Muita
-

Lisätienestejä ansaitsemassa
Saadakseni riittävästi säästöjä tämän ja ensi vuoden reissuja varten, olen viime syksystä saakka tehnyt kahta työtä.…
-

Minun Suomeni, minun juureni.
Suomen 100-vuotissyntymäpäivän kunniaksi päätin kirjoittaa tekstin ajatuksistani suomalaisuuteen liittyen. Ensimmäisenä tulee tietysti mieleen maamme upea luonto,…
-

Unelmia etsimässä
Viime viikolla sain tietää, että blogini oli valittu ehdolle Nordic Outdoor Blogger Awards 2017 kilpailuun. Valinta…
-

Partioaitan mainoskuvauksissa
Elokuussa sain oman kahden minuutin hetkeni kuuluisuudessa kun osallistuin Partioaitan ”Minulla on tarina”- somemainoksen kuvauksiin. Kyseessä on…
-

Siltapeltotila
Eilen sunnuntaina tuli tasan 10 vuotta siitä kun kirjoitin nimeni kauppakirjaan. Olin 26-vuotias ja ensimmäisen asuntoni,…
-

Kesäloma 2017
Huh hulinaa, sanoi mummo kun kannuun pieras! Perinteitä kunnioittaen kirjoitan lähinnä itselleni muistoksi kesälomasta pienen koosteen…
-
Wilyalle. Luopumisen taito.
1,5 vkoa sitten maanantaina päästin ikiuneen kumppanini ja tsempparini siperianhuskyni Wilyan (Arctic Soul Wilya). Kyseessä on…
-
Kolme kohtalotarta: Sitku, Josku ja Mutku
Katselen boulderliigan maailmancupin osakilpailua Tokiosta youtuben välityksellä. Kilpailijat toisensa perään yrittävät topata toinen toistaan vaikeampia reittejä.…
