Lintupongari iskee jälleen: talviruokinnan ihmeitä!

Lintupongari on palannut! Vuonna 2015 ruokin lintuja pihapuun vaahterassa ja tänä syksynä päätin jatkaa hauskaa harrastausta. Vanhassa lahossa vaahterassa käykin kuhina: tali- ja sinitiaiset valloittavat puun heti auringon nousun aikaan ja napostelevat koko päivän tarjoilemiani aurigonkukansiemeniä ja erilaisia seoksia. Hämärän tullessa ne lentävät pois, eikä edes keinovalo tuo niitä takaisin ennen seuraavaa aamua.

Lintujen talviruokinta on paitsi jännittävää, myös tärkeää puuhaa. Koskaan ei tiedä mitä puusta löytyy kun kävelet aamulla ikkunan eteen ja kamerani onkin koko ajan valmiudessa akkunan äärellä. Vaahterassa käy kuhina kun noin 30 lintua lentelee edestakaisin vanhan vaahteran nyt jo lehdettömässä oksistossa. Pettymyksekseni tali- ja sinitiaisten lisäksi muita pikkulintuja ei ole vielä juuri näkynyt ja aloin etsiä tietoa siitä, mihin ovat hävinneet kirjosiepot, hömötiaiset ja monet erilaiset muut tutut talviruokintapaikkojen vierailijat. Punatulkkukaan ei ole eksynyt puuhun kuin kerran parin viikon aikana.

The Guardianin haastattelemat asiantuntijat varoittavat, että lintujen katoaminen on merkki huomattavasti laajemmasta kriisistä, joka voi lopulta vaarantaa jopa oman lajimme. Tutkimuksien mukaan lintukato on entisestään kiihtynyt viimeksi kuluneen kymmenen vuoden ja etenkin kahden viimeisimmän kesän aikana. Yksi syy on maanviljelyssä käytettävät kemikaalit, jotka tappavat hyönteisiä kulkeutuessaan niiden elimistöön. Kaikki linnut ovat enemmän tai vähemmän riippuvaisia hyönteisistä, joten jos esimerkiksi 80 prosenttia lintujen ravinnosta katoaa, on vakaan populaation ylläpitäminen mahdotonta.

Lintujen käytöksen seuraaminen on hauskaa. Talitiaiset ovat kuin nuorisojengi: ne käyvät laudalla vuoron perään ja selkeässä järjestyksessä. Parven mukana liikkuvat huomattavasti pienemmät sinitiaiset jäävät vähän jalkoihin kun talitiaiset häätävät ne makoihinsa. Mutta kun laudalle ilmestyy aggressiivisempi ruskea pikkuvarpunen,

talitiaisetkin joutuvat perääntymään. Pikkuvarpusten asenne on kuningasmainen, ne eivät hätkähdä suurempien talitiaisten uhittelusta, vaan syövät paikallaan rauhassa. Puussa on piipahtanut myös minulle uudet tuttavuudet puukiipijä, upea vihreä harmaapäätikka sekä tutumpi kolmivärinen käpytikka. Kaikki koiraita.

Lintujen katoaminen Suomesta voi johtua myös niinkin yllättävästä syystä kuin laittomasta pyynnistä, jota tapahtuu lähinnä Afrikan ja etelä-Euroopan alueilla. Ongelma on Suomen luonnon näkökulmasta valtava, sillä 90 prosenttia Suomessa pesivistä linnuista on muuttolintuja. Laiton pyynti on myös yksi syy siihen, miksi yli kolmannes maamme lintulajeista on uhanalaisia ja miksi kultasirkku on käytännössä hävinnyt Suomesta.

Oman lähimetsän tila on aina sykähdyttänyt minua. Paksut kanervikot ja jäkälät kasvavat siellä mattoina ja puissa roikkuu naavaa, minkä on sanottu olevan merkki terveestä metsästä. Usein siellä kulkiessa kiinnitän huomiota siihen miten hiljaista metsässä on, ei kuulu liikenteen mölyä, mutta ei myöskään lintujen laulua. Ajoittain puuta hakkaava käpytikka tai palokärkikin saattaa kiinnittää huomiota, korppi raakkua yli lentäessään ja joskus näen isompia kanalintuja kuten pyitä, jopa teeriä. Ajattelen usein metsän olevan syvää erämaata, vaikka tosiasiassa sitä harvennetaan usein. Myös lapsuuden maisemani Vihdissä on muuttunut paljon kun metsät ovat hävinneet uudisrakennusten myötä. Suomi on järvien ja metsien maa, mutta kun maamme metsien rakennetta arvioidaan luonnon näkökulmasta, totuus onkin toisenlainen. Suomessa ei itseasiassa ole enää paljon jäljellä niitä alkuperäisessä tilassaan olevia luonnnonmetsiä. Tästä ovat kärsineet erityisesti erilaiset tiaiset, kuukkeli ja metsokin, joille tiheät kuusikot ovat tärkeitä.

Suomen runsaasta 240 pesimälajista noin 70 jää sinnittelemään meille talveksi. Kylmyys, lyhyt valoisa aika, lumi ja jää heikentävät lintujen ravinnonsaantimahdollisuuksia. Omalla talviruokintapaikalla linnut käyvät vain valoisaan aikaan, joten talvella valo määrää konkreettisesti myös lintujen aktiivisen ajan. Talvehtiminen pesimäseuduilla voi  olla linnuille turvallisempaa kuin raskaalle ja vaaralliselle muuttomatkalle lähteminen. Paljon energiaa sisältävä talviruokinta auttaa lintuja sietämään pakkasia ja selviytymään kevääseen. Esimerkiksi sinitiainen joutuu syömään yli oman painonsa verran päivässä selviytyäkseen pakkassyön yli. Minäkin huomasin sinitiaisten määrän kasvun laudallani heti kun lisäsin sille rasvaisempia pötköjä ja talipalloja. Osa linnuista oli juuri ja juuri oman peukaloni kokoisia!

Talviruokinnan vaikutukset näkyvät linnustossamme: talitiainen, sinitiainen ja viherpeippo ovat runsastuneet moninkertaisesti viime vuosikymmenten aikana ilmeisesti paljolti talviruokinnan vuoksi. Ruokintojen ansiosta myös yhä useampi mustarastas pystyy talvehtimaan Suomessa. Talviruokinta lienee vaikuttanut myös pikkuvarpusen runsastumiseen. Talviruokinnalla käyvä lajisto on runsastunut viime vuosina, ja ruokintaa hyödyntävät yhä enemmän myös puukiipijä, tikli, pikkukäpylintu, pyrstötiainen ja käpytikka. Odotan mielenkiinnolla millaisia vierailijoita talven aikana pihapuussa vieraileekaan!

Lisää kuvia pihapuun linnuista löytyy kuvagalleriastani.

Lähteitä:

Ison-Britannian BirdLifen (RSPB) verkkosivut (www.rspb.org.uk)

Lasse J. Laine 2004: Lintuharrastajan opas. – Otava.

Lintulaudan vieraita. – Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin julkaisu.

Solonen, Tapio 2001: Talviruokinta tavaksi tai sitten ei. – Linnut-lehti 36(4): 6–9. BirdLife Suomi ry.

Suomen birdlife https://www.birdlife.fi/lintuharrastus/talviruokinta/