Ahvenanmaalla: merellistä tunnelmaa Fågelbergetillä

Tämän kevään isoin juttu minulle oli neljän päivän Kiipeilyurheilijoiden järjestämä retki Ahvenanmaalle Soltunaan boulderoimaan. En ole koskaan ollut Ahvenanmaalla, tai edes pois kotoa tämän pidempään pitkään aikaan, joten odotin reissua jännityksen sekaisella innolla. En tuntenut ketään etukäteen, mutta kiipeilykaverini Emma oli jo paikalla yhdessä miehensä ja lukuisten muiden kiipeilykavereidensa kanssa. Varmuuden vuoksi otin mukaan myös luotetun ystäväni, Canonin 7D kameran, jonka arvelin antavan minulle tekemistä jos varsinaiset kiikut tökkisivät. Matkasta muodostuikin mielettömän hieno kokemus, jonka siivittämällä asenteella kiipeilen vielä pitkään!

20180510_155257
Soltuna

Perjantaina heräsin yhdeksän aikaan. Pieni mökkimme oli hiljentynyt jo aikaisin yöpuulle ja se olikin aika mielenkiintoinen seikka: kansainvälisestikin runsaslukuisten kiipeilijöiden joukossa ei näkynyt yöhön asti rellestäviä tai bilettäviä. Vaikka olutta kului, se nautittiin vähin äänin oman mökin tai kallion suojissa ja nukkumaan kaikki tuntuivat menevän ajoissa. Ainoa pieni poikkeus oli lauantai-ilta, jolloin moni oli jo liian väsynyt sunnuntain tosiyrkkäilyyn. Lisäksi lauantaina jännitimme sekä suomen jääkiekkopeliä, että euroviisujen finaalia. Vaikuttaakin siis siltä, että kiipeilijät osaavat rentoutua juuri sopivassa määrin, jotta seuraavan päivän kiikut olisivat suotuisat 😉

Sovimme oman mökkikuntamme kanssa, että lähtisimme kohti niemen kärjessä sijaitsevaa Fågelberget-nimistä sektoria, jonne olisi noin 40min kävelymatka. Kukaan meistä ei ollut käynyt paikalla aikaisemmin ja huhujen mukaan polku tulisi olemaan aika haastava.

20180510_155404
Soltuna – näköala mökeiltä

Sovin muiden kanssa, että voisin suosiolla jättää oman pädini mökille ja kannoinkin siis vain pientä päiväreppua ja kameralaukkua. Edellispäivän lähestymisestä viisastuneena tiesin, että kävely epämukavan pädin kanssa olisi liian raskasta. Pistää miettimään missä vaiheessa uuden hankinta olisi paikallaan… Sanjan, Susannan, Mikon ja Mikon kaveri Jarin kanssa lähdimme sitten aamupalan jälkeen taivaltamaan ensin kohti Djupviksgrottorna- nimistä aluetta, joka ystäville lausutaan vain Grottanina. Sieltä oli tarkoitus jatkaa matkaa edemmäs. Lähestymisen aikana tuli turistua kaikkien kanssa vähän kaikesta ja pikku hiljaa tutustuimme toisiimme. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpötila alkoi kohota nopeasti.

Heti polun alussa tulee vastaan aika mielenkiintoinen kiviröykkiöiden meri, jonka 20180510_170031paikalla vierailleet kulkijat ovat rakentaneet jääkauden jälkeisestä kivikkoisesta pirunpellosta. Näitä samoja kiviröykkiöitä opimme matkan aikana seuraamaan, sillä ne viitoittivat tietä meille kiipeilijöille. Vähän nauratti kivikautinen suunnistustapa, mutta kun se kerran toimi! Geta-vuorella on erittäin mielenkiintoinen ja runsas historia, johon pääsi tutustumaan lukemalla paikalla olleita opastauluja. Suosittelen ehdottomasti alueeseen tutustumista myös ei kiipeilijöille! Grottanilla törmäsin Emmaan, joka jo ystäviensä kanssa yrkkäili omia projektejaan. Jälleen liipasinsormeni alkoi syyhytä ja räpsin tytöistä kuvia. Sovimme kiipeilevämme hetken aikaa tässä ja niinpä pyörin paikalla hetken aikaa kuvaten omaa mökkikuntaa ja muitakin kiipeilijöitä. Tunnelma oli kyllä korkealla, koska ilma oli mitä upein ja paikalla oli paljon ihmisiä niin Suomesta, Ruotsista kuin Saksastakin.

Hyvä!-sektorilla yrkkäilin istumalähdöllä lämppäreittejä, mutta mitään hirveää vimmaa kiipeilyyn ei vielä tullut. Maisemat, ilma, kallio ja ihmiset vain varastivat kaiken huomioni. Toisaalta reittien yllättävä vaikeus saattoi myös vaikuttaa motivaatioon, jo lämppäreiteillä tuntui vaikeuksia juurikin istumalähdöissä eikä mukavaa flow-tilaa kiikuille oikein tullut. Olen varma, että olisin kiipeilyllisesti saanut paljon enemmän irti päivästä ja koko matkasta jos olisin malttanut laskea kameran käsistäni ja todella keskittynyt projektoimaan niitä kutosen reittejä, jotka olisivat olleet ihan mentävissä. Aika ei kuitenkaan tuntunut oikealle.

Veikko ja Arja

Ruokatauon jälkeen olimme valmiit jatkamaan matkaa Fågelbergetille ja onneksi Emman mies Nalle lähti opastamaan meitä yhdessä perheen koirien kanssa. En tiedä olisimmeko löytäneet perille ilman Nallen opastusta. Polku kulki suurimmaksi osaksi kallion päällä ja ihastelimme sinistä merta. Mieleeni tuli elävästi viime kesän Jussarö-boulderointimatka, sillä maisemat ja sää olivat samankaltaiset. Kyllä saaristossa vain on sitä JOTAKIN, joka koukuttaa ihan joka kerta! ❤ Istuskelimme välillä rantakalliolla ja huljuttelimme varpaita varsin jäätävässä merivedessä 😀

Matkalla Fågelbergetille

Fågelbergetin Puerto Rico-sektori tuli lopulta rannan tuntumassa vastaan ja jengi alkoi yrkkäilemään erilaisia, aika hankalalta vaikuttavia reittejä. Kaivoin siis kamerani esiin ja nautin suunnattomasti erilaisten kuvakulmista ja maiseman väriloistosta. Kuvasin kiipeilijöitä mm Pictorilla (6c) ja Puerto Ricolla (6C). Reitit olivat kaikki aika herkkiä. Koska suurin osa meistä mökkikuntalaisista ei kuitenkaan ihan vielä ole tuolla tasolla, jatkoimme matkaa kohti Yhteys-sektoria, missä lupaavia nelosia ja vitosia. Oli hienoa katsella, miten kaikki tsemppasivat toisiaan ja tuli siinä jokunen itsensä ylittäminenkin!! Tosi jees! Itse tosin edelleen paikalla lähinnä linssi kourassa, vaikka kiipesinkin huvikseni yhden helpoista. Kivi oli täällä meren kuluttamaa ja pyöreää ja minähän vihaan slouppereita.

Matkalla takaisin mökeille pohdin, että huomenna lauantaina on kyllä pakko laskea kamera ja alkaa yrkkäillä jotakin, ettei ihan mene ohi koko Ahvenanmaa! Kotimatka tuntui todella pitkältä, vaikka iltapäivä alkoi jo taittua iltaan. Olin iloinen, ettei minulla ollut pädiä kannettavana, sillä jaloissa tuntui kyllä muutenkin. Sain

IMG_20180521_203500_875
Geta-vuoren laella vietimme tarvittavan lepotauon

osakseni ihanaa ja hellää kettuilua siitä, että pääsin niin helpolla 😀 Maisemat olivat todella hienot meidän noustessa Geta-vuoren huipulle. Mielessä pyöri kylmä olut ja kylläpä se maistuikin hyvälle kun vihdoin pääsimme takaisin mökeille. Viikonlopun aikana sain osallistua mökkikunnan ruokailuihin, sillä omat pussiruokani eivät oikein houkutelleet ja kavereilla oli ruokaa liiaksikin asti. Perjantaina Sanja oli niin ihana, että tarjosi minulle puolet hernekeitostaan ja lauantaina Susannan kanssa teimme riistaisaa riisimuhennosta. Jari puolestaan vippasi oluet 😀 Että ihan oli olo kuin prinsessalla, kiitos kaikille!! 🙂 ❤

Päivän ainoa miinus oli syvä, melkein sentin pituinen viiltohaava, jonka sain vasempaan etusormeen avatessani illalla hernekeittopurkkia 😏🙄 onneksi minulla oli ensiapulaukku messissä ja seuraavaksi päiväksi sormen ympärille kietaisin tuplalaastarin. Se niistä kiipeilyistä sitten, pohdiskelin. 🤣

Kuvia Ahvenanmaalta löydät täältä.

Lue lisää matkatarinaa:

Torstaina – Boulderointia Ahvenanmaalla

Perjantaina – Ahvenanmaalla: merellistä tunnelmaa Fågelbergetillä

Lauantaina – Ahvenanmaalla: huukkitraversea Grottanilla

Sunnuntaina – Ahvenanmaalla: tarinan loppu, uusi alku

 

Published by

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja lemmikkien lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Tavoitteena mm. Mont Blanc (4810m). Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s