Valokuvaamassa
-

Himalajan valkoinen aave
Kaksi suurta leopardia makoilee kalliomaisessa luolassa. Niiden turkki on vaalea ja täynnä mustia epämääräisiä täpliä. Sinisävyisissä…
-

Talviretkeilykohteena Korkeasaari
Mitä! Eihän se ole edes auki talvella?! Hyi miten kylmää ja märkää! Mitä siellä olisi edes…
-

Lintupongari iskee jälleen: talviruokinnan ihmeitä!
Lintupongari on palannut! Vuonna 2015 ruokin lintuja pihapuun vaahterassa ja tänä syksynä päätin jatkaa hauskaa harrastausta.…
-

Valokuvausta Korkeasaaressa
Viime viikonloppuna kävimme yhdessä Jimin kanssa Halloween juhlissa Korkeasaaressa. Sain idean hetken mielijohteesta ja otin mukaani…
-

Aamiaisella Torronsuolla
Monta vuotta olen suunnitellut Torronsuon kansallispuistossa käymistä, mutta koskaan en ole saanut aikaiseksi. Usemman kerran puiston…
-

Paavolan jykevä tammi
Olen halunnut käydä kurkistamassa kuuluisaa Paavolan tammea Lohjan saaressa jo ueamman vuoden, mutta koskaan ei ole…
-

Paimennuksen PM-kisat 12.08.18
Elokuussa läksin Raaseporiin kuvaamaan paimennusta. En ole koskaan nähnyt virallisia paimennuskisoja, joten tämä oli minulle myös…
-

Luontoaarteita Halikonjoella
Heinäkuun lopussa lähdin ystäväni Nooran kanssa melomaan Halikonjoelle. Ilma oli todella kuuma ja takana oli pitkä…
