Lokakuu meni ohi hujauksessa! Pitkästä aikaa tämä syksy tuntuu olevan sellainen, jonka ohitan suht nopeasti, ikään kuin olan kohautuksella. Syyt tähän ovat elämänmuutokset työrintamalla ja ihana kahden viikon loma, joka on nyt edennyt hiukan yli puoleen väliin. Lepo on saanut minut löytämään uutta energiaa ja motivaatiota.

Vuosi sitten pääsimme Likan kanssa Suomen agilityliiton TopTeamiin varakoirakkopaikalle. Olin valtavan motivoitunut treenaamaan ja kisaamaan lajissa ja tulevaisuus vaikutti valoisalle. Sitten selvisivät Likan lonkkatulokset ja sen kohdalla kaikki kaatui kuin korttitalo tuulen vireessä. Piikun kanssa nousimme kyllä super nopeasti kakkosiin, mutta äkkiä sekään ei tuntunut miltään kun tavoite oli saavutettu. Ajatuksena kun on ollut, että kaikki on tämän jälkeen plussaa. Agility on ehdottomasti ykköslajimme, joten tuntui äkkiä siltä kuin joku olisi vetäissyt maton jalkojen alta.

Työuupumukseni on kestänyt jo vuosia, sillä työnkuvani ei ole enää tuntunut sopivalta. Töitä kyllä teen, vähän liikaakin. Olen jo kolme vuotta tehnyt kahta eri työtä ja sen lisäksi satunnaisia pitkiä päivystysvuoroja. Hassulla tapaa pidän työstäni hammashoitajana ja olen siinä hyvä. Kaipaan kuitenkin samaan aikaan itsenäisyyttä ja vastuullisempaa asiakasvuorovaikutusta työhöni. Työ on täynnä rutiinia ja omat vaikutusmahdollisuudet työhön ovat pienet. Vapaa-ajalla olen aina touhunnut intohimolla ja koirien kanssa harrastaminen on tuonut elämääni toisenlaista motivaatiota. Aikaisemmassa kirjoituksessani mainitsin, että olen nyt irtisanoutunut työstäni ja aloitan uudessa toimessa aivan uudella alalla marraskuun alussa, siis ensi viikolla! Kyseessä on perheyrityksemme, joka täyttää ensi vuonna 80v. Olen innoissani, mutta samalla jännittynyt siirtymään yhtiön työntekijäksi ja aloittamaan aivan uuden työelämän kaupan alalla. Suuremmaksi osaksi työ tulee olemaan etätyötä kotoa käsin. Nyt, lomani keskellä, huomaan että alan saada uutta motivaatiota kun olen saanut levättyä kunnolla. Tulevaisuus vaikuttaa pitkästä aikaa innostavalle, vähän pelottavalle, mutta ennen kaikkea avoimelle.

Nyt kun olen saanut levätä, alkaa motivaatio taas rakentua. Loma on tehnyt hyvää monella tapaa. Levon myötä huomaan, että tuttu innostus alkaa palailla: agilitya ollaan käyty treenaamassa noin 2krt viikossa, hakua kerran viikossa ja ilmoitin Piikun myös tokoilemaan. Rallitoko aloitettiin Likan ja Lotan kanssa yksityistunnein lokakuun puolessa välissä. Onpa Lotta menossa jopa paimentamaan Usvanummentilalle vielä tämän vuoden puolella. Samoin se on ilmoitettu ensimmäiseen näyttelyynsä marraskuussa ja se sekä Piiku ihan viralliseen kehään Lahteen tammikuussa.

Syksyllä aloitin toiminimellä pienimuotoisen kurssitoiminnan ja se on tuonut elämään valtavasti uusia ihmisiä ja innostusta! On ihanaa nähdä ihmiset iloisina ja motivoituneita toimimaan omien koiriensa kanssa. Saan myös motivaatiota suunnitellessani ja toteuttaessani asiakaskäynnit itse, ollen samalla vastuussa niiden toteutumisesta niin hyvässä kuin pahassa. Olen saanut valtavasti hyvää, rakentavaa palautetta ja tästä olen kiitollinen. Talven tullessa joudumme kuitenkin jättämään maastoilut tauolle. Tarkoitus on jatkaa irtotreenejä niin kauan kun kelit sen sallivat ja sitten uudelleen ensi keväänä.

Ensi vuodesta on rakentumassa erittäin mielenkiintoinen! Paitsi uudessa työelämässä, myös tehotyttöjen kanssa harrastaessa tavoitteet alkavat jälleen vieriä omiin muotteihinsa. Agilityssa Piikun kanssa tavoitteena on nyt kolmosluokka ja Likan sekä Lotan kanssa ekat viralliset. Lotta vaikuttaa erittäin motivoituneelta lajiin ja se on jo syttynyt putkiin sekä siivekkeiden välistä juoksemiseen. Treenaamme sen kanssa noin joka toinen viikko ohjatuissa treeneissä. Olen alkanut jo työstää ajatusta siitä, että jatkan agilityn parissa collieiden kanssa kun taas Likan kanssa treenataan vain jos se ei siitä kipeydy, eikä tavoite sen kohdalla ole enää muu kuin hauskan pito. Tiedän, että vaikka joutuisin luopumaan lajista sen kanssa kokonaan, Likka kyllä selviää elämästä ilmankin sitä. Se on nautiskelija: rakastaa juosta metsässä, haistella hajuja, uida ja syödä herkkuja. Sen kanssa esimerkiksi tavoitteet haussa ovat kilpailullisesti olemattomat, mutta se rakastaa metsässä toimimista ja ihmisten etsimistä.

Hakua olemme päässeet treenaamaan kerran viikossa koko syksyn ajan ja siitä huolimatta, ettei lajiin ole juurikaan kilpailullisia tavoitteita, metsässä toimiminen on meistä kaikista super hauskaa! Keskilinjatyöskentely on tuonut Likalle ja Lotalle valtavasti hallintaa ja vahvistanut meidän suhdettamme. Molemmat irtoavat minusta reilusti 70m syvyyteen etsimään ja työskentelevät erittäin sinnikkäästi, ilman apuja. Piikun kanssa aloitimme irtorullatreenin ja se on edennyt todella hienosti! Nyt kun rullaa tuodaan varmasti keskilinjalle ja näytölle lähdetään sellaisella innolla, että roikun vaan perässä, tulisi seuraavaksi lisätä kiintorulla, mutta voipi olla, että sen aika on vasta ensi vuonna.

Vähän yllättäen innostuin tokosta Piikun kanssa lokakuun alussa. Huomasin pohtivani ottavani sen mukaan lajirepertuaariimme taas talven ajaksi, kun maastoilu ei kelien vuoksi onnistu. Alkuun katselin jo kisojakin joulukuulle, mutta kun laji nykyään vaatii lisenssin, päätin siirtää kisaamisen ensi vuoteen. Sain pari peruutuspaikkaa Katja Honkasalon tokotunneille ja marraskuussa hallivuoron Turun alaosaston järjestämälle omatoimi toko/tottistreeneihin. Ensimmäinen tunti Katjan kanssa oli viime perjantaina ja se oli pitkästä aikaa niin upeaa, että melkein itku tuli! Äkkiä ajatus BH-kokeesta ja pk lajien tottiksesta ei tunnukaan niin mahdottomalle. Tästä innostuneena aion alkaa treenata Piikulle tottiksen hyppyä ja a:ta. Ihan vain varmuuden vuoksi! 😀

Likan ja Lotan kanssa on puolestaan aloitettu rallitoko. Laji on meille täysin uusi, joten kiitollisena sain agsavalmentajamme Suskun pitämään meille yksityistunteja noin kahden viikon välein. Susku on kisannut ja valmentanutkin lajissa, joten häneltä saan lajiin hyvät opit! Vähän sekavalta se tietysti tuntuu tokoilijan näkökulmasta ja suurin jännitys on siinä osaanko tulkita ne miljoonat kyltit oikein, etten sössisi itse tulevia kisasuorituksia. Siitä huolimatta, ne ovat kuitenkin meillä tähtäimessä. Uusi laji tuo elämään intoa ja kauhua, mutta oikeastaan aika kivalla tavalla ja varsinkin Likan kanssa toivon, että pääsemme muodostamaan kisauran ihan ajatuksella lajissa.

Näiden lisäksi treenataan jälkeä, paimennusta ja esineitä aina kun keretään. Jälkeä tehdään omaksi iloksi pari kertaa kuussa. Lotalle on tarkoitus opettaa keppien ilmaisu, mutta se osaa jo etsiä kepit jäljeltä. Tarvitsee vain lisää kokemusta. Piikun ja Likan kanssa jäljet ovat jo 300-500m ja ajattelin seuraavaksi aloittaa opettamisen jäljen nostamiseen janalta. Lotta on tarkoitus viedä paimennuksen taipumustestiin ensi vuonna ja jos se osoittaa lajiin tarvittavaa intoa enemmän kuin Piiku, voisin ehkä treenata sen kanssa sitä tavoitteellisesti. Käytännössä paimentaminen vie paljon aikaa ja rahaa, joten en tiedä onko minulla siihen mahdollisuutta, mutta toimivalle koiralle sellaista kyllä löytyy. Esineitä ollaan treenattu vähiten, mutta jos Piikun seuraaminen saadaan tokossa kasaan ja BH koe alle, on esineruutukin taas eri tavalla asialistalla. Olen treenannut sen kanssa muutaman kerran lenkillä tippunutta esinettä ja se on tosi hauskaa. Ainakin omaksi iloksi esinetreenit on ehdottomasti kaikilla tytöillä asialistalla!

Ensi vuonna tarkoitus on käydä myös näyttelyissä tehotyttöjen kanssa. Lotan sijoitus-sopimuksen myötä Kehät ovat taas ajankohtaisia ja koska Piikukin on mielestäni ihan mukiinmenevän näköinen rotunsa edustaja otan tietysti senkin mukaan näyttelyihin. Piikulla on vain yksi virallinen näyttelytulos, vuoden 2020 erikoisnäyttelystä nuorten luokasta ERI hyvällä arvostelulla. Piiku oli viimeinen luokasta ulos lentänyt, joten sen sijoittuminen isossa luokassa oli lähellä. Ihan hauskaa on lähteä taas näyttelyihin, tavata tuttuja collieihmisiä ja saada erilaisia arvosteluja tytöille! Lotalla on mielestäni ihan todelliset mahdollisuudet pärjätä, sillä se on kivasti kulmautunut ja kaunisilmeinen. Olen erittäin iloinen ja ylpeä, että sen lisäksi, että tytöt ovat toimivia, ne ovat myös näyttäviä. Ja kumpikaan ei ole siis oma tekele, joten tästä kiitos kasvattajille Suville sekä Tiialle. Ilo on omistaa tällaiset kantanartut!! Myös Likan kanssa on tarkoitus käydä parissa kehässä. Omasta mielestäni se on ihan oikeasti kaunis ja tasapainoisesti kulmautunut, mutta tuomareiden silmissä voi olla liian pieni ja vähäturkkinen??

Syksyn saapuessa olen alkanut jälleen haaveilla peruskunnon nostamisesta niin minulle kuin koirillekin. Uuden etätyön myötä toivon saavani lisää aikaa pitkänmatkan kävelylle ja sillä olen ennenkin onnistunut! Omasta pihasta pääsen tekemään jopa 12-22km remmilenkkejä, joten kunhan Lotta on siinä iässä, että näitä voidaan asteittain alkaa lisätä viikko-ohjelmaan uskon, että onnistumme! Kävely vaatii aikaa, jota minulla ei ole ennen ollut, mutta ehkäpä uusi työ mahdollistaa sen paremmin.

Saa nähdä mitkä kaikki näistä tavoitteista toteutuu ja mitkä ei, mutta juuri nyt tärkeintä on, että ylipäätään minulla on niitä taas! Jee!! 🙏 Eihän elämässä aina voi olla satalasissa, eikä koskaan voi tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu, mutta olen erittäin onnellinen siitä, että innokas tekeminen ja tavoitteiden asettelu kiinnostaa jälleen. Lepo tekee ihmeitä! Blogiin tulossa pian myös tarkempia muistiinpanoja ylläolevista lajeista. ❤