Valokuvaus

  • Lintupongari iskee jälleen: talviruokinnan ihmeitä!

    Lintupongari iskee jälleen: talviruokinnan ihmeitä!

    Lintupongari on palannut! Vuonna 2015 ruokin lintuja pihapuun vaahterassa ja tänä syksynä päätin jatkaa hauskaa harrastausta.…

  • Valokuvausta Korkeasaaressa

    Valokuvausta Korkeasaaressa

    Viime viikonloppuna kävimme yhdessä Jimin kanssa Halloween juhlissa Korkeasaaressa. Sain idean hetken mielijohteesta ja otin mukaani…

  • Iso-Valkee, Someron salainen helmi

    Iso-Valkee, Someron salainen helmi

    Viime kesänä pääsin tutustumaan Iso-Valkeen järveen kun tuttavaperhe oli vuokrannut sen rannalta Someron kaupungilta mökin. Lämmitimme mökin…

  • Saaren kansanpuisto

    Saaren kansanpuisto

    Vuosien aikana olen ajellut paljonkin Forssan liepeillä sijaitsevan Tammelan läpi matkalla Hämeenlinnaan tai Lopelle. Saaren kansanpuiston…

  • Aamiaisella Torronsuolla

    Aamiaisella Torronsuolla

    Monta vuotta olen suunnitellut Torronsuon kansallispuistossa käymistä, mutta koskaan en ole saanut aikaiseksi. Usemman kerran puiston…

  • Paavolan jykevä tammi

    Paavolan jykevä tammi

    Olen halunnut käydä kurkistamassa kuuluisaa Paavolan tammea Lohjan saaressa jo ueamman vuoden, mutta koskaan ei ole…

  • Paimennuksen PM-kisat 12.08.18

    Paimennuksen PM-kisat 12.08.18

    Elokuussa läksin Raaseporiin kuvaamaan paimennusta. En ole koskaan nähnyt virallisia paimennuskisoja, joten tämä oli minulle myös…

  • Kouluratsastuskisat

    Olin valokuvaamassa kouluratsastuskisoja elokuun alussa Wiurilan kentällä. En olisi varmasti itse tullut moista ajatelleeksi, mutta ystäväni…