Hanna
-

Treenikiikkuja, vkot 36-38
Jos kesä oli kiireinen, koska ymppäsin kalenterin täyteen kaikenmoista, niin syksy on ollut kahta kiireisempi –…
-

Syysmelontaa
Elo-syyskuussa olen osallistunut lähes joka tiistai retkimelontoihin Salossa. Liikkeelle lähdetään Vuohensaaren kupeesta ja matkaa on illan…
-
Hyvinvointia syksyyn – järeät aseet käyttöön!
Myönnetään, kaikesta kesän harrastamisesta huolimatta minulle kerääntyi painoa loman aikana noin neljä kiloa. Elokuun alussa iloitsin…
-

Retkeilyä Seitsemisellä
Osallistuin viikonloppuna Partioaitan 365 klubin viikonloppuretkelle Seitsemisen kansallispuistoon Ylöjärvellä. Halusin saada perustaidot retkeilystä myös kurssin muodossa…
-
Treenikiikkuja, vkot 34 & 35
Parin viikon kiikut yhteen pötköön, koska ajan puutteen vuoksi en ole kerennyt päivittelemään blogia. Ensimmäisellä viikolla…
-
Treenikiikkuja vko 33
Viime viikolla kiikut Vuohiksella keskiviikkona, mutta arki selätti pitkillä päivillään, joten lauantaina Partioaitan mainosta ja sunnuntaina…
-
Treenikiikkuja, vko 32
Viime viikolla neljän päivän kiikkuputki torstaista sunnuntaihin! Torstaina uusi puhtaasti topattu 6A boulder Vuohiksella ja perjantaina…
-

Siltapeltotila
Eilen sunnuntaina tuli tasan 10 vuotta siitä kun kirjoitin nimeni kauppakirjaan. Olin 26-vuotias ja ensimmäisen asuntoni,…
