Kaksi viikkoa sitten sunnuntaina osallistuin Adventure Partnersin vuoristokiipeilynperuskurssille. Ilmoittauduin kurssille jo reilu pari kuukautta sitten, joten olenkin odottanut tapahtumaa koko talven. Käytyäni saman yrityksen tarjoaman kalliokiipeilynperuskurssin pari vuotta sitten, tiesin hiukan odottaa jännittävää ja työntäyteistä päivää. Apis järjestää kaikenlaisia kursseja ja elämysmatkoja kiipeilyn ystäville ja käytänkin heidän palvelujaan aika paljon. Olen lähdössä elokuussa elämykselliselle jäätikkökurssille Norjaan sekä ensi vuonna tavoitteena on Ranskan ja Italian rajalla kohoava alppien korkein huippu Mont Blanc.
Sunnuntai valkeni aurinkoisena ja oikein täydellisenä seikkailupäivään! Olin tosin hiukan huolissani kylmyyydestä, joten pakkasin mukaani kahdet sukat, useita erilaisia hanskapareja, uuden kevytuntsikan ja hiihtopusakan. Varmuuden vuoksi otin autoon vanhan pilkkihaalarinikin mukaan 🙂 Eväitäkin oli runsain mitoin, nopeasti syötäviä proteiinipatukoita ja Perniön kebabin rulla. Päivä oli suunniteltu alkavan 9.30 ja jatkuvan jopa kuuteen asti, mutta todellisuudessa pääsimme kotiin jo hiukan aikaisemmin, noin viiden aikaan.
Kurssi pidettiin Pirunkalliolla Oulunkylässä, minne Apis on jäädyttänyt hienon jääputouksen. Olin ollut jääkiipeilykokeilulla siellä jo pari viikkoa sitten, joten paikka oli minulle tuttu. Tänään paikalla oli lisäkseni viisi muuta innokasta kurssilaista. Oman kurssin lisäksi järjestettiin myös jääkiipeilynperuskurssi sekä jääkiipeilykokeilu. Iloisia ihmisiä olikin putous väärällään, mutta hyvin mahduttiin kaikki toimimaan! Päivä koostui kaikenlaisista erilaisista käytännön harjoituksista sekä sisällä kahviossa käydystä 
”teoria”osuudesta, jolloin kävimme läpi vuorikiipeilyyn liittyviä henkisiä taitoja, jonkin verran varustehankintoja sekä vuoristotaudin oireita sekä hoitoa. Kouluttajina kurssilla toimivat Apiksen Teija sekä matkatoimisto Aventuran leivissä työskentelevä Kari. Karilla oli paljon kertomuksia ja kokemusta varsinkin Nepalin vuoristossa liikkumisesta ja kuuntelinkin uteliaana hänen tarinoitaan. Unelmani kun olisi valloittaa Aventuran tiimissä vielä jonakin päivänä Nepalisssa: Everest Base Camp ja Island Peak (6 189 m) . Myös yrityksen muut vuoristovaellukset ja sukellusmatkatkin kiinnostavat. Kurssilaisten joukossa oli kaksi tänä kesänä Mont Blancille kiipeävää, yksi huhtikuussa Nepaliin yllämainitulle reissulle lähtevä sekä kaksi kurssilaista, jotka vielä pohtivat minne olisivat lähdössä. Oma tuleva Kebenekaisen reissuni kesäkuussa oli matalimmasta päästä, mutta sain kuulla, ettei se suinkaan aina ole helppo reissu nopeasti vaihtelevien sääolojen vuoksi.
KÄYTÄNTÖÄ: Aloitimme opettelemalla toimimaan köysistössä jäätiköllä. Saimme toiseen käteen vaellukseen soveltuvan jäähakun ja toisessa pitelimme köyttä. Toimimme pieninä kolmen hengen ryhminä ja opettelimme hyppimään jäärailojen yli. Aina välillä joku ”tipahti” railoon ja jouduimme vetämään hänet ylös. 😀 Oikeasti talsimme ympäriinsä jäätyneen järven päällä harjoitellen oikeaa tiukkuutta köydessä. Tämän jälkeen siirryimme harjoittelemaan samoja taitoja rinteessä. Kuljimme kapeaa polkua ylös putouksen päälle. Nojasimme rinteen puolelta jäähakkuun ja opettelimme käyttämään vaelluskenkien paksuja pohjia hyvän tuen hakemiseen polulla. Naurskelimme, että saatoimme jopa kuvitella veitsenterävät rotkot alapuolellamme 😀
Sitten oli aika pukea jalkaan jääraudat. Minulla oli jo niistä kokemusta ja tällä kertaa ne sujahtivat kengän päälle paljon helpommin. Opettelimme erilaisia kävelytekniikoita jyrkkää rinnettä noustessa pystysuoraan sekä tilanteissa, joissa rinnettä joudutaan nousemaan ns. serpenttiiniä. Rautoihin luottaminen vei aikansa ja jalan tasapainon hakeminen jyrkissä tilanteissa oli välillä haastavaa. Koko paino on saatava kaikille raudan piikeille, jotta sen pito on parhaimmillaan.
Seuraavaksi lähdimme kokeilemaan jääkiipeilyä. Teija kannusti minua aloittamaan, olihan minulla jo kokemusta jääkiiipeilystä parin viikon takaa. Innnokkaana lähdin kiipeämään paljon edellistä vaativampaa reittiä ja olin tosi iloinen kun pääsin perille suht rivakkaan tahtiin. Ai että tykkään!! Välillä piti vähän ravistella käsiä, mutta jalkapaikat löytyi ja hakkujen heiluttelukin sujui. Oli mukava auttaa kokemattomampia kurssilaisia kasisolmujen ja laskeutumisen kanssa ja totesin taas mielessäni miten onnelliseksi tulen muiden ihmisten auttamisesta ja siitä, että pääsen osalliseksi heidän innostustaan. Melkoinen unelmahomma Apiksen Teijalla, taisin vinkatakin siinä, että voisin tulla heille töihin. Mihinkäs se CV pitikään lähettää!? 😀 😉 Myöhemmin iltapäivällä pääsimme kokeilemaan myös temppurataa, jossa nousimme jääputousta noin puoleen väliin nousukahvaa ja hakkua käyttäen sekä opettelimme liikkumaan köysistössä myös sivusuunnassa jääruuveja käyttäen. Lopuksi laskeuduimme laskeutumiskasilla.
TEORIAA: jossakin vaiheessa pääsimme sisälle hieman lämmittelemään ja syömään. Teoria kurssilla pohjautui pitkälti meidän kurssilaisten pohdintoihin ja ajatuksiin. Puhuimme paljon siitä, miten ylipäätään se, että olimme osallistuneet kurssille oli jo todella hyvä juttu, niin paljon kun vuorille lähtee ihmisiä ilman asiallista valmistautumista. Varsinkin kaupallisissa retkikunnissa näkee kuulemma paljon ihmisiä, joilla ei ole mitään kokemusta siitä, mihin ovat ryhtymässä. Selviytyminen vuorilla vaatii kuitenkin ennen kaikkea ennakointia ja etukäteen valmistautumista.
Vuorikiipeily on lajina sellainen, että pettymyksiä tulee varmasti. Vaikka retkiin satsataan paljon rahaa ja aikaa, joskus käy niin, ettei huipulle kuitenkaan pääse. Sääolot, oma kunto tai muiden matkaajien tilanne ovat kaikki sellaisia tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa matkan lopputulokseen. Siitä syystä olisi hyvä jo ennen matkaa varautua kaikenlaisiin ongelmiin aina vuoristotaudista ja sen oireista lähtien. Itsetuntemus ja tunteiden hallinta ovatkin tässä lajissa kultaakin arvokkaampaa kun liikutaan ihmiselle riskialttiissa ympäristössä. Kuunnellessani näitä juttuja tuli tunne, että tämä laji on todellakin minulle – ainaiselle analysoijalle – kuin tehty! 😀 Mainitsin, että mahdollisen huiputuksen odottamisen sijaan olisi varmasti viisasta pilkkoa matka osiin ja yrittää löytää jokaisesta hetkestä jotakin vaivan arvoista. Sitä kautta jos itse huiputus jää tekemättä on kuitenkin saanut kokea paljon kaikkea muuta (makuja, hajuja, kulttuureja, hetkiä) ikimuistoista.
Vuoristotaudin oireista: unettomuudesta, päänsärystä, ruokahaluttomuudesta, sekavuudesta ja lisääntyneestä virtsaamisen tarpeesta puhuimme paljon ja siitäkin, miten noihin oireisiin tulee varautua. Vuorille kiipeäminen ei ole helppo tehtävä, joten kaikenlaisiin oireisiin tulee varautua kun ihmisen kroppa yrittää sopeutua korkean ilmanalan olosuhteisiin. Myös oikeat varusteet ovat tärkeitä ja niiden oikeaoppinen käyttö. Se, että opimme kurssilla käyttämään jäärautoja ja hakkuja jo ennen vuorille lähtöä on enemmän kokemuksena kuin monilla kaupallisiin retkikuntiin osallituvalla. Jopa Everstille kiivetään ilman minkäänlaista etukäteistuntemusta lajista.
Kaiken kaikkiaan kurssi oli erittäin antoisa ja opettavainen. Sain paljon kiitosta kiperistä kysymyksistä ja asenteestani kun yritän selvittää mahdollisimman paljon asioita etukäteen varusteista lähtien. Kiitos Teijalle ja Karille sekä muille kurssilaisille mieleenpainuvasta kurssipäivästä!!
Lifedream Colliet 