Jokainen pentueeni on tarkkaan harkittu ja suunniteltu. En teetä pentuetta, jollen toivo saavani siitä jotakin eteenpäin ja olenkin niitä ihmisiä, jotka viettävät suuren osan ajasta suunnittelupöydän ääressä. Joskus kaikki ei mene nappiin ja sitä varten minulla on takataskussa läjä varasuunnitelmia. Pentueella tulisi olla sopivan tasainen “aura” ja tällä tarkoitan sukupolvien yli vievää kriittistä tarkastelua. Uskon, etteivät netistä luetut lyhyet kirjalliset tulokset kerro kuin murto-osan koirasta ja siksi yksi tärkeimmistä kriteereistäni onkin, että tuntisin sukutaulun koiria mahdollisimman monia henkilökohtaisesti, mutta valitettavasti ainahan tämä ei ole mahdollista.
Minulle tärkeitä seikkoja yhdistelmää suunnitellessa on koirien terveyden lisäksi työskentelyominaisuudet ja arjen mahdolliset ongelmat. Yritän myös tehdä yhdistelmiä, jotka suvultaan hiukan poikkeaisivat valtavirrasta kuitenkin säilyttäen toivomani tyypin koirissa. Ensisijaisesti etsin jokaisesta yhdistelmästä itselleni hyvää elämänkumppania ja harrastuskoiraa. Vaikka jokaisen pentueen teetän itselleni, yritän silti pitää laaja-alaisen näkemyksen rodussa myös populaatiotasolla. Näistä ja monista muista syistä johtuen yritän pitää kasvatustyöni pienimuotoisena, joten pentuja syntyy 1-3 vuoden välein, joskus harvemmin. Haluan säilyttää kasvatustyöni ns. perheen sisällä, joten kaikki jalostuskoirani asuvat joko meillä tai ystävilläni. Treenaamme ja vietämme muutenkin paljon aikaa yhdessä, joten tunnen koirat hyvin.

Pentuni syntyvät työhuoneeseen rakentamassani pentulaatikossa. Siellä niillä ja emolla on rauhallinen oma huone, jossa itsekin vietän paljon aikaa työskennellessäni tietokoneella. Noin neljän viikon iässä pennut siirtyvät isoon keittiöön, missä ne tottuvat laumamme ääniin, kissoihin ja vieraileviin ihmisiin. Minulle on tärkeää, että pennuilla on paljon tilaa liikkua ja oleskella. Kasvettuaan pennut saavat valvotusti juoksennella koko puolen hehtaarin aidatulla tontilla ja tutustua tilan muuhun elämään. Pentuni luovutetaan pentuekohtaisesti aikaisintaan 8 viikon iässä.

Etsin pennuille aidosti rodusta kiinnostuneita ja aktiivisia ihmisiä. Uskon, että sileäkarvainen collie nauttii yhdessä tekemisestä ja ihmiselle työskentelystä. Ilman tätä mahdollisuutta sen elämä ei ole aivan niin tyydyttävää. Koulutus voi toki olla ihan temppujen opetteluakin, mutta minulle on tärkeää, että koira pääsee toteuttamaan itseään. Harrastan koirieni kanssa agilitya, paimennusta ja näyttelyitä. Minulle on tärkeää pyrkiä kokonaisvaltaiseen jalostukseen ylläpitämällä rodulle ominaisia piirteitä liittyvät ne sitten luonteeseen, rakenteeseen tai terveyteen. Haluan tietää miten koira omaksuu uusia asioita, sen vilkkausasteesta ja keskittymiskyvystä, työskentelyhalukkuudesta ja uteliaisuudesta, millainen sen suhde omistajaan on, tavasta leikkiä ja arkielämän ongelmista kuten mahdollisesta ääniherkkyydestä tai allergioista. Toivon, että pennunostajani osallistuvat aktiivisesti koiraharrastuksiin, jotta saisin niistä kattavaa tietoa myös jatkoa ajatellen ja että koirille tehtäisiin tarvittavat PEVISA-tutkimukset noin vuoden iässä.
Pentuja ei ole lähiaikoina suunnitteilla!
- Lue lisää koiratouhuistani blogista, täältä.
- Lifedream Suomen kennelliiton jalostustietojärjestelmässä
- Kennelin uutiset Facebookissa
- Kesykoira-sivusto & pentuoppaani
- Kasvattien kuvagalleria Facebookissa
- Kuvagalleria
- Kuulumisia pentulaatikosta
- Koiran kasvatuksen realiteetit ja painopisteet- juttu, 2011
- Laumaelämää – juttu, 2013
Luentoja ja seminaareja, joille olen osallistunut:
- Millaista on olla eläin, Helena Telkänranta 2018
- What do animals feel? An overview on the current knowledge from Natural Sciences, Helena Telkänranta 2018
- Does your dog understand you? Juliane Kaminski 2014
- Exploring the emotional world of dogs, Daniel Mills 2014
- Rodunomaisen käytöksen muokkaaminen, Tommy Wirén 2014
- Onko vietillä väliä – koiran motivoiminen ja palkitseminen, Marko Koskensalo 2014
- Koirien käyttäytymistiede, Tuulia Burgherr 2013
- Monimuotoisuus seminaari, Heti Ry 2012
- Faktaa koirasta, Heti Ry 2012
- Jalostuksen ABC, Heti Ry 2011
- Luonneseminaari, Heti Ry 2011
- Hyvinvointi ja luonneominaisuudet koiranjalostuksessa- Seminaari, James Serpell 2010
- Koiran etologia, Helena Telkänranta 2010
- Koirakoulu Visio – Ongelmakoirankouluttajan koulutus kurssit I ja II, 2009
- Koirien käyttäytyminen, Tuire Kaimio 2009
- Koirien käyttäytymisilta, Àdám Miklósi 2009
- Koiramyönteinen koulutus, Paavo Rapila 2006