Kategoria: Toko

Osallistuimme Maijun kanssa collieyhdistyksen Turun alaosaston tokopäivään lokakuussa. Paikalla oli kouluttajana Katja Honkasalo, jolla kolme nahkaa, osa jo tokovalioita. Yllätykseksi paikalla oli vain kolme tokoilijaa, joten saimme parin tunnin yksäritreenit ja kaikille varmasti erittäin antoisan päivän! Harmittaa, ettei näihin yhdistyksen järjestämiin tapahtumiin osallistuta, sillä niistä saisi paljon rotukohtaista oppia. Pohdiskelimme oliko todella niin, että tokoilijoita ei löydy tarpeeksi rodun parista vai missä vika? Itse aikanaan järjestin tapahtumia kasvatinomistajille ja muistan hyvin tunteen.

Ylläolevasta videosta näkee mistä on lähdetty liikkeelle: vahvalla käsiavulla. Minulla on ollut suuria vaikeuksia Piikun tokotreenaamisessa siitä syystä, että se on erittäin vilkas ipana. Tokoa en tavoitteellisesti ole treenannut kuin kesästä asti, eikä täällä blogissakaan siksi ole suuremmin siitä juttua. Nyt kuitenkin tavoitteemme on vaatimattomasti alokasluokka, jossa kisasin myös vanhemman koirani Rosien (Lifedream Lady Freyja) kanssa. Piiku on innokas tekijä, mutta totta puhuen minulta puuttuu tarvittava taito monessa kohtaa, sillä tokossa pitää olla super nopea palkan ajoituksen ja suunnankin suhteen. Kun ammoisina aikoina harrastin ratsastusta, oli minusta maastoilu aina mukavampaa kuin koulun hinkkaaminen. Kaipa siksi vauhdikas agility on lajina minulle sopivampi. Päätin, että kirjoitan rehellisesti treeneistämme niin itselleni muistoksi kuin muillekin kiinnostuneille .

En voi kieltää, etteikö turhautuminen ole ajoittain ollut valtava. Piiku tekee innolla ja sen vaikeus on keskittyminen. Näen sen innossa kuitenkin valtavasti potentiaalia, joten en halua luovuttaa. Lisäksi se tuntuu rakastavan hakua, jota itsekin mielelläni kisatavoitteellisesti sen kanssa jatkossa harrastaisin. Tämä vaatii tietenkin myös tottelevaisuuskoulutusta, koska kisoissa hakukoe koostuu kolmesta osasta: varsinaisesta etsinnästä maastossa, esineruudusta ja tottisosuudesta. Allaolevasta videosta näkee ongelman lokakuun 22.pv. Piiku ehtii vapauttaa itsensä ja pyllynsä ennen kuin ehdin antaa sille luvan.

Perusasennon lisäksi olemme tehneet esineiden noutoa. Aluksi kapulan pito oli huisin vaikeaa, mutta nyttemmin Piiku rakastaa kapulan pitoa ja noutoa. Vielä se ei osaa yhdistää noutoa ja perusasentoa, mutta se on työnalla. Myös muita esineitä olen sille heitellyt sisällä ja pihalla, joita se sitten etsii minulle, jopa pimeässä. Pitäisi muistaa kaiken tämän turhauman keskellä, että kyllä edistystäkin tapahtuu!

Aloitimme tokopäivän yhteisliikkeellä, mikä oli Piikulle todella vaikeaa. Se ei ole sellaisia tehnytkään sitten pentukurssien ja varsinkin perusasennon kesto on ihan olematon. Se ei ole kiinnostunut muista koirista, mutta peppu ei vaan millään pysyisi maassa. Seuraamisesta ei voi puhuakaan kun koira katoaa jalan vierestä samantien. Tässä oli turhautuneena jo tippa linssissä ja kun Katja kysyi suurimpia ongelmakohtia noin 20min yksilötreenin aikana, oli perusasento selkeä vaihtoehto. Katjalla oli optimistinen mieli ja vahva usko Piikuun. Se lämmitti mieltä! Harjoittelimme asentoa siten, että hoin sanaa sivu ja samalla rauhallisin liikkein otin taskusta lisää palkkaa. Teimme kestoa myös siten, että minulla oli kuppi etäpalkkana. Tätä olen tehnyt ruokakupilla myös kotona. Heti tuntui kesto paranevan!

Katja kehui Piikun siirtymänopeutta liikkeissä ja se onkin todella nopea ja näyttävä. Perusasento on onnistunut vahvalla käsiavulla, mutta nyt riitti pelkkä käden nyrkkiin vieminen housunlahkeeseen. Jo tästä olin erittäin vakuuttunut! Meillä oli pari yksilöpätkää, joiden aikana treenasimme myös kapulan noutoa ja siihen yhdistettävää perusasentoa. Sujui kivasti. Lisäksi seuraamista kokeilimme siten, että minulla oli nami nyrkissä housun lahkeen kohdalla. Seuraaminen tuntuu kyllä kaukaiselle haaveelle vielä.

Untoon verrattuna Piiku onkin melkoinen tättähäärä ja myönnetään, Maijun ja Unton upea seuraaminen ja paikallaolon kestot ovat meillä vielä vain päiväunelma. Sittemmin Maiju on treenannut Piikua sen ollessa heillä hoidossa ajoittain ja jotenkin hänen kanssaan Piiku on oppinut enemmän kestoa. Kun palaan viime kesän tunnelmiin, niin on ilo löytää sieltä parikin juttua, missä kehitystä on selvästi tapahtunut. Olen kuitenkin haka kiinnittämään huomioni kaikkeen siihen, mikä ei onnistu ja polku kisavalmiiksi tuntuu ylivoimaiselta. Turhauman sietäminen ovat minulle tuttuja kiipeilystä, joka pitkälti on pelkkää pään seinään hakkaamista, mutta tokopäivästä sain hiukan uskoa tälle asialle. Piikusta  tulee vielä kiva tokoilija jahka uskon tähän prosessiin ja itseeni!!

Olemme aloittaneet Turun Pawsiteamissa ohjatut viikkotreenit ja uskon, että jatkossa kehitymme nopeasti. Seuraa siis tokopäivityksiämme!

Keväällä tein Piikun kanssa muutamia kertoja tokon perusasentoa ja maahanmenoa. Osallistuimme myös rallitokokurssille. Lisäksi suoritimme Sporttirakin pennusta harrastuskoiraksi-kurssin. Kuitenkin agility vei ajatukset täysin kesän alussa ja toko jäi. Kunnes innostuin Piikun kanssa hakumetsästä! Nyt toko ja tottis on täysillä taas mukana lajeissa ja tarkoituksena olisi hioa niihin vaadittavia liikkeitä. Harmittaa, etten enempää keskittynyt niihin Emmi Lavikan kurssilla. Tokon liikkeet onkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä vaikka Piikulla virtaa riittää, sen keskittymiskyky on tällä hetkellä hyvin rajallinen.

Ajattelin kirjoittaa itselleni muistoksi etenemisestä myös tässä lajissa. Perusasentoa ollaan harjoiteltu alusta asti, mutta nyt tauon jälkeen se sujuu jo aika kivasti, joskin vielä selkeällä käsiavulla. Piiku on erityisen motivoitunut kun minulla on ruokakuppi kädessä, ja olen edennyt vaatimaan siltä tässä tilanteessa useita toistoja ennen vapauttamista kupille. Muuten perusasentoa ja seuraamisen oikeaa paikkaa on harjoiteltu imutusharjoituksin. Pyrin palkkaamaan aina housun sauman kohdalta, jolloin koira automaattisesti hakeutuisi oikeaan kohtaan ja vapauttamaan aina minusta pois päin. Ongelma on, että en ehdi vapauttamaan läheskään niin nopeasti kuin pentu katoaa jalan vierestä. Sille ei ole siis selkeänä liikkeen kesto.

Minua myös häiritsee tokon selkeä houkuttelu, Piiku kun on opetettu agsajutuissa tarjoamaan ja se pitää siitä paljon. Sen tällä tavoin opitut asiat ovat myös jotenkin niin sisäänrakennettuja, että suorittaa ilolla ja vimmalla sen itse hoksaamia asioita. Ymmärrän siis nyt ne kuulemani kannanotot, että tarjoamalla opetetun koiran jälkeen ei enää haluaisi houkutella koiraa mihinkään. Sinänsä hauskaa, Piiku on ensimmäinen tarjoamisen kautta opetettu koirani. Muiden kanssa treeneissä on vaihdeltu tekniikkaa aika paljon, mutta tarjoaminen on tullut kuvioihin vasta vanhempana.

Piikulaisen keston sietokyvyn vaikeus kulminoituu myös paikallaolossa, on kyse sitten istumisesta tai maassa makaamisesta. Piiku oppi nopeasti kaukokäskyn alkeet eli maahan – ylös (istu) – maahan. Mutta kun sitä oltiin tehty pari kertaa, alkoi se ennakoimaan makuulta nousua. Nyt on todella vaikeaa saada tähän kestoa. Myös maahamenoa ilman käsimerkkiä tulisi harjoitella erikseen. Ruutua olemme harjoitelleet tasan kerran Unton luona kun Maiju on hankkinut ruudun tarvikkeiden lisäksi myös tokon hypyn. Ruutu ei ollut ongelma sen jälkeen kun Piiku ymmärsi sen olevan vai targetille juoksu. Piikulla on hyvin vahva etujalkatargetti, joten sitä on helppo käyttää tässä jatkossa.

Kapulan pito on tällä hetkellä sekä Piikun, että Unton kompastuskivi. Yhdessä Maijun kanssa treenaamme ja vaihtelemme vinkkejä ja kuulumisia asian tiimoilta. Maiju opetti Untolle kapulan noston sylistä ja toisti tätä vaikka pentu tiputtikin kapulan maahan. Minäkin olen treenannut tätä pari kertaa ja nyt Piiku osaa myös nostaa kapulan maasta minulle. Pito on kuitenkin vielä herkkää, kapula tippuu todella helposti ja nopeasti. Nouto sinänsä toimii hyvin lelulla, mutta kapula on eri juttu. Uskon, että nyt kun Piiku on tajunnut mitä tässä haetaan, saan sille kestoa aikaan myös yksinkertaisesti toistojen määrällä. Olen yrittänyt saada Piikua pitämään suussa erilaisia esineitä kuten lusikkaa ja vanhaa hammasharjaa, mutta se ei ole sen mielestä yhtään kivaa ja Piiku väistää. Toivon kovasti, että jonakin päivänä lamppu syttyy ja saan sen innostumaan esineiden pitämisestä ja minulle tuomisesta. Tulevan esineruudun kannalta olisi hyvä, että se paitsi toisi kaikenlaisia esineitä, myös tunnistaisi niiden hajun. Matka on pitkä, mutta onneksi Piiku on vasta puoli vuotias 😉