Korkeasaari – Lifedream Colliet

Uhanalaiset Suomessa

Lajien uhanalaisuutta arvioidaan kymmenen vuoden välein. Viimeksi kaikkien lajiryhmien uhanalaisuus arvioitiin 2010. Lintujen ja nisäkkäiden uhanalaisuusarvioinnit uusittiin jo vuonna 2015. Seuraava kaikkien lajien uhanalaisuusarviointi on tarkoitus saada valmiiksi vuonna 2019. Arvioinnin tuloksena julkaistaan Suomen lajien punainen lista, ns. punainen kirja, maaliskuussa 2019. Lista on luettelo kaikista hävinneistä, uhanalaisista, vaarantuneista, silmälläpidettävistä ja puutteellisesti tunnetuista lajeista.

Miten Suomen lajit voivat? Kuinka moni lajeistamme on uhanalainen? Mitkä eliöryhmät ovat uhanalaisimpia? Millä keinoilla lajistomme tilannetta voidaan parantaa?

Suomen lajien uhanalaisuus on arvioitu nyt viidettä kertaa. Arviointi on toteutettu asiantuntijatyöryhmissä noin 180 asiantuntijan voimin. Mittavan työn tuloksena on syntynyt Suomen lajien Punainen kirja, joka sisältää arvion lähes 22 500 lajin uhanalaisuudesta ja tulevaisuuden näkymistä. Punaisen kirjan tulokset julkistetaan perjantaina 8.3.2019 kello 9.15-15.00 Helsingin Säätytalolla – merkitse jo nyt päivä kalenteriisi! Tilaisuutta on mahdollista seurata myös suorana verkkolähetyksenä. Tarkempi ohjelma ja ilmoittautumisohjeet julkaistaan lähempänä ajankohtaa.

Suomen nisäkäslajien viides uhanalaisuusarviointi tehtiin Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n arviointikriteerien mukaisesti, noudattaen IUCN:n kehittämää uhanalaisuusluokittelua. Arvioinnin toteutti ympäristöministeriön pyynnöstä Suomen Nisäkästieteellisen seuran kokoama työryhmä. Työtä ohjasi ja sen hyväksyi Lajien uhanalaisuuden arvioinnin ohjausryhmä (LAUHA).

Suomen nisäkkäiden edellisellä punaisella listalla 2015 on kaksikymmentä lajia eli kaksi lajia vähemmän kuin vuonna 2010. Uhanalaisia lajeja on seitsemän, mikä on neljä lajia vähemmän kuin aiemmin. Myös silmälläpidettäviä lajeja on seitsemän. Tarkastelussa oli mukana 75 Suomessa esiintyvää lajia tai alalajia. Luokka säilyi ennallaan 51 arvioidulla lajilla. Kahdeksan lajin luokka muuttui vähemmän uhanalaiseksi, mutta yhdenkään lajin luokka ei onneksi muuttunut uhanalaisemmaksi. Arviointiin soveltumattomia lajeja oli kuusitoista (vieraslajit, satunnaisesti esiintyvät). Norpan kaksi alalajia (itämeren- ja saimaannorpan) sekä peuran kaksi alalajia (tunturi- ja metsäpeura) tarkasteltiin erikseen.

Metsäpeuroja elää vain Suomessa ja Venäjän Karjalassa, yhteensä noin 4500 yksilöä. Laji on elänyt aikoinaan koko metsäisen Suomen alueella ja se oli tärkeä riistaeläin jo kivikaudella. 1900-luvun alussa tuliasein varustautuneet metsästäjät pyydystivät peurat sukupuuttoon Suomesta, mutta Venäjän puolelta vaelsi Kainuuseen uusia metsäpeuroja. Vuonna 2016 alkoi uusi Metsäpeura Life -luontoonpalautushanke, johon myös Korkeasaaren eläintarha osallistuu. Hankkeen aikana peuroja palautetaan luontoon Etelä-Pohjanmaalle ja Pirkanmaalle, Lauhanvuoren ja Seitsemisen kansallispuistojen läheisyyteen. Myös Venäjän puolella lajia lisäännytetään luontoonpalautuksia varten. Sinäkin voit tukea metsäpeurojen paluuta eteläiseen Suomeen. Lue tästä EU:n tukemasta hankkeesta.

Muita uhanalaisia lajeja Suomessa ovat ripsisiippa Myotis nattereri (EN), pikkulepakko Pipistrellus nathusi (VU), susi Canis lupus (EN), naali Vulpes lagopus (CR), hilleri Mustela putorius (VU), ahma Gulo gulo (EN) ja saimaannorppa Pusa hispida saimensis (EN). Silmälläpidettäviä lajeja (NT) ovat liito-orava Pteromys volans, euroopanmajava Castor fiber, kenttämyyrä Microtus arvalis, karhu Ursus arctos, ilves Lynx lynx, itämerennorppa Pusa hispida botnica ja metsäpeura Rangifer tarandus fennicus. Punaiselta listalta poistui kaksi lajia, metsäjänis Lepus timidus (LC) ja saukko Lutra lutra (LC).

Yleisimmät nisäkkäiden uhanalaisuuden syyt ja uhkatekijät ovat pyynti (laillinen ja laiton metsästys sekä sivusaaliskuolleisuus) sekä satunnaistekijät, jotka liittyvät pieniin populaatioihin. Ilmastonmuutos vaikuttaa naalin, metsäjäniksen sekä itämeren- ja saimaannorppien menestymiseen. Metsien käytön ja metsärakenteen muutoksen katsotaan olevan vain kahden lajin, liito-oravan ja metsäpeuran uhkatekijänä. Häirintä, kilpailu, risteytyminen, geneettiset ongelmat, saalistus ja kemikalisoituminen ovat muita yksittäisiä nisäkäslajien uhkatekijöitä.

Uhanalaisuus tarkoittaa lajin häviämisriskiä tulevaisuudessa. Häviämisriskiä tarkasteltiin nisäkkäillä neljän kriteerin perusteella: populaation pieneneminen, pieni maantieteellinen alue, pieni ja jatkuvasti taantuva populaatio, tai hyvin pieni tai rajoittunut populaatio. Uhanalaisuus johtuu nisäkkäillä yleisimmin siitä, että lajilla on hyvin pieni tai rajoittunut populaatio. Punaisella listalla olevat silmälläpidettävät lajit eivät aivan täytä uhanalaisuuden kriteerejä, mutta ne voivat ajautua uhanalaisiksi, jos niiden hyväksi ei toimita.

Lähteet: Ympäristöhallinto & Korkeasaaren eläintarha

Punainen kirja 2010

Metsiemme arka kissapeto

Täällä Kiskossa saan elää lähellä luontoa. Oman mökin lähiympäristössä vaeltavat hirvet, peurat, kauriit, jänikset ja pieneläimet ovat tuttuja näky. Riistan perässä alueella liikkuu myös kettuja, supia ja toisinaan susiakin. Korkeasaaressa vieraillessani kotoinen ilves on vasta nyt herättänyt mielenkiintoni, ajatella, että metissämme elää iso kissapeto – ja ihan tässä naapurissa!

Tiedän, että ilveksiä on nähty vain parinkymmenen kilometrin päässä mökistäni. Suomen suurpedoista se onkin runsaslukuisin. Niillä on laajat reviirit, mutta yöeläimenä sen näkeminen päivällä on hyvin harvinaista. Ehkäpä siksi se ei ole saavuttanut sellaista huomiota kuin susi, karhu tai hirvi. Ilveksestä ei myöskään yleensä ole haittaa ihmiselle, sillä se metsästää lähinnä pienriiistaa. Ilveksen levinneisyys on lähinnä pohjoisella havumetsävyöhykkeellä, mutta sitä on havaittu myös tundralla ja jopa himalajalla.

Ilveksen tunnusomaisten korvatupsujen uskotaan auttavan sitä kuulemaan paremmin. Täplikäs väritys auttaa naamioitumaan ympäristöön ja paksu turkki sekä karvaiset tassut pitävät sen lämpimänä talvella. Ilveksen ruokalistalla on yleensä jäniksiä ja pikkunisäkkäitä, mutta se voi saalistaa myös kauriita, sammakoita ja kalaa.

Ilveksen kanta on kasvanut Suomessa viime vuosina ja kannan arvellaan olevan noin 2500 yksilöä. Sen ei katsota olevan uhanalainen, mutta vaarantunut laji. Euroopassa puolestaan tämä ennen niin yleinen kissapeto on metsästetty melkein kadoksiin. Petojen hävittyä kauriiden määrä on paikoin kasvanut häiritsevän suureksi. Tällä hetkellä euroopassa onkin käynnissä parikin erillistä projektia Ilveksen palauttamiseksi luontoon. Korkeasaaressa on syntynyt useita pentuja vuosien aikana ja eurooppalaiset eläintarhat tekevätkin töitä lajin elinvoiman säilyttämiseksi. Korkeasaaresta on lähtenyt Euroopan luonnonkannan vahvistukseksi useita yksilöitä.

Suomessa Ilves rauhoitettiin jo vuonna 1968 ja sen myötä kanta on vahvistunut koko maassa. Siltikin vierailuni Korkeasaareen oli ensimmäinen kohtaamiseni tämän upean kotimaisen kissapedon kanssa. Vuosittain tehtävät kanta-arviot ilveksen määrästä ovat osoittaneet viime vuonna pientä laskua. Samainen tutkimus selvittää kannan ikä- ja sukupuolirakenteen lisäksi elintapojen ja ravitsemuksen, liikkumisen ja elinalueen avulla miten ilves sopeutuu elämään rinnakkain ihmisen kanssa. Näistä tiedoista saadaan myös perusta ilveksen kannan hoidolle ja mm. tarvittaville metsästyslupien määrälle.

Olisi upeaa päästä seuraamaan ilveksiä luonnossa, vaikkapa täällä Kiskon metsissä. Kuitenkin käytännössä se vaatisi melkoisesti aikaa ja resursseja, joita minulla ei tällä hetkellä ole. En myöskään halua aiheuttaa tarpeetonta stressiä näille erittäin aroille eläimille kyykkimällä pusikoissa kamerani kanssa. Korkeasaaren ja muiden eläintarhojen eläimiä seuratessa minä, ja moni muu tällaisesta villistä luonnosta vieraantunut, saan tietoa siitä millaisia eläimiä naapurissa asuu. Uskon, että loppujen lopuksi kiinnostuksen herääminen ja aidon huolen syntyminen näiden eläinten tulevaisuudesta on konkreettisinta valistustyötä, jota eläintarhat ympäri maailman voivat tehdä.

Lähteet:

Korkeasaari

Luonnonvarakeskus

Himalajan valkoinen aave

Kaksi suurta leopardia makoilee kalliomaisessa luolassa. Niiden turkki on vaalea ja täynnä mustia epämääräisiä täpliä. Sinisävyisissä silmissä on levollinen katse, vaikka seison vain 20 metrin päässä kamerani kanssa. Ilma on sateinen ja aika kylmä. Seuraan kameran linssin läpi miten toinen eläimistä kääntää katseensa suoraan minuun. Pohdin tapani mukaan mitä tuo iso leopardi mahtaa minusta ajatella, vahvasti koiralle ja kotikissoille haisevasta otuksesta, jonka kamerasta kuuluu outoa sarjatulitusta.

Lumileopardi on Himalajan vuoristossa, yhteensä 12 eri valtion alueella elävä uhanalainen kissapeto. Sillä on suuri reviiri ja se liikkuu pitkiä matkoja seuraillen saaliseläinten vuodenaikaisia vaelluksia. Eniten lumileopardeja on Nepalissa ja Intiassa. Luonnonkannaksi arvioidaan 4000-6000 yksilöä ja laji luokitellaankin vaarantuneeksi. Tämä mestaripiiloutuja havaitaan yleensä vain riistakameroiden avulla.

Äkkiä toinen leopardeista nousee ja tassuttelee ulos kalliolle. Sen lähestyminen on äänetöntä, valtavat käpälät eivät tunnu edes osuvan maahan. Lumileopardi on maailman vaikeimmin havaittavissa oleva eläin, sillä sen elinalue on syrjäinen ja haastava. Ihastelen lumileopardin poikkeuksellisen pitkää ja paksua häntää, joka tasapainottaa liikkumista liukkaalla kalliolla. Leopardi nuuhkii ilmaa ja lähestyy aina vaan minua. Se ei tunnu pelkäävän, vaikka varmasti tietää minun seisovan lähellä. Kamera naksuu kun kuvaan lähikuvia lähestyvästä kissasta. Voin vain toivoa, että kuvista tulee tarkkoja. Lumileopardin ominaisuudet auttavat sitä selviytymään ankarissa olosuhteissa. Lyhyet eturaajat ja pitkät takaraajat edistävät ketterää kulkua jyrkällä ja epätasaisella elinalueella. Isot tassut auttavat kävelemään lumessa. Hyvin kehittynyt rintakehä ja suuret nenäontelot ovat myös osoituksia lumileopardin sopeutumisesta kotiseutunsa kylmään ja ohueen ilmaan.

Lumileopardien suojelemiseksi on kirjattu kansallisia suojelusuunnitelmia esimerkiksi Nepalissa ja Bhutanissa. Yksi lumileopardien suurimmista uhkista on salametsästys ja etenkin Kiinaan suuntautuva laiton kauppa. Niiden kitkemiseksi suojelutyössä mukana olevat tahot tukevat salametsästyksen vastaisia partioita ja kasvattavat alueen väestön ympäristötietoisuutta. Paikalliset asukkaat on otettu mukaan suojelutyöhön, mikä on erittäin tärkeää lajin säilymisen kannalta. Salametsästyksen rinnalla saaliseläinten määrän pieneneminen ja elinalueiden muuttuminen vaikuttavat kissapedon elinoloihin ratkaisevasti. Liiallinen laidunnus vie lumileopardeilta elintilaa ja johtaa helposti konflikteihin ihmisten kanssa. Suojelutyössä kehitetään paikallisille muun muassa uusia kestäviä elinkeinoja ja petokorvausjärjestelmiä, joiden avulla autetaan sekä lumileopardeja että karjanhoitajia.

Lopulta leopardi astelee eteeni, vain kolmen metrin päähän ja kyykistyy pissalle. Hymähdän. Aivan kuin kotona kissani Bestis! Eleet ja asennot ovat aivan kuin kotikissoilla, vaikka leopardi on kymmenen kertaa suurempi – ja vaarallisempi. Minua ei kuitenkaan pelota. Tämä lumileopardi asustaa Korkeasaaressa Helsingissä ja välissämme on paksu verkko. Onneksi kamerani tarkentaa eläimeen, jättäen verkot pois kuvasta. Tarhaoloissa lumileopardeja elää noin 500. Lumileopardi kuuluu eurooppalaisten eläintarhojen suojeluohjelmaan, jonka tavoitteena on kasvattaa elinvoimainen tarhakanta. Korkeasaaressa on 1960-luvulta alkaen syntynyt noin 130 lumileopardin pentua, mikä on enemmän kuin missään muussa eläintarhassa. Täällä voin seurata ja valokuvata eläimiä kaikessa rauhassa. Kun asiaa pysähtyy pohtimaan, uhanalaiset leopardit täällä, keskellä Helsinkiä, ovat melkoinen ihme.

Korkeasaari liittyi vuonna 2012 kansainvälisen Snow Leopard Trust -järjestön jäseneksi tukeakseen luonnon lumileopardien hyväksi tehtävää työtä. Korkeasaaressa kerätään ja lahjoitetaan järjestölle vuosittain 3500-4000 euroa . Vuosittaiset avustukset on kohdistettu gps-pannoitukseen ja uraauurtavaan verinäytteiden tutkimukseen, jolla on selvitetty taudinaiheuttajia luonnonvaraisten lumileopardien populaatiossa. Rahallisen avustuksen lisäksi Korkeasaaressa on tehty lajiin liittyvää tutkimusta. Tarhaoloissa on analysoitu muun muassa leopardin pentujen ulosteita ja saatujen tietojen pohjalta tutkijat ovat voineet määritellä, minkä ikäisiä luonnonvaraisia pentuja tietyillä alueilla on liikkunut emonsa kanssa.

Myös WWF taistelee lumileopardejen puolesta. Lajin elinalueiden säilyttäminen on tärkeää lumileopardin suojelemiseksi. WWF on ollut mukana perustamassa ja kehittämässä kansallispuistoja ja niitä yhdistäviä käytäviä sekä Nepalissa että Bhutanissa. Suojelualueet turvaavat lumileopardeille elinympäristöt myös tulevaisuudessa. Vielä ei tiedetä tarkalleen, miten ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan tämän lumessa ja kylmässä elävän kissaeläimen selviämiseen. Puurajan nouseminen ilmastonmuutoksen myötä uhkaa kuitenkin tuhota ison osan lumileopardien elinympäristöstä. Uhkina pidetään myös uusia infrastruktuuriin liittyviä hankkeita ja turismin lisääntymistä.

Olen jo muutaman vuoden haaveillut itsekin pääseväni Nepaliin Himalajan rinteille, mutta aivan viime aikoina olen pohtinut sen mielekkyyttä. Äkkiä mietin kuinka itsekästä tuollainen edes takaisin matkustaminen olisi ja miten se sotii kaikkea sitä vastaan mihin uskon: että meidän kaikkien pienillä yksittäisillä teoilla on suuri merkitys maapallon tulevaisuudelle. Vaikka Nepalin vuoret ovat henkeäsalpaavat ja olisi upeaa kokea kaikki se kauneus ihan omin silmin, koen kuitenkin, että juuri se asenne pitää meidät ihmiskuntana ahdingossaan. Miten paljosta olemme täällä länsimaissa valmiita luopumaan, jotta saavuttaisimme enemmän ympäristön kannalta, koko planeetan kannalta? Länsimaissa ihmiset kuluttavat kymmenkertaisen määrän suhteessa kehitysmaihin ja myös meidän hiilijalanjälkemme on moninkertainen. Pienistä pisaroista se valtamerikin koostuu. Kaukomatkailusta luopuminen omalla kodalla olisi ilmastoteko ja huoleni näiden eläinten, ja monien muiden tulevaisuudesta on konkreettinen. Jos luopuisin halustani nähdä vuoret ja niiden eläimet, voin edesauttaa niiden säilymistä tulevillekin polville. Meistä jokainen voi pohtia suhtautumistaan luontoon ja kestävään kehitykseen ympäristömme puolesta.

Lisää ottamiani kuvia lumileopardeista: https://lifedream.kuvat.fi/kuvat/Muita/Lumileopardi/

Lue lisää:

https://wwf.fi/elainlajit/lumileopardi/

https://www.korkeasaari.fi/lumileopardin-suojelu/

Talviretkeilykohteena Korkeasaari

Mitä! Eihän se ole edes auki talvella?! Hyi miten kylmää ja märkää! Mitä siellä olisi edes nähtävää? En moiti jos nämä olivat ajatuksiasi, sillä niin minäkin tuumin kun ensimmäisen kerran tänä syksynä lähdin Korkeasaareen. Olen yllättynyt tämän jälkeen monta kertaa oikein iloisesti ja joutunut uusimaan omia asenteitani. Korkeasaari on auki Jouluaattoa lukuunottamatta vuoden jokaisena päivänä. Talviaikaan ovet ovat avoinna kello 10-16. Läksin paikan päälle kamerani kanssa sateisena ja tuulisena perjantaina marraskuun alussa ja ajattelin, että olen ihan hullu.

Reitit alueella

3G5A1048 (606x800) (2) — Tamur niminen amurintiikeri.

Vuonna 1889 perustettu Korkeasaaren eläintarha on yksi maailman vanhimmista. Eläinlajeja Korkeasaaressa on noin 150 ja kasvilajeja yli tuhat. Saaren kokonaispinta-ala on 22 hehtaaria. Lyhyen haastattelun jälkeen lipunostopisteellä sain tietää, että vaikka kesä onkin tarhan sesonkiaikaa, myös talvella vierailijoita käy 200-300 päivässä. Esteettömät reitit ovat leveitä ja hyvin opastettuja ja reittien varrella on lukuisia infotauluja alueen historiasta ja sen nähtävyyksistä. Erilaisia reittejä päivitetään sesongin mukaan, mm. 6-18.11.18 kannattaa tsekata Eläinmaailman isät- niminen reitti, joka esittelee nimensä mukaisesti erilaisia isiä ja niiden taitoja sekä kykyjä isänroolissaan. Saarta kiertäessä ja reittejä yhdistelemällä kävelee helposti-5-6 kilometriäkin jos ei enemmän. Aikaa kannattaa varata 3-4 tuntia. Lipunmyyntipisteeltä saa erikseen pieniä karttoja, joiden avulla saarella kulku on entistä helpompaa.

Ruokailumahdollisuudet

3G5A1721 — Ruokalevolla pienet mangustit

Kunnon retkikohteen tavoin ruokailun voi täällä järjestää omien eväiden muodossa. Eläintarhan alueella on lukuisia piknikpöytiä. Karhulinnan edustalla, Ravintola Pukin vieressä ja Vuohipihan lähistöllä olevat grillit ovat asiakkaiden vapaassa käytössä. Tunnelmallinen kota ja laavu ovat myös mainioita grillauspaikkoja. Grillihiilet tarjoaa Korkeasaari, mutta ota omat sytytysvälineet mukaan. Jos säätä haluaa hetkeksi pakoon, voi eväitä syödä myös sisätiloissa Amazonia-talon aulassa ja Karhulinnan evästilassa, joista löytyy myös mikro. Lisäksi talvi-aikaan alueella on kaksi ravintolaa: ravintola Karhu tarjoaa maukasta lounasruokaa ja mustikkamaan puolella Cafe Bron valmistaa erittäin laadukkaita pizzoja, olen testannut! Myös kasvisruokailijoille löytyy vaihtoehtoja.

Suurinosa eläintarhan eläimistä on nähtävillä myös talvella!

Korkeasaaren suurimpia vetonauloja ovat suuret kissaeläimet ja karhut. Korkeasaaressa on useita eri ilmastoille ja ympäristötyypeille omistettuja eläintaloja, joihin sadetta ja kylmyyttä pääsee hyvin hetkeksi karkuun. Africasia valmistui ja avattiin kesällä 2002. Siellä elää mm. kääpiömangusteja, matelijoita, sammakoita, hyönteisiä, hämähäkkejä ja lintuja Afrikan aavikoilta ja Aasian sademetsistä. Amazoniassa elää Amazonin sademetsästä kotoisin olevia pikkueläimiä. Pikkuapinat kuuluvat Korkeasaaren suojeluprojektiin ja ne ovat lisääntyneet jonkin verran. Sään salliessa linnut ja apinat ovat esillä ulkohäkeissä. Borealia-talo valmistui vuonna 1995. Siellä elää Suomen luonnon lintuja ja pikkunisäkkäitä.

Kolmasosa saaren eläimistä ovat uhanalaisia, joten täällä pääsee tosiaan luontoretkeilyn tunnelmaan ihan uudella tavalla. Talvella poissa näkyviltä ovat
– karhut, jotka nukkuvat talviunta tarhan yläpuolella olevassa sisätilassa
– pesukarhut, jotka torkkuvat talven tarhan takana olevassa sisätilassa, heräävät välillä syömään vähän ja jatkavat torkkuja.

– alppimurmelit, jotka horrostavat tarhaan kaivamissaan tunneleissa
– kanit, jotka ovat talvitarhan sisätiloissa
– kanat, jotka ovat tarhan takana olevassa kanalassa
– emut ja kengurut, jotka ovat näkyvillä tarhan vieressä olevassa sisätilassa
– pikkuvuohet, jotka siirrettiin villisikojen ja karhujen yläpuolella olevaan takatarhaan, jonka yhteydessä on lämmin sisätila. Ulkoilevat nyt villisikojen ja karhujen välissä olevassa tarhassa, kannattaa käydä katsomassa pieniä kilejä jotka harjoittelevat lepakkohyppyjä
– rantakäärme ja rupikonna, jotka horrostavat Borealian takatiloissa
– riikinkukot, jotka siirtyvät vähitellen talvitilaansa, mutta ovat läpi talven näkyvillä.

Melkeinpä kaikki em. eläimet ulkoilevat vielä nyt marraskuussa, mutta ne saavat valita ovatko sisällä vai ulkona – kuten muutkin eläimet lähes aina. Korkeasaaren lajien valinnassa painotetaan sitä, että talvisin hereillä olevilla suuremmilla eläimillä on mahdollisuus ulkoilla ympäri vuoden. Tästä syystä Korkeasaaressa ei ole norsuja, kirahveja, virtahepoja tai isoja lämpimistä maista kotoisin olevia kädellisiä. Suurimmat talven sisällä olevat eläimet ovat emut ja kengurut, mutta niilläkin on hyvin tilaa sisällä.

Luonnonsuojelu- ja kansainvälinen yhteistyö

Ajattelin aikaisemmin, että ahtaissa tarhaoloissa elävät eläimet kärsivät. Tottahan on, että luonnossa monilla eläimillä voisi olla suuremmat, joskus kymmenkertaiset reviirit. Maailma on kuitenkin muuttunut viimeisen 10-15 vuoden aikana ja sen pyörteissä minäkin. Kun yhä useampi laji luonnosta häviää, on sitä useammalle eläintarha se viimeinen turvapaikka. Planeettamme luonnonvarojen jatkuva ylikulutus ja väestönkasvu pakottavat meidät muuttamaan suhtautumistamme eläimiin. Lihantuotannon ja kulutuksen vähentäminen ja kasvisperäisten ruokien kulutuksen kasvattaminen ovat välttämättömiä koko planeetan tulevaisuuden kannalta sekä vastaus kasvavien kansantautien torjumiseen. Tämä kehityskulku näkyy nykyään ympäri maailmaa Kiinasta Eurooppaan.

Korkeasaari pyrkii muiden eläintarhojen kanssa parantamaan villieläinten hyvinvointia ja turvaamaan luonnon monimuotoisuutta. Niinpä vierailemalla Korkeasaaressa tuet tärkeää luonnonsuojelu- ja kehitystyötä. Korkeasaaren www-sivuilla voi tukeaan lahjoittaa myös suoraan jollekin eläinryhmälle. Eläintarhat, Korkeasaari niiden mukana, ovat viime vuosikymmeninä tulleet yhä selvemmin mukaan luonnonsuojeluun luontotietouden levittäjinä ja osallistumalla uhanalaisten lajien suojeluhankkeisiin. Tämän olen itsekin viime vuosina huomannut ja todennut ilokseni asenteiden muuttuvan.

Eläintarhojen toiminta perustuu kansainväliseen yhteistyöhön. Korkeasaari on mukana Maailman eläintarha- ja akvaariojärjestön (WAZA), Euroopan eläintarha- ja akvaariojärjestön (EAZA), Maailman luonnonsuojeluliiton alaisen Conservation Breeding Specialist Group-järjestön ja Maailman eläintarhaopettajien (IZE) toiminnassa. Korkeasaari osallistuu myös eurooppalaisten eläintarhojen yhteisiin suojeluohjelmiin. Koska eläintarhoilla on käytössä rajallisesti tilaa ja lajien säilyttämiseen tarvitaan usein jopa satoja yksilöitä, eläintarhat muodostavat yhdessä verkoston, jossa uhanalaisten lajien populaatioita pidetään yllä. Suojeluohjelmissa pyritään aluksi siihen, että eläintarhoissa asuvat yksilöt saadaan lisääntymään. Tarhakantojen kasvattamisessa pyritään säilyttämään eläinten perimä ja käyttäytyminen mahdollisimman luonnonmukaisena. Tässä työssä lajiin suojeluun perehtyneillä biologeilla ovat apuna kantakirjat, joiden perusteella suunnitellaan ja valitaan sopivat parit. Niinpä esimerkiksi Korkeasaaressa syntyneet amurintiikerit ovat matkustaneet eri puolille Eurooppaa uusien puolisoidensa luokse.

Tarhakantojen kasvattamisen lisäksi eläintarhat tukevat mahdollisuuksien mukaan myös lajien suojelua alkuperäisillä elinalueilla. Myös tiedotus ja valistus ovat osa samaa luonnonsuojelutyötä. Samalla, kun eläintarhan kävijät saavat tietoa yksittäisistä lajeista ja niitä uhkaavista tekijöistä, tulevat esitellyiksi myös paljon laajemmat ympäristönsuojelukysymykset kuten sademetsien hävittäminen tai monimuotoisuuden säilyttämisen merkitys.

Tämä juttu aloittaa Korkeasaaren ja siellä valokuvaamieni eläinten esittelysarjan. Jatkossa kuvia löytyy paitsi instagramtililtäni, myös blogista avainsanalla eläintiede ja valokuvaus. Haluan kiittää tämän ja tulevien kirjoitusteni johdosta haastattelemaani Korkeasaaren työntekijää Lotta Kivaloa yhteistyöstä.

Lähteitä:

https://www.korkeasaari.fi/suojeluhankkeet/

Etusivu

Valokuvausta Korkeasaaressa

Viime viikonloppuna kävimme yhdessä Jimin kanssa Halloween juhlissa Korkeasaaressa. Sain idean hetken mielijohteesta ja otin mukaani kamerani, koska halusin kuvata eläimiä puuhissaan. Päiväksi oli luvattu ajoittaista sadetta enkä minä ole koskaan ajellut Helsingin tässä osassa, joten vähän jännitti miten Jimin kanssa selviäisimme. Päivästä muodostuikin huikea seikkailu, josta ei puuttunut jännittäviä juonenkäänteitä!

Luonani aina kerran kuussa vieraileva 11- vuotias Jimi rakastaa eläimiä ja luontoa yhtä paljon kuin minäkin. Jimi ei myöskään hätkähdä käärmeitä, liskoja tai muita lieroja ja tällä kertaa juuri niitä oli tarjolla Korkeasaaren Halloween-partyissä. Ohjelmassa oli käärmeeseen tutustumista, torakkakypärää ja eläinten ruokailun seuraamista. Pääsipä jopa seuraamaan virtuaalikypärän avulla käärmeen elämää! Intoa puhkuen lähdimme aamusella liikkeelle, koska halusimme olla ajoissa ja viettää saarella koko päivän.

Loppujen lopuksi paikalle saapuminen Mustikkamaan parkkikselle oli navigaattorin avulla helppo homma. Parkki oli ilmainen ja siitä oli vain muutaman sadan metrin matka Korkeasaaren portille. Ostimme liput asiaan kuuluvaan hirviömaskiin sonnustautuneilta myyjiltä. Korkeasaaren puolella huomasimme nopeasti, että joka paikka oli koristeltu Halloween tyyliin luurangoilla, noidilla, pääkalloilla ja kurpitsoilla. Ilma oli purevan tuulinen, mutta paikalla oli silti väkeä ja tavoitin venäjän, japanin ja saksan kieliä suomen lisäksi.

Suuntasimme ensin Africansiaan ja Amazoniaan, missä trooppisen ilmaston eläimet odottelivat. Jimi piteli ihastuneena täyskasvuista Kerttu nimistä viljakäärmettä ja minäkin sain siitä puolet osakseni. Tämä ei ole ensimmäinen kokemukseni käärmeen kanssa, pari vuotta sitten tutustuin kuningaspytoniin Salolaisessa lemmikkiliikkeessä ja ihastuin käärmeen lämpöön ja jäntevyyteen. Jimistäkin Kerttu oli häikäisevä! Sen sijaan torakkakypärälle Jimi ei ensi hetkellä lämmennyt, mutta myöhemmin päivällä sekin jo onnistui.

Seurasimme juuri perheenlisäystä saaneita magnusteja ja tunnelmoimme parta-agaman terraarion kohdalla. Jimin parta-agama Taisto asui nimittän luonani kolmisen vuotta kunnes pitkin hampain luovuin siitä vuonna 2016. Pidin kameraani kaulassa koko ajan ja kuvasin minkä kerkesin.

Puoli yhdeltä kiiruhdimme kissalaaksoon, missä seurasimme äärimmäisen harvinaisen amurin leopardin ruokintaa. Luonnossa näitä eläimiä on enää alle sata yksilöä. Sain hienoja kuvia myös tiikereistä ja tajusin äkkiä nauttivani suunnattomasti kuvaamisesta täällä. Vaikka Korkeasaaressa – tai missä tahansa eläintarhassa – eläimet elävät niille pienissä tiloissa suhteessa luonnon oloihin, niin täällä ne kuitenkin ovat turvassa. Juuri julkaistun WWFn living planet 2018- raportin mukaan eläinten määrä maapallolla vähenee huimaa vauhtia. Living Planet 2018 kertoo, että maapallon selkärankaisten määrä on vähentynyt 60 prosenttia vuosien 1970 ja 2014 välillä. Käynnissä on lajien sukupuuttoaalto, joka on ensimmäistä kertaa historiassa ihmisten aiheuttama. Viime vuodet selkärankaisten määrä on vähentynyt keskimäärin kaksi prosenttia vuosittain, mutta alueelliset erot ovat suuria. Etelä- ja Keski-Amerikassa selkärankaisten määrä on vähentynyt vuodesta 1970 jopa 89 prosenttia, kun Euroopan, Pohjois-Afrikan sekä Pohjois- ja Itä-Aasian kattavalla alueella 31 prosenttia. Suurimmat syyt eläinten määrän vähenemiseen ovat luonnonvarojen ylikulutus ja maankäytön muutokset. Maankäytössä suurin vaikutus on maan raivaamisella maatalouden tarpeisiin, kuten karjalaitumiksi sekä soija- ja palmuöljyviljelmiksi. Lue lisää: https://wwf.fi/uhat/lpr/?fbclid=IwAR31vCr38q3d4HeDpp6IFc_jeCctbQ2VWZBerjY1qecVCViYp9oXVa870Gs

Suomi on allekirjoittanut ensimmäisten maiden joukossa tärkeimmän luonnon monimuotoisuutta turvaavan yleissopimuksen, The Convention on Biological Diversityn. Sopimuksen tavoite on, että vuoteen 2050 mennessä luonnon monimuotoisuus suojellaan ja luonnonvaroja käytetään siten, että ekosysteemit pysyvät elinkelpoisina eikä maapallon kantokykyä ylitetä. Tarvitsemme nykyistä kunnianhimoisempia suojelutavoitteita kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti. Tunsin itseni aika nöyräksi nähdessäni Jimin olevan niin innoissaan eläimistä, kuulemma reissu oli viiden tähden arvoinen! En tiedä millaisessa maailmassa hän tulee elämään aikuisena, mutta toivon siellä olevan vielä tilaa villieläimille ja luonnon monimuotoisuudelle. Lasten tuleva ympäristö on minulle suuri huolen aihe. Seuraavat vuosikymmenet määrittelevät niin voimakkaasti sen, millaiseksi se heille muodostuu. Eläintarhat osallistuvat aktiivisesti eläintensuojeluun eikä osaa tarhoissa elävistä eläimistä tavata enää luonnossa. Valitettavasti tällaisten lajejen määrä tulee jatkossa vain kasvamaan. Laaja maailmanlaajuinen tarhojen välinen yhteistyö pyrkii säilyttämään kannat mahdollisimman elinvoimaisina niin luonnossa kuin tarhoissakin. Valokuvatessa pääsin toteuttamaan itseäni: seuraamaan eläinten käyttäytymistä ja sommittelemaan ne linssille. Samalla koin tekeväni jotakin tärkeää, välittäväni omanlaista sanomaa ympäröivästä maailmasta. Tuli mieleeni, että tänne haluan tulla kameran kanssa pian uudelleen: koko päiväksi ja ajan kanssa. Rinnassa välähti kutsumus.

Söimme kevyen lounaan ja Jimi sai toivomansa pehmiksen, vaikka ilma oli kylmä ja tuulinen. Selvisimme päivästä ilman vesipisaaraakaan ja itse asiassa todistimme lyhyttä lumisadetta juuri kun pysähdyimme ihastelemaan lumileopardeja. Jimi sai pelkojensa voittamisesta pari itsetekemäänsä pinssiä, joista riitti iloa ja jutunjuurta vielä illalla kotonakin. Huikea reissu! Korkeasaaren halloween juhlat jatkuvat muuten vielä ensi viikonloppunakin!! Tervemenoa fiilistelemään 😉