Aihearkisto: Kiipeilyjuttuja

Treenikiikkuja – takaisin otteille!

Viime viikot ovat menneet kiikkujen osalta hyvällä tempolla ja treenirytmi 3kk tauon jälkeen alkaa olla kohdillaan. Takaisin satulaan nouseminen on ollut suht helppoa. Valmennuksen viimeinen anti Axel Lindforssilta oli hyvä motivaatiobuusti ja näillä mennäänkin sitten talven pimeyteen. Sain kehuja hyvästä jalkatekniikastani ja rytmistä seinällä ja Axel oli sitä mieltä, että suurin ongelmani on asenteeni. Greidi sinällään ei ole tärkeää, vaan se että avoimesti yrittää vaikealtakin tuntuvia reittejä. Tärkein kehityksen tavoite on oman uskon rakentaminen seinällä.

3G5A0398
Ei oo helppoo!

Kesällä tajusin, että vuorikiipeily on minulle aika mahdoton haave lähinnä taloudellisista syistä. Oma peruskunto on myös tippunut ja paino noussut. Olo oli väsynyt ja vetämätön ja myös kiikut jäivät muutamaksi kuukaudeksi täysin. Syyskuussa aloin kuitenkin ajatella asioita isommalla mittakaavalla kuin parin vuoden syklissä ja tajusin, että monet haaveet ovat ihan mahdollisia – ajan kanssa. Se antoi lisää motivaatiota myös seinälle arjessa ja niinpä olenkin nyt käynyt kiikuilla taas pari kertaa viikossa.

Viime syksynä Kiipeilyareenalta ostamani 10 kerran valmennuspaketti loppui Axelin valmennuskertaan lokakuun alussa. Juttelimme paljon motivaatiostani ja Axel painotti, että kaikenlaisia reittejä on hyvä treeneissä kokeilla, vaikeimmistakin ne ekat muuvit antavat uusia liikemalleja ja kehittävät kroppaa ja lihaksia. Hän huomasi, että tuomitsen reitit usein seinän muodon (hänkin) tai otteiden tyypin mukaan enkä edes lähde tosissani yrkkäämään. Tämän olenkin yrittänyt muistaa ja kokeillut rohkeasti kaikenlaisia reittejä siitä 6Asta 7Ahan. Eihän ne toki kaikki mene 😀, mutta Axel on oikeassa. Lisäsin taas lämppäilyyn 10kg kiekon kanssa tehtävät vatsalihasliikkeet 2×15 sarjoissa. Pientä, mutta tärkeää yritystä vahvistaa keskivartaloa.

IMG_20181013_192457_766
Köyden käsittelyä Käärmiksellä

la 13.10 Käärmekallio. Ystäväni Minna kysyi lähdenkö kiipeilemään köysillä Käärmikselle Vantaalle. Minnalla on yli vuoden tauko kiikuissa, joten halusimme aloittaa rauhallisesti paikan oikean sektorin loivilla rinteillä. Meillä oli hurjan hauska päivä ja vaikka omat kiikut jäivätkin paikan helppouden takia lähinnä tunnelmointiin, niin ulos kivelle oli ihanaa päästä pitkästä aikaa. Rakensin ja siirsin ankkuria ja muisteltiin solmuja ja varmistuslaitteiden käyttöä. Lopuksi kiipesimme kallion päälle syömään eväitä. Pohdiskelin, että kiipeilyyn liittyy niin paljon muitakin aspekteja kuin vuorille kiipeily.

su 14.10 Espoo BK. Seuraavana päivänä Petran kanssa perinteisen sisäkauden aloitus. Tämä tarkoittaa 2-3h tiukkaa treeniä Espoon BKlla ja sen jälkeen syöminkejä Ison Omenan Haraldissa. Viime talvena vietimme tällä kaavalla melkein joka sunnuntai, ainakin kiikuilla, jos ei syömässä asti. Onpas ihanaa saada rutiinit kehiin jälleen! Petran eka kerta puolen vuoden tauon jälkeen ja heti irtosi eka 6A+, eli greidi nousee saman tien! :O Petran kanssa on hauska yrkkäillä, koska saan hänen innostaan valtavasti omaa motivaatiota. Rohkeasti Petra nousee seinälle kokeilemaan. En tiedä huomaako hän itse ollenkaan miten paljon esim. otetyypit pelkistä kahvoista pienempiin krimppeihin jo menee. Viimeiset kerrat BKlla olen treenannut yksin ja vaikka se on tehokasta, niin seura on kuitenkin mukavaa ja bestishän on aina BESTIS. Meno ja jutut on välillä sen mukaisia 😉 Yrkkäilin useita 6b+ reittejä ja rakensin mielessäni niihin projektia.

cropped-img_2576.jpg

su 21.10 Espoo BK. Viikolla olimme molemmat sen verran väsyneitä/flunssassa, että torstain treeni siirtyi sunnuntaille. Minulla oli takana edellisen päivän 12h työvuoro Turun Tyksissä, missä parin kuukauden välein käyn auttelemassa päivystyksessä, mutta silti hyvillä mielin kiikuille viikon ainoana vapaapäivänä. Tietenkin! 😉 Alku tuntui vähä  tahmealle, lämppäilyn jälkeen kiipesimme släbillä helppoja vitosia ja Petra toppasi pari viime kerran projektia. Sitten kiipesin släbin helpon 6bn, jonka flässäsin viime kerralla. Petra halusi jatkaa myös tätä projektia, kyseessähän on hauska pönkääminen ja hiukan eri tyyppinen reitti kuin mihin hän on tottunut. Hienosti reitti meni ylös asti ja pelosta huolimatta Petra kokosi itsensä ja sai reitin topattua! Eka 6b!!! :O Tyypillä on puolen vuoden tauko ja joka kerta kiipeää vaikeamman reitin! 😀 Mä en kohta enää pysy mukana! 20170401_142348[1]Noh, jatkoimme hänkkitreenejä, minä 6A+lla ja 6bllä, Petra nelosilla ja vitosilla. Kiipesimme kuin huomaamatta lähes tunnin hänkillä ja minä pääsin projekteissani jälleen hieman pidemmälle. Vaikka reitit eivät vielä menekään, niin pieni edistys lisää motivaatiota. Pongasin paikalta Laitisen Annan ja kyselin häneltä neuvoja keskivartalon vahvistamiseksi. Saimme vinkkejä lankutukseen, mikä säännöllisellä harjoittelulla varmasti auttaa. Lopuksi harjoiteltiin vielä vauhdikasta dynoamista. Kahden tunnin jälkeen oli hyvä lähteä kotiin. Vähän jäi vielä kaivelemaan uupuva circuit-treeni, mutta sitä sitten ensi kerralla!

Hurja motivaatio päällä tällä hetkellä! Ei siksi, että greiditasoa olisi tarkoitus nostaa, tai lihasmassaa kasvattaa, vaan siksi, että kiipeily on vain yksinkertaisesti HAUSKAA. Lähes yhtä ihanaa on tehdä koirien kanssa pitkiä kävelylenkkejä metsässä.. Viime viikolla kävelin syksyn ekan 13,5km pitkänmatkan lenkin ja koska tällainen peruskuntotreeni tukee hyvin kiikkuja (ja koirat tykkää), aion jatkossakin yrittää ehtiä kävely/juoksulenkeille. Haaveeni on edelleen tiputtaa se vuoden aikana ilmestynyt 10kg. Kesän ahdistus ja väsymys loistaa poissaolollaan. Hyvä, kevyt olotila motivoi eteenpäin!

 

 

Treenikiikkuja: diagnoosi – mankkavaje

Kiipeilyissäni on ollut pitkä tauko kesän 2018 aikana. Kesäkuussa kävin muutamia kertoja boulderoimassa Espoon BK:lla, mutta pitkien työpäivien ja yleisen väsymyksen vuoksi kiikut ovat jääneet kokonaan. Oikeastaan kyse ei ole ollut vain kiipeilystä, vaan minua on vaivannut jonkinasteinen apaattisuus ihan kaikilla elämän osa-alueilla. Nyt syksyn tullessa olen jälleen varovaisesti innostunut ja löytänyt energiaa lähteä kiikuillekin.

Viime vuonna kirjoitin treenipäiväkirjaa viikottain. Sen lukeminen on aika hauskaa näin jälkikäteen, joten ajattelin jatkaa hyvin alkanutta tapaa. Olen aloittanut kiipeilyn kesällä 2016 köysittelemällä ulkokallioilla. Syksyllä kävin liidikurssin ja vuoden 2017 köysittelinkin 2-4krt viikossa lähinnä Salmisaaren Kiipeilyareenalla. Hurahdin tähän lajiin ihan täysin! Tänä vuonna olen kuitenkin keskittynyt vakituisen köysikaverin puutteessa boulderointiin ja keväällä taso nousi lajissa huikeasti. Toppasin ensimmäiset 6b ja 6b+ flässäten keväällä Espoon Bklla. On ollut hauska huomata miten boulderointiin suhtautumiseni on muuttunut inhosta rakkaudeksi. Vuosi sitten syksyllä 2017 aloin työstää vuorikiipeilyhaaveitani ja niiden parissa olenkin sitten viettänyt viimeisen vuoden tehden kahta työtä, lähes 6 päivää viikossa ja yrittäen panostaa peruskuntooni pitkillä kävely-ja juoksulenkeillä. Hankin myös puolen vuoden kestävän valmennuspaketin Kiipeilyareenalta, sen tuomista tunnelmista voi lukea täältä.

Jussarö 2017

Viimeisen vuoden aikana minulle on tullut kuitenki yli 10kg painoa lisää ja kesällä ilmestynyt väsymys ja apaattisuus vei minut lääkäriin syyskuun alussa. Tällä hetkellä minulla epäillään kilpirauhasen vajaatoimintaa, mikä selittäisi monia muitakin oireitani. Lääkitystä sen sijaan ei vielä ole aloitettu koska koholla olevat arvoni eivät vielä ole tarpeeksi nousseet. Nämä kaikki vaikuttavat haluuni ja kykyyni treenata,  joten  tavoitteita kiipeilyn suhteen ei tällä hetkellä ole, tärkeintä on vain se, että on kivaa, pysyn kunnossa ja saan hyvän treenin. Lisätutkimuksia seuraa marraskuussa.

Nuuksio

Muutama viikko sitten aloin itsekseni kartoittaa väsymykseni syitä myös ruokavalion ja vitamiinien suhteen ja lisäsin jälleen magnesiumia purkista listalle. Muutos olotilassa tapahtui äkillisesti ja energiaa virtasi jälleen olemukseen. Magnesium auttaa juurikin väsymykseen ja uupumukseen sekä lihaksiston sekä hermoston toimintaan. Kiipeilyareenalla yhdistin viimein pisteet toisiinsa: magnesiumia on myös käsiin hierottavassa mankassa! Ehkä, ja tätä siis ei ole vielä lääketieteellisesti todistettu :D, energian puutteeni johtui siis m a g n e s i u m i n puutteesta. Jos on kiipeillyt mankkapölyssä viimeiset kaksi vuotta 3-4krt viikossa, on vetänyt henkeensä melkoiset määrät mankkaa. 😀 Diagnoosin selvittäminen ei vaatinut paljon: kesällä vähentynyt kiipeily -> vähemmän magnesiumia = lisää akuuttia uupumusta. Eikös tämä ketju voISI olla ihan järkeenkäypä? 😀 😀 Kuka lääkäreitä mihinkään kaipaa? 😉

Ke 26.9 Espoo BK. Lähes 3kk tauon jälkeen sain energiaa lähteä kiipeilemään Espoon BK:lle. Olo oli kuin kotiinsa olisi tullut :D. Katsoin, että minulla on vanhasta 10 kortista vielä 8 kertaa jäljellä ja päätin ottaa alun rauhallisesti. Lämppäilin olkapäät tuttuun tapaan kepin kanssa ja muistutin itselleni, että parempikin, varsinainen sykettä nostattava lämppä, olisi tarpeen.  Aloitin kiipeämällä muutaman kerran vitosen släbillä putkeen ja heti huomasin olevani ns. All over the place seinällä 🤣😅 voi herran jestas sentään!! Jalat ja kädet sotkottivat joka suuntaan eikä se todellakaan mitään kaunista ollut, ei itselleni eikä kenellekään joka olisi sattunut katsomaan. Varoin myös tarkoituksella vasenta olkavartta, joka on kipuillut syystä tuntemattomasta jo koko kesän. Paikalla oli aika paljon ihmisiä ja vaikken seurustellut kenenkään kanssa, nautin silti kiipeilijöiden yrkkäilystä. Tällä hetkellä seinillä tuntui olevan suht vaikeita reittejä ja suuri määrä ei greidattuja. Kiipesin helpon 6a+ flässinä, mutta siihen se sitten jäi. Yrkkäilin toista keltaista monen kertaan, mutta taidot eivät tänään riittäneet toppaamaan (tai edes puoliväliin). Eipä sillä, minusta oli vain rentouttavaa ylipäätään yrkkäillä kaikenlaista tauon jälkeen. Yritin useaa 6btä ja jopa 6c+n alkua, mutta päädyin flässäämään hänkillä junnunaisten sinisen kisareitin. Greidi omassa mielessä ehkä 6a tai 5c. Melkein kahden tunnin treenin jälkeen olivat kädet niin pumpussa, että lähdin hyvillä mielin kotiin. Ja olipas muuten paikat kipeänä vielä kaksi päivää treenien jälkeen 😉

Su 30.9 Espoo BK Uudelleen Espoossa. Edelleen tosi hyvä fiilis, vaikka samalle päivälle sovittuna myös sauvakävelylenkki. Reilu tunti aikaa, joten lämppäsin nopeasti ottamalla myös vatsalihakset 10kg kiekolla käyttöön. Kiipesin ylös ja alas 3×4, 3×5+, 3x6a+, 3x pun ei greidattu (6a?), 3x sin ei greidattu 5? ja 3×5. Pari muutakin yrkkää. Eli yhteensä ylös alas 18 reittiä, mikä oli mielestäni tauon jälkeen ihan hyvä alku. Oli kiva kun paikalla ollut nainen tuli kyselemään neuvoja ja oli todella mukavaa, kun pystyi jotakin neuvoja tälle vasta-alkajalle antamaan. Hyvillä mielin Vihdin Salmiin, missä vauhdikas 10,5kmn sauvakävely aikaan 1h40min.

La 6.10 Espoo BK Läksin kiikuille Rean ja Iivarin kanssa. Minulla oli ollut kuumetta edellisellä viikolla, joten päätin ottaa rauhallisesti. Lämmittelin taas kepillä ja kiekolla (kuulostaapa hauskalle) ja läksin sitten släbiseinälle kiipeilemään yhdessä Iivarin kanssa. Tein monta, monta vitosta hallia kiertäen koska ne tuntuivat tässä vaiheessa hyviltä. Juttelimme Rean kanssa pitkään ja samalla tarkkailimme Iivarin kiipeilyjä. En ole nähnyt heitä kohta neljään kuukauteen, joten juttua riitti! ❤ Hänkillä kiipesin junnunaisten sinisen 6an kolme kertaa ja keskiosassa hauska liila 6a osui Rean silmään. ”Kato tää vois olla sulle hyvä” Rea huomasi. ”Joo, ehkä sit jos olisin kunnossa, ehdottomasti. Hyvät kahvat.” Katselin lehden mallisia liiloja kahvoja ja päätin antaa yrkän. Ja kiipesinkin koko reitin! Ylhäällä nauratti: ”Joo, miten täältä pääsee alas?!”. Tauon jälkeen edelleen korkeus välillä hirvittää. Pienen tauon jälkeen tein tämän ja kaksi muuta 6Ata putkeen videolle. Loppujen lopuksi kaksi tuntia kiikkuja, rauhallisella tempolla.

Kuvan mahdollinen sisältö: 2 henkilöä, hymyileviä ihmisiä
Minä ja iivari ❤

Kiikut ovat siis lähteneet hurjan mukavasti käyntiin tänä syksynä. Vasemman käden kipu on kesällä ollut niin paha, että olen heräillyt siihen öisin ja joutunut syömään kipuun tulehduskipulääkkeitä, tuloksetta. Kiipeilyn jälkeen käsi on ollut huomattavasti parempi! Nukun jo yöni ilman taukoja ja kykenen riisumaan paitani irvistelemättä. Uskon, että käsi on kipeytynyt käytön puutteesta ja tuntuukin nyt huokaavan ihastuksesta kun lihakset saavat jälleen tauon jälkeen töitä.

Näin kesän aikana neljä kertaa unta siitä, että olin kiipeilemässä. Yhdessä olin köysittelemässä ystävien kanssa, lopuissa Espoon Bklla projektoimassa jotakin 6b reittiä 😀 Pakkohan sitä on pohtia, että kiipeily selkeästi on niin henkisesti kuin fyysisestikin minulle tarpeen.. vaikken sitä mankkaa sitten niin henkitorveen imppailisikaan 😀

Ahvenanmaalla: tarinan loppu, uusi alku :)

Tämän kevään isoin juttu minulle oli neljän päivän Kiipeilyurheilijoiden järjestämä retki Ahvenanmaalle Soltunaan boulderoimaan. En ole koskaan ollut Ahvenanmaalla, tai edes pois kotoa tämän pidempään pitkään aikaan, joten odotin reissua jännityksen sekaisella innolla. En tuntenut ketään etukäteen, mutta kiipeilykaverini Emma oli jo paikalla yhdessä miehensä ja lukuisten muiden kiipeilykavereidensa kanssa. Varmuuden vuoksi otin mukaan myös luotetun ystäväni, Canonin 7D kameran, jonka arvelin antavan minulle tekemistä jos varsinaiset kiikut tökkisivät. Matkasta muodostuikin mielettömän hieno kokemus, jonka siivittämällä asenteella kiipeilen vielä pitkään.

Hyvää lämppää 6, kuva: Sanja Collins

Sunnuntaina heräsimme Susannan kanssa jo seitsemän aikaan. Keräilimme vähin äänin kamppeemme ja lähdimme aamiaisen jälkeen vielä kerran yrkkäilemään Hyvää lämppää 6 reittiä, jossa minulle kinkkinen istumalähtö ja Susannalle vaikea katon yli toppaus. Meillä oli noin kaksi tuntia aikaa kiipeillä, sillä mökki oli vielä siivottava ja avaimet luovutettava viimeistään klo 12.

Olin jo edellisenä iltana projektoinut alkua mielessäni ja saanut uutta betaa myös Mikolta. Kädet oli sullottava pieneen suorakulman muotoiseen koloon, siitä ponnisteltava jalat seinälle ja sitten tarkassa järjestyksessä siirtää käsiä muutaman muuvin eteenpäin niin, että pääsin selvemmille vesille varsinaisen pienen traversen alkuun. Vasemman käden etusormen haava ei auttanut lainkaan.

Alkumuuvi jo kasassa, seuraavaksi oikealle. Kuva Sanja C.

Aluksi tuntui, ettei hommasta tulisi mitään. Ähkimme molemmat reitin kimpussa kun paikalle alkoi raahautua myös muita kiipeilijöitä, mutta hetken lämpättyään he jatkoivat matkaansa. Vaikka kello tikitti, minulla oli silti jotenkin hyvä ja zenmäisen rauhallinen fiilis. Oli ihana tosissaan projektoida upeissa merimaisemissa jotakin pitkästä aikaa ja aamu oli vielä niin varhainen, ettei kuumakaan ollut.

Viimeiset 20min teimme molemmat lähes tauotta yrkkiä. Minä kokeilin eri variaatioita ja susanna taisteli pelkonsa kanssa. Pienen katon ylitys vaati tarkat käsiotteet, joiden varassa ponnistaa. ”Nyt menee!”, huusin kun Susanna sai oikean käden hyvään kahvaan. Ja niin sitten parilla vedolla ylhäällä!! Voi miten iloisia olimme!! Itsensä voittaminen on huikea tunne. Seuraavaksi minä perässä. Olin löytänyt alkuun Mikon betan ja jatkoin siitä sitten seuraaviin. ”Muista hengittää”, totesin itselleni ja äkkiä olinkin selvittäyt vaikean kohdan!! Traverse ja loppusuora ei ollut minulle vaikeita, joten sain kuin sainkin reitin kasaan!! Ja jäi vielä 10 min aikaakin 🤣 Taas tuli todettua, että yrkkäämällä ahkeraan vaikeita muuveja, kroppa alkaa pikkuhiljaa tottua ja muistaa.

20180513_192305(0)
Maisemia laivalta.

Takaisin mökeillä pakkasimme ja siivosimme ja odottelimme sitten bussia, joka veisi meidät takaisin Maarianhaminaan. Minulla oli ihan hyvä olo: tiesin että olisin voinut kiivetä enemmänkin reissun aikana, mutta tämäkin oli ekaksi Ahvenanmaan reissuksi oikein hyvä. Kamerassa odotti myös paljon kivoja kuvia!

Bussissa juttelin niitä näitä ruotsiksi kuljettajamme kanssa. Oli ihanaa puhua ruotsia, sillä kieleen liittyy minulla niin paljon hyviä muistoja ajoista työskennellessäni ruotsinkielisessä päiväkodissa 17 vuotta sitten ja myös koirakasvatusvuosina tapaamistani ihmisistä. Oli aika hupaisaa, että kuljettajamme isoäiti on kotoisin Porvoosta!! Juuri siellä kun on minullekin rakkaita ruotsinkielisiä ihmisiä! 💖

20180513_195754
Porukkaa laivaterminaalissa

Laivalla söimme porukalla buffetissa itsemme aivan ähkyyn. Rakastan hyvää ruokaa ja laivalla varsinkin! Olin juuri jutellut Sanjan kanssa laivan kannella kiipeilystä, urheilijan asenteesta ja aika monesta muustakin asiasta, joten koin moraalista tuskaa kaikkien niiden herkkujen keskellä! Onneksi rakastan eniten alkupaloja: kalaa, äyriäisiä ja mätiä, joten länpimät ruuat saivat jäädä. Kun tuli jälkkärin aika nauroin, että kaverit saavat rullata minut pädeineni päivineen ulos laivasta.

Laivalla keräsimme katseita kun patjat eli pädit herättivät kummastusta. En muista koskaan saaneeni niin paljon katseita osakseni ja kieltämättä seurueemme muistutti 16 leppäkertun jonoa, kun marssimme parkkipaikalle odottamaan bussiamme. Minut jätettiin jälleen kotimatkalla Kivihoville Suomusjärvelle ja ajoin tyytyväisenä loput 11km omalla autolla kotiin.

20180513_185806
Laivalla. Kuva: Sanja Collins

Matka oli kaiken kaikkiaan erittäin antoisa! Olen niin tyytyväinen, että kaverini Emma vähän kuin pakotti minut matkaan ja että alun epäilyistä huolimatta sain paljon uusia kiikkukavereita! Varsinkin Sanjasta muodostui minulle ikään kuin nuori esikuva: hänen positiivinen asenteensa ja nuoren urheilijan intonsa muistuttaa minua siitä, että jos jotakin tarpeeksi haluaa se on mahdollista saavuttaa. Sanja kertoi minulle treenaavansa paljon yksin ja miten se auttaa häntä keskittymään. Uskonkin, että oli laji mikä tahansa, urheilijan on pakko hakea ensisijaisesti motivaatiota itsestään eikä ympärillä olevista ihmisistä. Toisaalta kunnollinen tukiverkosto lajissa kuin lajissa (valmentajat, muut harrastajat) auttavat. Pohdin vakavissani, että vaikkei minusta tulekaan kiipeilyssä kilpailevaa urheilijaa, niin silti samalla asenteella voin rakentaa omaakin maailmaani. On merkitystä sillä, millaisten ihmisten kanssa jaat arkeasi ja millä tavalla he kannustavat ja rohkaisevat sinua omissa unelmissasi.

Kiitos Kiipeilyurheilijoille antoisista päivistä näin vasta boulderoinnin aloittaneen näkövinkkelistä ja myös kaikille reissussa olleille!! Nähdään yhdessä otteilla! 💖😊

Kuvia Ahvenanmaalta löydät täältä.

Lue lisää matkatarinaa:

Torstaina – Boulderointia Ahvenanmaalla

Perjantaina – Ahvenanmaalla: merellistä tunnelmaa Fågelbergetillä

Lauantaina – Ahvenanmaalla: huukkitraversea Grottanilla

Sunnuntaina – Ahvenanmaalla: tarinan loppu, uusi alku

Ahvenanmaalla: huukkitreeniä Grottanilla

Tämän kevään isoin juttu minulle oli neljän päivän Kiipeilyurheilijoiden järjestämä retki Ahvenanmaalle Soltunaan boulderoimaan. En ole koskaan ollut Ahvenanmaalla, tai edes pois kotoa tämän pidempään pitkään aikaan, joten odotin reissua jännityksen sekaisella innolla. En tuntenut ketään etukäteen, mutta kiipeilykaverini Emma oli jo paikalla yhdessä miehensä ja lukuisten muiden kiipeilykavereidensa kanssa. Varmuuden vuoksi otin mukaan myös luotetun ystäväni, Canonin 7D kameran, jonka arvelin antavan minulle tekemistä jos varsinaiset kiikut tökkisivät. Matkasta muodostuikin mielettömän hieno kokemus, jonka siivittämällä asenteella kiipeilen vielä pitkään.

Sanja projektoi

Lauantaina tarmoa kiipeilyyn oli minulla paljon enemmän kuin monilla muilla koska olin lähinnä kuvannut edelliset kaksi päivää. Sormivammasta huolimatta aloitin lämppä-reiteillä. Hyvä lämppä6 oli hauskan oloinen reitti, jota yhdessä Susannan kanssa aloimme projektoida: hän toppausta ja minä ihan ekoja muuveja istumalähdöllä. En tuntunut saavan käsiä hyvään asentoon, jotta ponnistaminen ylös olisi ollut mahdollista.

Kävimme myös muilla sektoreilla päivän aikana, mutta suurimmaksi osaksi ne tuntuivat vaikeille. Ulkoboulderointi noin muutenkin on oma lajinsa ja Susannan kanssa yhdessä projektoimme kolmosia ja nelosia 😁 joitakin kutosia kokeilin alkua, mutta eivät luvanneet sen enempää. Iltapäivällä myös Sanja liittyi joukkoon ja saimme häneltä paljon hyviä neuvoja. Sanjan kanssa tulikin juteltua enemmänkin viimeisinä päivinä ja

Huukkitreeniä, kuva Sanja Collins

sain häneltä valtavasti motivaatiota omaan touhuuni. Sanja on nuori ja innokas kiipeilijä, joka edustaa Suomea myös ulkomailla kilpailuissa. Hänen asenteensa urheilijana motivoi myös minua omassa elämässäni, siitä hänelle valtava kiitos!! 😚💖

Iltapäivästä saavuimme takaisin Hammas-kivelle ja sen takaosassa projektoin elämäni ensimmäistä hookkitraversea Sanjan opastuksella. Se sujuikin yllättävän mukavasti ja heti pohdin erään Vuohimäen vitosen olevan nyt minullekin mahdollinen 😉 hookkaus ei ole minulle kovin helppoa ja jalka kärsi siitä hieman, mutta on hauskaa huomata miten kroppa taipuu ties minkälaisiin asentoihin!

Kuten edellisinäkin päivinä, myös tänään ilma oli todella lämmin – vähän liiankin kuuma. Päätimme Susannan kanssa herätä sunnuntaina aikaisin ja tulla projektoimaan vielä aamusta hyvää lämppää reittiä. Kyllä se silloin menisi!! Kävelimme takaisin mökeille ja lähdimme käymään oluella Soltunan ravintolassa. Olin niin ylpeä kun olemattomalla ruotsinkielen taidollani tilasin oluen!! Istuskelimme hyvän aikaa terassilla yhdessä parin muun kiipeilijän kanssa ja aika meni nopeaan rupatellessa. Pian oli aika siirtyä Suomikatsomoon sillä Suomen jääkiekkopeli alkoi. Meillä puolestaan oli tarkoitus seurata mökissämme Euroviisuja joten ehdimme käydä Jarin ja Susannan kanssa tsekkaamassa Soltunan näköalatorni.

Torni on aivan kävelyetäisyydellä Soltunan ravintolalta ja sen lasitetulta yläparvekkeelta lankesi upeat maisemat yli Getan kunnan ja merelle saakka. Sopiva retkeilykohde myös vaikkapa lapsiperheille! Ilta-auringon kuultama metsä oli taianomainen. Äkkiä jostakin kantautui maita ja mantuja järisyttävä hurraa-huuto: Suomi oli tehnyt maalin!

Seurasin meidän mökkikunnan kanssa Euroviisuja Sanjan läppäriltä puoleen yöhön. Kisakatsomomme oli oikein tunnelmallinen 🤣 Tarjoilin kaikille iloisena hammashoitajana karkkia ja ksylitol-purkkaa 😁 meillä oli hirmu hauska ilta eri esiintyjiä katsellessa, mutta äänten laskentaa emme jaksaneet katsoa loppuun. Pitihän seuraavana päivänä herätä aikaiseen taas projektoimaan!

Kuvia Ahvenanmaalta löydät täältä.

Lue lisää matkatarinaa:

Torstaina – Boulderointia Ahvenanmaalla

Perjantaina – Ahvenanmaalla: merellistä tunnelmaa Fågelbergetillä

Lauantaina – Ahvenanmaalla: huukkitraversea Grottanilla

Sunnuntaina – Ahvenanmaalla: tarinan loppu, uusi alku

 

Treenikiikkuja: mun jalasta löytyykin juoksutossut!

Kesäkuu on alkanut kiipeilyn osalta mukavasti. Keväällä saavutettu itsenäisempi asenne on säilynyt ja olen saanut kivan viikkorytmin treeneihin. Uutena lajina minua on alkanut yhä enemmän kiinnostaa juoksu, ja siis nimenomaan kestävyysjuoksu. Olen jopa tehnyt juoksulenkkejä! 😂 Kukapa olisi KOSKAAN uskonut!!!?? 🤓 En minä ainakaan. Ennen en halunnut juosta edes sähkötolpan väliä, nyt tein ensimmäisen 12km lenkin ja se tuntui todella hyvälle.

Henkilön Lifedream kuva.
Nuuksio, Solvalla.

Mutta takaisin kiipeilyyn: kaverin puutteessa köysittely on ollut erityistä herkkua ja köyden päässä vietetyt kerrat on luettavissa yhden käden sormilla. Takana on muutama helppo liidi ja yläriprojektointia Nuuksiossa ja Kauhalassa. Sen sijaan olen hommannut itselleni kesädiilin BK:lle ja varsinkin Espoon Boulderkeskuksessa on tullut käytyä boulderoimassa 2-3krt viikossa. Yksin treenaaminen vaati minulta aluksi hieman totuttelua, olenhan yleensä aina sopinut kiipeilytreffit kavereiden kanssa. Tuntui jotenkin hölmöltä mennä treenaamaan yksin, ikäänkuin vain toisten ihmisten kanssa kiipeily tekisi hommasta merkityksellisempää ja todempaa.

Sosiaalinen puoli kiipeilyssä onkin mietityttänyt minua jo kahden vuoden ajan: harrastuksiini on aina liittynyt voimakas sosiaalinen tarpeeni ja kiipeilyssä on ollut rankkaa huomata miten vaikeaa on löytää paitsi kiipeilykavereita, myös ihan aitoja ystävyyssuhteita. Yksi syy nykyisille harrastuksilleni on uusien ystävien löytäminen, mutta köysittelypiireissä se on yllättävän vaikeaa. Väsyin jo viime vuonna siihen ajatukseen, että päästäkseni treenaamaan, joudun kyselemään tuon tuosta köysiseuraa palstoilla ja foorumeilla. Samalla totesin, ettei ihmisiä kiinnostanut aito ystävyys vaan vain se, että hekin saavat treeninsä. Sinällään molemmin puolin toimiva ratkaisu, mutta silti minusta nurinkurinen ja haiskahti helposti jopa hyväksikäytölle.

Henkilön Lifedream kuva.
Seikkailupuisto Huippu tarjosi hieman erilaisia köysittelyjä kesäkuussa!

Boulderoidessa olen tyytyväinen siihen, ettei minun tarvitse vain treenin takia käyttää ihmisiä hyödykseni, vaan ystävät lajin parissa ovatkin sitten ihan aitoja isolla Alla. Kyllä se laatu korvaa monenkertaisesti määrän! Treenit ovat myös tehokkaita: parissa tunnissa olen jo aivan pumpussa ja kotona olen aikaisin. Minulla on matkaa bklle 100km suunta, joten sillä on merkitystä.

Yksin treenaaminen on tehnyt myös henkisesti hyvää. Se on pakottanut kohdentamaan ajatuksia siitä, mitä todella haluan. Mihin haluan keskittyä kun kukaan ei ole katsomassa tai potkimassa eteenpäin? On tehnyt hyvää miettiä mitä oikeasti haluaa ja mistä tykkää koska käytettävissä oleva aika ja rahakin ovat rajallisia. Siitä huolimatta, että olen varsin itsenäinen tyyppi olen viime vuosina huomannut tekeväni elämässä paljon asioita ikään kuin suorittaen: saadakseni hyväksyntää, miellyttääkseni muita tai saavuttaakseni sen itsensä voittamisen fiiliksen.

Henkilön Lifedream kuva.
Tunnelmia ekalta 12km juoksulenkiltä

Toisaalta kun asuu mökissä maalla yksin, käy treenaamassa yksin ja juoksemassakin yksin, alkaa jossakin vaiheessa päätä pakottamaan. Mökkihöperyys vaivaa minua vähän liiankin usein. 😀 On mukavaa höpötellä niitä näitä samalla kun tahkoaa. Melonnan piirissä meillä on kiva seuraporukka ja olenkin pyrkinyt osallistumaam viikkomelontaan noin joka toinen tiistai. Se on mukavaa vaihtelua yksin treenaamiseen.

Olen pohtinut paljon sitä millainen treeni minua eniten motivoi. Olen aina ihaillut kestävyysurheilijoita ja vasta viime päivinä olen oivaltanut, että omassakin treenissä parhaat kiksit saan pitkistä, matalan sykkeen treeneistä oli sitten kyseessä kiipeily, juoksu tai retkimelonta. Kehittyäkseen on toki lisättävä muunkin kaltaisia harjoituksia, mutta kenties kestävyysurheilussa siintää minun tulevaisuuteni liikkujana. Joku juttuhan siinä on, että palaa samojen asioiden äärelle vuosi toisensa jälkeen. Uskon, että IMG_9229meillä ihmisillä on olemassa oma polku, ikään kuin kutsumus, jota kuuntelemalla elämästä on mahdollista saada erityisen mielekäs, oli sitten kyseessä työ- tai vapaa-aika. Olen saanut myös paljon motivaatiota valmentajiltani Anetelta ja Kuutilta sekä jutellessani aina silloin tällöin muiden aktiiviliikkujien kanssa. Keskittyminen olennaiseen vaatii kuitenkin tiukkaa rajaamista sen suhteen, mihin kaikkeen on aikaa.

Aloitin juoksuharrastuksen kesäkuun alussa, kun tuntui että peruskestävyyteni ja myös painoni alkoi huolestuttaa. Lukuisia 5km lenkkejä myöhemmin on todettava, että juoksu tuntuu tällä hetkellä todella hyvälle! Sain valtavaa motivaatiota kun yllätin itseni juoksemalla myös ylämäet mukavalla tempolla. Pari viikkoa sitten juoksin ensimmäisen yli 10km lenkin, 12km aikaan 1h50min. Eteneminen on siis vielä todella hidasta, mutta tuntui ihan mielettömän hyvälle! Vuonna 2014 aloitin Henkilön Lifedream kuva.huskyni Wilyan kanssa pitkän matkan kävelyharrastukseni ja kun koira vuosi sitten menehtyi 12-vuoden iässä, on tuo mukavasti alkanut kävelyharrastus ollut tauolla. Tuntuikin erityisen kiitolliselle painaa tossulla samoja polkuja kuin Wilyan kanssa ja ikään kuin uudestaan jatkaa siitä, mihin sen kanssa jäimme. 💖

Olen ihmisenä projekti-tyyppiä: täytyy olla jokin tavoite mielessä tai syy toiminnalla. Kevään edetessä olen ymmärtänyt, että vaikka kuinka paiskisin töitä viikonloppuisin, en tule hammashoitajan palkallani säästämään vaadittavia summia, jotta haaveilemani vuorikiipeilyharrastus varsinaisesti onnistuisi. Lisäksi olen jatkuvasti väsynyt kun kuusipäiväiset työviikot kuormittavat kroppaa. Oivallus oli vähän katkera niellä. Olisihan se elämä ainakin taloudellisesti helpompaa jos olisi paremmin palkattu työ ja/tai vaikkapa se ihana mies, jonka kanssa arkea (ja niitä laskujakin) jakaa.

Henkilön Climbing Porn kuva.Elämä kuitenkin on mitä on ja parhaansa on tehtävä niillä korteilla, jotka on jaettu. Ei ole mitään syytä jäädä lannistuneena eteisen lattialle itkemään, vaan käärin hihani ja pohdin mihin sitä sitten olisi varaa. Kesän aikana on tarkoitus käväistä kerran kiipeilyvalmennuksessa ja samalla kartoittaa ensi syksyn valmennuksia. Olen pohdiskellut myös juoksukisoihin osallistumista, sillä se toisi juoksutreeneihin tavoitteellisemman sävyn. Toisaalta se samalla tarkoittaisi myös ajan ottamista jostakin muusta. Pitää siis löytää olennainen ja keskittyä sitten siihen! 👍💪  Juoksun lisäksi olen koko kevään treenannut koirien kanssa agilitya ja koirat on tänä kesänä tarkoitus vihdoinkin ottaa mukaan myös retkeilemään. Telttailu kolmen ison aktiivisen koiran kanssa tulee varmasti olemaan sekin mielenkiintoista.. Siispä rohkeasti kohti uusia seikkailuja! 🙂

Ahvenanmaalla: merellistä tunnelmaa Fågelbergetillä

Tämän kevään isoin juttu minulle oli neljän päivän Kiipeilyurheilijoiden järjestämä retki Ahvenanmaalle Soltunaan boulderoimaan. En ole koskaan ollut Ahvenanmaalla, tai edes pois kotoa tämän pidempään pitkään aikaan, joten odotin reissua jännityksen sekaisella innolla. En tuntenut ketään etukäteen, mutta kiipeilykaverini Emma oli jo paikalla yhdessä miehensä ja lukuisten muiden kiipeilykavereidensa kanssa. Varmuuden vuoksi otin mukaan myös luotetun ystäväni, Canonin 7D kameran, jonka arvelin antavan minulle tekemistä jos varsinaiset kiikut tökkisivät. Matkasta muodostuikin mielettömän hieno kokemus, jonka siivittämällä asenteella kiipeilen vielä pitkään!

20180510_155257
Soltuna

Perjantaina heräsin yhdeksän aikaan. Pieni mökkimme oli hiljentynyt jo aikaisin yöpuulle ja se olikin aika mielenkiintoinen seikka: kansainvälisestikin runsaslukuisten kiipeilijöiden joukossa ei näkynyt yöhön asti rellestäviä tai bilettäviä. Vaikka olutta kului, se nautittiin vähin äänin oman mökin tai kallion suojissa ja nukkumaan kaikki tuntuivat menevän ajoissa. Ainoa pieni poikkeus oli lauantai-ilta, jolloin moni oli jo liian väsynyt sunnuntain tosiyrkkäilyyn. Lisäksi lauantaina jännitimme sekä suomen jääkiekkopeliä, että euroviisujen finaalia. Vaikuttaakin siis siltä, että kiipeilijät osaavat rentoutua juuri sopivassa määrin, jotta seuraavan päivän kiikut olisivat suotuisat 😉

Sovimme oman mökkikuntamme kanssa, että lähtisimme kohti niemen kärjessä sijaitsevaa Fågelberget-nimistä sektoria, jonne olisi noin 40min kävelymatka. Kukaan meistä ei ollut käynyt paikalla aikaisemmin ja huhujen mukaan polku tulisi olemaan aika haastava.

20180510_155404
Soltuna – näköala mökeiltä

Sovin muiden kanssa, että voisin suosiolla jättää oman pädini mökille ja kannoinkin siis vain pientä päiväreppua ja kameralaukkua. Edellispäivän lähestymisestä viisastuneena tiesin, että kävely epämukavan pädin kanssa olisi liian raskasta. Pistää miettimään missä vaiheessa uuden hankinta olisi paikallaan… Sanjan, Susannan, Mikon ja Mikon kaveri Jarin kanssa lähdimme sitten aamupalan jälkeen taivaltamaan ensin kohti Djupviksgrottorna- nimistä aluetta, joka ystäville lausutaan vain Grottanina. Sieltä oli tarkoitus jatkaa matkaa edemmäs. Lähestymisen aikana tuli turistua kaikkien kanssa vähän kaikesta ja pikku hiljaa tutustuimme toisiimme. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpötila alkoi kohota nopeasti.

Heti polun alussa tulee vastaan aika mielenkiintoinen kiviröykkiöiden meri, jonka 20180510_170031paikalla vierailleet kulkijat ovat rakentaneet jääkauden jälkeisestä kivikkoisesta pirunpellosta. Näitä samoja kiviröykkiöitä opimme matkan aikana seuraamaan, sillä ne viitoittivat tietä meille kiipeilijöille. Vähän nauratti kivikautinen suunnistustapa, mutta kun se kerran toimi! Geta-vuorella on erittäin mielenkiintoinen ja runsas historia, johon pääsi tutustumaan lukemalla paikalla olleita opastauluja. Suosittelen ehdottomasti alueeseen tutustumista myös ei kiipeilijöille! Grottanilla törmäsin Emmaan, joka jo ystäviensä kanssa yrkkäili omia projektejaan. Jälleen liipasinsormeni alkoi syyhytä ja räpsin tytöistä kuvia. Sovimme kiipeilevämme hetken aikaa tässä ja niinpä pyörin paikalla hetken aikaa kuvaten omaa mökkikuntaa ja muitakin kiipeilijöitä. Tunnelma oli kyllä korkealla, koska ilma oli mitä upein ja paikalla oli paljon ihmisiä niin Suomesta, Ruotsista kuin Saksastakin.

Hyvä!-sektorilla yrkkäilin istumalähdöllä lämppäreittejä, mutta mitään hirveää vimmaa kiipeilyyn ei vielä tullut. Maisemat, ilma, kallio ja ihmiset vain varastivat kaiken huomioni. Toisaalta reittien yllättävä vaikeus saattoi myös vaikuttaa motivaatioon, jo lämppäreiteillä tuntui vaikeuksia juurikin istumalähdöissä eikä mukavaa flow-tilaa kiikuille oikein tullut. Olen varma, että olisin kiipeilyllisesti saanut paljon enemmän irti päivästä ja koko matkasta jos olisin malttanut laskea kameran käsistäni ja todella keskittynyt projektoimaan niitä kutosen reittejä, jotka olisivat olleet ihan mentävissä. Aika ei kuitenkaan tuntunut oikealle.

Veikko ja Arja

Ruokatauon jälkeen olimme valmiit jatkamaan matkaa Fågelbergetille ja onneksi Emman mies Nalle lähti opastamaan meitä yhdessä perheen koirien kanssa. En tiedä olisimmeko löytäneet perille ilman Nallen opastusta. Polku kulki suurimmaksi osaksi kallion päällä ja ihastelimme sinistä merta. Mieleeni tuli elävästi viime kesän Jussarö-boulderointimatka, sillä maisemat ja sää olivat samankaltaiset. Kyllä saaristossa vain on sitä JOTAKIN, joka koukuttaa ihan joka kerta! ❤ Istuskelimme välillä rantakalliolla ja huljuttelimme varpaita varsin jäätävässä merivedessä 😀

Matkalla Fågelbergetille

Fågelbergetin Puerto Rico-sektori tuli lopulta rannan tuntumassa vastaan ja jengi alkoi yrkkäilemään erilaisia, aika hankalalta vaikuttavia reittejä. Kaivoin siis kamerani esiin ja nautin suunnattomasti erilaisten kuvakulmista ja maiseman väriloistosta. Kuvasin kiipeilijöitä mm Pictorilla (6c) ja Puerto Ricolla (6C). Reitit olivat kaikki aika herkkiä. Koska suurin osa meistä mökkikuntalaisista ei kuitenkaan ihan vielä ole tuolla tasolla, jatkoimme matkaa kohti Yhteys-sektoria, missä lupaavia nelosia ja vitosia. Oli hienoa katsella, miten kaikki tsemppasivat toisiaan ja tuli siinä jokunen itsensä ylittäminenkin!! Tosi jees! Itse tosin edelleen paikalla lähinnä linssi kourassa, vaikka kiipesinkin huvikseni yhden helpoista. Kivi oli täällä meren kuluttamaa ja pyöreää ja minähän vihaan slouppereita.

Matkalla takaisin mökeille pohdin, että huomenna lauantaina on kyllä pakko laskea kamera ja alkaa yrkkäillä jotakin, ettei ihan mene ohi koko Ahvenanmaa! Kotimatka tuntui todella pitkältä, vaikka iltapäivä alkoi jo taittua iltaan. Olin iloinen, ettei minulla ollut pädiä kannettavana, sillä jaloissa tuntui kyllä muutenkin. Sain

IMG_20180521_203500_875
Geta-vuoren laella vietimme tarvittavan lepotauon

osakseni ihanaa ja hellää kettuilua siitä, että pääsin niin helpolla 😀 Maisemat olivat todella hienot meidän noustessa Geta-vuoren huipulle. Mielessä pyöri kylmä olut ja kylläpä se maistuikin hyvälle kun vihdoin pääsimme takaisin mökeille. Viikonlopun aikana sain osallistua mökkikunnan ruokailuihin, sillä omat pussiruokani eivät oikein houkutelleet ja kavereilla oli ruokaa liiaksikin asti. Perjantaina Sanja oli niin ihana, että tarjosi minulle puolet hernekeitostaan ja lauantaina Susannan kanssa teimme riistaisaa riisimuhennosta. Jari puolestaan vippasi oluet 😀 Että ihan oli olo kuin prinsessalla, kiitos kaikille!! 🙂 ❤

Päivän ainoa miinus oli syvä, melkein sentin pituinen viiltohaava, jonka sain vasempaan etusormeen avatessani illalla hernekeittopurkkia 😏🙄 onneksi minulla oli ensiapulaukku messissä ja seuraavaksi päiväksi sormen ympärille kietaisin tuplalaastarin. Se niistä kiipeilyistä sitten, pohdiskelin. 🤣

Kuvia Ahvenanmaalta löydät täältä.

Lue lisää matkatarinaa:

Torstaina – Boulderointia Ahvenanmaalla

Perjantaina – Ahvenanmaalla: merellistä tunnelmaa Fågelbergetillä

Lauantaina – Ahvenanmaalla: huukkitraversea Grottanilla

Sunnuntaina – Ahvenanmaalla: tarinan loppu, uusi alku

 

Boulderointia Ahvenanmaalla

Tämän kevään isoin juttu minulle oli neljän päivän Kiipeilyurheilijoiden järjestämä retki Ahvenanmaalle Soltunaan boulderoimaan. En ole koskaan ollut Ahvenanmaalla, tai edes pois kotoa tämän pidempään pitkään aikaan, joten odotin reissua jännityksen sekaisella innolla. En tuntenut ketään etukäteen, mutta kiipeilykaverini Emma oli jo paikalla yhdessä miehensä ja lukuisten muiden kiipeilykavereidensa kanssa. Varmuuden vuoksi otin mukaan myös luotetun ystäväni, Canonin 7D kameran, jonka arvelin antavan minulle tekemistä jos varsinaiset kiikut tökkisivät. Matkasta muodostuikin mielettömän hieno kokemus, jonka siivittämällä asenteella kiipeilen vielä pitkään!

20180509_200244Olin pakannut kaikki tavarani pienissä pusseissa turvallisesti pädini sisään ja siitä muodostuikin kuin ylisuuri sämpylä. Jotenkin osasin aavistaa, että liikuskelu tämän monsterin kanssa tulisi olemaan haastavaa 😀 Aivan viime metreillä otin mukaani vielä pienen repun, joka osoittautuikin todella tarpeelliseksi. Vaatteiden, kameran ja vara-akkujen lisäksi pakkasin mukaani retkikeittimen ja useita pussiruokia. Otin mukaani myös yhden kirjan, jota ajattelin iltaisin lukevani.

Matka alkoi Helsingistä aikaisin torstaiaamulla kun bussi kohti Turkua lähti matkaan. Minä olin sopinut bussin kuljettajan kanssa sen nappaavan minut mukaansa Kivihovilta, vain 12km päässä kotimökkini kuistilta. Kivihovi on Teboil-asema Suomusjärvellä, aivan Turun moottoritien vieressä. Muut matkaajat olivat nousseet kyytiin Helsingistä, lähes tunti aikaisemmin, joten pieni kävelytauko tuli heille mieluisena yllätyksenä sillä aikaa kun minä sulloin monsteriani bussini alaosaan.

20180510_083756Turun laivaterminaalissa tutustuin vieressäni istuvaan nuoreen Sanjaan, joka vaikutti hämärästi tutulta. Sanja olikin naisten kiipeilypäivässä yksi kouluttajista ja aloimme heti jutella kiipeilystä ja matkasta. Oli mukavaa saada heti joku hengenheimolainen. Laivalla sulloimme kaikki pädit ja tavarat yhteen hyttiin ja riensimme buffettiin aamupalalle. Pöydässä riitti innostuneita kiipeilijöitä ja hyvin pian tutustuimme toisiimme. Huomasin myös, että laivassa oli muitakin kiipeilijöitä kuin meidän porukka, joten helatorstai taitaa olla aika legendaarinen Affella!

20180511_213107
Meidän mökki etualalla

Maarianhaminassa istuin bussin etupenkille ja ihastelin kaupungin uskomatonta kauneutta. Ilma oli todella kaunis ja joka paikassa kukki upeita kukkaistutuksia ja vanhat puutalot olivat niin somia! Matkalla Getan kuntaan huomasin monia hauskoja yksityiskohtia: tien pientareet olivat täynnä valkovuokkoja, niitä kasvoi jokapaikassa kuin istutettuna. Täällä nopeusrajoitus olikin 90km/h ja bussi kiiti pienten omakotitalojen ja niiden puutarhojen ohitse. Ahvenanmaa tuottaa runsaat määrät omenamehua ja pieniä käppyräisiä omenapuita olikin suurina puutarhoina kaikkialla. Olin aivan innoissani myös puustosta, sillä kuusien ja mäntyjen välissä kasvoi runsaasti myös lehtipuita kuten tuulessa heiluvia rauduskoivuja. Okei, en liiku paljon poissa kotoa 😉 mutta toisaalta kaikkien yksityiskohtien huomaaminen tekee matkasta entistä rikkaamman!

 

20180512_185630
Yhteiskeittiö

Soltuna sijaitsee Geta-vuorella, joka on maantieteellisesti yksi Ahvenanmaan korkeimmista paikoista. Noin  107 metriä meren yläpuolella, maisemat olivat upeita ja niissä riitti ihastelemista seuraavat neljä päivää! Nukuimme neljän hengen pienissä mökeissä, jotka idyllisinä nököttivät kallion laella. Meitä kiipeilyurheiljoiden reissulaisia oli yhteensä 16, joten mökkien jako oli tarpeen. Omaan mökkikuntaani kuuluivat Sanja, Susanna ja Mikko ja heidän kanssaan tulikin paljon kiivettyä seuraavina päivinä. Mökeissä ei ollut juuri muuta kuin kerrossängyt, pöytä ja pari tuolia, mutta alueella oli erittäin laadukas ja monikäyttöinen yhteiskeittiö sekä suihkutilat, jopa pieni sauna! Olisin voinut pakata mukaani paljon muutakin kuin pussiruokia, jos olisin tiennyt, että keittiöstä löytyy lieden, mikron ja jääkaapin lisäksi myös pakastin 😉

Jo ensimmäisenä iltana lähdimme kävelemään kohti Grotta-sektoria, sillä ilma oli todella lämmin ja kaunis. Minä purkasin pädistäni suurimmat tavarat, mutta se silti painoi kuin synti. Olkahihnat kiertyivät oudosti makkaralle ja minun oli vaikeaa kannatella pädin painoa. Lähestyminen kesti noin 20minuuttia kävellen kallioiden päällä ja pakko myöntää, että tämä ensimmäinen päivä oli rankin. Seuraavina päivinä kävelyyn alkoi jo tottua.

Grotta

Paikanpäällä valokuvauksellinen minäni otti tyystin vallan ja juoksin heti kallion päälle räpsimään kuvia kymmenistä kiipeilijöistä alueella. Aloin pohtia taas omaa asennettani kiipeilyyn, en voi sille mitään. Ensimmäiset päivät menivätkin lähinnä kuvatessa, kallio ja siinä roikkuvat ihmiset vain saivat minut tyystin hurmion valtaan 😀 Paikalla oli todella paljon ihmisiä, kokonaisia perheitä ja ilokseni huomasin myös kansainvälistä tunnelmaa kun suomen lisäksi ympäriltä kuului ruotsia ja saksaakin.

3G5A1719Illalla olin niin poikki, että ehdin lukea kirjaani ehkä kaksi sivua ennen kuin sammuin makuupussiini. 🙂

Kuvia Ahvenanmaalta löydät täältä.

Lue lisää matkatarinaa:

Torstaina – Boulderointia Ahvenanmaalla

Perjantaina – Ahvenanmaalla: merellistä tunnelmaa Fågelbergetillä

Lauantaina – Ahvenanmaalla: huukkitraversea Grottanilla

Sunnuntaina – Ahvenanmaalla: tarinan loppu, uusi alku

 

Treenikiikkuja, valmennuksen anti

Kesä kukkuen tulevi! Aika on mennyt nopeaan tänä keväänä! Olen tehnyt ahkerasti töitä ja yrittänyt siinä sivussa harrastaa kaikkea mielenkiintoista! Ajan puutteen vuoksi olen joutunut kieltäytymään monista hauskoista retkistä, mutta toisaalta olen kiitollinen, että elämässä ylipäänsä on niin paljon intohimon aiheita! Pikku hiljaa väsymys on kuitenkin juurtunut olemukseen ja kaikki ylimääräinen on jäänyt. Jo pidemmän aikaa on ahdistanut tietoisuus siitä, että peruskunto laskee koko ajan ja kilojakin kertyy kylkiin. Eikä tämä ole vain tämän kevään ongelma, vaan viimeisen parin vuoden kertymä. Siitä lähtien kun aloitin kiipeilyharrastuksen, on painoni alkanut nousta ja peruskunto laskea kun en yksinkertaisesti ehdi tehdä pitkiä kävelylenkkejä, joilla aikaisemmin sain kuntoni nousemaan ja painon laskemaan. Motivoidakseni itseäni tässä uudessa elämäntilanteessa aloitin Kiipeilyareenalla 10 kerran valmennuksen ja valmentajakseni tuli Kuutti Huhtikorpi.

Ahvenanmaan kuvasatoa, Geta

Tapasimme Kuutin kanssa ensimmäisen kerran marraskuussa ja harvakseltaan talven aikana. Aluksi valmennus olikin hiukan haparoivaa: olin aloittanut boulderoinnin vasta viime kesänä enkä itsekään oikein tiennyt mitä hain. Köysittely oli jäänyt syksyn aikana kokonaan, joten toivoin lähinnä tekniikkavinkkejä. Syksyllä olin kiivennyt ulkona vitosen reittejä, jokusen 6an ja sisällä 6a+n, mutta suurimmaksi osaksi vain 6Ata. Taven aikana greidit ovat nousseet tasaisesti 6b tasolle, joten valmennuksesta on ollut valtavasti hyötyä. Lisäksi kiipeilykaverini Emman neuvot ovat olleet suurena apuna. Suurin anti on kuitenkin ollut henkinen motivaatio, jota Kuutin kanssa puhellessa olen saanut.

Kuutilta saamiani oppeja aion jatkossa käyttää hyödykseni myös elämäntapamuutoksessa, jota siis yhä edelleen joudun työstämään. Laihduttuani vuonna 2014 vuoden aikana yli 30kg, on tuo paino kiipeilyn aloittamisen jälkeen alkanut varovaisesti tulla takaisin. Painankin nyt 10kg enemmän kuin parhaana vuotena 2015. Tavoitteeni on päästä takaisin noihin lukemiin, mutta samalla myös jatkaa kiipeilyharrastusta ja parantaa peruskuntoa. Koska menetin huskyni Wilyan noin vuosi sitten, ei kävelyharrastusta ole oikein järkeä jatkaa. Tarvitsen siis jonkinlaisen uuden suunnitelman ja ennen kaikkea sisäistä motivaatiota aloittaa alusta.

Ahvenanmaan kuvasatoa, Geta

RUTIINIT – lämmittely ja sen aikana tehtävät keskivartaloa vahvistavat liikkeet. Olen todella laiska käymään salilla tai treenaamaan kotona, joten muutamat selkeät lihastreeniharjoitteet lämmittelyn aikana auttavat. Jos treenaan kolme kertaa viikossa – ja siis lämmittelen kolme kertaa viikossa- niin pienistä määristä kasvaa iso kakku ajan kanssa. Rutiineihin voi laskea myös säännölliset treeniajat ja tarkoituksena onkin käydä boulderoimassa vähintään kolme kertaa viikossa. Kesän aikana toivon pääseväni usein ulos, mutta ilmojen tai kaverin puutteessa sisällä saan aikaiseksi huomattavasti paremman treenin.

Rutiineihin haluan lisätä ruokavalioni, johon aion taas palata oikeastaan koko talven kestäneen tauon jälkeen. Se tarkoittaa mm. hyvää ja tuttua kaurapuuroa sekä kananmunia!

  • Aamupala: keitetty kananmuna, kaurapuuro
  • Välipala: omena
  • Lounas: tuoresalaatti 0,2% raejuustolla ja proteeinin lähteellä tai rasvaton proteiinirahka sokeroimattomilla mehukeitolla
  • Päivällinen: keitto ja leipää tai riisiä ja kalaa tai munakas
  • Iltapala: kaurapuuroa tai leipää, lasi maitoa
  • Vähennä juustoa, suklaata (tummasuklaa ok silloin tällöin) ja maustettuja proteiinirahkoja, lisää hedelmiä
Ahvenanmaan kuvasatoa, Geta

Haluan myös parantaa peruskuntoani, joten vaikka vihaan juoksua, on tullut aika ympätä se aikatauluihini. Muutama n.5km lenkki viikossa pitäisi nostaa peruskuntoani sopivasti ja ehkäpä myös tiputtaa tarvittavat kilot.

Treenien sisältöäkin olemme pohtineet. Pidän pitkäkestoisesta liikunnasta, joten aion tehdä useita reittejä monta kertaa putkeen. Esimerkiksi 8×2 periaatteella. Joukossa tulee olla erilaisia reittejä ja myös sellaisia, joita en edes kuvittele pääseväni loppuun asti. Tasapainoilua, mutta myös hänkkiä, paljon hänkkiä.

MONIPUOLISUUS – treenien riittävän monipuolinen sisältö. Erilaisia reittejä, greidi yrkkiä, tapoja kiivetä, eliminaatiokukkaset reiteillä tuovat lisää haastetta (vain käsillä, yhdellä jalalla, ilman tiettyjä otteita) jne. Vaikka vain kiipeilemällä kehittyy hyväksi kiipeilijäksi, niin lasken tähän mukaan myös kesän melontatreenit, joihin pyrin osallistumaan ainakin joka toinen viikko. Myös juoksu ja kävelylenkit tuovat monimuotoisuutta treeneihin.

EPÄMUKAVUUSALUE – on ainoa paikka missä kehittyy niin henkisesti kuin fyysisesti. Ehkäpä jossakin vaiheessa hakeudun jälleen valmennuksen pariin saadakseni lisää näkökulmia ja visiota, mutta itsekseni kiivetessä on tärkeää kokeilla myös niitä reittejä, joita ei niin haluaisi tahkoa. Niinpä yritän pitää mielessä opit hookkauksesta, kitkan käytöstä, tasapainosta ja mm. lantion käytöstä.

Ahvenanmaan kuvasatoa, Fågelberget

Myös reitinluku on taito siinä missä edellämainitut. Keskustelimme Kuutin kanssa siitä, että voisin yrittää lukea reittejä 1-3 kpl kerrallaan ja keksiä mahdollisimman monia erilaisia tapoja kiivetä niitä. Siis ENNEN kuin kiipeän seinälle 😀 Kas siinä vaikea pulma tällaiselle säätäjälle 😀 Yleensä kun on tapana pohtia yksi keino, yrkätä, todeta ettei toimi ja kokeilla vasta sitten seuraavaa. Minun on myös vaikea muistaa mitä olen juuri tehnyt, missä jalka oli, nojasinko tarpeeksi lantiota seinään tai käytinkö juuri tiettyä otetta jalalle. Olen siis varhaisdementikko. 😀

HENKINEN PUOLI

Projektointia Ahvenanmaalla – kuva: Sanja

Näillä opeilla olen siis lähdössä kehittämään itseäni kiipeilijänä ja niin – urheilijana. Joka kerta kun Kuutti mainitsi olevani urheilija, teki mieli nauraa röhönaurua. Ai minäkö? Olen kohta keski-ikäinen, vasta viime vuosina liikunnan ilon löytänyt tyllerölyllerö, joka kaikenlisäksi potee jatkuvaa itseluottamuskriisiä tällä saralla. En ole koskaan hengaillut liikunnallisten ihmisten kanssa, lapsenakin olin enemmän se pulska heppatyttö kuin urheilija. Pohdin mitä järkeä tässä on, en ole kuitenkaan lähdössä kilpailemaan tai matkustelemaan ympäri maailmaa valjaiden kanssa. Toisaalta varsinkin Ahvenanmaalla boulderoidessa tajusin, että kun arjessa on tavoiteltavia asioita ja tällaisia pieniä reissuja, joita odottaa – sekin motivoi jo mukavasti eteenpäin!

Ahvenanmaan kuvasatoa, Grotta

Totta tosiaan, kun kevään edetessä tajusin, ettei tänä vuonna vuorihaaveista tulisi mitään, podin hetken pientä motivaatiokriisiä.

Keskustelimme Kuutin kanssa paljon koko talven aikana niistä henkisistä ominaisuuksista, joita kiipeilijä tarvitsee. Tiedän, että minussa ja kropassani on vielä paljon enemmän potentiaalia kuin mitä saan siitä juuri nyt irti ja tämän ymmärtäminen kiehtoo. Myös omien tavoitteiden asettaminen ja jonkinlaisen oman polun löytäminen kiipeilijänä on tarpeen. Asenne on kaikki kaikessa jos haluaa tavoitella unelmiaan, niin elämässä kuin seinälläkin. Koen, että olen ounastellut tätä hetkeä jo koko kaksi-vuotisen kiipeilyharrastukseni aikana. Kuin jokin suurempi voima olisi johdatellut minua tälle reitille 😀 Ja juuri se tekee siitä helpon toteuttaa.

Kuutti on osoittautunut aika hyväksi ihmistuntijaksi ainakin omalla kohdalla 😀 Hän kertoi paljon omia kokemuksiaan kiipeilijänä ja yhdessä pohdimme miten ne voisivat auttaa omalla kohdallani. Hän tunnisti herkkyyteni ihmisenä, mutta kuitenkin vahvuuteni sinnikkäänä suorittajana. 😀 Vaikka taitoni ja kykyni ovat vielä ihan vaiheessa, Kuutti ei koskaan naureskellut (itseasiassa se olin minä, joka itse nauroin epätoivoisille yrkilleni), vaan ohjasi lempeän vaativasti kokeilemaan omia rajojani. Toivon hänelle menestystä omalla kiipeilyuralla ja myös tulevissa työtehtävissä!! Olen todella tyytyväinen, että satsasin Kiipeilyareenan valmennukseen. Se ehdottomasti vei minua eteenpäin, suosittelen!

Seuraavaksi suuntaan Espoon BKlle, jossa toivon mukaan vietän kesäni boulderoiden. Lisää tarinaa treenikiikkujan päiväkirjoihin tulossa!