Kesäkuun lopussa vietin viikonlopun Peurungan kylpylässä, josta oli kävelymatka Kuusaankoskelle. Kuusaankoski on yksi Keski-Suomen suurimmista koskista. Sen kautta laskevat Vatianjärven vedet Saraaveteen Laukaan Kuusaan kylässä. Otin mukaani kamerani, luonnollisesti. Reitti kylpylähotellilta koskelle oli hyvin merkitty, joten sinne suuntaan kulku oli helppoa. Reitti takaisin olikin sitten vähän kinkkisempi juttu 😀 Kuusaankoski on suojeltu vuonna 1987 koskiensuojelulailla ja reitti sinne toimii talvella hiihtoreittinä. Paikoin reitti nousi jyrkästikin, joten kävely toimi hyvänä peruskuntolenkkinä ja minulla oli kyllä hieman vaikeuksia pysyä liikunnallisemmassa seurassa mukana 😀 Hyvä mieli kuitenkin jäi ja suosittelen käväisemään koskella (tai hotellissa) jos olette maisemissa.
Avainsana: Retkeily
Kävelyllä – matkailu avartaa!
Tänä kesänä olen päättänyt lisätä arkeeni jälleen pitkän matkan lenkkejä. Tämä tarkoittaa ainakin kerran viikossa yli kympin lenkkiä, mielellään toki parikin. Tavoitteena on saada peruskuntoa kohennettua ja jatkossa lisätä myös juoksun määrää. Käytännössä olen kävellyt nyt n.14km lenkin kerran viikossa, joten alku on ollut varsin lupaava! Kotimaisemissa on ilo kävellä, sillä täällä todella on upea vehmas Varsinais-Suomen luonto ympärillä! Hiukan vaihtelua toi matkani Keski-Suomeen, missä kävelin Kuusaankosken ympäristössä 14km kesäkuun lopussa. Lisäksi teen koirien kanssa myös lyhyempiä lenkkejä retkeillen lähialueella, mutta niistä lisää myöhemmin. Tempon vaihteluineen pitkän matkan kävely on kivaa ja erittäin tehokas liikuntamuoto. Kävellä voi sauvoilla tai ilman, mutta varsinkin menevän koiran kanssa pysyy vauhti tasaisesti hyvin yllä. Lue lisää kävelystä kirjoittamastani jutusta.
Iso Silmukka: olen nimennyt erilaisia lenkkejä hiukan sen keston ja maisemien mukaan. Iso Silmukka on noin 13km pitkä lenkki, jonka voi kävellä kumpaan suuntaan tahansa, mutta jostakin syystä kävelen useimmat lenkit myötäpäivään. Reitti kulkee ensin kolmisen kilometriä asfalttitietä, sitten 8km hiekkatietä metsän keskellä. Loput pari kilometriä on enimmäkseen hiekkatietä peltojen keskellä. Iso silmukka oli minun ja huskyni arkilenkki, joka kuljettiin aikaan 1h50min. Nyt collieiden kanssa aika on hieman pidempi noin 2h10min. Wilyan kanssa kävellessä laihduin muutama vuosi sitten huikeat 30kg! Kokemusta ja kilometrejä treenitossuissa siis riittää:)
Kurkelanjärven kierros: kiersimme koirien kanssa pitkästä aikaa Kurkelan järven, joka siintää oman keittiön ikkunasta läpi vuoden. Järvi on pitkänomainen ja reitin kuljen yleensä myötäpäivään. Kyseessä on varmasti fyysisesti rankin kotipihan reitti. Alun neljän kilometrin nousu on aika rankka, hiekkatie nousee kallion päälle parin kilometrin matkalla jopa 320metriä. Tie on kaikkinensa hyvinkin vaihteleva: on metsää ja hakkuualueita, metsälampia ja peltoaukeita. Kun tie laskee Kärkelän ruukin alueelle, aukee sen molemmmin puolin laajat hevoshaat. Loppumatkakaan ei ole suinkaan helppo, sillä vielä viimeisillekin kilometreille riittää mäkiä. Niinpä tämä reitti vie minulta usein lähes kolme tuntia, vaikka kilometreiltään on lähes Ison silmukan veroinen. Toisaalta kotona on ihan voittajafiilis kun mäet antavat reitille luonnolliset intervallijaksot.
Nikkallio, Teijon kansallispuisto
Lähdin hetken mielijohteesta tutustumaan Teijon Kansallispuiston Hamarijärven maisemiin ihan kesälomani viime metreillä. Tarkoitus oli lomani aikana retkeillä enemmänkin, mutta jotenkin se aika jälleen meni muissa riennoissa. Retkeilyä en ole kuitenkaan unohtanut, vaan tarkoitus on jatkaa sitä myös yön yli reissuilla.
Paikan päälle Kirjakkalan pysäköintialueelle oli helppoa löytää, mutta pakko myöntää, etten ollut kovin optimistinen mitä tulee itse kansallispuiston reittimerkintöihin. Olenhan onnistunut eksymään reiteiltä joka kerta kun olen Teijon kansallispuistoon uskaltautunut 😀 Pysäköintialue on Kirjakkalan ruukin yhteydessä ja kävijöille on selkeästi osoitettu kansallispuiston pysäköintialue. Otin koirat autosta ja lähdin viitan suuntaan. Reitti alkaa aivan mahtavalla lehtikujalla, jossa puut muodostavat maijesteetillisen tunnelin polun ylle.
Vajaan kilometrin kävelytaipaleen jälkeen avautuu Onnelannummen mäntykangas, jonne on ryhmien käyttöön rakennettu aika kivan oloinen erikseen varattava leirialue. Lähdin tästä nousemaan Nikkalliolle, vaikka suositeltu kulkusuunta on myötäpäivään. Halusin kuitenkin nähdä kallion ja päästä kuvaamaan koiriani sen laelle. Valitettavasti koirani eivät oikein vielä osaa poseerata porukkana, mukana kun oli 5kk ikäinen uteliaisuuttaan joka suuntaan sinkoileva Piiku, eteenpäin kiskova johtokoirani Ronja, kaikkialle merkkaileva urokseni Jukka ja ainaisesti hihnansa kanssa solmussa oleva Puuma. Myös matka alas kalliolta kapeaa polkua oli haasteellinen ja vähän oli hermo herkässä.
Kiersin kalliolta rantaa myöden Hamarinjärven tulentekopaikalle, missä näytti olevan telttailijoita nauttimassa päivästä. Hiukan ripsi vettäkin, joten laitoin järkkärini piiloon. Hiukan yli 4km matka kesti meiltä noin tunnin, mutta olin todella tyytyväinen, että sain reissun aikaiseksi ja kun polku leveni jälleen oli koirienkin helpompi kävellä. Juurikaan ei ihmisiä tullut reitillä vastaan, joten suosittelenkin tutustumaan myös tähän nähtävyyteen niiden perinteisten ja hiukan suositumpien Teijon kansallispuiston reittien lisäksi.
Iso-Valkee, Someron salainen helmi
Viime kesänä pääsin tutustumaan Iso-Valkeen järveen kun tuttavaperhe oli vuokrannut sen rannalta Someron kaupungilta mökin. Lämmitimme mökin puusaunan, uimme kirkasvetisessä järvessä ja teimme uimahyppyjä laiturilta. Illalla paistoimme leiritulilla makkaraa. Jo tuolloin ajatus alueella retkeilystä ja telttailustakin houkutteli. Tällä viikolla käväisin luontopolulla koirien kanssa nauttimassa syysvärien loistosta ja totesin, että paikalle on päästävä uudelleen teltan kanssa!
En ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä retkikohteesta, joten alue onkin yksi iso salainen helmi! Someron keskustasta järvelle on noin 25km ja mm. Turku/Helsinki motarilta alle 30km. Iso-Valkee lähiympäristöineen on mitä otollisin retkikohde luontoharrastajille, kesäretkeilijöille, lintubongareille, lapsiperheille, koululuokille, uimareille ja sukeltajille. Suosittelen lämpimästi! Järveä ympäröivät kangasmetsät tarjoavat kesä- ja syksyaikaan runsain mitoin noukittavaa niin sienien kuin marjojenkin kerääjille sekä upeasti värittyneet erilaiset lehtipuut. Iso-Valkeen alue kuuluu laajempaan Natura 2000-alueeseen, joka on nimeltään Hyyppärän harjualue. Harjualue on jakautunut Someron, Kiikalan, Suomusjärven ja Nummi-Pusulan kuntien alueelle. Alue on Kolmannen Salpausselän reunamuodostumaa. Harjun muodostamat laaksot ja huiput ovat upeaa katseltavaa ja vaikka Iso-Valkeen luontopolku kiertää aivan rannan tuntumassa, alueen korkeuseroista saa silti hyvän käsityksen.
Iso-Valkee on erittäin niukkaravinteinen ja kirkasvetinen järvi. Rannalla on useita alueita, jotka soveltuvat uimapaikoiksi. Viime kesänä sukeltelin täällä räpylöillä ja ahvenparvet ihastuttivat. Rannat ovat matalia, joten ne ovat turvallisia myös lapsille. Iso-Valkeella voi varmasti helposti viettää kokonaisen päivän vaikkapa perheen kanssa uiden, metsässä liikkuen ja eväitä syöden nuotiolla. Iso-Valkeella on kaksi laavupaikkaa, joissa voi vaikka erähenkisesti nukkua yön yli, pulahtaa aamu-uinnille kirkasvetiseen järveen lumpeiden sekaan ja keittää nuotiolla nokipannukahvit. Someron kaupungin mökkiä voi vuokrata noin 25euron päivähintaan.
Tällä kertaa paikalla ei ollut ketään, joten sain koirien kanssa kiertää järven kaikessa rauhassa. Virallisten tietojen mukaan luontopolku olisi n. 3km pitkä, mutta kyllä se tuntui pidemmälle syysiltatuimaan kun alkoi jo hämärtää. Kiersin järven reippaasti kävellen, tosin valokuvasin vähän väliä. Aikaa meiltä meni tähän parisen tuntia. Luontopolku oli selkeästi merkitty maastoon sinisen merkein ja siellä täällä oli opastauluja, joissa kerrottiin metsätyypeistä, kasvillisuudesta yms. Ehdimme takaisin autolle juuri ennen pimeää. Alue on ehdottomasti suosittelemisen arvoinen nähtävyys ja kesällä mieluinen uimakohde!
Lisää infoa alueesta: https://www.somero.fi/vapaa-aika-ja-matkailu/liikunta/aktiviteetteja/luonnossa-liikkuminen/iso-valkee-ja-luontopolku/
Saaren kansanpuisto
Vuosien aikana olen ajellut paljonkin Forssan liepeillä sijaitsevan Tammelan läpi matkalla Hämeenlinnaan tai Lopelle. Saaren kansanpuiston kyltit ovat herättäneet uteliaisuuteni siinä missä Torronsuokin. Saaren kansanpuisto on ollut jo vuosikymmeniä tunnettu virkistys- ja vapaa-ajanviettopaikka. Se on arvokas niin luonnoltaan kuin kulttuurihistorialtaan. Nykyäänkin se houkuttelee kauniilla monimuotoisella luonnollaan ja upeilla näköaloillaan, mutta myös muilla palveluillaan kaiken ikäisiä matkailijoita. Päätin lähteä paikalle heti kun siihen tulisi mahdollisuus ja mukaani intoituivat Pilvi ja Lennu, tuttaviani koirapiireistä.
Viime sunnuntaina lähdin matkaan 11 aikaan ja ajoin 70km matkan paikan päälle reilussa tunnissa. Iso parkkipaikka oli aika tyhjän oloinen vielä, mutta pian Pilvi ja Lennu kaarsivat mutkasta. Saaren kansanpuiston alue soveltuu erinomaisesti päiväretkikohteeksi, erityisesti perheille. Meillä oli mukana yhteensä kuusi koiraa ja etukäteen pohdimme millaiseksi ryhmä rämäksi porukkamme retken aikana muodostuisi. Koirat eivät entuudestaan tunteneet toisiaan ja osa oli myös herkkähaukkuisia. Lähdimme seuraamaan leveää ja hyvin opastettua polkua näköalatornin suuntaan. Alue tarjoaa hyvät mahdollisuudet myös moneen muuhun aktiviteettiin patikoinnin lisäksi. Melontayhdistyksemme järjesti paikan päällä retken samana viikonloppuna, mutta koska olin sopinut patikoinnista tyttöjen kanssa, ei melonta nyt ollut mahdollista. Kuivajärvi kuitenkin siinteli sen verran kauniina, että lähtisin mielelläni paikalle myös kajakin kanssa!
Pilvi toimi paikallisoppaana, sillä hän asuu ihan kiven heiton päässä puistosta ja käy täällä usein ulkoilemassa. Kansanpuisto sijoittuu Kaukolan harjulle Pyhäjärven ja Kuivajärven väliselle kannakselle, joten harjujen lisäksi vesistöt suurista järvenselistä pieniin kirkkaisiin luonnontilaisiin lampiin tuovat alueelle oman viehätyksensä. Saaren kansanpuisto on kuulemma erittäin suosittu uimakohde kesäisin, enkä ihmettele! Kuivajärven matalat hiekkarannat miellyttävät varmasti lapsiperheitä ja auringonpalvojia, kun taas Suujärven syvä ja kirkas laitureilla sekä hyppytelineillä varustettu ranta sopii varttuneemmille.
Saaren kansanpuisto käsittää varsinaisen kansanpuiston alueen, jonka omistavat Forssan ja Tammelan kunnat, sekä Pirtin alueen, jonka omistaa Lounais-Hämeen Pirtin säätiö. Alueeseen liittyy pohjoispuolella laaja geologisesti arvokas yksityisten omistama harjukokonaisuus, joka on luonnonsuojelulailla rauhoitettu. Sen korkeimmalla kohdalla sijaitsee näkötorni, josta avautuvat henkeäsalpaavat maisemat yli järven selkien ja metsien. Näkötorni ei ollut tällä kertaa avoinna, mutta suosittelen jatkamaan edes takaista matkaa tornin taakse, missä avautuu jännittävä näkymä kapealta harjulta.
Kävelimme koirien kanssa polkua ihastellen maisemia ja höpisten samalla kuulumisia. Yllätykseksemme kaikki toisilleen entuudestaan vieraat koirat käyttäytyivät todella hienosti ja itse olin todella ylpeä omasta kolmikostani! Vaikuttaa siltä, että ne alkavat olla jo vanhoja konkareita niin pitkospuilla kuin tällaisilla 
poluillakin. Remmissä kuljetaan nätisti ja ihmiset ohitetaan nätisti. Kokonaisuudessaan kuljimme noin 4 kilometrin matkan parissa tunnissa. Pidimme vauhdin rauhallisena, mikä oli todella mukavaa vaihtelua normaaliin puolijuoksuuni 😉
Paikalla oli ihastuttavia pieniä metsälampia, mutta pysähdyimme syömään eväitä kuivajärven rannalle, missä oli laavu ja kaksi tulentekopaikkaa. Hiekkaranta oli varjon puolella, mutta houkuttelee varmasti paikalle porukkaa kesäisin. Sidoimme koirat tauon ajaksi puihin kiinni, jotteivat ne pääsisi häiritsemään alueella harvakseltaan liikkuvia muita retkeilijöitä. Nuotiopaikalla sauhusi vielä edellisten kävijöiden tulet, joten saimme nopeasti aikaan oman pienen notskimme. Minulla oli eväänä leipiä, porkkanaa ja kahvia, mutta Pilvi taikoi esiin paikallisen teurastamon Makulihan omia nakkeja, croisantteja ja vielä dumlekarkkejakin! Kiitos Pilvi herkuista ja opastuksesta alueella, ihan mahtavan päivän tarjosit meille! Söimme höpötellen noin tunnin verran kunnes oli aika jatkaa matkaa läheiselle parkkipaikalle. Kaiken kaikkiaan retkeen meni meiltä neljä tuntia 😀 mutta suurin osa siitä meni ehdottomasti seurustelun piikkiin. Tämä oli ihanaa vaihtelua yksin retkeilylle, kiitos tytöille!! Pian uudelleen!
Lisää ottamiani kuvia järvistä ja alueelta: https://lifedream.kuvat.fi/kuvat/Retkeilykuvia/Saaren+kansanpuisto+2018/
Lisäinfoa puistosta: http://www.luontoon.fi/saari
Aamiaisella Torronsuolla
Monta vuotta olen suunnitellut Torronsuon kansallispuistossa käymistä, mutta koskaan en ole saanut aikaiseksi. Usemman kerran puiston ohi ajaessa olen huomioinnut, että parkkis on täynnä autoja ja että kyseinen kansallispuisto on juuri sopivan matkan, vain 40 minuutin, päässä. Sunnuntaina sain vihdoin jonkinlaisen energiapurkauksen ja lähdin jo aamusta suolle yhdessä koirani Ronjan kanssa. Pitkospuilla kulkiessa maisemat olivat kerrassaan satumaiset ja mielessäni jo pitkään pyörinyt ahdistus suli pois. Jos et ole vielä käynyt täällä, suosittelen!
Tavoitteena oli lähteä Torronsuon lintutorniin jo auringon nousun aikaan, mutta en kertakaikkiaan päässyt sängystä ylös tarpeeksi ajoissa. Olin kuitenkin tyytyväinen kun kaarsin kansallispuiston parkkipaikalle silti jo ennen yhdeksää. Paikalla oli vain yksi auto ja hetken aikaa tunsin tuttua hämmennystä: mitä minä täällä oikein tein, aamutuimaan yksin metsässä? En tiedä miksi tämä herättää minussa vielä outoja viboja, mutta lähtiessäni sitten koirani Ronjan, kameran ja aamiaisrepun kanssa kulkemaan, suli tuollaiset ajatukset nopeasti mielestä. Torronsuon kansallispuisto on Tammelan kunnassa Kanta-Hämeessä sijaitseva, pinta-alaltaan 30 neliökilometrin laajuinen kansallispuisto. Kansallispuisto perustettiin vuonna 1990. Sitä ennenkin lähes luonnontilainen suo oli määritelty suojelualueeksi.
Kävimme ensin tsekkaamasssa lintutornin. En ollut tullut ajatelleeksi, että tornin portaat olivat todella jyrkät ja Ronjalle vaikeakulkuiset. Olisin toki voinut sitoa sen alhaalle kiinni siksi aikaa kun kävisin tornissa, mutta tiesin sen vain ahdistuvan moisesta. Niinpä kehujen kera sain sen kiipeämään kaksi ensimmäistä osoita. Kolmannella huomasin, että sitä selkeästi pelotti. Portaiden välistä se näki alas ja paljastin sille, että itseänikin hieman hirvitti. Urheasti kuitenkin jatkoimme matkaa ja pääsimme ylös asti. Paikalla ei ollut muita ihmisiä. Palkitsin Ronjan herkkuluulla ja napsin itse kuvia joka suuunnasta tornista. Aurinko oli jo noussut, mutta ilmassa tuoksui silti aamu ja kosteus nousi koleasta metsästä.
Ronjan syötyä ja otettuani kuvia lähdimme alas jyrkkiä portaita. Ronja käveli ne varovaisesti, mutta reippaasti. Olen niin ylpeä siitä!! Ihan huippukoira! Lintutornin oikealta puolelta lähti leveä polku kohti varsinaista suoaluetta ja pitkospuita. Maisemat salpasivat hengen! Aurinko nousi toisella laidalla ja minä napsin kuvia minkä kerkesin. Noin 1,5km jälkeen istuuduin levennetylle penkille ja kaivoin esiin aamiaistarvikkeeni. Aikaisempi yksinolon ahdistukseni oli täysin hälvennyt mielestä kun ihastelin maisemia ja rapsuttelin leipääni kerjäävää koiraa.
Siinä ollessani pari ihmistä tuli pitkospuita myöten vastaan ja vaihdoimme muutamat lauseet. Pian ihmisiä alkoi tulla lisää ja toivottelin kaikille hyvää huomenta ja vaihdoimme sanasen. Myös paljon koiraihmisiä tuntui olevan liikkeellä. Pakkasin tavarat Ronjan syötyä toisen pestoleipäni ja jatkoimme vielä matkaa pitkospuita jonkun aikaa, kunnes päätin kääntyä takaisin. En ole aivan varma, onko alueella edes rengasreittiä, mutta se selvitetään ensi kerralla!
Kun tulin takaisin huomasin, että nuotiopaikalla oli ihmisiä ja tuletkin oli jo laitettu valmiiksi. Parkkipaikalla oli YLI 20 AUTOA! ja lisää tuli jatkuvasti upean ilman ja erityisen kiinnostavan kansallispuiston houkuttelemina. Itselleni jäi tästä puistosta todella hyvä fiilis. Parasta oli minun ja Ronjan yhteiset hetket pitkospuilla, ennen ihmispaljoutta ja se rauha, joka minut saavutti. Ei retkeilyn aina tarvitse olla monen yön yli reissuja ja painavia kantamuksia.. Joskus termari ja pari pestoleipää riittää. ❤
Lisää kuvia galleriassa: https://lifedream.kuvat.fi/kuvat/Retkeilykuvia/Torronsuo+2018/
Paavolan jykevä tammi
Olen halunnut käydä kurkistamassa kuuluisaa Paavolan tammea Lohjan saaressa jo ueamman vuoden, mutta koskaan ei ole ollut sopivaa hetkeä. Viime lauantaina pääsin kuitenkin paikan päälle kun yhdessä nuoren ystäväni Jimin kanssa ajelimme sinne. Odotus oli totisesti näkymän arvoinen!
Sää oli vaihteleva, sillä Mauri myrsky vavisutteli taivaan pilareita. Vierailimme Jimin kanssa ensin Lohjan perinteisissä Omena karnevaaleissa ja sen jälkeen ajoin meidät noin 12km matkan tammen luo. Välillä paistoi aurinko, välillä satoi, joten toivoin että pilvet väistyisivät päästessämme perille. Paikan päälle oli navigaattorin kanssa helppo löytää ja autonkin sai luontopolun viereen parkkipaikalle. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta kun lähdimme kulkemaan polkua eteenpäin.
Tammi on luontopolulta sivussa, noin kilometrin päässä parkkipaikalta. Itse luontopolkua emme Jimin kanssa kulkeneet, mutta ehkäpä joskus vielä! Hämmästyksekseni tammi oli vielä täysin vihreässä lehdessä. Kuvat puhukoot puolestaan puun koosta ja jylhyydestä! Kun pääsimme takaisin autolle, parkkipaikka alkoi olla jo täysi vieralijoita, selkeästi tammi ja luontopolku keräävät kansaa kauempaakin! 🙂
Kesä 2018 – analysoinnin kulta-aika
Perinteiset kesän kuulumiset tässä postauksessa. Tämä kesä oli aika suuri pettymys minulle, johtuen kenties viime vuoden aktiivilomasta (linkki), jonka aikana pääsin tekemään niin upeita juttuja kiipeillen, meloen ja sukeltaen. Tänä kesänä kiipeilemässä olen käynyt vain muutaman kerran, melomassa viitisen kertaa ja sukeltamaan en ole päässyt lainkaan. Paiskin töitä pitkinä päivinä heinäkuussa Salossa ja kolme viikon lomani ajan elokuun alussa vietin tehden lastenhoitokeikkoja ja treenaillen pitkästä aikaa koiriani. Lienenkö sitten niin vahvasti intohimolla suorittaja, että ilman selkeää visiota tulevasta olen ollut todella väsynyt, jopa apaattinen.
Kiipeily
Vielä toukokuussa ja kesäkuun alussa oli hyvä vire boulderointiin ja ostinkin kesädiilin Espoon Bklle. Kuitenkin jo kesäkuussa into laantui ja heinäkuussa kiikut jäivät kokonaan kun tein pitkiä työpäiviä salossa. Ajattelin koko ajan, että kyllä elokuussa sitten taas aloitan! Toisin kuitenkin kävi, kiikuilla kävin vain pari kertaa. Vuorikiipeilyhaaveiden kaaduttua on ollut fiilis, ettei kiipeily enää arjessa kanna. Lisäksi talous on tänä kesänä paljon tiukempi kuin viime vuonna, joten rahaakaan ei enää ole ajella hesaan ja takaisin monta kertaa viikossa. Tarkoituksena on kuitenkin käydä Espoossa talven aikana aina silloin tällöin pitämässä taitoa yllä, joten missään nimessä ei kiipeilyharrastusta ole tarkoitus lopettaa.
Retkeily ja melonta
Juhannuksen jälkeisellä viikolla lähdin innokkaana retkeilemään Nuuksioon ja Salmen ulkoilualueelle. Kiersin tohkeissani täyden rinkan kanssa neljässä tunnissa 10km lenkin ja kärsin seuraavana päivänä luissani väärin pakatusta kuormasta ja liiankin innokkaasta asenteesta. Elokuun alussa teimme ystäväni ja veljieni kanssa retken Helvetinjärvelle missä kiersimme viikonlopun aikana 16km lenkin. Näillä reissuilla tuli selväksi, että yksin retkeily (vaikkakin koirien kanssa) ei ole oikein minun juttuni, vaan kaipaan metsään seuraa. Lisäksi yksin kaikkien varusteiden kantaminen (3heng teltta, ruuat minulle ja koirille, makuualustat, pussit jne) on raskasta enkä pysty ainakaan useamman päivän reissuja tekemään. Retkeily on kuitenkin silloin tällöin hauskaa ja varmasti jatkossakin aion sitä harrastaa! Intohimoista eräritvaa minusta ei kuitenkaan tule.
Melomassa olen sen sijaan käynyt kesän aikana jonkun verran, osin seuramme tiistaimelonnoissa ja osittain ihan muuten vain. Melominen on kyllä todella mukava harrastus ja vaikka koskenlasku uhkaa jäädä toivelistalta, niin on perinteinen retkimelontakin hieno kokemus! Syksyn aikana olisi tarkoitus tehdä vielä retki Hiidenvedelle, toivottavasti onnistuu. Sukeltamaan toivon ennättäväni jälleen ensi vuonna.
Kesän aikana olen myös pitkästä aikaa kuokkinut mökin puutarhassa ja suunnitellut uusia istutuksia. Pihatien omenapuiden aluset on siivottu ja mustaherukat nostettu pensastukien varaan. Ensi vuodelle on takapihalle suunnitelmissa pitkästä aikaa omat kesälampaat, joista olen erityisen innoissani 😍 syksyn aikana talossa alkaa myös kohtuullisen suuri ikkunaremontti kun olohuoneen valtavat ikkunat uusitaan karmeineen. 
Toivon saavuttavani tällä kustannus-säästön lämmityskuluissa ja lisääväni asumismukavuutta kun talvella olohuoneessa olisi enemmän kuin 14 astetta. Vanhat valtavat ikkunat vetävät melkoisesti. Myös pyykkikoneen jouduin uusimaan edellisen sanottua itsensä irti, joten melko suuria menoeriä on kuukausitasolla tullut lisää. Tästä syystä teen edelleen töitä kuusi päivää viikossa kun lasten sijaishoitajuuskeikat pyörivät täydellä teholla sekä Lohjalla että Salossa. Myös TYKSin viikonloppupäivystyksiä käyn tekemässä vielä pari tämän vuoden puolella. Tällä hetkellä kaikki viikonloput ovatkin valitettavasti kiinni joulukuun alkuun saakka, enkä voi ottaa yhtään enempää keikkaa.
Mistä minä innostun?
Elokuussa, lomani aikana, pohdin paljon sitä mitä haluaisin ja kykenisin seuraavaksi tekemään, mihin keskittyä ja miksi. Liian väsyneenä tekemään mitään muuta rakentavaa, katselin paljon luontodokumentteja. Tajusin, että kyllä eläimet vain ovat edelleen yksi suurimpia intohimojani ja vaikken sinne vuorille pääsekään, niin täällä kotona ja muissa harrastuksissa on valtava määrä opiskeltavaa ja löydettävää. Intohimoni eläimiin on edelleen olemassa. Jos saisin päättää, työskentelisin varmasti jossakin eläintarhassa tai kotieläinpihalla, toimisin lomittajana talleilla, karja- ja lammastiloilla tai seuraisin eläinten käyttäytymistä biologina. Liikutun ja innostun edelleen valtavasti siitä, että näen eläimissä erilaisia piirteitä, inhimillisiäkin, ja pääsen luomaan niihin luottamuksellisen suhteen. Eläinten lajityypillinen käyttäytyminen ja niiden pään sisällön selvittäminen ovat todella mielenkiintoinen aihealue! Syksyn aikana olen pitkästä aikaa istunut useammalla aiheeseen liittyvällä luennolla ja pari on vielä tulossakin.
Keväällä aloitin jälleen koirien kanssa agilityn harrastamisen ja paimentamassakin kävimme muutaman vuoden tauon jälkeen. Näihin olen kesän aikana panostanut entisestään. Maanatai-iltaisin olen käynyt agilityvalmennuksessa ja pari kertaa viikossa itsenäisissä treeneissä Märyllä. Paimentamassa olen käynyt useamman kerran. Valitettavasti harrastustauko näkyy koirissa eräänlaisena nopeasti väsymisenä ja olenkin saanut aloittaa motivaation ja peruskunnon rakentamisen niille lähes alusta. Treenaan koirien kehon hallintaa ja keskivartalolihaksia erilaisilla jumppaliikkeillä ja mm. jumppapallolla sekä aloitimme yhteisen juoksuharrastuksen. Käyn juoksemassa myös ilman koiria ja yllättyneenä todennut sen olevan aikas mukavaa! Toiveena on tiputtaa painoa 10kg ja saavuttaa kesän 2015 peruskunto.
Olen pohtinut myös paljon uuden koiran hankintaa ja rotuakin. Bordercollie tai siperianhusky on ollut selkeä vaihtoehto ja olen viimeiset kolme kuukautta jahkannut asiaa puoleen ja toiseen. Olen kysellyt ja tutustunut bordecolliekasvattajiin ja käynyt tutustumassa heidän koiriinsa. Sileäkarvainen collie pitelee minua kuitenkin edelleen vahvasti otteessaan paljolti siksi, että myös juuri sen rodun kasvattaminen kiinnostaa. Haluan panostaa harrastuskoiran ominaisuuksiin ja samalla pystyä itse aktiivisesti harrastamaan omien koirieni kanssa. Tällä hetkellä näyttääkin siltä, että tulen jatkossakin pysymään rodussa. Paljon riittää kuitenkin pohdittavaa jalostusasioissa ja siinä, miten monta koiraa kotona haluan pitää ja mitä niiden kanssa touhuta.
Kenties tämä kesä ei olekaan ollut aivan hukkaan heitetty: sen aikana olen ladannut akkuja, pohtinut valtavan määrän erilaisia asioita lähtien kiinnostuksen kohteistani ja siitä miten ja millä tavalla kykenen toteuttamaan itseäni ja minulle rakkaita asioita arjessani. Suurena apuna ovat olleet kaikki ne lukuisat koiraihmiset, vanhat ystävät ja uudet tuttavat, jotka jakavat innostuksensa koiraeläimeen ja sen kanssa harrastamiseen.
Huolimatta siitä, onko kyseessä opas-, tulli-, pelastus-, harrastus-, tai perhekoira, jokaisella niillä on oma tehtävänsä. Koira toimii seuralaisena ja harrastuskaverina ja ihmiset viettävät niiden kanssa valtavat määrät aikaa näyttelyissä, agilitykisoissa, paimentamassa, vinttikoirien juoksukisoissa ja muissa harrastuksissa. Koirat palvelevat erilaisissa rooleissa oli sitten kyseessä lasten kanssa leikkivä noutaja tai raunioista pelastava hakukoira. Eläinten tunnemaailma ja lajityypillisen käyttäytymisen seuraaminen ovat jälleen saaneet minut imuunsa. 
Kaikenlaisia suunnitelmia on ja pitkästä aikaa löytyy jälleen takataskusta varovainen VISIO siitä mitä minä tulevaisuudelta haluan. On ollut mielenkiintoinen matka päästää itsensä jälleen innostumaan tuosta kahden lajin yhteydestä, evoluutionaalisesta ketjusta, jonka tuottamana meillä on kesykoira. Eläin, jonka tarkoitus on ollut tulla seuraksi ihmiselle.
Lifedream Colliet 