Rally-tokoa olemme treenailleet keväällä lähinnä Paula Leinon (Agi-ilo) treeneissä keskiviikkoisin ja silloin tällöin Anette Lindelin (Aunelin koirakoulu) tiistaisin. Illat ovat kuitenkin matkankin takia venyneet todella pitkiksi ja olen joutunut pohtimaan vakavasti lajin tulevaisuutta kohdallamme. Innostuttuani lajista alkoivat tavoitteetkin nousta nopeasti. Laji vaatii kuitenkin treeniä varsinkin ylemmissä luokissa ja taitojen rakentaminen ei ole mikään itsestäänselvyys. Myös ensivuoden sääntömuutos mietityttää. Heinäkuusta on rakentumassa meille jännittävä rallykuukausi kun tiistaisin menemme treenaamaan Salon Murrelle. Rally-toko uhkaa kuitenkin jäädä ajallisesti ja taloudellisesti muiden lajien ”jalkoihin”, joten joudun vakavissani pohtimaan miten saavutan suurimman hyödyn lajin treenaamisesta.
Heinäkuussa olemme osallistumassa Salon Murren rallytoko kursseille ja muutamille yksityistunnille. Eniten apua koen tarvitsevani Piikun mielentilan hyödyntämiseen lajissa. Toisaalta rally on siitä mukava laji, että sitä voi hyvin treenata myös itsekseen ja hioa taitoja kotona tai omatoimitreeneissä. En edelleenkään ole valmis luopumaan RTK2 tavoitteesta kaikille tytöille, se kun ei ole mikään mahdottomuus ja tunnari on jo tassussa Likalla, Piikulla sekä Pimulla. Lotalta puuttuu enää kaksi tulosta avoimesta luokasta. Haaveilen ylemmistä luokista tällä hetkellä lähinnä Piikun ja Pimun kanssa. Olen pohtinut, että heinäkuun jälkeen treenaan lajia omatoimisesti ja otan mahdollisesti Piikulle muutamia yksäreitä. Alustavasti olen ajatellut jatkaa rallyssa ohjatuilla kursseilla vasta talvella, katsotaan miten asiat etenee!
PIIKUN TAVOITTEET 2025
Rally voisi olla Piikulle hauska eläkelaji jos ja kun agility jää meiltä pois. Se on kuitenkin erittäin nopea lukemaan minua, ennakoi tilanteita ja ehtiikin tarjota monta asiaa ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Turhaudun sen kanssa helposti treenaamiseen, vaikka samaan aikaan koen sen todella upeaksi tyypiksi ja rotunsa edustajaksi juurikin asenteensa vuoksi. Turhaudunkin siihen, etten kykyene kouluttamaan sitä tätä ominaisuutta vahvistaen. Piiku onkin ehkä enemmän vauhtinaisia, mutta en aio vielä luovuttaa. Kesällä olemme menossa Salon Murrelle muutamalle yksityistunnille. Haluan keskittyä sen mielentilaan ja muutamaan yksittäiseen taitoon kuten peruutukseen edessä, seisomiseen eri asennoissa sekä merkin pongaamiseen. Saamiamme oppeja voimme sitten treenata kaikkien koirieni kanssa. Piiku on keväällä osallistunut sekä Paulan, että Aneten treeneihin ja olemme saaneet hyviä vinkkejä jatkoon, Piikun tavoite on tällä hetkellä RTK3 koulari. Kisoja on laitettu muutamia syksylle kalenteriin ja menemme rohkeasti kokeilemaan!
LOTAN TAVOITTEET 2025
Lotta on pentujen jälkeen aloittanut treenaamisen taas! Entinen haahuilija treenaa nykyään vapaana pienehkössä hallissa Ehytillä muiden koirien läsnäollessa ja tämä jo pelkästään on minulle ilon aihe! Löysin palkasta tarkalle Lotalle palkaksi Saarioisen kanapullan ja se oikeasti toimii! Lotan kanssa tavoitteena on RTK2 koulari eli ne uupuvat kaksi tulosta. Sen jälkeen keskitymme agilityyn. Olen kuitenkin rakentanut sille (kaiken varalta) myös oikean puolen seuruuta sekä käännöksiä. Lotta on ilmoitettu heinäkuussa Salon Murrelle avo-voi-kurssille ja odotan paljon tältä kurssilta. Toivon mukaan sen jälkeen saamme loput tulokset syksyn kisoista.
PIMUN TAVOITTEET 2025-2026
Jahka Pimu saapuu pentujen jälkeen kotiin syksyllä 2025, aloitan sen kanssa varovaisen treenaamisen ja taitojen rakentamisen kohti ylempiä luokkia. Pimu on ollut ehdottomasti koiristani lupaavin rallyssa ja toivon tämän edelleen pitävän paikkansa. Talvella on mahdollista, että käymme yksityistunneilla tai lyhytkursseilla aiheeseen liittyen. Pimu on aloittanut kisaamisen voittajassa, mutta siltä puuttuu paljon sellaisia taitoja, joita olen rakentanut jo Piikulle. Tästä syystä realistinen tavoite on kilpailla sen kanssa vasta ensi vuoden puolella. Tavoitteena Pimun kanssa on mestariluokka vuoden 2026 loppuun mennessä.
LUNTUN TAVOITTEET 2025
Lunttu on treenannut pennusta saakka rallyn erilaisia ohjauskiemuroita ja käännöksiä. Se on tosin tässä murrosiän kynnyksellä yhtä jalkaa ja kehonhallintaa pitää ehdottomasti parantaa erilaisilla harjoituksilla. Keväällä Lunttu on osallistunut lähinnä Anette Lindelin rallykursseille. Haaveeni on aloittaa sen kanssa kisaaminen syksyllä 2025 ja saavuttaa vielä syksyn aikana RTK1 koulutustunnus. Olemme osallistumassa muutamaan ratatreeniin Salon Murrella ja lisäksi alo-avo- kurssille heinäkuussa. Lunttu on äitinsä tapaan aika potentiaalinen tähän lajiin, mutta paljon riittää vielä tehtävää kuten seuraamisen oikean paikan ja keston rakentamista.
MIMMIN TAVOITTEET 2025
Mimmi ei ole tehnyt vielä rallya juurikaan. Satunnaisia käännösharjoituksia ja imutustreenejä olemme tehneet, mutta tuntuu, että agilitylla aloittanut Mimmi ei oikein ymmärrä tällaista matalatempoisempaa lajia. Haluaisin kuitenkin senkin kanssa vahvistaa lajia, joten treenaamme omatoimisesti hallilla ja kotona. Olen varovaisesti pohtinut, että sen kanssa voisimme hyvin mennä jonnekin alkeiskurssillekin talvella. Haaveena olisi rakentaa sille taidot alokasluokkaan talveksi, jotta se voisi aloittaa kisaamisen lähempänä vuoden ikää. Katsotaan miten käy.

