Kiipeily
-
Treenikiikkuja: kiipeilyn uusi taso
Treenipäiväkirjan pitäminen blogimuodossa on yllättävän aikaa vievää, varsinkin kun elämä täyttyy kaikesta muustakin kuin vain kiipeilystä.…
-
Treenikiikkuja
Siispä päätin kirjoittaa treenipäiväkirjaa kiipeilyistä. Aivan kuin agilitysta aikanaan, nytkin voisi olla mielenkiintoista kirjoittaa ajatuksiaan ylös.…
-
Kuntotreeniä kiipeillen
Kiipeilykaverini Jesse alkoi toteuttaa kuntotreeniohjelmaa sisäkiikkujen kunniaksi ja sitä myötä minäkin olen pikkuhiljaa lämmennyt ajatukselle. Yleensähän…
-

Aloittelevan kalliokiipeilijän perussetti
Ajattelin kirjoittaa tänne itselleni ja muillekin säilöön ajatuksiani hankkimistani kiipeilyvarusteista. Aloitin kiipeilyharrastukseni tammikuussa 2016. Aluksi ajatus…
-
Vuoden 2016 seikkailut videolla
Nyt kun vuosi alkaa olla lopuillaan, huomaan jo suunnitelevani ensi vuoden seikkailuja täyttä päätä. Ensilumen ja…
-
Kiipeilyn kuvaamista
Viime viikon perjantaina olin ensimmäistä kertaa kuvaamassa sisällä Kiipeilyareenalla. On vaikeaa uskoa, että aloitin itse kiipeilyn…
-
Kuulumisia
Syksy.. sieltä se tulee. Osapuilleen tähän aikaan vuodesta alkaa aina sama laulu: on pimeää, märkää, tuulista…
-
Pimeää touhua :)
Muutama viikko sitten minua pyydettiin kuvaamaan iltaboulderointia ja ihan tarkoituksella pimeässä. Olin heti innokas aiheelle! Boulderointi…
