Melontajuttuja – Sivu 2

Syysmelontaa

Elo-syyskuussa olen osallistunut lähes joka tiistai retkimelontoihin Salossa. Liikkeelle lähdetään Vuohensaaren kupeesta ja matkaa on illan aikana taitettu 13-19km. Ilmat ovat olleet ajoittain tuuliset ja toisinaan aurinkoiset ja pikkuhiljaa ruska alkaa olemaan parhaimmillaan. Ainakin täällä Salossa sen loistoa ei voi olla huomaamatta! Olen saanut käyttööni seuran punaisen retkikajakin, joka tuntuu alla mukavan vakaalta. Takaevän käyttöä olen saanut tuulisella ilmalla hieman harjoitella. Luonnon kokeminen meloen on melkoisen avartava kokemus ja varsinkin lintujen seuraaminen on hienoa! Olen nähnyt lukemattomia harmaahaikaroita ja lokkeja sekä sorsia ja muuttolintuja. Halikonjoella hämmästelin fasaaniparvia, joita joen törmillä kaakatti sadoittain. Niitä kai Joensuun kartanossa ihan kasvatetaan.

Melomiseen on tullut nyt mukava rutiini ja olen saanut lainata vasemman käden melaa, mikä on entisestään lisännyt mukavuutta. Pienessä tuulessa aallokko on saanut kerrassaan nauramaan ääneen kun kajakki nousee ensin aallonharjalle ja paukahtaa sitten pohjaan. Toisinaan olen ottanut kamerankin mukaan kuten pari viikkoa sitten Halikonjoella. Oli jännittävää meloa auringonlaskun aikaan takaisin alas jokea kun äkkiä rantatörmällä havaitsin liikettä. Ylämaan lehmähän se siinä seisoi komeat sarvet tanassa ja tuijotteli meikäläistä. Pyysin anteeksi, sillä hetken säikähdin nähneeni hirven. 😀

Tiistaimelonnat ovat nyt tältä syksyltä ohi, mutta jos hyvä tuuri käy, pääsen vielä melomaan viikonloppuisin. Oikein hyvää syksyä kanssamelojille ja nähdään kenties allas- ja tekniikkatreeneissä uimahallivuoroilla sitten talvella? 😉 Tämä kesä/syksy jätti kyllä melkoisen innon melontaretkille, joten ensi kesää odotellaan!

Melontaennätys Halikonlahdella

Tiistaina päätin osallistua jälleen Salon melamogulien retkimelontaan. Lähdin vähän myöhässä ja kiireessä. Unohdin vesipullon ja eväät, mutta ajattelin naiivisti, että selviäisin kyllä. Paikalla konteilla olikin viisi innokasta miesmelojaa, joiden kanssa lähdin liikenteeseen. Onneksi sain lainaksi vesipullon ja suklaata, sillä muuten olisin kyllä kuukahtanut ennen aikojani!! Oikein tyypillistä kiireessä säheltämistä..

Melonta on ennen kaikkea tekniikkalaji. Pitää osata käyttää hyväkseen vatsa- ja selkälihaksia tai muuten käsivarret ja hartiat joutuvat liian koville. Tavoitteenani on pystyä melomaan 20-40km päivämatkoja, jolloin voisin osallistua erilaisille pitkille melontaretkille myös merellä. Jostakin syystä juuri merimelonta kiinnostaa eniten koskenlaskun lisäksi. Minulla on myös haave pohjoisnorjan merien valloituksesta kajakilla, mutta se unelma saattaa olla vielä muutaman vuoden päässä. 😀 Pari viikkoa sitten meloin tähän mennessä pisimmän matkani: 14km. Jälkikärsimyksiä ei juuri ollut. Tänään lähdimme kertämään Mäntysaarta, jonka kallio muodostaa kuulemma mielenkiintoisen katon.

Lähtiessä Salon joen suulle vastatuuli painoi aallokkoa vasten kajakkia ja pieniä aaltoja iski keulaan. Melominen oli minulle suht raskasta, mutta toisaalta hauskaa, koska aallokko on minulle vielä uusi kokemus. Kun veneitä meni ohi, myös ristiaallokko keikutti hauskasti kajakkia. Aika nopeasti totesin, että vesipullo on ehdoton lisävaruste meloessa!! Päästyämme puoleen väliin Mäntysaaren kohdalle sain myös suklaata, mikä nosti verensokeria ja auttoi jaksamaan. Kallion päällä oli hauska luolamainen rakenne, kaikille boulderoijille tuttu kattomuodostelma. En tiedä onko siellä kukaan käynyt kiipeämässä, mutta näytti ihan kasin reitiltä! !:D

Ilma oli todella kaunis, aurinkoinen ja sininen taivas! Iltaa myöten auringonlaskun kultaisuus värjäsi taivaan. Tätä hetkeä olin odottanut ja siksi ottanut myös vanhan järkkärinrunkoni mukaan. Napsin kuvia innoissani. Näin useita isoja harmaahaikaroita ja lokin poikaset lentelivät aivan pään yläpuolella. Kuulemma myös kolme merkikotkaa olivat pyörineet paikalla joskus keväällä. Olisipa hienoa nähdä joskus sellainen! 🙂 Juttelimme kaikenlaista matkan aikana, mutta välillä oli mukavaa meloa myös hiljaisuudessa.

Takaisin tullessa alkoi käsivarsiin jomotella. Noin 13 kilometrin kohdalla alkoi tosissaan tuntua väsymystä. Yritin vaihdella jalkojen asentoa ja melomistekniikkaa, mutta oikeastaan vain tauot auttoivat. Pienikin valokuvaushetki nollasi lihakset ja jaksoin taas paremmin. Kun aurinko laski puoli kymmenen jälkeen minun oli pakko pysähtyä kuvaamaan Vuohensaaren taakse painuvaa kultaista kehää. Kaikenkaikkiaan meloimme reilun 19 kilometrin matkan ja aikaa siihen meni 3h 45min. Jo kotiin ajaessa käsivarsiä ja hartioita särki, mutta onneksi näitä tilanteita varten kotoa löytyy Voltarenia 😀 Yölläkin heräsin kipuun, mutta seuraavana päivänä alkoi jo helpottaa. Tämä kertoo siitä, että tekniikassa on edelleen hiomista, eikä se parane kuin melomalla!! 🙂

Suuri kiitos jälleen seuralle retkestä! 🙂

Kesäloma 2017

Huh hulinaa, sanoi mummo kun kannuun pieras! Perinteitä kunnioittaen kirjoitan lähinnä itselleni muistoksi kesälomasta pienen koosteen ja tunnelmia. Siihen on myöhemmin syksyn ja talven pimeinä iltoina mukava palata, koska onhan niin, että tuo lyhyt ja odotuksia pursuava ajanjakso on kurjan ihmisen elämän ainoa toivoa luova valopilkku arjen jatkuvassa pimeydessä.

No ei ehkä ihan 😀 Viime vuosina kesälomat ovat kuitenkin kuluneet yhä enemmissä määrin jatkuvassa elämyspainotteisessa harrastamisessa. Vuonna 2015 tein ensimmäisiä pieniä päiväretkiä Suomenlinnaan, Särkänniemeen, Fiskarssiin ja milloin mihinkin. Koska elämäni on ollut aikalailla kotipainotteinen tähän mennessä (ja ihan omasta halustani, ei ole ollut tarvetta paeta arkea mihinkään kun lemmikit ovat tarjonneet juuri sen mitä olen halunnutkin), en ole matkustellut tai viettänyt aikaa poissa kotoa juurikaan. Seuraavana kesänä 2016 aika kului ulkokiikkujen parissa ja tänä kesänä aika on kulunut kiipeillen, meloen, retkeillen ja sukeltaen. On ollut aivan mahtavaa päästä tekemään pieniä viikonloppu- ja päiväreissuja. Ilman innokaita koiravahteja tämä ei olisi ollut mahdollista, joten suuri kiitos Sirjalle ja naapurin Piialle! 🙂 ❤

Tästä on hyvä jatkaa opiskelua näiden lajejen parissa; ensi vuonna on tarkoituksena entisestään syventää taitoja ja tehdä entistä pidempiä reissuja. Tavoitteena on vaatimattomasti koko maailma!!! 😀 Loman aikana minulla on ollut vain kaksi päivää, jolloin ei ollut ennestään suunniteltua ohjelmaa. Onkin fiilis, että mikään ulkomaanmatka ei olisi ollut näin tapahtumarikas ja aivot on todellakin nollattu työasioista! 😀

30.6 Perjantai sukellusleiri saaristossa

Salon Simppujen peruskurssin loppuleiri tukialus Agonuksella kesti kolme päivää. Rankka, mutta todella upea kokemus yhdessä sukellusporukan kanssa!

1.7 Lauantai sukellusleiri saaristossa

2.7 Sunnuntai sukellusleiri saaristossa.

4.7 Ystäväni Minna tuli yöksi

5.7 Boulderointia, Vuohis

6.7 Kiikut, Kauhala

7.7 Käymässä pitkästä aikaa tallilla Lohjalla

8.7 Boulderointiretki Jussaröön, Tammisaaren ulkosaaristoon

Teimme kiipeilykavereiden kanssa päiväretken Tammisaaren ulkosaaristoon yhtenä kesän upeimmista päivistä! Aika rannalla sinisen meren, taivaan ja upean kallion kombossa on yksi kesän parhaista muistoista!

9.7 Boulderointia, Vuohis

10.7 Sukellus montulla

Viimeinen sukellus P1-kurssilta ja kaikki harjoitukset suoritettu! Kortti taskuun!

11.7 Mummolla

12.7 Sukellus Turussa

Sukellus Turussa avolouhoksella. Ensimmäiset hetket pinnan alla kortin suorittamisen jälkeen saivat minut lopullisesti sukellukseen koukkuun.

13.7 Iltatorilla Salossa

14.7 Angelniemen kiikut & Teijon kansallispuiston Matildanjärven kierros

Ensimmäinen yksilösoolo ylärillä Angelnimellä ja sitten retkeilyä Teijossa. Hiukan jäi paha maku suuhun huonosti merkatuista reiteistä. Muuten upea päivä!

15.7 Boulderointia, Vuohis

16.7 Kiipeilyä, Kauhala

17.7 Kalassa, Teijo

18.7 Nuuksion yöretki

Veljeni Juhon kanssa yöpymässä Nuuksiossa Holma-Saarijärven leirialueella. Mahtava ilta yhdessä rakkaan veljen kanssa ❤

19.7 Melontaa Nuuksiossa

Jatkoimme melomaan Nuuksion Pitkäjärvelle yhdessä veljieni kanssa. Satoi vettä, mutta meillä oli silti huikea reissu! 🙂

20.7 Kiipeilyä, Nuuksio

21.7 Kiipeilyä, Kauhala

22.7 Tarkkuusammuntaa

Ystäväni vei minut opettelemaan tarkkuusammuntaa kiväärillä. Selvisi, että minulla on aika tarkka silmä aina 60 metriin asti! 😉

23.7 Boulderointia Luolavuori, Turku

24.7 Boulderointia, Konala

25.7 Melontaa Salonjoella ja Wiurilanlahdella

Kesän ainoa tiistaimelonta. Elämäni pisin melontamatka tähän mennessä. 🙂

26.7 Sukellus Turku

Uusi sukellus Turun seudulla. Ennätysmäärä Simppulaisia mukana ja todisteena pieni videon pätkä ja kuvia 🙂

27.7 Kiipeilyt, Kvarnby

28.7 PÄIVÄ KOTONA!!

29.7 Telttailua, Porkkalanniemi

Extemperoretki Porkkalaan. Testissä pienempi teltta.

30.7 Boulderointi, Vuohis

Kesäloman kiipeilyistä voi lukea enemmän treenikiikkujan päiväkirjoista. Kotona eläinten kanssa puolestaan arki kuluu aikalailla tasaiseen. Suru huskyni Wilyan menehtymisestä on jo kadonnut, vaikka aika-ajoin vieläkin tulee kova ikävä. Maanantaina kävin ensimmäisen juoksulenkkini ilman koiraa ja se tuntui todella hyvältä. Yritän lisätä syksyn aikana lisää juoksulenkkejä viikko-ohjelmaan ja opetettua jonkun nuorista koiristanikin mukaan. Haluan pitää kiinni kestävyydestäni, mutta kesän aikana se on tuntunut laskevan kuin lehmän häntä. Tavoitteena on syksyllä jatkaa köysittelyä aina kun se on mahdollista, mutta keskittyä myös boulderointiin sisällä. Haluaisin pysyä kunnossa ja entisestään parantaa tasoa erilaisilla kestävyys- ja voimatreeneillä.

Helmikuussa alkanut kahvilakkoni kesti vain 2,5kk, mutta sinä aikana vointini oli todella hyvä ja kevyt. Joogasin myös keväällä huomattavasti enemmän kuin nyt. Siispä syksylle toivon aikaa myös venytyksille ja kehonhuollolle. Kesäloman aikana aamiaiseksi on vakiiintunut kahden luomumunan pinaattimunakas, kahvi sekä litran vadelma-mustikkasmoothie. Kokeilussa oli myös 25 vuorokautta Voimamixin viherjuomajauhe, jota voin myös suositella. Arjessa pidän rutiineistani ja odotankin saavani ruoka-asiat taas vanhalle mallille kun alan töissä syödä taas eväitä (salaattia) päivittäin.

Onneksi kesää on vielä jäljellä ja paljon ihania, hienoja seikkailuja! Tänään lähden viettämään iltaa parhaan ystäväni kanssa ja juhlistamme hänen juuri alkanutta kesälomaansa! Oma aktiivilomani osoittaa, ettei aina tarvitse lähteä ulkomaille hakemaan elämyksiä tai suunnitella monen viikon etappeja. Paikalliset yhdistykset järjestävät yleensä sankoin joukoin erilaisia tapahtumia ja tempauksia, joten rohkeasti vain mukaan erilaisten lajien pariin!

Hyvää loppukesää kaikille!

Melomassa Salonjoella ja Wiurilan lahdella.

Osallistuin tiistaina Salon paikallisen yhdistyksen, Melamogulien, tiistaimelontoihin. Salon Seudun Melamogulit Ry on vuonna 1996 perustettu melonnan erikoisseura. Seura kehittää melonnan harrastusta Salon seudulla rauhallisesta retkimelonnasta aina vaativimpaan koskimelontaan ja kanoottipooloon. Se järjestää myös melontakoulutusta joka kevät Salon uimahallissa. Aina näin kesäisin Melamogulit järjestää tiistaisin erilaisia retkiä jäsenille. Lähtöpaikkana on tuolloin kaksi konttia Vuohensaaren liepeillä. Tällä kertaa meitä kokoontui paikalle ennätysjoukko iloisia ja innokkaita melojia.

12 hengen poppoo lähti liikkeelle kohti Salon keskustaa, ylös Salon jokea pitkin. Oli hauskaa tutustua ja nähdä Salo ihan uudesta perspektiivistä kun meloimme siltojen alta. Ihmiset törmillä tuijottelivat ja ottivat videota sekä kuvia meistä, joten näky ei ole Salon keskustassa mitenkään jokapäiväinen 😀 . On myönnettävä, että paikoin joki haisi aika pahalle, mutta siltikin suuri määrä veneitä oli parkissa pitkin kapeaa uomaa.

Aikamme melottuamme totesimme, ettemme päässeet eteenpäin veden vähyyden vuoksi. Käännyimme takaisin ja jatkoimme matkaa joen alajuoksulle ja siitä Wiurilanlahdelle. En ole ennen melonut lahden suistomaisella osuudella, missä syvyyttä oli vain juuri ja juuri kajakin verran. Ylämaankarjaa laidunsi aivan vesirajan yläpuolella ja monenmoisia lintuja kalasteli ympärillä. Näin myös elämäni ensimmäistä kertaa jättimäisen haikaran lentävän pääni yli. Oli hauska turista muiden kanssa ja samalla tutustua paikalliseen ympäristöön. Tänne on tultava takaisin kunnollisen kameran kanssa!!

Melonta sujui vaivattomasti, joskin yritin keskittyä tekniikkaan. Aikaisemmilla melontakerroilla hartiat ja käsivarret ovat kipeytyneet herkästi, joten pitkiä matkoja varten on opittava käyttämään enemmän keskivartaloa melomiseen. Tämä aiheutti hieman heiluvuutta kajakkiin, mutta meloinpas elämäni pisimmän retken, huikeat 14 km kolmen tunnin aikana 😀 Olen ihan tyytyväinen, koska tarkoituksena olisi pystyä melomaan jatkossa yli 20 kilometrin päivämatkoja.

Kiitos kaikille mukanaolleille, ensikertaan! 🙂

Melontaa Nuuksion Pitkäjärvellä

Olimme veljeni kanssa patikoimassa Nuuksiossa ja seuraavana päivänä ajoimme Solvallan urheiluopistolle, missä toinen veljeni liittyi joukkoomme. Olen käynyt jo pari kertaa melomassa Nuuksion Pitkäjärvellä. Kajakin vuokraus Solvallan urheiluopistolta maksaa 20e/3h mikä on minusta aika halpa hinta ja järvi on helppo kohde varsinkin aloittelijoille. Edes takaisin meloessa aika kulkee kuin siivillä, eikä eksymisen vaaraa ole. Ainoa ikävä puoli on se, että rantautuminen kivikkoisille kallioille on hieman hankalaa ja kesämökkejäkin on vieri vieressä.

Ystäväni kanssa melomassa Pitkäjärvellä kesäkuussa.

Kävelimme veljieni kanssa alas rantaan, otimme melat, liivit ja aukkopeitteet vajasta ja nostimme kajakit telineiltä. Olen ollut paikalla jo aikaisemmin kesäkuussa parhaan ystäväni kanssa, joten rutiini oli tuttua. Tuolloinkin vietimme hauskan kolmituntisen meloen ja eväitä rannassa syöden. Osa tämän jutun kuvista on tuolta retkeltä.

Korkeahkolta laiturilta on ehkäpä ensikertalaisten hieman hankala siirtyä kajakkiin, mutta hienosti pojat kuitenkin onnistuivat siinä kun pitelin kajakkia samalla paikallaan. Niin pääsivät pojat ensimmmäiselle melontaretkelleen sitten lapsuuden! Vähän hirvitti seurata poikien melontaa, olin lähes varma, että jompi kumpi heilauttaisi itsensä ympäri 😀 Varsinkin Antti on niin pitkä mies jo, että kajakki tuntui varsin heppoiselle. Ihme kyllä, molemmat pysyivät koko matkan pystyssä.

Olimme suunnitelleet retkeä jo kauan, joten harmillisesti sade tuntui ensin pilaavan päivän. Heti kun olimme päässeet kajakkeihin, alkoi tihkuttaa ja sadattelin sitä ääneen. Forecan mukaan ei pitänyt sataa! Rantauduimme noin pari kilsaa melottuamme saareen ja keitin pojille retkikahvit. Onneksi sade taukosi juuri tässä kohtaa ja pojilla tuntui olevan hauskaa. Kyseessä oli sama kohta, johon olimme aikaisemminkin ystäväni kanssa rantautuneet syömäään eväitä. Pitkäjärvi on noin kuusi kilometriä pitkä suuntaansa, joten järven kiertämällä saisi kyllä ihan mukavan koko päivän melontaretkenkin aikaiseksi.

Takaisin tullessa taivas aukeni ja vettä tuli oikein kunnolla. Huusimme ääneen hurmiosta, jostakin syystä tämä kaatosade oli ihan mahtava kokemus kajakissa 😀 Retki kesti muutaman tunnin ja säästä huolimatta meillä oli ihan loistava reissu, kiitos pojille seurasta ❤ ja siitä, että lähditte mukaan! Ensi kerralla sitten siskon matkassa vaikka kiipeilemään 😉

Yömelonta 24-25.5.2017

Sininen hetki – keskiviikkoyönä viime viikolla minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä parin tuttavan kanssa melomaan yöaikaan. Tartuin heti tähän, koska kokemuksena yöllä melominen on varmasti ihan toista kuin päivällä. Suuntasimme Salon melamogulien konteille ja pakattuamme kamppeet kajakkeihin lähdimme matkaan! Kello oli tässä vaiheessa noin 23. Onneksi meitä oli varoitettu viileästä kelistä ja minäkin otin mukaani pipon ja hanskat, pari pitkähihaista paitaa sekä vielä fleecehupparin kelluntaliivin alle. Uskaltauduin pakkaamaan kajakkiin myös vanhan järjestelmäkameran runkoni, jolla kaikki kuvat ja videot on otettu.

Ilta oli ollut upea, aurinko oli jo painunut mailleen ja sen viimeiset valon säteet siivittivät menoamme. Olimme varustautuneet otsalampuin ja minulla oli iso taskulamppu köytettynä kajakkiin. Lähtiessä lintujen konsertto oli todella hieno. Näimme myös rantatörmällä juomaan tulleen peuran, useita joutsenia ja lukemattomia sorsia. Käännyimme Halikonlahdelta ja jatkoimme Halikonjokea ylös. Mitä pidemmälle pääsimme, sitä hämärämpää tuli.

Lintujen konsertto jokiosuudella oli aivan toinen kuin lahden puolella. Harmitti kun emme tunnistaneet lintulajeja äänen perusteella. Puolen yön aikaan olimme päässeet jo niin pitkälle, että päätimme kääntyä takaisin. Tässä vaiheessa sytytimme lamput ja myös linnuista osa oli selvästi mennyt nukkumaan. Pimeässä rantaviivassa kukkivat tuomet tuoksuivat huumaavasti. Päästyämme takaisin lahdelle huomasimme tuulen nousseen.

En ole ennen melonut joella, saatika pimeässä, ja kokemuksena se oli todella hieno ja erilainen! Syvä rauha ja lähes hengellinen hiljaisuus istui sydämeen kun meloimme takaisin päin. Hyvin vähän sanoja vaihdettiin enää tässä vaiheessa ja kaipa meillä jokaisella oli riittävästi sisimmässään tutkiskeltavaa. Hiljaisuutta rikkoi vain lokkien kiljunta jossakin kauempana ja loiske, kun melamme osuivat veden pintaan. Olimme takaisin konteilla siinä yhden jälkeen. Katso alla olevat kuvat ja video niin saat vähän tuntumaa 🙂 Uusia melontaretkiä odotellessa!

Melonnan rescue-treenit

Sunnuntaina kokoonnuimme Salonseudun Melamogulien pelastautumisharjoituksiin Lehmijärven maisemiin Perniöön. Kyseessä on pieni, kirkasvetinen järvi, jonka yleisellä uimarannalla käy yleensä kova kuhina kesäisin. Tänään paikalla oli lisäksemme kymmenkunta uijaa, mutta meitä melojia oli paikalla reilusti yli kaksikymmentä. Tarkoituksena oli meloa Lehmijärvi ympäri ja sen jälkeen harjoitella avovedessä erilaisia tuentoja ja pelastautumista.

Päivä alkoi kun hyppäsin melontakaverini Nooran autoon ja suuntasimme kohti Perniötä. Olin varautunut päivään puolikuivalla märkkärillä ja vaihtovaatteilla. Lisäksi pakkasin laukkuun saunakamat ja grillattavaa, koska tarkoituksena oli syödä eväitä harjoitusten jälkeen.

DCIM100GOPROGOPR0957.

Minulla oli mukana uusi järjestelmäkamerani sekä GoPro Hero4 uintireissuja varten. Kun rannalle alkoi ilmestyä komea kajakkien jono, oli pakko räpsiä niistä useita muikeita kuvia 🙂 Puimme päällemme kelluntaliivit ja aukkopeittteet ja sitten olikin aika lähteä vesille! Järven ympäri meloessa minä kuvasin Goprolla menoa ja täytyy sanoa, että oli aikas hienoa meloa niin suuressa sakissa! Oli ihan suurtapahtuman tuntua siinä! 🙂 Ilma oli mitä upein tällaiselle toiminnalle ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta koko iltapäivän. Melomisessa on vielä tyylissä hiomista, sillä huomasin vasemman olkapääni vähän kipeytyvän, vaikka matka ei ollut edes pitkä. Yläkropan ja keskivartalon kunto ja hallinta ovat siis melojallekin ensiarvoisen tärkeitä!

Järven kiertämisen jälkeen kävin vaihtamasssa ylleni puolikuivan märkäpukuni, jonka olen saanut ystävältä lainaan sukelluskurssin ajaksi. Kyseessä oli ensimmäinen kerta kun testaisin pukua käytännössä – tai saisin sen edes kokonaan päälleni. En tiedä onko moiseen jotain käteviä vinkkejä, mutta melkoisen äherryksen jälkeen sain avustettuna puvun päälle.. Kiitos vaan avusta minua avustaneille naisille :D Selvisin takaisin rantaan tönkkönä ja melko lannistuneena: paksu märkäpuku kiristi kaulaa ja raajoja siinä olevien mansettien vuoksi. Tuli tunne, että onnistunkohan tekemään sen kanssa yhtään mitään.

Ohjaajamme Kaitsu käski meitä harjoittelemaan ala- ja ylätuentoja, siis samoja juttuja kuin altaassakin, mutta meiltä kaikilta tuntui hetkeksi menneen sisu kaulaan. Itseäni jännitti äkkiä kamalasti kajakin kaataminen avovedessä. Uima-altaassa kajakit ovat olleet pieniä sukkelia koskikajakkeja, mutta täyspitkän retkikajakin kaataminen oikeasti vähän hirvitti. Tuentojenkin treenaaminen jäi sivuseikaksi kun piti ihan keskittyä kaatamaan kajakki. Mutta kun kajakki sitten kaatui, tuli kyllä ihan selkärangasta mitä siellä alla pitikään tehdä ja myös kajakin tyhjentäminen ja sinne takaisin kapuaminen sujui ongelmitta. Märkäpuku muuttui jotenkin uidessa taipuisemmaksi ja kymmenen asteisessa vedessä siitä oli hyötyä. Myöskään iltapäivällä noussut tuuli ei minua haitannut, koska puku piti ”kuivana” myös veden pinnan yläpuolella. Minua jäi päivässä kuitenkin hiukan harmittamaan oma rohkeuden puute tuentojen treenaamiseen. Olisi vain pitänyt kaatuilla reippaasti ja liikutella sitä melaa, vaikka tiesikin mitä liiallisen taipumisen myötä seurasi.

Aluksi minulla oli tunne, että unelmani koskenlaskusta voin sulloa jonnekin mappi ööhön, koska tuentojen harjoittelu oli niin vaikeaa. En enää pelännyt kajakin kaatamista, mutta lähinnä sitä hallinnan menettämisen tunnetta. Kuulostaako tutulle? Ihan kuin kiipeillessäni liidaamalla! Samat pelot! Liidissä minua on auttanut rutkasti se, että tippumistreenejä on tehty pienistä pudotuksista kerrallaan. Jospa melonnassakin pitäisi vaan treenata eli toistoa, toistoa, toistoa.. Näin vähän minulle lupailtiinkin kun suihkun ja saunan jälkeen istuttiin makkaraa paistamassa (minulla oli soijanakkeja). Ja sitten se taas tapahtui! 😀 Vaikka olin juuri ollut aikeissa jättää koskimelontahaaveeni unholaan, huomasin kuitenkin olevani suuna päänä ilmoittautumassa mukaan kun Kaitsu kertoi heinäkuun koskenlaskukurssista. Eskimolla tai ilman! Siis minä!! minä!! Joskus itsekin hämmästelen itseäni, että mikähän aivopieru päässäni asustaa…

Meillä oli siis kaikenkaikkiaan huikea aurinkoinen päivä ja kiitos suuresti Salonseudun Melamoguleille paitsi tämän päivän järjestelystä, myös muusta aktiivisesta toiminnasta, jota yhdistys järjestää! En malta odottaa pääseväni osallistumaan kesän reissuille! Myös sille koskenlaskukurssille 😉

Melomassa nähdään! Katso tekemäni video päivästä:

Melonnan peruskurssi 5/5

Tiistaina saatiin päätökseen Salon melamogulien melontakurssi. Minulta jäi yksi kerta välistä, koska osallistuin sukelluksen teoriaosuudelle, mutta todistuksen sain kuitenkin melonnasta 🙂 Viimeisellä kerralla harjoittelin ylä- ja alatuentaa sekä rescuttamista. Tuennoissa on kyse siitä, että melalla otetaan tukea vedestä kajakin keikatessa. Varsinkin ylätuennassa kajakki on niin sivuttain, että sitä harjoitellessa molskahdin ympäri monta kertaa 😀 Nauru kaikui hallissa ja niin meillä kurssilaisilla kuin ohjaajillakin oli hauskaa!

downloadfile[1] Rescuttaminen puolestaan oli myös erittäin mielenkiintoista! Harjoittelimme sitä, miten kajakin kaatuessa voit tyhjentää toisen melojan kajakin vedestä omasta kajakista käsin ja auttaa sen jälkeen veden varaan joutuneen kanssamelojan takaisin omaansa. Lisäksi harjoittelimme tietenkin myös toisin päin tilannetta: miten ponnistaa takaisin kajakkiin jos on joutunut veden varaan.

Kurssi oli mielestäni erittäin antoisa ja opettavainen! Eskimokäännös jäi minulta nyt valitettavasti harjoittelematta, mutta hyvään alkuun pääsin tekniikassa! Toukokuun lopussa jatkuvat rescutusharjoitukset ulkovesissä, en malta odottaa! Koskenlaskua puolestaan toivon pääseväni ensi kesänä kokeilemaan muodossa tai toisessa ja ensi syksynä jatkuvat sitten halli vuorot. Kesällä on tarkoitus käydä melomassa useammankin kerran sekä merellä, että sisämaassa. Saa nähdä! 🙂

20170425_224430[1]