Kevätkuulumisia

Tämä kevät on koronan takia kaikilla varmasti erilainen kuin ennen. Kaikki tapahtumat on peruttu, koulutukset ja tilaisuudet joko siirretty toiseen ajankohtaan tai tapahtuvat etänä. Monen ihmisen talous on vaakalaudalla ja töiden jatkuminen epävarmaa. Saankin olla onnellinen siitä, että oma arki ei ole juurikaan koronan takia muuttunut. Olin pari viikkoa omaehtoisesti lomalla maalis- huhtikuun vaihteessa, koska  pennun tulon myötä se sopi minulle passelisti. Nyttemmin olen palannut takaisin töihin ja aika kuluukin kiireisissä merkeissä. Koiria kouluttelen kotona etävalmennusten avulla. Toukokuun puolessa välissä alkavat lähiopetukset Turun Pawisteamissa sekä Salon koirahallilla Agipowerin opissa. Myös kiipeilykausi on avattu ja mielessä siintää kesän retket lähikallioille. Kotona remontti on edennyt pihamaalle, jossa kaike laiset projektit pitävät kiireisenä. 

3G5A0724Kevään edetessä lenkit lähimaastoissa ovat pidentyneet. Olen ollut huolissani painoni noususta jo useamman vuoden, mutta nyt tunnen löytäneeni tähän sopivan lääkkeen: pitkät vaellukset lähimetsissä maastokartan avulla. Kuljen eläinten tekemiä polkuja ja navigoin usein ihan auringon ja maaston mukaan. Olen löytänyt upeita alueita Kiikalasta ja Kiskosta. Murheita on vaikea kantaa kun linnut laulavat, koirat kulkevat rinnalla ja paidan alla hiki kihelmöi. Lähes joka päivä teemme 5-8km eli 1,5h lenkin. Toiveena on lisätä tähän vielä viikonloppuisin yli 10km pitkänmatkan kävelyt ja Piikun kanssa tehtävät juoksulenkit, joten painon toivon alkavan pikku hiljaa tippua. Tämä toki vaatii myös tiukemman ruokavalion, jossa ainakin ne hiilarit ja herkut ovat taas minimissä. Luonnossa samoaminen on hyvin harras ja melkein pyhä kokemus, suosittelen kaikille!

IMG_20200425_165502_601
Prinsessan päiväuni

Murheita on kevääseen mahtunut muutenkin kuin koronan muodossa. Aloin syöttää Eukanubaa koirille helmikuun alussa, mutta se ei sopinut meidän laumalle. Kaikilla koirilla on esiintynyt hermostuneisuutta, nivelten lipomista ja selkeää ihon punaisuutta. Kyseessä oli vehnää sisältävä kanapohjainen ruoka. Olen seurannut koirien oireita epäuskoisena ja miettinyt kuvittelenko kaiken. Ruokamerkin vaihto takaisin vanhaan paransi kuitenkin ainakin osan oireista, joten jatkossakin meillä syödään vehnätöntä ja kanatonta ruokaa.

Maaliskuun lopussa narttuni Ronja sairastui kohtutulehdukseen. Huomasin sen siitä, että se jätti sohvalle märkiä länttejä. Kohdussa todettiin endometrioosia eli kohdun seinämän paksuuntumista, kohtutulehdus sekä suurentuneet munasarjat. Kystaa niissä ei kuitenkaan ollut. Lääkäri kiitteli kovin sitä, että huomasin oireet ajoissa ja että Ronja oli niin hyvässä peruskunnossa. Leikkaus meni kuulemma nopeasti ja helposti kun koiralla ei olla vyötäröllä ylimääräistä rasvakerrosta. Koska kohtutulehdus on koirilla niin yleinen ja salakavala tauti, toivonkin että pidätte veteraanitkin hyvässä kunnossa! Leikkauksen hinta oli 700e.

DSC_0586
Minä ja Ronja, kuva Linda Toivonen

Ronjan paraneminen lähti hyvään käyntiin, mutta muutama päivä myöhemmin totesin sen takatissien olevan pinkeät ja täynnä maitoa. Lähdimme jälleen lääkäriin, missä kohdun alue ultrattiin uudelleen. Onneksi mitään vuotoja ei löytynyt, mutta Ronja sai maidon tuotantoa estävää lääkettä. Tämän jälkeen Ronja paranteli itseään rauhassa. Se nukkui paljon, mutta alkoi 2vkon jälkeen olla valmis leikkimään ja lenkille. En kuitenkaan ottanut sitä mukaan metsälenkeille kuin vasta 3vko leikkauksen jälkeen. Ronja vietti aikaansa myös toisen omistajansa luona Halikossa, tehden reippaita 3-5km remmilenkkejä.

Pääsiäisenä kissani Maximus tappeli vieraan kissan kanssa omalla kuistilla myöhään illalla. Se puolusti varmasti reviiriään, mutta kun avasin ulko-oven, vierasta kissaa ei näkynyt missään. Sen sijaan Max ei laskenut painoa vasemmalle etujalalleen lainkaan. Pitkäperjantain se sai olla oven takana pesuhuoneessa ja lauantaina kiikutin sen päivystykseen, missä jalka tutkittiin. Ihme kyllä Maximus antoi lääkärin tutkia jalan rahoittamatta ja sai paljon kehuja siitä miten luottavainen kissa se on. Olin pojasta niin ylpeä! Kissani ovat kuin pieniä koiria: kulkevat ovista ja porteista pyydettäessä ja antavat tehdä mukisematta hoitotoimenpiteet, mutta en minäkään uskonut, että lääkärikäynnistä selvittäisiin ilman kynnen jälkiä käsivarsissa. Selkeää murtumaa ei jalasta löytynyt, joten saimme kipulääkkeet, joiden voimalla selviäisimme arkeen asti. Tiistaina Max kuitenkin jo laski jalalleen lähes normaalisti painoa, joten päätin katsoa asiaa vielä loppuviikkoon. Jalka on nyt täysin normaali, eli todennäköisesti vaiva oli vain lihasrevähdys tms.

Puuma on oireillut mahan alueen punaisuudella ruoka merkin vaihtoa. Se myös nuoli nivusiaan, mikä loppui kun ruoka palasi takaisin vanhaan. Mutta nivuset ovat edelleen silti karvattomat ja punaiset, nähtäväksi jää vienkö senkin lääkäriin näytille jos tilanne ei parane.

3G5A8469
Jukka

Seuraava murheeni on ollut urokseni Jukka, joka oireilee niin ikään vasenta etujalkaansa. Jukka on erittäin raskas uros, jonka paino on vahvasti etuosan päällä. Se on kipuillut ranteitaan joskus aikaisemminkin nuolemalla niitä, mutta tänä keväänä tilanne on pahentunut. Ruuan vaihto auttoi hetkellisesti, mutta nyt ranteeseen on ilmestynyt ulkosyrjään iso, vähän aristava patti. Käytin sitä näytillä Perniön Hirnussa ja Haukussa samalla kun Likka sai ensimmäisen rokotuksensa. Eläinlääkäri ei voinut kuvaamatta sanoa, oliko syynä nivelrikko tai kasvain, mutta määräsi kipulääkkeet. Selästä löytyi lantion kohdalta usea kipupiste.

Nukuin seuraavan yön todella huonosti murehtien asiaa ja varasinkin heti seuraavalle päivällä rtg ajan Salon Evidensiasta. Jukalta ei kuvasta löytynyt luullisia muutoksia, jotka selittäisivät patin, mutta myös toisessa etujalassa oli vastaavanlaista pahkuramaista muutosta pehmytkudoksissa. Eläinlääkäri löysi Jukalta lisää kipupisteitä rintarangan ja lapaluiden alueelta. Saimme käskyn syödä 10pv kipulääkkeitä ja katsoa tilanne uudelleen sen jälkeen. Eläinlääkäri oli sitä mieltä, että Jukalla on rakennevika, minkä vuoksi se seisoo etujalat kiertyneenä. Tätä selitystä en kuitenkaan niellyt, koira on ollut oireettomana koko ikänsä – ajoittain jopa vielä tuhdimmassa kunnossa kuin nyt. Kipulääkekuurilla Jukka selvästi rentoutui ja lakkasi ontumasta etujalkaa jo puolikkaan kuurin jälkeen.

3G5A2569
Likka ja Vipu pääsiäisenä

Varasin Jukalle ajan eläinfysioterapeutti Tiina Kuusistolle Raision FysioMuuviin ja olemme käyneet siellä nyt pari kertaa. Tiinakin totesi Jukan olevan etupainotteinen ja raskasrakenteinen koira. Hoidon edetessä etuosasta lantioon löytyi sieltä usea jumittunut nikama. Kuulemma Jukka vastasi hoitoon hyvin, joten toivoa on, että saamme ajan kanssa rangan ja lihakset rentoutumaan. Tiina sanoi noiden jumien olevan todennäköinen syy sille, että etuosa on alkanut oireilemaan: selkäkivut selittävät myös sen miksi Jukka ei ole halunnut tulla portaita ylös tai hypätä autoon. Ongelma ei siis ole ranteet, joita aluksi epäiltiin, vaan selkä. Muistelen Jukan loukanneen selkänsä rajussa palloleikissä joskus helmikuussa ja toivon tämän olevan syy kipuihin. Kun selkä kipuilee, koira on yrittänyt kompensoida tilannetta siirtämällä painoaan enemmän etuosansa päälle.

Jukka jumppailee nyt selkäänsä joka ilta ja sillä on uusi fyssariaika taas ensi viikolla. Kaikenlaiset rajut leikit ja pitkät lenkit ovat siltä kielletty, mutta sen olemus on kovaa vauhtia palautumassa normaaliksi: juoksee vapaana pihalla tyttöjen kanssa ja kutsuu leikkiin Piikua, on se jopa juossut jalkapallo suussa hippaleikissäkin! Myös portaat juostaan nykyään ylös entiseen malliin.

3G5A2789
Vipu

Omien koirien lisäksi myös naapurissa on ollut murheita. Kasvatinomistajani Maiju omistaa kasvattini Usvan (Lifedream Unite Spirit’NSpeed) lisäksi myös Piikun poikaystävän Unton ja Likan bestiksen bortsun pentu Vipun. Vipu on neljä päivää vanhempi kuin Likka ja olemme seuranneet niiden kasvua ja ominaisuuksia yhtä tarkkaan kuin vuosi sitten Unton ja Piikun kohdalla. Yli kuukausi sitten Vipu oli äkkiä vetämätön ja sille nousikin korkea kuume. Maiju lähti sen kanssa iltaa vasten päivystykseen Turun Eläinsairaala Vettoriin, minne se jäi yöksi lisätutkimuksiin. Vipulle annettiin laajakirjoista antibioottia sekä tulehduskipulääkettä, mutta kuume ei ottanut laantuakseen ja pentu alkoi olla todella kipeä. Sen nivelet painuivat ja sen oli silmin nähden vaikeaa liikkua. Seuraavan päivän lllalla päätettiin, että pentu rauhoitetaan nivelnestetutkimuksen vuoksi. Testin tulokset tulivat myöhään saman iltana: nivelnesteessä ei ollut bakteereja, mutta sieltä löytyi neutrofiilejä.

Vipulla aloitettiin kortisonilääkitys, johon se vastasikin hyvin: kuume alkoi laskea ja olo parantua niin, että Maiju saattoi hakea Vippiksen kotiin jo seuraavana iltapäivänä. 2,5pvn sairaalassa vieton jälkeen Vipu sai diagnoosiksi IMPA:n eli immuunivälitteisen niveltulehduksen. Se on pennulla todella harvinainen ja eläinsairaalasta olikin konsultoitu useita eri tahoja asian tiimoilta. Kotona Vipun vointi oli aluksi väsynyt ja kortisonilääkityksestä johtuen erittäin nälkäinen, mutta sen olo on onneksi kohentunut nopeasti koko ajan. Kävin sitä katsomassa seuraavana päivänä kotiutumisen jälkeen ja voi miten se oli kuihtunut pieneksi kuumeilun aikana!!

3G5A2801
Vipu törökorva

Viime maanantaina se kävi kontrollissa, jossa kortisonin määrää laskettiin hiukan ja edelleen pentu tuntuu normaalilta. Sillä alkaa olla energiaa kuin pienessä pitäjässä ja kaikki nivelet on suoristuneet nyt normaaleiksi. Kyseessä on kuitenkin autoimuunisairaus, jonka kanssa Vipu joutuu elämään lopun elämänsä. Nähtäväksi jää miten se vastaa jatkossa hoitoon. Syyllistä taudin puhkeamiseen on etsitty n. 4pv aiemmin annetuista rokotuksista, mutta varmuutta asialle ei vielä ole. Vipu kontrolloidaan jatkossa tarkasti. Onneksi se voi juuri nyt hyvin ja odotamme kovin näkevämme Likan ja Vipun jälleen yhdessä ❤

Kaikesta huolimatta kevät on ihanaa aikaa kun valoa riittää pitkälle iltaan, ilmat lämpenevät ja eläimet pyrähtelevät pesäntekopuuhissaan joka paikassa. Olemme Maijun kanssa keskittyneet Unton ja Piikun kanssa harrastamiseen ja suunnittelemme toukokuussa alkavia lähitreenejä. Miten hienoa onkaan päästä treenaamaan taas valmentajien oppiin!

Koronan myötä on koti tullut entistä tärkeämmäksi paikaksi viettää aikaa. Kun siellä on asioita, jotka tekevät onnelliseksi ei ole syytä etsiä sitä (onnea) muualta ja arjessa jaksaa paremmin. Kevään edetessä intoni kuopsutella ja pintaremontoida taloa kasvaa aina räjähdysmäisesti. Tänä vuonna on tarkoitus kunnostaa etupihaa ja kuistia.

3G5A6492
Teresa, kesä 2019

En tiedä onko kevättä rinnassa vai mitä, mutta olen alkanut haaveilla jälleen omista vuohista ja iloisesti kaakattavista ankoista tai kanoista… Eläinten pidossa kun on vastuun ja murheen lisäksi myös niin paljon iloa, rakkautta ja uusien asioiden löytämisen riemua! Niiden avulla jaksaa ajoittaiset murheet. Eläimet muistuttavat meitä elämään jokaisen hetken kuin se olisi viimeinen ja olemaan kiitollinen ihan niistä pienistäkin jutuista. Pienen arpomisen jälkeen kesälampaatkin ovat meille jälleen tulossa ihan lähipäivinä. Kuulemma viime vuoden rouvista ainakin Vattu olisi tulossa!

Pitkien työpäivien vastapainoksi yritän keskittyä hengittämään tuulen tuomaa raikasta ilmaa, ihastelemaan sinisenä hohkaavaa taivasta ja kuivuneita hiekkateitä, joilla lenkkari narskuu pitkillä lenkeillä mukavasti. Olen kiitollinen siitä, että minulla töitä riittää, vaikkakin pitkät työpäivät ovat välillä raskaita. Päivä kerrallaan keväästä nautiskellen. Tsemppiä kaikille teidän omissa kuvioissa! 

Ajatuksia vuodelle 2020

Lueskelen facebookista ystävien ja tuttavien vuosikymmenen päivityksiä. Tiedättehän, niitä joissa kerrataan mitä on 10 vuodessa tapahtunut ja mitä toivotaan tulevalta vuodelta. Huomaan olevani hiukan turhautunut ja kateellinenkin heidän saavutuksistaan, itsestäni tuntuu etten ole saanut aikaiseksi juuri mitään. Elämässäni ei ole tapahtunut suurta käännettä, pikemminkin vain sinne tänne ohjautuvia yksisuuntaisia polkuja. Ajatuksiani saattaa tosin värittää valtava työuupumus, jota olen tässä vuoden vaihteessa yrittänyt työstää. Olen ollut kaksi viikkoa sairaslomalla, yrittäen rauhoittaa mieltäni ja levätä. Aika moni asia on johtanut tähän tilanteeseen, mutta se on ihan toinen juttu eikä välttämättä lainkaan sellainen, josta tänne julkisesti kertoisin.

3G5A9251
Oma perhe ❤

Kuitenkin tähän uuteen vuoteen olen satsannut paljon. Tapanani on ollut kirjoitella blogiin ajatuksiani ja tunnelmiani koskien seuraavaa vuotta, eikä tämä hetki ole olosuhteista huolimatta poikkeus. Vuosi sitten olin päättännyt hankkia uuden koiran pennun ja sen myötä tiesin sukeltavani vuosien tauon jälkeen koiratouhuihin. En kuitenkaan tiennyt miten ison osan elämääni Piiku on vuodestani viennyt ja miten paljon tuo pentu on tuonnut elämääni iloa, rakkautta, uusia ihmisiä, ystäviäkin! Olen kaivannut koiraihmisiä elämääni ja on ollut ihanaa huomata miten helppo on ollut palata takaisin kuvioihin. Kasvattajat, valmentajat ja kanssaharrastajat ovat nykyään tärkeä osa arkea. Yhteisiä asioita löytyy aina ja äkkiä huomaan olevani kahvilla vieraiden ihmisten kodissa, viettäväni hetkiä sateisessa hakumetsässä tai viestitteleväni mesellä uusien tuttavien kanssa tuntikausia.

82577386_10157667189878955_3499448514222489600_o
Minä ja Piiku

Vuonna 2020 aion hypätä koiratouhuissa entistä syvempiin vesiin. Piikun kanssa on tavoitteena epäviralliset kilpailut tokossa ja agilityssä, haku etenee varmasti metsässä pidempiin pistoihin ja ilmaisun alkeisiin ja paimentamaankin menemme kesän aikana. Tavoitteena Piikun kanssa on edetä niin pitkälle kuin rahkeet riittää lajissa kuin lajissa. Sen kanssa harrastaminen on juuri sitä mitä olen kaivannut, koira joka on innokas ja nopea oppimaan uusia juttuja! Myös kaikenlainen tavoitteellinen toiminta koirien kanssa kiinnostaa jälleen vuosien jälkeen. Kilpailutoiminta tuo elämään pitkän tähtäimen suunnan. Myös kasvatusajatuksia minulla on ollut, mutta tällä kertaa haluan välttää ensimmäisen ”kierroksen” virheet. Jos kasvatustoiminta jatkuu Lifedream-nimellä, se tulee olemaan hyvin pienimuotoista ja vain sivujuoni koiraharrastuksessa.

IMG_20191012_180329_994Kiipeily on ollut taloudellisista syistä tauolla nyt jo 1,5kuukautta. Sen myötä olen joutunut pohtimaan suhdettani aktiiviseen kiipeilyyn ja todennut vaakakupin kallistuvan tällä hetkellä siihen, että kiipeilystä tulee enemmänkin mukavaa ajanvietettä parhaani ystäväni kanssa. Tavoitteellinen kiipeily vaatii minulta rahaa ajaa Helsinkiin useamman kerran viikossa ja aikaa. Aikaa ajaa tunti suuntaansa ja viettää muutama tunti sen päälle hallilla. Saman ajan voisin viettää koirieni kanssa lenkkeillen ja totta puhuen olen kaivannut jo vuosia pitkän matkan kävelylenkkejäni, jotka kiipeilyn myötä jäivät pois arjesta. On alkanut myös ahdistaa se henkinen stressi mitä koen saadakseni painoni tiputettua tavoitteellista kiipeilyä varten. Joudun laskemaan jokaisen syömäni kalorin ja tuntemaan huonoa omatuntoa jos retkahdan. Aika näyttää miten kiipeilyt lähtevät tänä vuonna käyntiin, mutta tuskin kovin aktiviivisena. Kiipeilyyn vaikuttaa myös se, kuinka syvälle koiratouhuihin sukellan.

IMG_20191118_204109_069Toki kiipeilyä voi harrastaa myös silloin tällöin samoin kuin melontaa. Toiveena on viikonloppureissuja kajakissa ja myös telttailuretkiä kesällä. Kävelyllä pyrin pitämään kuntoni ylhäällä – tai itse asiasssa nostaa sen vihdoin samalle tasolle kuin 2015. Tavoitteena on Piikun kanssa kiertää jossakin vaiheessa Aneriojärvenlenkki eli 25km, mutta ainakaan vielä siihen ei kummankaan kuntopohja riitä. Kävelyillä sain kuitenkin aikaisemminkin painon tippumaan, joten nyt annan itselleni luvan harrastaa sitä niin paljon kuin mahdollista. Se vie toki aikaa, mutta se on ilmaista ja mukavaa yhdessä koirien kanssa.

Minulle oli suuri oivallus ymmärtää, että juuri nyt ei kannata asettaa suuria tavoitteita suuntaan tai toiseen. Työuupumuksen aiheuttama stressi on saattanut ajaa minut 3G5A8335yrittämään löytää elämäni suuntaa vapaa-ajalla.. kenties jo useamman vuoden ajan. Ennen kuin työkuviot kevään edetessä selkenevät, on parempikin vain katsella rauhassa mitä elämä tuo eteeni.

Toivon kaikille blogin lukijoille voimaa vuodelle 2020. Voimaa löytää oma polkunsa, kulkea sitä, palata tarvittaessa takaisin, etsiä lisää polkuja ja kääntyä jälleen uuteen suuntaan. Sillä sitä elämä on, elämä unelman reunalla. ❤

Elämää maalla: vastuun raskas paino

”With great power comes great responsibility.” – Spiderman (tai Voltaire)

Elämä maalla omakotitalossa eläinten kanssa luo suuren vastuun. Olen sitä mieltä, että jo eläintä ottaessa täytyy pohtia sitä, onko sille tarpeeksi aikaa ja tilaa. Vaikka nuoren eläimen otto ja seuraaminen on ihanaa aikaa, tulisi myös pohtia mitä silloin tehdään kun kaikki ei menekään putkeen ja miten hoidetaan se tilanne, kun eläin on jo vanha. Myös talossa on aina omat huolensa. Remonttikohteita löytyy aina nurkista ja jos asiaa alkaa liikaa pohtimaan, voi yönsä helposti viettää valveilla murehtien.

FB_IMG_1575460120028
Puuma

Teetätin tänä syksynä käyttöputkiremontin kun kaikki talon putket uusittiin. Samoin osa ikkunoista on uusittu. Jatkuvat remonttikohteet saavat todella joskus valvomaan öisin, mutta tällä hetkellä olen tyytyväinen, että jotakin on sentään saatu alulle. Se on lisännyt huomattavasti intoani asua täällä maaseudulla. Myös pihassa riittää tekemistä, joskin siihen investointi on ikäänkuin pohjaton kuilu. On ollut pakko hyväksyä, että pitäisi olla joko remonttitaitoa tai rahaa pitää paikat sellaisessa edustuskunnossa, josta haaveilen. Valitettavasti minulla ei ole kumpaakaan. Toisaalta olen oppinut ottamaan askeleen taaksepäin, olemaan stressaamatta asioista, joille en ainakaan juuri nyt pysty tekemään mitään ja antamaan niille aikaa. Talosta kantamani vastuu on kymmenien vuosien prosessi.

IMG_20191122_152413_824
Retkeilemässä

Vastuu eläimistä on kuitenkin suurin. Mitä enemmän lemmikkejä on, sitä todennäköisempää ovat myös lisääntyneet eläinlääkärikulut. Muistelen joskus jonkun nuoremman tytön tuskailleen minulle elämäänsä lemmikkien kanssa, joiden pitoa vanhemmat eivät ymmärtäneet. Osasin samaistua, sillä omanikaan eivät välitä eläimistä ja se näkyy suhtautumisessa arkeeni ja elämääni maalla. Vaikka he ovatkin ylpeitä aikaansaannoksistani, he eivät kuitenkaan vietä täällä aikaansa. Vuosien aikana olen tottunut siihen, että vastaan elämästäni yksin ja myös niistä hetkistä, kun ongelmat kasaantuvat lähes ylitsepääsemättömiin mittoihin.

66475163_349026252441444_6036152144514514944_n
Jucaides Cayla Cahaya ”Piiku”

Muistelen sanoneeni tuolle tytölle, että elämä useamman lemmikin kanssa kasvattaa vastuuseen, jollaista harva teini tai nuori henkilö kokee. Että lauma antaa sinulle omanlaisensa perheen, perheen joka rakastaa sinua, tukee ja kuuntelee ja ennen kaikkea on aina läsnä. Hyväksyy sinut sellaisena kuin olet. Vastapainoksi on mietittävä tarkkaan kuinka iso lauma sinulta onnistuu yksin hoitaa ja miten ne toimivat myös keskenään. Vastuu merkitsee sitä, että tekee välillä raskaita päätöksiä siitä miten laumasi pyörii ja että jokaiselle eläimelle tarjotaan tarpeeksi aikaa sekä rakkautta. Kaikki nämä päätökset joudut tekemään yksin niinä yön tunteina kun vatvot asioitasi moneen kertaan. Ja myöhemmin elät ratkaisujesi kanssa ottaen niistä täyden vastuun. Silloinkin kun ympärilläsi olevilla ihmisillä on asiasta eriävä mielipide.

IMG_20191228_105104_758Vuosien varrella olen joutunut etsimään osalle korista uudet ihanat kodit joko ajan puuteen, kasvatusperiaatteiden tai laumassa tapahtuvien muutosten vuoksi. Olen todennut, että collielle sopiva laumakoko on noin 4-5, suurempi koiramäärä ja varsinkin pienet ikäerot aiheuttavat lisääntyvää epävarmuutta eläinten kesken, mikä puolestaan näkyy arjessa pieninä tai suurina välien selvittelyinä. Myös tila, lepopaikat ja lelut saattavat aiheuttaa kismaa eläinten kesken. Tällainen elämä ei ole kenellekään mukavaa. Ihmisen vastuu on hahmottaa kuinka monta eläintä taloon mahtuu ilman näitä kiistoja. Myös kissojen ja vuohien pitäminen yhdessä esimerkiksi huskejen kanssa ei ehkä ollut minulta paras ratkaisu, jota nyt myöhemmin olen pohtinut paljon kun olen haaveillut huskystä. Kaikki nämä ratkaisut elämä on minulle opettanut, mutta joiden tekoa en ole toisaalta katunutkaan.

3G5A1724-1Yhteiselo vaati ratkaisuja, joita kaikki eläimet oppivat kunnioittamaan, mutta mikä vaati minulta paljon. Huskit eivät ulkoilleet samalla pihalla kissojen kanssa ja aina eri aikaan kuin vuohet. Yhdessä vaiheessa minulla oli myös jopa viisi urosta, jotka eivät tulleet keskenään toimeen ja ulkoilivat siis eri aikaan tyttöjen kanssa. Aikaa kului paljon ihan koirien peruspulaamiseen kun talossa eli useampi pieni lauma. Tällä hetkellä on aivan ihanaa kun kaikki koirat tulevat keskenään toimeen ja esimerkiksi juuri urosten määrä on ajan myötä laskenut yhteen. Vaikka rakastankin uroksia, olen miettinyt josko joskus tulevaisuudessa elämä olisi helpompaa täysin ilman niitä. Pohdin nykyään paljon sitä, miten isoksi sallin lauman kasvavan ja varsinkin mahdollisen tulevan kasvatustoiminnan myötä se vaatii välillä vaikeitakin ratkaisuja. Kun asuu tällaisessa isossa omakotitalossa yksin, on helppo antaa lauman kasvaa kuin huomaamatta ja ajatella, että aina löytyy paikka uudelle tulokkaalle. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, sillä jokainen eläin vaatii oman aikansa ja vie aikaa myös pois muilta.

IMG_2602
Minä ja vuoheni Äijä ja Akka 2013

Vastuu on suurimmillaan silloin kun eläin sairastuu. On löydettävä rahaa ja aikaa hoitaa sitä ja myös muita. Itselleni suurin murhe  on aina ollut se, ettei perheeni kärsisi. Seuraan niiden käyttäytymistä tarkkaan aina koirista gerbiileihin nähdäkseni käyttäytyvätkö ne normaalisti. Jos havaitsen poikkeuksia iskee huoli mahan pohjaan kuin lasti kiviä. Luopumisen taito kehittyy eläinten kanssa, halusi sitä tai ei. Harva lemmikki elää meitä kauemmin, joten jonakin päivänä tulee hetki kun on aika luopua. Kun eläimen ottaa, täytyy olla valmis myös luopumaan siitä, mielellään jo ennen kuin eläin kärsii sietämättömiä tuskia. Vanhojen eläinten kanssa vastuu on sitä, että osaa tulkita eläinten käytöstä oikein. Milloin on oikea aika luopua kumppanista, ystävästä? Meillä ihmisillä on vastuu ja kyky tehdä tällaiset ratkaisut eläimen kannalta oikein.

Kasvattajana näkee paljon kaikenlaista: syntymän ihmeen, mutta toisaalta myös kuolemaa kun kaikki pennut eivät aina selviä ensimmäisistä päivistä. Odotusten ja surun läpikäyminen näissä tilanteissa on valtaisa myrsky. Olet itse tehnyt ratkaisut teettää pentue ja otat vastaan sen mitä elämä antaa, riskeineen kaikkineen. Vastuu emosta ja  pennuista on suuri. Joskus on todella vaikeaa luovuttaa se eteenpäin pennun uudelle omistajalle ja toisaalta elää myös sen kanssa, että vastuuni kasvattajana jatkuu koko koiran elämän, joskus yli 15 vuotta.

FB_IMG_1562905306687
Minä ja Lifedream D-pennut 2007

Niinpä itse olen päättänyt tarjota lemmikeilleni mahdollisimman täyden elämän: hyvää ruokaa, lepoa, oppimista, leikkiä ja ystäviä. Rikkaan elämän. Ja sellaista toivon itsekin voivani elää. Elämää täynnä seikkailuja, rakkautta ja uuden oppimista. Meillä on vain yksi elämä. Yksi mahdollisuus tavoitella unelmia ja tehdä töitä niiden eteen.

Koska suuren voiman myötä elämään astuu myös suuri vastuu.

Elämää maalla: luontokuplassa

Totta puhuen, en koe asuvani täällä Kiskossa keskellä ei mitään, vaan enemminkin keskellä kaikkea. Naapurini ovat vain muutaman sadan metrin päässä ja pihatien päässä kulkee hyvin aurattu ja hoidettu tie. Matkaa lähimpään kauppaan on 7,5km, mutta Helsinki-Turku moottoritielle vai  11,5km. Helsinkiin tuleekin matkaa noin 90km ja Turkuun 80. Vuosien varrella olen huomannut maaseudun määritelmän vaihtelevan paljonkin sen mukaan kuka asiasta puhuu. Kaupunkilaiselle elän varmasti keskellä ei mitään, mutta itse koen olevani enemmänkin haja-asutusalueella kun ympärillä on asuttuja taloja joka suunnalla. On kuitenkin myönnettävä, että päivittäisessä arjessa törmään useammin peuroihin kuin naapureihin, joten luonto täällä on aivan eri tavalla läsnä kuin kaupungissa.

65206346_2457779610909029_9063133464240324608_nEräänlaisessa luontokuplassa olen elänyt koko ikäni. Muistelen käyneeni äitini kanssa sienessä ollessani alle koulu-ikäinen ja äidin kuoleman jälkeen idolini oli ala-asteen opettajamme Merja, joka vei meitä luokkaretkille Nuuksioon ja Lappiinkin. Koirien hommaamisen myötä metsäretket ovat olleet jo kaksikymmentä vuotta päivittäistä arkea. Maaseutu ja sen luoma asuinympäristö on kuitenkin aivan omanlaisensa verrattuna kaupunkioloihin. Luontosuhteeni on kehittynyt valtavasti tänne maalle muuton jälkeen ja vaikka ajottain haaveilenkin elämästä kaupunkialueella, niin koen silti eläväni täällä erittäin rikastuttavaa elämää – niin hyvässä kuin pahassa.

3G5A5729Rusakoiden, peurojen ja kauriiden lisäksi täällä näkee päivittäin erilaisia lintuja. Pihapiirin pikkulinnuista ja fasaaneista aina haaskoilla vieraileviin kotkiin, lintujen määrä on huikea. Keväisin tienoo suorastaan räjähtää eloon kun sadat hanhet, kurjet ja joutsenet saapuvat Kurkelanjärvelle ja sitä ympäröiville pelloille. Ihan käytännössä linnut mekastavat niin, että niiden ääniin herää aamulla. Ensimmäisinä vuosina hämmästelin keväisin räpsyviä sähköjä, kunnes naapurini informoi, että linnut lentävät helposti sähkölinjoihin. Vuosien saatossa olen täysin rakastunut tähän jatkuvaan muuttoliikkeeseen ja koen valtavaa hellyyttä  niitä kohtaan. Olisipa upeaa tietää missä kaikkialla linnut ovat käyneet retkillään!! Talvella ruokin  myös pikkulintuja aktiivisesti ja niiden touhuja on hauskaa seurata. Ruokintapuussa käy melkoinen kuhina ja lähimetsästä saapuvat oravatkin ovat tuttu näky.

IMG_20180904_202318_375Viime talvena pelästyin ensimmäisen kerran löytäessäni metsästä isot suden jäljet. Olimme vain kaksi päivää aikaisemmin ulkoilleet koirien kanssa alueella ja piti pohtia tarkkaan uskallanko lähteä runsaslumiseen metsään. Osa naapureista välttelee aluetta talvisin, jolloin susien on vaikeampaa saada luonnosta riistaa ja niiden tiedetään käyneen koirienkin kimppuun. En ole koskaan pelännyt susia aikaisemmin, mutta viime talvena – tuoreet jäljet nähtyäni- minunkin oli otettava asiaan kantaa. Nykyään metsässä yksin tarpoessa tulee usein äkkiä tunne, että meidän touhuja seurailee useampi silmäpari ja silloin huomaan kyllä vilkuilevani varmuuden vuoksi olkani yli ja mielikuvitus alkaa laukata. Varsinainen oman elämän Leonardo DiCaprion Hugh Glass 🤯

20171206_163804[1]Muita pienempiä petoja alueella liikkuu myös: kettuja, supikoiria ja ilveksiä olen nähnyt paljonkin. Päivittäisillä lenkeillä olen vuosien aikana törmännyt myös kärppään ja mäyrään sekä ketun poikaan, joka leikki innoissaan pellolla. Nämä ovat olleet ikimuistoisia hetkiä. Toisinaan koirani saavat metsässä hajun hirvistä. Täällä liikkuu paljon suurriistaa ja syksyisin paikallinen metsästysseura väijyykin samassa metsässä missä ulkoilen koirieni kanssa.  Tarkkana saa olla, etten osu paikalle väärään aikaan. Karhuihin en ole sentään törmännyt, enkä tiedä elääkö niitä täällä.

20161108_154052

Talvisin ”luonto” työntyy sisään ovista ja ikkunoista kun kylmyys koettelee taloni nurkkia. Pidän mökissä peruslämpöä yllä sähköllä, mutta loput lämmitän puulla. Kun muutin tänne 12 vuotta sitten, oli talo ollut asumaton viimeiset 4 vuotta. Ensimmäisenä talvena totesin, että hiiret olivat valloittaneet yläkaton lisäksi keittiön ja niitä toisinaan edelleen rapistelee katolla pakkasten tultua. Onneksi kissani ovat varsin päteviä hiiren metsästäjiä. Talvisin ihastelen usein tähtitaivasta, joka levittäytyy koko komeudessaan taloni ylle. Koska täällä ei ole katuvaloja ja lähin kaupunki siintää 35km päässä, linnunrata on valtava! Mikään ei ole upeampaa kuin kellistyä koirien kanssa takapihan rinteeseen ja tutkailla tähtien asentoja ja silloin tällöin yli lentäviä satelliitteja. 💖

3G5A0411Rakastan Varsinais-Suomen kumpuilevaa maastoa, jonka peltomaisemaa halkoo pienet joet. Kiikalassa ihastelen kolmannen salpausselän jääkauden muovaamia valtavia ”kraatereita” ja päivittäiset metsälenkit ovat helposti parin tunnin kävelyjä metsässä, joka on paikoin lähes koskematon. Vaikka pidän vaelluksista myös merkityillä poluilla, on uusin harrastukseni ”metsäsuunnistus” tai toisin sanoen sinne eksyminen 🤣 Siinä kuljen lähes olemattomia polkuja ees taas koirien kanssa ja tarkistan silloin tällöin sijaintini GPSn kautta. Opettaa sietämään pientä paniikkia ja epätietoisuutta sekä lukemaan auringon suuntaa ja maastoa 😁 metsän eri kerrostumat eli jäkälät, sammaleet, kanervikot ja puusto ovat aina ilo ja tutkimuksen kohde.

img_5644Luontokuplassa oleminen tarkoittanee kai sitä, ettei edes huomaa elävänsä siinä. Onneksi olen siitä kuitenkin tietoisesti päivittäin äärettömän kiitollinen. On lähes itsestään selvää, että näen sekä auringon nousun, että laskun, linnunradan ja kävelylenkillä pienen koskemme kuohun. Luonnon helmassa ajatus selkenee ja hiljaisuudessa mieli keskittyy olennaiseen. Kuka kaipaa ulkomaanmatkoja kun ihan arkipäivässä pääsee tällaista kokemaan!? Pitkät kävelylenkit niin maastossa kuin teitä pitkin pitävät virkeänä ja toisaalta vuoden aikojen seuraaminen muistuttaa minua siitä, ettei elämässä mikään ole pysyvää. Halusimme sitä tai emme.

 

Elämäntapamuutos – milloin siinä on valmis?

Elämäntapamuutos. Suuri, mahtava sana. Työtä, hikeä ja kyyneliäkin. Omasta muutoksestani ja 35kg tiputuksesta on nyt noin 5 vuotta aikaa, enkä siltikään koe olevani valmis asian käsittelyssä tai toteutuksessa. Paino on nimittäin noussut ja jojoilee edelleen, vaikka onneksi se sentään on pysähtynyt noin +10kg. Onko elämäntapamuutos ikinä valmis? Milloin muutoksesta tuleekin pysyvä nykytila ja jatkuva työstäminen keinulaudalla päättyisi?

Ratkaisu piilee kenties itse sanassa: elämän tapojen muutos. Niin kauan kun uudet tavat ovat vallitsevia, ovat ne nykyisiä ja muutokseen ei ole tarvetta. Ja myös toisin päin. Luin jostakin, että keho ja mieli pyrkii entisiin mittoihinsa vielä viisi vuottakin varsinaisen laihtumisen jälkeen. Tämä tuntuu jotenkin masentavalta: ei auta, että paino tippuu – suurin työ on ylläpitää se! Yksi tärkeimmistä asioista onkin miettiä, miksi halusi ylipäätään tehdä elämäntapamuutoksen? Mitä se hyödytti? Kuinka tärkeää se sinulle on? Elämäntapamuutosten teko ei ole koskaan kovin helppoa. Jos olet syönyt ja liikkunut vuosikaudet tietyllä tavalla, vie oman aikansa opetalla kaikki uusiksi.  Mikäli toiveenasi on todella pysyvä muutos, tulisi edetä askel askeleelta ja maltilla. Anna itsellesi aikaa. Tässä auttaa moni asia, mutta itselläni selkeitä apuja ovat olleet:

  • innostava, intohimoinen liikuntamuoto (kiipeily ja pitkän matkan kävely)
  • kasvisruokavalio (vähähiilarinen)
  • hyvä uni
  • kannustavat ja osallistuvat ystävät (parasta!)
  • aktiivinen arki (koirat, harrastukset)

FB_IMG_1556466619853Muutoksessa suurin on kuitenkin henkinen puoli. Täytyy pystyä sinnikkäästi pitämään katse pallossa ja mieli tasapainossa. Viimeiset viisi vuotta voin karkeasti jakaa kahteen jaksoon: 3 ensimmäistä vuotta liikuin aktiivisesti ja hyvällä tempolla – seuraavaa kahta varjostaa väsymys ja taipumukseni lievään ahdistukseen. Paino nousi onneksi vain kymmenen kiloa, mutta peruskunto romahti ajan puutteen vuoksi ja lihas muuttui rasvaksi. Tämän projektin puitteissa olen joutunut useaan kertaan pysähtymään ja miettimään henkisiä puoliani. Hyviä puoliani:

  • sisu (aloittaa alusta ja jatkaa)
  • positiivisuus (usko, toivo)
  • kiitollisuus
  • tavoitteellisuus (konkreettinen kyky unelmoida)
  • joustavuus (nämä unelmat vievät aikaa)

Huonoja puoliani ovat oikeastaan näiden peilikuvat. Vaadin itseltäni paljon ja mietin usein olenko suorittajana liian perfektionisti. Saan hyviä fiiliksiä silloin kun ylitän itseni ja odotukseni.

  • itsekritiikki (ei saa luovuttaa, sillä elämäni merkityksellisyys laskee)
  • huono itsetunto (ulkonäköpaineet, elämäntilanne ja henkiset kyvyt)
  • suorittaja (kenelle kelpaan jos en onnistu?)

I learned a few years ago that balance is the key to a happy and successful life, and a huge part of achieving that balance is to instill rituals into your everyday life – a nutritious balanced diet, daily exercise, time for yourself through meditation, reading, journaling, yoga, daily reflection, and setting goals. –Gretchen Bleiler

Näiden asioiden läpikäyminen ja tiedostaminen ovat olleet merkittävä osa projektia. Askelia on otettu aina kaksi eteen ja yksi taakse. Itsetutkiskelu ja asioiden pähkääminen ei kuitenkaan loppujen lopuksi johda mihinkään, vaan tarvitaan myös rohkeutta ja todellista sinnikkyyttä rikkoa elämän aikana rakentuneita vahvoja käyttäytymismalleja. Muutos vaatii aina myös uhrautumista. En usko, että aito elämäntapamuutos on mahdollinen ilman henkisten kykyjen ja pelkojen läpikäymistä sekä sen ymmärtämistä miten ja miksi minäkuvani on rakentunut.

FB_IMG_1521270983291Tiedostan myös, että elämäntilanteeni mahdollistaa muutoksen. Olen perusterve. Minulla on päivätyö, josta vapaudun illaksi harrastuksiin. Minulla on aikaa ja rahaa tehdä minulle rakkaita asioita ja vaikkei minulla olekaan perhettä tsemppaamassa, ei toisaalta ole ketään arjessa myöskään laskemassa intoani. Vuosia kokemani yksinäisyys mahdollistaa tänä päivänä monta unelmaa. On ollut voimaannuttavaa työstää elämäni vaikeimmista kipukohdista mahdollisuuksia. Kykenen elämässä keskittymään täysillä kaikkeen siihen, mikä minulle on tärkeää ja rakasta. Myös tulevaisuus tuntuu valoisalta: jos pysyn terveenä ja ylläpidän saatua painoa ja kuntoa – mikä tahansa on mahdollista! Voin kiipeillä vuorille, meloa jäämerellä ja telttailla Lofooteilla myös viisikymppisenä. Ja vaikka nämä unelmat eivät sitten joskus toteutuisikaan, haluan elää juuri nyt kuin ne olisivat aivan käteni ulottuvilla. Vastuu oman elämänsä valinnoista on yksi tärkeimmistä ihmisen opeista. Pitää uskaltaa kohdata itsensä ja se, tekeekö oikeita ratkaisuja itseään ja muita ajatellen. Vaikka on paljon asioita, joihin emme voi vaikuttaa – on vielä enemmän niitä, joihin voimme. Suurin osa valinnoistamme on arjen kotoisissa ympyröissä tekemiä. Me olemme valintojemme summa ja täytyy olla riittävän rohkea myös seisomaan omien ratkaisujensa takana. Näitä ovat myös uskomuksemme itsestämme, toisistamme ja meitä ympäröivästä maailmasta.

When you feel sad, it’s okay. It’s not the end of the world. Everyone has those days when you doubt yourself, and when you feel like everything you do sucks, but then there’s those days when you feel like Superman. It’s just the balance of the world. I just write to feel better. –Mac Miller

Itselleni sisäinen motivaatio on aina ollut hirmuisen tärkeä juttu. Kun olin 8-vuotias äitini kuoli aivokasvaimen aiheuttamiin komplikaatioihin. Sairaus oli kestänyt jo vuosia, mutta hän oli vasta 31-vuotias menehtyessään. Elämä on minulle äärettömän hauras, mutta samalla väkevä asia. Pyrin haastamaan itseni, tavoittelemaan unelmiani ja kasvamaan henkisesti. Uskon, että onnellisuus ja sen tavoittelu tulisi olla jokaisen ihmisen perusoikeus. Meillä ihmisillä on merkillinen kyky tuntea itsemme yhtä aikaa ulkopuolisiksi ja osaksi jotakin suurempaa kokonaisuutta. En minäkään näitä juttuja kirjoittaisi, jos en toivoisi voivani niillä jotenkin auttaa muita samassa tilanteessa olevia. Olen kirjoittanut matkastani paljonkin, joten niihin voi tutustua lisää allaolevista linkeistä:

Onnistunut elämäntapamuutos vaatii periksi antamattomuutta ja taisteluhenkeä. Se on oikeanlaista sissihenkeä vielä vuosia laihtumisen jälkeen. Arvostan suuresti ihmisiä, jotka siinä onnistuvat, mutta toisaalta en omasta kokemuksesta voi katsoa kieroon niitäkään meistä, jotka eivät siihen pystyneetkään. Siksi elämän sisällön tasapaino on yhä merkittävämpää oman jaksamisen ja olemisen kannalta. Ei siis se vaaka, vaan hyvä, energinen ja onnellinen olotila 🙂

Tsemppiä kaikille!

Stay focused, go after your dreams and keep moving toward your goals. - LL Cool J

 

Elämää maalla: kaamos tulee – oletko valmis?

No en ole. En todellakaan. Ja silti huomaan miten pimeys ulottaa lonkeroitaan minulle tärkeisiin päivän valoisiin tunteihin. Se on kuin jokin Alien leffan pelottava otus. Joskus esihistoriallisina aikoina rakastin palavasti syksyä: sen happirikasta ilmaa ja väriloistoa. Toki ne edelleen ihastuttavat ja voimaannuttavat, mutta yhä enemmän joudun työstämään ahdistustani tätä märkää ja pimeää ajanjaksoa kohtaan. Kesä meni niin, että hujahti. En ymmärrä mihin se katosi. Kunpa ajan kulun voisi jotenkin mitoittaa toisin – niin, että kesä kestäisi yhtä pitkään kuin syksy. Periaatteessahan kesä- heinä- elokuun pitäisi kulua yhtä nopeasti kuin loka- marras- ja joulukuu, mutta eihän se kulu.

3g5a9764Olen asunut 12 vuotta täällä maalla. Lähimmät katuvalot ovat 7,5 kilometrin päässä, joten kun pimeys saapuu – se todella tuntuu lähes lamaannuttavana voimana. Aamuisin seikkailen pihan ympäri taskulampun avulla ja koirat saavat ulkoilla kirkkaan valonheittimen hehkussa iltaisin. Koirat ovat kuraisia lähes kaiken aikaa ja iso märkä piha muistuttaa enemmän mutaista sotatannerta kuin nurmikkoa. Eivät koiratkaan pidä pimeässä kökkimisestä, joten kaikenlaista muuta puuhaa on keksittävä. Vielä tässä vaiheessa valoa riittää työpäivän jälkeen, mutta pian elämme taas sitä vuoden pimeintä aikaa, joka sitten kestää ja kestää ja kestää.

IMG_20181010_204104_184Olen elänyt yksin suurimman osan elämästäni, mutta rehellisesti sanoen mieluummin olisin toimivassa parisuhteessa. Varsinkin syksyisin sen ymmärtäminen tuo väkisinkin ajatuksiin herkät piirteet. Yhä useammin huomaan kaipaavani varsinkin viikonloppuaamuisin jotakuta, joka keittelisi edes joskus puolestani aamukahvia tai kantaisi puita sisälle. Jotakuta, jonka kanssa keskustella ja vain olla. Joka läsnäolollaan kertoisi, että välittää ja haluaa olla lähellä. Kumppania. Sunnuntaiaamulla heräsin siihen, että pentuni Piiku vingutteli röhkölammastaan olohuoneessa. Kyselin ääneen josko joku perheestäni voisi käydä lataamassa sen kahvin, mutta kukaan ei ilmoittautunut: loput koiristani ja kissani Bestis vain käänsivät sängyssä kylkeään.

En yleensä ehdi tällaisia pohtimaan, mutta syksy saa minut herkäksi. Se muistuttaa myös yksinäisyydestä ja ulkopuolisuuden tunteesta, joiden kanssa olen saanut elää koko ikäni. Nuo kumppanukset muuttuvat usein syksyn ahdistuksessa myös epäkelpoisuuden tunteeksi, joka velloo sisälläni kuin kasa heisimatoja. Pitkät pimeät päivät yksin pääni sisällä saa kaikki ajatukset, myös ne typerät, laajenemaan kuin kaasupallo. Mikä tahansa muu vuoden aika en murehdi moisia, mutta syksyllä siihen on aivan liian paljon aikaa. En hämmästele, että syksyisin muodostetaan helposti uusia parisuhteita, koska tarve käpertyä jonkun kainaloon kasvaa lähes 100%.

Sohvan kutsu ja ravitsemus

15747530_10154788234758955_6401094533578372198_nPimeänä vuoden aikana minäkin vietän paljon aikaa sisällä. Kietoudun Netflixin kanssa sohvan nurkkaan ja mutustelen suklaata päivät pitkät. Rakasta suklaata. Se auttaa lähes kaikkeen vaivaan. Myös syksyyn. Kosteus kietoutuu talon ympärille ja alan taistella sitä vastaan lämmittämällä takkaa usean kerran viikossa. Takan  ja puusaunan tuoksu on syksyn ja talven parhaita puolia, koska kesäisin en jaksa tai ehdi lämmittää saunaa. Siinä on myös iso työ, sillä puita pitää ostaa, käsitellä ja kannella paikasta toiseen. Takan pellit pitää muistaa myös sulkea, jottei kallis lämpö karkaa taivaan tuuliin. Väsymystä ja ahdistusta vastaan taistelen suklaan lisäksi myös vitamiinein: syön purkista D-, B2, C- vitamiinia, sinkkiä, magnesiumia, kaliumia ja kasvissyöjille tarkoitettu monivitamiini- ja hivenaine porejuomaa. Ihan sama toimivatko ne vai ei, mutta on pakko yrittää. Olen jo vuosia ollut varma siitä, että einekset, liika rasva ja ns. teollisesti tuotettu ruoka turruttavat verenkierron lisäksi myös aivosolut. Siksi ravinteikas ja terveellinen ruokavalio auttaa jaksamaan syksyn pimeydessä. Satunnaiset herkut toki on pakko sallia itselleen 😉

Liikunta, luonto ja lepo

23722541_1825478647743304_5828477540217670355_nLiikunta auttaa aina, mutta lamppu päässä on raskasta lähteä pimeyteen lenkille. Siksi pyrin haalimaan erilaisia sisäharrastuksia kuten agilitya ja kiipeilyä kalenteriin. Syksyllä onkin hyvä aika aloittaa jokin uusi innostava harrastus.  Kun viettää suurimman osan vuorokaudesta pimeydessä, toimii Salmisaaren kiipeilyareena minulle kuin suunnaton kirkasvalolamppu. Lisäksi on ihanaa nähdä nuoria, hymyileviä ja innostuneita ihmisiä tekemässä juuri sitä mitä rakastavat. Aina kun vain mahdollista pyrin ulkoilemaan valoisaan aikaan. Metsässä vietetyt hetket ovat tapa saada nollattua pää ja rentoutua. Luonnossa liikkuminen antaa kuin huomaamatta isommat perspektiivit omille ajatuksille ja myös sille ahdistukselle. Kun tuntuu erityisen pahalta, pyrin tietoisesti myös kiinnittämään huomiota kaikkeen kauniiseen ympärilläni: onpas upean värinen marjapensas, tai katsopas noita naapurin vaahteroita! Miten hienot sävyt niiden lehdissä onkaan! Taivaskin on tänään hitusen vaaleampi kuin eilen… Tänään onnistuin lenkkeilemään metsässä sen 1,5tunnin aikana, jolloin EI satanut, joten aurinko siivilöityi puiden välistä upeasti. Voimaantuminen on varsinkin syksyllä varsin rankkaa, mutta idearikasta hommaa. Sateessakin voi lähteä ulos, vaikka se vaatii vähän enemmän vaivaa. Toisaalta lenkin ei tarvitse olla pitkäkään kun tulee jo raikastunut fiilis.

3G5A1724-1Kun pimeys saartaa taloni nurkat, menen nukkumaan hyvin aikaisin. Hyvä uni on minulle erityisen tärkeä juttu, sillä olen toimelias aamuvirkku. Kuin pikkulapsi konsanaan, saatan jo kahdeksan jälkeen painua sänkyyn hyvän kirjan tai Netflixin kanssa. Kymmenen aikaan olen jo horroksessa. Olen huomannut, että ilman 8 tunnin yöunia useamman kerran viikossa alkaa pääni ajatukset kääntyä negatiivisempaan suuntaan. Hyvä yöuni on halpa lääke masennukselle.

Ystävät ja sosiaalisuus

Työni on yksinäistä puurtamista, missä ei juuri pääse keskustelemaan. Tämä vaikuttaa minuun sosiaalisena eläimenä suuresti. Tuntuu, että pää hajoaa kaiken hiljaisuuden keskellä. Siksi kaipaan ihmisiä ympärilleni, sosiaalisia iloisia tapauksia, jotka vetävät minutkin valoonsa. Kun yhdessä sovittuja menoja on viikon aikana muutama, menee aika nopeammin. Ystävien seura on parasta lääkettä syksyyn: heille kelpaan sellaisena kuin olen, heidän kanssaan jaamme arjen ilot ja murheet ja keskustelemme yhteisistä jutuista. Yhdessä harrastuksissa kulkeminen ja tulevaisuuden suunnittelu on luksusta.

DSC_0629_2
Minä ja koirat, kuva: Linda Toivonen

Vaikka matkat täältä maalta ovat joka paikkaan pitkiä, käyn esimerkiksi viikonloppuisin  kiipeilemässä parhaan ystäväni kanssa ja sen jälkeen menemme usein syömään Isoon Omenaan. Sen parempaa ei olekaan kuin arjen ja unelmien jakaminen ystävien kesken, joten pitää nähdä hieman vaivaa nähdäkseen ystäviä viikottain.

Minulle vaikeimmat kuukaudet vuodessa ovat aina olleet nämä loka-, marras ja joulukuu, sillä heti vuoden vaihtuessa olemme menossa kohti kevättä ja se on minulle positiivinen käänne. Maalle muuton jälkeen syksy tuntuu kuitenkin joka vuosi vaikeammalta. Tänä syksynä varmasti voimaannuttavin asia minulle on nelijalkainen perheeni ja varsinkin nuorimmaiseni, tammikuussa vuoden täyttävä koiranpentuni Piiku. Sen energisyys on samalla äärettömän raivostuttavaa, mutta myös ihanaa. Se on aina valmis kanssani lenkille tai harrastamaan ja se rakastaa touhuta yhdessä. Koska vanhemmat koirani eivät juuri leiki sen kanssa, muodostamme yhdessä varsinaisen tehotyttökaksikon. On ihana myös tietää, että kaikki tekeminen vahvistaa suhdettamme myös jatkoa ajatellen. Koirat myös ovat oivaa seuraa sikäli, että.ne lämmittävät sängyssä jalkopäätä ja kaivautuvat sohvalla kainaloon. Mitä lähempänä, sen parempi. Kun kotiin tullessa minua vastassa on lauma iloisia ja rakastavia olentoja, on pakko olla varsin kiitollinen elämäni sisällöstä.

Toivon kaikille voimia syksyyn ja pimeyteen. Löydetään valoa toisistamme.

”On parempi sytyttää kynttilä, kuin kirota pimeyttä.”

 

Kesä 2019 – jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain … oranssia?

Puolen vuoden välein on tavakseni tullut käydä läpi tavoitteitani ja elämän suuntaa. Yleensä vuoden vaihteessa ja uudelleen kesälomani jälkeen. Aikaisempia kesäseikkailuja voi lukea blogista. Tänä kesänä olen touhunnut lähinnä koirien parissa, mikä onkin virkistävää vaihtelua. Kiipeilemässä ja melomassakin olen sentään päässyt käymään, mutta koirien kanssa puuhailu on ollut pitkästä aikaa erittäin antoisaa ja olo on ollut sen myötä varsin harmoninen. Olenkin ihmetellyt tätä rauhallisen seesteistä, onnellista olotilaa jo pari kuukautta. On ihanaa kun on selkeä suunta elämässä ja toisaalta lukuisia eri vaihtoehtoja miten edetä. Kesälomani koostui kahdesta pätkästä, joista ensimmäiset kolme viikkoa kesä- heinäkuussa ja yksi elokuun puolessa välissä.

3G5A0695
Uimassa

Lomani alkoi viikko ennen Juhannusta. Olin keväällä joutunut töissä hiukan uusiin tehtäviin ja se tuntui kyllä luissa sekä ytimissä pienenä työuupumuksena. Lisäksi iltaisin koiraharrastukset ovat vienneet paljon aikaa, mutta olen siten saanut hyvin nollattua pääni. Kesäkuussa auto vaati huoltoa lähes viikon välein ja näin myös ystäviä loman aikana. Lue lisää linkeistä!

  • ma 17.6 auton huolto, ystävällä käymässä ja illalla pentuagsa
  • ti 18.6 Rallitoko
  • ke 19.6 valokuvausta Korkeasaaressa
  • to 20.6 Agsavalmennus
  • pe 21.6 Juhannus, paras ystäväni tulee yökylään. Retkeilyä Iso-Valkeella
  • la 22.6 Kaupunkipäivä Piikun kanssa Isossa-Omenassa ja Espoon Matinkylän rannassa
  • su 23.6 Kesäkiikut yhdessä Sarin kanssa Kauhalassa
3G5A0724
Iso-Valkee, juhannus 2019

Kesän aikana olen myös tutustunut koiratouhuissa uusiin ihmisiin. On ollut ihanaa löytää uusia tuttavia ja jakaa koiratietoa puolin ja toisin ❤ Lajin kuin lajin parissa on ollut hauskaa höpötellä ihmisten kanssa omaa vuoroa odotellessa. Onpa käynyt niinkin, että vesisateessa agsaa treenatessa sain jopa takin lainaksi kanssatreenaajalta! Olen kaivannut paljon tätä sosiaalista puolta harrastamisessa ja kai se on myönnettävä, että vaikka meitä koiraihmisiä on moneen junaan, olemme kuitenkin lähtökohtaisesti aika avoimia, rentoja ja hauskoja tyyppejä. Kaikkia yhdistää rakkaus koiraan ja vilpitön halu toimia sen hyväksi. Tämä yleensä näkyy myös asenteissa. Vanhoja tuttuja on ollut myös hauskaa nähdä näyttelyissä ja meselangatkin käyvät nykyään taas kuumina 🙂

67281423_2172984682992697_8424331579463041024_n
Halikonjoki

Kiipeilemään ei ole ollut hirmuista hinkua ja jotenkin kesän aikana on selkeästi mielessäni vaihtunut uusi lehti. Koiratouhut vievät yhä enemmän aikaa ja olen tästä erittäin innoissani. Viime kesänä kokemani ahdistus on sulanut pois, eikä enää harmita vuorikiipeilyjen kariutuminen. Itseasiassa, rahaa olen sitonut valtavan varaavan takan maalaukseen, ikkunaremonttiin (aloitettu syksyllä 2018) sekä tulevaan käyttövesiputkiremppaan (syyskuu 2019) ja niinpä elo täällä maalla tuntuu jälleen muutaman vuoden tuskailun jälkeen juuri siltä, mitä minun kuuluukin tehdä. Kuin palaset loksahtaisivat taas paikalleen. Rakastan maaseutua ja näitä maisemia ja nyt kun talokin alkaa olla peruskorjattu, on se tuonnut yhteisiä vuosia lisää. Haaveeni on viettää täällä monia rikkaita vuosia, kuin tv-sarjan tanskalainen maajussi ikään! 12 vuoden asumisen jälkeen olen vieläkin erittäin motivoitunut rakentamaan elämääni tänne Kiskoon.

  • ma 1.7 Agsaa, omatoimitreeniä Maijun kanssa Salon koirahallilla
  • ti 2.7 Isä tuo lautatavaraa ja uusia valaisimia, melontaa iltasella
  • ke 3.7 Auton huolto
  • to 4.7 Valokuvauskeikka Helsingissä
  • pe. 5.7 Unton nimipäiviä viettämässä Maijulla, vierailulla Keyword-kennelissä
  • la 6.7 Retkeilyä Teijon Hamarijärvellä
  • su 7.7 Tuusulan näyttelu Jukan ja Puuman kanssa
3G5A5345
Piiku ja oranssit uudet liivit!

Tuusulan näyttelystä meille saapui viikoksi hoitoon Jukan morsmaikku Piitu. Ensimmäinen kesän työviikko alkoikin siis pyörittämällä kotona kahta laumaa: piiku & piitu tiimi ja Jukka omien tyttöjen kanssa. Astutustilanteet saivat aikaan hieman harmaita hiuksia, mutta lopulta Jukka onnistui astumaan Piitun hienosti kolme kertaa. Jäimme jännityksellä odottaamaan tiineyden vahvistumista, mikä tapahtuikin elokuun alussa : 3-4 pentua tulossa!! Jippii!!

Lauantaina 13.7 kävimme ystävieni kanssa melomassa Ruoholahdessa ja vuokrasimme kajakit Laguunista. Oli upea ja lämmin päivä, meillä oli hurjan hauskaa. Jälkeenpäin istuimme terassilla olutta siemaillen.

67071110_10220424794234471_1890360843799887872_n
Piiku ja veli parikilpailussa Nastolassa

Sunnuntaina 14.7 oli kauan odotettu Piikun ensimmäinen pentunäyttely Lahden Nastolassa. Sain mukaani Keyword kennelin Riipin Elinan ja matka sujuikin joutuisasti Piikun nukkuessa ja meidän höpistessä koirajuttuja. Ja niitähän riitti!!:D Paikalla oli kasvattaja Suvin pentutapaaminen ja Piikunkin sisaruksia oli saapunut aika liuta! Oli todella hauskaa tutustua kaikkiin ja erityisesti Piikun isän omistajaan Paulaan, joka kilpailee koiriensa kanssa useammassa lajissa. Myös Piikun äiti oli paikalla omistajansa Lindan kanssa ja hän otti Piikusta upeita kuvia kehässä. Kiitos kaikille! Piiku voitti oman luokansa pikkupentunartut ja sai kunniapalkinnon! ❤

Keskiviikkona 17.7 Pääsimme Piikun kanssa kokeilemaan hakua Pauliinan ryhmään Liedossa. Olipas meillä mukavaa!! Piiku sai päälleen ensimmäistä kertaa oranssin palveluskoirien liivin 😉

Lauantaina 27.7 Meillä oli kesän kuumin päivä ja aloitimme agilityvalmennuksella Tassupäivillä. Sen jälkeen lähdin melomaan Halikonlahdelle yhdessä junalla Saloon saapuneen ystäväni kanssa. Halikon joki on niin upea, että oli hienoa päästä esittelemään sitä myös hänelle.

3G5A6730
Unto erkkarissa 2019

Erkkariviikonloppu 3.8-4.8 Lauantaina koittikin paljon odotettu päivä, kun pakkasimme Maijun kanssa auton täyteen koiria ja läksimme Kuopion erikoisnäyttelyyn. Matka kesti lauantaina 6 tuntia, mutta koirat matkustivat esimerkillisesti: omani takaluukussa ja Unton takapenkillä häkissä. Yövyimme Kuopion keskustassa Steiner-koulussa, jonka tilavissa huoneissa oli meidän hyvä olla. Aamulla kuuden aikaan nousimme vähin äänin ja siirryimme näyttelypaikalle. Ilmassa oli syksyn koleutta kun odottelimme kehien alkua, mutta onneksi päivän mittaan aurinko alkoi taas paistamaan. Paikalla oli paljon tuttuja, mm. Unton kasvattaja Päivi sekä Unton isän omistaja Katja. Koirat pärjäsivät tiukoilla suomalaisilla tuomareilla odotettua paremmin. Jukka sijoittui avoimessa ERIllä kolmanneksi. Puuma sain EHn, mutta valittiin paras pää ja korvat- sekä paras häntä ja liikkeet- sarjoihin. Piiku voitti jälleen pikkupentunartut ja sai kunniapalkinnon ja Unto sijoittui omassa luokassaan pikkupennuissa neljänneksi. Kotiuduimme vasta puolen yön aikaan, joten viikonloppu oli hauska, mutta raskas.

3G5A5356
Piiku paimentamassa

Elokuussa minulla oli vielä yksi viikko lomaa, joka sujuikin enemmän levon merkeissä ja kotinurkkia kunnostaessa.

  • su 11.8 Espoo boulder, syömässä Isossa-Omenassa, leffassa
  • ma 12.8 Maijulla, teen pitkän lenkin koirien kanssa
  • ti 13.8 Siivouspäivä
  • ke 14.8 Putkiremontin konsultaatio, Hakukurssi!
  • to 15.8 Maalaushommia, mummolla, agsavalmennus alkaa
  • pe 16.8 Maalaushommia, kaupoilla, Jimi saapuu
  • la 17.8 Korkeasaari
  • 18.8 Kiipeilemässä

Upea kesä takana! Vaikeaa uskoa, että pian on jo syyskuu ja katse kääntyy kohti kynttilöitä, villasukkia, oman takan loimua ja sohvan nurkkaa. Tarkoituksena on syksyllä käydä edelleen kiipeilemässä 1-2 kertaa viikossa ja agilitya Piikun kanssa harrastamme aina torstaisin Agipowerin koirakoulussa Taija Salokanteleen valmennuksessa vuoden loppuun saakka. Tämän lisäksi on luvassa paimennusta, hakutreenejä ja tokoa sekä omatoimi- että ohjatuissa treeneissä. Aika ei käy pitkäksi! Kesälampaamme muuttavat takaisin kotiinsa oletettavasti syyskuun loppupuolella, mutta ensi kesäksi lampaita on tarkoitus hankkia jälleen meitä piristämään! Kunhan Piikulle tulee lisää ikää, alan myös pidentämään kävelylenkkejämme nykyisistä 4-6km lenkeistä 8-13kilsaan, jotta saan normin pitkänmatkanlenkit pyörimään pari kertaa viikossa. Agilitya js kiipeilyä ajatellen hyvä peruskunto on sekä minulle, että koirille tarpeen. Odotan tätäkin innolla! Oikein hyvää syksyn alkua kaikille!

 

 

Koiratouhuja kevät 2019

Kevät ja alkukesä näyttää painottuvan koiramaisiin menoihin! Jostain syystä mieli halajaa näyttelyihin, agsakentälle ja jopa tokoilemaan! En tiedä onko ilmassa jotain, olenko syönyt jotakin sopimatonta tai saanut jonkun tarttuvan taudin.. Parasta kuitenkin se, että kaikki koirat ovat mukana touhuissa!

3G5A4160AGILITY: kevään torstai-illoissa olemme juosseet Puuman kanssa agsatreeneissä. Steriloinnin jälkeen Puuma on rennompi ja leikkisämpi ja hakee minuun enemmän kontaktia kuin aiemmin. Meidän osalta leikkaus onnistui siis nappiin! Puuman asenne on treeneissä parantunut paljon eikä se enää juurikaan seikkaile kentällä omiaan. Taija Salokanteleen treeneissä on yleensä n.30 esteen rata, jonka teemme pätkissä. Myös keppejä olemme treenanneet ja päässeet jo parista ohjuristakin eroon! Radat kuitenkin pätkii osin omiin ohjausvirheisiin ja joskus Puuman karkailuun kontaktiesteille. En ymmärrä miksi minulle on niin vaikeaa ottaa käyttöön persjättö kun helposti usutan koiraa takaleikkauksiin. Ne harvoin toimii. Toivoisin Pumselle vähän enemmän vauhtia radalle, mutta olen kuitenkin super tyytyväinen Puuman asenteeseen! Myös alun paikalla olo alkaa sujua varmasti. Puuma jatkaa Taijan kurssilla myös kesällä torstai-iltaisin.

FB_IMG_1556466827260Mukana on silloin tällöin ollut myös Jukka, jonka suoritus on ollut vaihtelevampaa. Jukka on intona mukana lajissa, mutta se on jotenkin jähmeä, iso ja hidas, vähän kuin elefantti posliinikaupassa 😂 niinpä Taijan kurssit ovat sille vielä vähän liian vaativia ja yritän hakea sille motivaatiota kevään aikana Aneten siihen tarkoitetuilta lyhyemmiltä  kursseilta.

Piiku tapailee agsan alkeita eli siivekkeen kiertoa, putkea sekä eteenmenoa sekä kotitreeneissä, että maanantai-iltaisin starttikurssilla yhdessä Maijun Unton kanssa. Toukokuussa alkaa myös Piikun oma Sporttirakin pennuille suunnattu verkkovalmennus, joka kestääkin sitten elokuuhun asti! Toivon, että saan sieltä lisää vinkkejä kotitreeneihin! Kesällä käymme varmasti myös jonkun Aneten motivaatiokurssin. Piiku on nopea oppimaan ja vaatiikin tällä hetkeltä minulta aika paljon huomiota. Pyrin tarjoamaan sille jatkuvasti jotakin uutta kokemusta, joko ympäristön tai koulutuksen kautta. Haaveena olisi saada siitä nopea kisakoira agilityyn, mutta myös toko on viime aikoina alkanut taas kiinnostaa.

FB_IMG_1556466822629Toukokuun 23.5 osallistun Jukan ja Ronjan kanssa Aneten Tassupäivään ulkosalla, joten sieltä molemmille motivaatiota pidemmältä agilityradalta takataskuun! Kesällä olisi tarkoitus käydä omin päin myös Tassujen ulkokentällä treenaamassa koko sakin kanssa. Katsotaan mihin into ja aika riittää!

RALLITOKO: ilmoitin pitkästä aikaa Ronjan touhuilemaan Aneten rallitokoon tiistai-iltaisin.. 🙈 saa nähdä.. haaveessa olisi ykkösluokan kisat, mutta noh.. saa nähdä! 😂 Olen pohtinut, että jos homma tuntuu hauskalta voisin kokeilla sitä tai varsinaista tokoa myös Jukan kanssa! Olisikin kätevää jos koirista kaksi olisi ns. agsakoiria ja kaksi tokoon keskittyviä.

IMG_20190501_162949_414RETKEILY: viime vuonna kävimme koirien kanssa retkeilemässä mm. Iso-Valkeella, Torrosuolla ja Nuuksiossa. Kaikenlaisia suunnitelmia on myös tälle vuodelle, myös yön yli kestäviä retkiä. Tavoite olisi nähdä miltä neljän ison koiran kanssa telttailu tuntuu, mutta aloitamme ihan lähiympäristöstä. Haaveena olisi lähteä tutustumaan Liesjärven kansallispuistoon ja samota lisää Etelä- Suomen retkeilyalueita.

NÄYTTELYT: Jukka on ilmoitettu kolmeen näyttelyyn toukokuussa, Puuma yhteen ja jahka rokotukset saadaan kuntoon Piiku lähtee harjoittelemaan pentuluokkiin yhdessä Unton kanssa. Heinä- elokuussa viralliset kehät jatkuvat, vähän auki vielä minne kaikkialle mennään. 😊 tavoitteena olisi saada Jukalle vielä puuttuvat kaksi sertiä 😂

PAIMENNUS: tänä kesänä meille muuttanee ensimmäiset omat kesälampaat. Tila on rekisteröity lampaiden pitopaikaksi ja kaikki on valmiina eläimiä varten. Niitä ei kuitenkaan ole tarkoitus käyttää koirien harrastukseen, joten saa nähdä eksymmekö kesän aikana Somerolle tai vaikkapa Sammattiin virallisempiin ympyröihin treenaamaan. Varsinkin Puuma ja Piiku voisivat toimia niissä kehissä.