Aino Pikkusaaren valokuvattavana

Kesäkuun alussa silmäni osui koirakuvaaja Aino Pikkusaaren ilmoituksen Facebook ryhmässä: hän etsi kameransa eteen sk.collie urosta ja narttua tulevaa rotukirjaa varten. Kirja ilmestyy ensi vuonna ja kattaa lähestulkoon kaikki nykyiset rodut. Kuvauksia tehdään sekä Suomessa, että brittein saarella. Otin heti yhteyttä, vaikka kuvauksesta jouduinkin maksamaan yhden koiran normimaksun. Aino kuitenkin lupasi ilmoituksessa, että koska kyseessä oli rotukirjakuvaukset, kuvaisi hän kaikki omistajan koirat samaan hintaan. 66202899_2609833235693910_6935939568164143104_nMinulle, jolla kotona on neljä koiraa, sopi tämä erinomaisesti! Kaikki koiraihmiset tuntevat varmasti Ainon, jos eivät ulkonäöltä, niin kuvien perusteella. Hänen kuvansa ovat nimittäin koristaneet esimerkiksi Koiramme lehteä jo useamman vuoden. Pian jo kaksikymmentä vuotta kuvannut Aino onkin Suomen ensimmäinen ammattilainen koirakuvaaja ja vaikka toki meitä harrastajia on maassamme vino pino – pelkästään koirien kuvaamiseen erikoistuneita ammattikuvaajia vain kourallinen. Tutustu lisää Ainoon -> WWW

Valokuvaan itsekin jonkin verran harrastusluonteisesti ja varsinkin koiria on tullut kuvattua viimeiset 20 vuotta. Otin tämän rikastuttavana kokemuksena myös valokuvausharrastukseni kannalta, halusin saada vinkkejä siihen miten koiria tulisi kuvata ja millaisia kuvia Aino suosii. Kirjan kuvaukset tapahtuivat Vantaalla Backaksen kartanon mailla ja ajelin paikalle hyvissä ajoin. Oli illan suu ja laskevan auringon säteet kuulsivat kultaisina. Eipä aikaakaan kun Ainokin saapui paikalle. Kuvasimme koirat erään rakennuksen takana olevan laskulaiturin päällä. Rakennuksen kiviseinä ja puinen massiivinen ovi näkyivät kuvissa koirien takana. Taustan sommittelu on kuvaustilanteessa tärkeää, koska koiran tulee tulla mahdollisimman mukavasti siitä esiin. 67063465_1109166179473115_9099767808698351616_nTämä olikin omien vaaleiden koirien kannalta hyvä, mustaa koiraa en ehkä olisi oven eteen seisottanut.

Kaikesta näki, että nyt ollaan ammattilaisen käsissä. Kuvasimme suhteellisen nopeasti aikuiset koirat läpi, ne osaavat poseerata melko hyvin. Aino heitteli linssin takaa muutamia pikkukiviä kiinnittääkseen koirien huomion ja minä yritin asetella ne oikeaan kohtaan. Aino antoi tarkkoja ohjeita siitä miten ja missä koirien tulisi esiintyä ja minusta tämä oli todella hyvä. Kuvaajan ja esittäjän näkymä koirasta on hyvinkin erilainen. Kuvasimme myös niin, että laituri oli kuvaajan rintakehän korkeudella. Tähän pyrin itsekin kuvatessani koiria – kameran tulisi olla samalla tasolla koiran kanssa. Ei siis liian ylhäällä tai matalalla. 66525517_2609833179027249_7756439782405701632_nHarmikseni Puuma esiintyi häntä koipien välissä ja se näkyy myös kuvissa. Valitettavasti se esiintyy aina siten, oli kyseessä näyttely tai kuvaustilanne ja vaikka on muuten luonteeltaan reipas ja tykkää esiintymisestä, hännän asento kielii siitä, että jotenkin sillä on silti epävarma olo. Iltaruskon kultainen valo hivelee soopeleita, mutta merlen väriselle Ronjalle tämä oli kyllä vähän huono, sillä se entisestään ruskistaa sen väritystä.

Aikuisten jälkeen kuvasimme Piikua leikkimässä kanssani puistossa. Jälleen Aino antoi hyviä ja täsmällisiä ohjeita mihin suuntaan lelua tulee heittää, jotta Piiku juoksisi kohti kameraa. Pistän tämän kyllä korvan taakse: kuvaustilanteissa aivan liian usein jää jotenkin kohteliaana hiljaiseksi ja sitten kotona kuvia läpikäydessä toteaa, että voi kun se olisi esitetty jotenkin eri tavalla tai muuta vastaavaa. Eli rohkeasti vain suu auki! 😀 Aino suosii klassisia kuvia, joita ei liikoja photoshoppailla. Kuvat soveltuvatkin loistavasti lehtikuviksi tai vaikkapa julisteiksi omalle seinälle.  Koko kuvaukseen meni noin 1,5 tuntia aikaa, joten melko nopea oli tämä tempaus. Ehdimme kuitenkin höpistä aika paljon valokuvauksesta Ainon kanssa ja sain tästä hirmuisesti motivaatiota kehittää omaa kamerasilmääni ja kuvata nimenomaan koiria omistajineen. Kiitos siitä Ainolle! 🙂

Kolme viikkoa myöhemmin sain kansiollisen upeita kuvia koristani. Varsinkin Jukka loistaa niissä, tuskin saan siitä koskaan upeampia otoksia! ❤

 

 

Vuoden 2018 tunnelmat – mitä seuraavaksi?

Aika summailla jälleen kuluneen vuoden tapahtumia, esittää kärkevää analysointia siitä missä olen ollut ja mihin menossa 😀 Tästä on tullut jo jokavuotinen tapa, ja hauskaa on lueskella myös jälkikäteen edellisten vuosien kirjoituksia. Vuonna 2017 koin suurta ahdistusta ja etsin itselleni sopivaa polkua kaikenlaisten harrastusten parista. Seikkailullinen vuosi käynnisti mm. vuorihaaveet, joista luopuminen tämän vuoden keväällä oli minulle tiukka paikka. Taloudellisista ja myös henkisistä syistä jouduin perumaan Kebnekaisen vaelluksen kesäkuussa ja elokuun vuorikurssin Norjassa. Pettymys oli erittäin vaikea niellä. Toisaalta maaliskuussa vanhan urokseni Ramseksen menehtyminen herätti valtaisan tunnekuohun, jonka jälkiseurauksena koiratouhut tulivat pikkuhiljaa aktiivisemmaksi ja pohdin matkustelun sekä lemmikkien hankalaa yhteensovittamista. Suurin oivallus oli pysähtyä miettimään mikä minut tekee onnelliseksi sen sijaan mikä tuntuisi hienolta unelmalta toteuttaa.

20180124_135756
Alkuvuoden blondilookki ja uudet silmälasit, koska näkö huononi oleellisesti syksyn 2017 aikana.

Vuonna 2017 oli huikea seikkailullinen vuosi ja päädyin syvemmälle melonnan, sukelluksen ja kiipeilyn pariin. Näistä kokemuksista odotukset vuodelle 2018 olivat alkuvuodesta suuret. Tein kevään ja syksynkin kuusipäiväistä työviikkoa päivystyskeikoilla ja lapsia hoitamalla, mutta siltikin oli katkeraa huomata, ettei kaltaiseni sinkkunaisen lompakko taivu monen tonnin vuorihaaveisiin. Aina tulee jostakin suurempi lasku, joka syö vaivalla säästämäni rahat (rikkoutunut pesukone, kiinteistövero, talvirenkaat, uusi vesipumppu, hajonnut auton tuuletin, yllättävä eläinlääkärikulu) ja joudun aloittamaan alusta.

Vuoden aikana jouduin luopumaan kolmesta eläkeläisestäni kun 12-vuotias huskyni Wilya kuoli kesällä 2017, samanikäinen collieni Rosie syyskuussa 2017 ja 11-vuotias vanha urokseni Ramses maaliskuussa 2018. Osasin odottaa vanhusten poismenoa jossakin vaiheessa, mutta yllätyin miten nopeasti se kävi. Eläinlääkärin vastaanotolla Ramseksen rauhallisia viimeisiä hetkiä seuraten ymmärsin, että vaikka kiipeisin Mount Everestille se ei sydämessäni olisi yhtä tärkeää kuin ne 11 vuotta, jotka olin saanut viettää kyseisen uroksen kanssa. Tunsin sen sukupuun, vanhemmat ja sisarukset, olin nähnyt ja kokenut sen kanssa maailmaa yhdentoista vuoden ajan. Pienestä uskomattoman rohkeasta pennusta, jalostusurasta ja harrastuskokemuksista aina siihen hetkeen kun se lopulta vaipui ikiuneen sylissäni. Ymmärsin, että omassa maailmassani ja sydämessäni tuo yhteys oli niin paljon arvokkaampaa ja tärkeämpää kuin mikään muu.

3G5A0757
Jääkiipeilykokeilulla Pirunkalliolla – tänne uudelleen!!

Kesti kuitenkin kauan löytää tasapaino ajatusten aallokossa. Helmikuussa kävin jääkiipeilykokeilulla ja vuorikiipeilynperuskurssilla. Kevään porskutin boulderointitreeneissä ja kävin myös yksityisvalmennuksessa, jonka ansiosta taso nousi paljon. Toukokuussa lähdin neljäksi päiväksi boulderoimaan Ahvenanmaalle ja vaikka ensimmäisen vuorokauden minua kalvoi jäätävä koti-ikävä, itse reissu oli kuitenkin ihan huikea ja kannusti minua kiipeilyn saralla paljon. Kesällä pohdin aloittavani koirieni kanssa aktiivisen retkeilyuran ja harjoittelin useamman päivän vaelluksia varten Nuuksiossa.

IMG_0062
Telttailua koirien kanssa Nuuksiossa.

Reissu oli todella raskas, tein monia virheitä kantaessani teltta/rinkkakuormaani ja kävellessäni hirmuisaa vauhtia. Lopputulemana oli pieni kuume ja pettyneenä jälleen rikkoutuneet unelmat. Tuli selväksi, että yksin kaikkien varusteiden kantaminen (3heng teltta, ruuat minulle ja koirille, makuualustat, pussit jne) on raskasta enkä pysty ainakaan useamman päivän reissuja tekemään. Sen jälkeen koittikin pitkä hiljainen kausi kun en jaksanut tehdä oikein mitään. Kiipeily jäi kolmeksi kuukaudeksi, samoin pidemmät lenkit ja retkeilyt. Kenties kuuma kesäkin vaikutti mielialaani. Elokuussa teimme kuitenkin huikean retken Helvetinjärvelle ja sen jälkeen alkoi olotila pikkuhiljaa normalisoitua. Kesästä kirjoitin melko ahdistuneen raportin syyskuussa.

20180630_214434
Puuma paimentaa Somerolla.

Se, mikä on minulle tullut hieman yllätyksenä (ei ehkä kenellekään muulle) tämän vuoden aikana, on syvä suhteeni eläimiin. Aloitin keväällä agilityn treenaamisen liki kahden vuoden tauon jälkeen. Myös paimentamassa kävin Somerolla pitkästä aikaa. Ilmoitin koirani myös kolmen vuoden tauon jälkeen näyttelyihin, missä oli hienoa tavata vanhoja tuttuja. Agilityyn motivaatio on edelleen heitellyt, mutta syksyllä sain koirille paljon lisää vauhtia ja intoa panostamalla lihaskuntoon ja tasapainoharjoituksiin. Aloin pohtia josko aika olisi oikea uudelle pennulle talossa. Pohdin paljon rotua, vierailin kasvattajien luona ja mietin minulle rakkaiden eri rotujen plussia ja miinuksia (husky/ bordercollie/sk.collie). Kesällä tuijotin apaattisena televisiosta erilaisia luonto-ohjelmia ja paimentamassa purskahdin itkuun tuijottaessani lampaita tai edes takaisin vaappuvia, tärkeän oloisia ankkoja. Tuumin, ettei minulla taida olla kaikki muumit ihan laaksossa.

3G5A1048 (606x800) (2)
Amurintiikeri Tamur Korkeasaaressa.

Syyskuussa kävin aamiaisella Torronsuon kansallispuistossa yhdessä koirani Ronjan kanssa. Jotakin naksahti sydämessäni paikalleen kun kuljimme aivan kahdestaan pitkospuilla upeassa auringonnousussa. Lokakuussa kävin kuvaamassa eläimiä Korkeasaaressa. Jotenkin erilaisten eläinten kuvaaminen ja niiden käyttäytymisen seuraaminen on mielenkiintoista ja terapeuttistakin. Tutustuin innolla eläintarhojen suojelutyöhön ja olenkin päätynyt kuvaamaan tarhan eläimiä jo useita kertoja. Toivon kuvillani saavani ihmiset tietoisemmiksi ilmastonmuutoksesta ja siitä, että jollei jotakin asialle saada tehtyä, tulee uhanalaisten lajien määrä vain nousemaan. Korkeasaaressa suojeltavia lajeja on jo kolmasosa ja määrä tulee nousemaan sitä mukaa kuin olosuhteet eläinten luonnollisissa ympäristöissä käyvät mahdottomiksi. Pelkoni on, että tulevaisuudessa ”villiä” luontoa pääsee näkemään enää näissä eläintarhoissa ja – museoissa.

3G5A0826
Petra kiikuilla helmikuussa

Syksyllä innostuin jälleen kiipeilystä ja myös paras ystäväni aloitti treenit kanssani uudelleen. Olemme Petran kanssa käyneet treenaamassa pari kertaa viikossa ja tahti tuntuu hyvälle. Loppuvuodesta päätin lisätä joogaa viikkotreeneihin, katsotaan miten se vaikuttaa. Odotan myös kevättä, jolloin pääsen tekemään pidempiä kävely- ja juoksulenkkejä koirien kanssa. Mikäli vain taloudellisesti on mahdollista, aion ostaa jonkinlaisen valmennuspaketin kiipeilyn saralta alkutalvesta. Kiipeilyyn ei enää ole elämää suurempia tavoitteita, mutta koska se on niin hirmuisen kivaa, haluan kehittyä siinä ja toisaalta se pitää minut hyvin ruodussa elämäntapamuutokseni kanssa. On tärkeää, että elämässä on jokin liikunnallinen harrastus, joka osaltaan kannustaa pysymään kiinni terveissä elämäntavoissa.

Vuoden 2018 aikana olen hitaasti lämmennyt uudelleen koirien pienimuotoisen kasvattamisen ajatukselle, niiden kanssa omaksi iloksi harrastamiselle ja eläinten käyttäytymiselle ylipäätään. Syksyllä istuin muutamilla luennoilla aiheesta ja olen päättänyt mm. ottaa ensi kesäksi meille kesälampaita minun ja koirien iloksi. En malta odottaa, että pääsen seuraamaan niiden touhuamista ja tutustumaan lampaisiin paitsi yksilönä, myös eläinlajina. Toivon mukaan niistä on myös hyötyä nurmikon hoidossa. Lampaat sitovat minut jälleen vahvasti kotiin kun arkirutiinit lisääntyvät. Talon hoitoon on kuitenkin parin vuoden jälkeen löytynyt uutta motivaatiota ja elämäni täällä

3G5A0657
Viherpäätikka oman pihapuun kätköissä

maaseudulla on äkkiä noussut taas arvoonsa. Kun ystäväni muisteli vuoden kohokohtina matkojaan koti- ja ulkomaille, minä tajusin kokevani vastaavia, ikimuistoisia hetkiä joka päivä! Luonto täällä on niin hieno ja vuodenajat merkitykselliset. Myös suhteeni eläimiin on ollut minulle aina intohimon asia. Täällä pystyn toteuttamaan niihin liittyviä unelmiani suhteellisen helposti.

Minulle on aina ollut tärkeää, että elämäni olisi merkityksellinen. Etteivät sen ohikiitävät päivät ja vuodet olisi vailla suuntaa ja mielekkyyttä. Kuluneen vuoden aikana olen ymmärtänyt, että minut tekee eniten onnelliseksi se, että saan jakaa unelmiani muiden kanssa, ovat ne sitten eläimiä tai ihmisiä. Tämän vuoden aikana sitouduin toimimaan tukihenkilönä kahdelle pienelle pojalle. En ole koskaan ollut perinteinen perheihminen, mutta lasten kanssa puuhailu merkitsee minulle paljon ja jollakin tavalla korvaa sitä perhettä, jota itse en ole saanut. Vaikka näemme poikien kanssa vain noin kerran kuussa, nämä hetket ovat minulle tärkeitä ja on ihanaa huomata, että tunne on molemminpuolinen.

3G5A6812
Ahma Ähtärin eläinpuistossa

Myös eläinten merkitys elämissämme on lähes taianomainen. Koira toimii seuralaisena ja harrastuskaverina ja ihmiset viettävät niiden kanssa valtavat määrät aikaa näyttelyissä, agilitykisoissa, paimentamassa, vinttikoirien juoksukisoissa tai muissa harrastuksissa. Koirat palvelevat myös erilaisissa rooleissa oli sitten kyseessä lasten kanssa leikkivä pentu, yksinäisen vanhuksen seuralainen tai raunioista pelastava virkakoira. Koiran ja ihmisen suhde on itsellenikin yksi tärkeimpiä, joten kasvattajana on ollut upeaa mahdollistaa tuo suhde muillekin ja päästä seuraamaan sen syntyä ja kasvua. Se on tuonut elämääni syvempää merkitystä kuin mikään muu ja vaikka se olikin osaltaan syy kasvattamisen lopettamiseen, se on myös syy sen mahdolliseen pienimuotoiseen aloittamiseen uudelleen.

3G5A8067
Kolmikkoni joulukorttikuvassa 2018.

Uumoilen vuoden 2019 olevan minulle tasapainon vuosi. Alan vihdoin olla selvillä siitä, miltä arkeni tässä keski-iän kynnyksellä näyttää :D. Kiipeilyn ja melonnan lisäksi on hauska tehdä pieniä viikonloppuretkiä luontoon, joko koirien kanssa tai ilman. Olen huomannut, että viihdyn kotona ja omassa arjessani. Ajatus aktiivisesta vuorikiipeilystä on ollut helpompi haudata kun tajusin, että kipuaminen tuulessa ja tuiskussa ei ehkä ole ihan niin romanttista kuin miltä se kuulostaa, ja että melko itsekkäästi lentäminen ylipäätään paikasta toiseen kuluttaa luontoa ja ympäristöä valtavasti. Kesällä mediassa vihdoinkin valtavirtaan iskeytynyt ilmastonmuutos vaikutti myös omiin pyrkimyksiini konkreettisesti. Ymmärsin, että tämä on unelma, josta minun on nyt monesta syystä helppo luopua. Unelmien hahmottaminen on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on pohtia ovatko visiot vain ”hienoja, siistejä ideoita” ja ketä varten ne todellisuudessa ovat?

FB_IMG_1546251095144
Syksyllä tukka oli taas tumma ja puolipäätä tuttuun tapaan ajeltuna.

Loppuvuodesta tajuntaani iskeytyi sanonta: ”onnellisuus löytyy arjesta ja arki löytyy kotoa.” Joten mikä tuo sinun arkeesi mielekkyyttä? Mikä saa sinun sielusi nousemaan ja sydämesi avautumaan? Mikä tuo kyyneleet silmiisi ja liikutuksen väristykset kehoosi? Jos keksit sen, ja miten toteutat sen arjessasi, silloin olet onnellisempi kuin moni muu. 🙂 Arjessa positiivisen asenteen säilyttäminen ja elämästä nauttiminen ovat tärkeitä taitoja. Hyvää ja seikkailullista, arjen ja unelmoinnin täyttämää Uutta Vuotta 2019 Sinulle!

 

 

100 000 lukukertaa!

Blogini viettää juhlapäivää, sillä tänään vuonna 2012 startannut blogini sai täyteen 100 000 näyttökertaa! Kiitos kaikille lukijoille aktiivisuudesta! Aloitin blogin kirjoittamisen jo vuonna 2006, mutta edellinen blogialusta katosi bittiavaruuteen. WordPressin blogi on ollut joustava ulkoasultaan ja muutenkin minulle sopivan monimuotoinen. Toivon, että erimuotoiset tekstini ovat sivuilta hyvin löydettävissä ja luettavissa. Blogissani kantalukijat ovat päässeet seuraamaan elämääni aktiivisina koirankasvatusvuosina (2004-2014) sekä muuttoani tänne maaseudulle (2007), elämäntapamuutostani (2013-2015) ja nyttemmin kiipeily- ja retkeilyharrastustani. On hieno tunne, että juttuni keräävät kiinnostuneita lukijoita ympäri maailmaa. Olen erittäin kiitollinen 🙂

IMG_20181021_135624_130Lifedream-blogi on pienimuotoinen lifestyle-blogi. On ollut vaikeaa kartoittaa varsinaista aihealuetta: juttuja kun löytyy mm. koirista, muista eläimistä, unelmoinnista ja kiipeilystä. Kenties siksi blogi ei ole koskaan kasvanut valtaisan suosituksi, mutta toisaalta se on mahdollistanut minulle elämäni ikuistamisen ikään kuin päiväkirjamuodossa.

Vierailijoita blogissa on käynyt kaiken kaikkiaan 28 000. Vuosittainen vierailumäärä on noin 5000-6000 vierailijiaa, riippuen postausteni määrästä. Suosituin lukupäivä tuntuu olevan sunnuntai iltapäivä 🙂 Yhä edelleen eniten ollaan kiinnostuneita etologiasta, koirista ja eläinten käyttäytymisestä. Tästä olen erittäin iloinen! Näihin liittyvillä hakusanoilla päädytään useimmiten Lifedream-blogiin. Koska koirat, niiden kanssa harrastaminen ja kasvattaminenkin ovat edelleen lähellä sydäntä, tämä on mukava fakta.

FB_IMG_1535399752706Vaikka kirjoitan suomeksi, blogissa vierailee kuitenkin suuri joukko ihmisiä ympäri maailmaa noin 100 eri maasta. Kävijätilastoissa kärkisijoja pitelee Yhdysvallat (1989) ja Saksa (1009). Hiukan alle tuhannella kävijämäärällä ovat Ruotsi, Sveitsi ja Tsekki. Maiden joukossa on sellaisiakin, joista en ole koskaan kuullutkaan kuten Seychellit, Martinique, Benin ja Oman.

Jos jokin punainen lanka blogistani on löydettävissä, toivoisin sen olevan unelmointi ja arjen sankaruus. Elämässä tulee olla tavoitteita ja haaveita, joiden perään on uskallettava lähteä. Onnellisuus löytyy arjesta ja arki löytyy kotoa. Onni on sillä, joka kykenee nämä elämässään yhdistämään. Näin Joulun alla haluan toivottaa kaikille rauhallista Joulua ja oikein hyvää Uutta Vuotta 2019. Kiitos, että käytte täällä aina silloin tällöin pyörähtämässä! Vielä tänä vuonna on tulossa juttua koirien laumaelämästä sekä treenikiikkujan päiväkirjoja.

8aeb607c712f946f70e9037299394bf81

Muutamia eniten luetuimpia postauksia:

Elämäntapamuutos ja unelmointi:

Koiratouhuja ja eläinten käyttäytymistä:

Kiipeilyjuttuja:

 

 

Motivaatiota ympäristötekoihin

Eläinrakkauteni on ollut elämäni kantava voima. Olen aina ollut kiinnostunut eläimistä ja kinusin isältäni koiraa koko lapsuuteni. Äidittömän pienen tytön sydämessä koirasta muodostuikin symboli omasta perheestä, uskollisuudesta ja pyyteettömästä rakkaudesta. Ensimmäisen oman koiran myötä heräsi kiinnostus kasvattamiseen ja koirien lajityypilliseen käyttäytymiseen.

 

Oma koira Jukka syleilyssä kesällä 2015
11 vuotta sitten eläinten tunteet ja niiden tutkiminen olivat vielä täysin lasten kengissä. Omien koirien kautta ymmärsin kuitenkin, etteivät muut eläimet voi olla kovinkaan paljon erilaisia ja itseasiassa meissä on paljon enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja. Tunteeni lemmikkieläimiä kohtaan levisivät tuotantoeläimiin ja vuodesta 2013 vähensin radikaalisti lihaa ja maitotuotteita ruokavaliostani pääsääntöisesti eettisistä ja ekologisista syistä. Tein myös paljon muutoksia koiran kasvatustapoihini ja pohdin sen tulevaisuutta aivan uusin silmin. Minua pidettiin kukkahattutätinä ja ”hurahtaneena”. Uskoin jo tuolloin vahvasti siihen, että omilla yksittäisillä teoillani olisi merkitystä vain jos useampi ihminen kokisi samoin.
Uskon, että ihminen on sekasyöjä ja ruokavaliossamme on ollut lihaa jo ammoisista ajoista. Emme kuitenkaan enää elä maailmassa, jossa lihansyönti olisi itsestäänselvyys. Lihantuotannon eettiset ja ekologiset puitteet pakottavat meidät pohtimaan suhdettamme ympäristöömme,  eikä kenelläkään ole oikein enää varaa jättää tätä huomioimatta. Se ei ole enää edes trendikästä, mikä on erittäin iloinen asia! Tietoisuutemme kasvaessa haluamme vaikuttaa asioihin, se on meidän mahdollisuutemme elää merkityksellisesti, välittäen.
Pihapuun elämää, 2018

Kestävän periaatteen valintoja on kuitenkin hankala tehdä ilman riittävää tietoa ja ymmärrystä. Keskustelimme asiasta taannoin kiipeilykaverini Emman kanssa ja hän esitti mielestäni erinomaisen idean ns. ekologisesta mittarista. Siinä missä tilaamme asuintalojen kulutuksesta kertovia erityisiä energiatodistuksia, voisi kuluttaja myös seurata ostamiensa elintarvikkeiden hiilijalanjälkeä. Samoin kuin purkissa luettavat kalori- ja lisäainemerkinnät, purnukoissa voisi olla jokin yksinkertainenkin mittari, jolla voisimme tehdä todellisia ja asiaa eteenpäin vieviä valintoja arjessamme. Samalla pakottaisimme tuottajat pohtimaan asioita ekologisemmalta kannalta. Tällä tavoin piintyneitä tottumuksiamme ei muutettaisi kepillä, vaan porkkanalla. Muutos on mahdollinen, kukapa olisi vaikkapa vielä tupakkateollisuuden valtakaudella 1950- luvulla uskonut,  ettei esim. julkisilla paikoilla saa enää polttaa? Maailmamme on muuttunut monen monta kertaa, ja me ihmiset olemme niihin sopeutuneet. Emma on erittäin aikaansaava nainen, toivon että hän saa tälle hankkeelle kannatusta myös poliittisissa piireissä!

 

Minä ja kantanarttuni Mette vuonna 2005

Kun luovuin lihasta, en tehnyt sitä kertarytinällä. Vähensin ensin punaista lihaa muutamaan kertaan viikossa. Tämä tarkoitti leikkeleen vaihtamista kinkusta kalkkunaan ja jauhelihan vaihtamista kanaan. Oli oikeastaan aika shokeeraavaa ymmärtää, miten paljon lihaa päivittäin söin. Saatuani lisää informaatiota kanoista, niiden älykkyydestä ja olosuhteista missä ne joutuvat tuotantotiloilla elämään, poistin listalta myös kanan. Tällä hetkellä korvaan monen maitotuotteen kauraan pohjautuvilla vaihtoehdoilla ja syön kalaa sekä äyriäisiä jos ne ovat msc-merkittyjä. Pari kertaa vuodessa saatan syödä riistaa. Painotan valinnoissani luomua, kotimaista- ja lähiruokaa mahdollisuuksien mukaan. Muutamia vinkkejä: luomu- tai reilunkaupan kahvi, kotimaiset kasvikset, luomukananmunat, luomumaito, reilunkaupan banaanit ja suklaa, kotimainen kala ja kotimaiset proteiinirahkat. En kuitenkaan halua tehdä elämästäni liian hankalaa: jos isovanhempani tarjoavat minulle lihaa ollessani heillä kylässä, syön sitä. Pääperiaate on jo pitkään ollut se, etten osta kotiin välttämiäni tuotteita. Huoleni kotimaisten liha-ja maitotiloja pyörittävien yrittäjien tulevaisudesta on kuitenkin myös suuri. Jollakin tavalla on pyrittävä takaamaan elinkeino myös heille ja muille alan yrittäjille.

 

Nykyiset koirani Ronja, Puuma ja Jukka

Mitä enemmän saamme informaatiota eläimistä, ympäristöstä ja vaikutuksestamme, tuntuu valintojen suo olevan loputon. Helpostihan sitä ahdistuu siinä vellovassa meressä. Isänpäivänä istuimme isäni perheen kanssa syömässä. 23-vuotias pikkuveljeni teki mielestäni mainion vertauksen pohtiessamme yllä mainittua dilemmaa. Kun haluat laihduttaa ja säästää kaloreissa, ei pysyvää muutosta tehdä kertarykäisemällä poistamalla ruokavaliosta kaikki ihana ja herkullinen. Joudumme näkemään hitusen enemmän vaivaa tekemällä valintoja: kenties hampurilaisaterialla voimme vähentää kokonaiskalorikulutusta valitsemalla ranskalaisten sijaan porkkanat tai salaatin.

Kotimaan retkeilyä

Tähän ”hampurilaismalliin” olen itsekin päätynyt. Voimme tehdä arjen valintoja aina hiukan ekologisemmin, vähän eettisemmin. Suunnattoman meren aallokossa joskus kevyt äyskäröintikin auttaa jos sitä on systemaattisesti tekemässä tarpeeksi moni ihminen. Teollisesti tuotetun lihan sijaan voimme suosia vastuullisesti pyydettyä riistaa ja kalaa.  Lihan syönnin vähentämisen lisäksi voimme valita sähköyhtiömme, sen mitä kaupasta kotiin kannamme ja mistä vaatteemme ostamme. Valitsemalla kotimaista tuemme aina tutkitusti egologista ja yleensä eettisempää vaihtoehtoa. Voimme valita kierrättää tölkit ja pullot ja jättää ulkomaan matkan tänä vuonna väliin. Voimme etsiä vaihtoehtoisia malleja sille mitä haluamme,

sellaisia, jotka palvelisivat ympäristöä ja myös tulevia sukupolvia. Jos ulkomaan matka on pelastuksesi arjen pyörteestä, ehkäpä muutos itse arjessa olisi paikallaan? Toisaalta kotimaan matkailu työllistää monia yrittäjiä ja on kokemuksen arvoista!

 

Uskon edelleen, että meidän länsimaalaisten, kymmeniä kertoja kehitysmaita enemmän kuluttavien, on tehtävä muutos elämäntavoissamme. Ja kyllä, täällä meillä on siihen myös omiin valintoihimme pohjautuva  mahdollisuus! Niin sanotuissa sivistysmaissa eläminen on paitsi etuoikeus, mutta muodostaa myös vastuuta. Tiedon ja ymmärryksen kautta vaihtuvat myös ajatuksemme ja asenteemme.

Minulle rakkauteni koiraan oli vain ponnistuslauta kaikelle muutokselle. Ihmiskunta on jakanut elämänsä,  elänyt symbioosissa koiran kanssa jo ainakin 15 000, kenties jopa 100 000 vuotta. Viimeisen kymmenen vuoden ajan tietomme koiran tunne- ja kokemusmaailmasta on laajentunut räjähdysmäisesti kohdistuneen neurologian ja käyttäytymistieteiden saralla. Te ette ole kovin erilaisia, koirasi ja sinä. Empatiamme tätä lupsakkaa ja uskollista ystäväämme kohtaan on mahdollista siirtää myös muihin eläimiin. Tutkimustyö on laajentunut niin tuotanto- kuin villieläimiinkin ja saamme jatkuvasti uutta tietoa eri eläinlajeista kuten eri nisäkkäistä, linnuista, kaloista ja matelijoista.Tämä muutos on ollut hienoa nähdä! Eläinten oikeus hyvään ja virikkeelliseen elämään on jo monelle sydäntä lähellä ja muokkaa valintojamme kuluttajina. Nyt on aika nähdä asiat vielä suuremmassa mittakaavassa. Eläinlajeilla on oikeus itse elämään, luonnolla

Ystäväni kananpoika vain muutaman päivän ikäisenä kuvattuna

oikeus monimuotoisuuteen ja ennen kaikkea tulevilla sukupolvilla on oikeus päästä ihastelemaan sen rikkautta. Halusimme tai emme, myös me olemme osa luontoa. Muutoksen tuulet puhaltavat kaikilla rintamilla ja uskon sekä toivon, ettei vielä ole liian myöhäistä ryhtyä arjen ympäristösankariksi. 

Omalla kohdalla kyse ei ole siitä mistä kaikesta joudun luopumaan, vaan mitä kaikkea kykenen asian eteen tekemään. Pyrin noudattamaan omissa valinnoissani hampurilaismallia: kaikesta ei tarvitse luopua, mutta mistä voin ja haluan?
Lisää tietoa ekologisista ja eettisistä ruokavalinnoista saa WWFn ruokaoppaasta ja lisää tietoa eläinten käyttäytymistieteistä saa vaikkapa lukemalla kirjoituksiani ja luentomuistiinpanoja avainsanalla ’eläintiede’.
“When I look into the eyes of an animal, I do not see an animal.
I see a living being. I see a friend. I feel a soul.”
― Anthony Douglas Williams

Lintupongari iskee jälleen: talviruokinnan ihmeitä!

Lintupongari on palannut! Vuonna 2015 ruokin lintuja pihapuun vaahterassa ja tänä syksynä päätin jatkaa hauskaa harrastausta. Vanhassa lahossa vaahterassa käykin kuhina: tali- ja sinitiaiset valloittavat puun heti auringon nousun aikaan ja napostelevat koko päivän tarjoilemiani aurigonkukansiemeniä ja erilaisia seoksia. Hämärän tullessa ne lentävät pois, eikä edes keinovalo tuo niitä takaisin ennen seuraavaa aamua.

3G5A0411
Sinitiainen

Lintujen talviruokinta on paitsi jännittävää, myös tärkeää puuhaa. Koskaan ei tiedä mitä puusta löytyy kun kävelet aamulla ikkunan eteen ja kamerani onkin koko ajan valmiudessa akkunan äärellä. Vaahterassa käy kuhina kun noin 30 lintua lentelee edestakaisin vanhan vaahteran nyt jo lehdettömässä oksistossa. Pettymyksekseni tali- ja sinitiaisten lisäksi muita pikkulintuja ei ole vielä juuri näkynyt ja aloin etsiä tietoa siitä, mihin ovat hävinneet kirjosiepot, hömötiaiset ja monet erilaiset muut tutut talviruokintapaikkojen vierailijat. Punatulkkukaan ei ole eksynyt puuhun kuin kerran parin viikon aikana.

3G5A0657
Viherpäätikka

The Guardianin haastattelemat asiantuntijat varoittavat, että lintujen katoaminen on merkki huomattavasti laajemmasta kriisistä, joka voi lopulta vaarantaa jopa oman lajimme. Tutkimuksien mukaan lintukato on entisestään kiihtynyt viimeksi kuluneen kymmenen vuoden ja etenkin kahden viimeisimmän kesän aikana. Yksi syy on maanviljelyssä käytettävät kemikaalit, jotka tappavat hyönteisiä kulkeutuessaan niiden elimistöön. Kaikki linnut ovat enemmän tai vähemmän riippuvaisia hyönteisistä, joten jos esimerkiksi 80 prosenttia lintujen ravinnosta katoaa, on vakaan populaation ylläpitäminen mahdotonta.

Lintujen käytöksen seuraaminen on hauskaa. Talitiaiset ovat kuin nuorisojengi: ne käyvät laudalla vuoron perään ja selkeässä järjestyksessä. Parven mukana liikkuvat huomattavasti pienemmät sinitiaiset jäävät vähän jalkoihin kun talitiaiset häätävät ne makoihinsa. Mutta kun laudalle ilmestyy aggressiivisempi ruskea pikkuvarpunen,

3G5A0385
Talitiainen

talitiaisetkin joutuvat perääntymään. Pikkuvarpusten asenne on kuningasmainen, ne eivät hätkähdä suurempien talitiaisten uhittelusta, vaan syövät paikallaan rauhassa. Puussa on piipahtanut myös minulle uudet tuttavuudet puukiipijä, upea vihreä harmaapäätikka sekä tutumpi kolmivärinen käpytikka. Kaikki koiraita.

Lintujen katoaminen Suomesta voi johtua myös niinkin yllättävästä syystä kuin laittomasta pyynnistä, jota tapahtuu lähinnä Afrikan ja etelä-Euroopan alueilla. Ongelma on Suomen luonnon näkökulmasta valtava, sillä 90 prosenttia Suomessa pesivistä linnuista on muuttolintuja. Laiton pyynti on myös yksi syy siihen, miksi yli kolmannes maamme lintulajeista on uhanalaisia ja miksi kultasirkku on käytännössä hävinnyt Suomesta.

3G5A0788
Käpytikka

Oman lähimetsän tila on aina sykähdyttänyt minua. Paksut kanervikot ja jäkälät kasvavat siellä mattoina ja puissa roikkuu naavaa, minkä on sanottu olevan merkki terveestä metsästä. Usein siellä kulkiessa kiinnitän huomiota siihen miten hiljaista metsässä on, ei kuulu liikenteen mölyä, mutta ei myöskään lintujen laulua. Ajoittain puuta hakkaava käpytikka tai palokärkikin saattaa kiinnittää huomiota, korppi raakkua yli lentäessään ja joskus näen isompia kanalintuja kuten pyitä, jopa teeriä. Ajattelen usein metsän olevan syvää erämaata, vaikka tosiasiassa sitä harvennetaan usein. Myös lapsuuden maisemani Vihdissä on muuttunut paljon kun metsät ovat hävinneet uudisrakennusten myötä. Suomi on järvien ja metsien maa, mutta kun maamme metsien rakennetta arvioidaan luonnon näkökulmasta, totuus onkin toisenlainen. Suomessa ei itseasiassa ole enää paljon jäljellä niitä alkuperäisessä tilassaan olevia luonnnonmetsiä. Tästä ovat kärsineet erityisesti erilaiset tiaiset, kuukkeli ja metsokin, joille tiheät kuusikot ovat tärkeitä.

Suomen runsaasta 240 pesimälajista noin 70 jää sinnittelemään meille talveksi. Kylmyys, lyhyt valoisa aika, lumi ja jää heikentävät lintujen ravinnonsaantimahdollisuuksia. Omalla talviruokintapaikalla linnut käyvät vain valoisaan aikaan, joten talvella valo määrää konkreettisesti myös lintujen aktiivisen ajan. Talvehtiminen pesimäseuduilla voi  olla linnuille turvallisempaa kuin raskaalle ja vaaralliselle muuttomatkalle lähteminen. Paljon energiaa sisältävä talviruokinta auttaa lintuja sietämään pakkasia ja selviytymään kevääseen. Esimerkiksi sinitiainen joutuu syömään yli oman painonsa verran päivässä selviytyäkseen pakkassyön yli. Minäkin huomasin sinitiaisten määrän kasvun laudallani heti kun lisäsin sille rasvaisempia pötköjä ja talipalloja. Osa linnuista oli juuri ja juuri oman peukaloni kokoisia!

3G5A0418
Talitiainen

Talviruokinnan vaikutukset näkyvät linnustossamme: talitiainen, sinitiainen ja viherpeippo ovat runsastuneet moninkertaisesti viime vuosikymmenten aikana ilmeisesti paljolti talviruokinnan vuoksi. Ruokintojen ansiosta myös yhä useampi mustarastas pystyy talvehtimaan Suomessa. Talviruokinta lienee vaikuttanut myös pikkuvarpusen runsastumiseen. Talviruokinnalla käyvä lajisto on runsastunut viime vuosina, ja ruokintaa hyödyntävät yhä enemmän myös puukiipijä, tikli, pikkukäpylintu, pyrstötiainen ja käpytikka. Odotan mielenkiinnolla millaisia vierailijoita talven aikana pihapuussa vieraileekaan!

Lisää kuvia pihapuun linnuista löytyy kuvagalleriastani.

Lähteitä:

Ison-Britannian BirdLifen (RSPB) verkkosivut (www.rspb.org.uk)

Lasse J. Laine 2004: Lintuharrastajan opas. – Otava.

Lintulaudan vieraita. – Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin julkaisu.

Solonen, Tapio 2001: Talviruokinta tavaksi tai sitten ei. – Linnut-lehti 36(4): 6–9. BirdLife Suomi ry.

Suomen birdlife https://www.birdlife.fi/lintuharrastus/talviruokinta/

The Guardian

Valokuvausta Korkeasaaressa

Viime viikonloppuna kävimme yhdessä Jimin kanssa Halloween juhlissa Korkeasaaressa. Sain idean hetken mielijohteesta ja otin mukaani kamerani, koska halusin kuvata eläimiä puuhissaan. Päiväksi oli luvattu ajoittaista sadetta enkä minä ole koskaan ajellut Helsingin tässä osassa, joten vähän jännitti miten Jimin kanssa selviäisimme. Päivästä muodostuikin huikea seikkailu, josta ei puuttunut jännittäviä juonenkäänteitä!

20181027_114559
Jimi ja Kerttu

Luonani aina kerran kuussa vieraileva 11- vuotias Jimi rakastaa eläimiä ja luontoa yhtä paljon kuin minäkin. Jimi ei myöskään hätkähdä käärmeitä, liskoja tai muita lieroja ja tällä kertaa juuri niitä oli tarjolla Korkeasaaren Halloween-partyissä. Ohjelmassa oli käärmeeseen tutustumista, torakkakypärää ja eläinten ruokailun seuraamista. Pääsipä jopa seuraamaan virtuaalikypärän avulla käärmeen elämää! Intoa puhkuen lähdimme aamusella liikkeelle, koska halusimme olla ajoissa ja viettää saarella koko päivän.

Loppujen lopuksi paikalle saapuminen Mustikkamaan parkkikselle oli navigaattorin avulla helppo homma. Parkki oli ilmainen ja siitä oli vain muutaman sadan metrin matka Korkeasaaren portille. Ostimme liput asiaan kuuluvaan hirviömaskiin sonnustautuneilta myyjiltä. Korkeasaaren puolella huomasimme nopeasti, että joka paikka oli koristeltu Halloween tyyliin luurangoilla, noidilla, pääkalloilla ja kurpitsoilla. Ilma oli purevan tuulinen, mutta paikalla oli silti väkeä ja tavoitin venäjän, japanin ja saksan kieliä suomen lisäksi.

3G5A0108Suuntasimme ensin Africansiaan ja Amazoniaan, missä trooppisen ilmaston eläimet odottelivat. Jimi piteli ihastuneena täyskasvuista Kerttu nimistä viljakäärmettä ja minäkin sain siitä puolet osakseni. Tämä ei ole ensimmäinen kokemukseni käärmeen kanssa, pari vuotta sitten tutustuin kuningaspytoniin Salolaisessa lemmikkiliikkeessä ja ihastuin käärmeen lämpöön ja jäntevyyteen. Jimistäkin Kerttu oli häikäisevä! Sen sijaan torakkakypärälle Jimi ei ensi hetkellä lämmennyt, mutta myöhemmin päivällä sekin jo onnistui.

20181027_142605
Torakkakypärä

Seurasimme juuri perheenlisäystä saaneita magnusteja ja tunnelmoimme parta-agaman terraarion kohdalla. Jimin parta-agama Taisto asui nimittän luonani kolmisen vuotta kunnes pitkin hampain luovuin siitä vuonna 2016. Pidin kameraani kaulassa koko ajan ja kuvasin minkä kerkesin.

Puoli yhdeltä kiiruhdimme kissalaaksoon, missä seurasimme äärimmäisen harvinaisen amurin leopardin ruokintaa. Luonnossa näitä eläimiä on enää alle sata yksilöä. Sain hienoja kuvia myös tiikereistä ja tajusin äkkiä nauttivani suunnattomasti kuvaamisesta täällä. Vaikka Korkeasaaressa – tai missä tahansa eläintarhassa – eläimet elävät niille pienissä tiloissa suhteessa luonnon oloihin,  niin täällä ne kuitenkin ovat turvassa. Juuri julkaistun WWFn living planet 2018- raportin mukaan eläinten määrä maapallolla vähenee huimaa vauhtia. Living Planet 2018 kertoo, että maapallon selkärankaisten määrä on vähentynyt 60 prosenttia vuosien 1970 ja 2014 välillä. Käynnissä on lajien sukupuuttoaalto, joka on ensimmäistä kertaa historiassa ihmisten aiheuttama. Viime vuodet selkärankaisten määrä on vähentynyt keskimäärin kaksi prosenttia vuosittain, mutta alueelliset erot ovat suuria. Etelä- ja Keski-Amerikassa selkärankaisten määrä on vähentynyt vuodesta 1970 jopa 89 prosenttia, kun Euroopan, Pohjois-Afrikan sekä Pohjois- ja Itä-Aasian kattavalla alueella 31 prosenttia. Suurimmat syyt eläinten määrän vähenemiseen ovat luonnonvarojen ylikulutus ja maankäytön muutokset. Maankäytössä suurin vaikutus on maan raivaamisella maatalouden tarpeisiin, kuten karjalaitumiksi sekä soija- ja palmuöljyviljelmiksi. Lue lisää: https://wwf.fi/uhat/lpr/?fbclid=IwAR31vCr38q3d4HeDpp6IFc_jeCctbQ2VWZBerjY1qecVCViYp9oXVa870Gs

3G5A0290
Kuningasmerikotka

Suomi on allekirjoittanut ensimmäisten maiden joukossa tärkeimmän luonnon monimuotoisuutta turvaavan yleissopimuksen, The Convention on Biological Diversityn. Sopimuksen tavoite on, että vuoteen 2050 mennessä luonnon monimuotoisuus suojellaan ja luonnonvaroja käytetään siten, että ekosysteemit pysyvät elinkelpoisina eikä maapallon kantokykyä ylitetä. Tarvitsemme nykyistä kunnianhimoisempia suojelutavoitteita kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti. Tunsin itseni aika nöyräksi nähdessäni Jimin olevan niin innoissaan eläimistä, kuulemma reissu oli viiden tähden arvoinen! En tiedä millaisessa maailmassa hän tulee elämään aikuisena, mutta toivon siellä olevan vielä tilaa villieläimille ja luonnon monimuotoisuudelle. Lasten tuleva ympäristö on minulle suuri huolen aihe. Seuraavat vuosikymmenet määrittelevät niin voimakkaasti sen, millaiseksi se heille muodostuu. Eläintarhat osallistuvat aktiivisesti eläintensuojeluun eikä osaa tarhoissa elävistä eläimistä tavata enää luonnossa. Valitettavasti tällaisten lajejen määrä tulee jatkossa vain  kasvamaan. Laaja maailmanlaajuinen tarhojen välinen yhteistyö pyrkii säilyttämään kannat mahdollisimman elinvoimaisina niin luonnossa kuin tarhoissakin. Valokuvatessa pääsin toteuttamaan itseäni: seuraamaan eläinten käyttäytymistä ja sommittelemaan ne linssille. Samalla koin tekeväni jotakin tärkeää, välittäväni omanlaista sanomaa ympäröivästä maailmasta. Tuli mieleeni, että tänne haluan tulla kameran kanssa pian uudelleen: koko päiväksi ja ajan kanssa. Rinnassa välähti kutsumus.

3G5A0187
Amurin leopardi

Söimme kevyen lounaan ja Jimi sai toivomansa pehmiksen, vaikka ilma oli kylmä ja tuulinen. Selvisimme päivästä ilman vesipisaaraakaan ja itse asiassa todistimme lyhyttä lumisadetta juuri kun pysähdyimme ihastelemaan lumileopardeja. Jimi sai pelkojensa voittamisesta pari itsetekemäänsä pinssiä, joista riitti iloa ja jutunjuurta vielä illalla kotonakin. Huikea reissu! Korkeasaaren halloween juhlat jatkuvat muuten vielä ensi viikonloppunakin!! Tervemenoa fiilistelemään 😉

 

 

Lisää kuvia galleriassani: https://lifedream.kuvat.fi/kuvat/Muita/Korkeasaari+2018/

Voimaantumisen pikakurssi

Tänä syksynä olen saanut elämääni uuden ihmisen. 11-vuotias Jimi viettää luonani pari päivää kuukaudessa. Jaamme yhdessä mm. eläinrakkauden, innostuksen puutarhahommiin ja retkeilyynkin. Jimi on kova poika puhumaan ja kyselemään ja aika meneekin hänen kanssaan rattoisasti keskustellen. Viime kerralla Jimi kysyi minulta mitä harrastaisin jos voittaisin lotossa. Koska juuri tänä kesänä olen pohtinut paljon talousasioitani ja siihen liittyviä unelmiani oli vastaus helppo: vuorikiipeilyä – ja vaellusta! Sitten aloin tapani mukaan pohtia tätä asiaa hiukan syvällisemmin.

jrrtolkien4-3xJos voittaisin lotossa ihan naurettavan suuren summan rahaa remontoisin talon, hankkisin uuden vesivaraajan ja vesipumpun. Maksaisin kaikki lainani, rakentaisin taloon lahon kuistin tilalle uuden ja ostaisin päältä ajettavan ruohonleikkurin pihatöihin. Vuokraisin lapista mökin ja lähtisin parhaan ystäväni ja koirieni kanssa sinne viikoksi. Matkustelisin tulevien vuosien aikana maailmalla juuri sen verran, että näkisin paikat, jotka haluaisinkin nähdä: Dolomiitit, PohjoisNorjan, Islannin, Nepalin, Perun, Australian, Kalliovuoret.. Vaeltaisin Everestin perusleiriin ja kiipeisin sille Mont Blancille. Ostaisin koirilleni kalleinta mahdollista ruokaa ja harrastaisin niiden kanssa täysillä. Köröttelisin sähköautolla Helsinkiin kiipeilemään ilman tunnontuskia. Lahjoittaisin kivan summan hyväntekeväisyyteen minulle tärkeisiin kohteisiin kuten eläintensuojeluun ja tutkimushankkeisiin.

jrrtolkien4-2xUnelmointi on aina ollut minulle tapa voimaantua arjen kiemuroissa. Jos on sateinen päivä ja mieli lentää matalalla, on hauskaa haaveilla tulevista matkoista tai katsella kuvia kivoista kohteista. Toisaalta tällaisessa elämyspohjaisessa arjessa voi toisinaan kokea jäävänsä kauaksi tavoitteesta ja se masentaa. Elämästä tulee enemmän suorittamista ja odottamista.

Voimaantuminen on prosessi, joka on yhteydessä yksilön omaan haluun ja päämäärien asettamiseen. Siihen vaikuttaa näkemys omasta itsestään, tehokkuudestaan ja mahdollisuuksista. Parhaimmillaan voimaantumisen tunne tuo olemukseen tyyneyttä ja levollisuutta. Se auttaa myös niissä tilanteissa kun koemme pettymyksiä tai muita vaikeuksia. Voimaantuminen voi olla myös sähköistävä ja energisoiva olotila, jonka myötä arki on mielekkäämpää ja merkityksellistä. On yksilöllistä mitkä asiat kenellekin toimivat voimaannuttavina asioina, mutta niitä voi olla haaveilun lisäksi vaikkapa työ, juoksulenkki, musiikki, valokuvaus, perhe ja ystävät, hyvä treeni, maalaus, syksy ja kynttilät, koiran koulutus, harrastukset, luonto, lukeminen jne. Tärkeintä on hahmottaa mitkä asiat juuri Sinulle ovat tärkeitä ja sitten lähteä niitä kohti!

Voimaantumiseen liittyviä osatekijöitä:

  • päämäärien tavoittelu ja niiden saavuttaminen: toivotut tulevaisuuden tilat, menestys, osallistuminen yhteisöön, vapaus, valinnanvapaus ja itsemääräämisoikeus
  • kykyuskomukset eli mielemme raamit: minäkäsitys, minäkuva, itsetuntomme, identiteetti ja itseluottamus, sisäinen puheemme
  • Arjessa vellovat tunteet eli emootiot: säätelevä ja energisoiva toiminta, positiivinen lataus, innostuneisuus, omistautuminen ja epäonnistuminen, eettisyys
  • kontekstiuskomukset eli kokemamme ympäristön vaikutus: hyväksynnän ja arvostuksen tunne, tervetulleeksi kokeminen, ilmapiiri, turvallisuus, avoimuus ja rohkaiseminen.
20180212_153019
Ajolla, vuonna 2013

Voimaantuminen rakentuu aina yksilön sisäisen ja ulkoisen maailman välissä. Tärkeää on myös oma asenne niinä päivinä kun ei jaksaisi, kun on HUONO PÄIVÄ. Albert Einstein on sanonut, että ihmiskunnan tärkein päätös on päättää onko maailma ystävällinen vai vihamielinen meitä kohtaan. Oman näkökulman valitseminen on iso juttu voimaantumisen kannalta. Voit hyväksyä jonkin asian muuttamalla omaa asennettasi sen suhteen. Asenne on voima, joka saa meidät jatkamaan sinnikkäästi, vastustamaan ja/tai menestymään. Asennetta ei voi nähdä, sitä ei voi koskea, mutta se tuo julki itsensä vastauksissamme ja tavassamme toimia jokapäiväisessä elämässämme. Joskus on rohkeasti hyvä tarkistaa asenteensa katsomalla peiliin. Niin on käynyt minullekin tänä syksynä.

14199195_10154419902408955_6655427849357221081_n
Hopeinen kuu 6b+, Kauhala

Omista unelmistaan ei tarvitse luopua, vaikka niitä ei tavoita juuri nyt tai edes ensi vuonna. Niitä voi silti kantaa mukanaan, muokata, taivuttaa ja väännellä kuten muovailuvahaa. Ne kantavat vuosienkin yli ja palaavat toisinaan elämään. Yksi sellainen nuoruuden haave tai ”perhemalli” on minulle ollut tukihenkilönä toimiminen sitä tarvitseville lapsille. Kuin huomaamatta olen nyt löytänyt itseni tilanteeseen, jossa tuo haave on toteutunut. Joskus on ihan tervettä myös luopua haaveistaan tai vähintäänkin priorisoida niitä. Sisäinen kannustava puheemme on hyvin merkityksellinen kun puhutaan pitkän tähtäimen unelmista.

Samoin on rakkauden laita. Koen, että rakkaudellinen aika ei ole lineaarinen, vaan suuri ympyrä. Sille kaikki on tässä ja nyt ja kaikkialla. Pysähdyin sitä taas tässä muutama viikko sitten pohtimaan. Oma elämänhistoriani ja oivallukset, joita olen matkan varrella tehnyt, ovat minulle erittäin voimaannuttavia. Äitini kuolemasta tulee ensi vuonna kuluneeksi 30 vuotta. Isäni on todennut, että äitini oli 31-vuotiaana valmis kuolemaan. Että hän niin monen vuoden sairastamisen jälkeen oli rauhallisesti todennut saaneensa kaiken mitä elämässään todella halusi, löysi isän ja sai minut. Siinä kaikki. Ja varmasti monen monta pienempää asiaa, tavoitetta ja hetkeä. Äitini opiskeli matkailualaa ja kenties olen perinyt oman seikkailijan mieleni häneltä. Uteliaisuuteni maailman ihmeisiin ja kulttuureihin on syntynyt jo pienenä. Me olemme niin kovin erilaisia siinä mitä elämältä haluamme ja olen aina yrittänyt pitää tuon polun mahdollisimman kapeana. En siksi, ettenkö haluaisi erilaisia asioita, vaan todella yrittämällä keskittyä olennaiseen. Se on päässyt minulta tämän kesän aikana kaiken tavoitteellisuuden keskellä hiukan unohtumaan. Ei äitikään haluaisi minun elävän suorittajana, murehtien ja/tai haluten samalla mitä minulle ei ole, vaan olemaan kiitollinen siitä

IMG_5834 (1280x853)
Äidin viimeinen Joulu.

kaikesta mitä minulla jo on ja nauttimaan jokaisesta päivästä. Ja miten paljon sitä onkaan kun asiaa pysähtyy hetkeksi pohtimaan! Olen niin kiitollinen terveydestäni, mahdollisuuksia pursuavasta arjesta, omasta kodista  ja vakituisesta työpaikasta. Toivostakin. Vanha sanonta kuuluu: ”on lottovoitto syntyä Suomeen”, mutta me niin usein unohdamme sen. Meillä on puhdasta vettä ja ilmaa. Ympärillämme upea luonto, jonka luokse matkustetaan maailman laidoilta. On hetkiä, jolloin äitini, tuo minulle täysin tuntematon esikuvani, jakaa elämänviisauksiaan, jopa haudankin takaa. Sellainen rakkaus ei katoa, ei haihdu ajan myötä.

Itsensä rakastaminen on omien unelmien priorisointia ja ajan etsimistä niille asioille, jotka piristävät ja voimaannuttavat.

Se on ”ei”:n sanomista niille asioille, joista olet eri mieltä tai jotka eivät sovi suunnitelmiisi.

SIMG_20181015_083158_853e on tietoisen päätöksen tekemistä olla niiden ihmisten kanssa, jotka tukevat, rohkaisevat ja motivoivat sinua olemaan paras versio itsestäsi.

Se on omia vahvoja mielipiteitä, jotka eivät horju toisten miellyttämisen vuoksi.

Se on sitä, että puhuu itselleen hellästi ja kiltisti.

Se on rohkeutta kokeilla sellaisia uusia asioita, joita on aina halunnut kokeilla.

Se on itsestä huolta pitämistä – mielestä, sielusta ja ruumiista – liikunta, terveellinen ravinto ja oma aika ovat tärkeä osa tätä.

Se on intuitioon luottamista ja oman totuuden kunnioittamista.

Se on sellaisiin asioihin sijoittamista, joista on hyötyä sekä nyt että tulevaisuudessa.

Se on uskoa uskaltaa luoda sitä elämää, jonka on itselleen visualisoinut.

Se on valinta nähdä hyvät asiat eikä antaa toisten mielipiteiden tai asenteen masentaa.

Se on itselleen anteeksi antamista ja itsensä hyväksymistä kaikkine ominaisuuksineen.

En ole ollut mitenkään suuri Lauri Tähkä fani, mutta tämä kolahtaa ihan kympillä juuri nyt:

Lähteet:

Tinybuddha.com

Hidasta elämää- sivusto

Miten voimaannun kun itselläni huono päivä – luento Työpsykologi Marjo Salo

Lisätienestejä ansaitsemassa

Saadakseni riittävästi säästöjä tämän ja ensi vuoden reissuja varten, olen viime syksystä saakka tehnyt kahta työtä. Olen ammatiltani hammashoitaja, joten arkityö onkin itsenäistä puurtamista pienessä yhden hammaslääkärin vastaanotossa, jossa vastaan paitsi avustustyöstä, myös välinehuollosta, tilauksista, laitteiden huolloista jne. Työ on vastuullista, mutta samalla mielenkiintoista ja palkitsevaa. Tämän luokan palkkatasoisena ei kuitenkaan ole mitään asiaa unelmoida aktiivisesta vuoristovaellus- ja kiipeilyharrastuksesta ilman todellista panostusta lisätienestien ansaitsemiseen. Se vaatii oikeanlaista asennetta ja riittävää motivaatiota kuten niin moni muukin elämän osa-alue, jolla unelmista haluaa rakentaa toteutumiskelpoisia tavoitteita.

Henkilön Lifedream kuva.
 Työskentelen lähinnä lauantaisin sijaishoitajana aivan ihanalle eskari-ikäiselle pojalle. Kuulovamman lisäksi hän sairastaa ykköstyypin diabetesta, jonka hoidon opettelussa olen saanut oppia paljon uusia juttuja.  😍😗

Valmistuin lähihoitajaksi vuonna 2004 ja kohdentavana alana oli tuolloin lapset ja nuoret koulutusohjelma. Työskentelin lukuisissa Vihdin kunnan päiväkodeissa vuosina 2000-2005 ja tein töitä myös vanhuspuolella lähinnä kesätöissä ja sijaisena. Niinpä oli helppoa alkaa tarjota myös lastenhoitokeikkoja tutuille perheille ja olenkin tehnyt syksystä asti keikkoja. Lasten kanssa oleilu on hauskaa vastapainoa oikealle työlleni ja muksujen aitous saa minut aina hyrisemään. Mikään ei tunnu niin hienolle kuin äkkiseltään saatu halaus ja lasten aito into yhdessä tekemiseen. Tällä hetkellä lastenhoitokeikat ovat täyttäneet kalenterin aina maaliskuuhun saakka kun teen hommia lauantaisin Lohjalla ja silloin tällöin Salossa.

Tammikuussa tein myös ensimmäisen päivystysvuoroni Turun alueellisessa hammaspäivystyksessä Tyksissä. Hammashoidon päivystys palvelee kaikkia Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntien asukkaita arki-iltaisin sekä lauantaisin, sunnuntaisin ja arkipyhinä ja se järjestetään paitsi Turun, myös lähikuntien kesken. Päivä on jo suunnitellustikin pitkä alkaen klo 9.30 ja päättyen 21.00, mutta tällä kertaa päivästä venyi matkoineen lähes 17 tunnin mittainen!

Henkilön Lifedream kuva.
TYKSin hoitoyksikkö.

Olen päivystänyt useaan kertaan Salon kaupungille, normaalien arkipäivystysten aikaan. Työ on mielenkiintoista, mutta myös raskasta. Olin etukäteen kysellyt Turun päivystyksessä olleilta käytännön vinkkejä. Lähdin liikkeelle jo kahdeksan aikaan ja ajoin suhteellisen selkeää reittiä T-sairaalan pihaan. Eväitä oli kassi pullollaan ja innokas, hiukan jännittynyt mieli. En ole tottunut käymään Turussa, sillä olen syntyjäni lähempää pääkaupunkiseutua, enkä ole myöskään koskaan työskennellyt sairaalassa. Rakennus oli omaan silmään todella iso ja sainkin ensimmäiseksi mennä kysymään neuvoa infosta, mistä sain apua. Vartijakopista sain oman avaimen ja minut ystävällisesti ohjattiin hammaslääkäripäivystyksen tiloihin, missä oli yksi potilastuoli kaappeineen.

Vaihdettuani työvaatteet olikin aika aloittaa työt. Päivän aikana potilaita hoidettiin 20, ja taka-avustaja otti puheluita vastaan kolmisenkymmentä. Päivystyspäivien sisältö vaihtelee paljonkin, mutta tänään meillä oli hoidettavana paljon aitoja särkyjä, turvotuksia ja jopa pari purennasta johtuvaa kiputilaa, mm. kovasta purennasta johtuva intaktin (täysin ehjän) hampaan halkeaminen. Soittokriteerejä päivystykseen ovatkin:

  • voimakkaat hampaiston ja suun alueen särkytilat
  • äkilliset turvotukset ja tulehdukset
  • hampaiston, suun limakalvojen ja leukojen vammat ja tapaturmat
  • hammas- ja suusairauksiin liittyvät yleisoireet (esim. kuumeilu)
  • hammashoitotoimenpiteiden jälkeiset komplikaatiot (esim. verenvuoto).

Henkilön Lifedream kuva.Ammatillisesti päivä oli toki raskas, mutta erittäin antoisa. Pääsin avustamaan myös suukirurgia pienissä toimenpiteissä ja huomasin, miten paljon erilaisia työtehtäviä alallani onkaan! Myös ison sairaalan ja 3-4 henkilön tiimityöskentely potilaan parhaaksi oli tällaisella yksinpuurtajalle hieno kokemus! Sain päivästä paljon motivaatiota omaan työhöni alalla. Päivä oli kuitenkin pitkä, lyhyine evästaukoineen hoidimme potilaita tauotta ja lopetimme vasta yhden aikaan yöllä. Kotiin pääsin vasta kahden jälkeen. Minulta menikin melkein viikko palautua työvuorosta, mutta ihmisten auttaminen ja uuden kokeminen oli kyllä sen arvoista. Toki se ansaittu lisätienesti ei sekään ollut huonompi juttu 😀 Vastaavanlaisia päiviä on tänä vuonna tulossa ainakin neljä, joten odotan jo innolla pääseväni näkemään lisää TYKSin toimintaa!