Kesällä ehdimme käydä myös paimentamassa. Piiku ja Unto läpäisivät myös paimennustaipumustestin kirkkain paperein elokuussa. Likan kanssa työstetään vielä oikeaa mielentilaa, mutta Piiku pääsee syksyllä jo kuljetushommiin! Myös paimennuksessa meitä on valmentanut useampi ihminen: Mervi Asp Usvanummentilalta, Marika Klossner Woollandiasta, Mia Artela Maicroft farmilla ja Katja Suominen. Kiitos kaikille!
Piiku kävi vuoden ensimmäisen paimennuksen Usvanummentilalla. Vähän jännitti sen työskentely, Piikuhan on itselleen poikkeavasti selkeästi väsynyt paimennuksissa ja toinen kierros on sille usein jo liikaa. Tänään se haukkui innokkaasti odotellessaan, mutta pyörössä rauhoittui. Piiku työskentelee aina hiljaa, oli se mitä tahansa ja tästä piirteestä pidän kyllä paljon. Lampailla Piiku rauhoittaa itseään ja aluksi ajattelin, ettei se tee mitään. Valmentajamme Mervi kuitenkin opasti meitä, että Piiku toimi pitkässä liinassa oikein kivasti.
Piiku oli niin mainio! Kuulemma hyvää lammaskoiraa ei oikein huomaakaan, koska se on niin huomaamaton työssään. Piiku rauhoittuu lampailla silmin nähden, mutta keskittyy kuitenkin työskentelemään. Se siirtelee lampaita kiltisti, mutta määrätietoisesti. Todella kivasti haki tasapainotusta ja toisella kierroksella se kulki jo takanani yksin. Homma on raskasta ja tämä onkin ainoa harrastus, jossa Piiku tuntuu henkisesti selkeästi väsyvän. Mutta ei hätää, kotona oli taas akut ladattu ja metsässä jaksoi kirmailla pikkusiskon kanssa 😅.
Paimennus taippari oli Woollandian takalaitsalla. Paikka on minulle tuttu, mutta Piikulle vieras. Koska koe oli collieyhdistyksen järjestämä, paikalla oli paljon rodun edustajia molemmista karvanlaaduista. Tämä oli todella mielenkiintoista. Lisäksi juttelin paikan pitäjän, ystäväni Marika Klossnerin kanssa bordercollie eri linjoista ja jalostuksesta koko päivän, joten sain paljon tietoa ja näkökulmia myös niistä asioista. Piikun vuorolla tuomari Eija Kansanaho-Palonen nappasi sen itselleen ja minun tehtäväkseni jäi vain katsella. Epäilin ettei se pienessä pyörössä tekisi mitään kun lampaat olivat niin lähellä, mutta pian tuomari sanoikin, että on nähnyt tarpeeksi – ajattelin, että se siitä, mutta sitten hän jatkoikin, että Piiku on erinomainen koira, voisi ottaa heille töihin milloin tahansa!! Kyllä olin ylpeänä ja pörhistelin rintaani kuin riikinkukko. Minun karvainen lapseni!!
Piikun virallinen arvostelu : kiinnostunut jo kauempaa, lähestyy rauhallisesti. Pitää laumaa hyvin silmällä. Hakee hienosti tasapainoa. Työskentelee rauhallisen päättäväisesti. Helposti ohjattavissa. Miellyttävä koira. PAIM – T korkeimmalla arvosanalla eli ERINOMAINEN.
Likka puolestaan pääsi katsomaan Somerolle Woollandian lampaita kesällä yhdessä Vipun kanssa. Ensin Likka ei ollut lainkaan kiinnostunut lampaista, kenties se yhdisti ne omiin lampaisiin, jotka olen koko kesän pitänyt erillään koirista. Päästin sen Marikan ehdotuksesta irti eikä se siltikään innostunut. Silloin kutsuttiin tilan oma koira liikuttamaan lampaita ja silloin Likan silmät valaistuivat. Se pääsi hieman jahtaamaan lampaita ennen kuin sain sen taas kytkettyä. Toisella kierroksella liinassa sen focus oli jo täysin lampaissa, mutta se teki niiden luokse räjähtäviä syöksyjä. Marika sanoi, ettei ensimmäisestä kerrasta voi oikein sanoa juuta eikä jaata koiran kyvyistä, mutta toivotti vain hymyillen Onnea Likan kanssa, joka hyppi käsissäni aitaa vasten kun näki lampaat toisella puolella.
Toisen kerran pääsimme paimentamaan Vipun isän omistajan tilalle Maicroft farmille. Mia Artela piti meille pienen koulutustilaisuuden jonka aikana pennut pääsivät työskentelemään pyöröön pari kertaa. Tällä kertaa keskityimme Likan oikeaan, hallittuun mielentilaan ja tuloksiakin alkoi näkymään. Vipulla on huomattavasti enemmän silmää lampaille kuin Likalla, mutta ei sekään ihan toimettomaksi jäänyt. Tasapainoisuudestaan ja rauhallisuudestaan muissa harrastuksissa kiitosta saanut Likka on lampailla sähäkkä ja nopeasti liikkeeseen reagoiva. Tänään harjoiteltiinkin molempien kanssa rauhallista mielentilaa ja lampaiden tasapainon löytymistä liinassa.
Likan kolmas kesän paimennus tapahtui kasvattajan järjestämässä paimennuspäivässä Suomisen Katjan tilalla täällä Salossa. Pääsimme aloittamaan päivän ensin pyörössä. Aluksi likka säntäili taas lampaiden perään, mutta kun Katja nappasi liinan kätösiinsä ja minä kuljin lampaiden edellä, tuntui Likka tajuavan homman idean. Katjalla oli paimennuskeppi, jolla hän ystävällisesti huomautti Likalle jos se innostui vallan liikaa. Toisella kierroksella Katja ehdotti poispäin ajoa isolla laumalla ja laitsalla. Silmäni loistivat! Kyllä, olisi mielenkiintoista! Niinpä Nappasin pitkän liinan Likan perään ja menimme lauman luokse. Katjan oma koira piti lampaat kasassa ja me Likan kanssa kävimme hakemassa ne kiertämällä laajan kaaren taakse ja yrittämällä kuljettaa lampaita. Likka onnistui muutaman kerran ryntäämään niin, että liina poltti ikävästi rakot kämmeniin, mutta lopulta alkoi hahmottaa oikeaa välimatkaa suhteessa eläimiin. Se myös selkeästi haki hakukaaria. Olin super tyytyväinen, sillä vaikutti siltä kuin se olisi ymmärtänyt edes puolittain mitä tässä haetaan!
Syksyllä paimennukset jatkuvat tyttöjen kanssa Usvanummentilalla. Katjan luokse pääsemme ehkä käymään myös syksyn/talven aikana. Koska tytöt ovat eri rotua toisen ollessa perinteisellä tavalla paimentava collie ja toinen harrastuslinjainen bordercollie, on niiden kouluttaminen hiukan erilaista. Tästä syystä myös valmentajat hiukan vaihtuvat, parasta olisi ajan käytön kannalta jos löytäisin yhteisen osaavan valmentajan molemmille tytöille niin, että saisin molemmat mukaani treeneihin tulevaisuudessa. Piikun kanssa tavoitteet nousivat kisamielessä taipparin ja saamiemme kehujen jälkeen. Likan luontaista taipumusta vasta etsitään, joten sen kanssa homma on pitkälti vielä alkutekijöissään. Kiitos kaikille meitä paimennuksessa valmentaville!
On ilo kouluttaa koiraa, joka on oppinut tarjoamaan asioita ja aktiivisesti toimii oppiakseen uutta. Into tällaisen koiran kanssa touhuamiseen on aivan jotain muuta kuin vanhempien koirieni kouluttaminen, joiden pääasiallinen koulutusmetodi on ollut perus houkuttelu. Kun kävin koirankouluttajakursseja noin kymmenen vuotta sitten, jäi näistä asioista hyvä, mutta varsin turhautunut fiilis, koska silloiset koirani eivät myöskään olleet oppineet tarjoamaan. Niinpä voin nyt lämpimästi suositella tätä koulutusmuotoa kaikille uuden pennun kanssa! Se ehdottomasti kannattaa ja tekee koirasta aktiivisen ja tietoisen toimijan, joka ajan kanssa helpottaa omaa työtäsi lähes 100%.
Pikkupentuaika 8vko-4kk: Piiku on ollut ensimmäisen vuoden erittäin vilkas. Vaikka rotu on minulle tuttu Piikun äidin puolelta, tuli Piikun vilkkaus silti minulle yllätyksenä. Se on myös palautunut aina todella nopeasti ja tarvinnut yllättävän vähän unta, piirre jonka se on perinyt isältään. Niinpä olin suoraan sanottuna vähän pulassa sen kanssa varsinkin alkuaikoina, jolloin tuntui siltä, ettei mikään väsytä pentua siten kuin mihin olen tottunut. Minulla ei ollut missään vaiheessa tarkoituksena opettaa sille kaikkia niitä temppuja, jotka se nyt osaa, mutta vilkkaan ja energisen koiran kanssa arki täyttyi pian erilaisista koulutussessioista. Tämän vuoden aikana Piiku onkin oppinut valtavasti. Jo kasvattajalla se oppi tasapainoilemaan erilaisilla tyynyillä ja jopa pienellä keinulla. Piiku oli myös ensimmäinen, joka kiipesi pois pentulaatikosta vain 2vkon iässä. Ajattelin jo tuolloin, että siitä tulee luontaisesti hyvä agilitykoira! 😀
Siinä 3,5kk iässä osallistuimme Sporttirakin Pennusta harrastuskoiraksi kurssille. Teimme erilaisia leluleikkejä, kuten kuolleelle lelulle juokseminen ja lelun vaihtamista. Piiku on aina ollut enemmän ruuan perään, mutta rakastaa kyllä leikkiä. Saalisleikki on vetävämpi kuin taistelu, mutta molemmista tykkää kyllä. Agilityssä opetin sille ensimmäiseksi putken ja siivekkeen kierron molemmista suunnista. Kiertämistä tehtiin kotona myös ämpäreillä ja tuoleilla. Tämä oli fysiikan takia kuitenkin maltillista, eikä Piiku toisaalta ihan bordercollien kaltainen suhari ole. Etupihalla kiikkerä matala puunrunko sai toimia kontaktipintana ja Piiku oppi jo 12 vkon iässä tarjoamaan sille pyssäreitä. Toisin sanoen rakasti kiivetä itse rungon päälle keinumaan, missä palkitsin sen sitten kun takajalat olivat rungolla ja etujalat maassa. Pihalla lainassa olleet kakskakkoset mahdollistivat keppien menokulmien harjoittelun jo 4kk iässä ja Piiku irtosikin niille hyvin. Se oppi kesällä tarjoamaan menokulmaa juoksemalla kahden suoran kepin läpi lähes itsenäisesti. Myös eteenmenoa harjoiteltiin.
6-12kk: Piiku oppi haun perusteet pienessä ryhmässämme kesän ja syksyn aikana todella nopeasti ja se rakastaakin hakea ihmisiä metsästä. Toimii itsenäisesti ja ripeästi ja käyttää hyvin nenäänsä, jopa hämärässä. Maltti on ollut treeneissä vaikein asia opetella, mutta viimeisissä treeneissä alkoi risteily minun kauttani maalimiehelle sujua jo rutiinilla. Kotona esineiden etsiminen tuli mukaan seuraavaksi ja Piiku osaa tuoda omia esineitä minulle nyt järjestyksessä.
Keväällä ohjatut tokotreenit jäävät tauolle, mutta toive on uudesta ryhmäpaikasta viimeistään kesällä. Myös hakua aiomme jatkaa heti kun saamme aikaiseksi aktiivisen ryhmän, todennäköisesti Lieto/Paimio akselilla. Agilityssä jatkoimme syksyllä Taija Salokanteleen Agipower koirakoulussa ja kaikenlaiset tekniikkakulmat ja ohjaajan lukutaito ovat kehittyneet hurjasti. Tänä vuonna jatkamme Rontix-areenalla Tiina Jaakkolan treeneissä. Paimentamaan olemme myös menossa kesän aikana ainakin muutaman kerran. Ikään kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi, olemme Maijun kanssa varovaisesti kiinnostuneet rallitokosta ja alokasluokan liikkeistä siinä. Piikun kyky omaksua uutta ja sisäistää temput nopeasti lyö minut joka kerta ällikällä. Piiku on saanut kehuja kaikilta koutseilta, lajeista riippumatta. Sen kanssa touhuaminen onkin erittäin palkitsevaa ja odotoan jo innolla näkeväni mitä kaikkea se oppii ensi vuonna! Kiitos kaikille meidän kanssa ekana vuonna touhunneille, valmentajille ja kanssaharrastajille.
Haku:
Piikun 1 vuoden käskysanoja:
ensi keväällä jatkamme todellakin harjoituksia myös tässä lajissa!
Liedossa Piiku pääsi näkemään elämänsä ensimmäiset lampaat omien lampaiden lisäksi. Se oli selvästi kummissaan kun lampaat siirettiin pieneen pyöröaitaukseen ja menimme sisään liinan kanssa. Piikulla on tapana haukkua raivokkaasti omille lampaille, joten sitä se yritti myös täällä. Kuitenkin hyvin nopeasti haukku loppui innokkaaseen tekemiseen, kun se hoksasi lampaiden siirtyvän sen alta kauemmaksi. Tämä oli mielenkiintoinen käänne! Siirsimme lampaita aitauksessa edes takaisin ja kehuin hiljaa aina kun Piiku selkeästi lähti kiertämään. Ensimmäiseksi paimennuskerraksi tämä oli hyvä alku: Piikun fokus oli koko ajan lampaissa, eikä minkäänlaista pelkoa esiintynyt.
25.8. Sammatti ja Sannan Oivataito. Pitkästä aikaa Sannan luona oppimassa lisää perinteisestä tyylistä. Piiku oli ensimmäisellä kierroksella aivan tohkeissaan: lähti kiertämään lampaita ja oli niistä täysillä kiinnostunut. Teimme hauskan itsetuntoharjoituksen, jossa koiraa houkuteltiin katsomaan lampaita ja päin vastoin. Kun katsekontakti muodostui siirryimme aina askeleen lähemmäksi lampaita kunnes ne lopulta lähtivät liikkeelle. Tällä opetimme pennulle sitä, että sen olemuksella on merkitystä. Piiku teki pari hyvää kiertoa ja jopa sylkkärin omaisesti vaihtoi ohjauksestani suuntaa. Toisella kierroksella se yllättäen oli niin väsynyt, ettei enää tehnyt juuri mitään. Saimme läksyksi opetella ihan perushallintaa talvikaudella.
MOI! Mä oon Piiku. Tää on ihan mun oma blogi. Päätettiin Mamman kanssa, että kirjoittelen silloin tällöin kuulumisia niin jää joku muisto näistä pentuajoista. Alkaa olemaan puolen vuoden mittari täysi! Olen vielä aika kakara, mutta silti paljon, paljon fiksumpi kuin pienempänä. Kesäkuussa mamma päätti vihdoin panostaa agsassa vain muhun, koska kurssit on kalliita ja noi aikuiset ei ihan toimi silleen kuin se toivoisi. Ymmärrän tietty täysin. Mä siis niin rrrrakastan agsaa! Oon tosi nopea pinkomaan putkeen ja ollaan harjoiteltu kaikenlaiaia tekniikoita Salokanteleen Taijan valmennuksessa Salossa aina torstai-iltaisin. Kun se jäi tauolle pari viikkoa sitten, käynnistyi taas Aunelin koirakoulun pentuagsa Ehyt areenalla. Syksyllä Mamma ilmoitti mut Taijan valmennusryhmään vuoden loppuun asti, joten se uskoo, että musta kehittyykin tosi pro!!
Muitakin kavereita on!! Meillä kävi sellaisia isoja poikia kylässä: working kelpie Räyhä ja sen isoveli malinois Hermo enkä mä pelännyt kumpaakaan vaan menin uteliaana nuuskuttelee. Myöhemmin nähtiin uudelleen niiden kotona ja mukana oli myös Elmo, Räyhän veli ja Rokka, Hermon veli. Mamma on tosi ylpeä kun ihan vieraissakin paikoissa sulaudun porukkaan kuin kala vedessä. Koska mun kanssa on kiva reissata (en oo koskaan voinut pahoin autossa, vaan nukun koko matkan), käytiin myös leikkimässä yhden nahkapojan kanssa. Se oli samanvärinen kuin mä! Leikin sen kanssa ihan hurjana, taisteluleikkejäkin, vaikken oo muiden ku Unton kans sellaisia leikkinyt. Mammakin leikki sen pojan kanssa. Sisällä mä vein sen luut heti kun silmä vältti ja kaivoin kaikki sen lelut keskelle lattiaa. Siel oli ihan sikana leluja!! Se Sauber oli tosi kiva poika ja voi olla että nähdään myöhemminkin! Se on vähän kuin Mamman lapsenlaps, kun sen äidin iskä on Mamman Ramses.
Siis kun mä tykkään hyppiä ja pomppia ja tehdä kaikkee kivaa! Lenkillä kannan aina isoja puita ihan häntä tötteröllä ja esittelen niitä, mut ei noi isot koirat ees noteeraa. Vieläkin mamma heittelee meille samaan aikaan kahta lelua: isoille frisbeetä ja mulle narupalloa tai mitä nyt sitte sille vienkin. Lampaisiinkin oon muuten luonnu parempaa suhdetta kun kävin katsomassa ihan vieraita lampaita ja nepä pelkäsikin mua niin et juoksi karkuun! Hahaha! Haukuin niille eka niinku omillekin lampaille mut sit kun ne tajusi kuka mä oon (boss) niin loppu oli helppoo. Mamma vie mut uudelleen paimentaa Unton kanssa ens kuussa. Jännää!
Omille lampaille haukun sisälläkin kun kuulen miten ne rapistelee ikkunan alla. Mammasta se on raivostuttavaa. Oon muutenkin ääreispätevä kuulemaan kaiken. Ukkosta en kuitenkaan pelkää, en vaikka mamma heräsi yksi yö ihan kamalaan paukkeeseen. Mä vetelin hirsiä enkä ees huomannu. Kuulen myös pakastimen avauksen koska sieltä saa herkkuja ja vaikka sadan kilometrin päästä sen jos mamma lakaisee jotakin. Se harja on siis maailman kamalin asia ja on purtava palasiksi jos joskus saisin sen vaan kiinni. Isoja autoja en onneks enää kavahda kun tajusin, että se on vaan toi iso Möhkö, joka niitä haluais ajaa takaa ja me isot tytöt kävellään nätisti tien laitaa. Otan paljon mallia tytöistä ja Mamma sanoo, että jonakin päivänä mustakin tulee yhtä iso. Oon tosin jo yhtä iso kuin Puuma, mutta ehkä se puhuu henkisestä tilasta tai jostakin..
Lopuksi: Mamma on saanut yleisökysymyksen eli miten se rankaisee mua jos oon tuhma!? Energiaa kun mulla riittää ja touhuan kaikenlaista ja joskus se voi olla sellaista mitä ei niin saisi tehdäkään. Mamma hämmästeli eka kysymystä, mutta päätti sitten, että kirjoitetaan siitä ihan oma kappale! Juttu on niin, että mua ei paljon komenneta ja mammasta elän ihan pellossa. :D Mikään ei oo kiellettyä paitsi ruuan varastaminen. Silloin mamma sanoo EI ja tuhisee. Se yleensä riittää, koska oon tosi kiltti. Sitten jos revin sen vaatteita tai sohvatyynyjä, mamma antaa mulle vaihdossa oman lelun, jota revitään hetki. Kaukosäätimen se ottaa multa pois sanomatta sanaakaan ja antaa tilalle luun. Pöydältä seisomasta se komentaa pois sanomalla tuimaan sävyyn ”tule alas” ja heittää vaiks namin lattialle. Se yrittää tehdä kaikesta sallitusta mulle kiehtovamman kuin siitä kielletystä, mikä on vaikeaa koska mä esim. tykkään korkeista paikoista! Unton luona päätyivät aitaamaan maakellarin katon, koska Mammat pelkäsi, että juoksen niin korkealle, että tipun sieltä.
Juhannuksen jälkeisellä viikolla lähdin innokkaana retkeilemään 
Melomassa olen sen sijaan käynyt kesän aikana jonkun verran, osin seuramme 
Toivon saavuttavani tällä kustannus-säästön lämmityskuluissa ja lisääväni asumismukavuutta kun talvella olohuoneessa olisi enemmän kuin 14 astetta. Vanhat valtavat ikkunat vetävät melkoisesti. Myös pyykkikoneen jouduin uusimaan edellisen sanottua itsensä irti, joten melko suuria menoeriä on kuukausitasolla tullut lisää. Tästä syystä teen edelleen töitä kuusi päivää viikossa kun lasten sijaishoitajuuskeikat pyörivät täydellä teholla sekä Lohjalla että Salossa. Myös TYKSin viikonloppupäivystyksiä käyn tekemässä vielä pari tämän vuoden puolella. Tällä hetkellä kaikki viikonloput ovatkin valitettavasti kiinni joulukuun alkuun saakka, enkä voi ottaa yhtään enempää keikkaa.
Mistä minä innostun?
Olen pohtinut myös paljon uuden koiran hankintaa ja rotuakin. Bordercollie tai siperianhusky on ollut selkeä vaihtoehto ja olen viimeiset kolme kuukautta jahkannut asiaa puoleen ja toiseen. Olen kysellyt ja tutustunut bordecolliekasvattajiin ja käynyt tutustumassa heidän koiriinsa. Sileäkarvainen collie pitelee minua kuitenkin edelleen vahvasti otteessaan paljolti siksi, että myös juuri sen rodun kasvattaminen kiinnostaa. Haluan panostaa harrastuskoiran ominaisuuksiin ja samalla pystyä itse aktiivisesti harrastamaan omien koirieni kanssa. Tällä hetkellä näyttääkin siltä, että tulen jatkossakin pysymään rodussa. Paljon riittää kuitenkin pohdittavaa jalostusasioissa ja siinä, miten monta koiraa kotona haluan pitää ja mitä niiden kanssa touhuta.
Kenties tämä kesä ei olekaan ollut aivan hukkaan heitetty: sen aikana olen ladannut akkuja, pohtinut valtavan määrän erilaisia asioita lähtien kiinnostuksen kohteistani ja siitä miten ja millä tavalla kykenen toteuttamaan itseäni ja minulle rakkaita asioita arjessani. Suurena apuna ovat olleet kaikki ne lukuisat koiraihmiset, vanhat ystävät ja uudet tuttavat, jotka jakavat innostuksensa koiraeläimeen ja sen kanssa harrastamiseen.
Kaikenlaisia suunnitelmia on ja pitkästä aikaa löytyy jälleen takataskusta varovainen VISIO siitä mitä minä tulevaisuudelta haluan. On ollut mielenkiintoinen matka päästää itsensä jälleen innostumaan tuosta kahden lajin yhteydestä, evoluutionaalisesta ketjusta, jonka tuottamana meillä on kesykoira. Eläin, jonka tarkoitus on ollut tulla seuraksi ihmiselle.
Lifedream Colliet 