Pinnan alle: allastreenit osa II

Laitesukelluksen peruskurssi on edennyt allastreeneihin. Alun alkaen meillä ei pitänyt olla enempää allasaikaa, mutta jostakin syystä saimme vielä Salon uimahallilta armoa ja niin minäkin pääsin treenaamaan altaaseen flunssasta toivuttuani. Minusta tämä oli loistava juttu, koska itselläni edellisestä sukelluksesta on jo vuosi aikaa ja kaikki tuntuu olevan vähän unohduksissa. Lisäksi kokeilulla ei tarvitse itse tehdä juuri mitään, mutta kurssilla opetellaan olemaan itse vastuussa niin laitteista kuin tekniikastakin.

Tiistai 23.5. Tällä kertaa paljon  varmempi olo jo alusta lähtien. Ohjaajia ei näkynyt missään, joten raahasin altaan reunalle happipullon, liivin ja muut härpäkkeet ja kokosin komeuden ensimmäistä kertaa ihan itse 🙂 Aika paljon riittää muistettavaa jo tässäkin: pullon aukaiseminen, koehengitykset molempien regulaattoreiden kautta, painemittarin tarkastus.. Sitten Vesa jo ilmestyikin ja alettiin käymään läpi tänään suoritettavia tehtäviä. Vähän alkoi hirvittää sitä kuunnellessa: erilaisia hyppyjä veteen vermeet päällä, maskin irottaminen ja ilman sitä sukeltaminen ja takaisin päähän laittaminen ja tyhjentäminen, oman regulaattorin hylkääminen ja sukellusparin regun käyttäminen, erilaisia nousuja ja laskuja yhdessä ja painovyön irottaminen ja takaisin pukeminen altaan pohjalla. Hmmm.. tuumasin.

DCIM100GOPROGOPR0303.
Helsingin sukelluskeskus.

Luja oli Vesan luotto siihen, että selviäisin 😀 Harjoiteltiin veteen siirtymistä erilaisin metodein ja yllättäen kaikkein vaikeinta oli vaan hypätä altaaseen jalat edellä. Se oli huomattavasti teknisempää kuin esim. kierähtäminen selälleen altaan reunalta. Seuraavaksi irrotin maskin veden alla kokonaan ja laitoin sen sitten takaisin päähäni ja tyhjensin sen. Tällä kertaa sujui varsin mallikkaasti. Olin tällä kertaa varautunut maskin huurtumiseen pesemällä sen kotona fairyllä ja sylkemällä siihen jo ennen veteen menoa. Myös uiminen ilman maskia ja samalla regulaattorin kautta hengittäminen oli yllättävän helppoa! Sen sijaan koko illan aikana minun oli vaikeaa hallita liivin ilmastusta ja meno olikin melkoista ylä- ja alamäkeä 😀 Myös vasemman korvan paineistus aiheutti ongelmia. Altaan syvässä päässä, siis neljässä metrissä, kipu äityi välillä aika kovaksi ja jouduin nousemaan metrin verran saadakseni sen aisoihin.

Seuraavaksi harjoittelimme tilannetta, jossa sukellusparilta loppuu ilma. Yritin antaa oman hätäregulaattorin toiselle kurssilaiselle Heidille, mutta ojensin regun väärinpäin hänelle, mistä syystä Vesa joutui puuttumaan tilanteeseen. Kun teimme harjoitteen uudelleen toisin päin, sujui kaikki jo hyvin. Painovyön irottaminen altaan pohjalla sai aikaan vasempaan sääreen ikävän noidan nuolen, mutta yritin vain hengittää rauhallisesti ja keskittyä tehtävään. Aluksi vyö meni väärin päin ja jouduin riisumaan sen uudelleen. Vesa kertoi myöhemmin, että hengitykseni oli kiivasta ja siksi aloin nousta ylemmäs. Kuitenkin veden alla toimiminen vaatii ihan tietynlaista rauhallista asennettta. Saatuani vyön paikalleen ja laskeuduttuani uudelleen alas, Vesa viestitti, että halusi minun irottavan vyön uudelleen tällä kertaa altaan pohjalla. Tämä sujuikin jo onnistuneesti. Teimme myös pienen koesukelluksen Heidin kanssa, jossa minä toimin vetäjänä ja se toimi varsin kivasti.

18664495_10155247914778955_5510529266117516129_n

Muistettavaa on veden alla niin paljon, että näin alussa tuntuu kaikki energia menevän liivin hallintaan, hengitykseen ja paineistukseen ja hengityksen säätelyyn. Jos pakkaan lisätään mikä tahansa yllättävä tilanne tai harjoitus niin vaikeustaso nousee melkoisesti. Toistoilla kuitenkin harjaantuu ja siksi nämä allastreenit ovat ihan kullan arvoisia, loistavaa, että ne olivat mahdollisia! Yhdessä Olgan ja Heidin kanssa höpötettiin vielä pukuhuoneessakin innoissamme illan treeneistä. Kotiin lähtiessä Marko huikkasi, että seuraavat treenit ovat parin viikon päästä. Ne ovatkin sitten jo avovesisukellukset, koska seuran allasaika on lopussa. Jännittyneenä odotan mitä tulevan pitää! So far so good 🙂

Pinnan alle: allastreenit, osa I

Laitesukelluksen peruskurssi on edennyt allastreeneihin. Alun alkaen meillä ei pitänyt olla enempää allasaikaa, mutta jostakin syystä saimme vielä Salon uimahallilta armoa ja niin minäkin pääsin treenaamaan altaaseen flunssasta toivuttuani. Minusta tämä oli loistava juttu, koska itselläni edellisestä sukelluksesta on jo vuosi aikaa ja kaikki tuntuu olevan vähän unohduksissa. Lisäksi kokeilulla ei tarvitse itse tehdä juuri mitään, mutta kurssilla opetellaan olemaan itse vastuussa niin laitteista kuin tekniikastakin.

DCIM100GOPROGOPR0124.
Helsingin sukelluskeskus

Tiistai 16.5 Hiukan jännitti ajella Salon uimahallille, koska edellisestä altaassa pulikoimisesta on runsas vuosi aikaa. Tuolloin vein ystäväni laitesukelluskokeilulle Helsingin sukelluskeskukselle. Ohessa olevat kuvat ovat tuolta reissulta. Altaan reunalla oli ihan tyhjää kun pääsin perille ja hetken jo ehdin pohtia, että olenko väärässä paikassa väärään aikaan. Onneksi hetken päästä alkoi ihmisiä valua paikalle. Loppujen lopuksi meitä kurssilaisia oli paikalla tällä kertaa kolme ja kaikille riitti myös omat henkilökohtaiset ohjaajat. Minä sain ohjaajakseni Vesan, jonka hyvähermoisuutta kaltaiseni säätäjän kanssa ei voi kuin ihailla 😀 Yhdessä käytiin läpi veden alla käytettävät käsimerkit ja koottiin liivipaketti eli happipullo, kelluntaliivit ja regulaattori.

Oli kutkuttavaa tehdä kaikki nyt sillä ajatuksella, että jatkossa vastaan itse itsestäni. Sukelluskokeiluillahan ei ole tarvinnut juuri asioita miettiä, vaan keskittyä enemmän kokemukseen kuin laitehallintaan. Ystävältäni lainatuissa kamppeissa (puolimärkkäri, maski, tossut ja avokantaräpylät – sopivat muuuten kaikki tosi hyvin 😉 ) siirryin sitten Vesan kanssa altaan puolelle. Räpylät jalkaan ja menoksi! Tein suuren virheen ja kastelin maskin ennen siihen sylkäisyä ja niinpä kärsinkin koko illan huurteisesta maskista. Nauroin Vesalle, että kurssitodistukseen täytyy laittaa lisämaininta harjoitusten sokkona tekemisestä! 😀 Ihan alkuun harjoiteltiin regulaattorin tyhjentämistä veden alla ja myös vararegun käyttöä. Painoliivin käyttö tuli kuin itsestään yrittäessäni päästä altaassa pohjaan istumaan 🙂

DCIM100GOPROGOPR0161.
Sukeltamassa Helsingin sukelluskeskuksella

Yllättäen melkoista työtä vaati maskin tyhjennys. Jouduin tulemaan pintaan varmaan kolme tai neljä kertaa, kun jostakin syystä en saanut puhallettua nenän kautta ilmaa saadakseni maskin tyhjäksi. Kummastelin asiaa ääneen, aikaisemmilla sukelluskerroilla ei moista ongelmaa ole ollut. Lopulta onnistuin ja pääsin harjoittelemaan hengittämistä ilmaa puhaltavasta regulaattorista. Sekin oli aika hurjaa, koska regulaattori on vain puolittain suussa 😀

Altaan syvempään päähän sukellettaessa vasen korva alkoi kipuilla, vaikka yritin paineistaa sitä. Näytin Vesalle merkillä, ettei kaikki ole kunnossa ja osoitin korvaa. Rauhassa sitten tutkailtiin tilannetta, tultiin vähän ylemmäksi ja taas alas, että sain paineet hallintaan. Harjoittelin painovyön riisumista ja pukemista pinnalla sekä koko liivin riisumista ja pukemista vedessä. Lopuksi raahasin pelastusharjoituksena Vesan 25 metriä altaan päästä päähän ikään kuin väsynyttä sukeltajaa auttaakseni.

Ihan loistavat treenit ja opin aivan valtavasti uutta asiaa!! On ihan mieletöntä päästä sukeltamaan taas pitkästä aikaa ja toisaalta ymmärtää, että tästä ollaan nyt tekemässä uutta aktiivista harrastusta itselleen 😉

 

Pinnan alle: teoriat haltuun

Salolaisen sukellusseura Simppujen laitesukelluksen peruskurssi eli CMAS */P1 alkoi viime viikolla ja jo nyt on kaikki teoriatunnit käyty läpi. Kokoonnuimme tiistaina ja lauantaina kerhotilassa pääkirjaston rakennuksessa opiskelemaan lisää varusteista, tekniikasta ja turvallisuudesta. Ryhmässämme on kahdeksan innokasta jäsentä ja kysymyksiä sekä juttua riittääkin melkoisesti! 🙂

 

IMG_0592 (683x1024)
Kesällä 2015

Tiistaina saimme heti kättelyssä käsiimme runsaan määrän erilaista materiaalia: kirjaa, lehteä ja lehdykkää, joihin meidän tuli tutustua. Saimme myös osittain samat tiedot sukeltajaliiton verkkomateriaaleista ja mm. teorian tentit suoritetaankin verkossa. Tiistaina kävimme läpi sukeltajan fysiikkaa ja tiettyjä lainalaisuuksia, joita sukeltaessa tulee ottaa huomioon. Osittain minulle tuttua asiaa kahdelta aikaisemmalta sukelluskokeilulta, mutta myös paljon syventävää.

Lauantaina keskityimme puolestaan varusteisiin ja turvallisuuskäytäntöihin. Sain paljon luennosta ideoita myös kiipeilyyn, joten hyvin samankaltainen harrastus on tietyllä tavalla kyseessä. Sukeltamisessa on kuitenkin osattava laskea itselleen reittisuunnitelma: siis kuinka kauan voit olla veden alla, miten syvälle voit sukeltaa ja kauanko sieltä kestää nousta turvallisesti ylös. Koska minä en ole todellakaan mikään matemaattinen nero, tuntuukin nuo laskutoimenpiteet näin ensialkuun melkoisen haastavilta. Toisaalta, on vain pakko uskoa, että jonakin päivänä (mielellään ennen kurssin loppumista) ne minullekin aukeavat. Kurssin läpäistäkseni minun on osattava tehdä minuutin tarkkuudella koko sukellussuunnitelma. Vaikka nykyään sukellustietokoneet ovat lähes jokaisen sukeltajan perusvaruste, on kuitenkin kurssilaisten osattava tehdä laskut siltäkin varalta, että tietokone tilttaa. Koen olevani lahjakas monissa asioissa. mutta vähän jäi mietiyttämään noinkohan koko kortin saaminen kaatuu kohdallani siihen matemaattisen lahjakkuuden puutteeseen… 😉17884221_1141331795995588_3281505147400134524_n[1]

Olen saanut kiipeily-ystävältäni lainaan koko setin sukellusvarusteita: sukellustossut, avokantaräpylät, maskin, snorkkelin, Suomen oloihin hyvin soveltuvan kaksiosaisen märkäpuvun ja hanskat. Koko komeuden pukeminen päälle kestää noin puolisen tuntia ja on melko epämukavaa hommaa, mutta onneksi se oli minulla jo tiedossa. Kurssin puitteissa saamme käyttöömme lisäksi sukellustietokoneet, kelluntaliivit, pullot ja regulaattorit. Nyt vain odotamme vesien lämpenemistä, että pääsemme kokeilemaan teoriaa käytännössä pinnan alle! Ensimmäiset sukellukset järjestetään täällä omassa naapurissa Kiskon Toijassa 😀

Pinnan alle: CMAS */P1

Tämän kevään ehdoton JUTTU on laitesukelluksen peruskurssi, jolle olen ilmoittautunut. Ensimmäiset kokoontumiset ovat jo ensi viikolla, joten melkoista haipakkaa on tässä asian suhteen edetty. Olen haaveillut kurssin käymisestä jo 2,5 vuotta, mutta aika ei vain ole tuntunut sille oikealta joko taloudellisten tai muiden menojen vuoksi. Maaliskuun lopussa melontakurssilla huomasin kuitenkin usein vilkuilevani laitesukeltajia, jotka puuhailivat viereisessä altaassa ja niinhän siinä sitten kävi, että menin tutustumaan ja esittäytymään. 🙂 Sain esitteen tulevasta kurssista ja kun selvisi, että suurimman osan tarvittavista varusteista saisin lainattua ystäviltäni alkoi olla jo tunne, että nyt tai ei koskaan!

Laitesukelluksen peruskurssi

img_0598-533x800-kopio
Hymy on herkässä sukelluksen jälkeen!

Laitesukelluksen peruskurssilla opetellaan ne perustiedot ja -taidot, jotka laitesukeltaja tarvitsee sukeltaakseen ohjatusti esim. sukellusseuran leireillä ja sukelluskeskusten järjestämillä retkillä. Kurssin pääpaino on käytännön perustaitojen opettelussa ja sukellusturvallisuudessa. Peruskurssi sisältää 10 tuntia teoriaa, 10 tuntia allasharjoituksia ja 5 avovesisukellusta. Kurssi antaa valmiudet tehdä suoranoususukelluksia enintään 15-20 metrin syvyydessä edellyttäen, että sukellusolosuhteet ovat vastaavat tai paremmat kuin missä kurssi on järjestetty. Kurssin alaikäraja on 15 vuotta. Kurssin läpäisseelle sukeltajalle myönnetään kansainvälinen sukeltajakortti, joka oikeuttaa sukeltamaan myös ulkomailla. Sukeltajaliiton koulutusohjelman mukainen laitesukelluksen peruskurssi täyttää kansainvälisesti sekä CMAS P1-koulutusstandardin että NAUI Scuba Diver -koulutusstandardin vaatimukset. Laitesukelluksen peruskurssilla perehdytään fysiikkaan, fysiologiaan ja sukellusvarusteisiin siinä määrin kuin se on tarpeellista turvallisen sukeltamisen kannalta. Turvallisuuden huomioiminen on kaikessa sukeltamisessa ehdoton vaatimus.

 

Sukellusharjoitukset

Kouluttajien opastuksella opetellaan altaassa ja avovedessä oikeat, turvalliset sukelluskäytännöt. Tällaisia ovat välineiden oikea käyttö ja käsittely, sukellusmenetelmät, parisukellus ja sukellusryhmässä toimiminen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sukeltamassa Helsingin sukelluskeskuksella

Olen käynyt muutaman kerran kokeilemassa sukellusta: Sääksjärvellä Nurmijärvellä sekä altaassa. Varsinaisen kurssin suorittaminen on kuitenkin aika kallis juttu ja vaatii myös suunnitelmallisuutta. Sukellus on kallis harrastus myös varusteineen, eikä sitä voi eikä tulekaan harrastaa koskaan yksin. Tästä syystä oma into lajin pariin on ollut hieman laskusuunnassa viimeisen vuoden aikana. Kiipeily tarjoaa minulle aktiivisen harrastuksen, jossa kenties pääsen samalla tavalla voittamaan pelkojani ja toisaalta se on huomattavasti halvempi ja helpompi toteuttaa. Nähtäväksi siis jää tuleeko sukelluksesta minulle aktiivinen harrastus jatkossa, mutta kuten melonnasta, saan siitä varmasti mielenkiintoista toimintaa varsinaisen päälajin (kiipeilyn) rinnalle.

Sukellusseura Simppu on vuonna 1974 perustettu salolainen sukellusseura, jolla on nykyään 240 jäsentä. Toiminnan aktiivisen rungon muodostavat kesäviikonloppujen sukellusretket saaristomerelle yhdistyksen tukialuksella m/s Agonuksella, päiväretket sukeltamassa Salon lähivesissä, sukelluskoulutus sekä lapsille ja nuorille suunnattu norppa- ja kuuttitoiminta. Minusta olikin mukavaa huomata, että aktiiviseen toimintaan olisi myös kurssin jälkeen mahdollista sukeltaa! 🙂

Ensi viikosta lähtien siis luettavissa blogistani myös sukellukseen liittyvää räpiköintiäni ja tunnelmia pinnan alta 🙂 Tervetuloa mukaan!

http://simppu.net/

https://www.sukeltaja.fi/

Alla tekemäni video vuosi sitten maaliskuussa järjestämästäni kokeilusta ystävilleni 🙂

Sukelluskokeilulla

Järjestin ystävilleni laitesukelluskokeilun Helsingin sukelluskeskuksessa lauantaina. Kouluttajana toimi koulutettu ystäväni. Itse olen jo käynyt kerran sukeltamassa viime kesänä ja odotimme kaikki innoissamme tätä uutta kokeilua. Jännitin hieman edelleen hengittämisen sujumista ja varsinkin tasapainon hakemista veden alla. Lisäksi halusin päästä kokeilemaan kameraani, jonka olin tämän tyyppistä kuvaamista varten hankkinut jo hyvissä ajoin.

Olen lisäksi pohtinut sukeltamisen jatkamista harrastuksena: kyseessä on kuitenkin suhteellisen kallis ja aikaa vievä harrastus. Tämä uusi kokeilu osoittautuikin minulle lopulliseksi niitiksi: veden alla oli ihan yhtä ihmeellistä kuin muistin ja valokuvaaminen vei mennessään! Niinpä jatko on nyt selvä: laitesukelluskurssille ja valokuvaamiseen pinnan alle käy siis reittini. 😉 Kiitos tytöille seurasta ja ystävilleni tempauksen järjestämisestä!

https://youtu.be/OvDdjJs8qLE

Lapsuudenunelmia

Kesälomaa on enää runsas viikko jäljellä. Tekemistä on ollut niin paljon, etten aina edes muista olevani lomalla. Joskus aikaisemmin keväällä tunsin ahdistusta ajatellessani neljän viikon lomaa, jonka aikana makaisin vain joutilaana ja istuisin mökkihöperönä kaikki päivät. En yksinkertaisesti osaa olla paikallani ja mieleni työstää kaikenlaisia projekteja jatkuvasti. Kuulemma kovasti arvostamani isoisäni on vähän samanlainen tyyppi: aina jokin rakennusprojekti menossa. 😉 Aikaisempina vuosina lomani on koostunut lähinnä koirien kanssa oleilusta, agility- ja tokotreeneistä, kalastusreissuista ja kavereiden kestitsemisestä. Kasvatinomistajia on vieraillut meillä yleensä joka kesä usean viikon ajan.

Suomalainen vaatetusliike toimii myös inspiraationa elämässä. Kuva Fiskarsista.
Suomalainen vaatetusliikeen toiminimi toimii myös inspiraationa elämässä. Kuva Fiskarsista.

Eihän siinä mitään pahaa ole ja kaikki on kuulunut silloiseen elämäntilanteeseen. Tänä kesänä olen kuitenkin ihan tietoisesti halunnut pois kotoa, matkustella ja keskittyä asioihin, joista olen haaveillut jo pitkään. Elämässäni on tällä hetkellä paljon harrastuksia, joista lapsena vain haaveilin. On varmasti ihanaa syksyllä ja talvella palata takaisin kaikkiin niihin reissuihin, joita olen päässyt lomani aikana tekemään. Onneksi minulla on ystäviä, jotka ovat valmiita päivän reissuille aina kun hyvä ja mielenkiintoinen kohde tulee vastaan.

Ystäväni 9 viikkoinen koiranepentu.
Ystäväni 9 viikkoinen koiranpentu. Pienen, vasta uuteen kotiin muuttaneen Vanja-tytön valokuvaaminen oli itselleni henkinen testi: nousisiko pentukuume? 😀

Tätä kirjoittaessani ulkona sataa vettä ja ukkostaa rajusti, eikä kesä olekaan ollut ilmoiltaan kovin helteinen. Loma on kuitenkin ollut ihan mahtava ja olemme osanneet nauttia ystävieni kanssa siitä huolimatta, ettei ilma välttämättä ole ollut paras mahdollinen.

Minä ja Taisto rantatunnelmissa
Minä ja Taisto rantatunnelmissa

Paljon tuuriakin on toki ollut matkassa. Ensimmäisellä viikolla kävin Turussa keskiaikaisilla markkinoilla, Särkänniemessä ja Suomenlinnassa. Ehdin myös rantatunnelmiin isäni perheen kanssa Myllylammelle. Parta-agama Taistokin pääsi mukaan 😀

Illastin ystävieni kanssa Helsingissä useaankin kertaan loman aikana ja baareissakin on tullut seikkailtua. Nautin suunnattomasti tanssimisesta (mikä tahansa latino,pop,trancejytke käy 😉 ) mutta otin tavoitteeksi osallistua edes yhteen musiikkitapahtumaan kesän aikana. Tuo haave toteutui viime perjantaina kun läksimme ystäväni kanssa kuuntelemaan Apulantaa ja Jenni Vartiaista Lohjan rantajameille. 😀 Hauskaa oli!

Rantajamit
Rantajamit

Kamera keikkuu aina minulla mukana. Koulusta kesätehtäviksi saadut yleisötapahtumien ja katujen kuvaus kaipaavat vielä hiomista, vaikka olen kuvannut paljon. Kameran kanssa tilanteisiin on helpompi mennä ja ihmisiä luonnollisempi lähestyä. Toisaalta ihmisten kuvaaminen katuvilinässä saattaa aiheuttaa ihmetystä. Tähän mennessä kukaan ei kuitenkaan ole tullut vetämään hihasta. Ainoana poikkeuksena kotiseudun rallit, joista lähetin pari kuvaa Poliisilehteen. Kameran kanssa aika katoaa ja valokuvaukseen voinkin hukkua, ajelehdin vain valon ja varjon maailmassa metsästäen sitä yhtä täydellistä otosta. Olen myös onnellinen, että olen onnistunut saamaan ystäväni iloisiksi ottamalla heistä kuvia, joihin he ovat tyytyväisiä.

Kuvaamassa Turussa
Kuvaamassa Turussa Kuva: V. Pitkänen

Jo viime syksynä tavoitenippuun lisäämäni laitesukelluksen kokeileminen tuli tällä viikolla ajankohtaiseksi kun saimme vihdoin ystävieni kanssa aikataulut sovitettua yhteen ja pääsin sukeltamaan Nurmijärven Sääksjärvelle. Ystäväni on koulutettu divemaster, jolla on oikeus viedä ihmisiä vastaavanlaiselle sukelluskokeilulle. Yhdessä perheensä kanssa he matkustavat 1-2 kertaa vuodessa ulkomaille sukeltamaan Kreikkaan tai muihin kirkkaisiin vesiin.

Sukeltamassa
Sukeltamassa Kuva: K.Myllymäki

Lapsena rakastin uimista ja nimenomaan sukeltamista. Saatoin olla rannassa tuntikausia ja vain tutkia järven tai meren pohjaa. Keräsin aarteita ja tunnelmoin valon, varjon ja veden keskellä. Jännitin laitesukelluksessa eniten tekniikan omaksumista: siis hengittämistä regulaattorin avulla. Onneksi minulla oli hyvä ja kärsivällinen opettaja, jonka osaavassa opastuksessa ei tullut hölmöjä kysymyksiä eikä paniikkia.

IMG_0589 (1024x683)
Vedessä leijumista 😀 Kuva: K.Myllymäki

Kävimme ensin läpi teoriaa noin tunnin verran ja puimme sitten päällemme märkäpuvun ja sukellukseen tarkoitetun liivin. Liivi painoi noin parisenkymmentä kiloa ja lisäksi sain lanteille kuuden kilon painoisen lyijyvyön. Arsenaliini oli siis melkoinen, mutta vedessä tunsin painon vain epämääräisenä selän rasituksena kun jouduin käyttämään olemattomia selkälihaksiani pitkästä aikaa. Vedessä kävimme teorian uudelleen läpi. Muutamassa kohdassa jouduimme tekemään harjoitteet pari kertaa, että onnistuin. Missään vaiheessa en kuitenkaan tuntenut paniikkia tai pakokauhua.

IMG_0592 (683x1024)
Sukelluksen jälkeen on hymy herkässä 😀 Kuva: K.Myllymäki

Lopulta olimme valmiit pienelle sukellukselle. Järvi oli samea eikä siellä ollut juuri nähtävää. Aluksi kaikki energiani meni kropan hallitsemiseen, tuntui että olin joko pinnassa tai pohjassa 😀 Jouduin käyttämään käsiäni saavuttaakseni tasapainon, vaikka ystäväni vieressäni vain polski tyynesti jaloillaan. Näkymä veden alla oli vihreä ja samea, siellä täällä oli leväisiä ruokoja tai pohjassa lepääviä puunrunkoja. Vesi oli myös kylmää, se tunkeutui pukuni alle ja sai varsinkin teoriaa opetellessa minut palelemaan. Kokemus oli kuitenkin loppujen lopuksi ihan huikea! Mitä se voisikaan olla kirkkaammassa vedessä, jossa olisi jotakin nähtävääkin!?

11751832_10205990590315872_1442806745_o
Suomenlinna Kuva M.Mäkinen

Olenkin kovasti pohtinut sukelluskortin suorittamista, täällä Salossakin on siihen mahdollistava aktiivinen yhdistys. Kortin saaminen olisi paitsi mahdollisuus päästä uudelleen pinnan alle, myös vähän kuin ajokortti: se hallussa olisin oikeutettu sukeltamaan myös ulkomailla. Uutena haaveena voisikin olla ystävieni kanssa matkustaminen ulkomaille parempiin vesiin. Se olisi paitsi reissuna myös sukelluskokeiluna varmasti ikimuistoista!

Syksyllä jälleen alkavan nyrkkeilyn lisäksi tavoitteenani on edelleen päästä ratsastamaan jossakin vaiheessa. Lapsena ratsastin useamman kerran viikossa ja hoidin paljonkin hevosia. Olisi ihanaa päästä kokemaan jotakin sellaista uudelleen. Lapsuuden unelmien toteuttaminen on ihan huikea tunne. Olen aina pyrkinyt elämään rehellisenä itselleni ja sille mitä haluan. Lapsena omasta koirasta haaveilleena elämäni eläinten kanssa on todellakin ollut intohimo. Joskus tavoitteiden ja haaveiden toteuttaminen on rahan tai ajan puutteen vuoksi pakko työntää kauemmaksi, mutta kun ne vihdoin toteutuvat – se on mahtavaa!

Elämä on upeaa - rinta rottingille!
Elämä on upeaa – rinta rottingille!

Eläimet, agility, tatuoinnit, valokuvaus, sukellus, nyrkkeily, kävely ja ratsastus.. Ehkä moottoripyöräilykin.. Paljon haaveita ja jo toteutuneita unelmia. Tunnen usein olevani etuoikeutettu saadessani kokea näitä upeita juttuja! ❤ Joskus niiden toteuttaminen vaatii tosin pitkäjänteistä työtä ja riskin ottoakin. Tarkkoja laskelmia siitä mikä kannattaa ja mikä ei. En ole kovin sponttaani tyyppi, mutta toisaalta yritän priorisoida elämääni jatkuvasti sellaiseen suuntaan, että saan kaiken mitä haluan. Ehkä pitkäjänteisyys ja varovainen, hidas lähestyminen on pitkässä juoksussa kannattavampi vaihtoehto kuin ryntääminen harkitsematta sinne sun tänne. Ilman työtä ja rohkeaa asennetta unelmiaan on vaikeaa saavuttaa, mutta toisaalta on hirvittävän tärkeää pitää palaset koossa elämänsä kokonaisuutta ajatellen. Kuulostaako höpsölle?

Fiskars. Kuva: M.Mäkinen
Fiskars. Kuva: M.Mäkinen

Kun sitten joskus katson elämääni taaksepäin toivon voivani olla ylpeä itsestäni ja siitä mitä olen saavuttanut ja kokenut. Olenhan sitä jo nyt. On tärkeää antaa elämänsä muille ihmisille, mutta vielä tärkeämpää – uskon – on antaa se itselleen. Liian usein kuulen juttuja siitä, miten ihmiset luopuvat omista unelmistaan muiden ihmisten vuoksi. En tiedä voiko olla mitään suurempaa vaaraa katkeruudelle kuin luopuminen unelmistaan jos siihen ei ole valmis. Olet oman elämäsi sankari. Vain sinä. Eikä koskaan ole liian myöhäistä aloittaa. Uskalla olla rohkea!

Olla aidosti ja rehellisenä läsnä elämänsä ihmisille tarkoittaa myös toisinaan luopumista ja toisen unelmien arvostamista. Rakkautta, joka ei sido, vaan kantaa. Siitä syystä toivon ihmisten, varsinkin läheisteni, kykenevän ja uskaltavan elää unelmiensa kautta. Koska olemme täällä (elämässä) vain kerran, on suorastaan häpeä jos emme ota kokemuksesta kaikkea irti.

Tsemppiä ja voimaa sinulle Lukija <3.

Lisää kuvia loman riennoista: http://lifedream.kuvat.fi/kuvat/Miscellaneous/

IMG_7959 (1280x853)