Syksy on alkanut epävarmoissa fiiliksissä. Piikun juoksu oli ja meni ja yrityksistä huolimatta onnistuimme olemaan liikkeellä väärään aikaan, joten pentue siirtyi ensi kesälle. Piikun seuraavaa juoksua odotellaan huhti/toukokuussa. Tämän pettymyksen lisäksi Likka kävi luustokuvissa elokuun alussa ja sillä todettiin muuten priima luusto, mutta lonkat olivat D/D ja vasemmassa nivelessä on jo lievää nivelrikkoa. Tämä sai minut todella ahdistuneeksi ja rajan veto harrastusten tavoitteellisuuden suhteen alkoi. Jotenkin tuntuu siltä, että kaikki mistä olen viimeisen vuoden ajan haaveillut kariutuu kerta toisensa jälkeen. Onneksi 5kk ikäinen Pikku-Lotta on pysynyt terveenä ja on luonteeltaan super kultainen tapaus, joten kyllä täällä piristäjiäkin riittää. Tämä syksy on kuitenkin täynnä muutosta paitsi näissä koiratouhuissa, myös henkilökohtaisessa elämässä kun pienimuotoinen yritystoiminta käynnistyi kesäkuussa ja myöhemmin tänä vuonna on edessä myös työpaikan vaihto ja aivan uudet kuviot! Lue lisää näistä kuulumisista alta:

Kesä meni todella nopeasti ja töitä tehdessä. Olen ammatiltani lähihoitaja ja viimeiset 15 vuotta olen työskennellyt hammashoitajana. Tuntuu kuitenkin siltä, että työn henkiset vaatimukset alkavat ottaa nyt veronsa. Täytin tänä vuonna 40-vuotta ja ajatus tässä työssä pakertamisesta tauotta eläkeikään asti ahdistaa kovin. Toki työn tauottaminenkin on tärkeää, mutta väsymystäni lisää merkittävästi se, ettei työnkuvani varsinaisesti tarjoa minulle sellaista mielekkyyttä kuin toivoisin. Olen surullinen siitä mistä uutisissakin puhutaan paljon tällä hetkellä: hoitajien palkkataso ei vastaa työn fyysistä ja henkistä kuormittavuutta, omat mahdollisuudet vaikuttaa työn laatuun ja tauottamiseen ovat vähäiset ja jatkokouluttautuminen usein mahdotonta. Olen aina harannut tässä suhteessa vastaan ja pohtinut muita keinoja toteuttaa itseäni. Harrastaminen ja kasvatustoiminta ovat vuosia tarjonneet minulle kiinnostavaa tekemistä ja suhtaudunkin koiratouhuihin intohimolla. Tästä syystä aloitin myös pienimuotoisen yritystoiminnan tänä syksynä. Tämä on jännittävä kokeilu, sillä olen haaveillut yrittäjyydestä lähes koko ikäni. Täyspäiväiseen yrittäjyyteen en kuitenkaan uskalla sitoa itseäni, joten tällainen pienimuotoinen toiminta voisi olla minulle juuri sopivaa pitääkseen elämäni mielekkäänä ja merkityksellisenä.

Palveluni liittyvät koirien koulutukseen ja valokuvaukseen. Järjestän kuvauspäiviä noin kerran kuussa ennalta määrätyssä paikassa, joskin tämä pimeä vuodenaika tuo siihen haasteita. Tulijoita on ollut todella kivasti niin, että päivät ovat olleet täysiä. On ihanaa päästä toteuttamaan luovuuttani linssin takana ja koska kuvani eivät ole kovin käsiteltyjä, yritän panostaa sen sijaan luonnollisuuteen ja näyttävään miljööseen. Valokuvauksesta voi lukea lisää täältä.

Maastolajeihin keskittyviä jokaiselle koiralle avoimia jälki- sekä hakupäiviä pidän niin ikään noin kerran kuussa. On ollut hauskaa huomata, että kiinnostusta myös tällaiselle ei kilpailuihin tähtäävälle toiminnalle on ja onkin ihan mielettömän ihanaa nähdä ihmiset innostuneina omien koiriensa kanssa. Yleensä tulijat ovat saman tien ilmoittautuneet myös jatkotreeneihin ensimmäisen kurssipäivän jälkeen. Lisää matalan kynnyksen maastokursseista löytyy blogista jo tarinaakin, lue lisää täältä.

Aivan uutena palveluna, joskin aika vanhana ideana, olen kehitellyt pentuneuvolaa lähinnä ensimmäistä koiraansa ottaville ihmisille ja pienten pentujen omistajille. Nykypäivänä koiran ottoon liittyy paljon pohdintaa alkaen sopivasta rodusta, harrastustoiminnasta ja vastuukysymyksistäkin. On erittäin hyvä, että koiran hankintaa mietitään monilta eri kanteilta, onhan se toivottavasti seuranasi reilut 10 vuotta! Haluan tuoda tarjolle matalan kynnyksen palvelun, jonka aikana voit kysyä koiran hankintaan liittyviä kysymyksiäsi ja saat neuvoja siitä, mistä saat luotettavaa tietoa lisää. Ikään kuin pennun omistajan oma tukihenkilö 😀 Pennun tultua taloon voi neuvolakäynnit jatkua tapakasvatukseen tai hoitotoimenpiteisiin liittyen ja harrastuskoiran alkeistreeneinä vaikkapa kerran kuussa. Lue lisää pentuneuvolasta.

Yrittäjyyden ohella harrastan koirieni kanssa omaksi iloksi paimennusta, hakua sekä jälkeä ja tavoitteellisemmin agilitya. Piiku nousi peräti kolmessa kisassa kakkosiin agilityssa ja Likan kanssa treenaamme vielä keppejä ja kontakteja kuntoon ennen sen kisauran starttia. Lottakin on aloittanut ohjatut treeninsä. En malta odottaa, että pääsen senkin kanssa vihdoinkin aloittamaan ja kenties oma hukassa ollut asenne agsaan palaa syksyn aikana takaisin. Lisäksi haaveilen tokokokeista Piikun kanssa, se ei edes vaatisi kuin muutaman hyvän treenin ja rohkeaa lähestymistä 😀 Likan suhteen täytyy pitää mieli avoimena ja toivoa, että se pysyy oireettomana mahdollisimman pitkään. Tuen Likan fysiikkaa säännöllisillä hierontakäynneillä sekä nivelvalmisteilla. Olen myös varannut meille ensimmäiset rallitokoyksärit ajatellen, että agilityn rinnalla kulkisi jokin toinen laji, joka ei olisi niin fyysinen. Rallitokoa harrastaisin pääosin Likan ja Lotan kanssa. Jää nähtäväksi innostummeko lajista ja mihin se vie. Hakutreenejä meillä on ollut lähes viikottain. Meillä on koossa erittäin innokas collieporukka ja treenit ovat myös edenneet nopeasti. Päätin opettaa Piikulle rullailmaisun ja se on lähtenyt hienosti käyntiin. Säännöllisten treenien myötä tytöt ovat myös saaneet makua maastolajien itsenäiseen työskentelyyn.

Pakko kuitenkin myöntää, että Likan luustokuvien jälkeen on ollut vaikeaa löytää intoa harrastamiseen uudelleen. Rajan veto harrastusten tavoitteellisuuden suhteen sai minut ahdistuneeksi. Jotenkin tuntui siltä, että kaikki mistä olen viimeisen vuoden ajan haaveillut kariutui kerta toisensa jälkeen. Tuo oikeanlainen asenne on se juttu, jota odottelen vielä saapuvaksi. Piikun pentueeseen olin satsannut niin paljon henkistä momentumia, että kestää hetken päästä yli siitä, ettei pentuja tulekaan. Oli ihanaa saada aktiivisesti pentukyselyjä ja todella mukavilta, potentiaalisilta ihmisiltä! Nyt, kun Piikun pentuetta on odotettu kokonainen vuosi varsin aktiivisesti yhteisten kokoontumisien merkeissä, on pieni joukkomme jo tiivis. Onnekseni heistä osa on kiinnostunut odottamaan Piikun pentua vielä lisää ensi vuoteen. Tästä olen hurjan kiitollinen, joskin ymmärrän hyvin jos joku ei jaksakaan odottaa 😀 Toki pentujen teettäminen kesällä on kaikin puolin helpompaa.

Kaiken tämän henkisen taantuman kruunasi tieto siitä, että lisätyösopimukseni sanottaisiin irti yllättäen nyt syksyllä. Jouduin perumaan kaikki agilityn valmennustunnit, joita olin kovasti odottanut kun ymmärsin, että taloudellinen tilanteeni olisi jatkossa todella tiukka ja joutuisin tarkkaan miettimään mihin ryhdyn.

Juuri kun ajattelin, että tästä olisi tulossa pisin ja kylmin talveni koskaan, soi viime viikolla puhelin. Olin ällistynyt kun minulle tarjottiin vakituista työtä perheyrityksestämme. Kyseessä on sukuni perustama ja omistuksessa jo 1930-luvulta ollut  yritys, joka tarjoaa julkisten tilojen kompakteja valaistus- sekä kalustusratkaisuja. Katso lisää -> WWW.  Koko ikäni olen salaa haaveillut, että saisin kantaa korteni kekoon yrityksessä, jonka käytännön pyörittämisestä en ymmärrä mitään, mutta johon olen aina suhtautunut sellaisella rakkaudella ja hellyydellä, jonka vain toiset perheyrityksessä toimijat ymmärtävät. Lapsuudessani tein Lauttasaaressa sijainneella konttorilla usein kesätöitä, mutta nykyään hoitajan työt ja pitkä välimatka ovat pitäneet minut kaukana yrityksen toiminnasta. Nyt kuitenkin minulle tarjottiin mahdollisuutta hypätä tuntemattomaan, siirtyä kaupan alalle ja mikä parasta – etätöihin!! Pohdin asiaa muutaman päivän, juttelin asiasta perheeni kanssa ja päätin tarttua mahdollisuuteen! Jännittää todella paljon ryhtyä uusiin työhaasteisiin ja aloittaa konkreettisesti työura alusta. Oman suolan tilanteeseen tuo myös se, että työtiimissäni on jatkossa myös läheisiä perheenjäseniä. Aloitan marraskuun alussa, mitä ennen pidän kahden viikon loman.

Mitä tulee harrastamiseen, en uskalla vielä asettaa itselleni tavoitteita puoleen tai toiseen, mutta toivon voivani jatkaa Piikun kanssa kisaamista kakkosissa noin kerran tai kaksi kuussa, ja käyväni myös itsekseni agsahallilla treenaamassa. Aika näyttää miten uudet työkuviot syövät energiaa harrastuskentillä aluksi, mutta uskon tilanteen tasoittuvan nopeasti kunhan pääsen uusiin kuvioihin sisälle. Kiipeily on jäänyt ajan puutteen vuoksi kokonaan, vaikka joskus edelleen haaveilen siitä, että pääsisin seinälle. Olen toisinaan nähnyt jopa unta kiipeilemisestä. Uuden työpaikan konttori sijaitsee Salmisaaressa sijaitsevaa KiipeilyAreenaa vastapäätä, joten eihän sitä koskaan tiedä! 😉 On jännää, miten elämässä tulee erilaisia tilanteita, joiden läpikäyminen vie oman aikansa halusimme tai emme. Niinhän sitä sanotaan, että kun jokin ovi sulkeutuu, jokin toinen avautuu. Tämä tosin vaatii sen, että oppii ylipäätään näkemään ovia ympärillään ja löytämään rohkeutta astua niistä. Odotan mielenkiinnolla millaiseksi työnkuvani ja arkeni jatkossa muodostuu. 20 vuoden hoitotyön jälkeen eroavaisuuksia nykyiseen on niin paljon, etten edes tiedä mistä aloittaa!

Syksyn antoisammat hetken vietän todennäköisesti metsässä, koirien kanssa. Metsässä taivaltaessa lähden suunnistamaan summamutikassa vain johonkin epämääräiseen suuntaan ja tarkistan välillä navigaattorista, etten vallan eksy. Tällainen samoilu on paitsi minulle, myös koirille hyvää liikuntaa. Muistutan aina välillä itseäni, että kävely – siis pitkänmatkan kävely – jota harrastin paljonkin muutama vuosi sitten, on ilmaista ja silti erittäin antoisaa. Vaikka se ei vie mihinkään tuloksellisesti, se kuitenkin pitää meidät kaikki kunnossa ja elämän mielekkäänä. Parhaat ideani olen työstänyt näillä metsälenkeillä! Toiveenani on, että etätyö mahdollistaa myös paremmin pitkät kävelylenkit kun aikaa ei mene työmatkoihin.

Blogiin on tulossa pian lisää treenipäiväkirjoja agilityn ja haun parista!

Oikein hyvää alkanutta syksyä Sinulle, toivotteleepi Hanna ja Tehotytöt,

edelleen täällä, unelman reunalla ❤