Uusimman pennun myötä meillä alkoi taas pentukoulu ja treenipäiväkirjat! Lunttu on erittäin nopea oppimaan ja harjoitellaan agilityn sekä tottelevaisuuslajien pohjataitoja. Lisäksi harjoitellaan hankilöhakua ja metsäjäljem alkeita. Ihan alkuun vähän ahdisti aloittaa treenaaminen aivan alusta uuden koiran kanssa, onhan täällä neljä iloista kaveria erilaisiin harrastuksiin jo ennestään. Kaiken opettaminen uudestaan koiranalulle tuntui loputtoman suurelle tehtävälle. Aika nopeasti tuli kuitenkin tunne, että Lunttu on mahdollisuus korjata vanhoja virheitä ja haluankin opettaa sille monia asioita eritavalla kuin aikaisemmille. Tämä on ollut erittäin motivoiva oivallus!
Agilityssa aloitettiin kierron harjoittelu. Siivekkeen kiertoa ihan perinteisellä tavalla ja siihen vähän liikehäiriötäkin. Lisäksi teemme keppien menokulmien harjoittelua kakskakkosilla. Lunttu aloitti Oneminddogsin agilityn pentukurssin ja jo kaksi ekaa kertaa on olleet täyttä tykitystä ihan agilitya!! Harjoitellaan erilaisia kiertoja, liikehäiriöitä, eteenmenoja, vinokeppejä, rengasta, puomin pintaa, keinua, putkea ja pohjataitoja. Kotona jatkan näitä treenejä. Lunttuhan on tutustunut putkeen ja puomiin sekä heiluvaan alustaan jo ennen luovutusta.
Taidot kehittyvät kohisten ja pidän kaikesta treenipäiväkirjaa. Ensimmäisen vuoden aikana on tavoite rakentaa Luntulle vahva motivaatio agilityyn sekä perustaidot. Tähän OMD kurssi on kyllä mitä parhain! Tarkoitus on myös jatkaa pentujatkokurssilla tammikuussa. Lunttu Rakastaa halliympäristöjä ja ihmisiä, mutta tärkeää on myös käyttää sitä kisaympäristössä, ihmisten ja muiden koirien keskellä. Tällä hetkellä olemme vasta treenailleet kauppakeskuksessa käymistä, hissejä, eri lattiapintoja jne.
Luntun agillitytavoite 2025-26: ykkösluokan perustaidot
Osatavoitteet
- Hyppy, liikehäiriöt, focus
- kierrot, leikkaukset
- kepit menokulmat, rytmitys, liikehäiriö, lähetyskulmat
- 20n20ff,juoksari A?
- etujalkatargetti, takajalkatargetti
- ympäristöt, hallit, kisat
- kontakti häiriössä, ihmisistä luopuminen
- kokemukset keinu puomi kontaktiesteet ja a
- erikoisesteet pituus, rengas
- Vauhti, vire ja focus esteisiin
Kotona pystyn treenailemaan paljon erilaisia juttuja esimerkiksi keppikulmia ja hypyn tarjoamista, eteenmenoa kahden hypyn taakse jne. Myös kontaktipintaa on helppo treenailla portailla ja puomin alastulopinnalla.
Pohdin paljon sitä, miksi Likalla ja piikulla on parenpi kontakti ja seuruun paikka kuin pimulla ja Lotalla se päädyin siihen tulokseen, että jossakin kohtaa lakkasin treenaamasta niiden kanssa tokoa. Alun alkaenkin Pimun ja Lotan ei ollut tarkoitus treenailla tokoa, joten kontaktin rakentaminen seuruussa jäi puoli tiehen. Luntun tottelevaisuuslajitreenit pohjaavat tällä hetkellä tuohon oivallukseen. Aikuisten tyttöjen kanssa treenataan myös, mutta työ on suuri. Luntun kanssa pääsen toivon mukaan helpommalla kun treenaan sille alusta saakka sekä vasemman, että oikean puolen yhtä vahvoiksi, keskityn käännöksiin ja myös seuruun oikean paikan ja kontaktin rakentamiseen. Haave on, että päästään korkkaamaan kisat ja kokeet niin rallyssa kuin tokossakin.
Luntun rally-tokon tavoitteet 25: RTK1 alokasluokka
Osatavoitteet:
- Kontakti, perusasento vasen ja oikea, kesto, häiriöt
- seuruun paikka vasen ja oikea, häiriöt
- käännökset vasen ja oikea, käsiavun häivytys
- askeltehtävät
- paikallaolo, liikehäiriöt, muu häiriö
- maahanmeno edessä ja sivulla
- istumisesta seisomaan nouseminen
- alokasluokan kyltit
Kotona treenaamisen lisäksi Lunttu käy kerran viikossa ohjatuissa treeneissä, missä vahvistuu myös häiriön sieto. Tärkeintä on se, että koiralla säilyy Ilo ja into tekemiseen. Saadaan hyviä vinkkejä ystävältäni Anetelta (Aunelin koirakoulu). Lunttu treenailee 30min kerrallaan ja toiset 30min on aikuisena koiran, yleensä Pikun tai Lotan vuoro. Ensi keväänä treenataan joka toinen viikko collieporukassa omalla hallivuorolla ja näissäkin treeneissä vahvistuu kontakti häiriössä. Rallya ajatellen koen todella tärkeäksi, että Lunttu oppii alusta saakka käännökset oikein. Olen pohtinut myös keväälle jotakin ryhmäpaikkaa Luntulle ja Piikulle rally-tokon saralla. Kaiken lomassa harjoitellaan ylempien luokkien pohjataitoja kuten peruutusta, ympyröitä, puolen vaihtoja jne. On kyllä tärkeää harjoitella alusta saakka näitäkin taitoja, ettei sitten tule äkkiä ihan yllätyksenä.
Luntun tavoitteet tokossa 25-26: TK1 alokasluokka
Osatavoitteet:
- Perusasento, häiriö, kesto, kontakti, siirtymiset
- seuruu, paikka, häiriöt
- temponvaihdot
- käännökset
- kaukokäskyt istu maahan (seiso)
- etujalkatargetti
- hyppy, kokeen omainen hyppy
- siirtymiset liikkeiden välillä, välitemput
- jäävät istu, maahan
- Luoksetulo
- PAIKALLAOLO yksin, ryhmässä
Olen myös harkinnut erillistä tokokurssia Luntulle, vaikka osaankin erilliset liikkeet opettaa. Olisi kuitenkin tosi hyvä saada vinkkejä osaavammilta tässäkin lajissa ja saada alusta saakka häiriötteeniä esim paikallaoloon. Tällaisen kurssin aika on kuitenkin vasta ensi vuonna. Luntun kanssa tokon pohjataidot tulevat nyt samaan aikaan rallyn kanssa, molemmat tukevat hyvin toisiaan. Haluan kuitenkin Pimusta ja Lotasta poiketen heti alusta saakka ottaa tähtäimeksi tokon, sillä se selvästi vaikuttaa siihen miten treenaan asioita koirille. Rallyssa kontakti ei tarvitse olla niin tiptop kuin tokossa ja se näkyy nyt Lotan ja Pimun tekemisessä. Onneksi myös Anette auttaa minua näissä asioissa!
Luntulla kaikki tekeminen on riemukasta ja onnistumisia tulee koko ajan. Se on niin hieno ja lupaava kaikkeen kolmeen lajiin ja varmasti moneen muuhunkin. Luntun isoin ongelma tällä hetkellä onkin sen suuri rakkaus ihmisiin, joten tähän täytyy alkaa kiinnittää huomiota. Ensin treenataan, sitten saa mennä tervehtimään! Ei ole mielestäni oikea ongelma (otan aina ennemmin ylisosiaalisen kuin pidättyväisen koiran), mutta jatkoa ajatellen tämä voi johtaa ongelmiin.
Hakukoiralle sosiaalisuus on erittäin toivottu piirre ja Lunttu onkin tehnyt jo muutaman kerran risteilyharjoituksia. Se hakeutuu innolla ihmisten luokse. Koska pennuilla oli naamiointiverkosta kokemuksia jo ennen luovutusta, olemme saaneet ihmiset jo ”piiloon” verkon alle muutaman metrin päähän keskilinjasta. Varsinaisesta nenän käytöstä ei kuitenkaan vielä voi puhua. Toivottavasti päästään vielä treenailemaan, mutta viimeistään ensi keväänä!
Varmasti tulee myöhemmin juuri Luntulle ominaisia vaikeuksia koulutuksessa ja niitä sitten työstetään, mutta juuri nyt vaikuttaa tosi kivalta ja kaikki sujuu niin hienosti! Lunttu on nopea oppimaan ja tarjoaa kaikenlaista innokkaasti! Kirjoittelen tänne itselleni muistiin tavoitteita ja treenikuulumisia, niin näkee itsekin miten edetään! Meidän muita treenivideoita löytyy muuten paljon youtubesta!

