Kuulumisia
-

Koiratouhuja
Pitkästä aikaa kirjoittelen koiratouhuistani. Nyt niitä nimittäin taas on! 🙂 On yhtälailla sekä iloisia, että surullisia…
-

Lisätienestejä ansaitsemassa
Saadakseni riittävästi säästöjä tämän ja ensi vuoden reissuja varten, olen viime syksystä saakka tehnyt kahta työtä.…
-

Vuoden 2017 summaus ja mitäs vuodelle 2018?
Pitkän, pimeän ja vetisen syksyn jälkeen olemme vihdoinkin kääntyneet kohti kevättä! Ainakin niin minä sen koen.…
-

Minun Suomeni, minun juureni.
Suomen 100-vuotissyntymäpäivän kunniaksi päätin kirjoittaa tekstin ajatuksistani suomalaisuuteen liittyen. Ensimmäisenä tulee tietysti mieleen maamme upea luonto,…
-

Unelmia etsimässä
Viime viikolla sain tietää, että blogini oli valittu ehdolle Nordic Outdoor Blogger Awards 2017 kilpailuun. Valinta…
-

Partioaitan mainoskuvauksissa
Elokuussa sain oman kahden minuutin hetkeni kuuluisuudessa kun osallistuin Partioaitan ”Minulla on tarina”- somemainoksen kuvauksiin. Kyseessä on…
-

Elämää unelman reunalla: kohti huippuja
Vuosi sitten kirjoitin sen hetken unelmistani. Haaveilin retkeilystä ja pienien viikonloppureissujen toteuttamisesta. Tekstin voi lukea täällä.…
-
Hyvinvointia syksyyn – järeät aseet käyttöön!
Myönnetään, kaikesta kesän harrastamisesta huolimatta minulle kerääntyi painoa loman aikana noin neljä kiloa. Elokuun alussa iloitsin…
