Lapsuudenunelmia

Kesälomaa on enää runsas viikko jäljellä. Tekemistä on ollut niin paljon, etten aina edes muista olevani lomalla. Joskus aikaisemmin keväällä tunsin ahdistusta ajatellessani neljän viikon lomaa, jonka aikana makaisin vain joutilaana ja istuisin mökkihöperönä kaikki päivät. En yksinkertaisesti osaa olla paikallani ja mieleni työstää kaikenlaisia projekteja jatkuvasti. Kuulemma kovasti arvostamani isoisäni on vähän samanlainen tyyppi: aina jokin rakennusprojekti menossa. 😉 Aikaisempina vuosina lomani on koostunut lähinnä koirien kanssa oleilusta, agility- ja tokotreeneistä, kalastusreissuista ja kavereiden kestitsemisestä. Kasvatinomistajia on vieraillut meillä yleensä joka kesä usean viikon ajan.

Eihän siinä mitään pahaa ole ja kaikki on kuulunut silloiseen elämäntilanteeseen. Tänä kesänä olen kuitenkin ihan tietoisesti halunnut pois kotoa, matkustella ja keskittyä asioihin, joista olen haaveillut jo pitkään. Elämässäni on tällä hetkellä paljon harrastuksia, joista lapsena vain haaveilin. On varmasti ihanaa syksyllä ja talvella palata takaisin kaikkiin niihin reissuihin, joita olen päässyt lomani aikana tekemään. Onneksi minulla on ystäviä, jotka ovat valmiita päivän reissuille aina kun hyvä ja mielenkiintoinen kohde tulee vastaan.

Tätä kirjoittaessani ulkona sataa vettä ja ukkostaa rajusti, eikä kesä olekaan ollut ilmoiltaan kovin helteinen. Loma on kuitenkin ollut ihan mahtava ja olemme osanneet nauttia ystävieni kanssa siitä huolimatta, ettei ilma välttämättä ole ollut paras mahdollinen.

Paljon tuuriakin on toki ollut matkassa. Ensimmäisellä viikolla kävin Turussa keskiaikaisilla markkinoilla, Särkänniemessä ja Suomenlinnassa. Ehdin myös rantatunnelmiin isäni perheen kanssa Myllylammelle. Parta-agama Taistokin pääsi mukaan 😀

Illastin ystävieni kanssa Helsingissä useaankin kertaan loman aikana ja baareissakin on tullut seikkailtua. Nautin suunnattomasti tanssimisesta (mikä tahansa latino,pop,trancejytke käy 😉 ) mutta otin tavoitteeksi osallistua edes yhteen musiikkitapahtumaan kesän aikana. Tuo haave toteutui viime perjantaina kun läksimme ystäväni kanssa kuuntelemaan Apulantaa ja Jenni Vartiaista Lohjan rantajameille. 😀 Hauskaa oli!

Kamera keikkuu aina minulla mukana. Koulusta kesätehtäviksi saadut yleisötapahtumien ja katujen kuvaus kaipaavat vielä hiomista, vaikka olen kuvannut paljon. Kameran kanssa tilanteisiin on helpompi mennä ja ihmisiä luonnollisempi lähestyä. Toisaalta ihmisten kuvaaminen katuvilinässä saattaa aiheuttaa ihmetystä. Tähän mennessä kukaan ei kuitenkaan ole tullut vetämään hihasta. Ainoana poikkeuksena kotiseudun rallit, joista lähetin pari kuvaa Poliisilehteen. Kameran kanssa aika katoaa ja valokuvaukseen voinkin hukkua, ajelehdin vain valon ja varjon maailmassa metsästäen sitä yhtä täydellistä otosta. Olen myös onnellinen, että olen onnistunut saamaan ystäväni iloisiksi ottamalla heistä kuvia, joihin he ovat tyytyväisiä.

Jo viime syksynä tavoitenippuun lisäämäni laitesukelluksen kokeileminen tuli tällä viikolla ajankohtaiseksi kun saimme vihdoin ystävieni kanssa aikataulut sovitettua yhteen ja pääsin sukeltamaan Nurmijärven Sääksjärvelle. Ystäväni on koulutettu divemaster, jolla on oikeus viedä ihmisiä vastaavanlaiselle sukelluskokeilulle. Yhdessä perheensä kanssa he matkustavat 1-2 kertaa vuodessa ulkomaille sukeltamaan Kreikkaan tai muihin kirkkaisiin vesiin.

Lapsena rakastin uimista ja nimenomaan sukeltamista. Saatoin olla rannassa tuntikausia ja vain tutkia järven tai meren pohjaa. Keräsin aarteita ja tunnelmoin valon, varjon ja veden keskellä. Jännitin laitesukelluksessa eniten tekniikan omaksumista: siis hengittämistä regulaattorin avulla. Onneksi minulla oli hyvä ja kärsivällinen opettaja, jonka osaavassa opastuksessa ei tullut hölmöjä kysymyksiä eikä paniikkia.

Kävimme ensin läpi teoriaa noin tunnin verran ja puimme sitten päällemme märkäpuvun ja sukellukseen tarkoitetun liivin. Liivi painoi noin parisenkymmentä kiloa ja lisäksi sain lanteille kuuden kilon painoisen lyijyvyön. Arsenaliini oli siis melkoinen, mutta vedessä tunsin painon vain epämääräisenä selän rasituksena kun jouduin käyttämään olemattomia selkälihaksiani pitkästä aikaa. Vedessä kävimme teorian uudelleen läpi. Muutamassa kohdassa jouduimme tekemään harjoitteet pari kertaa, että onnistuin. Missään vaiheessa en kuitenkaan tuntenut paniikkia tai pakokauhua.

Lopulta olimme valmiit pienelle sukellukselle. Järvi oli samea eikä siellä ollut juuri nähtävää. Aluksi kaikki energiani meni kropan hallitsemiseen, tuntui että olin joko pinnassa tai pohjassa 😀 Jouduin käyttämään käsiäni saavuttaakseni tasapainon, vaikka ystäväni vieressäni vain polski tyynesti jaloillaan. Näkymä veden alla oli vihreä ja samea, siellä täällä oli leväisiä ruokoja tai pohjassa lepääviä puunrunkoja. Vesi oli myös kylmää, se tunkeutui pukuni alle ja sai varsinkin teoriaa opetellessa minut palelemaan. Kokemus oli kuitenkin loppujen lopuksi ihan huikea! Mitä se voisikaan olla kirkkaammassa vedessä, jossa olisi jotakin nähtävääkin!?

Olenkin kovasti pohtinut sukelluskortin suorittamista, täällä Salossakin on siihen mahdollistava aktiivinen yhdistys. Kortin saaminen olisi paitsi mahdollisuus päästä uudelleen pinnan alle, myös vähän kuin ajokortti: se hallussa olisin oikeutettu sukeltamaan myös ulkomailla. Uutena haaveena voisikin olla ystävieni kanssa matkustaminen ulkomaille parempiin vesiin. Se olisi paitsi reissuna myös sukelluskokeiluna varmasti ikimuistoista!

Syksyllä jälleen alkavan nyrkkeilyn lisäksi tavoitteenani on edelleen päästä ratsastamaan jossakin vaiheessa. Lapsena ratsastin useamman kerran viikossa ja hoidin paljonkin hevosia. Olisi ihanaa päästä kokemaan jotakin sellaista uudelleen. Lapsuuden unelmien toteuttaminen on ihan huikea tunne. Olen aina pyrkinyt elämään rehellisenä itselleni ja sille mitä haluan. Lapsena omasta koirasta haaveilleena elämäni eläinten kanssa on todellakin ollut intohimo. Joskus tavoitteiden ja haaveiden toteuttaminen on rahan tai ajan puutteen vuoksi pakko työntää kauemmaksi, mutta kun ne vihdoin toteutuvat – se on mahtavaa!

Eläimet, agility, tatuoinnit, valokuvaus, sukellus, nyrkkeily, kävely ja ratsastus.. Ehkä moottoripyöräilykin.. Paljon haaveita ja jo toteutuneita unelmia. Tunnen usein olevani etuoikeutettu saadessani kokea näitä upeita juttuja! ❤ Joskus niiden toteuttaminen vaatii tosin pitkäjänteistä työtä ja riskin ottoakin. Tarkkoja laskelmia siitä mikä kannattaa ja mikä ei. En ole kovin sponttaani tyyppi, mutta toisaalta yritän priorisoida elämääni jatkuvasti sellaiseen suuntaan, että saan kaiken mitä haluan. Ehkä pitkäjänteisyys ja varovainen, hidas lähestyminen on pitkässä juoksussa kannattavampi vaihtoehto kuin ryntääminen harkitsematta sinne sun tänne. Ilman työtä ja rohkeaa asennetta unelmiaan on vaikeaa saavuttaa, mutta toisaalta on hirvittävän tärkeää pitää palaset koossa elämänsä kokonaisuutta ajatellen. Kuulostaako höpsölle?

Kun sitten joskus katson elämääni taaksepäin toivon voivani olla ylpeä itsestäni ja siitä mitä olen saavuttanut ja kokenut. Olenhan sitä jo nyt. On tärkeää antaa elämänsä muille ihmisille, mutta vielä tärkeämpää – uskon – on antaa se itselleen. Liian usein kuulen juttuja siitä, miten ihmiset luopuvat omista unelmistaan muiden ihmisten vuoksi. En tiedä voiko olla mitään suurempaa vaaraa katkeruudelle kuin luopuminen unelmistaan jos siihen ei ole valmis. Olet oman elämäsi sankari. Vain sinä. Eikä koskaan ole liian myöhäistä aloittaa. Uskalla olla rohkea!

Olla aidosti ja rehellisenä läsnä elämänsä ihmisille tarkoittaa myös toisinaan luopumista ja toisen unelmien arvostamista. Rakkautta, joka ei sido, vaan kantaa. Siitä syystä toivon ihmisten, varsinkin läheisteni, kykenevän ja uskaltavan elää unelmiensa kautta. Koska olemme täällä (elämässä) vain kerran, on suorastaan häpeä jos emme ota kokemuksesta kaikkea irti.

Tsemppiä ja voimaa sinulle Lukija <3.

Lisää kuvia loman riennoista: http://lifedream.kuvat.fi/kuvat/Miscellaneous/