RemonttiRitva, otaksun?

Kun asuu maalla yksinään, on kätevää jos osaa tehdä omilla pikkukätösillään  jotakin. Remontoida, nikkaroida tai maalata. Usein omakotitalossa asuvilta vaaditaan kädentaitoja hieman ehkä yllättävissäkin tilanteissa. Olen aina ajatellut, ettei minulla sellaisia ole, eikä myöskään sukulaisia, jotka haluaisivat aktiivisesti auttaa talon hoidossa. Kun muutin tänne, oli varsin selvää, että olisin omillani. Vuosien myötä jotakin olen saanut tehtyä, mutta uusia, todellisia ongelmakohtia taloon ja pihaan on myös ilmestynyt.

IMG_20200425_165502_601Vaikka talo on rakennettu 1985, sitä ei kuitenkaan ole peruskorjattu. Teetätin pienen remontin ostaessani talon 13 vuotta sitten. Keittiö ja alakerta uusittiin ja hankin uuden jääkaapin. Vuosien aikana olen yrittänyt tehdä pientä pintaremonttia maalaillen seiniä, mutta vasta valtavan varaavan takan maalaaminen pari vuotta sitten muutti lopullisesti ajatukseni täällä asumisesta. Punatiilitakka hallitsi olohuonetta, vierashuonetta, eteistä ja keittiötä eli toisin sanoen koko taloa. Maalattuani sen valkoiseksi koko talo koki nuorentumisleikkauksen. Aloin pohtia mitä kaikkea muuta voisin tehdä, loppujenlopuksi kun takan maalaus oli paljon halvempi ja helpompi urakka kuin alunperin oli  pelännyt. Olin jo muutaman vuoden ajatellut, etten enää  jaksaisi talossa yksin asumista ja sen tekemättömät remontit herättivät lähinnä kauhukuvia öisin. Arki oli vaikeaa ja varsinkin talvella taistelua luonnonvoimia vastaan.

Syksyllä 2018 uusin olohuoneen valtavat ikkunat, ne kun vetivät melkoisesti, toinen niistä oli turvonnut pysyvästi siten, etten saanut kiinni sisintä lasia. Talvella ikkuna oli huurussa kaiken aikaa ja oikein kovilla pakkasilla olohuoneessa oli niin kylmä, ettei siellä kestänyt istumaan muuten kuin peiton alla ja pipo päässä. Yritin hioa itse ikkunan karmia, mutta se ei auttanut mitään. Tilasin uudet ikkunat suomalaisesta Smartia yhtiöstä. Ikkunoiden asennus piti olla vain parin päivän homma, mutta se venyi jopa kolmeksi viikoksi koska miehet joutuivat siirtämään aikataulujaan. Erityisen ikävää oli se, ettei asiasta minulle ilmoitettu ajoissa ja koin muutenkin palvelun asentajien puolelta huonoksi. Ikkunat kun olivat ilman karmeja seinän eristysvillat paljaana useamman päivän, vaikka satoi vettä. Päätin etten enää ikinä teetä mitään remonttia…

IMG_20200729_202719_162Vuonna 2015 uusin rikkinäisen vessanpöntön ystäväni avustuksella. Hän asensi minulle uuden pöntön vanhan tilalle. Juhlistin asiaa pitämällä talossa bileet. Vanhaa vessaa vedin vuosikausia ämpäritaktiikalla, joten toimiva vessa oli ihan mieletön juttu! Aina ei ole varaa teettää kaikkea ulkopuolisilla ja on vain pärjättävä sillä mitä on. Vanhat ja kuluneet laitteet jäävät helposti pyörimään nurkkiin kun ei ole mahdollisuuksia hävittää niitä itse. Kaksi vuotta sitten sain ostettua uuden pyykkikoneen ja onneksi gigantin väki haki mukaansa edelliset kolme konetta, jotka täyttivät pesuhuoneeni. Niiden liikuttaminen yksin oli täysin mahdotonta. Myös tiskikone hajosi vuosia sitten, ja ajattelin etten yksin elävänä tarvitse uutta. Ongelma on vain se, että vihaan tiskaamista! Vaikka kuinka päätin, ettei keittiöön kasaannu enää tiskikuormaa, siinä se silti viikon päästä taas oli, paheksuvasti haisemassa. Toukokuussa päätin repäistä ja käyttää tämän vuoden kesälomarahat uuteen tiskikoneeseen ja jääkaappiin, joka sekin oli jo 13 vuotta vanha. Kyllä kannatti!! Tiskikoneen myötä on ollut kiva jopa hieman laitella silloin tällöin ruokaa  ja tehdä sitä tiskiä ikään kuin tahalleen, vaikken mikään kokkikolmonen keittiössä olekaan ja syön arjessa suhteellisen kevyesti.

IMG_20200717_123650
Etupiha ennen puiden kaatoa

Viime syksynä talossa kävi Suomen vesitekniikalta mies arvioimassa käyttöputkien kunnon. Olin usein pohtinut niiden ikää ja sitä, miten kallis lasku vesivahingosta tulisi. Tällaiset asiat saattavat huonoina päivinä valvottaa öisin. Tiedät, että asia pitäisi hoitaa, mutta millä ajalla ja ennen kaikkea rahalla? Pääsimme kuitenkin yhteisymmärrykseen hinnasta, ja ostin heiltä putket. Ne asennettiin näppärästi päivässä ja sisälsivät pitkän takuun. Putkien uusiminen oli henkisesti minulle iso juttu. Kun talon huopakatto on noin 14v vanha, eli suhteellisen uusi, oli putkien uusiminen toisen todennäköisen riskitekijän eliminoimista. Kummasti se lisäsi varmuutta siihen, että selviäisin talossa vielä monta vuotta.

Kaksi muutakin tällaista isoa tekijää talossa ja pihapiirissä vielä oli. Vanha kuisti on laho ja erittäin epäviihtyisä ja etupihan valtavat koivut ja kuusi varjostivat taloa ja tekivät sen puhtaanapidon vaikeaksi. Koska talo on puusta, oli puista tarttunut sen laudoitukseen mustaa pilkkua, jota epäilin aina homeeksi. Tänä kesänä yksi isoin asia oli, kun saimme ystäväni kanssa siivottua rojua täynnä olevan kuistin.   Tämän jälkeen kävin ostamassa Salon rtvltä Tikkurilan talon pesuainetta. Onneksi innokas myyjä sai minut ostamaan sitä   ennen varsinaista homeenpoistoa, sillä pesemällä laudoitukset aineella, pilkut hävisivät kokonaan. Koska tilamaani Painepesuri ja itsevetävä ruohonleikkuri olivat koronan takia jälkitoimituksessa (kesti 4vko),  pesin talon kuistin käsin perinteisesti juuriharjalla ja ämpärillä. Kuistilta lähti kaatopaikalle 4 säkkiä rojua ja tilalle ostin pienet terassikalusteet.

IMG_20200717_123940
Näkymä takapihalta ennen puiden kaatoa

Koska minulla onneksi on pari hyvää ystävää ja auttavaisia tuttavia, on kuistin uudelleen rakentamisesta tänä syksynä sovittu tuttavan kautta. Tarkoitus on vain uusia kaide ja kaksi paksua puutolppaa, jotka pitävät kattoa ylhäällä. En malta odottaa näkeväni miten talon ilme muuttuu! Saman tutun kautta sain sovittua myös puiden kaadosta tontilla. Myrskyisinä ja tuulisina öinä  olen maannut sängyssäni valveilla, peläten, että joku isoista puista kaatuu talon päälle. Ehkäpä asiaan on vaikuttanut viime aikojen uutislinkit kaatuneista puista ja siitä, miten roudan vähyys talvella aiheuttaa lahoamista puiden rungoissa. Viimeinen niitti oli, kun huomasin talon vieressä ison haavan haljenneen juuresta puoleen väliin asti. Onneksi tuttavan tuttava tuli kaatamaan puut sitä vastaan, että hän sai viedä ne mennessään. Muutama viikko sitten pihalle saapui valtava kaivuri ja homma hoitui yhden viikonlopun aikana. Pihalta lähti yli 20 puuta ja uudet aidat pystytettiin yhteistuumin tontille. Nyt tilaa on kolminkertaisesti ja myös avaruuteen kestää tottua. Se, että aita pystytettiin kaivurin avulla säästi minulta hirvittävän suuren työn kun muuten olisin joutunut iskemään tolpat (ja tod.näk vinoon) maahan itse, yksin.

IMG_20200814_194405_895
Ilmalämpöpumppu olohuoneessa oikealla

Samalla pihaa tasoitettiin, joten nyt minun on helppo ylläpitää tasaisempaa ruohotonttia. Kenties saan sinne rakennettua jonain päivänä vaikka sen oman agilitykentänkin! Etupiha koki niin suuren muutoksen,  ettei silmä ole siihen vieläkään tottunut. Se on kuin ystävä, joka on laihtunut 40 kiloa; olet onnellinen hänen puolestaan, hän näyttää tosi hyvältä, mutta silmäsi ei vain totu uuteen lookkiin. Räystäät tyhjennettiin useamman vuoden moskasta ja katto harjattiin puhtaaksi. Ilman puita katto pysyy kunnossa eikä haravoimistakaan syksyllä enää ole lainkaan.

IMG_20200803_162950
Etupiha jälkeen puiden kaadon

Käyttöputkiremontin veronpalautusrahoilla olen hommannut uuden ilmalämpöpumpun, joka asennetiin tällä viikolla. Sen teki paikallinen Salolainen yritys. Malliksi valitsin markkinoiden kalleimman laitteen, mutta se oli minulle vahvasti suositeltu. Sukulaiseni on töissä valtion tutkimuslaitoksella ja hän kertoi laitteen omaavan parhaat ominaisuudet jatkoakin ajatellen. Toki laite on kallis, mutta toivottavasti maksaa ajan kanssa itseään takaisin. Eläinperheessä ainakin kuvittelen sen olevan myös tehokas. Jo parissa päivässä olen huomannut, miten mukava on tulla viileään kotiin ja myös sen, että ilmanlaatu tuntuu sisällä olevan hitusen parempi.

IMG_20200813_194628_260
Sokkeli maalattuna. Ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö puuttuu vielä kuvasta.

Tämän lisäksi olen maalannut talon sokkelin harmaasta ruskeaksi tavoitellakseni uutta ilmettä (Tikkurilan sokkelimaali) ja myös sisällä uusia sävyjä on ilmestynyt seiniin. Vieläkin riittää haaveita: tulevina vuosina maalaan vielä sisäkatot valkoisella sävyllä, mutta se ei taida olla enää tämän vuoden homma! 🙂

Muistan ihmetelleeni taloa ostaessani, miten ikinä ystävilläni oli varaa remontteihin, mutta kun on asuntovelkainen, on pakko hyväksyä, että uutta lainaa on melkeinpä otettava sitä mukaa kun sitä on saanut maksettua pois. Talon kunnostaminen ja ylläpito maksaa rahaa, mutta toisaalta se tuo myös valtavasti mielekkyyttä asumiseen. Oma koti tarkoittaa lupaa tehdä juuri sellainen koti kuin miltä haluaa sen näyttävän. Ja sen, että seuraavana vuonna voit päättää maalata seinät vaikka punaisella, jos se sillä hetkellä tuntuu hyvältä idealta 😉 Se, että aina riittää projekteja sopii masokistiselle minälleni ja toisaalta on huikea tunne kun niitä lopulta saa valmiiksi. On hyväksyttävä, että kun asioita pakertaa yksin, ei valmista tule (ikinä) nopeasti ja joskus jälkikin on vähän mitä sattuu. Se on toisaalta oman käden työtä ja siksi rakasta. Myönnän olevani vähän katkera ihmisille, joilla on auttavia käsiä lähellä, mutta toisaalta tilanne on mikä on eikä siinä auta marista. Siltapeltotila on minun luomukseni ja sellaisenaan varsin täydellinen juuri minulle ja sekalaiselle eläinperheelleni.

Lapsena haaveilin maatalosta ja sen elämästä. Koen itseni onnekkaaksi, että olen kyennyt toteuttamaan tuon haaveen. Aina ei elämä on helppoa remonttien ja nikkaroinnin keskellä, eivätkä taulut ole ihan aina suorassa, mutta kun katselen auringon nousussa sinisenä siintävää Kurkelan järveä keittiössä tai istuskelen kuistilla kuunnellen ylitse lentäviä muuttolintuja ja pakkasöinä nukahdan tähtitaivas makuuhuoneen ikkunasta loistaen – tiedän, etten varmasti voisi olla onnellisempi muualla kuin juuri täällä. Kotona, missä kaikki unelmani ovat mahdollisia.

IMG_20200813_194628_259

Elämää maalla: vastuun raskas paino

”With great power comes great responsibility.” – Spiderman (tai Voltaire)

Elämä maalla omakotitalossa eläinten kanssa luo suuren vastuun. Olen sitä mieltä, että jo eläintä ottaessa täytyy pohtia sitä, onko sille tarpeeksi aikaa ja tilaa. Vaikka nuoren eläimen otto ja seuraaminen on ihanaa aikaa, tulisi myös pohtia mitä silloin tehdään kun kaikki ei menekään putkeen ja miten hoidetaan se tilanne, kun eläin on jo vanha. Myös talossa on aina omat huolensa. Remonttikohteita löytyy aina nurkista ja jos asiaa alkaa liikaa pohtimaan, voi yönsä helposti viettää valveilla murehtien.

FB_IMG_1575460120028
Puuma

Teetätin tänä syksynä käyttöputkiremontin kun kaikki talon putket uusittiin. Samoin osa ikkunoista on uusittu. Jatkuvat remonttikohteet saavat todella joskus valvomaan öisin, mutta tällä hetkellä olen tyytyväinen, että jotakin on sentään saatu alulle. Se on lisännyt huomattavasti intoani asua täällä maaseudulla. Myös pihassa riittää tekemistä, joskin siihen investointi on ikäänkuin pohjaton kuilu. On ollut pakko hyväksyä, että pitäisi olla joko remonttitaitoa tai rahaa pitää paikat sellaisessa edustuskunnossa, josta haaveilen. Valitettavasti minulla ei ole kumpaakaan. Toisaalta olen oppinut ottamaan askeleen taaksepäin, olemaan stressaamatta asioista, joille en ainakaan juuri nyt pysty tekemään mitään ja antamaan niille aikaa. Talosta kantamani vastuu on kymmenien vuosien prosessi.

IMG_20191122_152413_824
Retkeilemässä

Vastuu eläimistä on kuitenkin suurin. Mitä enemmän lemmikkejä on, sitä todennäköisempää ovat myös lisääntyneet eläinlääkärikulut. Muistelen joskus jonkun nuoremman tytön tuskailleen minulle elämäänsä lemmikkien kanssa, joiden pitoa vanhemmat eivät ymmärtäneet. Osasin samaistua, sillä omanikaan eivät välitä eläimistä ja se näkyy suhtautumisessa arkeeni ja elämääni maalla. Vaikka he ovatkin ylpeitä aikaansaannoksistani, he eivät kuitenkaan vietä täällä aikaansa. Vuosien aikana olen tottunut siihen, että vastaan elämästäni yksin ja myös niistä hetkistä, kun ongelmat kasaantuvat lähes ylitsepääsemättömiin mittoihin.

66475163_349026252441444_6036152144514514944_n
Jucaides Cayla Cahaya ”Piiku”

Muistelen sanoneeni tuolle tytölle, että elämä useamman lemmikin kanssa kasvattaa vastuuseen, jollaista harva teini tai nuori henkilö kokee. Että lauma antaa sinulle omanlaisensa perheen, perheen joka rakastaa sinua, tukee ja kuuntelee ja ennen kaikkea on aina läsnä. Hyväksyy sinut sellaisena kuin olet. Vastapainoksi on mietittävä tarkkaan kuinka iso lauma sinulta onnistuu yksin hoitaa ja miten ne toimivat myös keskenään. Vastuu merkitsee sitä, että tekee välillä raskaita päätöksiä siitä miten laumasi pyörii ja että jokaiselle eläimelle tarjotaan tarpeeksi aikaa sekä rakkautta. Kaikki nämä päätökset joudut tekemään yksin niinä yön tunteina kun vatvot asioitasi moneen kertaan. Ja myöhemmin elät ratkaisujesi kanssa ottaen niistä täyden vastuun. Silloinkin kun ympärilläsi olevilla ihmisillä on asiasta eriävä mielipide.

IMG_20191228_105104_758Vuosien varrella olen joutunut etsimään osalle korista uudet ihanat kodit joko ajan puuteen, kasvatusperiaatteiden tai laumassa tapahtuvien muutosten vuoksi. Olen todennut, että collielle sopiva laumakoko on noin 4-5, suurempi koiramäärä ja varsinkin pienet ikäerot aiheuttavat lisääntyvää epävarmuutta eläinten kesken, mikä puolestaan näkyy arjessa pieninä tai suurina välien selvittelyinä. Myös tila, lepopaikat ja lelut saattavat aiheuttaa kismaa eläinten kesken. Tällainen elämä ei ole kenellekään mukavaa. Ihmisen vastuu on hahmottaa kuinka monta eläintä taloon mahtuu ilman näitä kiistoja. Myös kissojen ja vuohien pitäminen yhdessä esimerkiksi huskejen kanssa ei ehkä ollut minulta paras ratkaisu, jota nyt myöhemmin olen pohtinut paljon kun olen haaveillut huskystä. Kaikki nämä ratkaisut elämä on minulle opettanut, mutta joiden tekoa en ole toisaalta katunutkaan.

3G5A1724-1Yhteiselo vaati ratkaisuja, joita kaikki eläimet oppivat kunnioittamaan, mutta mikä vaati minulta paljon. Huskit eivät ulkoilleet samalla pihalla kissojen kanssa ja aina eri aikaan kuin vuohet. Yhdessä vaiheessa minulla oli myös jopa viisi urosta, jotka eivät tulleet keskenään toimeen ja ulkoilivat siis eri aikaan tyttöjen kanssa. Aikaa kului paljon ihan koirien peruspulaamiseen kun talossa eli useampi pieni lauma. Tällä hetkellä on aivan ihanaa kun kaikki koirat tulevat keskenään toimeen ja esimerkiksi juuri urosten määrä on ajan myötä laskenut yhteen. Vaikka rakastankin uroksia, olen miettinyt josko joskus tulevaisuudessa elämä olisi helpompaa täysin ilman niitä. Pohdin nykyään paljon sitä, miten isoksi sallin lauman kasvavan ja varsinkin mahdollisen tulevan kasvatustoiminnan myötä se vaatii välillä vaikeitakin ratkaisuja. Kun asuu tällaisessa isossa omakotitalossa yksin, on helppo antaa lauman kasvaa kuin huomaamatta ja ajatella, että aina löytyy paikka uudelle tulokkaalle. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, sillä jokainen eläin vaatii oman aikansa ja vie aikaa myös pois muilta.

IMG_2602
Minä ja vuoheni Äijä ja Akka 2013

Vastuu on suurimmillaan silloin kun eläin sairastuu. On löydettävä rahaa ja aikaa hoitaa sitä ja myös muita. Itselleni suurin murhe  on aina ollut se, ettei perheeni kärsisi. Seuraan niiden käyttäytymistä tarkkaan aina koirista gerbiileihin nähdäkseni käyttäytyvätkö ne normaalisti. Jos havaitsen poikkeuksia iskee huoli mahan pohjaan kuin lasti kiviä. Luopumisen taito kehittyy eläinten kanssa, halusi sitä tai ei. Harva lemmikki elää meitä kauemmin, joten jonakin päivänä tulee hetki kun on aika luopua. Kun eläimen ottaa, täytyy olla valmis myös luopumaan siitä, mielellään jo ennen kuin eläin kärsii sietämättömiä tuskia. Vanhojen eläinten kanssa vastuu on sitä, että osaa tulkita eläinten käytöstä oikein. Milloin on oikea aika luopua kumppanista, ystävästä? Meillä ihmisillä on vastuu ja kyky tehdä tällaiset ratkaisut eläimen kannalta oikein.

Kasvattajana näkee paljon kaikenlaista: syntymän ihmeen, mutta toisaalta myös kuolemaa kun kaikki pennut eivät aina selviä ensimmäisistä päivistä. Odotusten ja surun läpikäyminen näissä tilanteissa on valtaisa myrsky. Olet itse tehnyt ratkaisut teettää pentue ja otat vastaan sen mitä elämä antaa, riskeineen kaikkineen. Vastuu emosta ja  pennuista on suuri. Joskus on todella vaikeaa luovuttaa se eteenpäin pennun uudelle omistajalle ja toisaalta elää myös sen kanssa, että vastuuni kasvattajana jatkuu koko koiran elämän, joskus yli 15 vuotta.

FB_IMG_1562905306687
Minä ja Lifedream D-pennut 2007

Niinpä itse olen päättänyt tarjota lemmikeilleni mahdollisimman täyden elämän: hyvää ruokaa, lepoa, oppimista, leikkiä ja ystäviä. Rikkaan elämän. Ja sellaista toivon itsekin voivani elää. Elämää täynnä seikkailuja, rakkautta ja uuden oppimista. Meillä on vain yksi elämä. Yksi mahdollisuus tavoitella unelmia ja tehdä töitä niiden eteen.

Koska suuren voiman myötä elämään astuu myös suuri vastuu.

Elämää maalla: luontokuplassa

Totta puhuen, en koe asuvani täällä Kiskossa keskellä ei mitään, vaan enemminkin keskellä kaikkea. Naapurini ovat vain muutaman sadan metrin päässä ja pihatien päässä kulkee hyvin aurattu ja hoidettu tie. Matkaa lähimpään kauppaan on 7,5km, mutta Helsinki-Turku moottoritielle vai  11,5km. Helsinkiin tuleekin matkaa noin 90km ja Turkuun 80. Vuosien varrella olen huomannut maaseudun määritelmän vaihtelevan paljonkin sen mukaan kuka asiasta puhuu. Kaupunkilaiselle elän varmasti keskellä ei mitään, mutta itse koen olevani enemmänkin haja-asutusalueella kun ympärillä on asuttuja taloja joka suunnalla. On kuitenkin myönnettävä, että päivittäisessä arjessa törmään useammin peuroihin kuin naapureihin, joten luonto täällä on aivan eri tavalla läsnä kuin kaupungissa.

65206346_2457779610909029_9063133464240324608_nEräänlaisessa luontokuplassa olen elänyt koko ikäni. Muistelen käyneeni äitini kanssa sienessä ollessani alle koulu-ikäinen ja äidin kuoleman jälkeen idolini oli ala-asteen opettajamme Merja, joka vei meitä luokkaretkille Nuuksioon ja Lappiinkin. Koirien hommaamisen myötä metsäretket ovat olleet jo kaksikymmentä vuotta päivittäistä arkea. Maaseutu ja sen luoma asuinympäristö on kuitenkin aivan omanlaisensa verrattuna kaupunkioloihin. Luontosuhteeni on kehittynyt valtavasti tänne maalle muuton jälkeen ja vaikka ajottain haaveilenkin elämästä kaupunkialueella, niin koen silti eläväni täällä erittäin rikastuttavaa elämää – niin hyvässä kuin pahassa.

3G5A5729Rusakoiden, peurojen ja kauriiden lisäksi täällä näkee päivittäin erilaisia lintuja. Pihapiirin pikkulinnuista ja fasaaneista aina haaskoilla vieraileviin kotkiin, lintujen määrä on huikea. Keväisin tienoo suorastaan räjähtää eloon kun sadat hanhet, kurjet ja joutsenet saapuvat Kurkelanjärvelle ja sitä ympäröiville pelloille. Ihan käytännössä linnut mekastavat niin, että niiden ääniin herää aamulla. Ensimmäisinä vuosina hämmästelin keväisin räpsyviä sähköjä, kunnes naapurini informoi, että linnut lentävät helposti sähkölinjoihin. Vuosien saatossa olen täysin rakastunut tähän jatkuvaan muuttoliikkeeseen ja koen valtavaa hellyyttä  niitä kohtaan. Olisipa upeaa tietää missä kaikkialla linnut ovat käyneet retkillään!! Talvella ruokin  myös pikkulintuja aktiivisesti ja niiden touhuja on hauskaa seurata. Ruokintapuussa käy melkoinen kuhina ja lähimetsästä saapuvat oravatkin ovat tuttu näky.

IMG_20180904_202318_375Viime talvena pelästyin ensimmäisen kerran löytäessäni metsästä isot suden jäljet. Olimme vain kaksi päivää aikaisemmin ulkoilleet koirien kanssa alueella ja piti pohtia tarkkaan uskallanko lähteä runsaslumiseen metsään. Osa naapureista välttelee aluetta talvisin, jolloin susien on vaikeampaa saada luonnosta riistaa ja niiden tiedetään käyneen koirienkin kimppuun. En ole koskaan pelännyt susia aikaisemmin, mutta viime talvena – tuoreet jäljet nähtyäni- minunkin oli otettava asiaan kantaa. Nykyään metsässä yksin tarpoessa tulee usein äkkiä tunne, että meidän touhuja seurailee useampi silmäpari ja silloin huomaan kyllä vilkuilevani varmuuden vuoksi olkani yli ja mielikuvitus alkaa laukata. Varsinainen oman elämän Leonardo DiCaprion Hugh Glass 🤯

20171206_163804[1]Muita pienempiä petoja alueella liikkuu myös: kettuja, supikoiria ja ilveksiä olen nähnyt paljonkin. Päivittäisillä lenkeillä olen vuosien aikana törmännyt myös kärppään ja mäyrään sekä ketun poikaan, joka leikki innoissaan pellolla. Nämä ovat olleet ikimuistoisia hetkiä. Toisinaan koirani saavat metsässä hajun hirvistä. Täällä liikkuu paljon suurriistaa ja syksyisin paikallinen metsästysseura väijyykin samassa metsässä missä ulkoilen koirieni kanssa.  Tarkkana saa olla, etten osu paikalle väärään aikaan. Karhuihin en ole sentään törmännyt, enkä tiedä elääkö niitä täällä.

20161108_154052

Talvisin ”luonto” työntyy sisään ovista ja ikkunoista kun kylmyys koettelee taloni nurkkia. Pidän mökissä peruslämpöä yllä sähköllä, mutta loput lämmitän puulla. Kun muutin tänne 12 vuotta sitten, oli talo ollut asumaton viimeiset 4 vuotta. Ensimmäisenä talvena totesin, että hiiret olivat valloittaneet yläkaton lisäksi keittiön ja niitä toisinaan edelleen rapistelee katolla pakkasten tultua. Onneksi kissani ovat varsin päteviä hiiren metsästäjiä. Talvisin ihastelen usein tähtitaivasta, joka levittäytyy koko komeudessaan taloni ylle. Koska täällä ei ole katuvaloja ja lähin kaupunki siintää 35km päässä, linnunrata on valtava! Mikään ei ole upeampaa kuin kellistyä koirien kanssa takapihan rinteeseen ja tutkailla tähtien asentoja ja silloin tällöin yli lentäviä satelliitteja. 💖

3G5A0411Rakastan Varsinais-Suomen kumpuilevaa maastoa, jonka peltomaisemaa halkoo pienet joet. Kiikalassa ihastelen kolmannen salpausselän jääkauden muovaamia valtavia ”kraatereita” ja päivittäiset metsälenkit ovat helposti parin tunnin kävelyjä metsässä, joka on paikoin lähes koskematon. Vaikka pidän vaelluksista myös merkityillä poluilla, on uusin harrastukseni ”metsäsuunnistus” tai toisin sanoen sinne eksyminen 🤣 Siinä kuljen lähes olemattomia polkuja ees taas koirien kanssa ja tarkistan silloin tällöin sijaintini GPSn kautta. Opettaa sietämään pientä paniikkia ja epätietoisuutta sekä lukemaan auringon suuntaa ja maastoa 😁 metsän eri kerrostumat eli jäkälät, sammaleet, kanervikot ja puusto ovat aina ilo ja tutkimuksen kohde.

img_5644Luontokuplassa oleminen tarkoittanee kai sitä, ettei edes huomaa elävänsä siinä. Onneksi olen siitä kuitenkin tietoisesti päivittäin äärettömän kiitollinen. On lähes itsestään selvää, että näen sekä auringon nousun, että laskun, linnunradan ja kävelylenkillä pienen koskemme kuohun. Luonnon helmassa ajatus selkenee ja hiljaisuudessa mieli keskittyy olennaiseen. Kuka kaipaa ulkomaanmatkoja kun ihan arkipäivässä pääsee tällaista kokemaan!? Pitkät kävelylenkit niin maastossa kuin teitä pitkin pitävät virkeänä ja toisaalta vuoden aikojen seuraaminen muistuttaa minua siitä, ettei elämässä mikään ole pysyvää. Halusimme sitä tai emme.

 

Elämää maalla: kaamos tulee – oletko valmis?

No en ole. En todellakaan. Ja silti huomaan miten pimeys ulottaa lonkeroitaan minulle tärkeisiin päivän valoisiin tunteihin. Se on kuin jokin Alien leffan pelottava otus. Joskus esihistoriallisina aikoina rakastin palavasti syksyä: sen happirikasta ilmaa ja väriloistoa. Toki ne edelleen ihastuttavat ja voimaannuttavat, mutta yhä enemmän joudun työstämään ahdistustani tätä märkää ja pimeää ajanjaksoa kohtaan. Kesä meni niin, että hujahti. En ymmärrä mihin se katosi. Kunpa ajan kulun voisi jotenkin mitoittaa toisin – niin, että kesä kestäisi yhtä pitkään kuin syksy. Periaatteessahan kesä- heinä- elokuun pitäisi kulua yhtä nopeasti kuin loka- marras- ja joulukuu, mutta eihän se kulu.

3g5a9764Olen asunut 12 vuotta täällä maalla. Lähimmät katuvalot ovat 7,5 kilometrin päässä, joten kun pimeys saapuu – se todella tuntuu lähes lamaannuttavana voimana. Aamuisin seikkailen pihan ympäri taskulampun avulla ja koirat saavat ulkoilla kirkkaan valonheittimen hehkussa iltaisin. Koirat ovat kuraisia lähes kaiken aikaa ja iso märkä piha muistuttaa enemmän mutaista sotatannerta kuin nurmikkoa. Eivät koiratkaan pidä pimeässä kökkimisestä, joten kaikenlaista muuta puuhaa on keksittävä. Vielä tässä vaiheessa valoa riittää työpäivän jälkeen, mutta pian elämme taas sitä vuoden pimeintä aikaa, joka sitten kestää ja kestää ja kestää.

IMG_20181010_204104_184Olen elänyt yksin suurimman osan elämästäni, mutta rehellisesti sanoen mieluummin olisin toimivassa parisuhteessa. Varsinkin syksyisin sen ymmärtäminen tuo väkisinkin ajatuksiin herkät piirteet. Yhä useammin huomaan kaipaavani varsinkin viikonloppuaamuisin jotakuta, joka keittelisi edes joskus puolestani aamukahvia tai kantaisi puita sisälle. Jotakuta, jonka kanssa keskustella ja vain olla. Joka läsnäolollaan kertoisi, että välittää ja haluaa olla lähellä. Kumppania. Sunnuntaiaamulla heräsin siihen, että pentuni Piiku vingutteli röhkölammastaan olohuoneessa. Kyselin ääneen josko joku perheestäni voisi käydä lataamassa sen kahvin, mutta kukaan ei ilmoittautunut: loput koiristani ja kissani Bestis vain käänsivät sängyssä kylkeään.

En yleensä ehdi tällaisia pohtimaan, mutta syksy saa minut herkäksi. Se muistuttaa myös yksinäisyydestä ja ulkopuolisuuden tunteesta, joiden kanssa olen saanut elää koko ikäni. Nuo kumppanukset muuttuvat usein syksyn ahdistuksessa myös epäkelpoisuuden tunteeksi, joka velloo sisälläni kuin kasa heisimatoja. Pitkät pimeät päivät yksin pääni sisällä saa kaikki ajatukset, myös ne typerät, laajenemaan kuin kaasupallo. Mikä tahansa muu vuoden aika en murehdi moisia, mutta syksyllä siihen on aivan liian paljon aikaa. En hämmästele, että syksyisin muodostetaan helposti uusia parisuhteita, koska tarve käpertyä jonkun kainaloon kasvaa lähes 100%.

Sohvan kutsu ja ravitsemus

15747530_10154788234758955_6401094533578372198_nPimeänä vuoden aikana minäkin vietän paljon aikaa sisällä. Kietoudun Netflixin kanssa sohvan nurkkaan ja mutustelen suklaata päivät pitkät. Rakasta suklaata. Se auttaa lähes kaikkeen vaivaan. Myös syksyyn. Kosteus kietoutuu talon ympärille ja alan taistella sitä vastaan lämmittämällä takkaa usean kerran viikossa. Takan  ja puusaunan tuoksu on syksyn ja talven parhaita puolia, koska kesäisin en jaksa tai ehdi lämmittää saunaa. Siinä on myös iso työ, sillä puita pitää ostaa, käsitellä ja kannella paikasta toiseen. Takan pellit pitää muistaa myös sulkea, jottei kallis lämpö karkaa taivaan tuuliin. Väsymystä ja ahdistusta vastaan taistelen suklaan lisäksi myös vitamiinein: syön purkista D-, B2, C- vitamiinia, sinkkiä, magnesiumia, kaliumia ja kasvissyöjille tarkoitettu monivitamiini- ja hivenaine porejuomaa. Ihan sama toimivatko ne vai ei, mutta on pakko yrittää. Olen jo vuosia ollut varma siitä, että einekset, liika rasva ja ns. teollisesti tuotettu ruoka turruttavat verenkierron lisäksi myös aivosolut. Siksi ravinteikas ja terveellinen ruokavalio auttaa jaksamaan syksyn pimeydessä. Satunnaiset herkut toki on pakko sallia itselleen 😉

Liikunta, luonto ja lepo

23722541_1825478647743304_5828477540217670355_nLiikunta auttaa aina, mutta lamppu päässä on raskasta lähteä pimeyteen lenkille. Siksi pyrin haalimaan erilaisia sisäharrastuksia kuten agilitya ja kiipeilyä kalenteriin. Syksyllä onkin hyvä aika aloittaa jokin uusi innostava harrastus.  Kun viettää suurimman osan vuorokaudesta pimeydessä, toimii Salmisaaren kiipeilyareena minulle kuin suunnaton kirkasvalolamppu. Lisäksi on ihanaa nähdä nuoria, hymyileviä ja innostuneita ihmisiä tekemässä juuri sitä mitä rakastavat. Aina kun vain mahdollista pyrin ulkoilemaan valoisaan aikaan. Metsässä vietetyt hetket ovat tapa saada nollattua pää ja rentoutua. Luonnossa liikkuminen antaa kuin huomaamatta isommat perspektiivit omille ajatuksille ja myös sille ahdistukselle. Kun tuntuu erityisen pahalta, pyrin tietoisesti myös kiinnittämään huomiota kaikkeen kauniiseen ympärilläni: onpas upean värinen marjapensas, tai katsopas noita naapurin vaahteroita! Miten hienot sävyt niiden lehdissä onkaan! Taivaskin on tänään hitusen vaaleampi kuin eilen… Tänään onnistuin lenkkeilemään metsässä sen 1,5tunnin aikana, jolloin EI satanut, joten aurinko siivilöityi puiden välistä upeasti. Voimaantuminen on varsinkin syksyllä varsin rankkaa, mutta idearikasta hommaa. Sateessakin voi lähteä ulos, vaikka se vaatii vähän enemmän vaivaa. Toisaalta lenkin ei tarvitse olla pitkäkään kun tulee jo raikastunut fiilis.

3G5A1724-1Kun pimeys saartaa taloni nurkat, menen nukkumaan hyvin aikaisin. Hyvä uni on minulle erityisen tärkeä juttu, sillä olen toimelias aamuvirkku. Kuin pikkulapsi konsanaan, saatan jo kahdeksan jälkeen painua sänkyyn hyvän kirjan tai Netflixin kanssa. Kymmenen aikaan olen jo horroksessa. Olen huomannut, että ilman 8 tunnin yöunia useamman kerran viikossa alkaa pääni ajatukset kääntyä negatiivisempaan suuntaan. Hyvä yöuni on halpa lääke masennukselle.

Ystävät ja sosiaalisuus

Työni on yksinäistä puurtamista, missä ei juuri pääse keskustelemaan. Tämä vaikuttaa minuun sosiaalisena eläimenä suuresti. Tuntuu, että pää hajoaa kaiken hiljaisuuden keskellä. Siksi kaipaan ihmisiä ympärilleni, sosiaalisia iloisia tapauksia, jotka vetävät minutkin valoonsa. Kun yhdessä sovittuja menoja on viikon aikana muutama, menee aika nopeammin. Ystävien seura on parasta lääkettä syksyyn: heille kelpaan sellaisena kuin olen, heidän kanssaan jaamme arjen ilot ja murheet ja keskustelemme yhteisistä jutuista. Yhdessä harrastuksissa kulkeminen ja tulevaisuuden suunnittelu on luksusta.

DSC_0629_2
Minä ja koirat, kuva: Linda Toivonen

Vaikka matkat täältä maalta ovat joka paikkaan pitkiä, käyn esimerkiksi viikonloppuisin  kiipeilemässä parhaan ystäväni kanssa ja sen jälkeen menemme usein syömään Isoon Omenaan. Sen parempaa ei olekaan kuin arjen ja unelmien jakaminen ystävien kesken, joten pitää nähdä hieman vaivaa nähdäkseen ystäviä viikottain.

Minulle vaikeimmat kuukaudet vuodessa ovat aina olleet nämä loka-, marras ja joulukuu, sillä heti vuoden vaihtuessa olemme menossa kohti kevättä ja se on minulle positiivinen käänne. Maalle muuton jälkeen syksy tuntuu kuitenkin joka vuosi vaikeammalta. Tänä syksynä varmasti voimaannuttavin asia minulle on nelijalkainen perheeni ja varsinkin nuorimmaiseni, tammikuussa vuoden täyttävä koiranpentuni Piiku. Sen energisyys on samalla äärettömän raivostuttavaa, mutta myös ihanaa. Se on aina valmis kanssani lenkille tai harrastamaan ja se rakastaa touhuta yhdessä. Koska vanhemmat koirani eivät juuri leiki sen kanssa, muodostamme yhdessä varsinaisen tehotyttökaksikon. On ihana myös tietää, että kaikki tekeminen vahvistaa suhdettamme myös jatkoa ajatellen. Koirat myös ovat oivaa seuraa sikäli, että.ne lämmittävät sängyssä jalkopäätä ja kaivautuvat sohvalla kainaloon. Mitä lähempänä, sen parempi. Kun kotiin tullessa minua vastassa on lauma iloisia ja rakastavia olentoja, on pakko olla varsin kiitollinen elämäni sisällöstä.

Toivon kaikille voimia syksyyn ja pimeyteen. Löydetään valoa toisistamme.

”On parempi sytyttää kynttilä, kuin kirota pimeyttä.”

 

Vuoden 2018 tunnelmat – mitä seuraavaksi?

Aika summailla jälleen kuluneen vuoden tapahtumia, esittää kärkevää analysointia siitä missä olen ollut ja mihin menossa 😀 Tästä on tullut jo jokavuotinen tapa, ja hauskaa on lueskella myös jälkikäteen edellisten vuosien kirjoituksia. Vuonna 2017 koin suurta ahdistusta ja etsin itselleni sopivaa polkua kaikenlaisten harrastusten parista. Seikkailullinen vuosi käynnisti mm. vuorihaaveet, joista luopuminen tämän vuoden keväällä oli minulle tiukka paikka. Taloudellisista ja myös henkisistä syistä jouduin perumaan Kebnekaisen vaelluksen kesäkuussa ja elokuun vuorikurssin Norjassa. Pettymys oli erittäin vaikea niellä. Toisaalta maaliskuussa vanhan urokseni Ramseksen menehtyminen herätti valtaisan tunnekuohun, jonka jälkiseurauksena koiratouhut tulivat pikkuhiljaa aktiivisemmaksi ja pohdin matkustelun sekä lemmikkien hankalaa yhteensovittamista. Suurin oivallus oli pysähtyä miettimään mikä minut tekee onnelliseksi sen sijaan mikä tuntuisi hienolta unelmalta toteuttaa.

20180124_135756
Alkuvuoden blondilookki ja uudet silmälasit, koska näkö huononi oleellisesti syksyn 2017 aikana.

Vuonna 2017 oli huikea seikkailullinen vuosi ja päädyin syvemmälle melonnan, sukelluksen ja kiipeilyn pariin. Näistä kokemuksista odotukset vuodelle 2018 olivat alkuvuodesta suuret. Tein kevään ja syksynkin kuusipäiväistä työviikkoa päivystyskeikoilla ja lapsia hoitamalla, mutta siltikin oli katkeraa huomata, ettei kaltaiseni sinkkunaisen lompakko taivu monen tonnin vuorihaaveisiin. Aina tulee jostakin suurempi lasku, joka syö vaivalla säästämäni rahat (rikkoutunut pesukone, kiinteistövero, talvirenkaat, uusi vesipumppu, hajonnut auton tuuletin, yllättävä eläinlääkärikulu) ja joudun aloittamaan alusta.

Vuoden aikana jouduin luopumaan kolmesta eläkeläisestäni kun 12-vuotias huskyni Wilya kuoli kesällä 2017, samanikäinen collieni Rosie syyskuussa 2017 ja 11-vuotias vanha urokseni Ramses maaliskuussa 2018. Osasin odottaa vanhusten poismenoa jossakin vaiheessa, mutta yllätyin miten nopeasti se kävi. Eläinlääkärin vastaanotolla Ramseksen rauhallisia viimeisiä hetkiä seuraten ymmärsin, että vaikka kiipeisin Mount Everestille se ei sydämessäni olisi yhtä tärkeää kuin ne 11 vuotta, jotka olin saanut viettää kyseisen uroksen kanssa. Tunsin sen sukupuun, vanhemmat ja sisarukset, olin nähnyt ja kokenut sen kanssa maailmaa yhdentoista vuoden ajan. Pienestä uskomattoman rohkeasta pennusta, jalostusurasta ja harrastuskokemuksista aina siihen hetkeen kun se lopulta vaipui ikiuneen sylissäni. Ymmärsin, että omassa maailmassani ja sydämessäni tuo yhteys oli niin paljon arvokkaampaa ja tärkeämpää kuin mikään muu.

3G5A0757
Jääkiipeilykokeilulla Pirunkalliolla – tänne uudelleen!!

Kesti kuitenkin kauan löytää tasapaino ajatusten aallokossa. Helmikuussa kävin jääkiipeilykokeilulla ja vuorikiipeilynperuskurssilla. Kevään porskutin boulderointitreeneissä ja kävin myös yksityisvalmennuksessa, jonka ansiosta taso nousi paljon. Toukokuussa lähdin neljäksi päiväksi boulderoimaan Ahvenanmaalle ja vaikka ensimmäisen vuorokauden minua kalvoi jäätävä koti-ikävä, itse reissu oli kuitenkin ihan huikea ja kannusti minua kiipeilyn saralla paljon. Kesällä pohdin aloittavani koirieni kanssa aktiivisen retkeilyuran ja harjoittelin useamman päivän vaelluksia varten Nuuksiossa.

IMG_0062
Telttailua koirien kanssa Nuuksiossa.

Reissu oli todella raskas, tein monia virheitä kantaessani teltta/rinkkakuormaani ja kävellessäni hirmuisaa vauhtia. Lopputulemana oli pieni kuume ja pettyneenä jälleen rikkoutuneet unelmat. Tuli selväksi, että yksin kaikkien varusteiden kantaminen (3heng teltta, ruuat minulle ja koirille, makuualustat, pussit jne) on raskasta enkä pysty ainakaan useamman päivän reissuja tekemään. Sen jälkeen koittikin pitkä hiljainen kausi kun en jaksanut tehdä oikein mitään. Kiipeily jäi kolmeksi kuukaudeksi, samoin pidemmät lenkit ja retkeilyt. Kenties kuuma kesäkin vaikutti mielialaani. Elokuussa teimme kuitenkin huikean retken Helvetinjärvelle ja sen jälkeen alkoi olotila pikkuhiljaa normalisoitua. Kesästä kirjoitin melko ahdistuneen raportin syyskuussa.

20180630_214434
Puuma paimentaa Somerolla.

Se, mikä on minulle tullut hieman yllätyksenä (ei ehkä kenellekään muulle) tämän vuoden aikana, on syvä suhteeni eläimiin. Aloitin keväällä agilityn treenaamisen liki kahden vuoden tauon jälkeen. Myös paimentamassa kävin Somerolla pitkästä aikaa. Ilmoitin koirani myös kolmen vuoden tauon jälkeen näyttelyihin, missä oli hienoa tavata vanhoja tuttuja. Agilityyn motivaatio on edelleen heitellyt, mutta syksyllä sain koirille paljon lisää vauhtia ja intoa panostamalla lihaskuntoon ja tasapainoharjoituksiin. Aloin pohtia josko aika olisi oikea uudelle pennulle talossa. Pohdin paljon rotua, vierailin kasvattajien luona ja mietin minulle rakkaiden eri rotujen plussia ja miinuksia (husky/ bordercollie/sk.collie). Kesällä tuijotin apaattisena televisiosta erilaisia luonto-ohjelmia ja paimentamassa purskahdin itkuun tuijottaessani lampaita tai edes takaisin vaappuvia, tärkeän oloisia ankkoja. Tuumin, ettei minulla taida olla kaikki muumit ihan laaksossa.

3G5A1048 (606x800) (2)
Amurintiikeri Tamur Korkeasaaressa.

Syyskuussa kävin aamiaisella Torronsuon kansallispuistossa yhdessä koirani Ronjan kanssa. Jotakin naksahti sydämessäni paikalleen kun kuljimme aivan kahdestaan pitkospuilla upeassa auringonnousussa. Lokakuussa kävin kuvaamassa eläimiä Korkeasaaressa. Jotenkin erilaisten eläinten kuvaaminen ja niiden käyttäytymisen seuraaminen on mielenkiintoista ja terapeuttistakin. Tutustuin innolla eläintarhojen suojelutyöhön ja olenkin päätynyt kuvaamaan tarhan eläimiä jo useita kertoja. Toivon kuvillani saavani ihmiset tietoisemmiksi ilmastonmuutoksesta ja siitä, että jollei jotakin asialle saada tehtyä, tulee uhanalaisten lajien määrä vain nousemaan. Korkeasaaressa suojeltavia lajeja on jo kolmasosa ja määrä tulee nousemaan sitä mukaa kuin olosuhteet eläinten luonnollisissa ympäristöissä käyvät mahdottomiksi. Pelkoni on, että tulevaisuudessa ”villiä” luontoa pääsee näkemään enää näissä eläintarhoissa ja – museoissa.

3G5A0826
Petra kiikuilla helmikuussa

Syksyllä innostuin jälleen kiipeilystä ja myös paras ystäväni aloitti treenit kanssani uudelleen. Olemme Petran kanssa käyneet treenaamassa pari kertaa viikossa ja tahti tuntuu hyvälle. Loppuvuodesta päätin lisätä joogaa viikkotreeneihin, katsotaan miten se vaikuttaa. Odotan myös kevättä, jolloin pääsen tekemään pidempiä kävely- ja juoksulenkkejä koirien kanssa. Mikäli vain taloudellisesti on mahdollista, aion ostaa jonkinlaisen valmennuspaketin kiipeilyn saralta alkutalvesta. Kiipeilyyn ei enää ole elämää suurempia tavoitteita, mutta koska se on niin hirmuisen kivaa, haluan kehittyä siinä ja toisaalta se pitää minut hyvin ruodussa elämäntapamuutokseni kanssa. On tärkeää, että elämässä on jokin liikunnallinen harrastus, joka osaltaan kannustaa pysymään kiinni terveissä elämäntavoissa.

Vuoden 2018 aikana olen hitaasti lämmennyt uudelleen koirien pienimuotoisen kasvattamisen ajatukselle, niiden kanssa omaksi iloksi harrastamiselle ja eläinten käyttäytymiselle ylipäätään. Syksyllä istuin muutamilla luennoilla aiheesta ja olen päättänyt mm. ottaa ensi kesäksi meille kesälampaita minun ja koirien iloksi. En malta odottaa, että pääsen seuraamaan niiden touhuamista ja tutustumaan lampaisiin paitsi yksilönä, myös eläinlajina. Toivon mukaan niistä on myös hyötyä nurmikon hoidossa. Lampaat sitovat minut jälleen vahvasti kotiin kun arkirutiinit lisääntyvät. Talon hoitoon on kuitenkin parin vuoden jälkeen löytynyt uutta motivaatiota ja elämäni täällä

3G5A0657
Viherpäätikka oman pihapuun kätköissä

maaseudulla on äkkiä noussut taas arvoonsa. Kun ystäväni muisteli vuoden kohokohtina matkojaan koti- ja ulkomaille, minä tajusin kokevani vastaavia, ikimuistoisia hetkiä joka päivä! Luonto täällä on niin hieno ja vuodenajat merkitykselliset. Myös suhteeni eläimiin on ollut minulle aina intohimon asia. Täällä pystyn toteuttamaan niihin liittyviä unelmiani suhteellisen helposti.

Minulle on aina ollut tärkeää, että elämäni olisi merkityksellinen. Etteivät sen ohikiitävät päivät ja vuodet olisi vailla suuntaa ja mielekkyyttä. Kuluneen vuoden aikana olen ymmärtänyt, että minut tekee eniten onnelliseksi se, että saan jakaa unelmiani muiden kanssa, ovat ne sitten eläimiä tai ihmisiä. Tämän vuoden aikana sitouduin toimimaan tukihenkilönä kahdelle pienelle pojalle. En ole koskaan ollut perinteinen perheihminen, mutta lasten kanssa puuhailu merkitsee minulle paljon ja jollakin tavalla korvaa sitä perhettä, jota itse en ole saanut. Vaikka näemme poikien kanssa vain noin kerran kuussa, nämä hetket ovat minulle tärkeitä ja on ihanaa huomata, että tunne on molemminpuolinen.

3G5A6812
Ahma Ähtärin eläinpuistossa

Myös eläinten merkitys elämissämme on lähes taianomainen. Koira toimii seuralaisena ja harrastuskaverina ja ihmiset viettävät niiden kanssa valtavat määrät aikaa näyttelyissä, agilitykisoissa, paimentamassa, vinttikoirien juoksukisoissa tai muissa harrastuksissa. Koirat palvelevat myös erilaisissa rooleissa oli sitten kyseessä lasten kanssa leikkivä pentu, yksinäisen vanhuksen seuralainen tai raunioista pelastava virkakoira. Koiran ja ihmisen suhde on itsellenikin yksi tärkeimpiä, joten kasvattajana on ollut upeaa mahdollistaa tuo suhde muillekin ja päästä seuraamaan sen syntyä ja kasvua. Se on tuonut elämääni syvempää merkitystä kuin mikään muu ja vaikka se olikin osaltaan syy kasvattamisen lopettamiseen, se on myös syy sen mahdolliseen pienimuotoiseen aloittamiseen uudelleen.

3G5A8067
Kolmikkoni joulukorttikuvassa 2018.

Uumoilen vuoden 2019 olevan minulle tasapainon vuosi. Alan vihdoin olla selvillä siitä, miltä arkeni tässä keski-iän kynnyksellä näyttää :D. Kiipeilyn ja melonnan lisäksi on hauska tehdä pieniä viikonloppuretkiä luontoon, joko koirien kanssa tai ilman. Olen huomannut, että viihdyn kotona ja omassa arjessani. Ajatus aktiivisesta vuorikiipeilystä on ollut helpompi haudata kun tajusin, että kipuaminen tuulessa ja tuiskussa ei ehkä ole ihan niin romanttista kuin miltä se kuulostaa, ja että melko itsekkäästi lentäminen ylipäätään paikasta toiseen kuluttaa luontoa ja ympäristöä valtavasti. Kesällä mediassa vihdoinkin valtavirtaan iskeytynyt ilmastonmuutos vaikutti myös omiin pyrkimyksiini konkreettisesti. Ymmärsin, että tämä on unelma, josta minun on nyt monesta syystä helppo luopua. Unelmien hahmottaminen on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on pohtia ovatko visiot vain ”hienoja, siistejä ideoita” ja ketä varten ne todellisuudessa ovat?

FB_IMG_1546251095144
Syksyllä tukka oli taas tumma ja puolipäätä tuttuun tapaan ajeltuna.

Loppuvuodesta tajuntaani iskeytyi sanonta: ”onnellisuus löytyy arjesta ja arki löytyy kotoa.” Joten mikä tuo sinun arkeesi mielekkyyttä? Mikä saa sinun sielusi nousemaan ja sydämesi avautumaan? Mikä tuo kyyneleet silmiisi ja liikutuksen väristykset kehoosi? Jos keksit sen, ja miten toteutat sen arjessasi, silloin olet onnellisempi kuin moni muu. 🙂 Arjessa positiivisen asenteen säilyttäminen ja elämästä nauttiminen ovat tärkeitä taitoja. Hyvää ja seikkailullista, arjen ja unelmoinnin täyttämää Uutta Vuotta 2019 Sinulle!

 

 

Vuoden 2017 summaus ja mitäs vuodelle 2018?

Pitkän, pimeän ja vetisen syksyn jälkeen olemme vihdoinkin kääntyneet kohti kevättä! Ainakin niin minä sen koen. En tiedä minne se talvi jäi, onko se vielä tulossa vai jääkö se kokonaan välistä tänä vuonna, mutta toisaalta tieto siitä, että olemme menossa taas kohti valoa saa minut iloisemmalle mielelle. Uuden vuoden alussa on aina ollut tapana pohtia mennyttä ja toisaalta kaavailla tulevaa. Uusia tavoitteita ja unelmia on hyvä olla ja itselläni juuri tämä vuoden vaihde on viime vuosina tullut omaksi suosikkihetkekseni summaillessani sitä mistä olen tullut matkalla sinne minne olen menossa.

3G5A0430Vuosi 2017 oli monella tavalla juhlavuosi. Heti tammikuussa tuli 10 vuotta valmistumisestani hammashoitajaksi ja syksyllä niinikään 10 vuotta talon ostosta. Vaikken olekaan ns. kutsumustyössä, nautin kuitenkin työstäni suuresti ja koen olevani siinä erittäin pätevä. Omakotitalon omistajana puolestaan vuodet alkavat olla toinen toistaan rankempia. Koirankasvatusvuosien päätyttyä vuonna 2014 ei tämän talon omistaminen enää tunnu samalta ja sen ylläpito varsinkin näin talvisin ottaa veronsa. Maalla pimeys on myös käsinkosketeltavaa ja yksinäisyyskin vaivaa usein. Kaikenlaisia suunnitelmia lähivuosille on jo päässä pyörinyt, mutta koiramäärä on vielä sen verran suuri, ettei talosta luopuminen ole vielä ajankohtaista.

3G5A8686 – kopioValehtelisin jos väittäisin vuoden 2017 olleen minulle helppo vuosi. Erilaiset vaikeudet ihmissuhteissani saivat aikaan surua ja ahdistusta, jotka varsinkin syksyllä painoivat mieltä. Toisaalta nuo tunteet saivat minut keskittymään hyviin asioihin elämässäni: ystäviini, unelmiini ja muistuttivat niistä arvoista, jotka ovat minulle tärkeitä. Palautin mieleeni ne tavoitteet, jotka asetin itselleni jo vuonna 2014 ja myös siinä mielessä viime vuosi oli ennätyksellisen seikkailuhenkinen. Rahaa säästääkseni tein kahta työtä syksyllä ja sama meno jatkuu ainakin tammi- helmikuun kun teen kuusipäiväistä viikkoa, sekä oman alan, että lastenhoitajan töissä. Haaveissani onkin jatkossa elämäntilanne, jossa voin matkustella erilaisilla aktiivilomilla ja retkeillä vakuuttavasti myös kotimaassa. Unelmia varten joutuu myös tekemään töitä, mutta uskon sen olevan sen arvoista!

Retkeilyharrastukseni otti uuden ja vakavamman suunnan kun vietimme parhaan ystäväni3G5A8463 kanssa viime kesäkuussa viikonlopun Repovedellä. Se oli meille molemmille retkeilyn vasta-alkajille melkoinen seikkailu ja kesän aikana tuli vietettyä muutamia öitä ulkona saaden aika hyvän tuntuman yhden yön reissuille. Tänä vuonna retkeilyharrastusta on tarkoitus syventää kun keväällä lähden tutustumaan talviretkeilyyn ja Juhannuksen jälkeen osallistun Partioaitan viiden päivän Kebenekaisen vaellukselle. Minulla on melko paljon varusteita vielä hankittavana: uusi teltta, makuupussi ja alusta nyt aivan ensisijaisina hankintoina. Varustelistaa olen päivittelemässä myös tänne blogiin. Lue lisää kesäloman seikkailuistani tästä.

IMG_20171106_090348_928Keväällä suoritin Salon uimahallissa melonnan peruskurssin, sillä halusin syventää taitojani lajin parissa. Haaveenani on päästä valokuvaamaan ja kokemaan koskenlaskua ja tänä keväänä saattaa siihen vihdoin olla mahdollisuus. Toukokuussa on tarkoitus tehdä päiväretkiä ja varmasti jokunen ei niin suunniteltu retkikin on tulossa 😉 Kajakkia puljatessa huomasin viereisessä altaassa laitesukeltajia ja niinhän siinä sitten kävi, että suoritin myös sukelluksen peruskortin koska olin haaveillut siitä jo pari vuotta. Kurssin myötä kävin sukeltamassa useita kertoja viime kesänä ja osallistuin mm. kolmen päivän sukellusleirille seuran omalla tukialuksella saaristossa. On ollut hienoa todeta, että näiden lajien parissa on täällä Salon suunnalla todella aktiiviset yhdistykset, joiden joukoissa aion jatkaa myös tänä vuonna. Sukellus jatkuu keväällä ensin hallissa harjoitellen ja viimeistään avovesillä. Syksyllä on tulossa ainakin yksi pidempi viikonloppu Agonuksella.

3G5A9798Kiipeilyssä suurimmat saavutukset olivat henkisiä. Kesällä päätin keskittyä köysikaverin puutteessa boulderointiin ja vaikka alku oli melko tahmeaa, on se nyt ottanut tuulta alleen. Uuden vakiparin kautta olen saanut treenit pyörimään taas nopealla tempolla ja loppuvuodesta aloitin myös yksityisvalmennuksen Kiipeilyareenalla Kuutti Huhtikorven opastuksessa. Uskon, että nämä seikat vievät minua rutkasti eteenpäin taidoissa. Tänä vuonna on kiipeily tarkoitus yhdistää vuorivaelluksiin kun helmikuussa osallistun vuoristokiipeilyn peruskurssille ja elokuun alussa hion taitoja Norjassa Svartisenin jäätikkökurssilla. Nämä reissut kasvattavat toivottavasti valtavasti taitojani ja rohkeuttani ensi vuoden Monta Blancia varten.

251308316afb15d377529eb4721ec2f21Vuosi on tuonnut myös paljon uusia ihmisiä elämääni ja heistä kaikista olen silmittömän onnellinen. Vaikka harrastuksista saadut ystävyys- ja toveruussuhteet ovat usein melko pinnallisia, voivat ne kuitenkin parhaimmillaan olla erittäin voimaannuttavia. Toivon kaikille rohkeutta ja mahdollisuuksia keskittyä unelmiinsa! Tärkeintä on aloittaa 🙂 Itse olen päättänyt, että vuodesta 2018 tulee hyvä vuosi. Siihen mahtuu paljon jännitystä ja uuden oppimista, ja matkastani tulen kirjoittamaan luonnollisesti aktiivisesti myös tänne blogiini. Kohti uutta ja kuluvaa vuotta 2018, kohti seikkailuja ja positiivisuutta! Nähdään siellä! 😀

”All men die, but not all truly lives” – Braveheart

Aika ihanaa, eikö vaan?

Vappuna minulla oli neljän päivän loma, jonka aikana kävelin Aneriojärven kierroksen ja ulkoilin reippaasti koirien kanssa. Viikonlopusta tulikin melkoinen määrä kuvasatoa, jota ajattelin tännekin jakaa. Nauttikaahan! 🙂

Perjantaina kävin metsälenkin vanhusten eli Rosien sekä Ramseksen kanssa. Mukana oli Missy, joka pyöri iloisesti jossakin p####ssa. Onneksi hajusta selvittiin kotona suihkussa. On se kumma, miten koirat löytävät aina ne inhottavimmat öklötykset?! Ilma oli aivan mahtava, joten iltapäivällä ajelin Inkooseen Koppernäsin ulkoilualueelle koirien ja ystäväni kanssa. Ohessa olevat kuvat minusta ja koirista ovat rantakallioilta.

Lauantaina pakkasin kimpsuni ja suuntasin ystävieni kanssa Helsinkiin Salmisaaren kiipeilykeskukseen. Olemme käyneet kiipeilemässä siellä nyt 2-3krt kuukaudessa ja vaikka minulle matka on suhteellisen pitkä, itse harrastus on vienyt mennessään. Kuvasin ystävilleni hauskan videon seinältä, se on nähtävillä facebook-sivullani täällä.

Vietin Helsingissä koko päivän ja illalla seurustelin koirien ulkoilujen jälkeen hetkisen marsujen ja kissojeni kanssa. Symppis Sipposestakin sain pari kuvaa ❤

Sunnuntaina olikin vuorossa tallityöt. Olen käynyt hevostelemassa nyt lähes kerran viikossa Lohjalla, missä siivoan 21 boxia, laittelen vesiä ja heiniä ja auttelen muutenkin kaikenlaisissa hommissa. Nautin kaikesta suunnattomasti, välillä niin paljon, että unohdan syödä välissä ja illalla raahaudun kotiin kiukkuisena ja nälkäisenä 😉 Aikas tuttua tehdä jotakin mistä tykkää intohimolla ja suurella sydämellä 😉 Muutamia kuvia hevosista:

Nyt kuluvalla viikolla ilmat ovat todella upeat, joten nautitaanhan näistä lämpimistä keleistä! Kevät etenee kohisten kun lämpöä on parisenkymmentä astetta ja tuntuu siltä, että mikä tahansa on mahdollista!! Aika ihanaa, eikö vain?

Helatorstaista alkaa minulla uusi neljän päivän lomamutki ja vuorossa on koko päivän maastovaellusta, pitkänmatkankävelyä ja hevosteluja. Rentoutuakin pitää kuitenkin osata. Lopuksi meidän huligaanilauman potretteja pihamaalta, nuoriso ainakin osaa nauttia elämästä! Oikein hyvää kesän alkua kaikille, tulkaahan vilkaisemaan meidän kuulumisia pian uudestaan! 🙂