Kiipeily
-
Treenikiikkuja vko 2: lentsua ja saikkua
Tämän viikon kiipeilyt eivät sitten menneet ihan putkeen, kun tiistaiaamulla heräsin kurkku kipeänä. Illalla nousi kuume…
-
Treenikiikkuja vko 1
Tämän viikon treenikiikut ovatkin pitkästä aikaa olleet ihan superia! 🙂 Tiistaina kävin boulderoimassa Saran kanssa Konalassa.…
-
Köysikiipeilyn SM 2016
Minua pyydettiin kuvaamaan köysikiipeilyn suomenmestaruuskisoja Salmisaaren kiipeilyareenalle uuden vuoden aattona. Tämä oli ensimmäinen kerta kun pääsin…
-
Treenikiikkuja: boulderoinnin alkeita
Joulukin tuli ja meni :D. Olin päättänyt kirjoittaa blogiin kauniin joulupostauksen, mutta ideatasolle se sitten jäikin.…
-
Miten selvitä pettymyksistä ja muita treenikiikkujan kasvunpaikkoja
Lyhyestä virsi kaunis: viikonlopun kiikkujen yhteenvetona epäonnistuminen, pettyminen ja hermoromahdukset. Perjantaina liiditreenit Hanna-Kaisan kanssa neljän päivän…
-
Viikonloppukiikuilla
Tänä viikonloppuna ajelin Salmisaareen perjantain lisäksi myös lauantaina ja sunnuntaina. Jessen kanssa viikonloppukiikut sisälsivät lähinnä yläkerran…
-
Liiditreeniä
Blogi on nyt todellakin heittäytynyt ihan treenipäiväkirjaksi 😀 Mutta ei se mitään, hauskaa on ja toisaalta…
-
Treenikiikkuja: pk-ta liidaten
Kulunut viikko on ollut niin kiireinen, etten ole ehtinyt päivittämään blogia jokaisen treenin jälkeen. Muutoksia on…
