Tervetuloa tutustumaan ajankohtaisiin kursseihini! Lähtökohtanani on kokonaisvaltainen myötätuntoon, kunnioitukseen ja viimeiseen tutkittuun tietoon perustuva koirien käsittely niin arjessa kuin harrastuskentillä. Koulutan pääsääntöisesti eri lajien pohjataitokursseja sekä lajitutustumisia. Tärkeintä harrastuksen alussa on keskittyä koiran sisäiseen motivaatioon ja asioiden oppimiseen turvallisesti ja käytännönläheisesti. Tyypillisesti asiakkaani ovat kaikki koiraharrastuksesta innostuneet ihmiset ja ennen kaikkea he, jotka etsivät treenimahdollisuuksia eri lajeissa matalalla kynnyksellä. Vedän säännöllisiä mölli/höntsä ryhmiä agilityssa, tottelevaisuudessa sekä maastolajeissa.
Hallikoulutukset tällä hetkellä Paimiossa Sporttikoirakeskuksessa ja Salossa Salon Murren hallilla! Kaikki maastokoulutukset järjestetään Salossa, entisen Kiskon kunnan alueella.
Jos kiinnostuit palveluistani, voit liittyä myös FB-ryhmääni, jossa ajankohtaiset treeniajat ja kurssit etukäteen myynnissä, katso lisää tästä.
Ajankohtaiset kurssit ja tapahtumat 2025:
Agilitykurssit Sporttikoirakeskuksessa 2025:
Agilitykokeilut Paimiossa. yhden kerran tutustuminen sunnuntaina 1.1.2026 klo 11.00-12.00. VAPAITA paikkoja, katso lisää!
Tottelevaisuuskurssit Sporttikoirakeskuksessa 2025:
Rally-tokokokeilut Paimiossa. yhden kerran kokeilut, katso lisää!
Hooperskokeilut Sporttikoirakeskuksessa 2025
Hooperskokeilut Paimiossa. yhden kerran tutustuminen! sunnuntaina 1.1.2026 VAPAITA PAIKKOJA, katso lisää!
Joka Sessen hakukurssit
Joka Sessen hauska hakupäivät ja kurssit Katso lisää tästä
Kurssit Salossa Salon Murrella:
Koulutan myös Salon Murrella. Katso ajankohtaiset kurssit agilitya, hoopersia, harrastusten pohjataitokursseja jne täältä. Ilmoittautuminen Murren sivujen kautta. Kurssit alkaa elokuussa 2025!
Maastotreenit kuukausittain Salon Kiskossa
Lifedream-treeniryhmä kokoontuu useamman kerran kuukaudessa treenaamaan henkilöhakua tai metsäjälkeä Salon Kiskossa. Ryhmät eivät ole tarkoitettu kisaaville, vaan arjessa virikkeellistämistä ja aktivointia koiralleen kaipaaville. Yhteen henkilöhakutreeniin otetaan max 6 koirakkoa ja treeniaika on yhteensä noin 2 tuntia. Teemme metsässä risteily- tai partiointiharjoituksia.
Oma koira osallistuu etsimiseen 1-2 kertaa riippuen päivän pituudesta. Huom kesällä ja yli 25 asteen helteellä, treenit alkavat vasta klo 19.00 ja talvella pakkasraja haku/tai jälkitreeneihin on -8 astetta. Myös lumi saattaa estää pääsyn metsään. Treeniajat ilmoitetaan tarkemmin kuukausittain FB-ryhmässä, katso lisää täältä.
Osta irtokerta tai treenikortti TÄSTÄ. Kortit ovat voimassa vuoden ostohetkestä.
Ajankohtaiset kurssit ja tapahtumat 2026:
Agilitykurssit Sporttikoirakeskuksessa 2026:
Kevään 2026 agilitykurssit nyt myynnissä! Katso lisää täältä
KURSSIKUVAUKSET:
JOKA SESSEN HAUSKAT HAKUKURSSIT
Etsitkö tapaa rentoutua ja saada ajatukset pois arjesta ja maailman menosta? Nautitko luonnossa olemisesta? Joka Sessen hauskoilla hakukursseilla saat perustaidot koirasi virikkeellistämiseksi piiloleikkeihin ja ne sopivat myös pennuille! Metsässä koirasi fysiikka kehittyy, luoksetulo vahvistuu ja kuin huomaamatta myös erilaiset ihmiset tulevat tutuiksi. Maastotyöskentely tuo itsevarmuutta koirallesi. Kurssin jälkeen voit halutessasi osallistua myös viikoittain järjestettäville irtotreeneihin juuri silloin kuin sinulle sopii. Treenikortit ovat vuoden voimassa ostohetkestä. Kurssin hinta 80e.
Katso lisää ja ilmoittaudu!
”Hakukurssi oli todella kiinnostava ja toimiva kokonaisuus, iso kiitos! Matalan kynnyksen treeni on hienosti suunniteltu kaikenlaisille koirille ja ohjaajille. Treeni on myös palkitsevaa, koska onnistumisia tulee helposti ja nopeasti. Hakukurssille oli helppo tulla, ja hintakin on tosi maltillinen. Arvostan myös kouluttajan toimivaa ja nopeaa viestintää, informatiivisia nettisivuja ja FB-sivua sekä Facebookiin rakennettua harrastajaryhmää.”
JOKA MUSTIN RENNOT JÄLKIKURSSIT
Kiinnostaako metsäjäljen tekeminen arjen aktivointina koirallesi? Jäljestäminen on hauska ja helppo tapa aktivoida koiraasi vaikkapa lenkin yhteydessä. Näillä kursseilla saat perustaidot koirasi virikkeellistämiseksi ja vinkkejä siihen, miten harjoituksia voi asteittain vaikeuttaa. Kurssit sopivat myös pennuille. Tule mukaan oppimaan uusi kiva harrastus ja viettämään hauska päivä luonnossa! Maastotyöskentely tuo itsevarmuutta koirallesi. Kurssin jälkeen voit halutessasi osallistua myös jäljen irtotreeneihin juuri silloin kuin sinulle sopii. Treenikortit ovat vuoden voimassa ostohetkestä. Kurssin Hinta 80e.
Katso lisää ja ilmoittaudu!
”Omalla kohdalla toteutus ylitti odotukset! Hyvä tunnelma, ei ollut ”veren maku suussa” treenaamista ja saatiin selkeät ohjeet miten maastossa kannattaa toimia. Parhaana palkintona tietysti onnellinen koira 🙂 suosittelen koiranomistajille joiden tavoite on kilpailemisen sijaan aktivoida koiraa ja viettää mukavaa aikaa yhdessä. ”
JOKA MURREN METSÄISET AKTIVOINTIKURSSIT
Nämä matalan kynnyksen kurssit sisältävät erilaisia aktivointi-ja treenivinkkejä arkeen ja pentujen sekä aikuisten koirien ensimmäisiksi maastoharjoituksiksi. Harjoittelemme kohdetyöskentelyä, esineen etsintää, ilmaisun alkeita ja muita hauskoja juttuja aina koirakon tason mukaisesti. Saat myös kotiin harjoitustehtäviä käytännönpäivien välille. Maastokurssit järjestetään Kiskossa, Salossa ellei toisin mainita.
katso lisää ja ilmoittaudu!
”Ihana, matalan kynnyksen tapahtuma. Ei vaadi jäsenyyttä, ei talkootyötä, ei mokkapalojen leivontaa 🙂 Ja sai osallistua nuoren koiran kanssa.”
MUU KURSSITOIMINTA:
MÖLLITOTTELEVAISUUSKURSSIT
Näillä neljän kerran kursseilla käydään läpi rallytokon ja tokon alokasluokan liikkeitä. Kurssit sopivat ensimmäisiksi tottelevaisuuskursseiksi tai niille, jotka kaipaavat erilaisia tottelevaisuusharjoituksia arkeensa. Kursseilla on selkeä perusrunko, mutta otan vastaan toiveita sen rakenteeseen. Kurssi sisältää myös nettimateriaalin ja vapaaehtoisia kotitehtäviä ensikertalaisille. Teemme paljon arkitottelevaisuuteen liittyviä harjoituksia kuten ohitustreeniä ja paikallaoloa. Jos olet pohtinut olisiko toko tai rally sinun ja koirasi juttu, tämä on juuri teille sopiva kurssi! Toko ja rally-toko ovat mielekästä puuhaa niin koiralle kuin omistajallekin ja vahvistaa suhdettanne. Kurssille ei ole ikärajoituksia, mutta se ei sovi voimakkaasti reaktiivisille koirille. Halutessaan koirakot voivat jatkaa treeniryhmissäni. Möllitottelevaisuuskursseja järjestän
”Hyvin mietitty kokonaisuus. Tykkäsin, että aiheet oli palasteltu omiksi kokonaisuuksiksi ja nettimateriaali tuki harjoiteltuja asioita. Selkeä teksti sekä esimerkkivideot!”
MÖLLIAGILITYKURSSIT
Agility on hauska ja vauhdikas laji, josta nauttivat sekä koira, että omistaja! Näillä neljän kerran kursseilla käydään läpi agilityn perusteita ja esteitä. Kurssi sopii erinomaisesti tutustumiskursseiksi myös niille, jotka ovat pohtineet voisiko agility olla teidän juttu. Kurssit sisältävät nettimateriaalin ja kotona tehtäviä vapaaehtoisia harjoituksia, jotka tukevat lajiharrastusta. Kun taidot kehittyy teemme pieniä ratapätkiä ja Harjoittelemme erilaisia ohjauksia. Ikäraja kurssille on 8kk. Halutessaan koirakot voivat jatkaa treeniryhmissäni. Mölliagilitykursseja järjestän
- Paimion Sporttikoirakeskuksessa. LUE LISÄÄ.
”Kiitti Hanna kivasta kurssista. Sun positiivinen ilo ja tsemppi koiratreeneissä tarttuu. Aina tulee hyvälle mielelle, kun kotimatkalle lähtee. Ja on onnistunut olo vaikkei kaikki mee ihan nappiin.
Tullaan kyllä varmasti myös metsähakuilee vielä.”
HALLIPENTUKURSSIT
Pentukurssit tulevaisuuden harrastaville koirakoille. Näillä neljän kerran kursseilla opitaan perustaitoja lajiharrastamiseen. Käymme läpi erilaisia leikkejä, kohdetyöskentelyä, työskentelyä häiriössä, luopumista ja kontaktin rakentamista. Käymme läpi myös eri harrastusten alkeisharjoituksia. Kurssit sopivat ensimmäiseksi pentukurssiksi ihan kaikille harrastamisesta kiinnostuneille. Kurssin hintaan kuuluu pääsy omaan FB ryhmään ja ”kotiläksyt”, joita voi harjoitella varsinaisten kurssikertojen välissä. Pentukursseja järjestän
ei tulossa olevia pentukursseja
”Ihana kouluttaja, koirakohtaista ohjausta, sopivasti asiaa, hyvänkokoinen ryhmä, ei yhtään isompi. Saisi olla joka vko ja vähän lähempänä 👍”
NÄYTTELY- JA KÄSITTELYKURSSIT
Järjestän kysynnän mukaan näyttely- ja käsittelytreenejä sekä -kursseja.
ULKOKURSSIT SUOMUSJÄRVELLÄ
Järjestän kysynnän mukaan tottelevaisuus ja näyttelykursseja Suomusjärvellä. Kurssit järjestetään ulkona, joten treenit järjestetään sään salliessa.
- Suomusjärven kesäkurssit 2024, KATSO LISÄÄ
”Kiitos kivasta ja antoisasta päivästä! Hyvin tehtävät skaalautuivat osallistujien tarpeiden ja taitojen mukaan ja mahtavaa saada neuvoja ja tsemppiä kokeneelta tekijältä. Kauniit maisemat ja kivat ihmiset loivat turvallisen ja rennon ilmapiirin tehdä yhdessä.”

