Vuoden 2018 tunnelmat – mitä seuraavaksi?

Aika summailla jälleen kuluneen vuoden tapahtumia, esittää kärkevää analysointia siitä missä olen ollut ja mihin menossa 😀 Tästä on tullut jo jokavuotinen tapa, ja hauskaa on lueskella myös jälkikäteen edellisten vuosien kirjoituksia. Vuonna 2017 koin suurta ahdistusta ja etsin itselleni sopivaa polkua kaikenlaisten harrastusten parista. Seikkailullinen vuosi käynnisti mm. vuorihaaveet, joista luopuminen tämän vuoden keväällä oli minulle tiukka paikka. Taloudellisista ja myös henkisistä syistä jouduin perumaan Kebnekaisen vaelluksen kesäkuussa ja elokuun vuorikurssin Norjassa. Pettymys oli erittäin vaikea niellä. Toisaalta maaliskuussa vanhan urokseni Ramseksen menehtyminen herätti valtaisan tunnekuohun, jonka jälkiseurauksena koiratouhut tulivat pikkuhiljaa aktiivisemmaksi ja pohdin matkustelun sekä lemmikkien hankalaa yhteensovittamista. Suurin oivallus oli pysähtyä miettimään mikä minut tekee onnelliseksi sen sijaan mikä tuntuisi hienolta unelmalta toteuttaa.

20180124_135756
Alkuvuoden blondilookki ja uudet silmälasit, koska näkö huononi oleellisesti syksyn 2017 aikana.

Vuonna 2017 oli huikea seikkailullinen vuosi ja päädyin syvemmälle melonnan, sukelluksen ja kiipeilyn pariin. Näistä kokemuksista odotukset vuodelle 2018 olivat alkuvuodesta suuret. Tein kevään ja syksynkin kuusipäiväistä työviikkoa päivystyskeikoilla ja lapsia hoitamalla, mutta siltikin oli katkeraa huomata, ettei kaltaiseni sinkkunaisen lompakko taivu monen tonnin vuorihaaveisiin. Aina tulee jostakin suurempi lasku, joka syö vaivalla säästämäni rahat (rikkoutunut pesukone, kiinteistövero, talvirenkaat, uusi vesipumppu, hajonnut auton tuuletin, yllättävä eläinlääkärikulu) ja joudun aloittamaan alusta.

Vuoden aikana jouduin luopumaan kolmesta eläkeläisestäni kun 12-vuotias huskyni Wilya kuoli kesällä 2017, samanikäinen collieni Rosie syyskuussa 2017 ja 11-vuotias vanha urokseni Ramses maaliskuussa 2018. Osasin odottaa vanhusten poismenoa jossakin vaiheessa, mutta yllätyin miten nopeasti se kävi. Eläinlääkärin vastaanotolla Ramseksen rauhallisia viimeisiä hetkiä seuraten ymmärsin, että vaikka kiipeisin Mount Everestille se ei sydämessäni olisi yhtä tärkeää kuin ne 11 vuotta, jotka olin saanut viettää kyseisen uroksen kanssa. Tunsin sen sukupuun, vanhemmat ja sisarukset, olin nähnyt ja kokenut sen kanssa maailmaa yhdentoista vuoden ajan. Pienestä uskomattoman rohkeasta pennusta, jalostusurasta ja harrastuskokemuksista aina siihen hetkeen kun se lopulta vaipui ikiuneen sylissäni. Ymmärsin, että omassa maailmassani ja sydämessäni tuo yhteys oli niin paljon arvokkaampaa ja tärkeämpää kuin mikään muu.

3G5A0757
Jääkiipeilykokeilulla Pirunkalliolla – tänne uudelleen!!

Kesti kuitenkin kauan löytää tasapaino ajatusten aallokossa. Helmikuussa kävin jääkiipeilykokeilulla ja vuorikiipeilynperuskurssilla. Kevään porskutin boulderointitreeneissä ja kävin myös yksityisvalmennuksessa, jonka ansiosta taso nousi paljon. Toukokuussa lähdin neljäksi päiväksi boulderoimaan Ahvenanmaalle ja vaikka ensimmäisen vuorokauden minua kalvoi jäätävä koti-ikävä, itse reissu oli kuitenkin ihan huikea ja kannusti minua kiipeilyn saralla paljon. Kesällä pohdin aloittavani koirieni kanssa aktiivisen retkeilyuran ja harjoittelin useamman päivän vaelluksia varten Nuuksiossa.

IMG_0062
Telttailua koirien kanssa Nuuksiossa.

Reissu oli todella raskas, tein monia virheitä kantaessani teltta/rinkkakuormaani ja kävellessäni hirmuisaa vauhtia. Lopputulemana oli pieni kuume ja pettyneenä jälleen rikkoutuneet unelmat. Tuli selväksi, että yksin kaikkien varusteiden kantaminen (3heng teltta, ruuat minulle ja koirille, makuualustat, pussit jne) on raskasta enkä pysty ainakaan useamman päivän reissuja tekemään. Sen jälkeen koittikin pitkä hiljainen kausi kun en jaksanut tehdä oikein mitään. Kiipeily jäi kolmeksi kuukaudeksi, samoin pidemmät lenkit ja retkeilyt. Kenties kuuma kesäkin vaikutti mielialaani. Elokuussa teimme kuitenkin huikean retken Helvetinjärvelle ja sen jälkeen alkoi olotila pikkuhiljaa normalisoitua. Kesästä kirjoitin melko ahdistuneen raportin syyskuussa.

20180630_214434
Puuma paimentaa Somerolla.

Se, mikä on minulle tullut hieman yllätyksenä (ei ehkä kenellekään muulle) tämän vuoden aikana, on syvä suhteeni eläimiin. Aloitin keväällä agilityn treenaamisen liki kahden vuoden tauon jälkeen. Myös paimentamassa kävin Somerolla pitkästä aikaa. Ilmoitin koirani myös kolmen vuoden tauon jälkeen näyttelyihin, missä oli hienoa tavata vanhoja tuttuja. Agilityyn motivaatio on edelleen heitellyt, mutta syksyllä sain koirille paljon lisää vauhtia ja intoa panostamalla lihaskuntoon ja tasapainoharjoituksiin. Aloin pohtia josko aika olisi oikea uudelle pennulle talossa. Pohdin paljon rotua, vierailin kasvattajien luona ja mietin minulle rakkaiden eri rotujen plussia ja miinuksia (husky/ bordercollie/sk.collie). Kesällä tuijotin apaattisena televisiosta erilaisia luonto-ohjelmia ja paimentamassa purskahdin itkuun tuijottaessani lampaita tai edes takaisin vaappuvia, tärkeän oloisia ankkoja. Tuumin, ettei minulla taida olla kaikki muumit ihan laaksossa.

3G5A1048 (606x800) (2)
Amurintiikeri Tamur Korkeasaaressa.

Syyskuussa kävin aamiaisella Torronsuon kansallispuistossa yhdessä koirani Ronjan kanssa. Jotakin naksahti sydämessäni paikalleen kun kuljimme aivan kahdestaan pitkospuilla upeassa auringonnousussa. Lokakuussa kävin kuvaamassa eläimiä Korkeasaaressa. Jotenkin erilaisten eläinten kuvaaminen ja niiden käyttäytymisen seuraaminen on mielenkiintoista ja terapeuttistakin. Tutustuin innolla eläintarhojen suojelutyöhön ja olenkin päätynyt kuvaamaan tarhan eläimiä jo useita kertoja. Toivon kuvillani saavani ihmiset tietoisemmiksi ilmastonmuutoksesta ja siitä, että jollei jotakin asialle saada tehtyä, tulee uhanalaisten lajien määrä vain nousemaan. Korkeasaaressa suojeltavia lajeja on jo kolmasosa ja määrä tulee nousemaan sitä mukaa kuin olosuhteet eläinten luonnollisissa ympäristöissä käyvät mahdottomiksi. Pelkoni on, että tulevaisuudessa ”villiä” luontoa pääsee näkemään enää näissä eläintarhoissa ja – museoissa.

3G5A0826
Petra kiikuilla helmikuussa

Syksyllä innostuin jälleen kiipeilystä ja myös paras ystäväni aloitti treenit kanssani uudelleen. Olemme Petran kanssa käyneet treenaamassa pari kertaa viikossa ja tahti tuntuu hyvälle. Loppuvuodesta päätin lisätä joogaa viikkotreeneihin, katsotaan miten se vaikuttaa. Odotan myös kevättä, jolloin pääsen tekemään pidempiä kävely- ja juoksulenkkejä koirien kanssa. Mikäli vain taloudellisesti on mahdollista, aion ostaa jonkinlaisen valmennuspaketin kiipeilyn saralta alkutalvesta. Kiipeilyyn ei enää ole elämää suurempia tavoitteita, mutta koska se on niin hirmuisen kivaa, haluan kehittyä siinä ja toisaalta se pitää minut hyvin ruodussa elämäntapamuutokseni kanssa. On tärkeää, että elämässä on jokin liikunnallinen harrastus, joka osaltaan kannustaa pysymään kiinni terveissä elämäntavoissa.

Vuoden 2018 aikana olen hitaasti lämmennyt uudelleen koirien pienimuotoisen kasvattamisen ajatukselle, niiden kanssa omaksi iloksi harrastamiselle ja eläinten käyttäytymiselle ylipäätään. Syksyllä istuin muutamilla luennoilla aiheesta ja olen päättänyt mm. ottaa ensi kesäksi meille kesälampaita minun ja koirien iloksi. En malta odottaa, että pääsen seuraamaan niiden touhuamista ja tutustumaan lampaisiin paitsi yksilönä, myös eläinlajina. Toivon mukaan niistä on myös hyötyä nurmikon hoidossa. Lampaat sitovat minut jälleen vahvasti kotiin kun arkirutiinit lisääntyvät. Talon hoitoon on kuitenkin parin vuoden jälkeen löytynyt uutta motivaatiota ja elämäni täällä

3G5A0657
Viherpäätikka oman pihapuun kätköissä

maaseudulla on äkkiä noussut taas arvoonsa. Kun ystäväni muisteli vuoden kohokohtina matkojaan koti- ja ulkomaille, minä tajusin kokevani vastaavia, ikimuistoisia hetkiä joka päivä! Luonto täällä on niin hieno ja vuodenajat merkitykselliset. Myös suhteeni eläimiin on ollut minulle aina intohimon asia. Täällä pystyn toteuttamaan niihin liittyviä unelmiani suhteellisen helposti.

Minulle on aina ollut tärkeää, että elämäni olisi merkityksellinen. Etteivät sen ohikiitävät päivät ja vuodet olisi vailla suuntaa ja mielekkyyttä. Kuluneen vuoden aikana olen ymmärtänyt, että minut tekee eniten onnelliseksi se, että saan jakaa unelmiani muiden kanssa, ovat ne sitten eläimiä tai ihmisiä. Tämän vuoden aikana sitouduin toimimaan tukihenkilönä kahdelle pienelle pojalle. En ole koskaan ollut perinteinen perheihminen, mutta lasten kanssa puuhailu merkitsee minulle paljon ja jollakin tavalla korvaa sitä perhettä, jota itse en ole saanut. Vaikka näemme poikien kanssa vain noin kerran kuussa, nämä hetket ovat minulle tärkeitä ja on ihanaa huomata, että tunne on molemminpuolinen.

3G5A6812
Ahma Ähtärin eläinpuistossa

Myös eläinten merkitys elämissämme on lähes taianomainen. Koira toimii seuralaisena ja harrastuskaverina ja ihmiset viettävät niiden kanssa valtavat määrät aikaa näyttelyissä, agilitykisoissa, paimentamassa, vinttikoirien juoksukisoissa tai muissa harrastuksissa. Koirat palvelevat myös erilaisissa rooleissa oli sitten kyseessä lasten kanssa leikkivä pentu, yksinäisen vanhuksen seuralainen tai raunioista pelastava virkakoira. Koiran ja ihmisen suhde on itsellenikin yksi tärkeimpiä, joten kasvattajana on ollut upeaa mahdollistaa tuo suhde muillekin ja päästä seuraamaan sen syntyä ja kasvua. Se on tuonut elämääni syvempää merkitystä kuin mikään muu ja vaikka se olikin osaltaan syy kasvattamisen lopettamiseen, se on myös syy sen mahdolliseen pienimuotoiseen aloittamiseen uudelleen.

3G5A8067
Kolmikkoni joulukorttikuvassa 2018.

Uumoilen vuoden 2019 olevan minulle tasapainon vuosi. Alan vihdoin olla selvillä siitä, miltä arkeni tässä keski-iän kynnyksellä näyttää :D. Kiipeilyn ja melonnan lisäksi on hauska tehdä pieniä viikonloppuretkiä luontoon, joko koirien kanssa tai ilman. Olen huomannut, että viihdyn kotona ja omassa arjessani. Ajatus aktiivisesta vuorikiipeilystä on ollut helpompi haudata kun tajusin, että kipuaminen tuulessa ja tuiskussa ei ehkä ole ihan niin romanttista kuin miltä se kuulostaa, ja että melko itsekkäästi lentäminen ylipäätään paikasta toiseen kuluttaa luontoa ja ympäristöä valtavasti. Kesällä mediassa vihdoinkin valtavirtaan iskeytynyt ilmastonmuutos vaikutti myös omiin pyrkimyksiini konkreettisesti. Ymmärsin, että tämä on unelma, josta minun on nyt monesta syystä helppo luopua. Unelmien hahmottaminen on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on pohtia ovatko visiot vain ”hienoja, siistejä ideoita” ja ketä varten ne todellisuudessa ovat?

FB_IMG_1546251095144
Syksyllä tukka oli taas tumma ja puolipäätä tuttuun tapaan ajeltuna.

Loppuvuodesta tajuntaani iskeytyi sanonta: ”onnellisuus löytyy arjesta ja arki löytyy kotoa.” Joten mikä tuo sinun arkeesi mielekkyyttä? Mikä saa sinun sielusi nousemaan ja sydämesi avautumaan? Mikä tuo kyyneleet silmiisi ja liikutuksen väristykset kehoosi? Jos keksit sen, ja miten toteutat sen arjessasi, silloin olet onnellisempi kuin moni muu. 🙂 Arjessa positiivisen asenteen säilyttäminen ja elämästä nauttiminen ovat tärkeitä taitoja. Hyvää ja seikkailullista, arjen ja unelmoinnin täyttämää Uutta Vuotta 2019 Sinulle!

 

 

100 000 lukukertaa!

Blogini viettää juhlapäivää, sillä tänään vuonna 2012 startannut blogini sai täyteen 100 000 näyttökertaa! Kiitos kaikille lukijoille aktiivisuudesta! Aloitin blogin kirjoittamisen jo vuonna 2006, mutta edellinen blogialusta katosi bittiavaruuteen. WordPressin blogi on ollut joustava ulkoasultaan ja muutenkin minulle sopivan monimuotoinen. Toivon, että erimuotoiset tekstini ovat sivuilta hyvin löydettävissä ja luettavissa. Blogissani kantalukijat ovat päässeet seuraamaan elämääni aktiivisina koirankasvatusvuosina (2004-2014) sekä muuttoani tänne maaseudulle (2007), elämäntapamuutostani (2013-2015) ja nyttemmin kiipeily- ja retkeilyharrastustani. On hieno tunne, että juttuni keräävät kiinnostuneita lukijoita ympäri maailmaa. Olen erittäin kiitollinen 🙂

IMG_20181021_135624_130Lifedream-blogi on pienimuotoinen lifestyle-blogi. On ollut vaikeaa kartoittaa varsinaista aihealuetta: juttuja kun löytyy mm. koirista, muista eläimistä, unelmoinnista ja kiipeilystä. Kenties siksi blogi ei ole koskaan kasvanut valtaisan suosituksi, mutta toisaalta se on mahdollistanut minulle elämäni ikuistamisen ikään kuin päiväkirjamuodossa.

Vierailijoita blogissa on käynyt kaiken kaikkiaan 28 000. Vuosittainen vierailumäärä on noin 5000-6000 vierailijiaa, riippuen postausteni määrästä. Suosituin lukupäivä tuntuu olevan sunnuntai iltapäivä 🙂 Yhä edelleen eniten ollaan kiinnostuneita etologiasta, koirista ja eläinten käyttäytymisestä. Tästä olen erittäin iloinen! Näihin liittyvillä hakusanoilla päädytään useimmiten Lifedream-blogiin. Koska koirat, niiden kanssa harrastaminen ja kasvattaminenkin ovat edelleen lähellä sydäntä, tämä on mukava fakta.

FB_IMG_1535399752706Vaikka kirjoitan suomeksi, blogissa vierailee kuitenkin suuri joukko ihmisiä ympäri maailmaa noin 100 eri maasta. Kävijätilastoissa kärkisijoja pitelee Yhdysvallat (1989) ja Saksa (1009). Hiukan alle tuhannella kävijämäärällä ovat Ruotsi, Sveitsi ja Tsekki. Maiden joukossa on sellaisiakin, joista en ole koskaan kuullutkaan kuten Seychellit, Martinique, Benin ja Oman.

Jos jokin punainen lanka blogistani on löydettävissä, toivoisin sen olevan unelmointi ja arjen sankaruus. Elämässä tulee olla tavoitteita ja haaveita, joiden perään on uskallettava lähteä. Onnellisuus löytyy arjesta ja arki löytyy kotoa. Onni on sillä, joka kykenee nämä elämässään yhdistämään. Näin Joulun alla haluan toivottaa kaikille rauhallista Joulua ja oikein hyvää Uutta Vuotta 2019. Kiitos, että käytte täällä aina silloin tällöin pyörähtämässä! Vielä tänä vuonna on tulossa juttua koirien laumaelämästä sekä treenikiikkujan päiväkirjoja.

8aeb607c712f946f70e9037299394bf81

Muutamia eniten luetuimpia postauksia:

Elämäntapamuutos ja unelmointi:

Koiratouhuja ja eläinten käyttäytymistä:

Kiipeilyjuttuja:

 

 

Voimaantumisen pikakurssi

Tänä syksynä olen saanut elämääni uuden ihmisen. 11-vuotias Jimi viettää luonani pari päivää kuukaudessa. Jaamme yhdessä mm. eläinrakkauden, innostuksen puutarhahommiin ja retkeilyynkin. Jimi on kova poika puhumaan ja kyselemään ja aika meneekin hänen kanssaan rattoisasti keskustellen. Viime kerralla Jimi kysyi minulta mitä harrastaisin jos voittaisin lotossa. Koska juuri tänä kesänä olen pohtinut paljon talousasioitani ja siihen liittyviä unelmiani oli vastaus helppo: vuorikiipeilyä – ja vaellusta! Sitten aloin tapani mukaan pohtia tätä asiaa hiukan syvällisemmin.

jrrtolkien4-3xJos voittaisin lotossa ihan naurettavan suuren summan rahaa remontoisin talon, hankkisin uuden vesivaraajan ja vesipumpun. Maksaisin kaikki lainani, rakentaisin taloon lahon kuistin tilalle uuden ja ostaisin päältä ajettavan ruohonleikkurin pihatöihin. Vuokraisin lapista mökin ja lähtisin parhaan ystäväni ja koirieni kanssa sinne viikoksi. Matkustelisin tulevien vuosien aikana maailmalla juuri sen verran, että näkisin paikat, jotka haluaisinkin nähdä: Dolomiitit, PohjoisNorjan, Islannin, Nepalin, Perun, Australian, Kalliovuoret.. Vaeltaisin Everestin perusleiriin ja kiipeisin sille Mont Blancille. Ostaisin koirilleni kalleinta mahdollista ruokaa ja harrastaisin niiden kanssa täysillä. Köröttelisin sähköautolla Helsinkiin kiipeilemään ilman tunnontuskia. Lahjoittaisin kivan summan hyväntekeväisyyteen minulle tärkeisiin kohteisiin kuten eläintensuojeluun ja tutkimushankkeisiin.

jrrtolkien4-2xUnelmointi on aina ollut minulle tapa voimaantua arjen kiemuroissa. Jos on sateinen päivä ja mieli lentää matalalla, on hauskaa haaveilla tulevista matkoista tai katsella kuvia kivoista kohteista. Toisaalta tällaisessa elämyspohjaisessa arjessa voi toisinaan kokea jäävänsä kauaksi tavoitteesta ja se masentaa. Elämästä tulee enemmän suorittamista ja odottamista.

Voimaantuminen on prosessi, joka on yhteydessä yksilön omaan haluun ja päämäärien asettamiseen. Siihen vaikuttaa näkemys omasta itsestään, tehokkuudestaan ja mahdollisuuksista. Parhaimmillaan voimaantumisen tunne tuo olemukseen tyyneyttä ja levollisuutta. Se auttaa myös niissä tilanteissa kun koemme pettymyksiä tai muita vaikeuksia. Voimaantuminen voi olla myös sähköistävä ja energisoiva olotila, jonka myötä arki on mielekkäämpää ja merkityksellistä. On yksilöllistä mitkä asiat kenellekin toimivat voimaannuttavina asioina, mutta niitä voi olla haaveilun lisäksi vaikkapa työ, juoksulenkki, musiikki, valokuvaus, perhe ja ystävät, hyvä treeni, maalaus, syksy ja kynttilät, koiran koulutus, harrastukset, luonto, lukeminen jne. Tärkeintä on hahmottaa mitkä asiat juuri Sinulle ovat tärkeitä ja sitten lähteä niitä kohti!

Voimaantumiseen liittyviä osatekijöitä:

  • päämäärien tavoittelu ja niiden saavuttaminen: toivotut tulevaisuuden tilat, menestys, osallistuminen yhteisöön, vapaus, valinnanvapaus ja itsemääräämisoikeus
  • kykyuskomukset eli mielemme raamit: minäkäsitys, minäkuva, itsetuntomme, identiteetti ja itseluottamus, sisäinen puheemme
  • Arjessa vellovat tunteet eli emootiot: säätelevä ja energisoiva toiminta, positiivinen lataus, innostuneisuus, omistautuminen ja epäonnistuminen, eettisyys
  • kontekstiuskomukset eli kokemamme ympäristön vaikutus: hyväksynnän ja arvostuksen tunne, tervetulleeksi kokeminen, ilmapiiri, turvallisuus, avoimuus ja rohkaiseminen.
20180212_153019
Ajolla, vuonna 2013

Voimaantuminen rakentuu aina yksilön sisäisen ja ulkoisen maailman välissä. Tärkeää on myös oma asenne niinä päivinä kun ei jaksaisi, kun on HUONO PÄIVÄ. Albert Einstein on sanonut, että ihmiskunnan tärkein päätös on päättää onko maailma ystävällinen vai vihamielinen meitä kohtaan. Oman näkökulman valitseminen on iso juttu voimaantumisen kannalta. Voit hyväksyä jonkin asian muuttamalla omaa asennettasi sen suhteen. Asenne on voima, joka saa meidät jatkamaan sinnikkäästi, vastustamaan ja/tai menestymään. Asennetta ei voi nähdä, sitä ei voi koskea, mutta se tuo julki itsensä vastauksissamme ja tavassamme toimia jokapäiväisessä elämässämme. Joskus on rohkeasti hyvä tarkistaa asenteensa katsomalla peiliin. Niin on käynyt minullekin tänä syksynä.

14199195_10154419902408955_6655427849357221081_n
Hopeinen kuu 6b+, Kauhala

Omista unelmistaan ei tarvitse luopua, vaikka niitä ei tavoita juuri nyt tai edes ensi vuonna. Niitä voi silti kantaa mukanaan, muokata, taivuttaa ja väännellä kuten muovailuvahaa. Ne kantavat vuosienkin yli ja palaavat toisinaan elämään. Yksi sellainen nuoruuden haave tai ”perhemalli” on minulle ollut tukihenkilönä toimiminen sitä tarvitseville lapsille. Kuin huomaamatta olen nyt löytänyt itseni tilanteeseen, jossa tuo haave on toteutunut. Joskus on ihan tervettä myös luopua haaveistaan tai vähintäänkin priorisoida niitä. Sisäinen kannustava puheemme on hyvin merkityksellinen kun puhutaan pitkän tähtäimen unelmista.

Samoin on rakkauden laita. Koen, että rakkaudellinen aika ei ole lineaarinen, vaan suuri ympyrä. Sille kaikki on tässä ja nyt ja kaikkialla. Pysähdyin sitä taas tässä muutama viikko sitten pohtimaan. Oma elämänhistoriani ja oivallukset, joita olen matkan varrella tehnyt, ovat minulle erittäin voimaannuttavia. Äitini kuolemasta tulee ensi vuonna kuluneeksi 30 vuotta. Isäni on todennut, että äitini oli 31-vuotiaana valmis kuolemaan. Että hän niin monen vuoden sairastamisen jälkeen oli rauhallisesti todennut saaneensa kaiken mitä elämässään todella halusi, löysi isän ja sai minut. Siinä kaikki. Ja varmasti monen monta pienempää asiaa, tavoitetta ja hetkeä. Äitini opiskeli matkailualaa ja kenties olen perinyt oman seikkailijan mieleni häneltä. Uteliaisuuteni maailman ihmeisiin ja kulttuureihin on syntynyt jo pienenä. Me olemme niin kovin erilaisia siinä mitä elämältä haluamme ja olen aina yrittänyt pitää tuon polun mahdollisimman kapeana. En siksi, ettenkö haluaisi erilaisia asioita, vaan todella yrittämällä keskittyä olennaiseen. Se on päässyt minulta tämän kesän aikana kaiken tavoitteellisuuden keskellä hiukan unohtumaan. Ei äitikään haluaisi minun elävän suorittajana, murehtien ja/tai haluten samalla mitä minulle ei ole, vaan olemaan kiitollinen siitä

IMG_5834 (1280x853)
Äidin viimeinen Joulu.

kaikesta mitä minulla jo on ja nauttimaan jokaisesta päivästä. Ja miten paljon sitä onkaan kun asiaa pysähtyy hetkeksi pohtimaan! Olen niin kiitollinen terveydestäni, mahdollisuuksia pursuavasta arjesta, omasta kodista  ja vakituisesta työpaikasta. Toivostakin. Vanha sanonta kuuluu: ”on lottovoitto syntyä Suomeen”, mutta me niin usein unohdamme sen. Meillä on puhdasta vettä ja ilmaa. Ympärillämme upea luonto, jonka luokse matkustetaan maailman laidoilta. On hetkiä, jolloin äitini, tuo minulle täysin tuntematon esikuvani, jakaa elämänviisauksiaan, jopa haudankin takaa. Sellainen rakkaus ei katoa, ei haihdu ajan myötä.

Itsensä rakastaminen on omien unelmien priorisointia ja ajan etsimistä niille asioille, jotka piristävät ja voimaannuttavat.

Se on ”ei”:n sanomista niille asioille, joista olet eri mieltä tai jotka eivät sovi suunnitelmiisi.

SIMG_20181015_083158_853e on tietoisen päätöksen tekemistä olla niiden ihmisten kanssa, jotka tukevat, rohkaisevat ja motivoivat sinua olemaan paras versio itsestäsi.

Se on omia vahvoja mielipiteitä, jotka eivät horju toisten miellyttämisen vuoksi.

Se on sitä, että puhuu itselleen hellästi ja kiltisti.

Se on rohkeutta kokeilla sellaisia uusia asioita, joita on aina halunnut kokeilla.

Se on itsestä huolta pitämistä – mielestä, sielusta ja ruumiista – liikunta, terveellinen ravinto ja oma aika ovat tärkeä osa tätä.

Se on intuitioon luottamista ja oman totuuden kunnioittamista.

Se on sellaisiin asioihin sijoittamista, joista on hyötyä sekä nyt että tulevaisuudessa.

Se on uskoa uskaltaa luoda sitä elämää, jonka on itselleen visualisoinut.

Se on valinta nähdä hyvät asiat eikä antaa toisten mielipiteiden tai asenteen masentaa.

Se on itselleen anteeksi antamista ja itsensä hyväksymistä kaikkine ominaisuuksineen.

En ole ollut mitenkään suuri Lauri Tähkä fani, mutta tämä kolahtaa ihan kympillä juuri nyt:

Lähteet:

Tinybuddha.com

Hidasta elämää- sivusto

Miten voimaannun kun itselläni huono päivä – luento Työpsykologi Marjo Salo

Kesä 2018 – analysoinnin kulta-aika

Perinteiset kesän kuulumiset tässä postauksessa. Tämä kesä oli aika suuri pettymys minulle, johtuen kenties viime vuoden aktiivilomasta (linkki), jonka aikana pääsin tekemään niin upeita juttuja kiipeillen, meloen ja sukeltaen. Tänä kesänä kiipeilemässä olen käynyt vain muutaman kerran, melomassa viitisen kertaa ja sukeltamaan en ole päässyt lainkaan. Paiskin töitä pitkinä päivinä heinäkuussa Salossa ja kolme viikon lomani ajan elokuun alussa vietin tehden lastenhoitokeikkoja ja treenaillen pitkästä aikaa koiriani. Lienenkö sitten niin vahvasti intohimolla suorittaja, että ilman selkeää visiota tulevasta olen ollut todella väsynyt, jopa apaattinen.

Kiipeily

FB_IMG_1537159515876
Harvinaista ylärherkkua Kauhalassa

Vielä toukokuussa ja kesäkuun alussa oli hyvä vire boulderointiin ja ostinkin kesädiilin Espoon Bklle. Kuitenkin jo kesäkuussa into laantui ja heinäkuussa kiikut jäivät kokonaan kun tein pitkiä työpäiviä salossa. Ajattelin koko ajan, että kyllä elokuussa sitten taas aloitan! Toisin kuitenkin kävi, kiikuilla kävin vain pari kertaa. Vuorikiipeilyhaaveiden kaaduttua on ollut fiilis, ettei kiipeily enää arjessa kanna. Lisäksi talous on tänä kesänä paljon tiukempi kuin viime vuonna, joten rahaakaan ei enää ole ajella hesaan ja takaisin monta kertaa viikossa. Tarkoituksena on kuitenkin käydä Espoossa talven aikana aina silloin tällöin pitämässä taitoa yllä, joten missään nimessä ei kiipeilyharrastusta ole tarkoitus lopettaa.

Retkeily ja melonta

IMG_20180610_213156_305Juhannuksen jälkeisellä viikolla lähdin innokkaana retkeilemään Nuuksioon ja Salmen ulkoilualueelle. Kiersin tohkeissani täyden rinkan kanssa neljässä tunnissa 10km lenkin ja kärsin seuraavana päivänä luissani väärin pakatusta kuormasta ja liiankin innokkaasta asenteesta. Elokuun alussa teimme ystäväni ja veljieni kanssa retken Helvetinjärvelle missä kiersimme viikonlopun aikana 16km lenkin. Näillä reissuilla tuli selväksi, että yksin retkeily (vaikkakin koirien kanssa) ei ole oikein minun juttuni, vaan kaipaan metsään seuraa. Lisäksi yksin kaikkien varusteiden kantaminen (3heng teltta, ruuat minulle ja koirille, makuualustat, pussit jne) on raskasta enkä pysty ainakaan useamman päivän reissuja tekemään. Retkeily on kuitenkin silloin tällöin hauskaa ja varmasti jatkossakin aion sitä harrastaa! Intohimoista eräritvaa minusta ei kuitenkaan tule.

Kuvan mahdollinen sisältö: ainakin yksi henkilö, pilvi, taivas, ulkoilma, vesi ja luontoMelomassa olen sen sijaan käynyt kesän aikana jonkun verran, osin seuramme tiistaimelonnoissa ja osittain ihan muuten vain. Melominen on kyllä todella mukava harrastus ja vaikka koskenlasku uhkaa jäädä toivelistalta, niin on perinteinen retkimelontakin hieno kokemus! Syksyn aikana olisi tarkoitus tehdä vielä retki Hiidenvedelle, toivottavasti onnistuu. Sukeltamaan toivon ennättäväni jälleen ensi vuonna.

Kesän aikana olen myös pitkästä aikaa kuokkinut mökin puutarhassa ja suunnitellut uusia istutuksia. Pihatien omenapuiden aluset on siivottu ja mustaherukat nostettu pensastukien varaan. Ensi vuodelle on takapihalle suunnitelmissa pitkästä aikaa omat kesälampaat, joista olen erityisen innoissani 😍 syksyn aikana talossa alkaa myös kohtuullisen suuri ikkunaremontti kun olohuoneen valtavat ikkunat uusitaan karmeineen. Kuvan mahdollinen sisältö: puu, taivas, nurmikko, ulkoilma ja luontoToivon saavuttavani tällä kustannus-säästön lämmityskuluissa ja lisääväni asumismukavuutta kun talvella olohuoneessa olisi enemmän kuin 14 astetta. Vanhat valtavat ikkunat vetävät melkoisesti. Myös pyykkikoneen jouduin uusimaan edellisen sanottua itsensä irti, joten melko suuria menoeriä on kuukausitasolla tullut lisää. Tästä syystä teen edelleen töitä kuusi päivää viikossa kun lasten sijaishoitajuuskeikat pyörivät täydellä teholla sekä Lohjalla että Salossa. Myös TYKSin viikonloppupäivystyksiä käyn tekemässä vielä pari tämän vuoden puolella. Tällä hetkellä kaikki viikonloput ovatkin valitettavasti kiinni joulukuun alkuun saakka, enkä voi ottaa yhtään enempää keikkaa.

Kuvan mahdollinen sisältö: koira, ulkoilma ja luontoMistä minä innostun?

Elokuussa, lomani aikana, pohdin paljon sitä mitä haluaisin ja kykenisin seuraavaksi tekemään, mihin keskittyä ja miksi. Liian väsyneenä tekemään mitään muuta rakentavaa, katselin paljon luontodokumentteja. Tajusin, että kyllä eläimet vain ovat edelleen yksi suurimpia intohimojani ja vaikken sinne vuorille pääsekään, niin täällä kotona ja muissa harrastuksissa on valtava määrä opiskeltavaa ja löydettävää. Intohimoni eläimiin on edelleen olemassa. Jos saisin päättää, työskentelisin varmasti jossakin eläintarhassa tai kotieläinpihalla, toimisin lomittajana talleilla, karja- ja lammastiloilla tai seuraisin eläinten käyttäytymistä biologina. Liikutun ja innostun edelleen valtavasti siitä, että näen eläimissä erilaisia piirteitä, inhimillisiäkin, ja pääsen luomaan niihin luottamuksellisen suhteen. Eläinten lajityypillinen käyttäytyminen ja niiden pään sisällön selvittäminen ovat todella mielenkiintoinen aihealue! Syksyn aikana olen pitkästä aikaa istunut useammalla aiheeseen liittyvällä luennolla ja pari on vielä tulossakin.

FB_IMG_1537159473236
Nahkapennun haistelua Porvoossa

Keväällä aloitin jälleen koirien kanssa agilityn harrastamisen ja paimentamassakin kävimme muutaman vuoden tauon jälkeen. Näihin olen kesän aikana panostanut entisestään. Maanatai-iltaisin olen käynyt agilityvalmennuksessa ja pari kertaa viikossa itsenäisissä treeneissä Märyllä. Paimentamassa olen käynyt useamman kerran.  Valitettavasti harrastustauko näkyy koirissa eräänlaisena nopeasti väsymisenä ja olenkin saanut aloittaa motivaation ja peruskunnon rakentamisen niille lähes alusta. Treenaan koirien kehon hallintaa ja keskivartalolihaksia erilaisilla jumppaliikkeillä ja mm. jumppapallolla sekä aloitimme yhteisen juoksuharrastuksen. Käyn juoksemassa myös ilman koiria ja yllättyneenä todennut sen olevan aikas mukavaa! Toiveena on tiputtaa painoa 10kg ja saavuttaa kesän 2015 peruskunto.

Kuvan mahdollinen sisältö: nurmikko, ulkoilma ja luontoOlen pohtinut myös paljon uuden koiran hankintaa ja rotuakin. Bordercollie tai siperianhusky on ollut selkeä vaihtoehto ja olen viimeiset kolme kuukautta jahkannut asiaa puoleen ja toiseen. Olen kysellyt ja tutustunut bordecolliekasvattajiin ja käynyt tutustumassa heidän koiriinsa. Sileäkarvainen collie pitelee minua kuitenkin edelleen vahvasti otteessaan paljolti siksi, että myös juuri sen rodun kasvattaminen kiinnostaa. Haluan panostaa harrastuskoiran ominaisuuksiin ja samalla pystyä itse aktiivisesti harrastamaan omien koirieni kanssa. Tällä hetkellä näyttääkin siltä, että tulen jatkossakin pysymään rodussa. Paljon riittää kuitenkin pohdittavaa jalostusasioissa ja siinä, miten monta koiraa kotona haluan pitää ja mitä niiden kanssa touhuta.

FB_IMG_1535399752706Kenties tämä kesä ei olekaan ollut aivan hukkaan heitetty: sen aikana olen ladannut akkuja, pohtinut valtavan määrän erilaisia asioita lähtien kiinnostuksen kohteistani ja siitä miten ja millä tavalla kykenen toteuttamaan itseäni ja minulle rakkaita asioita arjessani. Suurena apuna ovat olleet kaikki ne lukuisat koiraihmiset, vanhat ystävät ja uudet tuttavat, jotka jakavat innostuksensa koiraeläimeen ja sen kanssa harrastamiseen.

Huolimatta siitä, onko kyseessä opas-, tulli-, pelastus-, harrastus-, tai perhekoira, jokaisella niillä on oma tehtävänsä. Koira toimii seuralaisena ja harrastuskaverina ja ihmiset viettävät niiden kanssa valtavat määrät aikaa näyttelyissä, agilitykisoissa, paimentamassa, vinttikoirien juoksukisoissa ja muissa harrastuksissa. Koirat palvelevat erilaisissa rooleissa oli sitten kyseessä lasten kanssa leikkivä noutaja tai raunioista pelastava hakukoira. Eläinten tunnemaailma ja lajityypillisen käyttäytymisen seuraaminen ovat jälleen saaneet minut imuunsa. Kuvan mahdollinen sisältö: nurmikko, taivas, ulkoilma ja luontoKaikenlaisia suunnitelmia on ja pitkästä aikaa löytyy jälleen takataskusta varovainen VISIO siitä mitä minä tulevaisuudelta haluan.  On ollut mielenkiintoinen matka päästää itsensä jälleen innostumaan tuosta kahden lajin yhteydestä, evoluutionaalisesta ketjusta, jonka tuottamana meillä on kesykoira. Eläin, jonka tarkoitus on ollut tulla seuraksi ihmiselle.

Kuvan mahdollinen sisältö: ainakin yksi henkilö ja teksti

Treenikiikkuja: mun jalasta löytyykin juoksutossut!

Kesäkuu on alkanut kiipeilyn osalta mukavasti. Keväällä saavutettu itsenäisempi asenne on säilynyt ja olen saanut kivan viikkorytmin treeneihin. Uutena lajina minua on alkanut yhä enemmän kiinnostaa juoksu, ja siis nimenomaan kestävyysjuoksu. Olen jopa tehnyt juoksulenkkejä! 😂 Kukapa olisi KOSKAAN uskonut!!!?? 🤓 En minä ainakaan. Ennen en halunnut juosta edes sähkötolpan väliä, nyt tein ensimmäisen 12km lenkin ja se tuntui todella hyvälle.

Henkilön Lifedream kuva.
Nuuksio, Solvalla.

Mutta takaisin kiipeilyyn: kaverin puutteessa köysittely on ollut erityistä herkkua ja köyden päässä vietetyt kerrat on luettavissa yhden käden sormilla. Takana on muutama helppo liidi ja yläriprojektointia Nuuksiossa ja Kauhalassa. Sen sijaan olen hommannut itselleni kesädiilin BK:lle ja varsinkin Espoon Boulderkeskuksessa on tullut käytyä boulderoimassa 2-3krt viikossa. Yksin treenaaminen vaati minulta aluksi hieman totuttelua, olenhan yleensä aina sopinut kiipeilytreffit kavereiden kanssa. Tuntui jotenkin hölmöltä mennä treenaamaan yksin, ikäänkuin vain toisten ihmisten kanssa kiipeily tekisi hommasta merkityksellisempää ja todempaa.

Sosiaalinen puoli kiipeilyssä onkin mietityttänyt minua jo kahden vuoden ajan: harrastuksiini on aina liittynyt voimakas sosiaalinen tarpeeni ja kiipeilyssä on ollut rankkaa huomata miten vaikeaa on löytää paitsi kiipeilykavereita, myös ihan aitoja ystävyyssuhteita. Yksi syy nykyisille harrastuksilleni on uusien ystävien löytäminen, mutta köysittelypiireissä se on yllättävän vaikeaa. Väsyin jo viime vuonna siihen ajatukseen, että päästäkseni treenaamaan, joudun kyselemään tuon tuosta köysiseuraa palstoilla ja foorumeilla. Samalla totesin, ettei ihmisiä kiinnostanut aito ystävyys vaan vain se, että hekin saavat treeninsä. Sinällään molemmin puolin toimiva ratkaisu, mutta silti minusta nurinkurinen ja haiskahti helposti jopa hyväksikäytölle.

Henkilön Lifedream kuva.
Seikkailupuisto Huippu tarjosi hieman erilaisia köysittelyjä kesäkuussa!

Boulderoidessa olen tyytyväinen siihen, ettei minun tarvitse vain treenin takia käyttää ihmisiä hyödykseni, vaan ystävät lajin parissa ovatkin sitten ihan aitoja isolla Alla. Kyllä se laatu korvaa monenkertaisesti määrän! Treenit ovat myös tehokkaita: parissa tunnissa olen jo aivan pumpussa ja kotona olen aikaisin. Minulla on matkaa bklle 100km suunta, joten sillä on merkitystä.

Yksin treenaaminen on tehnyt myös henkisesti hyvää. Se on pakottanut kohdentamaan ajatuksia siitä, mitä todella haluan. Mihin haluan keskittyä kun kukaan ei ole katsomassa tai potkimassa eteenpäin? On tehnyt hyvää miettiä mitä oikeasti haluaa ja mistä tykkää koska käytettävissä oleva aika ja rahakin ovat rajallisia. Siitä huolimatta, että olen varsin itsenäinen tyyppi olen viime vuosina huomannut tekeväni elämässä paljon asioita ikään kuin suorittaen: saadakseni hyväksyntää, miellyttääkseni muita tai saavuttaakseni sen itsensä voittamisen fiiliksen.

Henkilön Lifedream kuva.
Tunnelmia ekalta 12km juoksulenkiltä

Toisaalta kun asuu mökissä maalla yksin, käy treenaamassa yksin ja juoksemassakin yksin, alkaa jossakin vaiheessa päätä pakottamaan. Mökkihöperyys vaivaa minua vähän liiankin usein. 😀 On mukavaa höpötellä niitä näitä samalla kun tahkoaa. Melonnan piirissä meillä on kiva seuraporukka ja olenkin pyrkinyt osallistumaam viikkomelontaan noin joka toinen tiistai. Se on mukavaa vaihtelua yksin treenaamiseen.

Olen pohtinut paljon sitä millainen treeni minua eniten motivoi. Olen aina ihaillut kestävyysurheilijoita ja vasta viime päivinä olen oivaltanut, että omassakin treenissä parhaat kiksit saan pitkistä, matalan sykkeen treeneistä oli sitten kyseessä kiipeily, juoksu tai retkimelonta. Kehittyäkseen on toki lisättävä muunkin kaltaisia harjoituksia, mutta kenties kestävyysurheilussa siintää minun tulevaisuuteni liikkujana. Joku juttuhan siinä on, että palaa samojen asioiden äärelle vuosi toisensa jälkeen. Uskon, että IMG_9229meillä ihmisillä on olemassa oma polku, ikään kuin kutsumus, jota kuuntelemalla elämästä on mahdollista saada erityisen mielekäs, oli sitten kyseessä työ- tai vapaa-aika. Olen saanut myös paljon motivaatiota valmentajiltani Anetelta ja Kuutilta sekä jutellessani aina silloin tällöin muiden aktiiviliikkujien kanssa. Keskittyminen olennaiseen vaatii kuitenkin tiukkaa rajaamista sen suhteen, mihin kaikkeen on aikaa.

Aloitin juoksuharrastuksen kesäkuun alussa, kun tuntui että peruskestävyyteni ja myös painoni alkoi huolestuttaa. Lukuisia 5km lenkkejä myöhemmin on todettava, että juoksu tuntuu tällä hetkellä todella hyvälle! Sain valtavaa motivaatiota kun yllätin itseni juoksemalla myös ylämäet mukavalla tempolla. Pari viikkoa sitten juoksin ensimmäisen yli 10km lenkin, 12km aikaan 1h50min. Eteneminen on siis vielä todella hidasta, mutta tuntui ihan mielettömän hyvälle! Vuonna 2014 aloitin Henkilön Lifedream kuva.huskyni Wilyan kanssa pitkän matkan kävelyharrastukseni ja kun koira vuosi sitten menehtyi 12-vuoden iässä, on tuo mukavasti alkanut kävelyharrastus ollut tauolla. Tuntuikin erityisen kiitolliselle painaa tossulla samoja polkuja kuin Wilyan kanssa ja ikään kuin uudestaan jatkaa siitä, mihin sen kanssa jäimme. 💖

Olen ihmisenä projekti-tyyppiä: täytyy olla jokin tavoite mielessä tai syy toiminnalla. Kevään edetessä olen ymmärtänyt, että vaikka kuinka paiskisin töitä viikonloppuisin, en tule hammashoitajan palkallani säästämään vaadittavia summia, jotta haaveilemani vuorikiipeilyharrastus varsinaisesti onnistuisi. Lisäksi olen jatkuvasti väsynyt kun kuusipäiväiset työviikot kuormittavat kroppaa. Oivallus oli vähän katkera niellä. Olisihan se elämä ainakin taloudellisesti helpompaa jos olisi paremmin palkattu työ ja/tai vaikkapa se ihana mies, jonka kanssa arkea (ja niitä laskujakin) jakaa.

Henkilön Climbing Porn kuva.Elämä kuitenkin on mitä on ja parhaansa on tehtävä niillä korteilla, jotka on jaettu. Ei ole mitään syytä jäädä lannistuneena eteisen lattialle itkemään, vaan käärin hihani ja pohdin mihin sitä sitten olisi varaa. Kesän aikana on tarkoitus käväistä kerran kiipeilyvalmennuksessa ja samalla kartoittaa ensi syksyn valmennuksia. Olen pohdiskellut myös juoksukisoihin osallistumista, sillä se toisi juoksutreeneihin tavoitteellisemman sävyn. Toisaalta se samalla tarkoittaisi myös ajan ottamista jostakin muusta. Pitää siis löytää olennainen ja keskittyä sitten siihen! 👍💪  Juoksun lisäksi olen koko kevään treenannut koirien kanssa agilitya ja koirat on tänä kesänä tarkoitus vihdoinkin ottaa mukaan myös retkeilemään. Telttailu kolmen ison aktiivisen koiran kanssa tulee varmasti olemaan sekin mielenkiintoista.. Siispä rohkeasti kohti uusia seikkailuja! 🙂

Treenikiikkuja, valmennuksen anti

Kesä kukkuen tulevi! Aika on mennyt nopeaan tänä keväänä! Olen tehnyt ahkerasti töitä ja yrittänyt siinä sivussa harrastaa kaikkea mielenkiintoista! Ajan puutteen vuoksi olen joutunut kieltäytymään monista hauskoista retkistä, mutta toisaalta olen kiitollinen, että elämässä ylipäänsä on niin paljon intohimon aiheita! Pikku hiljaa väsymys on kuitenkin juurtunut olemukseen ja kaikki ylimääräinen on jäänyt. Jo pidemmän aikaa on ahdistanut tietoisuus siitä, että peruskunto laskee koko ajan ja kilojakin kertyy kylkiin. Eikä tämä ole vain tämän kevään ongelma, vaan viimeisen parin vuoden kertymä. Siitä lähtien kun aloitin kiipeilyharrastuksen, on painoni alkanut nousta ja peruskunto laskea kun en yksinkertaisesti ehdi tehdä pitkiä kävelylenkkejä, joilla aikaisemmin sain kuntoni nousemaan ja painon laskemaan. Motivoidakseni itseäni tässä uudessa elämäntilanteessa aloitin Kiipeilyareenalla 10 kerran valmennuksen ja valmentajakseni tuli Kuutti Huhtikorpi.

Ahvenanmaan kuvasatoa, Geta

Tapasimme Kuutin kanssa ensimmäisen kerran marraskuussa ja harvakseltaan talven aikana. Aluksi valmennus olikin hiukan haparoivaa: olin aloittanut boulderoinnin vasta viime kesänä enkä itsekään oikein tiennyt mitä hain. Köysittely oli jäänyt syksyn aikana kokonaan, joten toivoin lähinnä tekniikkavinkkejä. Syksyllä olin kiivennyt ulkona vitosen reittejä, jokusen 6an ja sisällä 6a+n, mutta suurimmaksi osaksi vain 6Ata. Taven aikana greidit ovat nousseet tasaisesti 6b tasolle, joten valmennuksesta on ollut valtavasti hyötyä. Lisäksi kiipeilykaverini Emman neuvot ovat olleet suurena apuna. Suurin anti on kuitenkin ollut henkinen motivaatio, jota Kuutin kanssa puhellessa olen saanut.

Kuutilta saamiani oppeja aion jatkossa käyttää hyödykseni myös elämäntapamuutoksessa, jota siis yhä edelleen joudun työstämään. Laihduttuani vuonna 2014 vuoden aikana yli 30kg, on tuo paino kiipeilyn aloittamisen jälkeen alkanut varovaisesti tulla takaisin. Painankin nyt 10kg enemmän kuin parhaana vuotena 2015. Tavoitteeni on päästä takaisin noihin lukemiin, mutta samalla myös jatkaa kiipeilyharrastusta ja parantaa peruskuntoa. Koska menetin huskyni Wilyan noin vuosi sitten, ei kävelyharrastusta ole oikein järkeä jatkaa. Tarvitsen siis jonkinlaisen uuden suunnitelman ja ennen kaikkea sisäistä motivaatiota aloittaa alusta.

Ahvenanmaan kuvasatoa, Geta

RUTIINIT – lämmittely ja sen aikana tehtävät keskivartaloa vahvistavat liikkeet. Olen todella laiska käymään salilla tai treenaamaan kotona, joten muutamat selkeät lihastreeniharjoitteet lämmittelyn aikana auttavat. Jos treenaan kolme kertaa viikossa – ja siis lämmittelen kolme kertaa viikossa- niin pienistä määristä kasvaa iso kakku ajan kanssa. Rutiineihin voi laskea myös säännölliset treeniajat ja tarkoituksena onkin käydä boulderoimassa vähintään kolme kertaa viikossa. Kesän aikana toivon pääseväni usein ulos, mutta ilmojen tai kaverin puutteessa sisällä saan aikaiseksi huomattavasti paremman treenin.

Rutiineihin haluan lisätä ruokavalioni, johon aion taas palata oikeastaan koko talven kestäneen tauon jälkeen. Se tarkoittaa mm. hyvää ja tuttua kaurapuuroa sekä kananmunia!

  • Aamupala: keitetty kananmuna, kaurapuuro
  • Välipala: omena
  • Lounas: tuoresalaatti 0,2% raejuustolla ja proteeinin lähteellä tai rasvaton proteiinirahka sokeroimattomilla mehukeitolla
  • Päivällinen: keitto ja leipää tai riisiä ja kalaa tai munakas
  • Iltapala: kaurapuuroa tai leipää, lasi maitoa
  • Vähennä juustoa, suklaata (tummasuklaa ok silloin tällöin) ja maustettuja proteiinirahkoja, lisää hedelmiä
Ahvenanmaan kuvasatoa, Geta

Haluan myös parantaa peruskuntoani, joten vaikka vihaan juoksua, on tullut aika ympätä se aikatauluihini. Muutama n.5km lenkki viikossa pitäisi nostaa peruskuntoani sopivasti ja ehkäpä myös tiputtaa tarvittavat kilot.

Treenien sisältöäkin olemme pohtineet. Pidän pitkäkestoisesta liikunnasta, joten aion tehdä useita reittejä monta kertaa putkeen. Esimerkiksi 8×2 periaatteella. Joukossa tulee olla erilaisia reittejä ja myös sellaisia, joita en edes kuvittele pääseväni loppuun asti. Tasapainoilua, mutta myös hänkkiä, paljon hänkkiä.

MONIPUOLISUUS – treenien riittävän monipuolinen sisältö. Erilaisia reittejä, greidi yrkkiä, tapoja kiivetä, eliminaatiokukkaset reiteillä tuovat lisää haastetta (vain käsillä, yhdellä jalalla, ilman tiettyjä otteita) jne. Vaikka vain kiipeilemällä kehittyy hyväksi kiipeilijäksi, niin lasken tähän mukaan myös kesän melontatreenit, joihin pyrin osallistumaan ainakin joka toinen viikko. Myös juoksu ja kävelylenkit tuovat monimuotoisuutta treeneihin.

EPÄMUKAVUUSALUE – on ainoa paikka missä kehittyy niin henkisesti kuin fyysisesti. Ehkäpä jossakin vaiheessa hakeudun jälleen valmennuksen pariin saadakseni lisää näkökulmia ja visiota, mutta itsekseni kiivetessä on tärkeää kokeilla myös niitä reittejä, joita ei niin haluaisi tahkoa. Niinpä yritän pitää mielessä opit hookkauksesta, kitkan käytöstä, tasapainosta ja mm. lantion käytöstä.

Ahvenanmaan kuvasatoa, Fågelberget

Myös reitinluku on taito siinä missä edellämainitut. Keskustelimme Kuutin kanssa siitä, että voisin yrittää lukea reittejä 1-3 kpl kerrallaan ja keksiä mahdollisimman monia erilaisia tapoja kiivetä niitä. Siis ENNEN kuin kiipeän seinälle 😀 Kas siinä vaikea pulma tällaiselle säätäjälle 😀 Yleensä kun on tapana pohtia yksi keino, yrkätä, todeta ettei toimi ja kokeilla vasta sitten seuraavaa. Minun on myös vaikea muistaa mitä olen juuri tehnyt, missä jalka oli, nojasinko tarpeeksi lantiota seinään tai käytinkö juuri tiettyä otetta jalalle. Olen siis varhaisdementikko. 😀

HENKINEN PUOLI

Projektointia Ahvenanmaalla – kuva: Sanja

Näillä opeilla olen siis lähdössä kehittämään itseäni kiipeilijänä ja niin – urheilijana. Joka kerta kun Kuutti mainitsi olevani urheilija, teki mieli nauraa röhönaurua. Ai minäkö? Olen kohta keski-ikäinen, vasta viime vuosina liikunnan ilon löytänyt tyllerölyllerö, joka kaikenlisäksi potee jatkuvaa itseluottamuskriisiä tällä saralla. En ole koskaan hengaillut liikunnallisten ihmisten kanssa, lapsenakin olin enemmän se pulska heppatyttö kuin urheilija. Pohdin mitä järkeä tässä on, en ole kuitenkaan lähdössä kilpailemaan tai matkustelemaan ympäri maailmaa valjaiden kanssa. Toisaalta varsinkin Ahvenanmaalla boulderoidessa tajusin, että kun arjessa on tavoiteltavia asioita ja tällaisia pieniä reissuja, joita odottaa – sekin motivoi jo mukavasti eteenpäin!

Ahvenanmaan kuvasatoa, Grotta

Totta tosiaan, kun kevään edetessä tajusin, ettei tänä vuonna vuorihaaveista tulisi mitään, podin hetken pientä motivaatiokriisiä.

Keskustelimme Kuutin kanssa paljon koko talven aikana niistä henkisistä ominaisuuksista, joita kiipeilijä tarvitsee. Tiedän, että minussa ja kropassani on vielä paljon enemmän potentiaalia kuin mitä saan siitä juuri nyt irti ja tämän ymmärtäminen kiehtoo. Myös omien tavoitteiden asettaminen ja jonkinlaisen oman polun löytäminen kiipeilijänä on tarpeen. Asenne on kaikki kaikessa jos haluaa tavoitella unelmiaan, niin elämässä kuin seinälläkin. Koen, että olen ounastellut tätä hetkeä jo koko kaksi-vuotisen kiipeilyharrastukseni aikana. Kuin jokin suurempi voima olisi johdatellut minua tälle reitille 😀 Ja juuri se tekee siitä helpon toteuttaa.

Kuutti on osoittautunut aika hyväksi ihmistuntijaksi ainakin omalla kohdalla 😀 Hän kertoi paljon omia kokemuksiaan kiipeilijänä ja yhdessä pohdimme miten ne voisivat auttaa omalla kohdallani. Hän tunnisti herkkyyteni ihmisenä, mutta kuitenkin vahvuuteni sinnikkäänä suorittajana. 😀 Vaikka taitoni ja kykyni ovat vielä ihan vaiheessa, Kuutti ei koskaan naureskellut (itseasiassa se olin minä, joka itse nauroin epätoivoisille yrkilleni), vaan ohjasi lempeän vaativasti kokeilemaan omia rajojani. Toivon hänelle menestystä omalla kiipeilyuralla ja myös tulevissa työtehtävissä!! Olen todella tyytyväinen, että satsasin Kiipeilyareenan valmennukseen. Se ehdottomasti vei minua eteenpäin, suosittelen!

Seuraavaksi suuntaan Espoon BKlle, jossa toivon mukaan vietän kesäni boulderoiden. Lisää tarinaa treenikiikkujan päiväkirjoihin tulossa!

 

Plan B – kun elämä jakaa akanoita

Mitä tehdä kun elämä jakaa akanoita eikä jyviä? Ainakaan omassa elämässä ei elämä aina mene sillä tavoin kuin olen ajatellut. Syystä tai toisesta tarkoin harkitutkin suunnitelmat kariutuvat ja helposti tulee tunne, että luovuttaminen olisi hyvä  vaihtoehto. Useat meistä ajattelevat myös, että varsinkin juuri pettymykset ovat kohtaloa, ns. ment to be ja syitä jättää haaveilemasta tai jopa kokonaan yrittämästä.

7_12Olen itse lakannut jo vuosia sitten ajattelemasta, että elämämme olisi jonkin tahon ”suurta suunnitelmaa”. On yksinkertaisesti vain liian monta muuttuvaa osaa siinä, miten elämme elämämme. Ihmiset sairastuvat äkillisesti, koemme epäonnistumisia sekä takaiskuja, jotka eivät edes ole mitenkään meistä lähtöisiä. Joskus unelman reunasta ei vain saa napattua kiinni, vaikka se siintäisi jo ihan ulottuvilla. Pettyneenä on helppoa ajatella, että ehkä se ei sitten ollutkaan tarkoitettu.

Kohtalon sijaan uskon ihmiseen itseensä ja siihen, että meissä kaikissa on valtava voima saavuttaa haluamme jos osaamme suhtautua asioihin oikein. Omalla kohdalla unelmat ovat arkielämään sijoittuvia tavoitteita. Pohdin paljon sitä mitä haluan elämälläni tehdä ja mikä kaikki kiinnostaa. Samurai-sotureiden sanotaan pohtineen joka aamu omaa kuolevaisuuttaan ja se auttoi heitä suhtautumaan elämään nöyrästi ja toisaalta elämään hetkessä. Elämäsi on suunnaton, valtava MAHDOLLISUUS, joten sinun tehtäväksesi jää miettiä miten sen haluat viettää.

omat (1 of 1)Olen tatuoinut selkärankaani Samuraiden bushido-elämänviisauden. Bushido, suomeksi soturin tie, on moraalisten periaatteiden koodi, jolla samuraita ohjattiin ja jota vaadittiin noudattamaan. Se ei ollut kuitenkaan kirjoitettu laki, vaan sydämellä omaksuttu moraalin ja etiikan koodi, joka siirtyi sukupolvelta toiselle. Lyhyesti bushidoo tarkoittaa samuraita velvoittavia moraalisääntöjä. Samurai-etiikan ideaalit ovat: oikeamielisyys, rohkeus, hyvyys tai säälintunne, kohteliaisuus, vilpittömyys, kunnia, uskollisuus ja itsehillintä. Nämä olivat arvot tai ihanteet, joiden mukaan samurain tuli elää ja toimia niin jokapäiväisessä elämässään, kuin tehtäväänsä noudattaessaan.

Olen saanut elää upeaa elämää eläinten kanssa ja koko lapsuuteni ja nuoruuteni se olikin suurin unelmani. Sittemmin olen keskittynyt enemmän ulkoiluharrastuksiini kiipeillen, meloen, retkeillen ja sukeltaen aktiivisesti. Tasan kuukausi sitten lopetin kuitenkin vanhan urokseni Ramseksen (FI CH Fatikon Nappanahka) ja noissa

_full1
Ramses ja minä agilitykisoissa vuonna 2012

 

tunnelmissa ymmärsin, etten ole vielä valmis luopumaan täysin koiran kasvatukseen liittyvistä haaveistani. Koiraharrastus on rikasta, mutta vastuullista ja vaativaa. Kasvattajana olen joutunut hyväksymään, etteivät suunnitelmat mene aina niin kuten olen ajatellut ja siksi varasuunnitelmia on hyvä olla useita. Pettymykset ovat kiinteä osa koiran kasvatusta kun yritämme parhaamme saadaksemme terveitä ja hyväluonteisia, rodunomaisia koiria, mutta luonto on arvaamaton.

Myös kiipeily, varsinkin boulderointi, on vahvasti pettymysten läpikäymistä ja niistä oppimista. Onnistumisiakin toki tulee ja niihin onkin syytä tarrautua kaksin käsin! Niitä on hyvä muistella sellaisina aikoina kun tuntuu, ettei mikään onnistu ja tossu vaan lipsuu kivellä. Elämän varasuunnitelmina ainakin minulla ovat kaikki ne muut asiat, jotka kiinnostavat, vaikkei minulla ole niille tällä hetkellä aikaa. On hyvä tietää, että esimerkiksi puutarhanhoitoa voisin mielelläni harrastaa jos aikaa kotona oleiluun olisi enemmän 😀

20180327_153206
Tosca ja Jukka, 2015

Edellisen blogikirjoitukseni jälkeen (Koiratouhuja,3/2018) ystäväni Minna kysyi haluaisinko käyttää jalostukseen hänen narttuaan Toscaa. Kyseessä on vanhan, nyt edesmenneen urokseni tytär (Lifedream This Was My Choice). Ajatus jäi ikään kuin vaanimaan ja otin Toscan meille viikoksi hoitoon tutustuakseni siihen paremmin ja käyttääkseni sen virallisissa terveystutkimuksissa. Mahdollisen pentueen suunnittelu kuitenkin lykkää vuorihaaveitani, koska kaikkeen en ajan puutteen vuoksi millään pysty. Tajusin, että vuoret kyllä odottavat, mutta heinäkuussa 5 vuotta täyttävä Tosca ei (ensisynnyttäjä). Mikäli haluan tulevina vuosina edes harkita jatkavani pienimuotoista koirankasvatusharrastusta tutuilla koirilla, on tämä kortti katsottava. Toisaalta vuoriseikkailujen lykkääminen pidemmälle  mahdollistaa myös taloudellisesti harrastaa kotosuomessa yhtä laaja-alaisesti kuin viime vuonna: kesä meni nopeasti kiipeillen, meloen, sukeltaen, retkeillen ja tallitöitä tehden. Tänä kesänä lisään listalle vielä koiranäyttelyt sekä paimennus- ja agilityharrastuksen. Luppoaikaa ei tule olemaan! 😉

Suunnitelmat muuttuvat, ihmiset muuttuvat, unelmat vaihtuvat. Ne siirtyvät eteenpäin ja niitä hiotaan ja epäonnistumisista opitaan. Tärkeintä on uskoa itseensä ja siihen mitä elämältä haluat. Kaikkea ei tarvitse tehdä heti tai edes tänä vuonna. Hyvä niksi on pohtia suurien valintojen äärellä, mitä ne merkitsevät elämässäsi vaikkapa viiden vuoden päästä. Elämässä saavutettu joustavuus vie pitkälle ja toisaalta työstää unelmia  enemmän ja pidemmälle kuin pilkun viilaaminen ja säntillisyys. Tärkeintä on eteenvievä asenne.

Elämä on ovellasi. Toteuta se.

IMG_20180420_103942_138Lisää tietoa mahdollisesta Toscan ja Jukan pentueesta tulossa myöhemmin.

 

Koiratouhuja

Pitkästä aikaa kirjoittelen koiratouhuistani. Nyt niitä nimittäin taas on! 🙂 On yhtälailla sekä iloisia, että surullisia uutisia, mutta parasta on löytää jälleen se vanha ilo ja into koirien kanssa puuhailuun.

Kaikki alkoi oikeastaan reilu kuukausi sitten kun paras ystäväni ilmoitti harkitsevansa hankkivansa uuden koiran. Petra omisti kaikkien aikojen ensimmäisen Lifedream koiran, Tompan, joka oli myös Ramseksen isä ja isoisä aika monelle kasvatille. Tomppa lopetettiin 13 vuoden iässä noin vuosi sitten ja nyt olisi aika harkita uutta pentua. Niinpä minäkin olen tempautunut mukaan pennun hankintaan: selaillut rodun omaa, kattavaa pupsit-sivustoa, käynyt kasvattajien kotisivuilla tutkimassa heidän koiriaan ja pentusuunnitelmiaan. Sinällään ihan hauskaa tehdä tällaista taustatyötä rodun tilanteesta noin neljän vuoden totaalisen pimennon jälkeen. Joten voinkin hyvillä mielin ”syyttää” Petraa innostuksen palaamisesta. 😀

_full1
Ramses jussikisoissa joskus 2012

Neljä vuotta sitten kirjoitin kasvattamiseen liittyvistä ajatuksistani postauksen, jossa ilmoitin lopettavani aktiivisen kasvattamisen. Se olikin hyvä päätös, pää on saanut ihan rauhasssa palautua ja mieli taas käsitellä koiria ihan vain perheenjäseninä ja ystävinä, ilman jalostukoiran ajoittain aika raakaakin leimaa. Olen erittäin iloinen rodussa tehdyistä pitkäkarva/sileäkarva-yhdistelmistä, sillä neljä vuotta sitten tilanne alkoi olla jo aika ahdistava kun geneettinen pullonkaula kapeni uhkaavasti. Löysin myös paljon ihan uusia kasvattajanimiä ja toki myös vanhoja tuttuja ja ystäviä. Kaikille haluan lähettää paljon terveisiä ja tsemppejä omaan kasvatusharrastukseen rodun parhaaksi. Sileäkarvaisen collien jalostus ei ole helppo tehtävä kun kriteerejä on niin monta: koirasta toivotaan niin näyttely, harrastus- kuin

Henkilön Lifedream Collies kuva.
Tytöt kävivät rokotuksilla!

perhekoiraa ja siihen päälle pitää olla tervekin. Siinä riittää työsarkaa! Näistä syistä minulla ei edelleenkään ole intoa kasvatustouhuihin, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Kovin ehdoton en halua edelleenkään olla, mutta toisaalta olen antanut pois kaikki sijoituskoirani ja kotona asuvat Puuma ja Ronja ovat molemmat jo liian vanhoja ensisynnyttäjiksi. Jos siis vielä joskus meille syntyy pentueellinen elämänunelmia, tulee se toteuttaa aivan uusilla jalostuskoirilla.

Olen kuitenkin innostunut pitkästä aikaa harrastamaan omien koirien kanssa. Aloitimme koko porukan kanssa agilitytreenit liki neljän vuoden tauon jälkeen ja agilityvalmentajani Anette Lindell Aunelin koirakoulusta on aivan haltioissaan! 😀 En tiedä enää kumpi on enemmän tohkeissaan. 😀 Yritän itse pitää mielen avoimena ja treenata koirien iloksi ja omaksi huviksi, en todellakaan kaipaa enää suorituspaineita asian suhteen (=olen surkea koirankouluttaja). Toisaalta kiipeilyharrastus on kenties opettanut minulle pitkäjänteisyyttä ja kykyä työstää projekteja pienissä osissa – niin kaukaisilta kuin lopulliset tulokset saattaisivatkin tuntua. Myös näyttelyissä tulemme pyörähtämään Jukan ja Puuman kanssa. Jukkahan on ollut vain yhdessä näyttelyssä 2 vuotta sitten,

Henkilön Lifedream Collies kuva.
Timonan Emil Enjoys Extreme 3,5v

mutta se voitti sertin ja sijoittui kolmanneksi parhaaksi urokseksi. Omaan silmään Jukka onkin kehittynyt komeaksi ja muhkeaksi pojaksi, jossa tunnistan sekä isän, että äidin piirteitä; molemmat todella kauniita koiria.

Agilityyn liittyen olen opettanut koirille myös kontaktipintoja. Aloitimme kuonokontaktilla ja seuraavaksi olisi tarkoitus sheipata kontakti mattoon tai pyyhkeeseen. Puuma oppii nopeiten ja myös agsassa se toimii kivasti. Jukan kanssa en ennättänyt treenata juurikaan ennen taukoa, joten se on ihmeissään kaikista uusista tempuista! 🙂 Se on kuitenkin ahne ja nauttii yhdessä tekemisestä, joten lyhyillä toistoilla saamme sen varmasti toimimaan entistä varmemmin. Ronjalla on valtava halu työskennellä ja se on saanut paljon itsevarmuutta iän myötä. Valitettavasti sen hyppytekniikassa on toivomisen varaa, mutta saa nähdä miten se kehittyy. En tiedä kehitynkö itse kenenkään kanssa kisavalmiiksi, mutta juuri nyt en jaksa moisesta murehtia. Yhdessä tekeminen vain ylipäätään on hauskaa!

Henkilön Lifedream Collies kuva.
Ramses kesällä 2015

Surullisia uutisia minulla on myös. Viime viikonloppuna nukkui pois viimeinen vanhoista koiristani, Ramses. Jos joku olisi vuosi sitten sanonut minulle, että elän nyt vain kolmen koiran kanssa, en olisi uskonut. Menetin kuitenkin Wilyan heinäkuussa ja Rosien syyskuussa. Molemmat olivat jo 12 vuotiaita ja molemmat menehtyivät kasvainsairauksiin. Ramses puolestaan meni viikonlopun aikana uneliaaksi ja poissaolevaksi. Pihalla se seurasi minua laiskasti, hiukan tyhjä katse silmissään aivan jalan takana ja sisällä nukkui apaattisena. Maanantai-tiistai välisenä yönä se oksenteli rajusti kaiken syömänsä ruuan eikä suostunut aamulla syömään. Lääkärissä totesimme sillä olevan kuumetta, epänormaalin korkean sykkeen ja ultrassa epänormaalia muutosta maksassa. Nämä riittivät minulle syyksi päästää Ramses vihreille laitumille yhdessä niin monen vanhan ystävän kanssa. Ramses oli 11-vuotias.

Olen sitä mieltä, että kun jonkun eläimen päättää elämääänsä ottaa, on jo sillä hetkellä hyvä ymmärtää, ettei tuo eläin tule yleensä elämään kauemmin kuin sinä. Minulle on tärkeää, etteivät eläimeni kärsi syyttä ja toisaalta haluan suoda niille kunniallisen ja hyvän lopun. Katsellessani Ramseksen nukkuvan pois tajusin myös muutamia asioita itsestäni. Kun on jakanut elämänsä jonkun kanssa yli 11 vuoden ajan, tai rodun parissa 18 vuotta, ei sellaista voi millään korvata. Mikään vuoriseikkailu tai matka ei korvaa niitä hetkiä, jotka olen saanut viettää koirieni parissa. Ne ovat perheeni ja elämäni, vaikka on ollut ihanaa löytää elämään myös muita juttuja. Kun jotakin kirjoitetaan sydämeesi kultakirjaimin, ei sitä kuitenkaan voi koskaan kokonaan pestä sieltä pois.

Henkilön Lifedream Collies kuva.
Jukka

Olen ottanut ilolla vastaan tämän uuden innostuksen koiraharrastuksen parissa. Minulla on ollut ikävä sitä. On ollut myös ihana kuulla ystävistä, joita en ole nähnyt vuosiin. Koiraharrastuksessani suuressa osassa oli kuitenkin kaikki ihmiset, kasvatinomistajat, pennun kyselijät, harrastajat ja muut kasvattajat. Yhteisö oli aika tiivis, mutta toisaalta meitä kaikkia yhdisti rakkaus samaan rotuun. Ja kuten eräs viisas ystäväni on sanonut: vaikka mielipiteet voivat keskenään riidellä, ei ihmisten tarvitse. Se on ainoa tie viedä rotua eteenpäin. Ja juuri sellainen tiimityö on jotakin mitä muista harrastuksistani puuttuu ja jota olen oudolla tavalla kaivannut. Vaikka koiraharrastus on vaativaa ja välillä kaiken nielevää, se on kuitenkin myös kannustavaa ja opettavaista. Jalostusasioissa jyvät karsiutuvat vuosien saatossa akanoista kun vain sinnikkäimmät visionäärit (hullut ja pakkomielteiset :D) löytävät voimaa jaksaa murtuvissa aallokoissa.

Katselin tässä taannoin National Geographicin dokumenttielokuvaa yhdestä superidolistani Jane Goodallista. 26-vuotias Jane lähetettiin Afrikkaan tutkimaan simpanssien käyttäytymistä. Yksin keskellä viidakkoa Jane pääsi toteuttamaan eläinrakkauttaan ja unelmaansa Afrikasta. Hänen tutkimuksensa muutti käsityksemme paitsi simpansseista ja kädellisistä, myös muista eläimistä. Minäkin olin 26-vuotias kun ostin tämän talon elääkseni yhdessä koirieni kanssa ja päästäkseni seuraamaan niiden laumaelämää. Ihmisen ja eläimen, koiran tai minkä tahansa muun, välinen side sekä lajiemme erot ja yhtäläisyydet ovat aina kiehtoneet minua. Menneet vuodet täällä maalla lemmikkieni (koirien, kissojen, vuohien, marsujen, gerbiilien jne..) kanssa ovat olleet ajoittain raskaita ja harteilla painaa myös hurjan suuri vastuu. Elämän ja kuoleman yhteydessä, eläinlajit ylittävissä kontakteissa ja myös evoluution suuren mysteerin äärellä, elämä on kuitenkin valtavan rikasta ja antoisaa. Eläinten kanssa tunnen olevani elossa ja merkityksellinen.

 

Aion kirjoittaa jatkossakin elämästämme ja treeneistämme jonkinsortin päiväkirjaa tänne Koiratouhuja-otsikon alle. Samoin olisi mukavaa päästä päivittämään tietoja koirien käyttäytymiseen liittyvillä luennoilla. Olet sitten uusi tai vanha lukija, seuraile ihmeessä mukana! 🙂

Ajatuksiani koirasta löytyy lisää täältä -> KESYKOIRA