Kiipeilyjuttuja – Sivu 2 – Lifedream Colliet

Treenikiikkuja: hiljaa hyvä tulee – myös köydessä!

Maalis- huhtikuussa olo on kiikuilla vaihdellut. Ensin sain palautua vähän liiankin rajusta ruokaremontista, joka veti mehut olemuksesta aivan täysin ja sitten univelat iskeytyivät arkeen uuden koiran pennun muodossa. Joka tapauksessa taso on taas nousussa: kiitos parien onnistuneiden circuit-treenien! Onnekseni vakkari kiikkuparini ja paras ystäväni Petra innostui tästä myös ja vaikka nyt huhtikuussa kiikuilla on käyty vain kerran viikossa, on fiilis ollut kuitenkin pitkästä aikaa hyvä.

to 21.3 Salmis. Sain Petran aloittamaan kiikut jo alakerrasta, vaikka häntä on vähän hirvittänyt siellä esiintyvä pro-meininki. Muistan itsekin miltä harrastuksen alussa alakerran liidaajat omissa silmissä näyttivät: hiukeilta muskelikimpuilta, osaavilta ja täysin normaalin ihmisen yläpuolella 😀 Nyt myöhemmin itsekin seinillä kiivettyäni on kerrottava, että ihan tavallisia ihmisiä ne ”alakerran tyypitkin” ovat 😀 Liidaaminen alakerran seinillä on itse asiassa himpun verran turvallisempaa ihan vain niiden korkeuden vuoksi, vaikka toisaalta seinän profiili onkin haastava. Itsellänikään ei niihin aina riittänyt kestävyys eikä voima, mutta hauskaa se suurimmaksi osaksi silti oli!

Vedettiin alhaalla ylärillä kaksi vitosta lämpäksi portaikon vierestä ja minä keltaisen 6a+n portaikon toiselta puolelta. Kävi jännä juttu: kiivetessäni yli puolen välin alkoi korkeus äkkiä suht helpolla reitillä silti pelottaa, jalat sheikkasi ihan tosissaan ja vaikka naureskelin omalle fyysiselle reaktiolleni, yritin samalla rauhoitella itseäni. Ollaan siis ylärissä! 😀 Jotenkin kiivetessä näitä vanhoja liidiseiniä, mieli edelleen kuvittelee olevansa klipin päässä pannutuksesta..

Noustiin yläkertaan ja kiivettiin partsilla vielä 2 x vitoset. Yläkerran takaseinällä oli uusia reittejä, joten siellä liila 6A+ yhdellä välikiikulla (viimeiset muuvit). Myöskään uudet saman köyden sininen ja keltainen 6at eivät mene putkeen. Toppaukset yllättävät vaikeita! Lopuksi sentään puhdas vihreä 6a. Tuntuu, ettei kiikut kulje sitten yhtään! Vieläkin ehkä hatara olo johtuen ruokavaliosta.

ke 27.3 Salmis. Yläkerrassa lämmiteltiin partsilla. Sitten siirryttiin yläkerran ”luolaan”, missä harjoittelin mustaa 6btä joka menee pienen katon ylitykseen asti hyvällä tempolla ja aika kevyesti. Otteet pieniä ja nihkeitä, haen vasemman jalan paikkaa joka paikasta. Hyydyn ylitykseen, mutta muuten tyytyväinen! Takaseinän oikea reuna oranssi 6a+ hyytyy myös ylitykseen, vaikka muuvit sainkin kasaan. Vieressä oleva vihreä 6a on täys mahdottomuus. Vähän ärsyttää. Tuntuu, että kunto kestää kun seison maassa, mutta heti kun iskeydyn seinälle homma ei kuljekaan. Myös Petra on turhautunut omissa projekteissaan. Hienosti hän kiipeää perässäni kokeillen lähes kaikkia reittejä rohkeasti. Kun tasapaino ja beta vielä hakusessa, ovat reitit entistä vaikeampia.

received_101550639277072581 — Rocktopian liidivalloitus 2017

su 31.3 Salmis. Ehdotan Petralle Cricuit-treeniä koska olen aivan liian turhautunut tähän vääntämiseen. Vähän vastahakoisesti Petra suostuu. Aloitetaan partsilla, missä ennen taukoa köysittelystä tein kaikki 12 reittiä putkeen n 30min aikana. Nyt aloitin köysi kerrallaan. Jaksoin vetää kuusi 4-5c reittiä kunnes olin tauon tarpeessa. Petra puolestaan skippasi seinän kutoset, mutta kiipesi hienosti ylös JA ALAS (ekaa kertaa) niin ikään kuusi reittiä. Vaihdon jälkeen kiipesin loput 6 reittiä ja tällä kertaa myös alas kaikki muut paitsi kutoset. Molemmilla tosi hyvä liikunnan riemusta johtuva fiilis, kunnon hiki päällä ja erilainen onnistumisen fiilis! Totesin, että olo onkin puolikuntoinen, joten kirjaimellisesti puolet reiteistä verrattuna hyviin vuosiin. Jatkoimme mini3Dn seinän toisella puolella, missä yritin vasemmasta reunasta liilaa 6a+ (ei mene alkumuuveja pidemmälle), joten vaihdoin vihreään 5bhen. Vierestä keltainen 6a+ kahdella välikiikulla ylös, hauska reitti, missä pari harppausta. Kuitenkin tosi hyvä fiilis johtuen minulle sopivasta kestävyystreenistä.

su 7.4. Salmis. Molemmat ollaan todella väsyneitä ja huonolla tuulella jo paikalle ajaessa. Lämmiteltiin yläkerran jumppatilassa ja pohdittiin mitä tehtäisiin. – No sikahan tässä pestäisiin! Päätti Petra ja halusi lisää circuittia! Ihanaa!! Mun paras kaveri ❤ Se, että Petra ensin suhtautuu mun ideoihin ynseästi ja sitten kuitenkin huomaa miten kivaa ne ovatkaan -on ihan parasta tällä hetkellä! Tietenkään kaikki ei sovi kaikille, mutta on hienoa, että meillä kuitenkin pääpiirteittäin menee yksiin fiilikset. Petra aloittaa tyhjällä partsilla ja vetää upeasti 8, 5 reittiä putkeen! Hän selättää seinän pari kutosta, mutta 5c reiteillä on pari vaikeaa kohtaa, jotka hän tällä kertaa skippaa. Itselläni on väsymyksestä huolimatta jotenkin epäluonnollisen irrallinen olo ja päätän kokeilla vetää koko seinän. Rauhallisesti aloitan oikeasta reunasta, kiipeän köyden vaikean reitin ensin ja haen lepopaikkoja myös helpoilla. Tällä kertaa kaikki 12 putkeen! JEE!! Ja vieläpä helpon tuntuisesti! Petra kiipeää vuorollaan vielä ne vaikeatkin reitit seinältä, joten nyt aletaan olemaan aika sinut tämän seinän kanssa. Siirrytään yläpartsille, missä kiipeän helpon vihreän 5bn ja oranssin 6a+n. Se meneekin yllättävän kivasti, vaikka on pieni negatiivinen nousu ja pienempiä otteita. Vasta toppauksen harppauksessa mopo hyytyy. Paikalla tuttuja liidaajia ja juttu lentää. Petra kiipeää vuorollaan hienosti kerralla toppiin vihreän 5bn ja iloitsee siitä, että uskaltaa kiivetä tällä korkeammalla partsilla – ja varmistaa! Olen niin ylpeä! ❤ Annan vielä yrkän pinkille 6Alle, mutta isomman katon ylityksen kohdalla hyydyn. En vain keksi miten pääsisin eteenpäin ja roikun köydessä pitkän aikaa. Alhaalta kuuluu iloista tsemppaamista ja osittain tämän lempeän sosiaalisen painostuksen vuoksi annan vielä yrkän: ja onnistunkin jotenkin vetämään itseni ylös. Huomaan, että vaikka olen YLÄRISSÄ, iskee liidipelko silti näillä tutuilla seinillä vasten kasvoja. Pohdin vanhaan tapaan sitä, että solmu on varmasti kunnollinen (miksi se natisee?), ja että en tipu suureen määrään löysää (jota ei ole) ja jatkot pitää (joita en käytä)… Noh, joka tapauksessa ihan huippu huuippu treenit ja fiilis, että nyt tässä alkaa olla entisaikojen kiipeilytreenien makua!! 😀

Treenikiikkuja – voimattomuutta köyden päässä

Maaliskuu alkoi hyvällä vireellä ja kiipesin pitkästä aikaa ensimmäiset 6bt ylärissä. Oli jo tunne, että vanha taso köyden päässä tulee yllättäen nopeasti takaisin, mutta samaan aikaan tapahtunut ruokavaliomuutos vesittikin maaliskuun treenit parilta seuraavalta viikolta. Ennen kuin saan tasapainoon ruokavalioni, ei treeneistä ole irtoamassa urotekoja, valitettavasti. Kokeilin siirtyä ketogeeniseen ruokavalioon, mutta oma vointi on viimeiset pari viikkoa ollut niin huono, etten usko puhtaan keton olevan minulle sopiva. Lisää ruokavaliosta tulossa myöhemmin.

Lauantai 2.3. Petran kanssa Salmiksessa yläröimässä tuttuun tapaan. Mielettömän hyvät treenit, joista jäi energinen olo: lämmittelyn jälkeen köysissä yläkerran takaseinällä 4, 2×5 ja hänkin vierestä 6a, 6b (sininen, puskin läpi greidistä motivoituneena!) ja 5c, 6a ja 5c, vihreä 6c yrkkä (luulin sitä 5c:ksi..), joka loppui puoleen väliin, mutta olin aika muikeana tästäkin, oranssi 6b hänkin sivusta – helppo reitti, mutta käsi lipesi kerran, joten välikiikku. Lopuksi pinkki 6b oven vierestä suoralla. Jouduin aloittamaan uudelleen kun alkumuuvit meni jo sekaisin, mutta tokalla kerralla puhdas nousu melkein ylös asti: missasin jaliksen. Parasta oli, että kaikkien 6b reittien kuvittelin olevan 6a+ joten greidi alkaa sieltä muistua mieleen! Petra päkersi hienosti perässäni monien reittejen alkumuuvit ja pidemmällekin!

torstai 7.3 Aloitamme mini 3d reunasta 6a+ yrkällä. Oranssi reitti ei vain luonnistu ja etenee vain yksi muuvi kerrallaan. Petra halusi hänkille, joten katselin kun hän kiipesi pinkin 6a+n hienosti toppiin taistellen. Itse kiipesin liilan 6a+n vierestä, mutta vasta tokalla kerralla sain puhtaan nousun kun muuvit pikkukaton ylityksessä hallussa. Vihreä 5C, jolla opastin Petralle jalan nostoa ja lantion käyttöä seinällä. Annoin itse mustalle 6blle yrkän hänkillä, mutta ei mene puhtaasti. Muuvit sentään kasaan. 2 x 6a takaseinällä. Valkoinen uusi 5C petran perässä. Liila 6A oven vieressä, ei hajuakaan miten sen saisi tehtyä puhtaasti! 😀

20170625_153243[1] — Ulkokiikkuja odotellaan!!!

maanantai 11.3 Takaseinällä köysi kerrallaan: vihreä 5ax2, pinkki 6a+, siirrytään oikeaan reunaan, jossa pieni katon ylitys ja negatiivinen yläosa. Oranssi 5a ja valkoinen 5 katon kohdalla joudun tulemaan pumpussa köyteen kun en keksi heti betaa. Huhu huh kunto loppuu!! Sininen 6a, jonka katon ylitys niin ikään köydessä, eikä löydy betaa vetää itseäni ylös. Musta ja keltainen vitonen samassa köydessä sentään puhtaina. Ei katsottu lainkaan greidejä kuin vasta jälkeenpäin ja kyllä molempia vähän harmitti, ettei kiikut menneet ihan putkeen. Kotiin päin mentäessä pysähdyttiin yläkerran aulaan ja päätin kokeilla valkoista 6b tuubissa. hauskan näköinen reitti, mutta arvasin ettei kunto riitä. Yksi välikiikku, mutta yllättäen ylös asti kuitenkin. Jalat ihan makaroonia. Petra vetää mun perässä jälleen kaikki reitit ja 6bn alkua. Hienoa! Erilaisia otteita ja kestävyyttä! Oma voimattomuus mietityttää, vaikka kivaahan köysillä aina on.

Sunnuntai 17.3 uusi ruokavalio aiheuttaa järkyttäviä vatsanväänteitä ja voimattomuutta. Pitkästä aikaa pohdin pitkään kannattaako kiikuille edes lähteä. Arjessa ikäviä sydämen muljauksia ja huonoa oloa. Voimattomuus näkyy myös köyden päässä: yläkerran pikkukaton vierestä oranssi vitonen ja keltaisen 6an yrkkä, jota en pääse edes ylös asti, vihreä 5c hänkillä. Siirrytään partsille suorille seinille, missä molemmat 6at puhtaasti rauhassa ylös ja yksi vitonen. Ihan hiestä märkänä ja lihakset särkevinä. Totean, ettei ketogeeninen ruokavalio tällaisenaan ole mun juttu, syke pomppaa hurjana ja päässä suhisee. Pakko korjata äkkiä ruokavaliota johonkin suuntaan, että saan treeneihin normaalin tempon päälle!

Treenikiikkuja: hei me köysitellään taas!!!

Kuten viime kerralla hieman uumoilin, helmikuu toi mukanaan yläköysittelyn, kun paras ystäväni Petra uskalsi vihdoin ylärikurssille Salmisaareen! Ihan mahtavaa! Tuntuu siltä, kuin palaisin rakkaan ystäväni pariin kun tutut rutiinit Salmisaaren Kiipeilyareenalla käyntiä myöden palaavat elämään. Toisaalta huomasin nopeasti, että siirtyminen boulderoinnista köyden päähän ei suju ihan mutkattomasti ja voikin sanoa, että lievää turhautumista on taas ilmassa. Yritän mantran lailla selittää itselleni, että kyllä se kestävyystaso siitä alkaa taas nousta ja toisaalta kun kevät etenee ja pääsen taas pitkille lenkeille, alkaa peruskuntokin tästä nousta. Tähän postaukseen liitän vanhoja parin vuoden takaisia kuvia ja videoita kiikuistani ihan motivoidakseni itseäni. Aika avartavaa nähdä itsensä silloin kun kunto ja kestävyys oli kova. Nyt on aloitettava aivan alusta kun kilojakin on tullut lanteille melkoinen määrä noista ajoista! Tämä onkin loistava aika aloittaa uusi kiipeilyä tukeva elämäntapamuutos ruokavalion ja liikunnan muodossa! Ainakin motivaatio on kohdillaan! 😉

ke 13.2 Ylärikurssi, Kiipeilyareena. Juteltuamme edellisellä kerralla ihanan Maria Skyttän kanssa köysittelystä Petra oli niin täynnä tarmoa, että samana iltana varasi itselleen ylärikurssin. Pakko myöntää, että olen tästä aivan innoissani, sillä vaikka boulderointi on viimeisen vuoden ollut todella hauskaa, on köysittely silti enemmän minun juttuni. Petraa jännitti kovin mennä yksin kurssille, joten kyselin vetäjältä voisinko tulla ns. ”henkiseksi tueksi” ja sehän passasi loistavasti, koska kurssilla ei ollut parillista osallistujamäärää. Niinpä Petra sai minusta parin kurssille ja jännitys helpotti melkoisesti. Läksimme yläpartsille ja ensin opeteltiin grigrin käyttö. Minusta oli ihan mielenkiintoista kuunnella muutaman vuoden tauon jälkeen varmistusniksit ja totta – itse kävin samat asiat kalliokiipeilyn peruskurssilla vuonna 2016, siis ulkona – ja suoritin vain näyttönä yläkortin sisällä.

Sitä ei aina muistakaan miten paljon asioita pitää kiivetessä ja varmistaessa osata! Petra varmisti minua innokkaasti, vaikka juuri se on pelottanut häntä eniten. Voin samaistua tähän, sillä minuakin pelotti aikanaan varmistaa – varsinkin liidissä. Aluksi köysi tuntui Petralla pysyvän aavistuksen liian löysällä ja kokoeromme vuoksi hän joutuu käyttämään painosäkkiä, mikä oli minulle uusi kapistus. Kuitenkin kurssista jäi meille molemmille todella hyvä mieli.

la 17.2 Salmis. Lähdimme harjoittelemaan Kiipeilyareenalle ja aloitimme yläpartsin helpoilla reiteillä. Petran taidot varmistajana kasvavat nopeasti – jahka ensin opitaan miten valjaat puetaan oikein päälle ja mankkapussi kiinnitetään 😀 Kiipesin 5btä ja 5ctä kun tajusin, ettei homma kulje ihan kuin ennen vanhaan. Kädet olivat nopeasti pumpussa ja jo 6A teki tiukkaa. Lievää epäuskoa ja ahdistusta ilmassa. En edes uskalla tuijottaa greidejä.. mutta hauskaa meillä oli!

ke 20.2 Salmis. Paikalla jälleen täynnä tarmoa! Petralla koko ajan parempi fiilis varmistamisen suhteen ja nyt alkaa homma mennä jo rutiinilla. Ristiintsekkaukset tehdään huolella ja ei muuta kuin köyteen! Tajuan entistä varmemmin, ettei homma ihan lähde siitä mihin vuosi sitten jäin. 5a, 6a, 5c, 6a+yrkkä partsilla. 3d mini seinän vasemmassa reunassa, 6a yrkkä oranssi ja 6a kelt yrkkä. Loppuu joko kestävyys tai reitti on teknisesti outo. Pitkällä negatiivisella turha haaveilla edes 6Ata. Hallin takaseinällä sentään menee kerralla turkoosi 6a+, jossa suht krimpit otteet ja kiva vihreä 6a, jonka petrakin kiipeää toppiin. Sitten vuorossa musta 5b, joka oli teknisesti niin vaikea, että piti vaihtaa saman linjan keltaiseen 5Ahn ja iloisesti romutti lievät onnistumisen fiilikset. Oranssi 6a+yrkkä (kuka näitä reittejä oikein tekee?), negalla 5a kelt ja 5c pinkki yrkkä, lopuksi vielä pinkki 6a yrkkä. Tuntuu hurjalta, että samoilla seinillä on joskus liidaillut ja nyt ei mene edes ”helpot”. Onneksi tästä voi vaan kivuta ylöspäin!! Ja onneksi Petra tsemppaa!

la 23.2 Salmis. On ihanaa kun kevät kuultaa jo ilmassa ja paras kaveri on niin intona köysittelystä, että lupailee jo köyden ostoa ulkopuuhiin! 😀 😀 Näemme Marian matkalla yläkertaan ja pakko oli hehkuttaa, että juttelumme jälkeen Petralla on ylärikortti nyt taskussa ja mulla taas vakkari kiipeilypari! 😀 Pakko myöntää, että kiikut ovat sujuneet kerta kerralta paremmin, joten toivoa on myös sen suhteen, että tästä vielä saadaan taso nousemaan. Tuntuu, että kroppa muistaa paremmin kuin mieli mitä siellä köyden päässä pitikään tehdä. Maria tsemppaa.

3G5A8223 — *Liidiä alakerran seinillä tasan 2 vuotta sitten*

Kiipeilyn rytmi ja levot alkavat tulla selkärangasta ja pikku hiljaa alan olla tyytyväisempi omaan suoritukseen. Yläkerran takaseinällä kiivetään vuoron perään neljä linjaa eli 8 reittiä greidiltään 4-6a+. Negatiivisemmalla osuudella alkaa oma kestävyys rakoilla 6A reiteilläkin. Entinen valmentajani Kuutti pyörähtää paikalla ja juttelemme siitä, että tärkeintä on nyt saada metrejä alle ja keskittyä tekniikkaan helpommilla reiteillä. Petran kanssa pohdimme, ettei meillä ole muuta kuin aikaa kiivetä ja kehittyä! Molemmilla todella varma tunne, että vihdoinkin elämänpituinen ystävyytemme on kohdannut tarkoituksensa 😉 Jatkamme kiikkuja yläkerran Mini 3d:llä, missä Petra korkkaa pinkin 5bn ja minä takeltelen 6A reittejen parissa. Lopuksi oranssi 6a+ negalla, se sujui jo puhtaasti – melkein toppiotteeseen! 😀 😀 12 reittiä kolmeen tuntiin, ihan hyvä saldo.

ti 26.2 Salmis. Kiireisen viikon arkikiikut ❤ Kiivettiin ensin yläkerran aulan sisääntulon oikealla puolella keltainen 5b ja minä yritin oranssia 6a+ uudelleen. Tällä kertaa sain muuvit kasaan ja alku meni jo paremmin. Voimat kuitenkin loppuivat enne toppia. Sitten vuorossa oli bouldertilan vieressä olevat ylikset. Aloitin keltaisella 5b ja kokeilin punaista 6b+, mutta se jäi puoliväliin. Olin kuitenkin tyytyväinen jo tähän, eka 6b yrkkä pitkästä aikaa köysillä! Pitää vaan rohkeasti alkaa työstää vanhaa greidiä, kaipa se sieltä nousee. Petra kiipeää myös 5bn kerralla toppiin. Omalla vuorolla vihreä 5c ja saman linjan musta 6a+, jossa jo alun korkea jalan nosto ja pynkeäminen sloupperin kautta kahvaan tuntui kovalle vedolle. Reitti tuntuu kivalle, mutta puolessa välissä tekniikka pettää ja välikiikku. Levon jälkeen alku ei enää mene uusiksi, joten piti lähteä etsimään uusia seikkailuja! Pienen katon altahan niitä sitten löytyi 😀 Kiipesin putkeen ihanan 6A+ kahvarallin kolme kertaa ylös, kokeilin heti perään Petran luvalla saman linjan mustaa 6b:tä, mikä meni puoleen väliin ja vielä lopuksi uudelleen pinkin. Olo oli ihan super tämän vedon jälkeen! Petra puntaroi mielessään valkoisen 5cn ja sinisen 6an välillä ja tietämättä greideistä mitään valitsi sinisen reitin ja kiipesi sen toppiin! Hienoa! Lopuksi hänkillä keltainen 5b taistellen. Itse kiipesin saman ja vielä liila 6a+ yrkkä samalla linjalla. Katon ylityksessä tulin köyteen, mutta Petra patisti ylös asti 😀 On se sellainen piiskuri 😉 Oltiin molemmat aivan poikki, mutta syvä virne naamalla! Kiikut tuntuu joka kerta paranevan: molemmat taistelee itsensä ylös köydessä ja jokainen treeni on toistaan parempi.

Elämäni eka 6b liidi alla 😀 Jos urotekojani vuodelta 2017 haluaa lukea enemmän, voi niitä löytää vaikkapa treenikiikkujan päiväkirjoista, jonne löytyy linkki avainsanoista 😉

Treenikiikkuja, vuoden aloitus

Tammikuussa olen käynyt boulderoimassa noin kerran viikossa johtuen taloudellisista syistä, kaverin puutteesta ja muista kiireistä. Paikallani en ole kuitenkaan osannut olla, vaan olen juossut koirien kanssa agilityvalmennuksessa noin kaksi kertaa viikossa. Kiikuilla kävimme Petran kanssa Konalasssa, Salmiksessa ja Espoossa, kohtasimme fanitapaamisen ja intouduimme yläköysittelystä.

6.1 Konala. Lähdimme Petran kanssa vaihteeksi Konalaan kiikuille. Olin esitellyt parhaalle ystävälleni Problemaattorin ja intona merkkasimme sinne probleemia. Konalan lämminhenkinen ja hieman ahdaskin tunnelma on hyvin erillainen Espoon halliin, ja vähän piti väistellä muita kiipeilijöitä. Kiipesin lähinnä 6Ata, mutta jokunen hänkillä meni. Kävimme myös Varustenetissä ja ihmettelin mielessäni kun Petra halusi ostaa pari sulkkaria ja itselleen uuden lehmänhännän, ulkoköysittelyjä varten!? Petra ei ole köysittelystä oikein perustanut ja kesälläkin hän lähti kivelle vain kerran. Pohdin itsekseni mitä kaverin päässä mahtoi liikkua…

11.1 Espoo. Paljon uusia reittejä, vihdoin. Kiipesin kaikki takasuoran 6At. Petra ehdotti, että kiipeisin takasuoralla mustan 6b, jossa slouppereita. Ensinäkemmältä ajattelin, että ei ole minun reittini, mutta kun nousin seinälle, se olikin suht helppo! Eli ei pidä tuomita ennen kuin kiipeää 😉 Juttelimme paljon muiden kiipeilijöiden kanssa, jaoimme betaa ja saimme hyvän treenin aikaiseksi. Helpolla hänkillä keltainen ”banaanireitti” 5+ aiheutti päänvaivaa samoin pinkki 6a+, jonka muuvia yläotteeseen en vain saa aikaiseksi.

IMG_20181013_192457_766 — Köysittelyä ulkona viime kesänä

20.1 Espoo. Tänään uusia reittejä lähinnä släbillä. Yrkkäilin 6b reittejä ja lopuksi Petrakin innostui treenaamaan hänkillä paria 6b reittiä. Liila oli melko mahdoton jo kolmannen muuvin jälkeen, mutta sinistä tahkosin puoleen väliin asti! Joka kokeilulla pääsin vähän ylemmäksi ja se kannusti. Vasemman käden nimettömästä irtosi iso kovettuma, mutta teippauksen jälkeen yritin vielä släbillä sinistä 6b krimppirallia, mutta uskallus loppui kesken.

23.1 Espoo. Oli tarkoitus projektoida sinistä 6btä hänkillä, mutta takaseinän pikkukattoon oli tullut uusia helppoja reittejä, joiden kanssa puuhatessa meni mehuja. Kiva vihreä vitonen Petralle projektiksi ja oranssi 6A. Yllättävän kuluttavaa on myös kiivetä edes takaisin ohjeistamassa Petralle muuveja, ihan hyvää treeniä sekin! ❤ Muutaman yrkän jälkeen Petra toppasi oranssin 6An per?sl?biltä ja aloitti projektoimaan mustaa 6b sloupperireittiä takasuoralla ja pääsikin puoleen väliin! Olen niin ylpeä Petran sinnikkyydestä! Itse toppasin helpon suoran punaisen 6A+n joka viimeksi jäi toppiotetta vaille. Släbillä sininen 6b jäi kaivertamaan.

Juttelimme taas ihmisten kanssa ja kohtasimme blogin aktiivisen lukijan ja ”fanin” Elinan. 😀 Hauskaa kuulla, että tätä blogia luetaan ja siitä saadaan irti fiiliksiä! En osaa oikein ajatella, että lukijat saattavat minut ja Petran näistä jutuista tunnistaa, kiipeilijöitä kun on paljon aina liikkeellä. Oli kuitenkin hauskaa törmätä Elinaan, joten tulkaa muutkin reippaasti moikkaamaan jos näette meidät liikenteessä 🙂 Meidän menosta ei oikein voi erehtyä, nimimerkillä kannustava hehkutus reiteillä 😀 😀

27.1 Salmis. Olen todella iloinen, että Petra tuntuu innostuvan kiipeilyistä eri halleilla, sillä tavoin itsekin pääsen kehittymään kun seinän profiili on aina hiukan erillainen. Salmiksessa treenit ovat aina tehokkaat – ne tuntuu seuraavana päivänä. Seinän profiili on enemmän hänkkiä ja tänäänkin juttelimme parinkin aloittelevan kiipeilijän kanssa, että mitään erillistä ”lämppäseinää” ei ole, vaan lämmitellä voi ja pitääkin helpoilla keltaisilla ja vihreillä. Kiipesimme petran kanssa tehokkaat 2,5 tuntia, jonka jälkeen pikkusormesta irtosi jäätävä vekki ja voimat olivat ihan loppu.

Kiikkuvalmennus jää nyt omalla kohdalla taloudellisista syistä keväämmälle tai jopa syksyyn. Petran kanssa kiipeillessä on hienoa pystyä tsemmppaamaan ja antamaan neuvoja hänelle, mutta oma kiipeily junnaa ehkä hieman paikallaan. Siksi yritän seurata muiden kiipeilyjä ja kysyäkin betaa aina kuin mahdollista. Salmisaaressa juttelimme Maria Skyttän kanssa köysittelystä ja varmistamisesta, jota Petra kammoaa. Olen yrittänyt saada Petran innostumaan yläköysittelystä jo yli vuoden, mutta hän ei ole asialle lämmennyt. Nyt äkkiä hän ilmoitti olevansa kiinnostunut käymään yläköysikurssin! Vain varmistaminen jännittää Petraa, sillä meillä on jonkin verran painoeroa. Marian kanssa juteltuamme Petra kuitenkin varasi itselleen paikan kurssilta!!!! Ihan mahtavaa!!!!

Vain suuri intoni tähän käänteeseen liittyen paljastaa itsellenikin miten paljon olen vakkariköysittelyä kaivannut 😉 Nyt kaikki varpaat ja peukut pystyyn, että Petran into säilyy ja meidät nähdään kohta köysienkin kimpussa!

Treenikiikkuja, vuosi boulderointia!

Otsikko sanookin kaiken. Köysittelyn jälkeen takana on ensimmäinen vuosi boulderointia! Aika vaihteleva on fiilis ja menestys ollut, mutta päällimmäisenä on hyvä fiilis kiikuilla. Kyllä tämä vaan on niin kivaa! Joulukuussa on treenattu noin 2 krt viikossa, vaikka pyhä tarkoitus olikin nostaa treenit kolmeen kertaan viikossa. Joulukuun alussa kiipesin ensimmäisen 6Cn Espoon Bklla. Herää myös ajatus siitä, että aloittaisin jälleen joogan kiikkujen tueksi.

27.11 Espoo BK. Paikalla paljon tuttuja! Emma ja muutama muu. Yritän useita 6b sloupperireittejä erittäin huonolla menstyksellä. Jotenkin tunne, etten pääse yhtään mitään. Tuttavien kanssa aletaan puhua Solvallan reiteistä, olivat läytäneet netistä tekemäni videon Camouflage (6C) stä. Tulipa ikävä taas ulos kivelle! Kokeilen huvikseni oranssia 6Ctä, jota Emma yrkkäilee ja pääsee toppiotteeseen wau! Minä vaan lipsun. Lopuksi kiipeän

pinkin vitosen, jossa nihkeä krimppikruksi, fullkrimppaan peukalolla, ja pääsen reitin ekaa kertaa ylös. Että ees jotakin.

29.11 Keivi. Todennäköisesti viimeistä kertaa Masalan keivillä. Emma pyysi mukaan ja paikalle tulivat myös Juha, Rea ja Iivari ❤ Ihanaa oli nähdä pitkästä aikaa! On todennäköistä, että joudun ensi vuonna pohtimaan tarkkaan kaikki jäsenmaksuni, kuulun aika moneen erilaiseen yhdistykseen ja Kirkkonummen kiipeilijät todennäköisesti jää minulta ensi vuonna välistä. Keiville ei ole tullut ajeltua koko syksynä. Tänään siis kaikki irti moonboardista, jossa 20 asteen seinällä vitosten ja kutosten juhlaa. Ihan hauska, erilainen treeni. Ja IIVARI! ❤

View this post on Instagram

A post shared by Hanna, Lifedream-blogger (@hanna_mneuv)

2.12 REDI, Kalasatama Petran kanssa ensimmäistä kertaa Kalasatamassa. Päivämäärästä en ole aivan varma, mutta hauskaa oli! Ensin sain selvitä parkkihalliin, sillä tulin paikalle suoraan kuvauskeikalta Korkeasaaresta. Petra taituroi paikalle metrolla. Sitten piti vielä löytää toisemme ja niin, se Kiipeilyareenan uusi boulderointimesta! Mutta kun löysimme sinne, niin olihan se aivan ihana paikka! Sokkeloimainen, mutta kodikas. Menimme lämmittelemään yläkerran punttikselle ja sen jälkeen aloitimme alhaalta kipuamaan ylöspäin. Kiipesin lukuisia oransseja flässinä – kunnes tajusin, että täällä ne on greidattu 6aksi. Toisaalta roikuin seinällä paljon pidempään kuin normaalisti, joten sain aikaiseksi ihan älyttömän hyvän treenin!

4.12 Espoo BK. Emman kanssa Espoossa. On todella väsynyt ja nuutunut olo jo kotona, mutta kun Emma laittaa viime hetkellä viestiä, lähden mukaan. Tiedän jo ajaessa, että saattaapi olla suuri virhe. Seinällä ei oikein mene mikään, mutta muutama uusi muuvi takataskuun parilla 6a reitillä. Pitkästä aikaa ajattelen, että olen lihava eukko, joka raahaa seinällä ihan liikaa rasvaa. Paikalla paljon ihmisiä, joista jokainen on ainakin kymmenen kertaa parempi kuin minä. 1,5 tunnin seisoskelun jälkeen kokeilen taas oranssia 6Ctä. Alun muuvit on vaikeat saada kasaan, mutta vain parin yrkän jälkeen muuvit naksahtaa jotenkin kohdilleen ja kiipeän toppirimaan asti. Olen ihan äimänä. Mun eka 6c!!! Tämä ei kuitenkaan riittänyt Emmalle, vaan haastoi minut kiipeämään ensin kaikki helpot hänkit (5, 3x6a ja 20 asteen seinällä 6b+, 6a ja pinkki vitonen eliminaaatioleikin varjolla viisi kertaa ylös alas. Lopulta olin niin poikki, etten pysynyt enää seinässä. Kiitos Emmalle rääkistä!! 😀

9.11 Salmis. Yläritreeniä ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen. Minna pyytää mukaan ja myös Petra ehtii paikalle. Olipa hauskaa pitkästä aikaa tutulla kolmikolla. Lähes kolme vuotta sitten vein tytöt ekaa kertaa vaijeroimaan ja onnekseni myös he ovat innostuneet kiipeilystä. Minnan kanssa yläpartsille. Reitit helppoja, mutta köysireittien pituus yllättää ja kädet menee helposti pumppuun. Kun Minnan pitää lähteä kotiin, jatkamme Petran kanssa noin puoli tuntia vaijereilla, mutta en pääse edes kutosia 😀 😀 Olemme kaikki sitä mieltä, että vaijeri/yläritreeniä ehdottomasti lisää!!

14.12 Espoo BK. Petran kanssa isketään päätä seinään. Kumpikaan ei saa mitään aikaiseksi ja jotenkin todella nuutunut olo. On olo, että en saavuta viime kesän kuntoa tai hyvää flowta seinällä ollenkaan. Yritän oranssia 6Ctä, jonka vime kerralla toppasin, nyt en pääse edes alun muuveja. Jestas, miten vaikeaa!! Mahdoinkohan jotenkin huomaamattani fuskata viime kerralla? Ei voi olla. Onneksi on sentään Petra, jolle nurista. 😀

20.12 Espoo BK. Lähdemme liikenteeseen varovaisen uteliaina. Edelliset kiikut olivat niin huonot ja taukoakin on ollut. Espoossa paljon uusia reittejä takaseinällä. Teen taas aluksi mukavuusalueella 6ata, mutta heti kun kokeilen 6b reiteillä alkumuuveja, alkaa kropassa tuntua. Keväällä kiipesin useita 6b reittejä hyvällä flowlla, nyt tuntuu ettei noista ajoista ole kuin muisto jäljellä. Epämukavuusalueella ei ole mukavaa, mutta silti hyödyllistä. Olen pohtinut josko satsaisin keväällä jälleen valmennukseen, mutta toisaalta uskon saavani sieltä samat neuvot kuin viime kerralla. Asiaa täytyy pohtia tarkkaan. Pohtiessani tätä katselemme treenirinkiläisiä. Valmennuksesta on kyllä ihan valtavasti teknistä hyötyä, joten alan taas lämmetä asialle. Lopuksi yritän taas oranssia 6Ctä mutta sen alku on niin haastava, että tipun joka kerta. Minut valtaa outo vimma. Harjaan otteet moneen kertaan. Miten en muista ollenkaan millä tavalla sen viimeksi kiipesin?? Varhaisdementia. Kokeilen sataa eri variaatiota. Harjaan ja kokeilen. Harjaan vielä kerran ja sitten uudelleen seinälle. Nyt menee!! Ylös asti! Ihan käsittämätöntä.

Vuoden loppuun jääkin mietittäväksi valmennuksen anti/kustannus-dilemma ja se, että voisin korvata yhden treenikerran kotona kunnon joogatreenillä. Kiikut 2 krt viikossa on ihan sopiva määrä, mutta rinnalle on saatava kestävyystreeniä lenkeistä ja joogasta. Keväällä jooga toi olemukseen notkeutta ja keskivartaloon lisää lihaksia. Kirjoitinkin siitä jutun tuolloin (lue Kiipeily ja jooga), joten siitä olisi kyllä paljon hyötyä. Lisäksi säästäisin taloudellisesti, sillä jokainen kiipeilyreissu tuo autoon 200km lisää ja niin.. onhan sitä ympäristöäkin syytä ajatella. 🙂

Lupaan, että ensi kerralla päiväkirja ei ole ihan maraton 😉

Treenikiikkuja, valoa marraskuuhun!

Treenikiikkuja vietti marraskuussa muutamia turhautumisen hetkiä, mutta pari kertaa viikossa sujuvat treenit pitävät viikot lyhyinä ja täynnä intoa. Sunnuntaisin vietetyt hetket seinällä ja sen jälkeen syömässä Isossa Omenassa parhaan kaverini Petran kanssa ovat sinkkunaisen luksuselämää! Painan töitä kuusi päivää viikossa, joten lepo ja harrastukset ovat tärkeitä näinä pimeinä talven kuukausina.

To 25.10 Espoo BK. Turhautumista ilmassa, olo ei ole niin hyvä kuin viime keväänä, vaikka energiaa ja intoa seinälle onkin. Släbillä taiteilin pinkin 6bn projektoiden, mutta muistoissa on kevään 6b flässiputki. Petrallakaan ei hyvä treeni, vaan alun innon jälkeen todellisuus iskee. Olemme molemmat pettyneitä itseemme ja turhautuneita. Keskustellaan motivaatiosta ja siitä, miten kiikuilla sitä omaa harmitusta voi työstää. Siitä keskustelusta kumpusi lisää vinkkejä aloitteleville boulderoijille (lue tästä).

Su 4.11 Espoo BK. Petran kanssa perinteiset sunnuntain kiikut ja sen päälle syömingit Isossa Omenassa ja Queen-leffa. Oikeastaan maailman paras tapa viettää sunnuntai! Kiikut kulkee viime kerran ahdistuksen jälkeen jo paremmin. On aika lisätä lämpän kiekkotreeniä. Olen tehnyt 10kg kiekolla vatsalihaksia 20 sarjan toistoja kaksi kertaa. Nyt lisäsin 25×2. Tuntuu hyvälle. Projektoidaan seinällä yhdessä Petran kanssa ja saadaan taas parempi vire päälle. Keksin pinkin 6bn keskiosan hänkiltä. Vaikuttaa haastavalta. Lisäksi takaseinän 6b+ aiheuttaa harmaita hiuksia. Niin moni menee sen heittämällä, on kuulemma softi. Justiinsa.

To 8.11 Espoo BK. 3×8 Circuit-treeniä! Olin puhunut Petralle jo pitkään tästä, mutta tänään olemme valmiit taistoon! Aloitamme varovasti lämmittelyn jälkeen muutamalla nelosella. Ylös alas kolme kertaa kiiveten. Sitten keltainen 6Ax3, musta 6bx3 yrkkää (koska se ei vieläkään mene, vähän ylemmäs kyllä), 4×3,4×3 helpompaa hänkillä välissä, liila 6Ax3. Lopuksi musta 5+ hänkillä viisi kertaa ylös. Vasta vikalla kerralla sain topattua, kun alkoi olla jo puhti pois. Jostakin syystä päätin kokeilla projektoida pinkkiä 6btä eteenpäin hänkillä. Se toimikin loistavasti! Hyvä flow päällä ja sain muuvit alaosaan kasaan. Pari kertaa kruksille suoralla vedolla, mistä hyvä fiilis. Kruksi tosin ei mene. Petra toppasi pinkin 6bn släbillä, mutta ei saanut pidettyä otetta topissa ja lipesi. Molemmilla kuitenkin tosi hyvä fiilis! Kesti pari päivää kärsiä lihaskipuja 😉 Pohdittiin, että pinkki 6b häviää seuraavan viikon kisojen alta, joten olisi hyvä päästä sitä projektoimaan vielä.

Su 18.11 Salmis. Mennään Espooseen, mutta seinät on ihan tyhjät eilisten kisojen jälkeen. Päätetään kääntyä takaisin ja lähteä Salmikseen. Varoittelen Petraa, että täällä seinän profiili on vaikeampi ja melkein puhdasta hänkkiä, enemmän luonnon kallion muotoista. Itselläni hyvä vire päällä, onpa hauska tulla tänne muutaman kuukauden tauon jälkeen! Lämppäillään ylhäällä parvella ja kokeilen ottaa käyttöön 15kg kiekon vatsalihaksille. Toistoja 2 x 10, joten tuo ylimääräinen 5kg kyllä tuntuu. Aloitamme keltaisista ja projektoimme vihreitä. Aika nopeasti huomaan Petrassa turhautumisen merkkejä, vaikka hän kiipeää hyvin ja yrkkää paljon. Sovitaan molemmat, että tänään vain ”voimaillaan”, ei edes yritetä topata. Kiipeän ylös yhden oranssin ja useamman vihreän, toisia en pääse alkuotteita pidemmälle. Kuitenkin tosi hyvä fiilis. Minulla olisi Salmikseen vielä 15 käyntiä kortissa, pitänee alkaa käyttää niitä voimatreenien vuoksi. Pari päivää taas kroppa kertoo, että jotakin tuli tehtyä seinällä! 😀

Kotitreeniä 😀

To 22.11 Espoo BK. Pitkästä aikaa Espoossa. Molemmilla into päällä. Pongaan heti alussa Emman, jonka kanssa kiivettiin paljon viime syksynä. Saan häneltä hyviä vinkkejä useampaan projektiin. Paljon uusia reittejä kisojen jälkeen ja jengiä seinällä. Ihmisiä ihan tyrkyksi asti, vähän ahdistaa, varsinkin Petraa. Tunnistan niin fiiliksen omilta alkuajoilta. Emma pongaa hänkillä kivan oranssin 6An jossa todella hyvät ja isot kahvat, Petra intona voimailemaan. Minä pakerran entisen pinkin 6bn jälkimainingeissa samanväristä vitosta, jossa samanlainen kruksi. Ei mene vieläkään 😀 Sen sijaan usea helppo 6b onnistuu. Projektoin punaista sormiralli 6b:tä, mutta sen tiukka kruksi tiputtaa kerta toisensa jälkeen. Loppua kohden yhä paranee. Alkaa tulla jo tavaksi vetää lopuksi hänkillä joku helppo nelonen tai vitonen viisi kertaa putkeen ihan vain voimatreenin vuoksi. Viimeisetkin mehut seinälle. Toistoja toistoja! Kroppa tottuu muuveihin ja kuten venyttelyssä, alun vaikeat liikkeet alkavat sujua. Hyvällä fiiliksellä jatkoon! Seuraavaksi tavoitteena treenit 3 krt viikossa.

Hauska huomata miten nyt vuosi varsinaisen boulderoinnin aloittamisen jälkeen alkaa olla fiilis kohdillaan. Ei haittaa vaikka pitää ajaa harrastuksen perässä 100km per suunta, eikä sekään että jatkossa treenaan taas enemmän itsekseni. Ei edes se, että bensaan kuluva raha on pois vuorihaaveista. Hyvä motivaatio myös ruokavalion ylläpitoon ja lenkkeilyynkin jahka tämä pimeys hiukan hellittäisi. Mieli halajaa jo ensi vuoteen ja retkipoluille. Tuntuu ekaa kertaa kesän jälkeen, että elämä on kohdillaan. Onni on niin ohikiitävä juttu, että kun sen löytää tulee siihen tarttua molemmin käsin. Elämä on tässä ja nyt. Nähdään kiikuilla!

Treenikiikkuja: vinkkejä boulderoinnin aloittaville

Vaikka olen kiipeillyt aktiivisesti 2,5 vuotta, katson silti aloittaneeni varsinaisen boulderointi”urani” tasan vuosi sitten kun köysikaveri uupui ja piti keksiä miten kiikuille pääsisi ilman jatkuvaa aikataulujen kanssa säätämistä. Alkujaan vihasin koko hommaa, olin siinä surkea ja turhautumisia koin usein. Nyt, vuosi myöhemmin, on takataskuun kertynyt jo aimo määrä kokemusta, erilaisia reittejä, otteita ja sitä henkistä kanttia. Vuosi sitten olin kiivennyt boulderoiden jokusia vitosia ulkona ja sisällä tavoittelin 6an rajaa. Kevään aikana alkoi homma jo sujua, kiipesin ensimmäiset 6bt flässinä ja olin aika hyvässä vireessä Ahvenanmaan reissun jälkeen toukokuussa. Sitten tuli väsymys, joka vei mehut ja kesän aikana pidin taukoa liki 3kk kiikuista. Vieläkään en ole päässyt takaisin kevään flow tilaan, mutta toivoa on! Alla on muutamia keräämiäni vinkkejä aloitteleville boulderoijille.

Kiipeilyn alalajeista varsinkin boulderointi on helpoo aloittaa, mukaan kiipeilemään et tarvitse kuin reippaan asenteen! Monilla halleilla on vuokrattavana kenkiä ja sitten pääseekin jo kokeilemaan. Kiipeily on kuin voimistelua, tanssia tai balettia. Jokainen yksittäinen kiipeilyreitti on kuin tanssikoreografia, joka koostuu erilaisista sekvensseistä, osioista. Osa on helppoja, osa vaikeita ja niissä on erilaisia rytmejä. Niitä voi treenata erikseen tai kokonaisuutena. Reitillä on yleensä yksi tai useampi vaikea kohta, kruksi. Vaikeus tulee omasta fyysisyydestä ja tekniikan yhdistelmästä. Oma paino, pituus, apinaindeksi eli raajojen pituus vaikuttaa ja kropan notkeus. Kuten tanssissa, vaikeita juttuja toistetaan niin kauan, että ne alkavat sujumaan. Joskus tämä kestää vuosia. Luota siihen, että edistymistä tapahtuu ajan kanssa, sinulla on loppuelämäsi aikaa projektoida (itseäsi) seinällä!

Kun kiipeilyn imuun pääsee, huomaa pian, ettei se olekaan ihan niin helppoa kuin aluksi tuntui. Jokainen reitti on erilainen ja tekijänsä näköinen. Otteet reiteillä ovat erilaisia, osa helppoja toiset vaikeita, joskus samalla reitilläkin. Myös reitin rytmit on erilaisia: hidasta staattista tasapainoilua tai nopeaa voimakasta hyppyä, dynoa. Kaikkea voi ja kannattaa harjoitella erikseen, ei aina kokonaisuuksina. Tästä syystä 6A reitti hänkillä on ihan erilainen kuin saman greidin 6A positiivisella seinällä. Kaikilla kiipeilijöillä on omat vahvuusalueensa ja lempiotteet ja helposti jää tekemään vain mukavuusalueelle, jolloin ei kehity eteenpäin. Greidin tuijottaminen reiteillä on motivoivaa, mutta melko turhaa juurikin reittien erilaisuuden vuoksi. Joten älä lannistu jos jokin reitti ei heti mene!

Kiipeilijälle niin tuttu turhautuminen tulee siitä, ettei fyysinen ja tekninen taito seinällä riitä. Motivaation ylläpitäminen rakentuu toistoilla koska kroppa kehittyy, mutta hitaasti. Mitä paremmaksi kehityt, sen vaikeammiksi reitit käyvät, koska otteet pienenee, seinän kaarevuus lisääntyy ja vaatii enemmän tekniikkaa, voimaa sekä kestävyyttä. Kehitys on teoriassa loputon. Käytännössä oma kroppa ja osaaminen jossain vaiheessa tyssää, mutta se on silti kauempana kuin mitä tavis arkikiipeilijä osaa hahmottaa ja vaatii myös uhrauksia: ruokavalion, oheistreenit jne jne.. yleensä kehitys on nopeaa nelosesta 6a tasolle, mutta sitten tason nostaminen vaatiikin tupla ajan. Siihen vaikuttaa se, kuinka paljon viikossa kiipeää ja paljonko on valmis kehittämään itseään siellä epämukavuusalueella.

RUTIINIT – lämmittely ja sen aikana tehtävät keskivartaloa vahvistavat liikkeet. Isojen lihasten lämmittely ennen treeniä parantaa suoritusta ja auttaa palautumisessa sekä ehkäisee vammoja. Muista lämmitellä myös nivelet (sormet, ranteet, lonkat, polvet, olkapäät). Rutiineihin voi laskea myös säännölliset treeniajat. Myös ruokavalio ja riittävän veden juonti varsinkin treenipäivinä ovat muodostuneet rutiineiksi.

3G5A8878 — *Kiipeily on parhaimmillaan elämänpituinen matka!*

MONIPUOLISUUS – treenien riittävän monipuolinen sisältö. Erilaisia reittejä, greidiyrkkiä, tapoja kiivetä, eliminaatiokukkaset reiteillä tuovat lisää haastetta (vain käsillä, yhdellä jalalla, ilman tiettyjä otteita) jne. Vaikka vain kiipeilemällä kehittyy hyväksi kiipeilijäksi, niin lasken tähän mukaan myös kesän melontatreenit, joihin pyrin osallistumaan ainakin joka toinen viikko. Myös juoksu, hiihto ja kävelylenkit tuovat monimuotoisuutta peruskuntotreeneihin.

EPÄMUKAVUUSALUE – on ainoa paikka missä kehittyy niin henkisesti kuin fyysisesti. Uskalla haastaa itsesi seinällä ja kokeile rohkeasti vaikeitakin reittejä, vaikka vain aloitusotteita! Ota mallia kokeneemmilta tai kysy betaa! Yleensä kiipeilijät auttavat mielellään. Kokeile rohkeasti hookkausta, kitkan käyttöä, tasapainoilua ja lantion käyttöä. Ota mallia lapsista, jotka uskaltavat kokeilla ja yrittää kaikenlaista seinällä ilman pelkoa epäonnistumisesta!

Myös reitinluku on taito siinä missä edellämainitut. Voit yrittää keksiä mahdollisimman monia erilaisia tapoja kiivetä niitä. Siis ENNEN kuin kiipeät sinne Keskity muistamaan missä oli oikea käsi, oliko vasen jalka millä otteella jne.

TAVOITTEET – Turhautuminen kuuluu kiipeilyyn ja sitä on opittava sietämään. Toisaalta se auttaa myös kasvamaan sekä ihmisenä, että kiipeilijänä. Aseta itsellesi eri tasoisia tavoitteita: arkisia, pitkiä ja elämää suurempia. Arkiset tavoitteet voivat liittyä yksittäisiin treeneihin (esim. tänään circuit 4×8 reittiä) tai johonkin sisäprojektiin. Myös treenirutiinien ylläpitäminen (2-3krt viikossa treenit, juoksulenkit, ruokavalio jne) luovat arkeen pienempiä tavoitteita, joiden onnistuessa motivoituu lisää. Pidemmät projektit voivat kestää kuukausista vuosiin. Niitä voivat olla vaikkapa ulkoprojektit kallioilla tai vaikkapa lähestyvä kiipeilyreissu. Minulle pitkän tähtäimen tavoitteita ovat esim. lyhyet kiipeily- ja vaellusreissut Euroopassa. Jos arjessa on motivaatiopulaa, voivat nämä tavoitteet pitää katseen pallossa.

Elämää suurempia tavoitteitakin voi hyvin olla, vaikkei niiden toteutumisesta ole sen suurempaa tietoa. Haaveeni Mont Blancista tai Nepalin vuoristosta saavat minut hyrisemään, vaikka tiedänkin, että ne nykyisessä elämäntilanteessani ovat taloudellisestikin mahdottomia. Unelmat pitävät kuitenkin meidät aktiivisina arjessamme. Tavoitteena on pysyä kunnossa niin henkisesti kuin fyysisestikin, jotta arki myös tulevaisuudessa sujuu. Takaiskut, loukkaantumiset ja tauot harrastamisessa kuuluvat valitettavasti elämään. Liikkua voi monella tapaa eikä se koskaan mene hukkaan. Eihän sitä koskaan tiedä, kenties minulle tarjoutuu mahdollisuus Everestin perusleirissä kyläilyyn vaikkapa 50-vuotiaana, joten sitä varten on hyvä tehdä töitä juuri nyt.

PARAS VINKKI – luota itseesi ja prosessiin! Pidä pää kylmänä ja kiipeä eteenpäin!

Helsinki adventure night 2018 ja Chris Sharma

Perjantaina 2.11 koitti monen kiipeilijän hartaasti odottama Helsinki Adventure Night. Tapahtuma järjestettiin jo toistamiseen GoExpo Winterin ohessa messukeskuksessa ja puitteet illalle eivät voisi olla paremmat! Tilaa on ruhtinaallisesti, mutta silti se säilyttää intiimin, pienen tapahtuman tunnun omalla rajatulla alueellaan. Tänä vuonna odotetuin vetonaula oli alunperin Kaliforniasta kotoisin, sittemmin Espanjaan muuttanut Chris Sharma, joka ei kummempia esittelyjä kiipeilykansalle kaipaa. Sharma kiipeisi vuonna 2001 ensimmäisenä 9a+ vaikeusasteen reitin. Sittemmin hän on kiivennyt ensimmäisenä myös 9b vaikeusasteen reitin. Sharma on suunnannäyttäjä ja kiehtova persoona, joka on kehittänyt kiipeilyä urheiluna ja elämäntapana, sekä noussut yhdeksi kiipeily-yhteisön merkittävimmistä esikuvista. Sharman suoritusten, elokuvien ja saavutusten lista on liian pitkä tässä esiteltäväksi. Häntä on jo pitkään pidetty maailman parhaana kalliokiipeilijänä.

Tämä oli jo kolmas vuosi kun osallistun tapahtumaan, edelliset muistiinpanot vuodelta 2016 ja 2017 . Pääsin paikalle noin kolmen aikaan, juuri parahiksi kuuntelemaan loppusanat seikkailijäpyöräilijä Toni Lundin Alaskan 1000 mailin Iditarod-reissustaan. Minulle Iditarod on tuttu vain huskypiireistä, onhan se kuuluisin pitkänmatkan rekikisa maailmassa. Rankka ja olosuhteiltaan arvaamaton kisa on näköjään mahdollinen myös pyörän kanssa, vaikka sitä joutuisikin sitten kantamaan lähes puolet matkasta. Harmi, etten kuullut tarinaa alusta asti, olisi ollut mielenkiintoista!

Pelkäsin etukäteen että aikani tulisi taukojen lomassa pitkäksi, olin liikkeellä yksin enkä edelleenkään tunne kuin kourallisen kiipeilijöitä. Heistä paikalla oli ehkä kaksi. Onnekseni tauot olivat lyhyitä ja kävin niiden aikana syömässä ja kahvilla. En ottanut muistiinpanoja kuin illan pääpuhujan, Chris Sharman luennosta. Hän näytti meille useita hienoja videoita ja kuvia omista kiipeilyistään vuosien varrella. Hänen puheensa oli inspiroivaa ja helposti ymmärrettävissä ja kirjoittelin kynä sauhuten ylös ajatuksia sekä vinkkejä. Sharma on aikamme kiipeilylegenda myös siksi, että hän painottaa kiipeilyä elämäntapana. Seurattuani hänen somepäivityksiään ja videoitaan ei hänen positiivisen rento elämänasenteensa tullut yllätyksenä.

Sharma aloitti kiipeilyn jo hyvin nuorena. Hänen isänsä oli surffari ja Sharma kokeili kaikenlaisia eri liikuntamuotoja, mutta mikään ei tuntunut omalta. Omien sanojensa mukaan kaikki mihin liittyi pallo tai jokin lauta tuntuivat vaikeilta. Mutta kun hän aloitti kiipeilyn jokin naksahti. Seinä pysyy paikallaan, ehkä se oli salaisuus! Hän edistyi lajissa nopeasti ja motivoitui siitä entisestään. 16 vuotiaana hän kilpaili jo worldcupissa. Hän sai paljon apua paikalliselta kiipeily-yhteisöltä ja se auttoi myös kehittymään. Vaikka Sharma aloitti salilla, hän on jo nuorena kiipeillyt myös ulkona. Boulderointi, ystävät ja luonto olivat hyvin koukuttava kokonaisuus.

37-vuotias Sharma kertoo nähneensä sportkiipeilyn evoluution olymppialajiksi. Nuorena hän kärsi polvivammasta ja joutui sen vuoksi pitämään vuoden tauon – juuri kun kivi oli ns. kuuminta. Se aiheutti paljon turhatumista, mutta toisaalta jälkikäteen ajateltuna oli myös iso kasvunpaikka nuorelle, hiukan röyhkeällekin kiipeilijälle. Se pakotti hänet kasvamaan ihmisenä ja nauttimaan luonnosta ja maisemistakin varsinaisen kiipeilyn lisäksi. Tärkeintä on pitää hauskaa!

Nuorena hän oli omien sanojensa mukaan vähän ylimielinen, mutta biographie 9a+ reitti Ranskassa opetti nöyryyttä. Siihen mennessä mikään ei ollut hänelle turhan vaikeaa, ja hän kuvitteli kiipeävänsä reitin suht helposti. Projekti kesti kuitenkin 4 vuotta. Hyvä esimerkki siitä miten kiipeily opettaa paljon kärsivällisyyttä ja sinnikkyyttä tavotteiden suhteen. Kiipeily kasvattaa myös ihmisenä. Se on pään hakkaamista seinään niin usein, mutta sitten äkkiä muuvit alkavatkin sujua.

Sharmasta reitit ovat kuin monumentteja. Ne säilyvät historiassa. Aina voi mennä ja kiivetä uudelleen ja katsoa pystyykö vielä. Kiipeily ei ole normi laji. Se on kuin elämän pituinen retki. Voit aloittaa 3v ja lopettaa 80v. Elämäntapa. On hetkiä jolloin voi tavoitella ja hetkiä jolloin vain nautitaan. Motivaatiota ei pidä väkisin hakea, mutta kun se tulee takaisin, se tulee aina suuremmalla voimalla. Sharma painotti illan aikaan moneen kertaan, että kiipeilyllä on monia puolia. Voi kilpailla tai olla vain luonnossa. Voi olla luova ja keksiä uusia linjoja kiveen. Sharmalle parasta on vapaus, se, ettei mennä linjojen mukaan ja tästä syystä hän kiipeää paljon boulderoiden ja vesisooloten. ”Rock is my canvas. Climbing is pushing your limits, but life comes with waves and so is climbing in life.”

Boulderointi on vapaata, näet linjan ja sitten kiipeät eikä kiviin jää jälkiä. Sharmalle se on hauskan pitoa ja freestyle. On tärkeää innostua (kiipeilystä) uudelleen ja ”löytää itsensä” uudelleen. Kehittyä innostuen. Ottaa kaikki mitä on oppinut tähän mennessä ja muovata sitä eteenpäin. Deep water solo eli veden päällä kiivettäessä ei tarvitse varusteita paitsi kengät ja mankkapussin. Sharmalle tällainen kiipeily on ylitse muiden juuri nyt. Vesi elementtinä lisää seikkailun tuntua koska siinä on paljon elementtejä jotka eivät ole ennustettavissa. Chris vertaa dws:a omanlaiseensa alppinismiin.

Tavoitteet pitävät sinut keskittyneenä ja kun ne täyttyvät on hetken tyhjä olo. On hyvä odotella ja antaa uusien tavoitteiden tulla luoksesi. Tällä hetkellä hänen haasteensa on yhdistää kiipeily-, perhe- ja yrittäjäelämä menestyksekkäästi. Hän on juuri saanut vaimonsa kanssa toisen lapsensa. He perustivat kiipeilysalin Barcelonaan, joka tuo Sharmalle mahdollisuuden treenata kotiseudulla myös sisällä. Hän kokee ison kaupungin ja yrittäjänä toimimisen vieraaksi itselleen, mutta otti sen haasteena. Elämässä pitää uskaltaa astua mukavuusalueelta koska siten kasvamme eniten ja se on tärkeä osa elämää. Elämä on kasvua ja uuden oppimista. Kiipeilyn myötä Sharma on ymmärtänyt, että on mukavaa pitää hauskaa, mutta suurin asia elämässä on inspiroitua niistä asioista, jotka pakottavat sinut epämukavuusalueelle kasvamaan ja muuttumaan. Toki se vaatii myös paljon rankkaa työtä. Joskus esteet tielläsi saavat aikaan vain suuremman tahdonvoiman.

Sharma toivoo antaneensa meille kuuntelijoille motivaatiota ja inspiraatiota. Hän summaa: ei sen kuulukaan olla helppoa, muuten ne eivät olisi projekteja!! 😉 Yleisön kysymykseen elämänsä suurimmasta inspiraatiosta Sharma vastaa napakasti, mutta tyhjentävästi. Suurin inspiraatio? Se jonka kanssa juuri nyt työskentelet. Turhaudumme kun ne eivät heti toteudu. Mutta kun ne ovat valmiita se on valmis ja yhtäkkiä jo takana. Toki on hienoa saavuttaa pitkäaikainen tavoite, mutta sitten sinun täytyy etsiä uutta ja löytää itsesi jälleen uudelleen. Sekin on rankkaa. Tärkein, suurin, projektisi on juuri nyt.

http://www.chrissharma.com