Törmäsin jokin aika sitten netissä mielenkiintoiseen artikkeliin siitä, ettei koira olisi laumaeläin. Viime syksynä osallistuin luennolle koirien laumakäyttäytymisestä ja onhan niin, että miellämme koiran pitkälle laumaeläimeksi sen evoluution ja oletun sosiaalisen käyttäytymisen vuoksi. Voit lukea kyseisen luennon muistiinpanot täältä. Siksi päätin yrittää suomentaa tämän kiinnostavan artikkelin omaan blogiini, koska se herätti ainakin minussa paljon ajatuksia.
Susilauma ei ole yhtä staattinen kuin ennen uskottiin. Kansainvälisestikin tunnustettu susi-asiantuntija L. David Mech toteaa, että jokaisella aikuisella sudella on vapaus lähteä laumasta ja muodostaa uusi lauma, ja monet tekevätkin niin. Lisäksi susi, joka ei elä ryhmässä, on vaarassa menettää henkensä joko aliravitsemukseen tai muissa yhteenotoissa.
Monet kuvittelevat, että luonnonvaraiset koiraeläimet muodostavat yhtenäisen lauman ja jos koira osoittaa siinä aggressiota se johtuu siitä, että lauman johtajalla on heikko energia, jota ”alaiset” hyödyntävät. Kolmivuotisessa tutkimuksessa katukoirista Italiassa paljastui erillainen sosiaalisen käyttäytymisen rakenne. Normaali aikuisryhmä oli kooltaan 3-6, mutta kuolleisuus oli suuri ja uusia koiria rotettiin ryhmään usein, jotta lauman koko pysyi vakaana. Toisin sanoen vain aikuisten koirien määrä oli vakaa, joskin vaihtuvuus oli suuri; kolmen vuoden loppuun mennessä ryhmässä oli vain yksi alkuperäisen koira.
Siellä ei ollut myöskään yhtä selvää lisääntyvää paria. Kaikki nartut pariutuivat ja suosivat entuudestaan tuttuja uroksia, vaikka vieraat olisivat olleet vahvempiakin. Susista poiketen, urokset eivät osallistuneet pentujen hoitoon. Kantavat nartut lähtivät pois ryhmästä ja pysyivät poissa 4-5 kuukautta. Ryhmä ei auttanut pentujen kasvatuksessa, mutta pysyi löysästi yhteyksissä nartun kanssa. Kun pennut vieroitettiin, ne seurasivat emoaan ruoka-alueille – ei se eikä mikään ryhmän aikuisista oksentanut pennuille ruokaa. Vain noin 25% pennuista jäi ryhmään. Tämän tutkimuksen havainnot ovat yhdenmukaisia muiden vastaavanlaisten tutkimusten kanssa ympäri maailmaa.
– eivät muodosta hierarkkisia laumoja, vaan löyhiä ja väliaikaisia ryhmiä, ja / tai vaeltavat kaverin kanssa ja / tai yksin.
– nartut antavat astua usein ja jokaisen valitsemansa uroksen kanssa. Ne myös kasvattavat pennut yksin.
Toisin kuin sudet, koirat eivät metsästä yhteistyössä, vaan hankkivat ruokansa itsenäisesti. Jotkut välttävät ihmisiä ja valitsevat ruoka-aikansa silloin, kun ihmiset eivät ole lähellä, esimerkiksi aamunkoitteessa ja hämärässä. Näin tapahtui myös luonnonvaraisesti syntyneen Willin kanssa, joka ensimmäisen kerran havaittiin Calgaryn ulkopuolella. Se ja sen 4 pentuesisarusta olivat 10 viikon ikäisiä ja liikkuivat vahvasti emo-koiran kanssa. Ne olivat jo sen verran valveutuneita, ettei niitä onnistuttu loukuttamaan, ei edes märän kissan ruuan avulla, vaan vapaaehtoiset joutuivat ajamaan ne nurkkaan kotipiiloonsa. Ja todentotta, tutkimuksen mukaan kesykoirat elävät piiloissa, eivät itse kaivamissaan kuopissa tai luolissa. Yleensä emokoira valitsee jo olemassa olevan maaonkalon sen sijaan, että olisi itse ryhtynyt sellaista kaivamaan. 
Katukoirat eivät yleensä ole kovin pelokkaita. Artikkelin kirjoittaja oli seurannut Kreikassa ja Etelä-Espanjassa koirien kärkkyvän ruokaa turisteilta, vaikka paikalliset joutuivat toistuvasti hätistelemään niitä. Ne eivät myöskään koskaan hypänneet tai varastaneet ruokaa, vaikka kirjoittaja arveli varmasti rohkeampiakin yksilöitä olevan olemassa. Hän ei myöskään nähnyt mitään aggressiota, ei ihmisiä eikä toisia koiria kohtaan. Ne vain hengailivat siellä, missä turistit olivat, missä ne olivat oppineet saavansa silloin tällöin ruuantähteitä.
Chalkidikissa emokoira ja sen pentue seurasi kirjoittajaa illalliselle viikon ajan, ja Andalusiassa suuri vaalea koira saapui hotellin uima-altaalle joka päivä, kun hän söi lounasta. Kun kirjoittaja ymmärsi koiran toistuvan tavan hän osti lounasta heille molemmille. Joskus hotellin johtajan puhdasrotuinen vanha englantilainen lammaskoira liittyi seuraan – molemmat koirat olivat aikuisia uroksia, mutta niiden välillä ei ilmennyt aggressiota.Niinpä muuttumaton lineaarinen hierarkkinen lauma ja sen mukana tuleva dominanssi ovat niin luonnottomia kuin vain voi olla kun se koskee koiria, joita ihmiset eivät suoraan manipuloi. Näin järjestäytyvät koirat, jotka pitävät huolta itse itsestään. Merkittävä ja tärkeä kysymys onkin, muuttuuko tilanne, kun poistamme itsenäisyyden ja teemme koirista perheenjäseniämme? Kun sisällytämme koiran omaan sosiaaliseen kokoonpanoomme, eikö se toimi kuten lauma? Eikö kyseessä oleva koira ole silloin laumaeläin, jos ei luonnostaan, niin sopeutumalla?
No kyllä, vaikka en haluaisi käyttää sanaa ”lauma” tässä yhteydessä. Ihmisiä, jotka asuvat yhdessä, jakavat tilansa ja tarkoituksen, kutsutaan perheeksi, ystäväpiiriksi, urheiluryhmäksi, fokusryhmäksi, koululuokaksi, organisaatioksi, mutta eivät koskaan laumaksi. Ja ihmisen omistama koira elää ihmisten kanssa, ei päinvastoin, joten koirani on tuolloin perheen jäsen. Mutta se on vain semantiikkaa ja melko epäolennaista.
Koiran ja ihmisen symbioosissa on ihminen aina se henkilö, joka on johtaja lajin perusteella. Halu johtaa ihmisiä on valinta. Monet meistä ihmisistäkin on täydellisen tyytyväisiä, jos joku muu voisi tehdä tärkeitä ja joskus vaikeita päätöksiä puolestamme. Ihmisen ja koiran välisessä suhteessa tämä ei ole vaihtoehto. Koira on menettänyt itsenäisyytensä ja siitä on tullut meistä riippuvainen, luottaen täysin ihmiseen saadakseen tarpeensa tyydytetyiksi. Aivan kuin mekin tarvitsemme jonkinlaisen kartan tai etenemissuunnitelman, jolla navigoida menestyksekkäästi ulkomaisessa maassa tai kulttuurissa, koira tarvitsee ohjeita resurssien käyttämiseen, sosiaalisen hyväksynnän saamiseen, turvallisuuden tuntemiseen ja siihen, miten käsitellä ärsykkeitä, jotka ovat osa sen ympäristöä. Ei ole yllätys, että tämä riippuvuuden taso tekee koirasta sen osapuolen, joka ei ole tilanteissa vastuussa. Sinä olet, ja koirasi tietää sen.
Luovu idioottisista ja vahingollisista hallitsevista rituaaleista. Pakotettu alistaminen ja fyysiset voimanäytöt häiritsevät henkisesti kesykoiraa. Alistuvat yksilöt oppivat pelkäämään ihmistä ja itsevarmemmat yksilöt provosoituvat käyttäytymään aggressiivisesti. Tällä käytöksellä lisäämme koiran stressiä ja edistämme kilpailumieltä eläinlajissa, joka on luonnostaan ohjelmoitu olemaan kiinnostuneita ihmisistä, hakemaan huomiotamme ja olemaan innokkaita yhteistyöhön.
Koirat eivät ole laumaeläimiä tai edes sisimmässään kovin sosiaalisia, mutta ne ovat kykeneviä muodostamaan erittäin läheisiä ja pysyviä sosiaalisia suhteita, seikka johon luotamme kun otamme ne jakaamaan sohvamme ja elämänmatkamme. Tutkimukset osoittavat, että koirat etsivät ihmisiltä tietoa ja apua; sudet eivät. Vaikka koirat voivat olla joissakin kulttuureissa myös ruokaa, ne ovat myös sosiaalisia opportunisteja. Koirat ovat ehkä ainoa muu eläin ihmisen lisäksi, joka voi tuntea olonsa mukavammaksi eläessään jonkun toisen lajin kanssa kuin omansa. Sen kyky omaksua sosiaalisia rituaaleja, käytäntöjä ja eleitä kanssamme on vertaansa vailla. Joskus tuntuu, että koira on inhimillisempi kuin ihminen itse.
Koira ei ole luonnostaan hallitseva, vaan luonnollinen seuraaja. Muista, että pennut seuraavat emoansa sinne missä ruoka on? Koiriin on sisäänrakennettuna kyky keskittyä olennaiseen ja ne seuraavat sitä, joka kykenee sen sille tarjoamaan. Koiran antama huomio on tarjottua käyttäytymistä, eikä sillä ole mitään tekemistä lauman sijoittelun kanssa. Kun olemme ansainneet tämän huomion, meidän täytyy vain opettaa meitä miellyttäviä käyttäytymismalleja, jotta koira voi käyttää niitä siihen mikä sitä miellyttää. Toisin sanoen koira oppii motivoitumaan yhteistyöhön ja kun tämä käyttäytymismalli on tavanomainen, ei enää tarvita ns. johtajaa. Tilanteissa, joissa tällaiseen ihmiseen luottava koira kokee epävarmuutta, se kääntyy kysymään opastusta ihmiseltä luonnostaan.
Lifedream Colliet 