Kesä 2020

Kesän kuulumisia perinteisesti tässä loppukesän kynnyksellä. Toivottavasti on vielä paljon lämpimiä päiviä jäljellä ja kaunis syksy tulossa. Kesäkuu oli varsin toiminnantäyteinen, lähes joka päivä kävimme Piikun ja Likan kanssa jollakin kurssilla. Heinäkuu rauhoittui hieman ja nyt syksyn tullen aktivoidumme jälleen. Kesäkuun alussa meille saapui jo tutuksi käyneet kesälampaat, joiden myötä arkeen tuli hieman enemmän säätöä ja heinäkuussa meille muutti pysyvästi kolme kanaa kuopsuttamaan, ruopsuttamaan ja munimaan. Kanat ovatkin veikeitä otuksia, eikä mennyt kuin muutama päivä minkä jälkeen olin aivan koukussa 😀 Martta, Helmi ja Hertta munivat lähes joka päivä tuoreen munan. Eläinten kanssa aika on mennyt kuin siivellä. Siinä sivussa piha ja talo ovat kokeneet muutoksia sekä remontteja ja viherpeukalo minussa on päässyt täyteen kukoistukseensa. Ainakin hetkellisesti 😀 Vuosi 2020 on todellakin ollut muutoksen ja edistyksen vuosi monella tapaa.

Pidän selvästi siitä, että arkeni on täynnä ohjelmaa. Lepopäiviäkin tulee kuitenkin olla, niin koirilla kuin minullakin. Eipä silti, kesäkuussa puskettiin 3-4 treenin viikko vauhtia kun Likka valmistui kahdesta eri pentukoulusta ja Piiku jatkoi ohjatuissa agilitytreeneissä. Lisää kesän agility, toko, paimennus ja pk-harrastuksistakin niiden omien linkkien takaa. Kesän menoissa olen kokenut turhautumistakin, koiran koulutus ei ole helppo tie. Välillä tuntuu, että lyön päätäni seinään ihan huolella 😀 Treenattavia lajeja on monta, mutta koen sen tässä vaiheessa vielä hyödyksi myös koiran kasvatuksen kannalta. Haluan jatkossa kasvattaa monitoimisia harrastuskoiria ja koen nyt rakentavani perusteita tuolle tielle. Haluan oppia niin lajeista kuin koirieni taidoista ja kyvyistäkin. Toki edistyminen on hidasta ja tuloksiakin tulee harvakseltaan, mutta kuka tietää? Ehkäpä vuoden päästä olen voinut valikoida lajeista meille parhaiten sopivat ja keskitymme niihin. Vielä ei ole sen aika.

Juhannuksena kävimme ystäväni kanssa melomassa Halikonlahdella ja kesän suurin seikkailu oli Heinäkuussa kun Nooran kanssa meloimme yöpymään Isoholmaan. Telttailemassakin ehdin kesän aikana muutamaa otteeseen. Ajelin edestakaisin lähes hetken mielijohteesta Kiteelle yli 1000km matkan, jotta pääsin telttailemaan Likan kasvattajan leirille. Pahaksi onneksi satoi koko yön ja seuraavan päivän. Teltta kuitenkin kesti kosteuden hyvin. Oli mukavaa tavata uusia koiraihmisiä ja tutustua heihin. Yksi syy Likan ottoon olikin päästä hieman uusiin kuvioihin myös koiratouhuissa. Retkeilyyn liittyvät kunnianhimot ovat tässä parissa vuodessa karisseet kun olen huomannut, etten yleensä saa nukuttua teltassa kovin hyvin. Yksin kaiken kaman raijaaminen on rankkaa puuhaa. Toistaalta jos reissut suunnittelee hyvin ja auton saa teltan viereen, on satunnaiset yöpymiset luonnossa ihan mukavaa vaihtelua, osaa ainakin arvostaa omaa sänkyään! 😀

Urokseni Jukan kunto on huolettanut koko kesän, tai oikeammin keväästä asti. Sen tutkimiseen on palanut melkoisesti aikaa ja rahaa. Seuraan sen käytöstä päivittäin ja välillä olen joutunut pohtimaan millaista sen elämänlaatu on. Jukalla on todettu ranteissa alkavaa nivelrikkoa ja selässä useita kipukohtia. RTG kuvissa ei selässä löytynyt mitään, mutta jotakin siellä on. Osteopaatille olemme aikajonossa. Onneksi Jukka voi tällä hetkellä hyvin: se syö päivittäin krooniseen kipuun tarkoitettua lääkettä ja ruuan vaihdon jälkeen sen vointi on silminnähden piristynyt. Nykyään se juoksee Likan kanssa hurjissa takaa-ajo leikeissä ja käyttäytyy kyllä varsin terveen oloisesti 😀 Onneksi.

Heinäkuun alussa minulla oli kaksi viikkoa lomaa. Se oli kiireistä aikaa. Maalasin sisällä seiniä ja ulkona talon sokkelin. Myös uusia pensaita ja kukkasia istutin. Samalla kävimme koirien kanssa treenaamassa ja yksityistunneilla. Heinäkuun puolessa välissä tontilta kaadettiin yli 20 isoa lahonnutta puuta, jonka myötä metsäinen tontti muuttui avaraksi pihamaaksi. Olen aina haaveillut isosta nurmikentästä ja nyt minulla on sellainen! Alkusyksyn aamut ovat hartaita ja rakkaita kun usva nousee Kurkelanjärven yllä ja aurinko punaa sen takaisen taivaan. Yritän pitää yllä myös ystävyyssuhteita jossakin välissä ja kesällä tapasinkin heitä kahvittelun ja pienen ilottelun merkeissä. Elokuun alussa meillä kävi työkavereita ja muutaman viikon päästä pidin perinteiset rapujuhlat. Kävimme jopa kesäteatterissa virkistämässä taidekulttuurielämääni 😀 Arki kuitenkin täyttyy työstä, pitkistä lenkeistä koirien kanssa metsissä ja treeneistä.

Kesän aikana Piiku tutkittiin luustoltaan terveeksi, mikä vahvisti päätöstäni sen jalostuskäytöstä. Olen pohtinut paljon kasvattamisen aloittamista uudelleen ja varsinkin sen jälkeen kun tajusin kaipaavani koiraihmisiä ja – urheilua ylipäätään. Olin aktiivinen kiipeilijä muutaman vuoden ajan ja koko tuon ajan minua häiritsi lajin henkinen asetelma. Koin, että kiipeilijä tarvitsee toisia ihmisiä päästäkseen itse köyden päähän, eivätkä nuo ihmiset välttämättä juuri muuta merkitse. Missä tahansa yksilölajissa sinulla täytyy olla vahva oma näkemys siitä mihin olet urheilijana menossa ja tarvitset ympärillesi muita yhtä vahvasti omaa polkuaan kulkevia. Toisaalta kiipeilijät ovat hyvin solidaarisia ja auttavat toisiaan mielellään neuvoilla ja vinkeillä. En oikein koskaan päässyt jyvälle siitä, mikä minua näissä lajeissa (kiipeily, sukellus jne) häiritsi eniten. Huomasin kaipaavani aitoa yhteyttä kanssaharrastajiin ja syvempää merkitystä tekemiseen. Vasta saatuani parhaan ystäväni kiipeilyparikseni on harrastus tuntunut mielekkäältä. Lajeissa tunnuksenomainen matkustelu omien elämysten perässä ympäri maailmaa tökki myös, vaikka itsekin koin sen jossain määrin mielekkääksi jos se olisi ollut taloudellisesti mahdollista. Nykypäivänä ei vain voi ohittaa (turhan) matkustamisen tuomaa kuormitusta ympäristölle. Kiipeilyä on tarkoitus jatkaa satunnaisen johdonmukaisesti nyt syksyllä.

Koirien kanssa huomaan nauttivani niiden asenteesta. Aina ollaan intona yhdessä tekemässä ja saan tehdä jonkun toisen siinä prosessissa onnelliseksi. Oma harrastus on myös aina pohjannut vahvasti jalostamiseen, joten koirien kasvatus innostuneille pennun ostajille tuo syvempää merkitystä lajiin. Koen myös syvää intohimoa rotuun ja toivon voivani osaltani vaikuttaa asioihin myös hieman laajemmassa mittakaavassa. Vastuullinen koiran kasvatus on joukkuelaji. Siinä ovat mukana myös koiran omistajat, valmentajat kuin muutkin kasvattajat. Teemme kaikki töitä paitsi rodun, myös koiran hyvinvoinnin eteen. Upeinta on kuitenkin se, että pentuni pääsevät vaikuttamaan ympärillään olevien ihmisten elämään ja tekemään heidätkin onnellisiksi, jopa toisinaan viitoittamaan uuden suunnan elämälle. Ehkäpä koiraihmiset vain lopulta ovat niitä omia ihmisiäni, samanlaisia innostuneita touhuajia, joille toisen, jopa ihan eri eläinlajin hyvinvointi on pääasia. Ainakin koiratouhuissa olen viettänyt elämäni onnellisinta aikaa.

Syyskuun alussa perustin sivutoimisen toiminimen tulevalle koiran kasvatukselle ja muulle pienimuotoiselle toiminnalle. Olen yrittäjäsuvusta ja toiminimen perustamisesta olen haaveillut 20 vuotta. En vain ole löytänyt sopivaa liikemuotoa ja ajatus on jäänyt kytemään. Nyt, vaikka yhtään pentuettakaan ei ole tulossa kuin vasta hyvällä onnella vuoden päästä, tajusin että tätä olen aina halunnut tehdä. Mielessä on pyörineet sellaiset sanat kuin elämäntyö tai intohimo. Toisaalta, kun vuonna 2014 lopetin kasvatuksen, juuri nuo samat sanat olivat saaneet minut väsymään burnoutin partaalle. En halua toistaa samoja virheitä. Varsinaisen voiton tavoittelu ei kuulu suunnitelmiini, vaikka se toiminimen kannalta kuuluisikin asiaan. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, etten päivätyöni ohella yksinkertaisesti halua enkä kykene suoltamaan pentueita ulos jonkinlaisella liukuhihnatuotannolla, mitä varsinainen tuottavuus tällä alalla vaatisi. Kasvatus on hyvin epävarma tulomuoto ja suurimmaksi osaksi 1-2 pentueen vuosivauhdilla kasvattavat lisäävät pentueista saadut tulot harrastustuloksi. Tämä johtuu siitä, että menotkin ovat pentueissa suuria.Tiedän kuitenkin, että alv% raja on nykyään yhä lähempänä kun pentujen hinnat ovat nousseet. Toiminimen perustaminen on yksi muoto välttää loppuun palamista, tehdä asiat tällä kertaa eri tavalla. Välttääkseni samoja virheitä, tarvitsen hieman erilaisen näkökulman kasvatustouhuihin. Visio siitä mitä haluan tehdä vaikkapa 5 vuoden päästä on aika selkeä. Toiminimi mahdollistaa myös muuta toimintaa varsinaisen päivätyön lisäksi kuten valokuvaus- ja koulutuspalvelut. Katsotaan nyt rauhassa mihin tämä tie vie.

Onneksi vielä nyt syyskuussa näyttää olevan todella lämpimiä ja upeita päiviä ja kesä tuntuu jatkuvan. Nytkin tätä kirjoittaessa ulkona on liki 20 astetta! Olemme tästä kohta lähdössä paimentamaan ja tokotunnille. Ihan mahtavaa tehdä sitä mitä rakastaa ja tasan sillä intohimolla kuin ikinä haluaa. Sen siivellä kestää myös satunnaiset takaiskut ja turhautumiset. Toivon kaikille oikein hyvää syksyä, nähdään treeneissä!

Published by

Hanna

Elämästä unelman reunalla kirjoittelee vihreällä ja positiivisella mielellä käyvä eukko. Valokuvauksen ja koiratouhujen lisäksi harrastan pitkänmatkan kävelyä, kiipeilyä, melontaa, sukellusta, maastoratsastusta ja retkeilyä. Arjen seikkailuja, maailman ihmeitä ja luonnossa samoamista. Niistä on pienen tytön unelmat tehty!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s