Koiratouhuja

Pitkästä aikaa kirjoittelen koiratouhuistani. Nyt niitä nimittäin taas on! 🙂 On yhtälailla sekä iloisia, että surullisia uutisia, mutta parasta on löytää jälleen se vanha ilo ja into koirien kanssa puuhailuun.

Kaikki alkoi oikeastaan reilu kuukausi sitten kun paras ystäväni ilmoitti harkitsevansa hankkivansa uuden koiran. Petra omisti kaikkien aikojen ensimmäisen Lifedream koiran, Tompan, joka oli myös Ramseksen isä ja isoisä aika monelle kasvatille. Tomppa lopetettiin 13 vuoden iässä noin vuosi sitten ja nyt olisi aika harkita uutta pentua. Niinpä minäkin olen tempautunut mukaan pennun hankintaan: selaillut rodun omaa, kattavaa pupsit-sivustoa, käynyt kasvattajien kotisivuilla tutkimassa heidän koiriaan ja pentusuunnitelmiaan. Sinällään ihan hauskaa tehdä tällaista taustatyötä rodun tilanteesta noin neljän vuoden totaalisen pimennon jälkeen. Joten voinkin hyvillä mielin ”syyttää” Petraa innostuksen palaamisesta. 😀

_full1
Ramses jussikisoissa joskus 2012

Neljä vuotta sitten kirjoitin kasvattamiseen liittyvistä ajatuksistani postauksen, jossa ilmoitin lopettavani aktiivisen kasvattamisen. Se olikin hyvä päätös, pää on saanut ihan rauhasssa palautua ja mieli taas käsitellä koiria ihan vain perheenjäseninä ja ystävinä, ilman jalostukoiran ajoittain aika raakaakin leimaa. Olen erittäin iloinen rodussa tehdyistä pitkäkarva/sileäkarva-yhdistelmistä, sillä neljä vuotta sitten tilanne alkoi olla jo aika ahdistava kun geneettinen pullonkaula kapeni uhkaavasti. Löysin myös paljon ihan uusia kasvattajanimiä ja toki myös vanhoja tuttuja ja ystäviä. Kaikille haluan lähettää paljon terveisiä ja tsemppejä omaan kasvatusharrastukseen rodun parhaaksi. Sileäkarvaisen collien jalostus ei ole helppo tehtävä kun kriteerejä on niin monta: koirasta toivotaan niin näyttely, harrastus- kuin

Henkilön Lifedream Collies kuva.
Tytöt kävivät rokotuksilla!

perhekoiraa ja siihen päälle pitää olla tervekin. Siinä riittää työsarkaa! Näistä syistä minulla ei edelleenkään ole intoa kasvatustouhuihin, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Kovin ehdoton en halua edelleenkään olla, mutta toisaalta olen antanut pois kaikki sijoituskoirani ja kotona asuvat Puuma ja Ronja ovat molemmat jo liian vanhoja ensisynnyttäjiksi. Jos siis vielä joskus meille syntyy pentueellinen elämänunelmia, tulee se toteuttaa aivan uusilla jalostuskoirilla.

Olen kuitenkin innostunut pitkästä aikaa harrastamaan omien koirien kanssa. Aloitimme koko porukan kanssa agilitytreenit liki neljän vuoden tauon jälkeen ja agilityvalmentajani Anette Lindell Aunelin koirakoulusta on aivan haltioissaan! 😀 En tiedä enää kumpi on enemmän tohkeissaan. 😀 Yritän itse pitää mielen avoimena ja treenata koirien iloksi ja omaksi huviksi, en todellakaan kaipaa enää suorituspaineita asian suhteen (=olen surkea koirankouluttaja). Toisaalta kiipeilyharrastus on kenties opettanut minulle pitkäjänteisyyttä ja kykyä työstää projekteja pienissä osissa – niin kaukaisilta kuin lopulliset tulokset saattaisivatkin tuntua. Myös näyttelyissä tulemme pyörähtämään Jukan ja Puuman kanssa. Jukkahan on ollut vain yhdessä näyttelyssä 2 vuotta sitten,

Henkilön Lifedream Collies kuva.
Timonan Emil Enjoys Extreme 3,5v

mutta se voitti sertin ja sijoittui kolmanneksi parhaaksi urokseksi. Omaan silmään Jukka onkin kehittynyt komeaksi ja muhkeaksi pojaksi, jossa tunnistan sekä isän, että äidin piirteitä; molemmat todella kauniita koiria.

Agilityyn liittyen olen opettanut koirille myös kontaktipintoja. Aloitimme kuonokontaktilla ja seuraavaksi olisi tarkoitus sheipata kontakti mattoon tai pyyhkeeseen. Puuma oppii nopeiten ja myös agsassa se toimii kivasti. Jukan kanssa en ennättänyt treenata juurikaan ennen taukoa, joten se on ihmeissään kaikista uusista tempuista! 🙂 Se on kuitenkin ahne ja nauttii yhdessä tekemisestä, joten lyhyillä toistoilla saamme sen varmasti toimimaan entistä varmemmin. Ronjalla on valtava halu työskennellä ja se on saanut paljon itsevarmuutta iän myötä. Valitettavasti sen hyppytekniikassa on toivomisen varaa, mutta saa nähdä miten se kehittyy. En tiedä kehitynkö itse kenenkään kanssa kisavalmiiksi, mutta juuri nyt en jaksa moisesta murehtia. Yhdessä tekeminen vain ylipäätään on hauskaa!

Henkilön Lifedream Collies kuva.
Ramses kesällä 2015

Surullisia uutisia minulla on myös. Viime viikonloppuna nukkui pois viimeinen vanhoista koiristani, Ramses. Jos joku olisi vuosi sitten sanonut minulle, että elän nyt vain kolmen koiran kanssa, en olisi uskonut. Menetin kuitenkin Wilyan heinäkuussa ja Rosien syyskuussa. Molemmat olivat jo 12 vuotiaita ja molemmat menehtyivät kasvainsairauksiin. Ramses puolestaan meni viikonlopun aikana uneliaaksi ja poissaolevaksi. Pihalla se seurasi minua laiskasti, hiukan tyhjä katse silmissään aivan jalan takana ja sisällä nukkui apaattisena. Maanantai-tiistai välisenä yönä se oksenteli rajusti kaiken syömänsä ruuan eikä suostunut aamulla syömään. Lääkärissä totesimme sillä olevan kuumetta, epänormaalin korkean sykkeen ja ultrassa epänormaalia muutosta maksassa. Nämä riittivät minulle syyksi päästää Ramses vihreille laitumille yhdessä niin monen vanhan ystävän kanssa. Ramses oli 11-vuotias.

Olen sitä mieltä, että kun jonkun eläimen päättää elämääänsä ottaa, on jo sillä hetkellä hyvä ymmärtää, ettei tuo eläin tule yleensä elämään kauemmin kuin sinä. Minulle on tärkeää, etteivät eläimeni kärsi syyttä ja toisaalta haluan suoda niille kunniallisen ja hyvän lopun. Katsellessani Ramseksen nukkuvan pois tajusin myös muutamia asioita itsestäni. Kun on jakanut elämänsä jonkun kanssa yli 11 vuoden ajan, tai rodun parissa 18 vuotta, ei sellaista voi millään korvata. Mikään vuoriseikkailu tai matka ei korvaa niitä hetkiä, jotka olen saanut viettää koirieni parissa. Ne ovat perheeni ja elämäni, vaikka on ollut ihanaa löytää elämään myös muita juttuja. Kun jotakin kirjoitetaan sydämeesi kultakirjaimin, ei sitä kuitenkaan voi koskaan kokonaan pestä sieltä pois.

Henkilön Lifedream Collies kuva.
Jukka

Olen ottanut ilolla vastaan tämän uuden innostuksen koiraharrastuksen parissa. Minulla on ollut ikävä sitä. On ollut myös ihana kuulla ystävistä, joita en ole nähnyt vuosiin. Koiraharrastuksessani suuressa osassa oli kuitenkin kaikki ihmiset, kasvatinomistajat, pennun kyselijät, harrastajat ja muut kasvattajat. Yhteisö oli aika tiivis, mutta toisaalta meitä kaikkia yhdisti rakkaus samaan rotuun. Ja kuten eräs viisas ystäväni on sanonut: vaikka mielipiteet voivat keskenään riidellä, ei ihmisten tarvitse. Se on ainoa tie viedä rotua eteenpäin. Ja juuri sellainen tiimityö on jotakin mitä muista harrastuksistani puuttuu ja jota olen oudolla tavalla kaivannut. Vaikka koiraharrastus on vaativaa ja välillä kaiken nielevää, se on kuitenkin myös kannustavaa ja opettavaista. Jalostusasioissa jyvät karsiutuvat vuosien saatossa akanoista kun vain sinnikkäimmät visionäärit (hullut ja pakkomielteiset :D) löytävät voimaa jaksaa murtuvissa aallokoissa.

Katselin tässä taannoin National Geographicin dokumenttielokuvaa yhdestä superidolistani Jane Goodallista. 26-vuotias Jane lähetettiin Afrikkaan tutkimaan simpanssien käyttäytymistä. Yksin keskellä viidakkoa Jane pääsi toteuttamaan eläinrakkauttaan ja unelmaansa Afrikasta. Hänen tutkimuksensa muutti käsityksemme paitsi simpansseista ja kädellisistä, myös muista eläimistä. Minäkin olin 26-vuotias kun ostin tämän talon elääkseni yhdessä koirieni kanssa ja päästäkseni seuraamaan niiden laumaelämää. Ihmisen ja eläimen, koiran tai minkä tahansa muun, välinen side sekä lajiemme erot ja yhtäläisyydet ovat aina kiehtoneet minua. Menneet vuodet täällä maalla lemmikkieni (koirien, kissojen, vuohien, marsujen, gerbiilien jne..) kanssa ovat olleet ajoittain raskaita ja harteilla painaa myös hurjan suuri vastuu. Elämän ja kuoleman yhteydessä, eläinlajit ylittävissä kontakteissa ja myös evoluution suuren mysteerin äärellä, elämä on kuitenkin valtavan rikasta ja antoisaa. Eläinten kanssa tunnen olevani elossa ja merkityksellinen.

 

Aion kirjoittaa jatkossakin elämästämme ja treeneistämme jonkinsortin päiväkirjaa tänne Koiratouhuja-otsikon alle. Samoin olisi mukavaa päästä päivittämään tietoja koirien käyttäytymiseen liittyvillä luennoilla. Olet sitten uusi tai vanha lukija, seuraile ihmeessä mukana! 🙂

Ajatuksiani koirasta löytyy lisää täältä -> KESYKOIRA

Published by

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja lemmikkien lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Tavoitteena mm. Mont Blanc (4810m). Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s