Elämää maalla: vastuun raskas paino

”With great power comes great responsibility.” – Spiderman (tai Voltaire)

Elämä maalla omakotitalossa eläinten kanssa luo suuren vastuun. Olen sitä mieltä, että jo eläintä ottaessa täytyy pohtia sitä, onko sille tarpeeksi aikaa ja tilaa. Vaikka nuoren eläimen otto ja seuraaminen on ihanaa aikaa, tulisi myös pohtia mitä silloin tehdään kun kaikki ei menekään putkeen ja miten hoidetaan se tilanne, kun eläin on jo vanha. Myös talossa on aina omat huolensa. Remonttikohteita löytyy aina nurkista ja jos asiaa alkaa liikaa pohtimaan, voi yönsä helposti viettää valveilla murehtien.

Teetätin tänä syksynä käyttöputkiremontin kun kaikki talon putket uusittiin. Samoin osa ikkunoista on uusittu. Jatkuvat remonttikohteet saavat todella joskus valvomaan öisin, mutta tällä hetkellä olen tyytyväinen, että jotakin on sentään saatu alulle. Se on lisännyt huomattavasti intoani asua täällä maaseudulla. Myös pihassa riittää tekemistä, joskin siihen investointi on ikäänkuin pohjaton kuilu. On ollut pakko hyväksyä, että pitäisi olla joko remonttitaitoa tai rahaa pitää paikat sellaisessa edustuskunnossa, josta haaveilen. Valitettavasti minulla ei ole kumpaakaan. Toisaalta olen oppinut ottamaan askeleen taaksepäin, olemaan stressaamatta asioista, joille en ainakaan juuri nyt pysty tekemään mitään ja antamaan niille aikaa. Talosta kantamani vastuu on kymmenien vuosien prosessi.

Vastuu eläimistä on kuitenkin suurin. Mitä enemmän lemmikkejä on, sitä todennäköisempää ovat myös lisääntyneet eläinlääkärikulut. Muistelen joskus jonkun nuoremman tytön tuskailleen minulle elämäänsä lemmikkien kanssa, joiden pitoa vanhemmat eivät ymmärtäneet. Osasin samaistua, sillä omanikaan eivät välitä eläimistä ja se näkyy suhtautumisessa arkeeni ja elämääni maalla. Vaikka he ovatkin ylpeitä aikaansaannoksistani, he eivät kuitenkaan vietä täällä aikaansa. Vuosien aikana olen tottunut siihen, että vastaan elämästäni yksin ja myös niistä hetkistä, kun ongelmat kasaantuvat lähes ylitsepääsemättömiin mittoihin.

Muistelen sanoneeni tuolle tytölle, että elämä useamman lemmikin kanssa kasvattaa vastuuseen, jollaista harva teini tai nuori henkilö kokee. Että lauma antaa sinulle omanlaisensa perheen, perheen joka rakastaa sinua, tukee ja kuuntelee ja ennen kaikkea on aina läsnä. Hyväksyy sinut sellaisena kuin olet. Vastapainoksi on mietittävä tarkkaan kuinka iso lauma sinulta onnistuu yksin hoitaa ja miten ne toimivat myös keskenään. Vastuu merkitsee sitä, että tekee välillä raskaita päätöksiä siitä miten laumasi pyörii ja että jokaiselle eläimelle tarjotaan tarpeeksi aikaa sekä rakkautta. Kaikki nämä päätökset joudut tekemään yksin niinä yön tunteina kun vatvot asioitasi moneen kertaan. Ja myöhemmin elät ratkaisujesi kanssa ottaen niistä täyden vastuun. Silloinkin kun ympärilläsi olevilla ihmisillä on asiasta eriävä mielipide.

Vuosien varrella olen joutunut etsimään osalle korista uudet ihanat kodit joko ajan puuteen, kasvatusperiaatteiden tai laumassa tapahtuvien muutosten vuoksi. Olen todennut, että collielle sopiva laumakoko on noin 4-5, suurempi koiramäärä ja varsinkin pienet ikäerot aiheuttavat lisääntyvää epävarmuutta eläinten kesken, mikä puolestaan näkyy arjessa pieninä tai suurina välien selvittelyinä. Myös tila, lepopaikat ja lelut saattavat aiheuttaa kismaa eläinten kesken. Tällainen elämä ei ole kenellekään mukavaa. Ihmisen vastuu on hahmottaa kuinka monta eläintä taloon mahtuu ilman näitä kiistoja. Myös kissojen ja vuohien pitäminen yhdessä esimerkiksi huskejen kanssa ei ehkä ollut minulta paras ratkaisu, jota nyt myöhemmin olen pohtinut paljon kun olen haaveillut huskystä. Kaikki nämä ratkaisut elämä on minulle opettanut, mutta joiden tekoa en ole toisaalta katunutkaan.

Yhteiselo vaati ratkaisuja, joita kaikki eläimet oppivat kunnioittamaan, mutta mikä vaati minulta paljon. Huskit eivät ulkoilleet samalla pihalla kissojen kanssa ja aina eri aikaan kuin vuohet. Yhdessä vaiheessa minulla oli myös jopa viisi urosta, jotka eivät tulleet keskenään toimeen ja ulkoilivat siis eri aikaan tyttöjen kanssa. Aikaa kului paljon ihan koirien peruspulaamiseen kun talossa eli useampi pieni lauma. Tällä hetkellä on aivan ihanaa kun kaikki koirat tulevat keskenään toimeen ja esimerkiksi juuri urosten määrä on ajan myötä laskenut yhteen. Vaikka rakastankin uroksia, olen miettinyt josko joskus tulevaisuudessa elämä olisi helpompaa täysin ilman niitä. Pohdin nykyään paljon sitä, miten isoksi sallin lauman kasvavan ja varsinkin mahdollisen tulevan kasvatustoiminnan myötä se vaatii välillä vaikeitakin ratkaisuja. Kun asuu tällaisessa isossa omakotitalossa yksin, on helppo antaa lauman kasvaa kuin huomaamatta ja ajatella, että aina löytyy paikka uudelle tulokkaalle. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, sillä jokainen eläin vaatii oman aikansa ja vie aikaa myös pois muilta.

Vastuu on suurimmillaan silloin kun eläin sairastuu. On löydettävä rahaa ja aikaa hoitaa sitä ja myös muita. Itselleni suurin murhe  on aina ollut se, ettei perheeni kärsisi. Seuraan niiden käyttäytymistä tarkkaan aina koirista gerbiileihin nähdäkseni käyttäytyvätkö ne normaalisti. Jos havaitsen poikkeuksia iskee huoli mahan pohjaan kuin lasti kiviä. Luopumisen taito kehittyy eläinten kanssa, halusi sitä tai ei. Harva lemmikki elää meitä kauemmin, joten jonakin päivänä tulee hetki kun on aika luopua. Kun eläimen ottaa, täytyy olla valmis myös luopumaan siitä, mielellään jo ennen kuin eläin kärsii sietämättömiä tuskia. Vanhojen eläinten kanssa vastuu on sitä, että osaa tulkita eläinten käytöstä oikein. Milloin on oikea aika luopua kumppanista, ystävästä? Meillä ihmisillä on vastuu ja kyky tehdä tällaiset ratkaisut eläimen kannalta oikein.

Kasvattajana näkee paljon kaikenlaista: syntymän ihmeen, mutta toisaalta myös kuolemaa kun kaikki pennut eivät aina selviä ensimmäisistä päivistä. Odotusten ja surun läpikäyminen näissä tilanteissa on valtaisa myrsky. Olet itse tehnyt ratkaisut teettää pentue ja otat vastaan sen mitä elämä antaa, riskeineen kaikkineen. Vastuu emosta ja  pennuista on suuri. Joskus on todella vaikeaa luovuttaa se eteenpäin pennun uudelle omistajalle ja toisaalta elää myös sen kanssa, että vastuuni kasvattajana jatkuu koko koiran elämän, joskus yli 15 vuotta.

Niinpä itse olen päättänyt tarjota lemmikeilleni mahdollisimman täyden elämän: hyvää ruokaa, lepoa, oppimista, leikkiä ja ystäviä. Rikkaan elämän. Ja sellaista toivon itsekin voivani elää. Elämää täynnä seikkailuja, rakkautta ja uuden oppimista. Meillä on vain yksi elämä. Yksi mahdollisuus tavoitella unelmia ja tehdä töitä niiden eteen.

Koska suuren voiman myötä elämään astuu myös suuri vastuu.