Koiratouhuja
-

Syksyisessä metsässä esine- ja jälkitreenejä
Tänä syksynä ei ehditty treenaamaan tyttöjen kanssa vallan hirmuisesti, mutta kuitenkin sen verran, että hommat etenivät.…
-

Pienen rodun toivo
Sileäkarvainen collie on Suomessa ja maailmalla suhteellisen pieni rotu. Pentuja rekisteröidään Suomessa vuosittain noin 200 kpl…
-

Agilityn hidas kuolema
Otsikko on vähän raflaava, mutta tänä syksynä on agility jäänyt hyvin vähiin. Keväällä keskityin Piikun kanssa…
-

Loppukesän ja syksyn hakutreenejä
Loppukesä ja syksy on hakuiltu tyttöjen kanssa aina kun saimme porukan kasaan. Olemme myös ystäväni Sarin…
-

Rallytokon treenit syyskuussa
Otin tavoitteeksi treenata tyttöjä, varsinkin Pimua, niin paljon kun ehdin sillä aikaa kun Lotta oli pari…
-

Häkitystreenit Somerolla
2.10.2022 Viikko sitten käytiin paimentamassa ekaa kertaa Piikun ja Lotan kanssa Woollandiassa. Paikka on kuitenkin minulle…
-

Tehotytöt paimentaa kesällä
Kesällä päästiin taas paimentamaan Usvanummentilalle ja saimme todella kivaa treeniä sekä Piikulle, että Lotalle! Olen valtavan…
-

Ilmaisutreenejä
4.6 Tänään Piiku ja Likka pääsivät hakuilemaan! Ukkonen oli juuri ohittanut maaston ja aurinko alkoi paistaa.…
