Maastoratsastus – Lifedream Colliet

Maastoilemassa

Viime viikon sunnuntaina lähdin ystäväni Minnan kanssa pitkästä aikaa maastoratsastamaan Lohjalle Maastotalli Preryan suomenhevosilla. On varmasti runsas vuosi siitä, jolloin viimeksi kapusin hevosen selkään ja vähän jännitti. Vaikka käyn hoitamassa hevosia tallilla suhteellisen paljon, en kuitenkaan käy ratsastamassa kovin usein. Olenkin aina pitänyt enemmän hevosten hoitamisesta ja käsittelystä maan tasalla ja joskus aikanaan haavena oli jopa hevosenhoitajan ammatti. Lisää tallitytön tarinoita voi lukea vaikka tästä linkistä.

Takana oli raskas kuusipäiväinen työviikko ja väsymys sai mielen ärtyneeksi. Lähdin ajoissa liikkeelle, mutta luimuilin puolipilvistä ilmaa. Pohdin, että hevosen selkään en kireänä voisi mennä, joten yritin tietoisesti rauhoittaa itseäni. Perillä Lohjalla Marjo, Minna ja Kaija jo odottelivat ja jaoimme hevoset. Olen ottanut luottoratsukseni Marjon Aaronin, suuren, mutta rauhallisen ruunan, jolla olenkin ratsastanut viime vuosien yksittäiset ratsastelut. Minna sai alleen Auroran ja Kaija piti perää piskuisen Bonon kanssa. Olimme jostakin syystä kaikki halukkaita nimen omaan rauhalliselle parin tunnin köpöttelylle.

Tuttuun tapaan haimme hevoset laitsalta ja harjasimme ne ratsastusta varten. Aaron oli melkoisessa mudassa ja karvan lähtökin oli melkoinen 😀 Naureskelin, että onneksi koirat ovat hieman pienempiä eläimiä, niin karvaa ei kerry ihan käytäville asti. Saatuamme hevoset valmiiksi, talutimme ne ulos pihalle ja nousimme selkään. Aaron aloitti samantien tutun pyörimisen, se on aika rauhaton seisomaan aloillaan Marjo kertoi sen olleen vapaalla edellisen päivän. Tiesin siis odottaa vähän reippaampaa menoa kuin yleensä.

Lähdimme tallin pihasta tutulle polulle ja ekalla ravipätkällä Aaron nosti jo laukan. Sillä on todella tasaiset liikkeet ja minäkin pysyn selässä ihan kevyesti, vaikka istuntani on aivan kaamea. 😀 Marjolla on tapana ottaa laukat aina ylämäkeen ja päästimme höyryjä useampaan kertaan. Suurin osa retkestä tehtiin kuitenkin käynnissä ja ehdimme ihastelemaan kevään etenemistä kuten läheiselle lammikolle laskeutuvia joutsenia. Hevosen selässä mieleni rauhoittui ja väsymyksen aiheuttama ärtymys suli pois. Hymy oli jo korvasta korvaan kun Marjo välillä näpsi meistä kuvia.

Noin parin tunnin jälkeen palasimme tallille rapaisina, mutta onnellisina. Tallissa harjasimme hikiset ja mutaiset hevoset uudelleen ja jätimme ne sisälle kengittäjää varten. Kiitos Minnalle, Kaijalle ja Marjolle hienosta päivästä! 🙂

Maastoilemassa

18157730_10209159282958571_3252846967186099464_n — *Kuva: Maastotalli Prerya*

Lauantaina järjestin ystävilleni parin tunnin maastoratsastuksen Maastotalli Preryan suomenhevosilla. Tutustuin Lohjalla sijaitsevan tallin omistajaan Marjoon kesällä 2015 (onko siitä jo niin pitkä aika! :)) ja siitä asti olen pyrkinyt tekemään tallilla hommia enemmän tai vähemmän. Toisinaan kerkiän tallille kerran tai kaksi kuussa, usein paljon useammin. Tallin reippaat suomenhevoset ovat tulleet tässä ajassa tutuksi ja selkäänkin kipuan aina joskus.. siis noin kerran puolessa vuodessa 😀

18194871_10209159258557961_7218272062144441849_n — *Minä ja ystäväni Virva sekä veljekset Aaron ja Aarre 🙂 Kuva: Maastotalli Prerya*

Lauantaiksi oli luvattu räntää ja kylmää ilmaa, joten pakkasin mukaan veden kestävät vaatteet. Täältä Salon suunnalta meitä lähti ratsastamaan kolme naista, kaikki kokeneita ratsastajia. Tallille saavuttiin heti kymmenen jälkeen ja samalla kun Marjo kertoi ratsastajille talon ohjeita minä lakaisin tuttuun tapaan käytävän ja kiikutin hevosille leivät, heinät ja vedet valmiiksi.

Olimme jo etukäteen sopineet, että saisin alleni suuren, mutta lempeän Aaron nimisen suokkiruunan, jolla olen ratsastanut ennenkin mm. vuosi sitten helatorstaina koko päivän maaston (7H!). Se on oikea lempeyden jättiläinen karsinassa ja ratsastaessa, mutta paikallaan pysyminen ei ole sen vahvuus. Aaron onkin vähän diesel- malli eli kiihtyy maastossa hitaasti ja juuri kun ajattelet, että nyt lämpeni niin sitten se olikin jo siinä! 😀 Sellainen maailman suloisin, lupsakka Hessu Hopo tapaus, jolle ei voi kuin nauraa, tiedättehän? Minulle tällainen malli sopii loistavasti, koska ratsastusvälit ovat pitkät ja lapsuudessa tapahtunut onnettomuus aina välillä muistuu mieleen. Mitä varmempi polle alla, sen parempi!

Lähdimme liikkeelle siinä yhdentoista aikaan ja heti kävi selväksi, että vaikka ei satanutkaan, tuuli oli todella pureva! Minulle tuttuja reittejä oli hauskaa ja rentoa tallustaa ja laukkapätkillä nauru oli kaikilla herkässä. Laukkasimmekin kaikki pitkät suorat peltoaukeilla. Mukana oli myös kolme muuta ratsastajaa, joten meitä oli ihan kivan kokoinen lössi liikenteessä. Takaisin tullessa Aaron jo lämpeni ja sillä oli kova hinku päästä laukkailemaan. Odotellessa sain tehdä pientä volttia, että se pysyi paikallaan, mutta kun laukkaan sitten päästiin, se hyytyi nopeasti ja koko muu lössi meidän takana sai sitten hidastaa vauhtiaan. Aaron parka! 😀

18156166_10209159290318755_4428963369520906020_o — *Kuva: Maastotalli Prerya*

Takaisin tallilla olimme yhden aikaan, sopivasti lumisateen alta pois 🙂 Harjasimme hevoset, loimitimme ja veimme tarhaan. Huikean hauska päivä ja jätti kyllä sisäreisiin mukavan jomotuksen pariksi päiväksi. Siitä tietää, että on ollut liian harvoin hevosen selässä ja käyttäneensä niitä vähemmän treenattuja lihaksia 😀 Kiitos Marjolle jälleen hienosta päivästä! Marjolle nämä maastot ovat luonnollisesti arkipäivää ja työtä, kun taas meille fiilistelijöille upeita kokemuksia! On niin hienoa olla mukana elämysmatkailussa edes omalla pienellä panostuksella kun pääsen Marjon luo auttelemaan! Siitä tulee hurjan hyvä mieli ❤ Tekemäni video päivästä löytyy alta olevasta linkistä:

Elämää unelman reunalla: tallitytön ajatuksia

20170212_1948331 — *Minä ja kaveri vuonna 1997*

Hevoset. Tuo hymyn aina huulille tuova eläinryhmä, johon minulla on ollut outo on/off-rakkaus-suhde jo ala-asteelta. Hevoset. Talli ja lannan tuoksu. Lämmin kesä ja kärpäset, hevosen hörinä ja satulan narina. En voi väittää olleeni perinteinen heppatyttö lapsena, sillä hevosten kanssa puuhaaminen korvasi minulle vain koirahaavettani. Isäni ollessa allerginen en saanut itselleni koiraa, vaikka sitä miten ruinasin. Sen sijaan aloin ratsastaa ja hoitaa hevosia, useamman kerran viikossa.

Yläasteella ainoa ammatillinen haaveeni oli olla hevosenhoitaja. Haaveilin työstä ravitallilla joko Suomessa tai ulkomailla. Hoidin pienimuotoisesti paria kilpahevosta, joiden kanssa pääsin kilpailuihin muutaman kerran mukaan. En kuitenkaan koskaan haaveillut omasta hevosesta ja sitten kävi niin, kuten monesti käy, että tavattuani ensimmäisen poikaystäväni jäi talli ja hevoset taka-alalle. Tuli muutto omaan kotiin, ensimmäinen koira ja sitä myötä koirakasvatus ja hevoset jäivät miltei kahdeksikymmeneksi vuodeksi.

20170212_1947341 — *Jännittyneenä hoitajana kisoissa, vuonna 1995*

Vuonna 2014 tapahtuneen elämäntapamuuutoksen myötä aloin haaveilla uudestaan asioista, joita tuolloin nuorena tyttönä tavoittelin. Unelmoinhan matkustamisesta, kiipeilystä, tatuoinneista, melonnasta ja moottoripyöristä… Ja myös hevosten hoitamisesta. Vuonna 2015 järjestin useita tempauksia ystävilleni koskien näitä harrastuksia ja aloin myös suunnitella yhteistä maastoratsastusta. Netistä löysin Marjo Norrbackan suomenhevostallin, joka vetää eri pituisia vaelluksia Lohjalla ja lähiseudulla.

En tiedä oliko kyseessä aito innostukseni vanhan harrastuksen pariin, yhteinen samantapainen historiamme eläinten kanssa vai jokin muu sielujen sympatia, mutta meillä Marjon kanssa klikkasi samantien jo maastovaellusta puhelimessa varatessani. Puhuimme toista tuntia yhteen pötköön ja siinä jo lupauduin tulevaisuudessa ”talliorjaksi” Maastotalli Preryan hevosia hoitamaan! Kun sitten heinäkuussa 2015 osallistuin ystävieni kanssa parin tunnin maastoon, oli ihan selvää, ettei viikonloppuisin tarvitsisi enää pohtia mitä sitä vapaalla ajallaan tekisi.

IMG_5638 (1280x853) Nykyään käyn auttelemassa Marjoa aina kuin vain muilta kiireiltäni ehdin. Minusta on ihanaa osallistua elämysmatkailuun ja tallin palveluiden tuottamiseen. Ratsastajat ovat aina niin iloisia ja jännittyneitä tullessaan tallille ja autan mielelläni heitä tarvittaessa hoitamaan hevoset kuntoon maastoa varten. Maastotalli Preryassa jokainen hoitaa itse hevosen alusta loppuun, mutta toisinaan apu on tarpeen. Pitkille vaelluksille tuon autolla eväät etukäteen Marjon kanssa sovitulle levähdyspaikalle ja voi miten hyvältä kahvi ja pieni suolainen maistuukaan pitkän ratsastuksen lomassa! Toisinaan osallistun itse maastoihin, mutta yleensä jään tyhjentämään ja siivoamaan tallin bokseja. Varsinainen ratsastaminen ei olekaan ollut minulle koskaan se juttu, vaan eläinten kanssa puuhailu ja tallin askareisiin osallistuminen. Maastolaisia takaisin odotellessa laitan hevosille vedet ja heinät valmiiksi ja siistin muutenkin paikkoja. Itsekseni tallilla huseeraaminen sopii minulle hyvin ja korvanapit musiikkia huutaen saan mukavan fyysisen treenin aikaiseksi. Työ on minulle erityisen antoisaa, koska saan siinä hyvän hien päälle ja näen käteni jäljen samantien. Toisinaan pydähdyn höpöttelemään hevosille tai vain ihailemaan auringonlaskua tarhojen yllä.

FOT7C7E (489x275) — *Minä ja Seri talvella 2015*

Koirankasvattajana ja suurehkon eläinlauman entisenä omistajana tiedän, miten suuri työ ja vastuu on tallin pidosta. Myös yrittäjäsuvun vesana osaan arvostaa tämänkaltaista työtä. Elämys- ja lähiseutumatkailu ovat aina olleet omaa sydäntä lähellä, joten minusta on mukavaa auttaa Marjoa arkiaskareissa ja myös suunnitella tulevaisuutta ja mahdollisia palveluja. Maastotalli Prerya tarjoaa eri pituisia maastoja suomenhevosilla aina parista tunnista useamman päivän vaelluksiin. Hevoset ovat kokeneita maastoilijoita, mutta koska aina voi kaikenlaista luonnossa liikkuessa sattua, on varmempaa jos ratsastajilla olisi jo vähän kokemusta hevosen selässä olemisesta. Siksi kannattaakin olla rehellinen varausta tehdessä omista taidoistaan, jotta maaston sisältö voidaan suunnitella mahdollisimman yksilöllisesti juuri sinulle sopivaksi. Tallilla on reilut 20 suomenhevosta, joista suuri osa Marjon omia kasvatteja. Hevosista löytyy sopiva ratsu niin aloittelijalle kuin edistyneemmällekin ratsastajalle.

IMG_20170212_203613[1].jpg — *Onnellisena tallityttönä on hyvä olla!*

Siinä missä vanhat hevoset ovat jo jäämässä eläkkeelle, on nuoria hevosia koulutettava ja saatava ”leivän alle”. Tallissa riittääkin jatkuvasti projekteja ja erilaisia huoltotoimenpiteitäkin kun tarhoja ja aitoja kunnostetaan, kengittäjä käy säännöllisesti ja eri pituiset maastot suunnitellaan tarkasti. Oma haaveeni hevosenhoitajan ammatista on nyt 35-vuotiaana jäänyt jo taka-alalle, mutta toisaalta yksityisen lomittajan työtä huomaan joskus edelleen harkitsevani. Oman hevosen kaipuu ei ole vieläkään iskenyt, sillä onhan minulla tallillinen toinen toistaan ihanempia hoidokkeja Lohjalla odottamassa. Vastuun kantaminen kokonaisesta tallista on varmasti raskasta ja välillä yksinäistäkin puuhaa, joten on hienoa olla kaikessa apuna sen mitä pystyn. Vielä tällaisena ”tätiunelmoijanakin” voi siis nuoruuden haaveistaan tehdä totta pienellä vaivalla ja työllä. Elämä on aivan liian lyhyt mietiskelyyn ja jossitteluun, joten jos sinulla on jokin unelma työn alla – anna palaa!

Nähdään tallilla!

Treeniä, treeniä ja vähän sontaa. Vkot 4& 5

fafd9a8f92a261c570c0586c9c9627a01

Viimeiset pari viikkoa ovat menneet kuin siivillä, enkä ole blogiakaan ehtinyt päivittämään. Treenikiikkujan päiväkirjat kulkee kumminkin mukana ja lyhyt kuvaus siis treeneistä tulossa. Kiipeily on painottunut nyt lähinnä boulderointiin – seikka mikä ei lakkaa hämmästyttämästä 😀 Olin niin varma, ettei boulderointi olisi minun juttuni, mutta toisin näyttää käyneen!

Tiistai 24.1 Konala. Kaverin kanssa boulderointia. Paikka alkaa olla jo minulle tuttu ja erilaisia projekteja kesken useita. Olen ottanut tavoitteeksi tahkoa kaikki 6A:t mutta eihän ne kaikki vielä mene. Olin kuitenkin erityisen iloinen kun ensimmäinen 6A+ meni aika helposti. Projektoin myös putken sinistä 6C:tä, jota siis en pääse edes puoleen väliin vielä, mutta jestas että tekee hyvää vatsalihaksille roikkua seinässä pää alaspäin 😀 Pieni videon pätkäkin löytyy facebooksivuilta tai instagramista tuolta reitiltä. Rankka on, mutta ehdottomasti sen väärtti.

Torstai 26.1 Salmis. Boulderointitreenit, joiden aikana lämmittelin keltaisilla reiteillä ja projektoin vihreitä. Pari vaikeaa vihreää reittiä jäi kesken, mutta toisaalta pari projektia sain valmiiksikin! Voimat loppuvat boulderoidessa käsistä nopeasti ja se vähän masentaa. Toisaalta uskon, että voimat kyllä kertyvät nopeastikin kun nyt käyn treenaamassa useamman kerran viikossa.

Lauantai 28.1 Isatis Open. Ystäväni pyysi minua valokuvaamaan boulderkisoihin Isatikseen. En ole koskaan käynyt siellä,, joten uteliaana lähdin paikkaan tutustumaan. Olikin kokoa ja näköä paikalla 😀 Ehdottomasti pitää joskus päästä itsekin kiipeämään. Tällä kertaa keskityin täysin kuvaamiseen. Kuva-albumi tapahtumasta löytyy facebook sivuilta. Tapahtumana kiipeilykisat tuntuvat olevan melkoisen eeppisiä kun musiikki soi (nytkin live DJ paikalla) ja jengi tohkeena yrittää tehdä parastaan. Nautin suunnattomasti ihmisten kuvaamisesta ja siitä, miten valokuvauksellisia kiipeilijät ovat.

8aeb607c712f946f70e9037299394bf81

Keskiviikko 1.2 PK-treenit Salmis. Salmiksella liidi/pk-treeneissä. Tarkoitus oli yrittää liidata sininen yläkerran takaseinän 6b+ ja siten taas nostaa vähän omaa tasoa, mutta toiveeksi mokoma jäi. Ylärillä reitti kyllä menee, mutta voimat eivät riitä vielä liidaamiseen. Onneksi sain Hanna-Kaisan innostumaan pk-treeneistä ja niinpä siirryimme sitten peruskunnon pariin ylärillä. Jengiä oli ihan mahdottomasti paikalla, joten jouduimme vähän säätämään reittejen kanssa mutta kiva saldo kuitenkin: 3 x 6A, 4 x 5A hänkki, 8 x 5b hänkki ja lopuksi vielä 10 x 5C. Hiki lensi pitkästä aikaa ja olin todella tyytyväinen!

Torstai 2.2 Liiditreenit Salmiksella. Sarin kanssa päädyimme alakertaan liidaamaan korkeita seiniä. En ole koskaan liidannut reittejä suoraa päätä ja tällä kertaa ei ollut yläriäkään, jotta olisin päässyt kokeilemaan reittejä etukäteen. Liidipää ei ole flunssan jälkeen ollut oikein kunnossa ja jännitti ihan tosissaan lähteä liidamaan vierasta 5Ctä, vaikka otteet näyttivätkin hyviltä. Reitillä oli pientä kattoa, mutta ei mitenkään mahdottoman oloinen yritys. Sarin kannustamana lähdin yrkkäämään, mutta noin puolessa välissä jalat alkoivat sheikata niin pahasti, että oli tultavva jatkon varaan rauhoittumaan. Tein reitin peräti kolme kertaa, kunnes vikalla kerralla pääsin puhtaasti. Reitti ei ole vaikea, mutta olin ylpeä saatuani pääni kasaan. Yhden 5An liidasin kuin vettä vain ja naureskelin, että tältä sen varmaan pitäisi tuntua 😉

3743fcd059cf2a287b7c68d493b0a6411 Lopuksi liidasin toisen 5Cn – punaisen reitin salin puolella. Jälleen mukava kahvaralli, mutta voimat loppuivat tässäkin kesken. Tiedä sitten jännitänkö niin, että voimat kuluu siinä vai missä vika. Kuitenkin erittäin ylpeänä siitä, että ensimmäistä kertaa liiidasin alakerran salin seiniä. Tasan vuosi sitten kävimme ystävieni kanssa ensimmäistä kertaa kiipeilemässä itsevarmistavilla ja tuolloin tuntui aikas kaukaiselle ajatukselle, että itse olisin viereisiä liidiseiniä joskus projektoimassa 😉

Sunnuntai 5.2 bouldertreenit Salmiksella. Tänään sitten Sarin kanssa kauan odotetut bouldertreenit. Voi, että miten hyvä fiilis!! Lämmittelin keltaisilla ja tein sitten yhtä lukuunottamatta KAIKKI vihreät reitit, sekä ensimmäisen oranssin reitin positiivisella seinällä. Tuli ensimmäistä kertaa itselleni tunne, että nyt on aika siirtyä eteenpäin myös boulderoidessa. Oranssit reitit ovat minulle vielä tosi vaikeita, ja niitä onkin pakko projektoida ote kerrallaan. Se muuttaa treenien koostumusta ja lisää pettymysten määrää, mutta kun siihen etukäteen valmistautuu niin tuskinpa haittanee. Mieletöntä on huomata itsessään tason nousu ja toisaalta myös se, että tekniikkakin on parantunut jo näinkin lyhyessä ajassa (noin kukaudessa). Kahden tunnin treenien jälkeen siirryimme ylärille ja kiipesin tohkeissani vielä muutamia kutosia, että viimeisetkin energiat sain seinälle puristettua. Mahtavaa!

Muutamia valokuviakin otin Sarista boulderoimassa, koska hän oli niitä jo aikaisemmin pyytänyt. Olen niin iloinen kun voin auttaa ystäviäni saamaan muistoja itsestään heille rakkaan harrastuksen parissa. Valokuvauksen motivaatio on minulle juurikin siinä!

Sananen vielä muita kuulumisia: kaiken kiipeämisen lomassa olen kerennyt tallillekin pitkästä aikaa. Haaveilin jo loppuvuodesta siitä, että pääsisin Marjon luo auttelemaan ja nyt siihen on siunaantunut tilaisuus! Viime viikon sunnuntaina tein tallit sillä aikaa kun Marjo veti maaston metsässä ja eilen lauantaina oli niinkin energinen olo, että siivosin kolme tallia (22 boksia!) reilussa kolmessa tunnissa. Nautin niin kätteni jäljestä ja tutusta puuhasta! Tutut ovat rutiinit vesien ja heinien laitossa, mutta pari uutta hevosta on tallille puolen vuoden aikana tullut ja ihmisiäkin. Hevosten tuoksu ja olemus ovat minulle rakkaita ja niitä on ollut kovin ikävä. Kuitenkin – jälleen – juuri treeninä boksien siivoaminen on minulle se tärkein juttu. Kun Scooter soi korvissa, on kottikärryjen työntely melkoisen palkitsevaa puuhaa! 🙂

7372fae1ae10b8cd4336e2843e74148d1

Kotona koirat elelevät vanhaan malliin. Ronjalla on juoksu ja siitä syystä Jukka ja Ramses aiheuttavat pientä pään vaivaa. Yöllä herään herkkään ulinaan, kun Jukka laulaa Ronjalle serenadeja. Muuten kaikki ovat pysyneet terveinä ja jopa vanhukset 12-vuotiaat Rosie ja Wilya puhkuvat vielä energiaa. Totuus kuitenkin on, että aika niiden kanssa on rajallinen. Nautitaan siis jokaisesta päivästä!

Kevättä odottelen jo intona ja myös ulkokiipeilyjä huomaan päivittäin kaipaavani. Tulevaisuudestahan ei koskaan tiedä, mutta agilityyn ja tokoon verratuna motivaationi lajin suhteen on aivan toista luokkaa. Lieneekin totta se, että kun itselleen sopiva liikuntamuoto löytyy, voi liikunnasta – ihan tavoitteellisestakin – tulla elämäntapa.

Vuoden 2016 seikkailut videolla

Nyt kun vuosi alkaa olla lopuillaan, huomaan jo suunnitelevani ensi vuoden seikkailuja täyttä päätä. Ensilumen ja pakkasen saapuessa on aivan liian houkuttelevaa hautautua nojatuolin pohjalle suklaan ja kaukosäätimen kanssa, mutta toivo elää josko vielä tänä vuonna jotakin hauskaa keksisin. Luonto on omalla tavallaan hurjan kaunis lumivaipassaan ja ainakin vaeltamassa täytyy käydä viikonloppuisin. Myöntää kuitenkin täytyy, että taidan olla enemmän sulanmaan kulkija. Siksi onkin ihan hyväksi kääntyä katsomaan kulunutta vuotta ja kaikkia seikkailuja, joihin olen päässyt. Osasta minulla ei ole videoita ja osa ei tähän kalenteriini edes mahtunut, mutta lisää löydätte instagram tai youtube-tililtäni.

Aina ei tarvitse valloittaa sitä korkeinta vuorta tai laskea hurjinta koskea. Joskus riittää, että viettää hauskan päivän ystävien kanssa ja saa yhteisiä muistoja yhteiseen reissureppuun. En malta odottaa näkeväni millaisia seikkailuja ensi vuonna keksimme!

Tammikuu 2016 – koirien kanssa kotimetsässä

Helmikuu – Moottoripyörämessut Helsingissä

Maaliskuu – Sukelluskokeilu Helsingin sukelluskeskuksessa

Huhtikuu – kiipeilemässä Kiipeilyareenalla

Toukokuu – mm. koko päivän maastoratsastusvaellus Preryan suomenhevosilla

Kesäkuu – Koskenlaskua Kymijoella Seikkailuviikareiden matkassa

Heinäkuu – melomassa

Lokakuu – kiipeilemässä

Lifedream löytyy facebookista

Lifedreamvalokuvaus- ja myös Siltapelto-blogin oma facebook-sivu löytyy osoitteesta https://www.facebook.com/lifedreamvalokuvaus

Nyt kun Muurlan opiston vuoden mittaisesta valokuvauskurssin päättymisestä on pari kuukautta aikaa, alkaa jälleen halu valokuvaamisen harjoitteluun nostaa päätään. Kuten olen aikaisemminkin täällä maininnut, suurin toiveeni ja unelmani on jonakin päivänä keskittyä ns. toiminta- tai extreme-valokuvaukseen, mutta sitä varten pitäisi olla siellä missä toimintaakin! 😉 Tästä syystä yritän keskittyä harrastusteni myötä myös valokuvaukselliseen puoleen.

Mikäli sinulla olisi tarvetta amatöörivalokuvaajalle harrastuksesi tai ammattisi puolesta niin otathan rohkeasti yhteyttä! Kuvaan mielelläni harjoittelumielessä sadan kilometrin sisällä ilmaiseksi ja kauempanakin bensakuluja vastaan. Ottamiani kuvia saa käyttää vapaasti omassa, yhdistyksen tai yrityksen käytössä sitä vastaan, että saan niitä myös itse käyttää ”mainos”käytössä kotisivuilla, facebook- sekä instagramtileilläni.

Ystävällisesti,

Hanna

hanna.neuvonen@seutuposti.fi

IMG_8722-Pano — Löydät lisää kuviani facebook-seinältä sekä instagramissa!

Koko päivän hevosvaellus

13173649_10206465396693098_8978472612565737005_n — Minä ja Aaron (Kuva: M.N)

Oma henkilökohtainen kevään kohokohtani tapahtui viime viikolla helatorstaina kun pääsin Maastotalli Preryan vetäjän Marjon mukana koko päivän ratsastusvaellukselle tallin suomenhevosilla. Vasta vuosi sitten haaveilin muutaman tunnin maastoratsastuksesta asiana, jonka haluaisin vielä elämässäni tehdä. On aika upea tunne, kun nykyään käyn paitsi ratsastamassa, myös hoitamassa Marjon hevosia Lohjalla noin kerran viikossa. Monet kokeneet hevosihmisystäväni vähän naurahtelevat innostukselleni, mutta minulle tallitöiden tekeminen ja siellä muutenkin puuhaaminen on lapsuuden aikainen unelma. Yläasteen jälkeen hevosopisto Ypäjällä oli kolmantena hakukohteena. Olen siis aikoinaan ihan tosissani pohtinut hevosenhoitajan uraa. Toki elämä on heitellyt vähän eri suuntiin, mutta kaiken kaikkiaan tallilla on aika muikea olo.

Ratsastustaitoni ovatkin sitten vähän ruosteessa. Koskaan en ole varsinaisesti viihtynyt kentällä koulua tahkoamassa, mutta lieneekö iän tuomaa varovaisuutta vai mitä – hevosen selkään meno ei ole mikään itsestäänselvyys. Jo keskiviikkona vähän jännitti, että mitenköhän kokonainen päivä hevosen selässä sujuisi. Onneksi olin jo ennalta viisaana hakenut perjantain vapaaksi 😉 Torstai-aamu valkeni upeana – niin kuin nämä viimeisen viikon aamut ovat kaikki olleet! Ja oli kyllä tosi hieno fiilis ajella tuo 60km matka tallille.

Mukana minulla oli kaulassa roikkuva vanha järjestelmäkamerarunkoni ja siihen kuuluva 50mm objektiivi. Lisäksi kypärässä keikkui GoPro Hero4. Rannekiinnitys näkyy myös videolla yhden laukan verran. Olo oli kyllä vähän kuin japanilaisella turistilla 😀 😀

Paikan päällä haimme muiden ratsastajien kanssa hevoset laitumelta, harjasimme ja valmistelimme ne tuttuun tyyliin. Tallilla ei ole hevosenhoitajia, vaan jokainen ratsastaja hoitaa hevosensa alusta loppuun itse. Yleensä minä jään tallille siivoamaan karsinoita siinä vaiheessa kun ratsastajat nousevat pihalla selkään ja häipyvät horisonttiin, mutta tällä kertaa minäkin olin mukana! 😀

Ratsastimme pääosin hiekkateitä pitkin, mutta jokunen autotien reuna oli pakko suorittaa, että pääsimme määränpäähän Niemenkylän kartanoon, mihin Marjo oli järjestänyt meille ruokailun eli filttieväät tortilloineen, kahveineen ja muine herkkuineen. Kyllä maistui ruoka kahden ja puolen tunnin ratsastuksen jälkeen! Hevoset saivat vettä ja heinää. Ilma oli sen verran kuuma, että nekin olivat hiestä märkinä. Takaisin lähdettiin siinä neljän aikaan ja tallilla olimme takaisin seitsemän jälkeen.

Ratsastin minulle tutulla Aaronilla, joka on isokokoinen mutta lempeän hoopo ruuna. Marjon kaikki hevoset ovat perinteikkäitä suomenhevosia, joskin jokunen on kooltaan hieman pienempi. Hevoset ovat tottuneita maastoilijoita, mutta kaikenlaisia tilanteita tulee aina silloin tällöin vastaan. Nytkin vastaan tuli kaksi ambulanssia hiekkatiellä – onneksi ei pillit päällä – ja kapealla metsäpolulla muita hevosia, poni kärryineen jne. Näin pitkällä matkalla hevoskokemus ja ratsastustaidot ovat valttia. Yksi ratsastajistamme tippui laukkapätkällä, mutta onneksi selvisimme säikähdyksellä. Maastossa kokenutkin hevonen voi olla arvaamaton, joten ihan aloittelijoille ei tällaista pitkää maastoa voi suositella. Onneksi loppumatka sujui hyvin ja pääsimme kaikki perille väsyneinä, mutta onnellisina.

Minulla, joka olen ratsastanut nyt lähes vuoden noin kerran kuukaudessa Marjon tallilla, oli paikat hiukan hellinä torstai-illalla. 😉 Käsissä on pari ikävää rakkoa ja sisäreidet vielä kaksi päivää ratsastuksen jälkeenkin kipeinä. Kyseessä on kuitenkin samankaltainen hyvänoloinen kipu, jota saan tehtyäni pitkän kävelylenkin (25-40km) Wilyan kanssa. Tiedän siis tehneeni jotakin 😉

Elämyksenä kokemus oli vailla vertaa. Ja koska nälkä kasvaa syödessä, toivon pääseväni vielä joskus Marjon väen kanssa parin päivän tai pidemällekin vaellukselle. Jospa hengailen tarpeeksi kauan tallilla, niiin kuka tietää? 😉 Kiitos Marjo ja muut tutut ratsastajat reissussa, meillä oli hieno päivä!

Nähdään tallilla!

Päivän kooste videolla löytyy youtubesta, tsekkaa ihmeessä!

Menomatkalla

Pieni välitauko Nummelassa

Pisompi tauko Niemenkyln kartanolla

Marjon huikeat evästarjoilut!

Aaron takana ja Aarre edessä.

Marjon ratsulle Vaaville maistui vesi!

Aarre ja Aaron.

Bono 🙂

Aarre

Kevätkuulumisia

Aina noin kerran puolessa vuodessa on tullut tavaksi päivittää tätä blogiakin. Tällä kertaa runsaasti kuulumisia ja kuvia kaikista eläimistä sekä jotakin yleistä höpinää elämästäni täällä Siltapeltotilalla. Tänä vuonna tulee 9 vuotta siitä kun ostin talon ja aika on kyllä mennyt hurjan nopeasti! Kaikenlaista olen kerennyt tässä ajassa tekemään ja kokeilemaan: talo on nähnyt aika monta koiran pentua, kissapentueitakin, huskeja ja vuohia.. Elämäni rikkaus on erilaisuuden rakastaminen (tietyissä rajoissa toki) ja erilaisten eläinten hoitaminen sekä käyttäytymisen seuraaminen luovat juurikin sitä. Joskus lenkillä pohdin, että elämäni taitaa olla aika monen tytön (ja ehkä pojankin?) unelma. En osaa kuvitella itselleni toisenlaista, onnellisempaa elämää. Ja se – se on aika huikea juttu!

Valokuvaus & muut harrastukset

DCIM100GOPROGOPR0336. — Kiipeilyä Kiipeilyareenalla

Valokuvauskurssi Muurlassa loppui maaliskuussa. Vuoden kestänyt kurssi oli minulle ennen kaikkea motivoiva. En ollut tajunnutkaan miten tärkeä harrastus valokuvaus on minulle aina ollut, vaikka kovin vakavasti en ole siihen suhtautunut. Jotenkin kurssilla tuli tunne, että valokuvaus on osa identiteettiäni. Eri muodoissa. Projekteja on loputon määrä ja oppimista löytyy lisää aina. Luontokuvausta, studiokuvausta, tapahtuma- ja toimintakuvausta.. Valokuvauksen parissa ei luulisi pääsevän kyllästymään. Ihan täällä kotona valokuvauksen aiheita löytyy jatkuvasti lisää lemmikkien muodossa. Olen kuitenkin myös alkanut tekemään pientä keikkaa muualle. Mainoskuvausta teen Maastotalli Preryalle ja kohdekuvausta olin suorittamassa KT-Interiorin puolesta alkuvuodesta. Siispä aina kun huomaan pyöritteleväni peukaloitani.. Mitä tapahtuu aika harvoin, voin kehitellä jonkun tavan käyttää valokuvaamiseen muutaman tunnin aikaani.

Valokuvauksen lisäksi kiipeily on tullut jäädäkseen elämään. Vasta alkuvuonna aloitettu harrastus on vienyt kyllä mennessään niin minut kuin pari ystäväänikin! 🙂 Olen tyytyväinen, että etenen jo keskivaativilla ja harrastelijoille tarkoitetulla seinillä, vaikka itsevarmistavilla vielä mennäänkin. Kiipeily on niin henkisesti kuin fyysisestikin vaativa laji, joten seuraavana päivänä kyllä tuntuu luissa ja ytimissä. Myös ilman köysiä suoritettava kiipeily eli boulderointi kiinnostaa minua. Siinä lajin vaativuus on fyysisesti huipussaan. Tarkoitus oli suorittaa alkeiskurssi Salmisaaressa jo keväällä, mutta taloudelliset seikat ovat estäneet meitä. No, kesän aikana sekin on tulossa!

12974432_10154026663068955_7011365133377383408_n Hevostelen lähes kerran viikossa Lohjalla Maastotalli Preryan tiloissa. Hassua, mutta vielä vuosi sitten maastoratsastus oli vain haave, jonka halusin kesällä toteuttaa. Nyt avustan tallin pitäjää hevosten hoidossa, karsinoiden siivouksessa, ratsastajien muonittamisessa ja satuloimisessa jne. Taliin pitäjä sanookin, että olen vapaaehtoinen orja 😀 Mutta totuus on, että tallilla sieluni lepää. Nautin niin hevosten tuoksusta ja fyysisestä työstä, että itse ratsastus on vain sivuseikka. Hevosen selkään kapuan vain parin kuukauden välein. Itsenäinen työ, eläinten kanssa puuhaamisen vastuukysymykset jne ovat kaikki minulle tuttuja. Siksi onkin myös ihan aito ilo auttaa kanssaihmisiä pyörittämään omaa unelmaansa. Tällä tavoin saan itsekin olla mukana elämysmatkailussa ja ilon tuottamisessa ihmisille.

Pitkänmatkankävely on hieman kärsinyt kiipeilyn ja tallilla rehkimisen tieltä, mutta kyllä me Wilyan kanssa edelleen teemme viikottain pitkiä lenkkejä. Talven myötä kunto on hieman laskenut molemmilla ja onhan Wilya jo 11 vuotias! Toisaalta huskyna se voi painaa menemään vielä viitisen vuottakin! Tiedän paljon huskeja, jotka juoksevat reen kärjessä vielä 13-14 vuotiainakin! Varsinaiset pitkät tavoitteet olen joutunut kuitenkin jättämään: viikottain teemme 13km lenkin ja noin kerran kuukaudessa rykäisemme kakskakkosen. Siihen se sitten melkein jääkin.

Ruokatottumukset & paino

1916241_10154012032783955_5490147452205357777_n Tuntuu tyhmältä kirjoittaa tuollainen otsikko. Olen ollut jo kolme vuotta pescovegetaristi, eli syön kasvisruokaa, kananmunaa, kalaa, äyriäisiä sekä jonkin verran maitotuotteita. Myös riistaa syön joskus. Lähinnä haluan välttää tehotuotantoa, vaikka uskonkin ihmisten olevan sekasyöjiä. Välttelen myös maitoa, perunaa, riisiä, makaroonia ja valkoisia jauhoja, mutta kyllähän niitä herkkuja silloin tällöin tulee syötyä. 😉 Painon hallinta onkin tärkeää näin suuren painon pudotuksen jälkeen (30kg) sillä yhtään kiloa en haluaisi takaisin. Käyn vaa’alla noin kerran viikossa, en murehtiakseni, vaan ihan realismista. Jos vaaka näyttää muutaman kilon lisää, täytyy lisätä liikuntaa ja katsoa taas mitä suuhunsa laittaa. Suurimmaki osaksi olen kuitenkin tyytyväinen painooni ja koska teen vapaa-ajallani aika raskasta työtä, on ruokatottumuksia senkin suhteen pidettävä silmällä.

Onnea & sattumia

Kaiken kaikkiaan vietän siis kiireistä ja toiminallista arkea. Vaikka lähihoitajan ammatissa ei taloudellisesti pääse mäeltä huutelemaan, niin toimeen tulen kuitenkin ihan mukavasti. Lisäksi pidän työstäni, vaikka se välillä tuntuukin raskaalta. Lyhyt työmatka on omiaan ylläpitämään motivaatiota pysyä nykyisessä työpaikassani ja illat olen vapaa seurustelemaan lemmikkieni kanssa. Viimeisen parin vuoden aikana olen huomannut myös, että tuttu yksinäisyyden tunne on lähes kokonaan poissa. Voi olla, että joudun työstämään tietyntyyppisiä yksinäisyyteen liittyviä asioita lopun elämäni, mutta toisaalta minulla on ihania ja reippaita ystäviä, joiden kanssa jakaa arkeani lemmikkien lisäksi. Ystäviltä saa voimaa ja mitä vanhemmaksi tulemme, sen tärkeämmiksi kasvaa ne ihmiset, jotka todella ymmärtävät ja kaunnustavat.

20160313_174426 (1024x768)

Haluaisin kannustaa ihmisiä uskomaan unelmiinsa, todella löytämään rohkeutta haaveilla ja innostua elämässä! On paljon asioita, joihin emme voi vaikuttaa, mutta paljon on niitäkin, jotka on vain omasta asenteesta kiinni. Iltalenkillä viime viikolla ihastelin auringonlaskua, seurasin pikkulintujen parvia niiden käydessä mestään iltapuulle. Törmäsimme Wilyan kanssa peuralaumaan, joka valitettavasti oli liian kaukana kuvattavaksi ja säikäytimme kaksi varista reviirriidoissa. Luonnon monimuotoisuus niin kotona kuin tuolla ulkonakin on suunnaton voimavara. Tuoksut, valot ja varjot ovat näin keväällä parhaimmillaan. Se on elämys, joka on rikas, voimaannuttava, energinen. Täynnä rakkautta ja raadollista realismia. Herkkyyttä ja samalla mahtipontista voimaa täynnä. Ja se on myös täysin ilmaista.

Hyvää kesän odotusta kaikille!