Hanna
-

Syksyisessä metsässä esine- ja jälkitreenejä
Tänä syksynä ei ehditty treenaamaan tyttöjen kanssa vallan hirmuisesti, mutta kuitenkin sen verran, että hommat etenivät.…
-

Pimun hattutemppu messarissa!
Pimu teki rotuhistoriaa valloittamalla Messukeskuksen kolme näyttelyä tyynellä ja itsevarmalla olemuksellaan, puhtaalla värillään ja rakenteellaan. Se…
-

Pienen rodun toivo
Sileäkarvainen collie on Suomessa ja maailmalla suhteellisen pieni rotu. Pentuja rekisteröidään Suomessa vuosittain noin 200 kpl…
-

Agilityn hidas kuolema
Otsikko on vähän raflaava, mutta tänä syksynä on agility jäänyt hyvin vähiin. Keväällä keskityin Piikun kanssa…
-

Loppukesän ja syksyn hakutreenejä
Loppukesä ja syksy on hakuiltu tyttöjen kanssa aina kun saimme porukan kasaan. Olemme myös ystäväni Sarin…
-

Pimulle kaksois ROP-junnu voitto Jyväskylässä
Marraskuun 12-13.pv kummitteli mielessä koko syksyn. Se oli ystäväni Sarin ja minun roudtrip Jyväskylään kaksipäiväiseen näyttelyyn.…
-

Holistinen koirankasvatus
Tämä juttu jatkaa koirankasvatukseen liittyvää sarjaa ja on kirjoitettu alunperin jo vuonna 2009. Holismi on kreikkaa…
-

Rallytokon treenit syyskuussa
Otin tavoitteeksi treenata tyttöjä, varsinkin Pimua, niin paljon kun ehdin sillä aikaa kun Lotta oli pari…
