Koiratouhuja
-

Kasvatusperiaatteita ja ajatuksia koiran jalostuksesta
Koiran jalostuksen lähtökohta on ollut käyttötarkoitus ja siihen tarvittavat ominaisuudet. Koirien kasvatus oli aluksi vain tapa…
-

Agiliitoa vkot 7&8
Hieman rauhallisempaa menoa agsan saralla viikolla 7 kun meillä oli vain yhdet ohjatut ja yhdet kotitreenit,…
-

Hui kauhistus mikä Säikähdys!
Tammikuun puolessa välissä talvimyrsky koetteli eteläistä Suomea ja tuulen sekä painavan lumen aiheuttamia sähkökatkoja oli siellä…
-

Agiliitoa vko 5&6
Viimeiset viikot ovat olleet agsan kannalta opettavaisia. Sonja Paavolan kurssilla saatiin maanantaina oppeja takakierrot ja kierron…
-

Agiliitoa – viikko 4
Tällä viikolla treenattiin agsaa vain kaksi kertaa, mutta toki sekin on koirille ihan tarpeeksi. Keskiviikkona ohjatut…
-

Agiliitoa vko 3
Tällä viikolla olikin kolmet treenit: Sonjan junnu kurssi tsau-hallilla, Suskun treenit Salon koirahallilla sekä omatoimitreenit sunnuntaina.…
-

Agiliitoa – vkot 1 & 2
Tänä vuonna yritän kirjoittaa treeniblogia agilitytreeneistämme useammin kuin yleensä. Tarkoituksena on pitää päiväkirjaa itseäni varten, mutta…
-

Tavoitteita ja uusia unelmia vuodelle 2021
Vuosi 2020 on ollut monelle raskas ja vaikea. Koen päässeeni helpolla, vaikka surua ja murhetta on…
