Koiratouhuja
-
Agilitypäivä 11.11.12
Sunnuntaina meillä oli sitten jälleen Aneten vetämät valmennustreenit tällä kertaa Halikossa Ehyt-hallilla. Paikalla oli pieni, mutta…
-
Helsingin pentunäyttely 10.11.12
Perjantaina, melkoisen kaamean työviikon jälkeen, hain Joannan meille Turusta ja hain samalla reissulla lisää ruokaa ja…
-
Onnistunut tokopäivä
Järjestin tänään tiimille tokopäivän Salossa yhdessä Anette Lindellin kanssa Aunelin koirakoulusta. Sain paikalle kaksi ryhmää, aloittavat…
-
Treeniä joka lähtöön
Tänään käväisin jälleen ajolla tyttöjen kanssa. Tällä kertaa mentiin noin kahden kilsan lenkki ja metsässä hiekkatiellä.…
-
Agilityuutisia
26.8.2012 Agilitykisat Salossa: Mette A-radalla 3.sija 5 virhepisteellä ja B radalla huikea 1. sija 5 virhepisteellä!…
-
Agilitykisoja
Tänä viikonloppuna meillä oli lauantaina Forssan kisat ja sunnuntaina Salon kisat Ramseksen ja Meten kanssa. Tavoitteena kisoihin…
-
Tiimin paimennuspäivä
Eilen lauantaina kokoonnuimme Tiimin kanssa Somerolle perinteiseen paimennuspäivään. Itse asiassa ruokapöydässä pohdimme milloin ja missä ensimmäinen…
-
Agiliitoa X 2
Viime viikolla Maiju oli jälleen estynyt tulemasta Aneten treeneihin, joten pääsin sitten taas yksityistunnille 😉 Mukaan…
