Kategoria: Muita

Minulla on eräs asia, jota kohtaan suhtaudun suuremmalla intohimolla kuin koiriin tai niiden kasvatukseen tai edes etologiaan. Se on SE JUTTU elämässäni.. Nimittäin elämä itse. Kun Juuson kanssa muutama vuosi sitten tapasimme kerroin hänelle, ok- ehkä se oli enemmänkin varoitus, että näen maailman vaaleanpunaisten, rakkauden sävyttämien lasien läpi. Tämä nyt kirjoittamani artikkeli on tavallaan jatkoa edelliseen, jossa kerroin elämäni viimeaikaisista myrskyistä. Nyt oli tarkoitus kertoa kaikesta hyvästä, mitä se pitää sisällään. No, kuten arvata saattaa en ihan kyennyt kirjoittamaan lyhyesti kyseisestä aiheesta enkä siitä, mitkä ovat omat selviytymis-strategiani. Päätin, että tästä tulee muistikirjani niiden päivien varalle, jolloin hukkaan itseni ja kykyni ja vaellan mustassa laatikossa. Niitäkin hetkiä nimittäin on ja niistäkin on selvitty – yksi kamala päivä kerrallaan.

Tämä tietysti mahdollistaa samalla Lukijalle vapaapääsyn Hannan sielunsyövereihin, mutta ei se haittaa. Toivotan tervetulleiksi kaikki halukkaat pienten harmaiden aivosolujeni ja mutkikkaan sieluni kamaralle!

Sunnuntaina poikkesimme Salossa kaupoissa ja sieltä lähti mukaani tuo kuvassa oleva huoneen taulu. Juusosta se oli silkkaa rahan tuhlausta, mutta minuun lauseet osuivat ja upposivat. Käytänkin sitä nyt tässä muistilistani sisällysluettelona.

”All we have to decide, is what to do with the time given to us,” TSH

Elämän seikkailu on oppia. Koskaan ei ole liian myöhäistä opiskella, on kyse sitten uudesta kielestä, kulttuurista tai perinteistä poiketen omasta itsestään. Oppiminen antaa mahdollisuuden kasvaa ja muuttua. Oppimisessa ei ole kyse sitä häviääkö vai voittaako, vaan siitä miten sen tekee ja miten muuttuu sen myötä. Oppiminen ja kasvu kulkevat siis käsikädessä. ”Me opiskelemme kaiken surkeista kirjoistamme ja vertaamme kaikkea pieniin paikallisiin tapoihimme ja kuka on tehnyt tapamme ja kirjamme? Yhtä pienet ihmiset kuin me itse. Avatkaamme kirjojen kirja: eläkäämme, nähkäämme, matkustakaamme maailmalle: maailma on kirja, jossa jokainen askel kääntää sivua, mitä tietää se, joka on lukenut vain yhden sivun?” Alphonse De Lamartine 1835. Ystäväni Milla tokaisi minulle viime kesänä, että haluan olla ikuinen opiskelija: aina uusi projekti, aina uusi haaste elämässä. En kykene olemaan vain paikoillani, vaan kaipaan jonkin uuden omaksumista. Tämä pitää hyvin vahvasti paikkansa.

On kaksi tapaa elää: joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä, tai niin, että kaikki on ihmeellistä.— Albert Einstein

Elämän tarkoitus on kasvaa. Ja tällä ei tarkoiteta fyysistä kasvua. Jo vuosia minulle on ollut itsestäänselvää kehittää itseäni henkisesti. Tällaisen tiedon omaksuminen ja sen kaiken selittäminen blogimuodossa veisi aivan liian paljon aikaa, joten totean vain tässä tärkeimmän mitä olen tähän mennessä oppinut: ole nöyrä, ole kiitollinen, unelmoi, tavoittele ja haasta itsesi. Opettele lentämään ja anna muidenkin lentää. On aivan eri asia elää ja _elää_, olla olemassa ja _olla olevainen_, sillä olevaisena oleminen on kokopäivä työtä, se on henkisesti raskasta ja välillä uuvuttavaa. Mutta kuten lokki Joonatan – kerran levitettyään siipensä ja lennettyään – siis todella lennettyään, ei takaisin kääntymistä ole. Me olemme valintojemme summa ja tästä syystä haluan olla tarkkana mihin suuntaan kehityn. Pyrin tietoisesti pohtimaan ratkaisujani. Omassa selviytymis-strategiassani on äärimmäisen tärkeänä osana se vakaa usko, ettei mikään eteeni ilmestyvä notko, mutka tai risteys tule vastaani sattumalta, vaan jokainen näennäisesti merkityksetön hetki on osa suurempaa ketjua, jotka vievät minua eteenpäin. Tämä tietysti vaatii kyvyn tunnistaa ja pohtia valintojamme, tietoisena ratkaisun vaikutuksesta itseeni ja muihin ympärillä oleviin. Ja jos merkitys ei olisi missään muualla kuin itsessäni, se on silti sen arvoista.

Parempi epäonnistua siinä, missä haluaa onnistua, kuin onnistua yhdentekevässä.— Torsti Lehtinen

Elämän luonto on muuttua. Halusimme tai emme – ja yleensä emme – elämä on jatkuvaa muutosta. Sitä tapahtuu päivittäin pienissä arjen asioissa ja suurissa, elämää mullistavissa ratkaisuissa. Muutos on ydin, joka pyörtittää maailmaa. Mikään ei ole pysyvää. On onni, että me kaikki muutumme jokainen päivä. Se, joka olin kymmenen vuotta sitten, ei ole enää aivan sama kuin tänään. Ihmiset, ainakin toiset meistä, kasvavat ja muuttuvat ajan kanssa.  Kaikki mikä on elävää, kuolee ja jo sen ymmärtäminen ja sisäistäminen on auttanut minua paljon. Ei kukaan halua lukea kuolemasta saatika pohtia sitä. Minulle se on kuitenkin jo lapsena ollut arkipäivää. Muutoksen sietäminen – koska sitä tulee elämä olemaan halusin tai en – on äärimmäisen tärkeää oman henkisen jaksamiseni kannalta. Muutoksen myötä arvostaa myös nykyisyyttä ja sitä mitä minulla on juuri nyt. En todellisuudessa omista mitään. En koiriani, en autoani, en taloa enkä ystäviänikään. En terveyttäni, muistiani tai tätä outoa kapistusta, jota kutsutaan ruumiiksi. Nuo ”elämänlainat” voidaan riuhtaista minulta milloin tahansa. En tiedä mitään arvokkaampaa kuin sen oivaltaminen, miten kallisarvoisen tärkeä meistä jokainen on, miten tärkeä on nykyinen hetki ja sen sisältö. Se auttaa minua pysymään nöyränä elämää kohtaan. Muutos mielletään myös evoluutioksi. Varsinkin eläinten maailmassa evoluutio ohjaa ja muokkaa eläimiä selviytymään. Minulle oli suuri ahaa-elämys ymmärtää, että yhtälailla voin itsekin kokea henkilökohtaista evoluutiota henkisesti ottamalla elämäni muutokset eteeni työpöydälle, kääntelemällä ja pohtimalla miten niistä selviydyn. Muutos ei ole huono asia, se voi olla voimavaroista parhain. Vaikka se voikin tehdä välillä todella, todella kipeää.

”Elämme unimaailmassa. Yhteinen aikamme on vain meidän. Kuin olisin sinun unessasi ja sinä minun unessani.” Rakkautta ennen aamunkoittoa

Elämän ydin on välittää. Olen joskus pohtinut josko suonissani virtaisi veren sijasta puhdas oksitosiini. Välittäminen, kosketus, kuunteleminen, aitous. Ainoa asia, joka tekee sen yksinäisyyden, jota meistä jokainen tuntee sydämessään siedättäväksi on toinen ihminen. Koen, etten ole mitenkään ainutlaatuinen tunteissani tai peloissani ja tästä syystä pystyn olemaan suhteellisen avoin ihmisille. Olen saanut kuunnella lukemattomia tarinoita ja vuorostani kertonut niitä – ja kasvanut niiden mukana. Meissä ihmisissä on valtava voima; voimme halutessamme nostaa toisemme korkeuksiin tai painaa pohjamutiin. Voimme riistää kaiken tai antaa toisillemme enemmän kuin pystymme koskaan sylissämme kantamaan. Visioni on, ettei meistä kukaan ole yksin, vaikka tunnemme välillä niin. Olemme yhdessä osa jotakin suurempaa kokonaisuutta ja siinä verkostossa meistä jokainen on kallisarvoinen ja ainutlaatuinen.

”Me ihmiset olemme vain kohtalotovereita. Jos he sen oikein oivaltaisivat, he eivät olisi niin julmia toisilleen,” Eino Leino.

Elämän salaisuus on uskaltaa. On niin helppoa kulkea matrixissa, silmät sidottuina. Koskaan mitään näkemättä, kuulematta tai haistamatta. Arvostan ihmisiä, jotka uskaltavat hypätä pois oravanpyörästä. Tehdä tietoisia valintoja elämänsä tiellä ja tarttua hetkeen. Joskus suurinta rohkeutta on toisen ihmisen kohtaaminen, silmiin katsominen ja kysyminen: miltä susta tuntuu? Vaikka tietäisi, ettei vastaus ole sitä mitä haluaisi kuulla. Joskus suurinta uskallusta on se, että rohkenee vastata ihan aidosti sen mitä ajattelee. Rohkeutta on se, että katsoo toista ilman verhoja, ilman naamioita. Rohkeutta on myös se, että antaa toisen olla mikä on eikä vedä häntä omaan suuntaansa. Joskus rohkeus on myös luovuttamista. Rehellisyys, avoimuus, itsensä voittaminen, kiitollisuus, nöyryys, riskien ottaminen ja unelmien tavoittelu – ne ovat rohkeutta parhaimmillaan.

”Jos et voi saada sitä mitä haluat, halua sitä mitä voit,” Leonardo Da Vinci

”Rikas on se, joka tietää omistavansa riittävästi.” -Tao te Ching

Elämän kauneus on antaa. Ei ole mitään yhtä upeaa kuin toisen sielun kosketus toiseen. Se hetki, jolloin huomaa kulkevansa samassa ajassa ja paikassa, enkä puhu nyt kirjaimellisesti. Olen huomannut miten upea voimavara se voi olla ja parasta on, ettei koskaan voi tietää milloin se hetki tupsahtaa eteen. Toisten kanssa niin kokee usein, toisinaan tuntemattoman kanssa vaaditaan vain yksi hetki. Antaminen on rakkautta. Se on pysyvää, kaiken nielevää ja siitä koostuu kaikki. Rakkaus on se, mitä jäljelle jää kun meitä ei enää ole. Ainakin haluan uskoa niin. Me voimme antaa toisillemme paljon ja tekemällä niin, voimme lunastaa oman paikkamme ikuisuudessa niiden sieluissa, joita olemme koskettaneet.

”Rakkaus on energiaa
Ei se pidä ääntä se on hiljaa
Siinä asuu Jumaluus
Se kantaa kun nousee päivä uus”

Kaija Koo

Elämä on niin viisaasti järjestetty, ettei kukaan tosissaan voi yrittää auttaa toista auttamatta samalla itseään.— Ralph Waldo Emerson

Elämän haaste on – jätin tämän tarkoituksella viimeiseksi, koska en keksinyt sopivaa sanaa täydentämään lausetta. To overcome eli voittaa, nujertaa, päästä jostakin eroon, tehdä heikoksi, saada voimaan pahoin. Elämä haastaa meidät kaikilla ylläolevilla osa-alueilla. Me koemme vasta- ja myötämäkiä, koemme niihin liittyvää surua, pelkoa, iloa ja lämpöä. Sillä sitä se ON – elämää itseään. Elämä ei aina ole reilua – ei sinne päinkään – eikä sen ehkä kuulukaan olla. Meillä jokaisella on oma polkumme kuljettavanamme ja toisinaan ristiaallokossa koemme voimattomuutta ihmissuhteissamme tai omissa voimavaroissamme. Mitä ikinä tulevaisuudessa eteen tulekaan, en suostu antamaan elämälle periksi. Elämän haaste on kenties on kärsiä- ja rakastaa sitä silti. Onneksi opin vielä lisää.

”Mitä ikinä tapahtuukaan, tärkeintä on pitää yllä lapsen intoa,” Toscanan auringon alla

Uskon, että jos pääsen yli halustani hallita kaikkia ja kaikkea ympärilläni, jopa elämääni, olisin paljon onnellisempi. Sirpaleinen maailmamme on niin kaaottisen oloinen, että siitä luopuminen vaatii kuitenkin suuria ponnisteluja.  ”Kärsivällisyyttä, Highlander. Olet pärjännyt hienosti. Se tulee viemään aikaa. Sukupolvet syntyvät ja kuolevat. Olet yhtä kaiken elollisen kanssa. Kaikkien unelmat ja toiveet ovat sinun ulottuvillasi. Voimasi ylittää mielikuvituksen rajat. Käytä sitä hyvin. Pidä pääsi tallella.” 😉 Niin kauan kuin minussa henki pihisee, show must go on! ”Meitä ympäröivät esineet – talot, työt, autot – ovat vain kulisseja rakkautemme näyttämöllä. Esineet, joita omistamme, paikka, jossa asumme, elämämme tapahtumat ovat vain tyhjä näyttämö. Miten tyhmää metsästää pidikkeitä ja heittää timantit menemään! Maan päällä oleskelun päättyessä ainoa tärkeä on se, miten hyvin rakastimme, millainen rakkautemme oli.” Richard Bach – Silta Yli Ikuisuuden

Elämä ei ole odottamista, toivomista ja haaveilemista, se on tekemistä, olemista ja joksikin tulemista. Se on sitä mitä aiot tehdä sen jälkeen kun olet lukenut tämän.— Mike Dooley

”Queen – The Show Must Go On”

Joku voisi ajatella, etten koskaan kirjoita blogiini mitään negatiivista. Totta onkin, ettei tänne tule kirjoiteltua elämän vastoinkäymisistä kovin usein.  Niitä kuitenkin tapahtuu ja aika useinkin kun elää tällaisessa miljöössä eläinten keskellä.  Kulunut vuosi on ollut melko aktiivinen tällä saralla.

Viime syksynä hajonnut auto, pesuone, tiskikone jopa kahvinkeitin aloitti kummallisen kierteen. Sitten menehtyi isoäitini, vuoheni Ukko kuoli myös joulukuussa. Tammikuussa sairastui vanhin narttuni Mette ja helmikuussa toinen vuohi kuoli.  Toukokuussa Mette sairastui uudelleen ja kuoli. Minulla on edelleen sitä välillä niin ikävä, että purskahdan rajuun itkukohtaukseen.

Kesän aikana paljon pienempiä tilanteita vaati huomiota: Hugo karkasi heinäkuussa pihalta ja oli poissa jopa kolme tuntia! Se ei ole koskaan karannut ja voin rehellisesti sanoa pelästyneeni enemmän kuin ikinä. Hugolla ei ole riistaviettiä, mutta se oli varmaankin pelästynyt jotakin kovaa ääntä niin paljon, että häipyi pihalta. Luojan kiitos se tuli takaisin! Tuo friikin nopea pelimies on niin rakas minulle!!

Elokuussa meillä asumusvuorollaan ollut Peto tappeli isoisänsä Ramseksen kanssa pihalla (juu, meilläkin tapellaan aina joskus – onneksi tosi harvoin) ja sai jalkaansa niin ison vekin, että totesin sen tarvitsevan tikkausta. 250 eurolla eläinlääkäri rauhoitti ja tikkasi jalan, mutta siinä on edelleen pieni ruhje.

Syyskuussa Rosie tokotreeneissä satutti kyntensä ja se katkesi. Onneksi eläinlääkäriä ei tarvittu ja kynsi parantui itsestään. Eräänä päivänä Juuson ollessa kotona ja minun töissä nahkat olivat karanneet pihalta. Tällä ertaa Lyyli ja Ronja karkasivat naapuriin. Sydämeni sykähti kun näin hänen soittaneen peräti kolme kertaa. Syykin karkailuun selvisi kun Ronja tuli naapurin kanssa kotiin: se oli pyörinyt supikoiran paskassa yltympäriinsä. Illalla paikkasin aidan ja päästin huskyt ulos: tuloksena Wilyan karkaaminen samaan kakaan pyörimään! Toukokuussa Wilya karkasi ja oli poissa kolme tuntia, joten se ei koskaan ulkoile vapaana pihalla muuten kuin valvottuna, mutta tällä kertaa sekään ei auttanut.  Onneksi ihana naapurini otti koirat kiinni ja kiikutti kotiin. Aitaa on taas vahvistettu ja paikkailtu, sillä koirien karkailu on vakava uhka niiden turvallisuudelle. Meidän lähellä kulkee kaksi vilkaasti liikennöityä tietä.

Pari viikkoa sitten Peto satutti itsensä ollessaan metsälenkillä Joannan luona Turussa. Järkyttävä yli 30cm pitkä keppi tunkeutui Pedon nivusista sisään ja törrötti ulos lonkkaluun kohdalta! Onneksi Joanna pääsi sen kanssa nopeasti päivystykseen, missä keppi poistettiin ja haavaa puhdistetiin läpi yön. Pedolla oli onnea, sillä keppi ei puhkonut tärkeitä sisäelimiä, mutta reisilihaksen se kyllä lävisti. Pedon hoito maksoi n. 500 euroa.

Pennuilla todettiin hilsepunkki viime viikolla  ja minulta on tähän mennessä mennyt 500 euroa lääkkeisiin, sillä jouduin hoitamaan myös aikuiset koirat.

Toissapäivänä lähdimme Bilbon kanssa päivystykseen, koska 12-.vuotias vanhukseni ei päässyt omin neuvoin ylös lattialta. Ehdin jo hätääntyä. Päivystyksessä turussa siltä otettiin pissanäyte ja lääkäri tutki sen perusteellisesti. Selästä löytyi yksi herkkä kohta, jossa iho hieman kipristeli, mutta suuremmaksi syyksi eläinlääkäri koki eturauhasen, joka oli turvonnut.  Näytteestä löytyi myös suuri määrä epäpuhtauksia, eli Bilbolla on siis ollut myös oireeton pissatulehdus. Antibiootit ja tulehduskipulääkkeet ovat purreet ja sen vointi on jo parempi. Hinnaksi 180e.

Nyt odotellaan seuraavaa pommia. Kuten lukija voi huomata, elämä eläinten kanssa ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan myös vakavaa työtä, vastuuta ja murehtimista. Jokainen eläin tulee hoitaa hyvin ja jokainen ansaitsee huomiosi. Joskus rehellisesti tuntuu siltä, että olisi parempi vain luovuttaa ja muuttaa kerrostaloon jonkun lihavan kultaisennoutajan kanssa.

Mutta jostain syystä, minä valitsen toisin..