Oma henkilökohtainen kevään kohokohtani tapahtui viime viikolla helatorstaina kun pääsin Maastotalli Preryan vetäjän Marjon mukana koko päivän ratsastusvaellukselle tallin suomenhevosilla. Vasta vuosi sitten haaveilin muutaman tunnin maastoratsastuksesta asiana, jonka haluaisin vielä elämässäni tehdä. On aika upea tunne, kun nykyään käyn paitsi ratsastamassa, myös hoitamassa Marjon hevosia Lohjalla noin kerran viikossa. Monet kokeneet hevosihmisystäväni vähän naurahtelevat innostukselleni, mutta minulle tallitöiden tekeminen ja siellä muutenkin puuhaaminen on lapsuuden aikainen unelma. Yläasteen jälkeen hevosopisto Ypäjällä oli kolmantena hakukohteena. Olen siis aikoinaan ihan tosissani pohtinut hevosenhoitajan uraa. Toki elämä on heitellyt vähän eri suuntiin, mutta kaiken kaikkiaan tallilla on aika muikea olo.
Ratsastustaitoni ovatkin sitten vähän ruosteessa. Koskaan en ole varsinaisesti viihtynyt kentällä koulua tahkoamassa, mutta lieneekö iän tuomaa varovaisuutta vai mitä – hevosen selkään meno ei ole mikään itsestäänselvyys. Jo keskiviikkona vähän jännitti, että mitenköhän kokonainen päivä hevosen selässä sujuisi. Onneksi olin jo ennalta viisaana hakenut perjantain vapaaksi 😉 Torstai-aamu valkeni upeana – niin kuin nämä viimeisen viikon aamut ovat kaikki olleet! Ja oli kyllä tosi hieno fiilis ajella tuo 60km matka tallille.
Paikan päällä haimme muiden ratsastajien kanssa hevoset laitumelta, harjasimme ja valmistelimme ne tuttuun tyyliin. Tallilla ei ole hevosenhoitajia, vaan jokainen ratsastaja hoitaa hevosensa alusta loppuun itse. Yleensä minä jään tallille siivoamaan karsinoita siinä vaiheessa kun ratsastajat nousevat pihalla selkään ja häipyvät horisonttiin, mutta tällä kertaa minäkin olin mukana! 😀
Ratsastimme pääosin hiekkateitä pitkin, mutta jokunen autotien reuna oli pakko suorittaa, että pääsimme määränpäähän Niemenkylän kartanoon, mihin Marjo oli järjestänyt meille ruokailun eli filttieväät tortilloineen, kahveineen ja muine herkkuineen. Kyllä maistui ruoka kahden ja puolen tunnin ratsastuksen jälkeen! Hevoset saivat vettä ja heinää. Ilma oli sen verran kuuma, että nekin olivat hiestä märkinä. Takaisin lähdettiin siinä neljän aikaan ja tallilla olimme takaisin seitsemän jälkeen.
Ratsastin minulle tutulla Aaronilla, joka on isokokoinen mutta lempeän hoopo ruuna. Marjon kaikki hevoset ovat perinteikkäitä suomenhevosia, joskin jokunen on kooltaan hieman pienempi. Hevoset ovat tottuneita maastoilijoita, mutta kaikenlaisia tilanteita tulee aina silloin tällöin vastaan. Nytkin vastaan tuli kaksi ambulanssia hiekkatiellä – onneksi ei pillit päällä – ja kapealla metsäpolulla muita hevosia, poni kärryineen jne. Näin pitkällä matkalla hevoskokemus ja ratsastustaidot ovat valttia. Yksi ratsastajistamme tippui laukkapätkällä, mutta onneksi selvisimme säikähdyksellä. Maastossa kokenutkin hevonen voi olla arvaamaton, joten ihan aloittelijoille ei tällaista pitkää maastoa voi suositella. Onneksi loppumatka sujui hyvin ja pääsimme kaikki perille väsyneinä, mutta onnellisina.
Minulla, joka olen ratsastanut nyt lähes vuoden noin kerran kuukaudessa Marjon tallilla, oli paikat hiukan hellinä torstai-illalla. 😉 Käsissä on pari ikävää rakkoa ja sisäreidet vielä kaksi päivää ratsastuksen jälkeenkin kipeinä. Kyseessä on kuitenkin samankaltainen hyvänoloinen kipu, jota saan tehtyäni pitkän kävelylenkin (25-40km) Wilyan kanssa. Tiedän siis tehneeni jotakin 😉
Elämyksenä kokemus oli vailla vertaa. Ja koska nälkä kasvaa syödessä, toivon pääseväni vielä joskus Marjon väen kanssa parin päivän tai pidemällekin vaellukselle. Jospa hengailen tarpeeksi kauan tallilla, niiin kuka tietää? 😉 Kiitos Marjo ja muut tutut ratsastajat reissussa, meillä oli hieno päivä!
Nähdään tallilla!
Päivän kooste videolla löytyy youtubesta, tsekkaa ihmeessä!
Lifedream Colliet 