Kyseessä on täysin laho rakennus, jonne kulkeminen on kielletty kyltein. Pimeydessä Henrilta oli varmaan menneet ne ohi, sillä hän kipusi jo toisessa kerrroksessa. Tohkeissaan jännittävästä ”kummitustalosta” hän kapusi aina kolmanteen kerrrokseen asti ja seurasin kauhulla hänen menoaan luhistuneen etuseinän aukosta.

 

Kun Henri lopulta tuli pois myllystä selitin hänelle, että joessa oli mielestäni hurjan kova virta, eikä meillä ollut mitään tietoa viimeisen osuuden sisällöstä. Mielestäni oli todella pelottavaa ja ehkä vähän edesvastuutontakin lähteä pimeässä kokeilemaan onneaan. Ehdotin, että voisin kävellä parin kilometrin matkan kotiin ja hakea auton. Katsoimme googlesta matkan mittaa ja Henri puhui minua ympäri. Lopulta myönnyin – koska mitä olisin voinut tehdä?! 😀 – ja kannoimme kajakit rantaan. Henri lähti ensin minun viisimetrisellä lainakajakilla matkaan, mutta virran pyörre käänsi kajakin melkein heti ympäri ja hän joutui laskettelemaan takaperin hetken aikaa. Tämä ei juuri rohkaissut minua, mutta istuin silti kajakkiin ja työnsin itseni matkaan. Valitettavasti kamerastani oli tässä vaiheessa jo loppunut akku, joten koskiosuutta en saanut videolle. Toisaalta oli jo pimeää, joten ei siitä olisi ollut hirveästi hyötyäkään. Purhjehdin Henrin ohi ja väistelin oksia joen uoman yllä.

IMG_20171106_090348_922Onneksi Henri sai kajakin käännettyä ja meloi ohitseni. Myöhemmin naureskelimme yhdessä, että molemmat olimme oikeassa: viimeisellä 600 metrillä oli kolme kaatunutta puuta, joiden ylitse jouduimme kajakit melomaan = työntämään (sinällään varsin työlästä hommaa), mutta toisaalta pääsimme kuin pääsimmekin meloen perille siinä kuuden jälkeen. Viimeisillä sadoilla metreillä Henriltä sammui otsalamppu ja Aneriojoen yhdityessä Kurkelanjokeen myös virta kasvoi ja vaihtoi suuntaa: nyt saimme meloa kaislikossa ihan tosissamme vastavirtaan. Kun vihdoinkin sitten rantauduimme, olin aivan poikki niin henkisesti kuin fyysisestikin, mutta toisaalta reissu oli helpompi kuin muutaman viikon takainen Vähäjoen keikka. Auttoi varmasti, että tiesin jo vähän mitä odottaa ja suurin osa reissusta tehtiin tällä kertaa päiväsaikaan. Voittajaolo oli kuitenkin jälleen!

IMG_20171106_090348_918Henrille suuri kiitos näistä hieman erilaisista melontakeikoista 😉 On hauskaa päästä kokemaan jotakin sellaista, mitä normaalisti ei kyllä tulisi mieleenkään tehdä ja silti pitää hauskaa. Opin valtavasti paitsi melonnasta, myös sietämään fyysistä ja henkistä rasitusta pitkiäkin aikoja kun virta vie. Meloessa ei ole turvaverkkoa, ei köyttä. Jos kaadun, se on siinä ja vaikka toki osaan poistua kajakista niin kastuminen on pieni ongelma virtaavassa kylmässä vedessä, missä vaarana on myös kiviin iskeytyminen.

Silti, edelleen mukana menossa kun seuraavan kerran saadaan retkikunta liikkeelle 😀

Katso myös tekemäni video päivästä: