Avainsana: Kuulumisia

Kevätkuulumisia: koirat

Koirat nauttivat kun piha on sulanut ja aurinko kuivattanutkin rinteen mukavasti. Vaikka pihalla painellaan menemään, niin olen käynyt talven aikana myös metsässä juoksemassa koirien kanssa. Näin keväällä auringon paistaessa olenkin aikaisempina vuosina rientänyt  lenkille, mutta tänä vuonna en olekaan uskaltanut. Viime vuonna juuri tähän… Continue Reading ”Kevätkuulumisia: koirat”

Kevätkuulumisia: Taisto

Taiston elämään kuuluu aika hyvää 🙂 Makkarieläimenä se saa olla aikalailla omassa rauhassaan, mutta tällaisina keväisinä ja aurinkoisina päivinä nostan sen olohuoneeseen jo aamusta nauttimaan auringonpaisteesta. Kello 8-9 se makoilee sohvalla ja 9-10 aikaan se siirtyy varsin itsenäisesti lattialle etsimään sopivaa kohtaa 🙂 Ilta-aurinko… Continue Reading ”Kevätkuulumisia: Taisto”

Kevätkuulumisia: gerbiilit

Son´s of Anarchy Pojat elelevät aikalailla omaa elämäänsä isossa lasisessa akvaariossaan olohuoneessa. Annan niille heinää ja gerbiileille tarkoitettua siemenseosta parin päivän välein ja varsinkin Juice alkaa olla aikamoinen paksukainen. En oikeastaan tiedä miksi juuri se on lihonnut – Opie ja Jackson ovat paljon pienempiä.… Continue Reading ”Kevätkuulumisia: gerbiilit”

Kevätkuulumiset: kissat

Kissat ovat nyt auringon lämmittäessä yhä enemmän ulkona. Vain Bestis viettää aikaansa olkkarin pöydällä kehräten – koska tietää saavansa herkkuja aamiaispöydästä. Vähintäänkin nuolla lautaset. Minua jännitti melkoisesti miten kissat suhtautuisivat olohuoneessa häkissä asuviin marsuihin, mutta eivät ne ole niistä lainkaan kiinnostuneita. Sen sijaan gerbiilejä… Continue Reading ”Kevätkuulumiset: kissat”

Lemmikkikuvausta

Sukelluskokeilulla

Järjestin ystävilleni laitesukelluskokeilun Helsingin sukelluskeskuksessa lauantaina. Kouluttajana toimi koulutettu ystäväni. Itse olen jo käynyt kerran sukeltamassa viime kesänä ja odotimme kaikki innoissamme tätä uutta kokeilua. Jännitin hieman edelleen hengittämisen sujumista ja varsinkin tasapainon hakemista veden alla. Lisäksi halusin päästä kokeilemaan kameraani, jonka olin tämän… Continue Reading ”Sukelluskokeilulla”

Moottoripyörämessuilla

Lähdimme ystäväni kanssa katsastamaan tämän vuoden moottoripyörämessut Helsinkiin, messukeskukseen. Rakastan vanhoja pyöriä, ja vähän uudempiakin.. Harrikoita ja kromia 😉 Kuvia tuli vähemmän kuin viime vuonna, mutta sen sijaan tein näytille hauskan videon. Mukana ovat myös tämän vuoden suurimmat nähtävyydet: Diorios Globe Of Death –… Continue Reading ”Moottoripyörämessuilla”

Seinäkiipeilemässä

Toteutimme ystävieni kanssa vihdoin haaveemme seinäkiipeilystä Kiipeilyareenalla. Olimme siis kaikki ensikertalaisia ja paikalle saavuttuamme katselimme ikkunasta hetken korkeudessa roikkuvia kiipeilijöitä. Näkymä oli sen verran huima, että alkoi viereinen keilahalli houkuttaa. 😉 Lohduttauduimme kuitenkin sillä, että tuskin kyseinen seinä oli meille aloittelijoille tarkoitettu, varmasti nämä… Continue Reading ”Seinäkiipeilemässä”

Colliet metsässä

Vietin iltapäivän metsässä kuvaten lumessa leikkiviä koiriani. Mukana olivat lk.colliet Jukka, Miina, Puuma ja Ronja. Alkoi tulla jo hämärää ja luntakin sadella. Siihen nähden olen kuvien laatuun varsin tyytyväinen.

Uudenvuoden lupauksia

En ole yleensä tehnyt. Niiden toteuttaminen on monesti enemmän stressi kuin siunaus ja usein ne hukkuvat arjen kiemuroihin liiankin helposti. Sen sijaan olen todennut, että ainakin omalla kohdalla jokapäiväinen aamulupaus on paljon parempi vaihtoehto. Vietän aamulla hiljaisen hetken pohtien päivän hommia ja lupaan itselleni… Continue Reading ”Uudenvuoden lupauksia”

Porukkamaasto

Järjestin ystävilleni Maastotalli Preryassa kahden tunnin maastoratsastusmahdollisuuden tänään. Mukana oli mm. 20-vuotias veljeni, jolle tämä oli ihan ensimmäinen kerta hevosen selässä. Tallilla on tapana hoitaa itse hevoset alusta loppuun, joten aikaa jokaiseen kahden tunnin maastoon pyörähtää helposti melkein tuplat. Minusta tämä on mukavaa, sillä… Continue Reading ”Porukkamaasto”

Syksyn tunnelmaa

Saimme koulusta tehtäväksi kuvata syksyn tunnelmaa. Minulla syksy on aina merkinnyt värien loistoa, kirpakoita ilmoja ja myös takkatulen loimussa tunnelmointia silloin kun ulkona tihuttaa vettä. Alla näet tehtävää varten ottamani kuvat. Mitä mieltä olet? Klikkaa kuvia isoksi napsauttamalla.